Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mikään ala ei kiinnosta?
Olen aikuinen työtön ja taustalla on jo kolme eri ammattia + paljon satunnaistöitä.
Ongelmana on, että olen pakon edessä lukenut "työllistäviä" aloja ja saanut töitäkin, mutta itse työ ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ottanut vastaan myös kaikenlaisia hanttihommia ja ollut ihan hyvä työntekijä, mutta en voisi kuvitellakaan viihtyväni noissa töissä useita vuosia.
Olen löytänyt pari mielenkiintoista harrastusta, mihin toiseen uppouduin suurinpiirtein elämäni ensimmäiset 20v, kunnes tuli totaalikyllästyminen, toista harrastin yhtä intohimoisesti 15v ja se salamakyllästyminen, ikäänkuin loppuunpalaminen siinä harrastuksessa tuli yhtä totaalisesti kuin ensimmäisessä.
Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen harrastanut täysillä ja panostanut siihen kaikkeni.
Haluaisin löytää yhtä intohimoisen työn, sellaisen, johon oikeasti haluaisin panostaa ja jossa voisin tulla paremmaksi jne.
Olen käynyt työkkärin ammatinvalinnassa ja tehnyt nettitestejä. Siellä mikään ei nouse ylitse muiden. Olen vähän kiinnostunut yhdestä asiasta ja vähän toisesta. Mihinkään ei ole suurempaa innostusta, saati halua oppia ja opiskella alaa.
Mikään harrastuskaan ei tällä hetkellä vedä puoleensa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta jää kokeiluksi.
Nyt alkaa jo itseänikin huolestuttamaan, kun on mennyt useampi vuosi ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Kellun vain. En tee mitään ja mikään ei kiinnosta. Elämä ei mene eteenpäin.
Olen joskus ollut masentunutkin ja syönyt siihen lääkkeitä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, en ikinä ota enää lääkkeitä, olin ihan sumussa sen vuoden. Tunnistan siis, että olen lievästi masentunut, mutta en pidä tilaani vakavana, jaksan silti pukeutua, tehdä ruokaa, siivota ja käydä ulkona kävelyllä.
Suunta vain puuttuu elämältä ja tunnen itseni täysin turhaksi. Haluaisin tehdä mielekästä työtä ja olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Tuntea itseni tarpeelliseksi.
En näe enää mitään järkeä alkaa opiskelemaan sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. Nykyisillä amis-ammateillakaan ei pitkälle pötkitä, enkä ainakaan puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi ala enää ikinä.
Oisko jotain järkeviä ohjeita ja neuvoja?
Vertaistukea?
Kommentit (257)
Teet työsi hyvin ja nautit elämästä työn ulkopuolella. Veikkaan että 99,99% ei ole oikeasti niin kiinnostunut omasta työstään että jaksais sutö työajan ulkopuolella tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastukset ja niihin uppoutuminen kertoo että sulla on kyky löytää elämästä mielekkyyttä. Mutta joskus on vaan sellaisia kausia, vuosiakin, että elämä junnaa paikoillaan. Se pitää vaan hyväksyä.
Luullisin että mielekkäitä juttuja voi löytyä ihan odottamattomista suunnista. Kannattaa elellä hiljakseen, järjestää asiat niin mukavasti kuin voi, ja pitää itsensä hyvissä voimissa niin että sitten kun merkityksellinen ajanjakso alkaa niin on täydessä potentiaalissa. Mut siihen voi mennä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
työtön kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd ilman hyperaktiivisuutta eli add? Olen samanlainen itsekin ja olen miettinyt podenko add:ta.
Tämä minulla on.
Ei ole virallista diagnoosia, mutta itsetehty testi netissä näyttää, että lähes kaikki oireet täsmäävät.
Tunnistan myös, että olen ollut aloitekyvytön ja hidas koko ikäni. Pidän itseäni älyllisesti lahjakkaana, tyyliin, että jos vain viitsisiin/haluaisin, niin minusta olisi mihin vain. Tuo viitsiminen on se ongelma, kun pakotettuna ei vain onnistu. Pitäisi olla se mielenkiinto omasta takaa, että saisi ryhdyttyä.
En vain löydä mitään omaa alaa. Ei oikein ole mitään mistä innostuisin.
On jotain juttuja mistä olin teoriassa kiinnostunut, mutta kun ne käytännön työt osottautuivat (työkokeilu) ihan toisenlaiseksei kuin kuvitelmat, niin eipä kannata lukea alalle 5v, kun ei sitten pääse toteuttamaan niitä unelmia ja haaveita käytännössä.
Oisko muuten muita, joilla add? Miten teillä menee?Minkä testin teit? Olen alkanut epäillä myös olevani add ja tilanteeni kuulostaa vähän samalta kuin sinun.
https://paivitasala.wordpress.com/testeja/addadhd-testi/
Tuon sivun alareunassa on hyvä testi, lue ohjeet ensin. Sivun alussakin on linkki toiseen testiin, tee molemmat. Pisteytys on vähän eri.
Mielestäni ne, jotka sanoo, että ei työstä tarvitse pitää, teet vaan hommat ja vapaa-aikana nautit, ei ihan ymmärrä sitä, miltä joistain ihmisistä tuntuu. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella työtä vain työnä, se tuntuu niin merkityksettömältä, ajan haaskaukselta ja vastenmieliseltä. Ei välttämättä ainakaan näitä kaikkia joka päivä, mutta kuitenkin. Näistäkin tunteista vielä voisi selvitä. Mutta tiedättekö kuinka paljon se väsyttää, kun teet jotain niin vastentahtoista 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa? Se kuluttaa niin paljon, että illat väsyttää ja viikonloput menee isoilta osin nukkumiseen, koska se palauttaa ja viikon aikana ei ehdi palautua. Kovin paljon ei jaksa töiden lisäksi tehdä, joten kyllä se vähän tuntuu, että elämä menee hukkaan.
Minulla on koko "työurani" ollut samanlaista. Olen ollut erilaisissa tehtävissä, monissa eri firmoissa. Alkuun saatan olla jopa innostunut uudesta työstä ja muutaman kuukauden saatan jaksaa hyvin ja silloin myös iltaisin on energiaa, viikonloppuisinkin herää ilman herätyskelloa kahdeksalta. Mutta pikkuhiljaa alkaa into laantua, iltatekemiset vähenee, viikonlopun unet pitenee. Joka ikisessä työssä. Olen tehnyt kaikkeni, jotta keksisin, missä työssä viihtyisin (eikä tarvitsisi viihtyä edes koko loppuelämää, mutta jos edes pari vuotta, jos ei erityistä koulutusta tarvita), mutta ei. Olen myös tietoisesti yrittänyt jatkaa menoja normaalisti, vaikka väsyttäisi, mutta se väsyttää vain lisää, ei tuo energiaa.
Minulle voisi sopia ihan hyvin pätkätyöt, niin että tekisin aina jonkin aikaa töitä ja sitten taukoa. Tätä on kuitenkin vaikea toteuttaa suunnitelmallisesti ja stressittömästi, koska yleensä lyhytaikaiset työt ovat ennemmin matalapalkka-aloilla, joten työttömyysjaksoille ei todennäköisesti jäisi juurikaan säästöön vaikka eläisi säästeliäästi. Vielä suurempi haaste on se, että niitä pätkätöitäkään ei noin vain saada. Työnhaku vaatii myös (ei tosin ole minulle ollut niin paha rasti kuin työnteko) ja ennenpitkää varmasti työnantajatkin ihmettelisivät jatkuvaa pätkää ja katkoja työelämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ellei ole juuri mitään koulutusta, se johtaa yleensä simppeliin suorittavaan työhön, jossa kehittymis- ja etenemismahdollisuudet ovat mitättömät. Sitä se sitten on. Simppeliä ja suorittavaa. Silti toki voi olla tyytyväinen elämäänsä ja työhönsä, mutta ei se välttämättä valtavaa kipinää, ilotulitusta ja intohimoa elämään tuo.
Mutta tuoko mikään sellainenkaan intohimoja ja ilotulitusta, jossa ”saa” kehittää, suunnitella, ottaa vastuuta? Minua ei suoraan sanoen nappaa nykyinen stressaava työmaailma. Olen opiskellut alaa, joka kiinnosti, mutta itse työelämä olikin ihan ihan P:stä. En todellakaan nauti, vaikka palkka olisi mitä, jos työssä on ahdistava vastuu, kiristyvät tulostavoitteet, kiire ja pitää jatkuvasti olla dynaaminen ja kehittää itseään.
Mieluusti tekisin sitä simppeliä suorittavaa työtä. Olisi ihanaa olla joku ruuvien pussittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi olla 6 tunnin työpäivä kaikilla, niin ei elämä valuisi hukkaan töissä. Ajatelkaa, miten hyvin siinäkin ajassa ehtisi tehdä hommia, olisi varmasti tehokkaampi tai yhtä tehokas kuin 8 tunnissakin. Jäisi pois sellaiset muki kädessä turinoinnit ja tekisi hommat ripakasti, kun tietäisi, että kohta loppuu päivä.
Kuinka paljon työajasta meneekään ihmisillä siihen, että he katselevat kelloa ja laskevat tunteja/minuutteja, koska pääsee pois.
8 tuntia on aivan liikaa ja jäänne jostakin 1800-luvulta!
noo... äläpä mittään. vielä sut tuupataan palkattomiin puuhasteluihin eipä tuu aika pitkäksi saat kivoja ja kiintoisia uusia tuttavuuksia ja on joku paikka mihin aina aamuvarhaisella mennä.
😈
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ne, jotka sanoo, että ei työstä tarvitse pitää, teet vaan hommat ja vapaa-aikana nautit, ei ihan ymmärrä sitä, miltä joistain ihmisistä tuntuu. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella työtä vain työnä, se tuntuu niin merkityksettömältä, ajan haaskaukselta ja vastenmieliseltä. Ei välttämättä ainakaan näitä kaikkia joka päivä, mutta kuitenkin. Näistäkin tunteista vielä voisi selvitä. Mutta tiedättekö kuinka paljon se väsyttää, kun teet jotain niin vastentahtoista 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa? Se kuluttaa niin paljon, että illat väsyttää ja viikonloput menee isoilta osin nukkumiseen, koska se palauttaa ja viikon aikana ei ehdi palautua. Kovin paljon ei jaksa töiden lisäksi tehdä, joten kyllä se vähän tuntuu, että elämä menee hukkaan.
Minulla on koko "työurani" ollut samanlaista. Olen ollut erilaisissa tehtävissä, monissa eri firmoissa. Alkuun saatan olla jopa innostunut uudesta työstä ja muutaman kuukauden saatan jaksaa hyvin ja silloin myös iltaisin on energiaa, viikonloppuisinkin herää ilman herätyskelloa kahdeksalta. Mutta pikkuhiljaa alkaa into laantua, iltatekemiset vähenee, viikonlopun unet pitenee. Joka ikisessä työssä. Olen tehnyt kaikkeni, jotta keksisin, missä työssä viihtyisin (eikä tarvitsisi viihtyä edes koko loppuelämää, mutta jos edes pari vuotta, jos ei erityistä koulutusta tarvita), mutta ei. Olen myös tietoisesti yrittänyt jatkaa menoja normaalisti, vaikka väsyttäisi, mutta se väsyttää vain lisää, ei tuo energiaa.
Minulle voisi sopia ihan hyvin pätkätyöt, niin että tekisin aina jonkin aikaa töitä ja sitten taukoa. Tätä on kuitenkin vaikea toteuttaa suunnitelmallisesti ja stressittömästi, koska yleensä lyhytaikaiset työt ovat ennemmin matalapalkka-aloilla, joten työttömyysjaksoille ei todennäköisesti jäisi juurikaan säästöön vaikka eläisi säästeliäästi. Vielä suurempi haaste on se, että niitä pätkätöitäkään ei noin vain saada. Työnhaku vaatii myös (ei tosin ole minulle ollut niin paha rasti kuin työnteko) ja ennenpitkää varmasti työnantajatkin ihmettelisivät jatkuvaa pätkää ja katkoja työelämästä.
No minä olen korkeakoulututkinnon tehnyt ja pätkätöistä toiseen hyppään. En saa kuin määräaikaisuuksia tai keikkaa, vaikka koko ajan vakitöitä haenkin. Hakijoita kun on 80 - 350 joka paikkaan. Voin sanoa, ettei tästä varsinaisesti nauti, mutta toisaalta, kun olen näitä erilaisia työyhteisöjä ja -tehtäviä nähnyt, niin ihan kiva, ettei kaikkiin ole vakituiseksi päätynytkään.
Ja ne pätkätöiden väliajat etsitään niitä töitä, eikä lepäillä. Se on henkisesti aika kuluttavaa. Toivon, ettei rekryäjät ihmettele silppuista CV:täni, sillä se ei johdu minusta tyyppinä, vaan siitä, etten vain ole onnistunut pääsemään vakkarihommaan. Silti yritän ja minusta se määräaikaisuuskin on työkokemusta, joka viisastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellei ole juuri mitään koulutusta, se johtaa yleensä simppeliin suorittavaan työhön, jossa kehittymis- ja etenemismahdollisuudet ovat mitättömät. Sitä se sitten on. Simppeliä ja suorittavaa. Silti toki voi olla tyytyväinen elämäänsä ja työhönsä, mutta ei se välttämättä valtavaa kipinää, ilotulitusta ja intohimoa elämään tuo.
Mutta tuoko mikään sellainenkaan intohimoja ja ilotulitusta, jossa ”saa” kehittää, suunnitella, ottaa vastuuta? Minua ei suoraan sanoen nappaa nykyinen stressaava työmaailma. Olen opiskellut alaa, joka kiinnosti, mutta itse työelämä olikin ihan ihan P:stä. En todellakaan nauti, vaikka palkka olisi mitä, jos työssä on ahdistava vastuu, kiristyvät tulostavoitteet, kiire ja pitää jatkuvasti olla dynaaminen ja kehittää itseään.
Mieluusti tekisin sitä simppeliä suorittavaa työtä. Olisi ihanaa olla joku ruuvien pussittaja.
Ymmärrän kyllä oikein hyvin ja osin samaistun kyllä noihin tunteisiin. Ajattelen kuitenkin työssäkäynnin ja ennenkaikkea itsensä elättämisen olevan jokaisen velvollisuus. Toisten elätiksi heittäytyminen ellei ole sairautta estämässä työssäkäyntiä on yhteisestä hyvästä varastamista ja itsekästä. Luuletko että moni rankkaa ja mahdollisesti pienipalkkaista työtä tekevä nauttii työstään? No ei nauti, mutta elanto on hankittava.
Jos omaa omaisuutta tai sijoituksia niin hyväksyn täysin vaikka täysiaikaisen downshiftaamisen. Sitä en, että joku laistaa yhteisestä vastuusta osallistua työtaakkaan vain koska se ei ole aina kivaa. Emme eli utopiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arveltko ihmisten käyvän töissä, koska he rakastavat työtään vai siksi, että ihmisen on elätettävä itsensä?
Jos on kertaalleen palanut loppuun, masentunut, kyllästynyt ja syönyt lääkkeitä jonkun alle 2 kiloeuron duunin takia niin miten luulet tuollaisen ajattelun motivoivan? Onko elämän tarkoitus olla vain vastenmielinen suoritus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ne, jotka sanoo, että ei työstä tarvitse pitää, teet vaan hommat ja vapaa-aikana nautit, ei ihan ymmärrä sitä, miltä joistain ihmisistä tuntuu. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella työtä vain työnä, se tuntuu niin merkityksettömältä, ajan haaskaukselta ja vastenmieliseltä. Ei välttämättä ainakaan näitä kaikkia joka päivä, mutta kuitenkin. Näistäkin tunteista vielä voisi selvitä. Mutta tiedättekö kuinka paljon se väsyttää, kun teet jotain niin vastentahtoista 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa? Se kuluttaa niin paljon, että illat väsyttää ja viikonloput menee isoilta osin nukkumiseen, koska se palauttaa ja viikon aikana ei ehdi palautua. Kovin paljon ei jaksa töiden lisäksi tehdä, joten kyllä se vähän tuntuu, että elämä menee hukkaan.
Minulla on koko "työurani" ollut samanlaista. Olen ollut erilaisissa tehtävissä, monissa eri firmoissa. Alkuun saatan olla jopa innostunut uudesta työstä ja muutaman kuukauden saatan jaksaa hyvin ja silloin myös iltaisin on energiaa, viikonloppuisinkin herää ilman herätyskelloa kahdeksalta. Mutta pikkuhiljaa alkaa into laantua, iltatekemiset vähenee, viikonlopun unet pitenee. Joka ikisessä työssä. Olen tehnyt kaikkeni, jotta keksisin, missä työssä viihtyisin (eikä tarvitsisi viihtyä edes koko loppuelämää, mutta jos edes pari vuotta, jos ei erityistä koulutusta tarvita), mutta ei. Olen myös tietoisesti yrittänyt jatkaa menoja normaalisti, vaikka väsyttäisi, mutta se väsyttää vain lisää, ei tuo energiaa.
Minulle voisi sopia ihan hyvin pätkätyöt, niin että tekisin aina jonkin aikaa töitä ja sitten taukoa. Tätä on kuitenkin vaikea toteuttaa suunnitelmallisesti ja stressittömästi, koska yleensä lyhytaikaiset työt ovat ennemmin matalapalkka-aloilla, joten työttömyysjaksoille ei todennäköisesti jäisi juurikaan säästöön vaikka eläisi säästeliäästi. Vielä suurempi haaste on se, että niitä pätkätöitäkään ei noin vain saada. Työnhaku vaatii myös (ei tosin ole minulle ollut niin paha rasti kuin työnteko) ja ennenpitkää varmasti työnantajatkin ihmettelisivät jatkuvaa pätkää ja katkoja työelämästä.
No minä olen korkeakoulututkinnon tehnyt ja pätkätöistä toiseen hyppään. En saa kuin määräaikaisuuksia tai keikkaa, vaikka koko ajan vakitöitä haenkin. Hakijoita kun on 80 - 350 joka paikkaan. Voin sanoa, ettei tästä varsinaisesti nauti, mutta toisaalta, kun olen näitä erilaisia työyhteisöjä ja -tehtäviä nähnyt, niin ihan kiva, ettei kaikkiin ole vakituiseksi päätynytkään.
Ja ne pätkätöiden väliajat etsitään niitä töitä, eikä lepäillä. Se on henkisesti aika kuluttavaa. Toivon, ettei rekryäjät ihmettele silppuista CV:täni, sillä se ei johdu minusta tyyppinä, vaan siitä, etten vain ole onnistunut pääsemään vakkarihommaan. Silti yritän ja minusta se määräaikaisuuskin on työkokemusta, joka viisastuttaa.
No joo, ehkä vähän huonosti sanottu tuo, että pätkät on yleensä matalapalkka-aloilla. Korjaan: helpommin saatavat pätkät on matalapalkka-aloilla. Mutta pointtina kuitenkin se, että suunnitellusti pätkien ja "lomataukojen" pitäminen ei oikein ole mahdollista. Kuten itsekin sanot, ne välit haetaan töitä eikä levätä. En usko, että korkeakoulutetun, määräaikaisia tehneen silppu-cv:tä ihmetellään, koska jos on tiedettyä että alalla on paljon pätkiä, niin sitä ei ihmetellä ja toisekseen cv:stäsi varmaan näkee, että mikä on se ala jolla haluat olla ja realiteetti vain on, ettei sieltä vakkaria välttämättä saa. (Verraten vaikka henkilöön joka tekee ravintola-alalla pitkään pätkiä ja lomaa vuorotellen. esim useamman vuoden ajan En itse palkkaisi, koska näyttäisi siltä, ettei henkilöä vaan haluta vakinaistaa minnekään.) Kuten sanot, et tuosta tilanteesta nauti. En nauttisi minäkään. Siksi sanoinkin, että se, mitä minä kaipaisin: pätkiä ja lomaa (oikeaa lomaa), on todella vaikea stressittömästi toteuttaa. Jos työtä saisi vaan kysymällä, olisi se helppoa. Tekisin töitä sen aikaa kun jaksan ja sitten pitäisin taukoa. Ja taas töihin, kun virtaa riittää. Mutta kun ei se todellisuudessa niin mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auta ihmisiä. Hakeudu vapaaehtoistöihin esim. lemmikkien tai vanhusten parissa, myös nuorilla ja lapsilla ei voi olla ikinä tarpeeksi vastuullisia aikuisia elämässään. Tuossa on neljä ihmisryhmää, jotka arvostavat läsnäoloa ja läheisyyttä valtavasti, täysin ilmaiseksi ja kuluitta! Tunne olosi hyödylliseksi luopumatta elämäntyylistäsi ja asioista, mitkä tällä hetkellä tuntuvat sinulle oikeilta. Työ ei ole, eikä sen tarvitse olla, kaikki kaikessa vain koska muutamat boomerit ja vanhukset purkavat omaa pahaa oloaan ihmisiin, joiden elämästä heillä ei ole mitään ymmärrystä.
Muistutan myös, että jokaikinen Suomen kansalainen on oikeutettu lailla tukiin. Laki suojelee elämäntyyliäsi! Kuka tahansa joka ei pidä siitä, että ihmisille maksetaan tukia, on vapaa muuttamaan muualle ja toteuttamaan omia arvojaan myös siellä. Kukaan ei sitä estä.
Vierailija kirjoitti:
Entä kun on päinvastainen ongelma, vähän kaikki kiinnostaa syvänmeren tutkimuksesta avaruuteen.
Mutta mikään ei kiinnosta niin että siihen jaksais paneutua vuosikausiksi. Ehtii aina löytyä uus aihe johon uppoudun.
Journalistiopinnot? Hyvällä journalistilla on kattava yleissivistys ja halua paneutua loputtomasti uusiin aiheisiin, joista kirjoittaa. Huono puoli on se, että ala ei enää työllistä hyvin, ja se tuskin tulee muuttumaan tulevaisuudessakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sulla on liian suuret odotukset, miten sun pitäisi työn kautta jotenkin elää jotain sun unelmaa. Työ on työtä, sitä pitää jaksaa tehdä, että saa rahaa. Siinä voi olla kivojakin juttuja kuten työkaverit tms, mutta pääsääntöisesti sitä ei tehdä minkään äärettömän kutsumuksen takia. Realismia siis!
Jos ei tarvitse rahaa, onko silloin myös velvollisuus mennä töihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sulla on liian suuret odotukset, miten sun pitäisi työn kautta jotenkin elää jotain sun unelmaa. Työ on työtä, sitä pitää jaksaa tehdä, että saa rahaa. Siinä voi olla kivojakin juttuja kuten työkaverit tms, mutta pääsääntöisesti sitä ei tehdä minkään äärettömän kutsumuksen takia. Realismia siis!
Jos ei tarvitse rahaa, onko silloin myös velvollisuus mennä töihin?
NO kyllä, koska työtä tekevienhän pitää elättää nämä joita mikään ei kiinnosta. Toki voi työttömänäkin ottaa jonkun luokseen ja maksaa osan kuluista, mutta harvemmin tällainen haluaa epämukavuutta siksi ettei rahat riitä, mieluummin ottaa rahaa kuin antaa kenellekään muulle. Työssä käyvien on käytävä töissä, eikä ole oikeutta tukiin jotta voisi välillä maata miettimässä elämän tarkoitusta.
1. Vedä kaikki kulut minimiin (laadi taulukko menoista ja tuloista)
2. Tee pakollisia palkkatöitä vain juuri sen verran että tulet toimeen
3. Käytä loppuaika mieluisiin harrastuksiin
4. Aloita ainakin yksi sellainen harrastus jolla voi tienata vähän extraa
Tai voita lotossa / hanki rikas elättäjä.
Ikävää että isäni joutui 20v ikäisenä sotaan, ei kysytty halusiko vai ei vaan pakko oli. Ja tällaisenko takia nuoruutensa pilattiin, että taivaanrannanmaalarit voi maata sohvalla miettimässä kiinnostaako mikään. Ei olisi kannattanut.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ne, jotka sanoo, että ei työstä tarvitse pitää, teet vaan hommat ja vapaa-aikana nautit, ei ihan ymmärrä sitä, miltä joistain ihmisistä tuntuu. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella työtä vain työnä, se tuntuu niin merkityksettömältä, ajan haaskaukselta ja vastenmieliseltä. Ei välttämättä ainakaan näitä kaikkia joka päivä, mutta kuitenkin. Näistäkin tunteista vielä voisi selvitä. Mutta tiedättekö kuinka paljon se väsyttää, kun teet jotain niin vastentahtoista 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa? Se kuluttaa niin paljon, että illat väsyttää ja viikonloput menee isoilta osin nukkumiseen, koska se palauttaa ja viikon aikana ei ehdi palautua. Kovin paljon ei jaksa töiden lisäksi tehdä, joten kyllä se vähän tuntuu, että elämä menee hukkaan.
Minulla on koko "työurani" ollut samanlaista. Olen ollut erilaisissa tehtävissä, monissa eri firmoissa. Alkuun saatan olla jopa innostunut uudesta työstä ja muutaman kuukauden saatan jaksaa hyvin ja silloin myös iltaisin on energiaa, viikonloppuisinkin herää ilman herätyskelloa kahdeksalta. Mutta pikkuhiljaa alkaa into laantua, iltatekemiset vähenee, viikonlopun unet pitenee. Joka ikisessä työssä. Olen tehnyt kaikkeni, jotta keksisin, missä työssä viihtyisin (eikä tarvitsisi viihtyä edes koko loppuelämää, mutta jos edes pari vuotta, jos ei erityistä koulutusta tarvita), mutta ei. Olen myös tietoisesti yrittänyt jatkaa menoja normaalisti, vaikka väsyttäisi, mutta se väsyttää vain lisää, ei tuo energiaa.
Minulle voisi sopia ihan hyvin pätkätyöt, niin että tekisin aina jonkin aikaa töitä ja sitten taukoa. Tätä on kuitenkin vaikea toteuttaa suunnitelmallisesti ja stressittömästi, koska yleensä lyhytaikaiset työt ovat ennemmin matalapalkka-aloilla, joten työttömyysjaksoille ei todennäköisesti jäisi juurikaan säästöön vaikka eläisi säästeliäästi. Vielä suurempi haaste on se, että niitä pätkätöitäkään ei noin vain saada. Työnhaku vaatii myös (ei tosin ole minulle ollut niin paha rasti kuin työnteko) ja ennenpitkää varmasti työnantajatkin ihmettelisivät jatkuvaa pätkää ja katkoja työelämästä.
Tietenkin jos töihin käytetty aika tuntuu elämän hukkaamiselta, niin aina voi liittyä tietyn ideologian kuoroon: mukavan elämän mahdollistavat tuet ovat ihmisoikeus, otetaan lisää velkaa. On ihmisoikeus, että hänellä on oikeuksia ilman velvollisuuksia. On ihmisoikeus, että ihmiseltä ei saa vaatia mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sulla on liian suuret odotukset, miten sun pitäisi työn kautta jotenkin elää jotain sun unelmaa. Työ on työtä, sitä pitää jaksaa tehdä, että saa rahaa. Siinä voi olla kivojakin juttuja kuten työkaverit tms, mutta pääsääntöisesti sitä ei tehdä minkään äärettömän kutsumuksen takia. Realismia siis!
Jos ei tarvitse rahaa, onko silloin myös velvollisuus mennä töihin?
NO kyllä, koska työtä tekevienhän pitää elättää nämä joita mikään ei kiinnosta. Toki voi työttömänäkin ottaa jonkun luokseen ja maksaa osan kuluista, mutta harvemmin tällainen haluaa epämukavuutta siksi ettei rahat riitä, mieluummin ottaa rahaa kuin antaa kenellekään muulle. Työssä käyvien on käytävä töissä, eikä ole oikeutta tukiin jotta voisi välillä maata miettimässä elämän tarkoitusta.
Myös työssäkäyvillä on oikeus jäädä makaamaan ja miettimään elämän tarkoitusta. Karenssi on jäänne ajoilta jolloin jokainen sängyllämakaaja haettiin töihin ja työpaikkoja oli enemmän kuin työvoimaa.
Minkä testin teit? Olen alkanut epäillä myös olevani add ja tilanteeni kuulostaa vähän samalta kuin sinun.