Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mikään ala ei kiinnosta?
Olen aikuinen työtön ja taustalla on jo kolme eri ammattia + paljon satunnaistöitä.
Ongelmana on, että olen pakon edessä lukenut "työllistäviä" aloja ja saanut töitäkin, mutta itse työ ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ottanut vastaan myös kaikenlaisia hanttihommia ja ollut ihan hyvä työntekijä, mutta en voisi kuvitellakaan viihtyväni noissa töissä useita vuosia.
Olen löytänyt pari mielenkiintoista harrastusta, mihin toiseen uppouduin suurinpiirtein elämäni ensimmäiset 20v, kunnes tuli totaalikyllästyminen, toista harrastin yhtä intohimoisesti 15v ja se salamakyllästyminen, ikäänkuin loppuunpalaminen siinä harrastuksessa tuli yhtä totaalisesti kuin ensimmäisessä.
Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen harrastanut täysillä ja panostanut siihen kaikkeni.
Haluaisin löytää yhtä intohimoisen työn, sellaisen, johon oikeasti haluaisin panostaa ja jossa voisin tulla paremmaksi jne.
Olen käynyt työkkärin ammatinvalinnassa ja tehnyt nettitestejä. Siellä mikään ei nouse ylitse muiden. Olen vähän kiinnostunut yhdestä asiasta ja vähän toisesta. Mihinkään ei ole suurempaa innostusta, saati halua oppia ja opiskella alaa.
Mikään harrastuskaan ei tällä hetkellä vedä puoleensa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta jää kokeiluksi.
Nyt alkaa jo itseänikin huolestuttamaan, kun on mennyt useampi vuosi ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Kellun vain. En tee mitään ja mikään ei kiinnosta. Elämä ei mene eteenpäin.
Olen joskus ollut masentunutkin ja syönyt siihen lääkkeitä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, en ikinä ota enää lääkkeitä, olin ihan sumussa sen vuoden. Tunnistan siis, että olen lievästi masentunut, mutta en pidä tilaani vakavana, jaksan silti pukeutua, tehdä ruokaa, siivota ja käydä ulkona kävelyllä.
Suunta vain puuttuu elämältä ja tunnen itseni täysin turhaksi. Haluaisin tehdä mielekästä työtä ja olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Tuntea itseni tarpeelliseksi.
En näe enää mitään järkeä alkaa opiskelemaan sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. Nykyisillä amis-ammateillakaan ei pitkälle pötkitä, enkä ainakaan puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi ala enää ikinä.
Oisko jotain järkeviä ohjeita ja neuvoja?
Vertaistukea?
Kommentit (257)
työtön kirjoitti:
No se juuri, kun minulla ei ole niitä MUITAkaan intohimoja, mihin tarvitsisin rahaa (paskasta duunsita.)
Pidän luonnossa liikkumisesta ja kalastamisesta ja ne eivät maksa mitään. Minulla on oma asunto ja mukavia ihmisiä ympärilläni. Sinänsä pärjään hyvin työttömyyskorvauksellakin, elän ihan mukavaa elämää, eikä minulla ole rahapulaa. Mutta tottakai haluaisin elämääni jotain sisältöä ja sitä tunnetta, että olen tarpeellinen ja hyödyksi.
Ai että, tämä voisi olla mun kirjoittama 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työtön kirjoitti:
No se juuri, kun minulla ei ole niitä MUITAkaan intohimoja, mihin tarvitsisin rahaa (paskasta duunsita.)
Pidän luonnossa liikkumisesta ja kalastamisesta ja ne eivät maksa mitään. Minulla on oma asunto ja mukavia ihmisiä ympärilläni. Sinänsä pärjään hyvin työttömyyskorvauksellakin, elän ihan mukavaa elämää, eikä minulla ole rahapulaa. Mutta tottakai haluaisin elämääni jotain sisältöä ja sitä tunnetta, että olen tarpeellinen ja hyödyksi.
Jos pitää edes jostain, niin se on ihan hyvä lähtökohta. Mites olisi joku työ missä voit liikkua luonnossa? Eräopas tms. Jotain opiskelua vaatii varmasti.
Itse suosin sellaista vapaata ajattelua, että työn ei tarvitse enää olla vain se yksi suunta ja ura koko elämää, vaan kannattaa tehdä useaa eri työtä jos se vain on mahdollista. Minulla on ADD ja monta työtä, joista koostuu hyvä kombo ja palkka. Yksi on hanttihomma, jossa saan liikkua paljon, eikä tippaakaan älyllisesti haastavaa, toinen työ on käsillä tekemistä ja haastavaa ja kolmas on älyllinen, jossa istun paikoillani, suunnittelen ja ideoin. Kun kyllästyttää, niin vaihdan tekemistä.
Sekin ovi on hyvä pitää avoinna, että aikansa kutakin. Jos yksi asia tulee valmiiksi ja loppuu kokonaan, niin se on ihan ok. Jos kyllästyt työhön, niin vaihda se tai muuta sitä. Jos harrastus tökkii, niin sama homma. Ei ole mitään iloa väkisellä pitää yllä jotain, jos motivaatiota ei enää ole. Tämä on ADD/ADHD ihmisille arkipäivää. Valitettavaa toisaalta, mutta aivoja ei voi muuttaa kuin 8h päivässä lääkkeen avulla ja pysyvä ratkaisu se ei ole. ADHD-ihmisen suurin ongelma on se, kuinka motivaatiota saa pidettyä yllä niissä asioissa, mistä aivot eivät vain suostu kiinnostumaan. Yhteiskunta taas toimii ihan eri tavalla. Normaaleja ihmisiä voi ohjata kepillä ja porkkanalla, mutta ADHD ei reagoi niihin. Siksi kannattaa tutkailla millä tavalla mielenkiinto pysyy yllä parhaiten juuri itsellä.
Minusta ala kuin ala alkaa tuntua kiinnostavalta vasta sitten kun siihen on päässyt hyvin sisälle ja siitä ymmärtää jotain. Sama koskee jokaista yksittäistä työtehtävääni. Alussa jokainen tuntuu tylsältä, mutta mitä syvällisemmin niihin paneudun sen palkitsevampaa se on. (Teen työtä joka vaatii monimutkaista ajattelua.)
Opintoihin en ehkä olisi jaksanut keskittyä jos en olisi saanut tilaisuutta kokeilla useampaa eri alaa. Aluksi tuntui etten pääse mihinkään sisälle, mutta vähitellen yritys palkittiin, kehityin opiskelijana.
Taideaineet voivat tuntua kiinnostavilta heti, mutta niiden parissa hankin itselleni helposti burnoutin koska ne imaisevat täysin mukanaan, irtautuminen on vaikeaa.
Samaistun niin paljon.
Minkäänlaista koulutusta minulla ei ole, koska en yksinkertaisesti keksinyt mihin hakisin yläasteen jälkeen (hain sitten ihan randomilla vain johonkin, pääsin sisään, tajusin etten tahdokaan sinne, laitoin "avoimen hakemuksen" kauppikseen, pääsin sinne, mutta puolessa vuodessa olin jo lopettanut siellä käymisen erinäisistä syistä). Yläaste oli niin traumaattinen, että lopulta päättötodistukseni oli paljon huonompi kuin mihin olisin pystynyt. Olisin ehkä juuri ja juuri päässyt johonkin lukioon, mutta pänttääminen ei siinä vaiheessa tullut kysymykseenkään - olen aina ollut enemmän käytännön ihmisiä.
Päädyin tekemään hanttihommia. Vaihdoin aina vuoden, kahden, jälkeen toiseen työpaikkaan, joka oli hitusen aiempaa parempi, mutta silti asiakaspalvelu/ravintola/myynti-akselilla. Muutamia vuosia sitten sain siistin toimistotyön suht hyvällä palkalla, ja sillä tiellä ollaan.
Kuitenkin minua syö sisältä joka ikinen päivä, kun tunnen miten elämä valuu hukkaan. En kestä työni merkityksettömyyttä, enkä sitä miten elämäni on työnantajani käsissä. Hänellä on valta kontrolloida valtaosaa hereilläoloajastani, jonka lisäksi hänellä on viimeinen sana milloin pidän vaivalla ansaitut lomani.
Se, että viisi päivää seitsemästä täytyy herätä herätyskelloon, laittaa itsensä siistiksi, kärsiä työmatka, viettää leijonan osa päivästä paikassa ihmisten kanssa joita en ole elämääni valinnut, tehden asiaa, josta en nauti, syöden näivettyneitä eväitä edes ilman omaa vessarauhaa, on kaltaiselleni epäsosiaaliselle introvertille pahemman luokan kidutusta. Kahdeksan tuntia putkeen sellaista asiaa tehden, jossa sinulle jää käteen pääasiassa turhautuminen, on aivan todella pitkä aika. Ei ihminen muutakaan asiaa tee niin kauaa yhtäjaksoisesti yleensä, hyvä jos kerkiää tuon ajan nukkumaan edes.
Yrittäjyys olisi itselleni paras ratkaisu. Ongelmana on vain se, ettei minulla ole yhtä taitoa ylitse muiden, eikä mitään hyvää liikeideaa. Ammatinavalintatestejä tehdessä saan kerta toisensa jälkeen tulokseksi kirjailijan, mutta eipä kirjailijaksi niin vain ryhdytä. Yritän kirjoitella vapaa-ajallani, mutta työni takia kaikki luovuuteni on kuollut ja vapaa-aika menee työstä palautumiseen. No mutta hei, sentään olen veroja maksava kansalainen, tärkeä osa tässä rattaistossa joka mahdollistaa rikkaiden rikastumisen ja maapallon tuhoutumisen :)
Vierailija kirjoitti:
Samaistun niin paljon.
Minkäänlaista koulutusta minulla ei ole, koska en yksinkertaisesti keksinyt mihin hakisin yläasteen jälkeen (hain sitten ihan randomilla vain johonkin, pääsin sisään, tajusin etten tahdokaan sinne, laitoin "avoimen hakemuksen" kauppikseen, pääsin sinne, mutta puolessa vuodessa olin jo lopettanut siellä käymisen erinäisistä syistä). Yläaste oli niin traumaattinen, että lopulta päättötodistukseni oli paljon huonompi kuin mihin olisin pystynyt. Olisin ehkä juuri ja juuri päässyt johonkin lukioon, mutta pänttääminen ei siinä vaiheessa tullut kysymykseenkään - olen aina ollut enemmän käytännön ihmisiä.
Päädyin tekemään hanttihommia. Vaihdoin aina vuoden, kahden, jälkeen toiseen työpaikkaan, joka oli hitusen aiempaa parempi, mutta silti asiakaspalvelu/ravintola/myynti-akselilla. Muutamia vuosia sitten sain siistin toimistotyön suht hyvällä palkalla, ja sillä tiellä ollaan.
Kuitenkin minua syö sisältä joka ikinen päivä, kun tunnen miten elämä valuu hukkaan. En kestä työni merkityksettömyyttä, enkä sitä miten elämäni on työnantajani käsissä. Hänellä on valta kontrolloida valtaosaa hereilläoloajastani, jonka lisäksi hänellä on viimeinen sana milloin pidän vaivalla ansaitut lomani.
Se, että viisi päivää seitsemästä täytyy herätä herätyskelloon, laittaa itsensä siistiksi, kärsiä työmatka, viettää leijonan osa päivästä paikassa ihmisten kanssa joita en ole elämääni valinnut, tehden asiaa, josta en nauti, syöden näivettyneitä eväitä edes ilman omaa vessarauhaa, on kaltaiselleni epäsosiaaliselle introvertille pahemman luokan kidutusta. Kahdeksan tuntia putkeen sellaista asiaa tehden, jossa sinulle jää käteen pääasiassa turhautuminen, on aivan todella pitkä aika. Ei ihminen muutakaan asiaa tee niin kauaa yhtäjaksoisesti yleensä, hyvä jos kerkiää tuon ajan nukkumaan edes.
Yrittäjyys olisi itselleni paras ratkaisu. Ongelmana on vain se, ettei minulla ole yhtä taitoa ylitse muiden, eikä mitään hyvää liikeideaa. Ammatinavalintatestejä tehdessä saan kerta toisensa jälkeen tulokseksi kirjailijan, mutta eipä kirjailijaksi niin vain ryhdytä. Yritän kirjoitella vapaa-ajallani, mutta työni takia kaikki luovuuteni on kuollut ja vapaa-aika menee työstä palautumiseen. No mutta hei, sentään olen veroja maksava kansalainen, tärkeä osa tässä rattaistossa joka mahdollistaa rikkaiden rikastumisen ja maapallon tuhoutumisen :)
Kirjailija voisi olla kyllä hyvä, koska tekstiäsi on miellyttävä lukea. Mutta joo, vaikeampi toteuttaa. En osaa yhtään antaa vinkkiä kuinka rattaista voisi irtaantua, jotta luovalle työlle saisi enemmän tilaa. Joku sapattivuosi ehkä jos se on mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeat ajat luo vahvoja miehiä, vahvat miehet luo helppoja aikoja,helpot ajat luo heikkoja miehiä
heikot miehet luo vaikeita aikoja. Mitä arvelette missä mennään?
-meneeköhän nyt läpi, alunperin korvasin miehet ihmis-sanalla mutta
ei mennyt läpi. Teksti on jonkun muun kirjoittamaa ja senkin kerroin eikä käsittääkseni ole
copy right mutta kun tää keskustelupalsta on mitä on. Kivapuhe menee läpi aina, sensori iskee
kaikkeen muuhun, herkkähipiäinen lumihiutale poistelee viestejä.
Minulla on sama juttu. Kyllästyn nopeasti työhön, joka ei ole itseä kiinnostava.
Haluaisin töitä harrastukseni/intohimoni parista, mutta siellä on tosi kova kilpailu ja useimmat alalla työskentelevät ovat yrittäjiä. Mutta en tiedä sovinko yrittäjäksi, koska olen todella ujo introvertti, joka ei välitä kissanristiäisistä ja on huono sosiaalisissa suhteissa.
Nostan hattua niille, jotka pystyvät tekemään työtä kuin työtä, kunhan siitä saa rahaa. Itsestäni siihen ei valitettavasti ole. Olen hyvä työntekijä, mutta lopulta uuvun ja alan vihaamaan työtäni ja työpaikkaani :(
Onko sulla Ap jokin harrastus, minkä pohjalta voisit kokeilla vaikka kevytyrittäjyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on kokemus tukalasta työstä, joka ei sopinut minulle ollenkaan.
Työskentelin eräässä tehtaassa erilaisissa tuotantotehtävissä 4 vuotta. Yhden vuoden ajan tein sellaista tehtäväö, johon sisältyi yksitoikkoista toistoa, mutta samalla vaatimus valppaudesta.
Työ ei soveltunut hajamielisella ja mielikuvitusrikkaalle luonteelleni ollenkaan.
Ajatukset karkasivat työstä jatkuvasti, mitä ei olisi saanut tapahtua.
Työ oli yhtä kidutusta ja etsinkin uutta työpaikkaa jatkuvasti, mutta 90- luvun laman jälkimaininkien Pohjanmaalla ei tärpännyt.
No, onneksi sain siirron toiseen tehtävään.
Tuolla nuo vinkit "pitää kokeilla eri aloja" niin, sehän vaan vaatii sen 5v että voit kokeilla hammaslääkärinä oloa, tai saman verran niin voi sitten vähä kokeilla psykologina olemista...
Suomessa ei enää kokeilla mitään, pitää olla kokemusta ja koulutusta että pääsee edes pätkätöihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni kyseessä on uusi "nykyajan"ongelma.
En usko, että esi-isämme nauttivat maanviljelystä, metsästyksestä, metsien raivaamisesta pelloiksi, isojen lapsilaumojen hoidosta, sodista yms. mutta elääkseen näihin tilanteisiin kuitenkin joutuivat.
Nykyään on erikoinen käsitys, että työssä käydään hakemassa elämyksiä ja sen pitäisi koko ajan mukavaa. Sellaista työtä, jonka kaikki osa-alueet kiinnostaisivat koko ajan ei ole olemassakaan. Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa.
Jos yhteiskunnassamme jokainen aina kyllästyttyään opiskelee uuden ammatin (AP:llä käsittääkseni kolme?), eikä senkään jälkeen hakeudu työelämään, ei meillä ole hyvinvaltiosta jäljellä muutaman vuosikymmenen jälkeen mitään. Tuskin kuitenkaan haluamme tälläistä tilannetta?
Nyt takapuoli ylös sohvasta ja työelämään. Ehkä työyhteisö voisi tuoda elämääsi toivottavaa motivaatiota?
Olisiko ihan mahdotonta lähteä työkokeiluun aloille jotka jollain tapaa kiinnostaa?
Olen itse jo hyvinkin aikuinen ja vasta nyt löytänyt sen oman juttuni ja niin onnellinen. Työkokeilussa olen vielä, joten koulutus alalle on hankittava, mutta se ei onneksi ole liian rasittava juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"päivää tulin nyt työkokeilemaan tämän finnairin koneen lentämistä malagalle"
Minä en oikein ymmärrä, että mikä tässä on se suuri ongelma. Ehkä se oletus, että työn pitäisi olla ihmiselle valtava intohimo, elämäntarkoitus ja että sen pitäisi tarjota uusia elämyksiä koko ajan? Suuri osa ihmisistä käy töissä ihan vain sen takia, että työstä saatavalla palkalla pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Joskus töissä on mukavaa ja kiinnostavaa, aika usein ei niinkään. Se on vain fakta, joka täytyy hyväksyä. Sinulla on kolme työllistävää ammattia, joten voit varmaan suhteellisen helposti vaihdella alaa ja työpaikkaa, jos siltä tuntuu. Eikö sekin jo helpota tylsistymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mee amikseen vaikka prosessinhoitajan koulutukseen. Työt napin painoa ja mittarien kyttäystä ja katkeamattomassa kolmivuorotyössä mahdollisuus ~3000e/kk palkoille.
En usko, että tätä ongelmaa ymmärtää kukaan muu kuin toinen samanlainen. Minulla ei ole mitään ADD:tä diagnosoituna tms ja teen kyllä aloittamani asiat loppuun, mutta jossain vaiheessa se tyssäys tulee kuitenkin. Olen opiskellut kaksi akateemista tutkintoa, muita lyhyempiä opistotasoisia kursseja jne ja mm draamaohjaajaksi. Teen jotain hommaa kunnes yksi päivä mielenkiinto on loppu. Se on vaan yksinkertaisesti loppu. Yhdellä alalla etenin tosi hyvin ja aloin olla jo jonkinlainen ihan varteenotettava asiantuntijakin, mutta sitten tyssäsi taas. Sitten hain lopulta virkamieshommiin 8-16 työhön ja se oli niin kamalaa, että meinasin kuolla. Sinnittelin siellä palkan takia useamman vuoden ja nyt olen taas välitilassa. Teen väitöskirjaa kylläkin, koska se kiinnostaa. Eläkeikään on kuitenkin vielä kait 15 vuotta, joten jotain keksittävä. Ainoa asia mihin olen sitoutunut loppuiäkseni on lapseni, mutta se onkin sitten ainoa. Harrastukset menee ja tulee.
Vierailija kirjoitti:
"päivää tulin nyt työkokeilemaan tämän finnairin koneen lentämistä malagalle"
https://areena.yle.fi/1-50654859
Ensiksi läpäreitä, kyllä se siitä:-D
Vierailija kirjoitti:
En usko, että tätä ongelmaa ymmärtää kukaan muu kuin toinen samanlainen. Minulla ei ole mitään ADD:tä diagnosoituna tms ja teen kyllä aloittamani asiat loppuun, mutta jossain vaiheessa se tyssäys tulee kuitenkin. Olen opiskellut kaksi akateemista tutkintoa, muita lyhyempiä opistotasoisia kursseja jne ja mm draamaohjaajaksi. Teen jotain hommaa kunnes yksi päivä mielenkiinto on loppu. Se on vaan yksinkertaisesti loppu. Yhdellä alalla etenin tosi hyvin ja aloin olla jo jonkinlainen ihan varteenotettava asiantuntijakin, mutta sitten tyssäsi taas. Sitten hain lopulta virkamieshommiin 8-16 työhön ja se oli niin kamalaa, että meinasin kuolla. Sinnittelin siellä palkan takia useamman vuoden ja nyt olen taas välitilassa. Teen väitöskirjaa kylläkin, koska se kiinnostaa. Eläkeikään on kuitenkin vielä kait 15 vuotta, joten jotain keksittävä. Ainoa asia mihin olen sitoutunut loppuiäkseni on lapseni, mutta se onkin sitten ainoa. Harrastukset menee ja tulee.
Niinpä, huomaa noista kommenteista "ei töissä aina ole kivaa", "miksi töistä pitäisi saada jotain elämyksiä", yms. Se on vaan niin kuluttavaa, kun joutuu käyttämään niin ison osan aikaansa sellaiseen, joka ei kiinnosta pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, että mikä tässä on se suuri ongelma. Ehkä se oletus, että työn pitäisi olla ihmiselle valtava intohimo, elämäntarkoitus ja että sen pitäisi tarjota uusia elämyksiä koko ajan? Suuri osa ihmisistä käy töissä ihan vain sen takia, että työstä saatavalla palkalla pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Joskus töissä on mukavaa ja kiinnostavaa, aika usein ei niinkään. Se on vain fakta, joka täytyy hyväksyä. Sinulla on kolme työllistävää ammattia, joten voit varmaan suhteellisen helposti vaihdella alaa ja työpaikkaa, jos siltä tuntuu. Eikö sekin jo helpota tylsistymistä?
Se ongelma on itselläni (eri kuin ap) se että ne unelmat ovat kovin pieniä tai niitä ei edes ole. Ei ole omaa perhettä, eikä luultavasti koskaan tule olemaan. En edes haaveile omistusasunnosta tai autosta, koska en jaksa raataa sellaisten asioiden eteen. Matkailuakaan en harrasta eikä ole kavereita joiden kanssa kävisin hienoissa ravintoloissa, joten rahanmeno on aika pientä. Pystyn hyvin elämään työttömyyskorvauksilla tai jopa tt-tuella. Kodinkoneita ja elektroniikkaa ei tarvitse uusia joka vuosi, joten pätkätöiden tekemiseenkin on vain rajallisesti motivaatiota.
Mitä siis tekisin niillä palkkatuloilla? Kun tilanne on tämä, on työn tekemisen pakko olla kivaa, koska mitään muutakaan syytä käydä töissä ei ole. Aikaa on jokaisen tiimalasissa vain rajallinen määrä. Rahaa saa aina jostain lisää, mutta aikaa ei saa mistään lisää.
Eräopas tai luontoaiheisten romaanien kirjoittaja?
Minulla on Add, mutta olen oikeasti älykäs (monet nepsyt egosentrisinä kuvittele et olevansa ja hokevat vain, että pystyisivät kyllä jos haluaisivat/kiinnostaisi/tms.) jjoten ymmärsin kouluttautua alalle, joka ei ehkä kiinnosta, mutta ei tunnu vastenmieliseltäkään. Nyt yrittäjänä, vuosiansiot sellaiset, että vastaavat palkansaajan bruttoansioina n. 5000 e/kk. Ja töitä teen siis n. 70% ajalla 40 viikkoa vuodessa.
Ei tämä työ niin innosta, mutta rahalla saa matkustettua, harrastettua täysillä niitä oikeasti kiinnostavia asioita, parempaa ruokaa jne.