Mikä sairauteesi liittyvä kommentointi ärsyttää

Tein töitä homerakennuksessa ja sain astman 37-vuotiaana. Allerginen olin ollut siihen asti vain muutamalle lääkeaineelle ja jollekin metallille, jota on farkkujen napeissa.

Sitä vähättelyn määrää työkavereilta ja tutuilta. Kuulin olevani suurin piirtein päästäni vialla ja kuvittelevani olevani sairas. Hiukan kommentointia hiljensi Työterveyslaitoksen antama ammattitautipäätös.

Edelleen 12 vuotta myöhemmin saan kuulla, että hometta on joka paikassa ja että se kuuluu luontoon. Eikä siitä siksi voi sairastua. Että liioitellaan asian vakavuutta.

Enpähän tuollaiseen muuta voi kommentoida kuin, että varmaan tuli sitten astma ajattelemalla ja siksi olen myös allergisoitunut ajan myötä vähän sille sun tälle. Kuvittelemalla siis.

Pelkkä astmakin on joillekin sairautena vieras. Kuvitellaan, että kyse on siitä että yskittää. Ja yskähän lähtee yskimällä, eikös vain.

Minua pännii se, että kaikkeen tuki- ja liikuntaelinten vaivaan tarjotaan lääkkeeksi liikuntaa. Kun minä olin siinä kunnossa, että minua vietiin päivystykseen ambulanssilla, sain monelta ihmiseltä puhelimitse neuvoja liikkua. "No liiku ihan varovasti vain", kun olisin mieluummin ottanut vaikka kuulan kalloon kuin yrittänytkään siirtää kättä tai kääntää päätä. "Ei niiden lenkkien tarvitse mitään hikilenkkejä olla", kun laskin alleni yrittäessäni lähteä sängystä kohti vessaa. Kun ei se kipu näy päällepäin, sitä ei sitten kai ole olemassa.

Minulla ei ole sairauksia, mutta jos olisi, tuskin niiden kommentoinnista ärsyynytyisin. 

M46

Vierailija kirjoitti:

Minua pännii se, että kaikkeen tuki- ja liikuntaelinten vaivaan tarjotaan lääkkeeksi liikuntaa. Kun minä olin siinä kunnossa, että minua vietiin päivystykseen ambulanssilla, sain monelta ihmiseltä puhelimitse neuvoja liikkua. "No liiku ihan varovasti vain", kun olisin mieluummin ottanut vaikka kuulan kalloon kuin yrittänytkään siirtää kättä tai kääntää päätä. "Ei niiden lenkkien tarvitse mitään hikilenkkejä olla", kun laskin alleni yrittäessäni lähteä sängystä kohti vessaa. Kun ei se kipu näy päällepäin, sitä ei sitten kai ole olemassa.

Nää liikuntaa ratkaisuksi kaikkeen tarjoavat on kyllä ihan oma, sietämätön ihmislajinsa. Liikunta on kivaa, mutta kun ei sillä nyt vaan paranneta kaikkia maailman sairauksia tai vaivoja, usein jopa pahennetaan.

Pahin on oma anoppini, joka kuultuaan, että minulla on todettu kohdunulkoinen raskaus, käski mennä lenkille. Enpä mennyt, enkä kyllä olisi siinä tilanteessa saanutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on ADHD, ja kovasti on vallalla se käsitys, että ei se aikuisella mitenkään vaikuta elämään, ja onhan siihen lääkitys.

Puolisoni on aika lailla eri mieltä ja kipuilee kovastikin välillä, koska "pää ei toimi normaalisti." Sitä on raastavaa katsoa vieressä. :/

Meinasin räjäyttää verisuonen päästäni kun eräs sukulainen heitti kommenttia miten "katsos vaan kun sulla menee nykyään niin hyvin, ei sulla mitään aadeehoodeetä ollut, kunhan otit itseäsi niskasta kiinni niin nyt sujuu!"

Kyseinen sukulainen ei tiennyt että olin saanut diagnoosin ja lääkityksellä. Ilman lääkitystä olen paikasta toiseen hyppivä hajamielinen tollo ja ihmiset ihmettelee onko mulla kaikki hyvin. Vaikka sukuni on täynnä terveysalalla työskenteleviä ihmisiä, suosituin kahvipöytäkeskustelun aihe on yleensä se miten joku sairaus on vaan höpönlöpöä tai itsekurin puutetta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on IBD (haavainen paksusuolentulehdus) ja tää sekotetaan usein IBS:ään (ärtyneen suolen oireyhtymä). Ensimmäinen on jatkuvaa lääkitystä vaativa sairaus, johon liittyy paljon liittännäissairauksia mm. reumaa. ja joka voi pahimmillaan johtaa koko paksusuolen poistoon. Jälkimmäinen on ruokavaliohoitoinen toiminnallinen oire.

Tästä siis kuulee kommentteja "joo kyllä mullakin vehnä ja sokeri aiheuttaa turvotusta"...

Mulla kanssa tuo IBD .Mulla kanssa tuo  yli 10 v. oltu asacolilla ja ruokavaliolla siis osin kasvis ja lihaa  syöty, pysynyt hyvänä.En käytä maitotuoteita.Suosittelen syömään joka aterialla esim.parsaa vaikka vähänkin ei tarvitse ottaa pattia tiedättehän koska se lisää ärsytystä siellä.

Valitus siitä että olen hidas.

Minulla on pakko-oireinen häiriö.

Nuorena kärsin aknesta, ja hyvin usein ihmisillä oli tarve kommentoida naamani kuntoa. "Miks sullon tossa tommonen? Miks sullon noin paljon finnejä? Kannattaisko pestä joskus naama?" Ööö, aika vaikeaa oli vastata, kun en todellakaan tiennyt, mistä se johtui. Todella nöyryyttävä kokemus, joka vei uskoni ihmisiin kokonaan.

Minulla on astma. Ihan oikeasti, en halua nähdä sinua edes "pikkunuhassa", koska se sinun nuhasi tarkoittaa minulle astman pahenemisvaihetta. Et sinä ole näkemässä kun minä haukon yöllä henkeä. Ja varsinkaan nyt korona-aikaan ei ymmärretä kun en ole käynyt kertaakaan baareissa tai oikeastaan yhtään missään. Jos saan jonkun muunkin viruksen, niin sehän tarkoittaa kuukauden eristystä silloin koska se yskä on vaan niin kamala ettei sen kanssa voi mennä yhtään mihinkään vaikka koronatesti olisi kuinka negatiivinen. 

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on ADHD, ja kovasti on vallalla se käsitys, että ei se aikuisella mitenkään vaikuta elämään, ja onhan siihen lääkitys.

Puolisoni on aika lailla eri mieltä ja kipuilee kovastikin välillä, koska "pää ei toimi normaalisti." Sitä on raastavaa katsoa vieressä. :/

ADHD tuntuu olevan joillekin myös jonkinlainen vitsi, jos sählätään jotain niin voi todeta että "olen tällainen ADHD" ja kyllä vaan on hauskaa. Lemmikeistä kerrotaan myös että "meidän Rekku on sellainen ADHD".

Eipä tunnu mukavalta kun perheessä on henkilöitä joilla on ADHD ja joiden elämää tarkkaavaisuuden pulmat hankaloittavat.

Sairastuin 10 v sitten rintasyöpään ja saamastani antiestrogeenihoidosta oli aika paljon sivuvaikutuksia. Ystäväni sanoi, ettei hän ainakaan alkaisi käyttää tuollaista lääkettä.

Hän ilm kuolisi mieluummin.

Tuli kyllä vähän paha olla.

Masennusta ei ymmärretä. Ota itseäsi niskasta kiinni, mene lenkille. Miten ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee lenkille, jos ei pääse sängystä ylös eikä jaksa enää edes itkeä? Lääkkeet on saatanasta, lopeta äkkiä. Paitsi että jos lopetan, olen taas sängyn pohjalla. Ehkä kaikista satuttavinta on ollut entisen läheisen ystävän kommentit absolutismista. Lopetin juomisen, kun totesin että se vain pahentaa oloa ja olen tietysti iloinnut siitä, kuinka hyvää muutenkin terveelliset elämäntavat ovat tehneet voinnilleni (olen siis "ottanut itseäni niskasta kiinni" ja lähtenyt lenkille), olin kuulemma ylimielinen, en osannut pitää enää hauskaa eikä minun kanssani voinut lähteä mihinkään kun en enää juo. Eli olen paska ihminen sekä masennuksen huonossa että hyvässä vaiheessa.

Hah joo myös nuo ADHD:n vähättelyt tuttuja. En tajunnut edes kirjoittaa asiasta aikaisemmassa viestissäni, koska tuo diagnoosi on vasta ollut joitain vuosia. Olen ollut ihan järkyttynyt kun minulle selvisi että muut ihmiset voi keskimäärin ihan oikeasti keskittyä tylsiinkin asioihin ja tehdä asian kerrallaan. Ja ei tarvitse koko ajan pitää itselleen jotain motivaatiopuheita jotta saa esim roskat vietyä. Ilmeisesti normaalin ihmisen mieli voi myös olla välillä tyyni, eli siellä ei koko ajan risteile vähintään 7 irrallista ajatusta. Tuntuu tosi oudolta. Tätäkin viestiä kirjoittaessani minulla on koko ajan korvamato, olen häiriintynyt viereisen huoneen teeveestä, minulla on vähän turhan kuuma, olen vaihtanut istuma-asentoa monta kertaa, jalkaa kutittaa jne. Koko ajan siis kaikki ärsykkeet vaan tunkee läpi eikä niitä pysty seulomaan. Joissain harvoissa asioissa pääsen hyperfokuksen tilaan, mutta valitettavasti näillä asioilla en tienaa rahaa. 

Mutta ei, "ota vaan itseäsi niskasta kiinni". Juu ihan huvikseni olen jättänyt monta tutkintoa kesken... 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuushäiriö sekoitetaan usein hetkelliseen ahdistavaan tilanteeseen. Usein kuulee muilta että ''heitä ahdistaa'' ja oikeasti tarkoittavat hetkellistä epämukavuutta. 

Joo. Mua itkettää aina välillä, miten sairaasti asioihin menee aikaa. Täytyy tsempata, kestää ahdistusta, valmistautua, etsiä ehkä tietoa joka rauhoittaa, tsempata taas, kestää vielä vähän lisää ja sitten vasta kykenee tekemään jonkin hyvin arkipäiväisen asian. Silloin kun kykenee. Normi-ihmiset eivät ymmärrä, ettei asioita niin vain tehdä sairausasteisen ahdistuksen keskellä.

Kärsin raskaana ollessani istukan vajaatoiminnasta ja vauvan kasvu oli huonoa niin moni kommentoi, että syöt nyt vaan paljon niin kyllä se kasvaa, herkuttele huolella niin kyllä se kasvaa, lisää ruokavalioon nyt paljon proteiinia niin kyllä se kasvaa🙈Ei kasvanut😊

5-10vuotiaana oli seksuaalista hyväksikäyttöä minkä takia on dissosiatiivisia häiriöitä. Nämä on onneksi enimmäkseen jätetty rauhaan mutta seksiin tai vartaloon liittyviä ongelmia sen sijaan ei. Miehet ei tunnu tajuavan sitä että se ei ole mikään valinnan asia pystynkö rentoutumaan tai haluamaan seksiä kuten "terveet" ihmiset. Ja jos sanon että voin oikeasti saada psykoosipiikin seksuaalisissa tilanteissa, (eli että tulee täysi blackout, en muista koko tilannetta ollenkaan jälkikäteen) niin suututaan ja sanotaan että kyllä luottamisen ja rakastamisen pitäisi voittaa nuo ongelmat.

Mä haluan pyytää anteeksi erityisesti kaikilta astmaatikoilta. Minulla on itselläni ykköstyypin diabetes, ja tässä yksi ilta diabetekseen ja sen liitännäisiin täysin tuskastuneena parahdin puolisolleni, että miksi mulla ei voisi tän diabeteksen sijaan olla vaikka.... astma! Sen kanssa olisi helpompi elää!

Tämä ketju on kyllä avannut silmäni astman suhteen ja olen oikeasti tosi pahoillani tietämättömästä ja urposta kommentistani. Tietämykseni astmasta perustui yhteen tuttavaan, jolla on (ilmeisesti itse diagnosoitu) astma, mutta hänellä se ei juuri oireile, eikä hän käytä lääkitystä siihen. En tiedä, onko hänellä sitten oikeasti sitä astmaakaan. 🙈

Mulla persoonallisuushäiriö ja mielialat vaihtelee ääripäästä ääripäähän. Ärsyttävin kommentti on ettei voi olla sairas kun on noin hyvällä tuulella.

Pieni lapseni sairastui syöpään, josta hänen oli hyvin epätodennäköistä parantua. Kun ihmiset kuulivat asiasta moni tuli kertomaan, kuinka heidän läheisensä ovat sairastaneet syövän. Jostain syystä musta uskouduttiin ties mistä. Joku ajattelevainen ihminen, joka tunsi samaan syöpään kuolleen ihmisen, kertoi siitä alkushokkipäivinä. En olisi tarvinnut yhtään tällaista "rohkaisevaa" esimerkkiä.

Tuli lukemattomia neuvoja, miten ruokasooda/aloevera/positiivinen ajattelu/vyöhyketerapia/akupuntio parantavat syövän. Kaikki oikeita esimerkkejä, joita meille neuvottiin. 

Ei tuntunut erityisen hyvältä, kun meidänkin lapsi paranee kun se ja se x tuttu parani syövästä (niin siitä, jossa 5 vuoden päästä 90 % on elossa ja lapsi sairastaa kaikkialle levinnyttä leikkaamiskelvotonta pahinta laatua syövästä, jossa elossa on 20 % 5 vuoden päästä.) Kun lääkärit eivät antaneet montaa kuukautta elinaikaa, niin silloin tutun tuttujen kaverin kavereiden syövästä paranemiset eivät lohduta.

Kun lapsi lopulta kuoli, niin pari kehtasi syyttää meitä lapsen kuolemasta, kun ei aloe veraa tai muita kokeiltu. Toinen oli aloe vera -jälleenmyyjä ja ei tietenkään, mitään omia intressejä ollut yrittäessään pakkomyydä tuotteitaan. Siinä vaiheessa kun saattohoidossa menee morfiinia suoraan suoneen pienelle lapselle, niin ei aloe veraa kokeilla.

Joten uskon, että ihmiset tarjoavat auliisti neuvoja ja ihania kommentteja, olipa kyseessä mikä sairaus hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sairauksia, mutta jos olisi, tuskin niiden kommentoinnista ärsyynytyisin. 

M46

Niinhän sinä sanot. Mistä tiedät jos sulla ei ole sairauksia eikä ole ikinä kommentoitu.