Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mikään ala ei kiinnosta?
Olen aikuinen työtön ja taustalla on jo kolme eri ammattia + paljon satunnaistöitä.
Ongelmana on, että olen pakon edessä lukenut "työllistäviä" aloja ja saanut töitäkin, mutta itse työ ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ottanut vastaan myös kaikenlaisia hanttihommia ja ollut ihan hyvä työntekijä, mutta en voisi kuvitellakaan viihtyväni noissa töissä useita vuosia.
Olen löytänyt pari mielenkiintoista harrastusta, mihin toiseen uppouduin suurinpiirtein elämäni ensimmäiset 20v, kunnes tuli totaalikyllästyminen, toista harrastin yhtä intohimoisesti 15v ja se salamakyllästyminen, ikäänkuin loppuunpalaminen siinä harrastuksessa tuli yhtä totaalisesti kuin ensimmäisessä.
Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen harrastanut täysillä ja panostanut siihen kaikkeni.
Haluaisin löytää yhtä intohimoisen työn, sellaisen, johon oikeasti haluaisin panostaa ja jossa voisin tulla paremmaksi jne.
Olen käynyt työkkärin ammatinvalinnassa ja tehnyt nettitestejä. Siellä mikään ei nouse ylitse muiden. Olen vähän kiinnostunut yhdestä asiasta ja vähän toisesta. Mihinkään ei ole suurempaa innostusta, saati halua oppia ja opiskella alaa.
Mikään harrastuskaan ei tällä hetkellä vedä puoleensa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta jää kokeiluksi.
Nyt alkaa jo itseänikin huolestuttamaan, kun on mennyt useampi vuosi ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Kellun vain. En tee mitään ja mikään ei kiinnosta. Elämä ei mene eteenpäin.
Olen joskus ollut masentunutkin ja syönyt siihen lääkkeitä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, en ikinä ota enää lääkkeitä, olin ihan sumussa sen vuoden. Tunnistan siis, että olen lievästi masentunut, mutta en pidä tilaani vakavana, jaksan silti pukeutua, tehdä ruokaa, siivota ja käydä ulkona kävelyllä.
Suunta vain puuttuu elämältä ja tunnen itseni täysin turhaksi. Haluaisin tehdä mielekästä työtä ja olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Tuntea itseni tarpeelliseksi.
En näe enää mitään järkeä alkaa opiskelemaan sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. Nykyisillä amis-ammateillakaan ei pitkälle pötkitä, enkä ainakaan puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi ala enää ikinä.
Oisko jotain järkeviä ohjeita ja neuvoja?
Vertaistukea?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla 6 tunnin työpäivä kaikilla, niin ei elämä valuisi hukkaan töissä. Ajatelkaa, miten hyvin siinäkin ajassa ehtisi tehdä hommia, olisi varmasti tehokkaampi tai yhtä tehokas kuin 8 tunnissakin. Jäisi pois sellaiset muki kädessä turinoinnit ja tekisi hommat ripakasti, kun tietäisi, että kohta loppuu päivä.
Kuinka paljon työajasta meneekään ihmisillä siihen, että he katselevat kelloa ja laskevat tunteja/minuutteja, koska pääsee pois.
8 tuntia on aivan liikaa ja jäänne jostakin 1800-luvulta!
6h kahdessa vuorossa olisi mahtavaa! Aamuihmiset voisi olla aina aamuvuorossa ja yön kukkujat-aamun nukkujat tulla sitten keskipäivällä päivävuoroon jne. Niin että saisi itse hakiessa jo kertoa missä vuorossa olisi tehokkaimmillaan.
Pää meinaa hajota tehdastyössä, kun 40h viikossa tunkee sitä samaa kappaletta siihen samaan prkleen koneeseen samalla vilkuillen kelloa ja kiroten ajan hidasta matelua. Ei sellaiseen koko elämää halua tuhlata. Varsinkaan öitään kolmivuorotyössä, kun välillä on kädet vaarassa väsyneenä operoidessa. Ja joka viikko eri vuoroon, tiätty, ettei mitään voi säännöllisesti edes harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, minne mennään nykyään.
Lähihoitajaksi.
Noin joka kolmas nainen Suomessa kouluttautuu jossain vaiheessa elämäänsä lähihoitajaksi. Vuosittain valmistuu noin 10.000 uutta lähihoitajaa.
Ja lähihoitajan töitä riittää taatusti :) jos vain työ ja palkkaus kohtaisivat.
Mut ap:lle: mikset tekisi mitä vaan työtä ja siitä saamallasi palkalla voit sitten harrastaa jotain mikä kiinnostaa. Suuri osa ihmisistä innostuu joksikin aikaa yhdestä asiasta ja kiinnostuksen kohde muuttuu iän myötä tai kun vaan kyllästyy edelliseen. Sehän on myös kehittymistä.
Mutta jollei mikään kiinnosta, ei työ, eikä harrastukset, niin vaikka itse sanotkin, että jaksat niitä perusasioita, niin olisiko kuitenkin syytä masennuksessa? Siihen saat varmasti apua, kun otat yhteyttä hoitavaan tahoosi, esim. joku terapia voisi auttaa keksimään mitä ihan oikeasti itse elämältäsi haluat.
Tsemppiä siis :)
tunnistan samanlaisia ajatuskuvioita osin kuin ap:lla. Itsellä tosin alla paha loppuunpalaminen, joka johtui liian pitkään sinnittelystä huonossa työpaikassa pätkäsopimuksilla, ja itse työ ei kiinnostanut ollenkaan. Koulutus on, mutta ei sellainen, jolla työllistyisi. Nyt työttömänä, vaikka käytännössä ei olisi mihinkään työhön kun toipuminen vielä niin kesken. Olen käynyt ammatinvalinnan ohjauksessa, työpsykologilla jne. ja oma-aloitteisesti käyttänyt paljon aikaa eri alavaihtoehtojen miettimiseen. Kaikissa testeissäkin vastaan tulee sama tulos: olen kiinnostunut monesta eri alasta ja soveltuvuuspalkit aina myös samalla tavalla tasaisia. Koska pelkään uutta loppuunpalamista (2 jo taustalla edellisestä työstä), en tiedä minkä alan uskallan valita ja kierrän kehää koko homman kanssa. Työ ei todellakaan ole se, mille tässä elämässä haluan enää yhtään ylimääräistä antaa, kun se vei jo terveyden mutta haluaisin kuitenkin työpaikan, jossa peruspalikat (ei pätkää vuositolkulla, palkka yli 2200e, ei tolkuton kiire, jonkinlainen työyhteisö) olisi kohdillaan. Lähihoitajaksi en ala, ei pää kestä.
No töitä. Sellainen ammatti jossa työllistyy ja palkka on hyvä. Aika harhaista kuvitella, että jokaisen olisi mahdollista löytää joku ammatti, joka aina olisi kiinnostava. Työ on työtö, jos se olisi hauskaa, se olisi harrastus.
ei tässä nyt varmaan puhuta siitä, että työn pitäisi olla aina kiinnostavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut tyypit etsivät työtä, joka on kivaa ja jossa voi "toteuttaa itseään". Miksei vaan voi toteuttaa itseään vapaa-ajalla? Suorittava liukuhihnatyöhön just on siinä mielessä hyvä, ettei siinä tarvitse stressata ja työasiat eivät seuraa kotiin.
Hankala tilanne. Ymmärrän niitä joita sapettaa itse paiskia paskaduunia ja ajatella että toiset vaan makoilee. Työ on velvollisuus ja ihmisen pitäisi elättää itsensä. Tottahan se on.
Ellei sitten ole sairas, niin ettei voi. Mutta adhd on häiriö, jossa on ongelmaa motivaation alueella. Normi ihminen menee töihin koska PITÄÄ, keskittymishäiriöinen ei kestä pitkään sillä tavalla. On pakko olla jonkinlainen oma halu ja motivaatio. Muuten ahdistuu, uupuu ja romahtaa lopulta.
Tämä elämä ei ole kaikille samanlainen, ja sitä kaikki ei tunnu tajuavan.
Ongelmaan mulla ei oo ratkaisua. Jos olis, niin en itekään olis tässä jamassa. Tosin nyt löysin koulutuksen johon hain ja ootan kuumeisesti että pääsenkö. Se on mun ainut toivo näillä näkymin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei ja miksei ? Et pääse töihin jos et halua ja vaikka haluaisit et pääse koska sulla ei ole koulutusta ja työkokemusta eikä työpaikkoja ole joihin otettaisiin kouluttamattomia ja kokemattomia paitsi tyällistystyät
työtön kirjoitti:
^ Nämä kaksi ylläolevaa vastausta ovat malliesimerkki siitä, miksi minua en halua mennä sellaisiin töihin, jotka eivät oikeasti mitenkään kiinnosta.
Ihminen turhautuu, stressaantuu, kyynistyy ja ahdistuu ja se näköjään purkautuu sitten jossain somekanavalla raivoamalla.
Mieluummin olen siis työtön, mutta hyväntuulinen.
Ajattelin samaa. Eivät ole onnellisia, vaan toteuttavat jotain pyhäksi kuvittelemaansa "velvollisuutta".
Monissa Euroopan maissa tehdään paljon osa-aikatöitä. Niin teen itsekin ja se sopii minulle hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristiina xx kirjoitti:
Suorittava liukuhihnatyöhön just on siinä mielessä hyvä, ettei siinä tarvitse stressata ja työasiat eivät seuraa kotiin.
Ei "tarvitse" stressata? Sairastuin vakavaan masennukseen pitkälti "liukuhihnatyön" yksitoikkoisuuden uuvuttamana. Päivästä toiseen jatkuva yksitoikkoisuus löi kaikessa hengettömyydessään ilmat pihalle, aiheutti ahdistusta ja unettomuutta, eikä kouluja käymättömien työkavereiden ahdasmielisyys, sivistymättömyys ja monessa tapauksessa suoranainen tyhmyys varsinaisesti työssäjaksamista parantanut.
Uusi alku luovan alan yrittäjänä (joskin paljon huonommilla tuloilla) oli lopulta pelastus. Kaikki eivät kykene "vain asennoitumaan" työhön kuin työhön. Esim. ADHD-aivoille motivoituminen myös tunnetasolla eikä pelkästään järkeilemällä on yleensä välttämätöntä jaksamiselle.
Add lapsen isänä alkoi kiinnostamaan ketju paljon. Ehkä sinun olisi hyvä etsiä jotain vertaistukea (netinkautta) ja oppia lisää Addstä. Joku tuossa aiemmin mainitsi yrittäjyyden, jonka aioin itsekkin ottaa esille. Sitä pelätään aivan liikaa. Vaikutti että sinulle ei ollut raha niin tärkeä vaan tarkoitus, siksi yrittäjyys kuulostaa oikealta. Ei tarvitse kaikkeen aina heti ostaa omia toimitiloja ja laitteita. Suunnittelet tuotteen tai palvelukonseptin itse ja ostat tuotannon muualta. Kun saat hiottua tuotettasi ja tehtyä asiakaskuntaa pikku hiljaa, niin voit alkaa investoida omaan tuotantoon. Tuota alkuosaa voi tehdä siinä samassa kun olet työtön työnhakija. Jos pelottaa että kyllästyt yritykseesi niin entä sitten, ei kaikkea tarvitse tehdä loppuelämää vaan sitten myy sen pois ja tekee uuden yrityksen jostain mikä sitten kiinostaa.
Tunnen monia jotka ajattelevat että eivät kestä tylsiä työpäiviä ja ovat mielummin työttöminä, mutta kaikki elävät nyt masennus-lääkkeillä ja kärsivät unettomuudesta eikä kukaan vaikuta kovin tyytyväiseltä. Se rankka työviikko saa tuntemaan sen viikonlopuun mukavalta. Ilman sitä työviikkoa kaikkihan on samaa p****.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työtön kirjoitti:
^ Nämä kaksi ylläolevaa vastausta ovat malliesimerkki siitä, miksi minua en halua mennä sellaisiin töihin, jotka eivät oikeasti mitenkään kiinnosta.
Ihminen turhautuu, stressaantuu, kyynistyy ja ahdistuu ja se näköjään purkautuu sitten jossain somekanavalla raivoamalla.
Mieluummin olen siis työtön, mutta hyväntuulinen.
Meillä muilla on taju siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Eli että on väärin loisia muiden elätettävänä, ellei ole pakottavaa terveys- yms yleisesti hyväksyttyä syytä elää tuilla. Se ei toimisi, jos iso osa kansaa alkaisi liikaa miettiä mistä tykkää ja miltä tuntuu, kun ei olisi enää veronmaksajia joiden verotuloista maksaa tuet loisille, joten miksi olisi oikeus sellaiseen?
Tämä tällainen tuilla muuten vaan elely koska työ ei nappaa ja ilmankin elää on vastenmielinen hyvinvointiyhteiskunnan sivutuote. Onneksi teitä ei ole kovin paljoa.... mutta sitä mieltä olen, että ken ei töitä tee sen ei syömänkään pidä, jos siis työikäinen ja kykyinen olisi. Nälkä ja vilu voisivat kummasti motivoida näitäkin tapauksia.
työtön kirjoitti:
No se juuri, kun minulla ei ole niitä MUITAkaan intohimoja, mihin tarvitsisin rahaa (paskasta duunsita.)
Pidän luonnossa liikkumisesta ja kalastamisesta ja ne eivät maksa mitään. Minulla on oma asunto ja mukavia ihmisiä ympärilläni. Sinänsä pärjään hyvin työttömyyskorvauksellakin, elän ihan mukavaa elämää, eikä minulla ole rahapulaa. Mutta tottakai haluaisin elämääni jotain sisältöä ja sitä tunnetta, että olen tarpeellinen ja hyödyksi.
Jos pidät noista asioista, niin olisiko joku niihin liittyvä mahdollista? Riistanvartija? Metsävartija? Joku luonnonsuojelutyö? Kalastaja? Eräretkien järjestäjä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset tilanne on aikuisten oikeasti "yhteiskunnan" vika. Ekaks myllätään koko systemi uusiksi sitten jätetään ihmiset rannalle.
Nykyään ei voi enää tehdä mitään töitä ilman koulutusta. Ei olla yhtään tajuttu että koulutus ei tosta vain hankita vaan sen on lähes vuosikymmenen prosessi. Ekaks sun pitää LÖYTÄÄ koulutuksen, sitten HAKEA sinne, tässäkin se on jo aikamoinen prosessi.
Puhumattakaan rahasta ja ajasta.
Ihan kun sanois aikuisilme että hankikaa heti lapsia, ihan kun ne viikossa tulisivat ulos. EI!
Kristiina xx kirjoitti:
Jotkut tyypit etsivät työtä, joka on kivaa ja jossa voi "toteuttaa itseään". Miksei vaan voi toteuttaa itseään vapaa-ajalla? Suorittava liukuhihnatyöhön just on siinä mielessä hyvä, ettei siinä tarvitse stressata ja työasiat eivät seuraa kotiin.
"Suorittava liukuhihnatyö" voi oikeastaan olla aika hyväkin vaihtoehto, sillä siinä kädet tekevät työn lähes automaattisesti ja aivokapasiteetti jää omien ajatusten pyörittelyyn. Voi vaikka innovoida jotain maailmaa mullistavaa, eikä työnteko lainkaan häiriinny.
Vierailija kirjoitti:
Meillä muilla on taju siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Eli että on väärin loisia muiden elätettävänä, ellei ole pakottavaa terveys- yms yleisesti hyväksyttyä syytä elää tuilla.
Kuka määrittelee pakottavan, yleisesti hyväksytyn terveyssyyn? Voin sanoa, että sairaseläkkeelle voi olla erittäin vaikea päästä, vaikka ei olisi oikeasti työkykyinen.
Olen törmännyt usein siihen, että joko suoraan nimitellään tai vihjaillaan loiseksi tai laiskaksi, vaikka pää ei yksinkertaisesti ole vain kestänyt työelämän paineissa. Puhutaan asennoitumisesta, sanotaan jopa "muista nukkua hyvin" (?!) jne., ikään kuin kyse olisi vain valinnoista. Ehkä useimmille ne ovatkin, en osaa sanoa.
Mutta ikään kuin uupumisherkkä olisi vain valinnut "väärän asenteen", joko laiskuuttaan, tyhmyyttään, tietämättömyyttään tai kokemattomuuttaan. "Kyllä se siitä, kun tulee lisää kilometrejä mittariin" jne. absurdia. Tosiasia on, että voin vain rajallisesti mitään sille, että päässä on kaaos ja kroppa käy ylikierroksilla. Tietoa selviytymiskeinoista ei puutu: lääkkeet, terapiat, meditoinnit, avannot, liikunnat, ruokavaliot jne. kaikki on kyllä tuttuja ja toimivat vaihtelevalla menestyksellä. Ihan mielelläni vain valitsisin toisin!
Itse en tunne työhöni minkäänlaista intohimoa. Halusin työn joka on siistiä sisätyötä, työn kuva on vaihteleva, työpaikkoja riittää ja jossa palkka on hyvä.
Siispä kouluttauduin. Nyt tienaan bruttona 6500€/kk ja työ itsessään on ihan ok. Tosin kyllä sitä mieluummin kotiin jäisi kun töihin menisi.
Töissä käyn jotta voin mahdollistaa mielenkiintoisen vapaa-ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ne, jotka sanoo, että ei työstä tarvitse pitää, teet vaan hommat ja vapaa-aikana nautit, ei ihan ymmärrä sitä, miltä joistain ihmisistä tuntuu. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella työtä vain työnä, se tuntuu niin merkityksettömältä, ajan haaskaukselta ja vastenmieliseltä. Ei välttämättä ainakaan näitä kaikkia joka päivä, mutta kuitenkin. Näistäkin tunteista vielä voisi selvitä. Mutta tiedättekö kuinka paljon se väsyttää, kun teet jotain niin vastentahtoista 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa? Se kuluttaa niin paljon, että illat väsyttää ja viikonloput menee isoilta osin nukkumiseen, koska se palauttaa ja viikon aikana ei ehdi palautua. Kovin paljon ei jaksa töiden lisäksi tehdä, joten kyllä se vähän tuntuu, että elämä menee hukkaan.
Minulla on koko "työurani" ollut samanlaista. Olen ollut erilaisissa tehtävissä, monissa eri firmoissa. Alkuun saatan olla jopa innostunut uudesta työstä ja muutaman kuukauden saatan jaksaa hyvin ja silloin myös iltaisin on energiaa, viikonloppuisinkin herää ilman herätyskelloa kahdeksalta. Mutta pikkuhiljaa alkaa into laantua, iltatekemiset vähenee, viikonlopun unet pitenee. Joka ikisessä työssä. Olen tehnyt kaikkeni, jotta keksisin, missä työssä viihtyisin (eikä tarvitsisi viihtyä edes koko loppuelämää, mutta jos edes pari vuotta, jos ei erityistä koulutusta tarvita), mutta ei. Olen myös tietoisesti yrittänyt jatkaa menoja normaalisti, vaikka väsyttäisi, mutta se väsyttää vain lisää, ei tuo energiaa.
Minulle voisi sopia ihan hyvin pätkätyöt, niin että tekisin aina jonkin aikaa töitä ja sitten taukoa. Tätä on kuitenkin vaikea toteuttaa suunnitelmallisesti ja stressittömästi, koska yleensä lyhytaikaiset työt ovat ennemmin matalapalkka-aloilla, joten työttömyysjaksoille ei todennäköisesti jäisi juurikaan säästöön vaikka eläisi säästeliäästi. Vielä suurempi haaste on se, että niitä pätkätöitäkään ei noin vain saada. Työnhaku vaatii myös (ei tosin ole minulle ollut niin paha rasti kuin työnteko) ja ennenpitkää varmasti työnantajatkin ihmettelisivät jatkuvaa pätkää ja katkoja työelämästä.
Tietenkin jos töihin käytetty aika tuntuu elämän hukkaamiselta, niin aina voi liittyä tietyn ideologian kuoroon: mukavan elämän mahdollistavat tuet ovat ihmisoikeus, otetaan lisää velkaa. On ihmisoikeus, että hänellä on oikeuksia ilman velvollisuuksia. On ihmisoikeus, että ihmiseltä ei saa vaatia mitään.
Sanoin, että minulle sopisivat pätkätyöt, kun välissä olisi "lomaa". Sanoin myös, että matalapalkka-aloilta tuskin jäisi säästöön kovin paljon käytettäväksi työttömyysajalle. Se jäi toki sanomatta, että jos palkka olisi riittävä, säästäisin siitä (pärjään aika pienellä), niin että voisin pärjätä tuon "loma-ajan". En siis missään vaiheessa sanonut, että mieluiten olisin vain tekemättä mitään. Tai että haluaisin pätkätöiden välissä olla tekemättä mitään ja elää muiden rahoilla. Sanoin, ettei tämä ole mahdollista, mutta toivoisin voivani tehdä pätkäTÖITÄ ja välissä lomaa. Vaikka tosiaan en töissä viihdy. En ole sitä mieltä, että ihmisellä olisi oikeus loisia muiden rahoilla ilman hyvää syytä (esim. työkyvyttömyys sairauden takia). Siksi KÄYN töissä, vaikka siitä en todellakaan pidä. Vaihtoehtoja vaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sulla on liian suuret odotukset, miten sun pitäisi työn kautta jotenkin elää jotain sun unelmaa. Työ on työtä, sitä pitää jaksaa tehdä, että saa rahaa. Siinä voi olla kivojakin juttuja kuten työkaverit tms, mutta pääsääntöisesti sitä ei tehdä minkään äärettömän kutsumuksen takia. Realismia siis!
Jos ei tarvitse rahaa, onko silloin myös velvollisuus mennä töihin?
NO kyllä, koska työtä tekevienhän pitää elättää nämä joita mikään ei kiinnosta. Toki voi työttömänäkin ottaa jonkun luokseen ja maksaa osan kuluista, mutta harvemmin tällainen haluaa epämukavuutta siksi ettei rahat riitä, mieluummin ottaa rahaa kuin antaa kenellekään muulle. Työssä käyvien on käytävä töissä, eikä ole oikeutta tukiin jotta voisi välillä maata miettimässä elämän tarkoitusta.
Myös työssäkäyvillä on oikeus jäädä makaamaan ja miettimään elämän tarkoitusta. Karenssi on jäänne ajoilta jolloin jokainen sängyllämakaaja haettiin töihin ja työpaikkoja oli enemmän kuin työvoimaa.
Kerrotko vielä mitä tukia saan jos nyt jään kotiin makaamaan muutamaksi kuukaudeksi? Minua ei lomauteta, irtisanota enkä irtisanoudu ja aion makaamisteni jälkeen jatkaa töitäni. Kerro tuet mitä veronmaksajat mulle maksaa
Sanon nyt raatorehellisen suoraan, että ei kaikista naisista ole hoitoalalle. Itse en pystyisi koskemaan vieraaseen ihmiseen edes sormella tökkäämällä, saati sitten tekemään hyvinkin intiimejä toimenpiteitä tai siivoilemaan eritteitä tai olemaan vastuussa jonkun lääkkeistä, en kerta kaikkiaan ole kiinnostunut laskemaan mitään lääkelaskuja.
Minua kauhistuttaa ja säälittää ajatella niitä potilaita joita on mahdollisesti hoitamassa kaltaiseni henkilö.