Lue keskustelun säännöt.
Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää
04.05.2014 |
Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
Kommentit (376)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:12"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:59"]
Jos kerta opiskelet alaa ja tiedät siitä yhtään mitään, tiedät myös sen, että se tsemppaus ja eteenpäin meno ei vain kaikkien kohdalla onnistu. Riippuu vamman laadusta, aivan kuten fyysisissäkin vammoissa. Tietys pisteen jälkeen kävely ei enää onnistu. Voisitko itse olla vähemmän agressiivinen näissä vastauksissasi?
[/quote]
En kyllä mielestäni ollut yhtään agressiivinen. On vaan hieman turhauttavaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka lukee teksteistäni sellaisia merkityksiä, joita siellä ei kerta kaikkiaan ole. Toki ymmärrettävää, jos asia on sinulle sillä tavalla henkilökohtainen, että otit sen kritiikkinä tai syytöksenä sellaisia uhreja kohtaan, jotka eivät ole onnistuneet "tsemppaamaan". Sellaiseksi sitä ei oltu kuitenkaan millään tavalla tarkoitettu.
On ihan totta, että jotkut psyykkiset vammat ovat sellaisia, ettei niistä voi kokonaan selvitä, vaan ne jättävät väistämättä jälkensä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvitsisi loppuikäänsä velloa katkeruudessa ja toivottomuudessa. Jos niin uskoisin, niin en ymmärrä, mitä tekisin tällä alalla.
[/quote]
Tuskin ne ihmiset tieten tahtoen valitsevat katkeruuden ja toivottomuuden. Ne heidän kokemansa asiat ovat vain niin suuria käsiteltäviksi, että kipu katkeroittaa ja tekee elämästä toivotonta. Ei kukaan tieten tahtoen halua olla katkera ja toivoton, en ymmärrä miten voit alaa opiskelevana edes etäisesti kuvitella mitään tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Jep, ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sinä et suostu myöntämään sitä, ettet tiedä, onko arvostelemasi henkilö jo kysynyt itseltään nuita kysymyksiä ja minkälaista ajatustyötä hän asian tiimoilta käy joka ikinen päivä. Sinä ehkä näet sen, ettei henkilö vain yritä tarpeeksi ja märehtii, kun taas henkilö itse voi yrittää voimavarojensa äärirajoilla, ihan joka ikinen päivä. Se mitä työtä ihminen päänsä sisällä tekee, ei aina näy ulospäin eikä varsinkaan sellaisena muutoksena, minkä sinä kokisit oikeaksi. Ymmärrä tämä. Siksi et voi sanoa jostain, että se vain märehtii eikä yritä tarpeeksi, koska et tiedä, miten paljon henkilö yrittää ja mihin asioihin hänellä menee niitä voimavaroja päivän aikana. En tiedä, miten vääntäisin tätä asiaa vielä enemmän rautalangasta.
[/quote]
Luetko sinä ollenkaan saamiasi vastauksia? Mitä minä juuri sanoin? Että en tietenkään kykene ketään diagnosoimaan, totuuden tietää ainoastaan henkilö itse.
101
[/quote]
Noniin, sitten et pysty sanomaan kenestäkään tutustasi, että sekin vain märehtii eikä yritä tarpeeksi. Olemme tästä asiasta siis samaa mieltä, joten rauhoitu :).
[/quote]
En pystykään, mutta et sinäkään pysty sanomaan, että KAIKKIHAN yrittää, ei vaan kykene. Ehkä kaikki eivät todellakaan yritä, vaan vaalivat sitä uhriutta itsessään ainakin jossakin määrin.
Kun tätä ketjua lukee, huomaa, että osa tuntuu pitävän sitä kiusaamisen uhriksi joutumista kuin mitalia rintapielessä.
Ei siinä, että sitä pitäisi millään lailla hävetä. En häpeä minäkään, minussa ei ollut mitään vikaa, vaikka minua syrjittiinkin koko peruskoulun ajan. Lukiossa olin suosittu ja minulla oli monta hyvää ystävää - koska luokka meni uudessa koulussa uusiksi ja kaveripakka jaettiin uudelleen.
Mutta kyllä minä pitkään teinkin asian suhteen ajatustyötä. Miksi minua kiusattiin, miksi mollattiin. Miten voitan sen ja voin rakentaa itsetuntoa, joka varsinkin luokan poikien haukuskelun takia oli pitkään alamaissa. Oli vaikea uskoa, että olen viehättävä ja kelpaan miehille. Siinäkin olisin voinut jäädä ns. tuleen makaamaan, onneksi en jäänyt. (Eikä tämäkään ole mikääön erityinen kehuskelun aihe, vaan yhtä hyvin varmasti tulosta sattumasta, tuurista ja pohjalaisista itsepäisyyden geeneistä... )Joka tapauksessa sanon yhä, että kukin ITSE voi miettiä, mikä on oman toipumisen kannalta hyödyllistä.
Sille ei saa antautua tappiomielialalla, vaan taistella niin perkeleesti!!!
Ja kyllä, minusta ap on siinä ihan oikeassa, että jos aidosti pystyy antamaan mielessään anteeksi kiusaajilleen, se on hyvä merkki toipumisesta. Lienet tässä samaa mieltä?
101
[/quote]
Itseasiassa minä en uskaltaisi kenestäkään sanoa, ettei joku muka yrittäisi. Jokainen yrittää tavallaan ja omien voimavarojensa mukaan. Ne jotka lopettavat yrittämisen, tappavat itsensä. Olen ollut siinä tilanteessa, ettei elämässä energia riittänyt muuhun kuin siihen sängystä nousemiseen. En jaksanut ajatella positiivisesti ja yrittää olla olematta katkera. Siihen voi mennä ihan älyttömän pitkä aika, ennen kuin saa tarpeeksi energiaa, että sen sängystä nousemisen lisäksi jaksaisi jotain muutakin. Vaikka iloita edes sen hetken.
Joten ei, ikinä en KEHTAISI sanoa kenestäkään, että tuo ei yritä, sillä en voi tietää. Sen sijaan sinä väität, että sinä kyllä kykenet erottamaan ihmisen, joka ei vain yritä. Ja minä väitän, että sinä olet väärässä. Jonka jälkeen sinä väität, etten osaa lukea.
Tottakai se on hyvä merkki toipumisesta, jos voi antaa anteeksi. Kaikki asiat eivät ole ihan heti anteeksi annettavissa, joillakin anteeksi antoon menee koko elämä eikä sekään riitä. Nekään ihmiset eivät ilmeisesti vain yritä tarpeeksi kovasti?
Ei minun henk.koht. tarvitse avautua siitä, että olen ollut 8 vuotta koulukiusattu peruskoulussa (kunnes vaihdoin paikkakuntaa ja siten koulua, aiemmin pienellä paikkakunnalla kun oli vain yksi koulu, niin koulun vaihto ei ollut vaihtoehto) ja että tuo henkinen väkivalta aiheutti vaurioita itsetuntoon niin, että olen jossain vaiheessa nuoruudessani itsemurhaa yrittänyt. Mutta ei, en toivoi kiusaajieni kuolemaa - toivon vain, edelleen, että pääkiusaajani halvaantuu kaulasta alaspäin eikä kävele enää koskaan, mutta elää mahdollisimman pitkään.
Ja kyllä jo yläasteikäiset ihmiset tietävät tekojensa seuraukset. Ja senhän vuoksi he kiusaavat. Kun haluavat aiheuttaa pahaa mieltä ja siten nostaa itsensä muiden yläpuolelle, kun saavat toisen alistumaan (ja itkemään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:18"][/quote]
Tuskin ne ihmiset tieten tahtoen valitsevat katkeruuden ja toivottomuuden. Ne heidän kokemansa asiat ovat vain niin suuria käsiteltäviksi, että kipu katkeroittaa ja tekee elämästä toivotonta. Ei kukaan tieten tahtoen halua olla katkera ja toivoton, en ymmärrä miten voit alaa opiskelevana edes etäisesti kuvitella mitään tuollaista.
[/quote]
Ööö... en kuvittelekaan?!? Taas kerran laitat jotain kuvitteellisia sanoja suuhuni.
Kiusaaja on aina se väärin ja pahasti tekevä suhteessaan kiusattuun ja kiusaajan rooli kuuluu tähdä häpeälliseksi. Ei se tarkoita että kiusaaja on läpeensä paha ihminen, mutta se tarkoittaa sitä että kiusaattu on siin suhteessa aina viaton uhri ja kiusaaja toimii väärin riippumatta siitä mitä tämän elämässä tapahtuu. Kiusaaminen pitää aina saada loppumaan ja jos jommankumman pitää kärsiä jotenkin siitä, vaihtaa koulua tm. sen pitäisi olla kiusaaja.
Toski kiusaajallekin pitää tarjota apua. Se ei tarkoita sitä että kiusaamista pitää ymmärtää.
Tässä ketjussa koko ap:n kommentti on ihan selkeää kiusattujen tunteiden vähättelyä. Te jotka nyt väännätte ette ehkä ajattele niin mutta väännätte asioista niitä vastaan jotka tulivat tähän ketjuun vastustamaan ap:n ajattelua eikä sanomaan että anteeksi anto olisi jotenkin pahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:25"]
Tottakai se on hyvä merkki toipumisesta, jos voi antaa anteeksi. Kaikki asiat eivät ole ihan heti anteeksi annettavissa, joillakin anteeksi antoon menee koko elämä eikä sekään riitä. Nekään ihmiset eivät ilmeisesti vain yritä tarpeeksi kovasti?
[/quote]
Anteeksi antamisen yhdistäminen toipumiseen on vain myytti, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja sen takia se on kokonaan hylätty nykyään terapian yhteydessä.
Kenenkään ei tarvitse antaa anteeksi kokemiaan vääryksiä, eikä anteeksiannolla ole mitään tekemistä asiasta toipumisen kanssa.
Tuo anteeksianto juontaa muuten juurensa kristilliseen perinteeseen, siinäkin pitäisi olla tarpeeksi vihjettä ettei se ole mikään mitta millekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:33"]
Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää
Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
[/quote]
Näiden kohtien takia minä kommentoin, olen siis se kiusattu syrjäytynyt 89.
Jos ap olisi sanonut toivovansa että ihmiset pääsevät yli tapahtuneesta eikä tarvitsisi koko ikää kantaa mukanaan katkeruutta niin olisin ymmärtänyt.
En ymmärrä miten se että jollain on paha olla siitä että häntä on kiusattu voi ärsyttää, tai se että puhuu asiasta. Jos kiusaamisesta on jäänyt psyykkisiä ongelmia niin ei ne aikuistumalla parane, eikä vaan sillä että tietää kiusajien olleen lapsia.
Itse en tosiaan vihaa kiusaajiani, mutta välillä tuntuu siltä että olisi reilua jos he ymmärtäisivät mitä minulle on niiden vuosien takia käynyt. En kuitenkaan ota yhteyttä koska en minä halua heille pahaa mieltä tuottaa, tuskinpa se minun ongelmiani parantaisi.
Muistelenko koulukiusaamisia joskus? Kyllä. Ja täällä palstalla osallistun keskusteluihin aiheesta koska itse on syrjäytynyt luuseri jolla ei ole itsetunnosta paljoakaan jäljellä. Osallistun niihin keskusteluihin niin sen vuoksi että se on iso osa elämääni ja on helpottavaa anonyymisti kertoa tilanteestaan ilman että saa sääliviä katseita osakseen (sosiaalisessa tilanteessa en voisi itsestäni näin avoimesti puhua, en ikinä). Sekä suuresti myös siksi että jos se että kerron miten se on minun elämääni vaikuttanut voisi vakka iskostaa joidenkin vanhempien päähän miten isosta asiasta on kyse ja miten tärkeää siihen on puuttua. Oli oma lapsi sitten kiusattu tai kiusaaja.
On kyllä jotenkin avaavaa lukea tällaista ketjua, missä kiusatut ja muut poljetut yrittävät kertoa siitä, miten vaikeaa elämässä on mennä vain eteenpäin ja olla onnellinen ja toinen porukka ryntää sättimään, että miksi märehdit ja kieriskelet katkeruudessa. Mikä on se aikaraja, minkä sisällä pitäisi olla toipunut jostain psyykkisestä traumasta? Onko epäonnistunut ihmisenä, jos kipuilee asian kanssa vielä 10 vuoden jälkeen? Mitä te kuvittelette näillä "tsemppausyrityksillä" saavuttavanne? Suurempaa eheyttä, jotain ihmeellistä valaistumista, että rikki mennyt ihminen mystisesti kokee jonkun totaalisen muistinmenetyksen ja mitkään asiat ei enää vaikuttaisi? Väitättekö te todella, että ihminen ei yritä, jos hän ei paranemisessaan etene sitä vauhtia, mitä sinä kuvittelet olevan sopivaa edistymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Ei sun tarvitsekaan pystyä muuhun, eikä pyydellä anteeksi.
Tässäkin ketjussa on vaan taas tätä kiusaajien agendaa esillä, ne ei kestä sitä, että voisivat jäädä kiinni kiusaamisesta, tai joutuisivat kantamaan vastuun käytöksestään.
Kiusaajat ovat yleensä aina vakavasti personaallisuushäiriöisiä ihmisiä, ja sen takia kykenemättömiä kantamaan vastuuta teoistaan ja niiden seurauksista. Yksi niiden suuria pelkoja on kiinnijäänti asiasta.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:18"][/quote]
Tuskin ne ihmiset tieten tahtoen valitsevat katkeruuden ja toivottomuuden. Ne heidän kokemansa asiat ovat vain niin suuria käsiteltäviksi, että kipu katkeroittaa ja tekee elämästä toivotonta. Ei kukaan tieten tahtoen halua olla katkera ja toivoton, en ymmärrä miten voit alaa opiskelevana edes etäisesti kuvitella mitään tuollaista.
[/quote]
Ööö... en kuvittelekaan?!? Taas kerran laitat jotain kuvitteellisia sanoja suuhuni.
[/quote]
Kyllähän kuvittelet, miksi ihmeessä sinä muuten kirjoittaisit noin miten kirjoitit :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:25"]
Tottakai se on hyvä merkki toipumisesta, jos voi antaa anteeksi. Kaikki asiat eivät ole ihan heti anteeksi annettavissa, joillakin anteeksi antoon menee koko elämä eikä sekään riitä. Nekään ihmiset eivät ilmeisesti vain yritä tarpeeksi kovasti?
[/quote]
Tätä anteeksiantonäkökulmaa olen hieman miettinyt. Miksi pitäisi ylipäätään antaa anteeksi rikkojalle, varsinkaan, jos rikkoja ei itse edes pyydä anteeksiantoa?
Asian yli pääseminen ja anteeksianto ovat minusta kaksi eri asiaa. Jos joku rikkoo minua kohtaan ja annan anteeksi ihan pyytämättä, eikö se ole jonkintasoista alistumista kohtaloonsa? Joitain asioita vain ei pidä antaa anteeksi, ikinä.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista. Seuraavia koulusurmia ja muita pimahtamisia odotellessa...ihmetellään miksi ihmiset voi pahoin, vaikka eletään hyvinvointivaltiossa. Anteeksi missä hyvinvointivaltiossa? Tämäkin ketju kertoo karua kieltään siitä, että ihmiset eivät voi hyvin, edes ne näennäisesti terveet. Apinallakin on enemmän empatiaa, kuin näillä av-mammoilla, mutta tämä taas on täysin linjassaan muutenkin av:n kanssa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:25"]
Tottakai se on hyvä merkki toipumisesta, jos voi antaa anteeksi. Kaikki asiat eivät ole ihan heti anteeksi annettavissa, joillakin anteeksi antoon menee koko elämä eikä sekään riitä. Nekään ihmiset eivät ilmeisesti vain yritä tarpeeksi kovasti?
[/quote]
Älä nyt koko ajan väännä valkoista mustaksi. Olen alusta alkaen sanonut, että se prosessi on vaikea, eikä välttämättä täysin onnistu koskaan - eikä silloinkaan sitä uhria voi mistään syyllistää.
Vaan että se on mahdollinen prosessi. Siitä tässä ketjussa on todistanut moni, minäkin. Ja että kukin voi itse miettiä, miten voi taistella asian eteen.
Edelleen: en ole jakanut diagnooseja tutuistani, varmasti he ovat omien voimavarojensa mitassa yrittäneet toipua. Mutta muutamasta tiedän, että heidän asenteensa ei ollut ylipääsemisen kannalta hyvä, ei auttanut toipumista. Terapiasta olisi varmasti apua, jos he olisivat halukkaita siihen turvautumaan tai saisivat sitä helpommin. Ja kyllä, yksi jopa teki itsemurhan, jos siitä nyt oli kyse. Ja noistakaan en syytä heitä tietenkään, kerroin vain esimerkkinä, kun SINÄ sen sijaan julistat tietäväsi miten kaikki suhtautuvat kiusatuksi joutumisen traumaan.
101
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:35"]
Kyllähän kuvittelet, miksi ihmeessä sinä muuten kirjoittaisit noin miten kirjoitit :D.
[/quote]
Ai miten? Voitko ihan selkeästi osoittaa kirjoituksistani sen kohdan, jossa osoitan kuvittelevani, että kiusatut itse haluavat elää elämänsä ikuisessa katkeruudessa ja toivottomuudessa?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista. Seuraavia koulusurmia ja muita pimahtamisia odotellessa...ihmetellään miksi ihmiset voi pahoin, vaikka eletään hyvinvointivaltiossa. Anteeksi missä hyvinvointivaltiossa? Tämäkin ketju kertoo karua kieltään siitä, että ihmiset eivät voi hyvin, edes ne näennäisesti terveet. Apinallakin on enemmän empatiaa, kuin näillä av-mammoilla, mutta tämä taas on täysin linjassaan muutenkin av:n kanssa.
[/quote]
Tahallista väärinymmärtämistä alapeukutetaan. Ja sitä, että kun ei ymmärrä tai halua ymmärtää toisten kommentteja, aletaan mollata toisia epäempaattisiksi kiusaaja-sadisteiksi. Vaikka tässä ketjussa ei ole ainuttakaan, joka hyväksyisi kiusaamisen.
PS: syyllistyt siihen itsekin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:25"]
Tottakai se on hyvä merkki toipumisesta, jos voi antaa anteeksi. Kaikki asiat eivät ole ihan heti anteeksi annettavissa, joillakin anteeksi antoon menee koko elämä eikä sekään riitä. Nekään ihmiset eivät ilmeisesti vain yritä tarpeeksi kovasti?
[/quote]
Älä nyt koko ajan väännä valkoista mustaksi. Olen alusta alkaen sanonut, että se prosessi on vaikea, eikä välttämättä täysin onnistu koskaan - eikä silloinkaan sitä uhria voi mistään syyllistää.
Vaan että se on mahdollinen prosessi. Siitä tässä ketjussa on todistanut moni, minäkin. Ja että kukin voi itse miettiä, miten voi taistella asian eteen.
Edelleen: en ole jakanut diagnooseja tutuistani, varmasti he ovat omien voimavarojensa mitassa yrittäneet toipua. Mutta muutamasta tiedän, että heidän asenteensa ei ollut ylipääsemisen kannalta hyvä, ei auttanut toipumista. Terapiasta olisi varmasti apua, jos he olisivat halukkaita siihen turvautumaan tai saisivat sitä helpommin. Ja kyllä, yksi jopa teki itsemurhan, jos siitä nyt oli kyse. Ja noistakaan en syytä heitä tietenkään, kerroin vain esimerkkinä, kun SINÄ sen sijaan julistat tietäväsi miten kaikki suhtautuvat kiusatuksi joutumisen traumaan.
101
[/quote]
Anteeksi, mutta nyt joudun peräänkuuluttamaan luentunymmärtämistä. MISSÄ kohtaa olen sanonut, että tiedän, miten KAIKKI suhtautuvat kiusaamisen traumaan? Missä kohtaa olen puhunut KAIKISTA?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Jep, ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sinä et suostu myöntämään sitä, ettet tiedä, onko arvostelemasi henkilö jo kysynyt itseltään nuita kysymyksiä ja minkälaista ajatustyötä hän asian tiimoilta käy joka ikinen päivä. Sinä ehkä näet sen, ettei henkilö vain yritä tarpeeksi ja märehtii, kun taas henkilö itse voi yrittää voimavarojensa äärirajoilla, ihan joka ikinen päivä. Se mitä työtä ihminen päänsä sisällä tekee, ei aina näy ulospäin eikä varsinkaan sellaisena muutoksena, minkä sinä kokisit oikeaksi. Ymmärrä tämä. Siksi et voi sanoa jostain, että se vain märehtii eikä yritä tarpeeksi, koska et tiedä, miten paljon henkilö yrittää ja mihin asioihin hänellä menee niitä voimavaroja päivän aikana. En tiedä, miten vääntäisin tätä asiaa vielä enemmän rautalangasta.
[/quote]
Luetko sinä ollenkaan saamiasi vastauksia? Mitä minä juuri sanoin? Että en tietenkään kykene ketään diagnosoimaan, totuuden tietää ainoastaan henkilö itse.
101
[/quote]
Noniin, sitten et pysty sanomaan kenestäkään tutustasi, että sekin vain märehtii eikä yritä tarpeeksi. Olemme tästä asiasta siis samaa mieltä, joten rauhoitu :).
[/quote]
En pystykään, mutta et sinäkään pysty sanomaan, että KAIKKIHAN yrittää, ei vaan kykene. Ehkä kaikki eivät todellakaan yritä, vaan vaalivat sitä uhriutta itsessään ainakin jossakin määrin.
Kun tätä ketjua lukee, huomaa, että osa tuntuu pitävän sitä kiusaamisen uhriksi joutumista kuin mitalia rintapielessä.
Ei siinä, että sitä pitäisi millään lailla hävetä. En häpeä minäkään, minussa ei ollut mitään vikaa, vaikka minua syrjittiinkin koko peruskoulun ajan. Lukiossa olin suosittu ja minulla oli monta hyvää ystävää - koska luokka meni uudessa koulussa uusiksi ja kaveripakka jaettiin uudelleen.
Mutta kyllä minä pitkään teinkin asian suhteen ajatustyötä. Miksi minua kiusattiin, miksi mollattiin. Miten voitan sen ja voin rakentaa itsetuntoa, joka varsinkin luokan poikien haukuskelun takia oli pitkään alamaissa. Oli vaikea uskoa, että olen viehättävä ja kelpaan miehille. Siinäkin olisin voinut jäädä ns. tuleen makaamaan, onneksi en jäänyt. (Eikä tämäkään ole mikääön erityinen kehuskelun aihe, vaan yhtä hyvin varmasti tulosta sattumasta, tuurista ja pohjalaisista itsepäisyyden geeneistä... )Joka tapauksessa sanon yhä, että kukin ITSE voi miettiä, mikä on oman toipumisen kannalta hyödyllistä.
Sille ei saa antautua tappiomielialalla, vaan taistella niin perkeleesti!!!
Ja kyllä, minusta ap on siinä ihan oikeassa, että jos aidosti pystyy antamaan mielessään anteeksi kiusaajilleen, se on hyvä merkki toipumisesta. Lienet tässä samaa mieltä?
101