Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mikään ala ei kiinnosta?
Olen aikuinen työtön ja taustalla on jo kolme eri ammattia + paljon satunnaistöitä.
Ongelmana on, että olen pakon edessä lukenut "työllistäviä" aloja ja saanut töitäkin, mutta itse työ ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ottanut vastaan myös kaikenlaisia hanttihommia ja ollut ihan hyvä työntekijä, mutta en voisi kuvitellakaan viihtyväni noissa töissä useita vuosia.
Olen löytänyt pari mielenkiintoista harrastusta, mihin toiseen uppouduin suurinpiirtein elämäni ensimmäiset 20v, kunnes tuli totaalikyllästyminen, toista harrastin yhtä intohimoisesti 15v ja se salamakyllästyminen, ikäänkuin loppuunpalaminen siinä harrastuksessa tuli yhtä totaalisesti kuin ensimmäisessä.
Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen harrastanut täysillä ja panostanut siihen kaikkeni.
Haluaisin löytää yhtä intohimoisen työn, sellaisen, johon oikeasti haluaisin panostaa ja jossa voisin tulla paremmaksi jne.
Olen käynyt työkkärin ammatinvalinnassa ja tehnyt nettitestejä. Siellä mikään ei nouse ylitse muiden. Olen vähän kiinnostunut yhdestä asiasta ja vähän toisesta. Mihinkään ei ole suurempaa innostusta, saati halua oppia ja opiskella alaa.
Mikään harrastuskaan ei tällä hetkellä vedä puoleensa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta jää kokeiluksi.
Nyt alkaa jo itseänikin huolestuttamaan, kun on mennyt useampi vuosi ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Kellun vain. En tee mitään ja mikään ei kiinnosta. Elämä ei mene eteenpäin.
Olen joskus ollut masentunutkin ja syönyt siihen lääkkeitä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, en ikinä ota enää lääkkeitä, olin ihan sumussa sen vuoden. Tunnistan siis, että olen lievästi masentunut, mutta en pidä tilaani vakavana, jaksan silti pukeutua, tehdä ruokaa, siivota ja käydä ulkona kävelyllä.
Suunta vain puuttuu elämältä ja tunnen itseni täysin turhaksi. Haluaisin tehdä mielekästä työtä ja olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Tuntea itseni tarpeelliseksi.
En näe enää mitään järkeä alkaa opiskelemaan sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. Nykyisillä amis-ammateillakaan ei pitkälle pötkitä, enkä ainakaan puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi ala enää ikinä.
Oisko jotain järkeviä ohjeita ja neuvoja?
Vertaistukea?
Kommentit (257)
Oon tehnyt vaikka mitä ja usein joutunut olemaan ilmankin työtä. On firma t. yksikkö lopetettu, t. tullut YT:t.
Useimmat duunit olleet enimmäkseen kiinnostavia. Alumiinitehtaan keikkatyö oli suorituskykyni ylittävä - et. selkä tuli tosi kipeäksi.
Vielä yli 5-kymppisenä kelpasin henk.koht(/hoiva-avustajan) duuniin. Sitä ennen vaikeat vuodet satunn. keikkahommissa, jos edes niitäkään sai. Mutsi jo aiemmin näki minussa kykyjä jopa hoitoalalle, mitä en itse sisäistänyt. En aio hoitsuksi kouluttautua, koska nykyinen on vaihtelevaa ja enimmäkseen ihmisten kanssa t. ihmisille työskentely on jotenkin mieltä tyydyttävää. Hoitsujakin tavallani autan ja olen heidän kanssaan usein tekemisissä. Ja siis tähänkin duuniin sain harjoitella aluksi työkokeiluna, jotta sain tuntumaa ja vähän opettelua.
JOUTENOLO ei ole ihmisen vaihtoehto. Siinä on muiden kuormana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen työn mitään riemukasta kuulu ollakaan. Paskaa puhuvat ne jotka Linkedinissä hehkuttavat työtään. Pelkäävät vain työpaikkansa menettämistä ja toivovat että pomo lukee (lips lips) heidän ylistyksiään.
Töihin mennään ja sieltä tullaan. Vuodet menee ja vanhana jaksaa vielä vähemmän mutta pakko on mennä vaikka särkee eikä huvita. Pitää tehdä verorahaa jotta voidaan hyysätä ja pelastaa maailmaa.
Painu sinne hanttihommiin, mä en jaksa maksaa sunkin elämääsi!
Hyi h,,,vatti kun minua inhottaa nämä ulisijat, kun ei mikään kiinnosta. Mene ap muutamaksi viikoksi väkisin vapaaehtoiseksi ihmisille , jotka ei omin avuin pääse sängystä ylös( esim halvaantunut) tai muuten kuoleman sairaat. Saat hieman perspektiiviä kuvottavaa ajatusmaailmaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä muilla on taju siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Eli että on väärin loisia muiden elätettävänä, ellei ole pakottavaa terveys- yms yleisesti hyväksyttyä syytä elää tuilla.
Kuka määrittelee pakottavan, yleisesti hyväksytyn terveyssyyn? Voin sanoa, että sairaseläkkeelle voi olla erittäin vaikea päästä, vaikka ei olisi oikeasti työkykyinen.
Olen törmännyt usein siihen, että joko suoraan nimitellään tai vihjaillaan loiseksi tai laiskaksi, vaikka pää ei yksinkertaisesti ole vain kestänyt työelämän paineissa. Puhutaan asennoitumisesta, sanotaan jopa "muista nukkua hyvin" (?!) jne., ikään kuin kyse olisi vain valinnoista. Ehkä useimmille ne ovatkin, en osaa sanoa.
Mutta ikään kuin uupumisherkkä olisi vain valinnut "väärän asenteen", joko laiskuuttaan, tyhmyyttään, tietämättömyyttään tai kokemattomuuttaan. "Kyllä se siitä, kun tulee lisää kilometrejä mittariin" jne. absurdia. Tosiasia on, että voin vain rajallisesti mitään sille, että päässä on kaaos ja kroppa käy ylikierroksilla. Tietoa selviytymiskeinoista ei puutu: lääkkeet, terapiat, meditoinnit, avannot, liikunnat, ruokavaliot jne. kaikki on kyllä tuttuja ja toimivat vaihtelevalla menestyksellä. Ihan mielelläni vain valitsisin toisin!
Tuon kyllä uskon, että tässä maassa on paljonkin työttömän kirjoissa ihmisiä, jotka oikeasti ei ole työkykyisiä.
Tarkoitin lähinnä tämän ketjun aloittajan tapaisia, jotka ei tee töitä lähinnä koska ei nappaa, koska tuillakin elää eikä työ oikein kovasti kiinnosta - eikä mikään sellainenkaan, mitä työstä tienattavalla rahalla saisi vapaa-ajallekaan mitään riittävän motivoivaa lisäarvoa, että työ sen takia kiinnostaisi.
Suurin osa meistä ihmisistä varmaan on tällaisia, että eihän se työ kivaa ole, mutta velvollisuudentunnosta sitä tehdään. Koska se on luonnon laki, että olentojen täytyy tehdä usein rutininomaisia ja tympeitä asioita saadakseen perustarpeensa kuten ravinnon ja suojan tarpeen tyydytettyä. Ei ole vaikka ahmalla varaa miettiä, että saalistaminen on hemmetin tympeää ja toistuu rutiininomaisena, joten taidanpa jättää tekemättä - vaihtoehtona kun on nälkä, ja se on kova motivoija. Ihmisellä on kivampi kun "lauma" pitää huolta heikoistakin, mutta eihän siitä mitään tulisi jos näitä omasta kranttuudestaan itsensä heikoksi tehneitä olisi paljonkin. Jotka lapsen lailla kiukuttelee, että en tee, kun se ei ole kivaa tekemistä!
työtön kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd ilman hyperaktiivisuutta eli add? Olen samanlainen itsekin ja olen miettinyt podenko add:ta.
Tämä minulla on.
Ei ole virallista diagnoosia, mutta itsetehty testi netissä näyttää, että lähes kaikki oireet täsmäävät.
Tunnistan myös, että olen ollut aloitekyvytön ja hidas koko ikäni. Pidän itseäni älyllisesti lahjakkaana, tyyliin, että jos vain viitsisiin/haluaisin, niin minusta olisi mihin vain. Tuo viitsiminen on se ongelma, kun pakotettuna ei vain onnistu. Pitäisi olla se mielenkiinto omasta takaa, että saisi ryhdyttyä.
En vain löydä mitään omaa alaa. Ei oikein ole mitään mistä innostuisin.
On jotain juttuja mistä olin teoriassa kiinnostunut, mutta kun ne käytännön työt osottautuivat (työkokeilu) ihan toisenlaiseksei kuin kuvitelmat, niin eipä kannata lukea alalle 5v, kun ei sitten pääse toteuttamaan niitä unelmia ja haaveita käytännössä.
Oisko muuten muita, joilla add? Miten teillä menee?
Siinä kyllä ihmiset huijaavat pelkästään itseään, kun sanovat, että ovat älyllisesti lahjakkaita, mutta kun ei vaan viitsi. Selittelyå vaan. Älykkyys on myös sitä, että osaa järjestää elämänsä. Loppupeleissä harva tekee työtään, joka on intohimonsa. Suurin osa tekee työtä, jotta elättää itsensä ja maksaa elämänsä. Ihan sama, mikä on älykkyystestin numero, jos ei kykene uskomaan, että on töitä on tehtävä, niin ei kyllä kannata itseään kovin älykkäänä pitää. Ja suurin osa työstä on raskasta puurtamista ja mitä suurempi palkka, sitä suurempi vastuu ja sitä kautta myös stressi.
Haluatko oikeasti elämääsi muutosta vai et? Minusta kuulostaa pilvilinnojen rakentelulta. Et tule löytämään työtä, joka olisi sinulle loppuelämän intohimo. Kuten ei suurin osa muistakaan ihmisistä. Joko haluat parantaa elintasoasi tekemällä sitä työtä, mitä on tarjolla tai sitten katselet kattoon ja uskot omaan älykkyyteesi ja rakentelet niitä pilvilinnoja lopun elämäsi sossun tuella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et tule löytämään työtä, joka olisi sinulle loppuelämän intohimo. Kuten ei suurin osa muistakaan ihmisistä. Joko haluat parantaa elintasoasi tekemällä sitä työtä, mitä on tarjolla tai sitten katselet kattoon ja uskot omaan älykkyyteesi ja rakentelet niitä pilvilinnoja lopun elämäsi sossun tuella.
Vastauksestasi paistaa läpi naiivi uskomus, että pohjimmiltaan kyse olisi kaikille vain halusta, asenteesta ja valinnoista. Kehotan avartamaan näköalojasi.
Vierailija kirjoitti:
Ennen mentiin Nokialle ohjelmoijaksi, jos mikään ei kiinnostanut. En tiedä, minne mennään nykyään.
Autotehtaalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Add täälläkin. Olen tehnyt jos ja vaikka mitä pätkätöitä. Pisimmillään kaksi vuotta ollut samassa paikassa ja se oli loppua kohden sellaista hampaiden kiristelyä että pelkäsin jo menettäväni järkeni. Kun ei vaan kiinnosta niin ei eikä sen takia pitkään jaksakaan mitään. Enkä nää koko elämän mittakaavassa mietittynä siinäkään mitään järkeä että viisi päivää viikossa teen jotain mitä inhoan ja olen henkisesti aivan palasina ja voin millään tavalla nauttia olemassaolostani vain parina päivänä eli viikonloppuisin. Viihdyn hyvin kotona eikä ole niin mitään hinkua juoksennella ympäri kyliä tai matkustella joten suuretkaan rahat eivät kauheasti motivoi.
Oletko minä? Minusta on aina jostain syystä kivaa palata takaisin työelämään, mutta muutamassa viikossa alkaa v-tutuskäytä nousemaan eksponentiaalisesti ja alle vuodessa haudon itsemurhaa. Ei tämäkään voi olla tervettä, että vaikka on ihan ok ja mukava työ, niin kiinnostuksen puute joka kerta rupeaa jäytämään, kun se ei vain riitä pitkään. En nauti elämästäni nykyään enää oikeastaan lainkaan. Lähinnä odotan joko lottovoittoa, että pääsen vihdoin eläkkeelle tai vaihtoehtoisesti odotan minua armahtavaa ennenaikaista kuolemaa. En välitä millä tavoin se tapahtuu, mutta toivon todella että tapahtuu mahd. pian tai saisin rahatilanteeni niin hyväksi, ettei tarvitsisi enää kestää. Kotona keksin hyvin tekemistä ja onnellisin olen ollut kun olin työtön hetken aikaa opiskeluiden jälkeen. Ei kai elämä oikeasti voi olla näin epämukavaa? Olen vasta 25.
Tänäänhän oli uutisissa kuinka vain 1/3 oikeasti viihtyy töissä. 66% siis tekee töitä eikä viihdy/työ ei kiinnosta. Ei se ainakaan mikään syy ole jäädä työttömäksi muiden elätettäväksi.
En itsekään viihdy ollenkaan töissäni eikä kummemmin kiinnosta, mutta ei tulisi mieleenkään heittäytyä muiden elätettäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulee kyllä oma elämä mieleen ja samat ajatukset mitä mulla tällä hetkellä. Adhd on diagnosoitu joskus pienenä.
Mutta eihän ADD tarkoita sitä, että on aloitekyvytön? Ei se myöskään tarkoita sitä, ettei oikein mikään työ nappaa.
Itselläni on aikuisiällä diagnosoitu ADD ja minulla on siinä lääkitys, mikä auttaa puuttumaan asioiden keskeneräisyyteen ja palaamaan ulkopuolisten häiriötekijöiden, kuten avokonttorin, vuoksi tulleeseen työtehtävän keskeytymiseen. Tiedättekö hetken, kun työtehtävä keskeytyy, kun joku kysyy jotain (kyllä, jos olet jo häirinnyt, olet keskeyttänyt :D ). Nyt keskeytyneeseen työtehtävään palaaminen on nopeampaa, saan sen nopeasti valmiiksi ja näin ollen olen myös tehokkaampi. En myöskään turhaudu keskeneräisyyksien vuoksi enää aiheettomasti.
Pidän kuitenkin työstäni ja ilman keskeytyksiä voin uppoutua tehtävään useita tunteja muistamatta pitää taukoja, ellei lounastauko tule työtehtävän väliin tai työkaveri pyydä mukaan syömään. Virallista kahvitaukoa tulee pidettyä harvoin vaan haen kahvin ja välipalan työtehtävien välissä syöden usein paikallani. Osaan siis myös hyödyntää supervoimaani eli hyperkeskittymistä (hyberfocus), mikä vastaa usein flow -tilaa ajantajun katoamisen vuoksi.
Mieti, mikä sinua kiinnostaa, mitkä asiat vetävät sinua puoleensa flow -tilan kaltaisesti vapaa-ajallasi?
Pidätkö esim. asioiden perusteellisesta tutkimisesta? Voisithan lähteä myös opiskelemaan alaa, minkä tutkimisessa käytät jo nyt aikaa paljon. Hyödynnä flowtasi, se on supervoimasi!
ADD : n muita supervoimia ovat muuten myös joustavuus, muutoshalukkuus (vrt. muutosvastaisuus), kekseliäisyys ja heittäytymiskyky: https://yle.fi/uutiset/3-10437254
Ehkä suurin este meissä jokaisessa ihmisessä (on sitten neuronormatiivi vai ei) on se, että oikeutamme oman käytöksemme. Vaikka onkin filosofien ikuinen kiistakapula se, että onko meillä vapaata tahtoa vai ei (esim. väite juurikin aivokemian välittäjäainemuutoksien vaikutukset henkilökohtaisiin ominaisuuksiimme) niin ainakin voimme koettaa kyseenalaistaa osan käytöksestämme, etsiä vahvuutemme ja heikkoutemme, jolloin voimme hypätä epämukavuusalueelle ja kehittää ominaisuuksiamme.
Suosittelen muuten menemään ihan virallisesti niihin testeihin. Nettitestit ovat suuntaa-antavia ja eivät todellakaan diagnooseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en tunne työhöni minkäänlaista intohimoa. Halusin työn joka on siistiä sisätyötä, työn kuva on vaihteleva, työpaikkoja riittää ja jossa palkka on hyvä.
Siispä kouluttauduin. Nyt tienaan bruttona 6500€/kk ja työ itsessään on ihan ok. Tosin kyllä sitä mieluummin kotiin jäisi kun töihin menisi.
Töissä käyn jotta voin mahdollistaa mielenkiintoisen vapaa-ajan.
Mahtavaa että sulla menee hyvin, ja saat palkkaakin noin roimasti, vaikkei edes oikeinkirjoitus ole hallussa! :)
Huhhuh...sisällä kiehuu.
Olen aika lailla samankaltainen kuin ap, mutta vakihommissa suorittavassa portaassa. Minulle työ on ollut se välttämätön paha, joka pitää vaan niellä - velvollisuus siis. Mutta mitä se työ on sitten, kun joudut kuspäisten kollegoiden maalitauluksi? Yrität siinä tehdä työsi, mutta koko ajan on semmoinen savustamisen maku ja eristäminen, joka on pikku hiljaa johtanut siihen, että ajattelen hyvinkin väkivaltaisia asioita heidän lähellään. Työkavereideni ei nykyään tarvitse leipäläpeään edes aukaista, kun fantasioin heidän päidensä irti repäisemistä ja keilapallona käyttämistä. Ja se hurme valtaa mielen... lisää...
Onko tämä teidän 'velvollisuus' - mantraa hokevien mielestä oikein? Onko se hiton kilpailu kaiken ihmisyyden ylittävää nykyään? Koska jos on, niin koen velvollisuudekseni tarttua tuumasta toimeen, kuten sanotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua vähän helpottaa, että täällä on ihmisiä joilla useampi tutkinto. Minua stressaa että valitsen seuraavaksi "väärän" alan ja sitten ollaan taas lähtökuopissa. Mutta eihän se ole niin vakavaa. Aion hakea fyssariksi, koska se on lähimpänä kiinnostavaa; haluan oppia miten ihmisen keho toimii ja mikä auttaa erilaisiin vaivoihin. Siitä lähden eteenpäin ja ehkä kerään lisää tietotaitoa muilta kursseilta jne.
Yrittäjyys kuullostaa hyvältä, mutta kyllä se vaatii aika lailla sinnikkyyttä ja ajan hammasta kestävää yritysideaa. Liian moni yritys kaatuu mahdottomuuteensa alle viidessä vuodessa.
Oman unelmatyön ja sen intohimon löytää tekemällä, ei odottamalla että se jostain syttyisi. Toisin sanoen nettitestien teko ei vie vielä kovin pitkälle yksinään, on lähdettävä konkreettisesti toimintaan. Ihan sama mihin, vaikka virkkauskurssille kansanopistoon jos se edes tipan kiinnostaa tai kiinnosti joskus. Myöskin inspiraatiota on aktiivisesti etsittävä ympäriltään: luettava inspiraatiota synnyttäviä kirjoja kuten aiheesta kertovia opuksia tai elämänkertoja ja haastateltava ihailemaan tuttuja ihmisiä. Kaikki tämä tekeminen voi olla aluksi kuin pimeässä hapuilua, mutta se on ensimmäinen ja ratkaiseva askel ulos passiivisesta jumista, minkä jälkeen niitä todellisia oivalluksia (tuota minä haluan!) tai varovaisia inspiraation merkkejä alkaa tulla.
Lapsellani on diagnosoitu add, itselläni ei, mutta olen varma että minulla on se myös. Kaikki täsmää. Olen aina tehnyt töitä, vaikka minulla ei ole mitään mielenkiintoa mihinkään alaan. Se on ollut pikemminkin haastavaa keskittymisvaikeuden ja tarkkaavaisuuden häiriön vuoksi.
Teen töitä ainoastaan rahan takia, jotta pystyn toteuttamaan vapaa-aikaa mahdollisimman mielekkäästi.
Olen 41-vuotias, olen täysin tyytynyt kohtalooni. Jos en tähän ikään ole haaveammattiani löytänyt, se ei tule ikinä tapahtumaan. Olen ollut asiasta tosi surullinen, mutta muuttanut asenteeni niin että löydän onnellisuutta elämääni työn ulkopuolelta.
Kuulun todellakin siihen ihmisryhmään joka lopettaisi työt välittömästi lottovoiton myötä :).
Vierailija kirjoitti:
Oman unelmatyön ja sen intohimon löytää tekemällä, ei odottamalla että se jostain syttyisi. Toisin sanoen nettitestien teko ei vie vielä kovin pitkälle yksinään, on lähdettävä konkreettisesti toimintaan. Ihan sama mihin, vaikka virkkauskurssille kansanopistoon jos se edes tipan kiinnostaa tai kiinnosti joskus. Myöskin inspiraatiota on aktiivisesti etsittävä ympäriltään: luettava inspiraatiota synnyttäviä kirjoja kuten aiheesta kertovia opuksia tai elämänkertoja ja haastateltava ihailemaan tuttuja ihmisiä. Kaikki tämä tekeminen voi olla aluksi kuin pimeässä hapuilua, mutta se on ensimmäinen ja ratkaiseva askel ulos passiivisesta jumista, minkä jälkeen niitä todellisia oivalluksia (tuota minä haluan!) tai varovaisia inspiraation merkkejä alkaa tulla.
Tuota tehty lapsesta asti ,jokapäivä. Ei ole vielä löytynyt. Ehkä pitäs sitte konkreettisesti mennä kokeileen eikä lukea, sukellusvenettä ohjaileen illalla... hmm.
Kiitos kommenteista, tästähän on kehkeytynyt ihan mielenkiintoinen keskustelu.
Hyviä pointteja siellä täällä. Paljon ajattelemisen aihetta.
Varoittasin kyllä perustamasta yritystä heppoisin tiedoin ja taidoin. Joo, monet yrittäjät aloittavat pikku puuhastelusta, mutta valitettavan monet eivät koskaan pääse siitä puuhasteluvaiheesta eteenpäin. Siinähän sitten leikit yrittäjyyttä nollatuloilla tai ehkä jopa tappioksi. Työkkärikään ei auta, kun et ole työttömänä.