Lue keskustelun säännöt.
Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää
04.05.2014 |
Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
Kommentit (376)
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:58"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:29"]
Minusta vaan sen ongelman poistamisen kannalta on hyödyntöntä demonisoida kiusaajia.
[/quote]
Totta helvetissä pahuutta harjoittavia ihmisiä kuuluu demonisoida. Pitää olla selvä viesti, että jos teet näin, olet huono ihminen. Raiskaajat, murhaajat, vaimonhakkaajat, koulukiusaajat. Näiden ihmisten teot pilaavat toisten ihmisten elämiä.
Kun asia aletaan ottamaan riittävän vakavasti, alkaa tulostakin syntyä huomattavasti todennäköisemmin. Esim. perheväkivalta oli paljon yleisempää aikana, jolloin koko ilmiö oli vain perheenpäiden yksityisasia, josta vaiettiin.
[/quote]
Meinaat, että avoimuus lisääntyy, jos pahan teon tekijä leimataan pahaksi? Älä viitsi.
Tosiasia on, että ihminen voi muuttua. Jopa vaimonhakkaajat voivat muuttaa tapansa. Muussa tapauksessahan väkivallalle ei edes kannattaisi yrittää tehdä jotain, sekö nyt sinusta olisi hyvä asia? Huh.
Totta kai ymmärrän kiusatun vihan kiusaajaansa kohtaan, mutta järjellä ajatellen silti sellainen kiusaajien niputtaminen paholaisiksi ei auta. Lisäksi tosiasia on sekin, että kiusaajista osa on ollut itse kiusaamisen uhri. Miten sama ihminen voi olla uhri ja paha... mieti sitä dikotomiaa.
101
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:57"]
Tässä ketjussa huomaa, että osa keskustelijoista on traumatisoituneita ihmisiä, joilla trauman käsittely on vielä aivan kesken, jos alkanutkaan. Se aiheuttaa sen, että kirjoituksia ylitulkitaan syyllistävinä ja kritisoivina, vaikka kirjoittaja ei ole sellaista tarkoittanutkaan. Otsikointi on ehkä sen verran hyökkäävä ja foorumi muutenkin väärä, että tästä asiasta ei voi täällä keskustella rakentavasti tai tuoda omia selviytymiskeinojaan esiin millään tavalla, jota ei pidettäisi hyökkäyksenä muita kohtaan. Tavallaan tämä ketju osoittaakin täydellisesti kiusaamisen suuren tragedian.
[/quote]
Täysi komppi.
101
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:02"]
104, en ole kirjoittanut noita kirjoituksia, joita kommentoit, mutta minusta nyt hiukan ylitulkitset.
Hän on minusta aivan oikeassa siinä, että omaan toipumiseen voi yrittää vaikuttaa. Ja vaikuttaakin. Oma asenne on tärkeä tekijä myös mielisairauksien tai traumojen kohdalla, ei pelkästään fyysisten sairauksien. Ja huom - tällä EN tarkoita, että pitkäkestoisesta kiusaamisesta ja itsetunnon nitistämisestä paranisi tuosta vain tai että se olisi vain tahdon asia. Saati nyt että jos joku kärsii loppuikänsä huonosta itsetunnosta se olisi pelkästään "hänen oma vikansa". Kyllä kiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat aina kiusaajan ja sen mahdollistaneen yhteisön vika, ei uhrin.
MUTTA silti. Siihen omaan traumaan voi suhtautua niin, että hakee apua, pyrkii tietoisesti saamaan onnistumiskokemuksia, kieltäytyy muistelemasta tapahtunutta tai syyttämästä siitä itseään. Tai toisessa ääripäässä on se, että syyttää itseään huonoksi ja tyhmäksi, kun joutui kiusatuksi. Ei hae apua, käyttää kiusauskokemuksia syynä jättäytyä syrjään opinnoista, työelämästä, perheen perustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä.
En edelleenkään nyt syytä niitä, jotka ovat sortuneet kiusaamisen alle. Se voi olla todella kamalaa ja ihminen voi syntyjään, siis ihan perusluonteeltaankin olla sen verran arka ja haavoittuvainen, että kiusaaminen aiheuttaa pahemmat haavat kuin ehkä jollekin toiselle olisi aiheuttanut. Mietin vaan, mitä ihminen voi tehdä itse itselleen auttaakseen itseään. Ymmärrätkö. mitä ajan takaa.
101, jota siis kiusattiin ala- ja yläasteen ajan haukkumalla ja jättämällä ulos kaikista kaveriporukoista, mutta joka ainakin omasta mielestään on päässyt asian ylitse ja jolla nyt on hyviä ystäviä
[/quote]
Se oma osallistuminen toipumiseen on yksilökohtaista, miten paljon kukin voi tehdä. Jotkut ovat vaurioituneet niin pahoin, ettei juuri mitään ole tehtävissä. Aivan kuten fyysisten vammojen kanssa. Ja puhun omasta kokemuksesta. Olen hakenut aktiivisesti apua, käyn tukiryhmissä, terapiassa, harrastan meditaatiota, syön terveellisesti, liikun, yritän ajatella kaikesta mahdollisimman positiivisesti. Ei tämä psyyke silti tästä ole korjaantunut kuin taikaiskusta. Ikää nyt 30-vuotta ja edelleen jatkuu terapiat ja muut.
Olen tehnyt kaiken sen, mitä sairaan pitääkin tehdä ja sekään ei riitä. Silti minun on vaikea vain tsempata ja mennä eteenpäin ja unohtaa ja olla vain tasapainoinen ja iloinen ja onnellinen ja tuottelias ja reipas ja mitä muuta. Voi olla, että parantelen itseäni koko loppuelämäni ja tiedätkö, se ei ole minun syytäni. Kukaan minua hoitava taho ei kehtaisi väittää, ettenkö tekisi aivan kaikkeni parantumiseni eteen. Silti sekään ei välttämättä riitä. Aivan kuin vammautuneelle ei riitä se, että joka hetki vaikka visualisoi kävelemistä ja tekee fyysisiä harjoitteita.
Kaikki ei ole kiinni siitä omasta tahdosta ja reippaudesta. Emme ole jumalia edes itsemme suhteen. Kaikkea tässä elämässä ei voi hallita eikä parantaa.
[/quote]
Noin minä kyllä sanoin itsekin. Että syyllinen on aina se kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö, ei uhri. Sanoin myös ihan selvästi, että se on erittäin vaikea prosessi.
Mutta varmasti itsekin olet samaa mieltä siitä, että tuo tietoinen pyrkimyksesi kohti tervettä itsetuntoa on AUTTANUT sinua. Mieti, miten pärjäisit, jos et olisi hakenut apua. Mahdollisesti olisit siirtynyt jo aikaa sitten ns. toiseen ulottuvuuteen.
101
[/quote]
Toki se on auttanut, kun mietitään lähtötilannetta, mutta en minä ole vielä lähelläkään normaalia ihmistä, joka kykenee normaaliin elämään. Vaikka miten yrittää ja tsemppaa, ei ne menneisyyden asiat unohdu ja ole vaikuttamatta elämään, joten ihan turha sanoa, että kun vain YRITTÄÄ tarpeeksi. Se yrittäminen voi riittää siihen, että jaksaa pitää itseään hengissä ja siihen ne voimat sitten loppuvatkin (miten mielekästä elämää sellainen hengissä nitkuttelu sitten on, se on eri asia). Mutta sitähän ei varsinkaan täällä av:lla hyväksytä, kun sanotaan, ettei ole yrittänyt vain tarpeeksi. Kaikista asioista selviää ja kaikista tulee normaaleja ihmisiä, kun vain yrittää tarpeeksi. Ja näinhän ei ole.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
Eli mitäs oot niin heikko ja arka, siitäs sait :D Okei, en ymmärrä miksi tällaisellakin asialla pitää tulla provoilemaan, mee mieluummin vaikka lenkille. Heikkous ja arkuus ei ole mikään "vika".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:04"]
Pakko varovaisesti myötäillä AP:ta. Itse en ole ollut kiusattu, enkä kiusaaja. Hyvää ystävääni kiusattiin koko yläaste samojen ihmisten toimesta. Kiusaaminen oli jatkuvaa, tosi ilkeää nimittelyä ja paskanjauhantaa. Haukkumista ja perään huutelua. Olivat hänen entisiä kavereita, ja välit oli sit mennyt poikki tosi ikävissä merkeissä. Oli se tosi ikävää kyllä minunkin mielestä, mutta silti tällä kaverillani oli suhteellisen paljon ystäviä ja mikään ns. sosiaalinen hylkiö hän ei todellakaan ollut, ei tyttöjen eikä poikien keskuudessa. Enemmän tilanne oli "kahden suositun" riitautumisesta ja kovasuisemman kostosta, mihin lähti sitten paljon muitakin mukaan ja homma vaan jatkui ja jatkui.
Tästä on reilusti yli 10v aikaa, ja edelleen kaverini on erittäin katkera näitä ihmisiä kohtaan. Siis ihan puhtaasti toivoo huonoa niille ja mielellään puhuu heistä edelleen. Vaikka olen vierestä tätä asiaa todistanut, ihmettelen hänen katkeruuttaan silti. Silloin oli kuitenkin kyse teinitytöistä, jotka on varmaan maailman pahasuovin ihmisryhmä. Ja vielä entisistä kavereista, kiusauksessa oli mukana aivan varmasti kateutta ja yleistä vittumaisuutta. En millään pysty uskomaan, että samat ihmiset edelleen toimisivat niin. Silti hän kääntää puukkoa haavassaan asiasta edelleen, ja mielestäni nämä tapahtumat on vaikuttaneet tosi paljon häneen ihmisenä.
Olen varmaan hirveä ystävä, mutta en pysty ymmärtämään miksi kiusattu jää tuleen makaamaan ja vatvovaan näitä asioita päässään, vaikka ne on täysin mennyttä jo kaikki.
[/quote]
No niin, huomaa että täällä taas kommentoi ne joilla ei itsellään ole kokemusta kiusattuna olemisesta. Jos et itse ole sitä kokenut niin mitä siinä ihmettelet?!?! Kaverillesi se on ollut kamala ja traumaattinen kokemus ja se tuntuu hänestä pahalta edelleen. Kun ne asiat ei vaan katoa unohtamalla minnekään. Kíusaaminen jättää ikuiset arvet. Mutta sitähän sä et voi ymmärtää.
[/quote]
Kaikilla meillä on ollut omat vaikeutemme, jotka jättää niitä arpia. Silti mielestäni pitäisi AINA pyrkiä eteenpäin ja jättää menneet taakseen. Ja mielestäni tämä koskee myös koulukiusattuja, koska se ei ole ainoa hirveä tai vaikea muisto, mitä ihminen voi mielessään kantaa.
Tuolla logikaalla ihmismieli ei voisi koskaan selvitä koettelemuksistani, mutta kummasti se vaan selviää.
[/quote]
Kiusatuksi joutuminen on sikäli hankala homma, että kiusatuksi joutuu usein ne jotka muutekin ovat heikompia ja arempia ja heille ehkä myös helpommin sitten jää niitä henkisiä traumoja pidemmäksi aikaa. Ja kun kiusatuksia joutuu herkässä elämänvaiheessa kuten murrosikäisenä jolloin muiden hyväksyntää tarvitsee niin se määrittää hyvin pitkälle millainen ihmisestä tulee. Itse sain masentuneisuuden ja huonon itsetunnon. Yritä pöljä tajuta ettei kaikki ihmiset ole yhtä vahvoja eikä asiat vaan katoa sormia napsauttamalla. Sä et todellakaan tiedä mitään kiusatun elämästä.
[/quote]
Onko se sun heikkous ja arkuus kaikkien muiden vika? Voisitko katsoa peiliin? Millaiseksi vanhempasi sinut kasvattivat?
[/quote]Ei ketään saa kiusata. Mikset sinä sitä tiedä? Ei heikkoa, eikä vahvaa, ei sairasta eikä tervettä. Katso itse peiliin. Ehkä näet sieltä oman ruman sielusi.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 11:01"]
Meinaat, että avoimuus lisääntyy, jos pahan teon tekijä leimataan pahaksi? Älä viitsi.
[/quote]
Jos on riittävän pahasta teosta kyse, niin jonkunasteinen leimaaminen on tarpeen. Murhamiehillä, raiskaajilla ja vaimonhakkaajilla ei ole asiaa pääministeriksi, miksi koulukiusaajalla olisi? Koulukiusaamisessa on lähinnä erona se, että kiusaamiseksi voidaan mieltää laajempi skaala pahantekoa kuin noiden muiden tekojen kohdalla. Mutta jos tarpeeksi pahasti on kiusannut esim. lukiossa, niin henkilö ei ansaitse luottamustehtäviä elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:04"]
Pakko varovaisesti myötäillä AP:ta. Itse en ole ollut kiusattu, enkä kiusaaja. Hyvää ystävääni kiusattiin koko yläaste samojen ihmisten toimesta. Kiusaaminen oli jatkuvaa, tosi ilkeää nimittelyä ja paskanjauhantaa. Haukkumista ja perään huutelua. Olivat hänen entisiä kavereita, ja välit oli sit mennyt poikki tosi ikävissä merkeissä. Oli se tosi ikävää kyllä minunkin mielestä, mutta silti tällä kaverillani oli suhteellisen paljon ystäviä ja mikään ns. sosiaalinen hylkiö hän ei todellakaan ollut, ei tyttöjen eikä poikien keskuudessa. Enemmän tilanne oli "kahden suositun" riitautumisesta ja kovasuisemman kostosta, mihin lähti sitten paljon muitakin mukaan ja homma vaan jatkui ja jatkui.
Tästä on reilusti yli 10v aikaa, ja edelleen kaverini on erittäin katkera näitä ihmisiä kohtaan. Siis ihan puhtaasti toivoo huonoa niille ja mielellään puhuu heistä edelleen. Vaikka olen vierestä tätä asiaa todistanut, ihmettelen hänen katkeruuttaan silti. Silloin oli kuitenkin kyse teinitytöistä, jotka on varmaan maailman pahasuovin ihmisryhmä. Ja vielä entisistä kavereista, kiusauksessa oli mukana aivan varmasti kateutta ja yleistä vittumaisuutta. En millään pysty uskomaan, että samat ihmiset edelleen toimisivat niin. Silti hän kääntää puukkoa haavassaan asiasta edelleen, ja mielestäni nämä tapahtumat on vaikuttaneet tosi paljon häneen ihmisenä.
Olen varmaan hirveä ystävä, mutta en pysty ymmärtämään miksi kiusattu jää tuleen makaamaan ja vatvovaan näitä asioita päässään, vaikka ne on täysin mennyttä jo kaikki.
[/quote]
No niin, huomaa että täällä taas kommentoi ne joilla ei itsellään ole kokemusta kiusattuna olemisesta. Jos et itse ole sitä kokenut niin mitä siinä ihmettelet?!?! Kaverillesi se on ollut kamala ja traumaattinen kokemus ja se tuntuu hänestä pahalta edelleen. Kun ne asiat ei vaan katoa unohtamalla minnekään. Kíusaaminen jättää ikuiset arvet. Mutta sitähän sä et voi ymmärtää.
[/quote]
Kaikilla meillä on ollut omat vaikeutemme, jotka jättää niitä arpia. Silti mielestäni pitäisi AINA pyrkiä eteenpäin ja jättää menneet taakseen. Ja mielestäni tämä koskee myös koulukiusattuja, koska se ei ole ainoa hirveä tai vaikea muisto, mitä ihminen voi mielessään kantaa.
Tuolla logikaalla ihmismieli ei voisi koskaan selvitä koettelemuksistani, mutta kummasti se vaan selviää.
[/quote]
Kiusatuksi joutuminen on sikäli hankala homma, että kiusatuksi joutuu usein ne jotka muutekin ovat heikompia ja arempia ja heille ehkä myös helpommin sitten jää niitä henkisiä traumoja pidemmäksi aikaa. Ja kun kiusatuksia joutuu herkässä elämänvaiheessa kuten murrosikäisenä jolloin muiden hyväksyntää tarvitsee niin se määrittää hyvin pitkälle millainen ihmisestä tulee. Itse sain masentuneisuuden ja huonon itsetunnon. Yritä pöljä tajuta ettei kaikki ihmiset ole yhtä vahvoja eikä asiat vaan katoa sormia napsauttamalla. Sä et todellakaan tiedä mitään kiusatun elämästä.
[/quote]
Onko se sun heikkous ja arkuus kaikkien muiden vika? Voisitko katsoa peiliin? Millaiseksi vanhempasi sinut kasvattivat?
[/quote]
Eli sun mielestä heikompia ja arempia on oikeus kiusata?! Ei kukaan varmaan halua olla arka mutta kun meitä on tässä maailmassa erilaisia, eikö sellanen ole sun mieleen juolahtanut? Ei se ole muiden vika mutta ei kyllä oikeuta kiusaamistakaan. Uskomattomia ihmisiä! Taidatkin kuulua itse kiusaajiin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:14"]
Täytyy myöntää, että itsekin ajattelen, että uhrimentaliteetti ja kymmenien vuosien jälkeenkin koulukiusatuksi tulemisen jatkuva vatvominen kertoo siitä, että henkilö ei ole vielä päässyt asian käsittelyssä kovin pitkälle. Mikä voi tietysti olla ihan ymmärrettävää, jotkut näistä jutuista ovat todella rankkoja ja kiusaaminen on voinut jatkua vuosia ja leimata koko nuoruuden. Silti se ei mielestäni vaikuta pidemmän päälle kovin hedelmälliseltä. Tuo on ikäänkuin ensimmäinen vaihe toipumisessa, ja sen pitää loppua joskus, että asiasta olisi mitään mahdollisuuksia päästä yli. Ja se yli pääseminen on aikuisella ihmisellä ihan omalla vastuulla ja itsestä siihen on löydettävä resurssit. Toki sitä voi jatkaa joidenkin kymmenien vuosien takaisten lasten syyttämistä elämänsä kaikista ongelmista, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Se, mitä tapahtui, oli todella kamalaa, mutta sille ei enää voi mitään eikä sitä voi tekemättömäksi tehdä. Nyt olette aikuisia ja teillä on valta ja vastuu tehdä elämästänne sellaista, kun haluatte. Miksi annatte menneisyyden kiusaamisne määritellä teidät edelleen?
[/quote]
En kyllä ymmärrä tuota Ristoa tuossa naapurissa. Se oli siinä pahassa onnettomuudessa silloin 10 vuotta sitten, kaiken fysioterapiat ja kuntoutukset sai, sai maailman parasta hoitoa sairaalassa ja edelleen se lykkii itseään tuossa pyörätuolissa. Mitä järkeä sen on antaa menneisyyden tapahtumien vaikuttaa sen nykyiseen elämään, sillä on kaikki kortit käytettävissä! Ei takuulla ole yrittänyt tarpeeksi, olen kuullut monia ihmeellisiä tarinoita siitä, miten vammautunut voi taas kävellä kun vain tarpeeksi sinnikkäästi yrittää. Ihan itsestä se on vain kiinni. Miksi se vatvoo edelleen tuota onnettomuutta ja antaa sen vaikuttaa noin radikaalisti sen elämään, menis nyt vain eteenpäin ja ottais itseään niskasta kiinni! En minä vaan ymmärrä, minulle tämä kävely on ihan naurettavan helppoa. Senkus vaan pomppaa pystyyn ja kävelee!!
[/quote]
Mielenkiintoista, että luit kirjoitukseni noin vihamielisellä asenteella. Huomasitko ollenkaan, että en missään vaiheessa sanonut, etten ymmärtäisi, miksi irti päästäminen on vaikeaa? Itse asiassa nimenomaan sanoin, että ymmärrän. Mutta kuten myös sanoin niin tuo kertoo mielestäni siitä, että asian käsittelyssä ei ole vielä päässyt kovin pitkälle. Ja jos haluaa päästä, niin jossain vaiheessa se vellominen pitää lopettaa.
Sen ymmärtäminen, mitä on tapahtunut, miten se on vaikuttanut psyykeen, ja miten se ei ole oma syy ollenkaan, ja sen tuominen esiin ehkä avoimestikin, on osa prosessia, mutta siitä se työ oikeastaan vasta alkaa.
Mielestäni ne ovat hakoteillä, jotka odottavat jotain apua niiden kiusaajien reaktioista ja ehkä anteeksipyynnöistäkin. Heidän kohtaamisestaan voi olla jotain terapeuttista hyötyä siinä mielessä, että itse uskaltaa vaatia siinä tilanteessa jotain, mutta sillä, mitä vastausta sieltä mahdollisesti tulee, ei ole MITÄÄN merkitystä.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:02"]
104, en ole kirjoittanut noita kirjoituksia, joita kommentoit, mutta minusta nyt hiukan ylitulkitset.
Hän on minusta aivan oikeassa siinä, että omaan toipumiseen voi yrittää vaikuttaa. Ja vaikuttaakin. Oma asenne on tärkeä tekijä myös mielisairauksien tai traumojen kohdalla, ei pelkästään fyysisten sairauksien. Ja huom - tällä EN tarkoita, että pitkäkestoisesta kiusaamisesta ja itsetunnon nitistämisestä paranisi tuosta vain tai että se olisi vain tahdon asia. Saati nyt että jos joku kärsii loppuikänsä huonosta itsetunnosta se olisi pelkästään "hänen oma vikansa". Kyllä kiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat aina kiusaajan ja sen mahdollistaneen yhteisön vika, ei uhrin.
MUTTA silti. Siihen omaan traumaan voi suhtautua niin, että hakee apua, pyrkii tietoisesti saamaan onnistumiskokemuksia, kieltäytyy muistelemasta tapahtunutta tai syyttämästä siitä itseään. Tai toisessa ääripäässä on se, että syyttää itseään huonoksi ja tyhmäksi, kun joutui kiusatuksi. Ei hae apua, käyttää kiusauskokemuksia syynä jättäytyä syrjään opinnoista, työelämästä, perheen perustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä.
En edelleenkään nyt syytä niitä, jotka ovat sortuneet kiusaamisen alle. Se voi olla todella kamalaa ja ihminen voi syntyjään, siis ihan perusluonteeltaankin olla sen verran arka ja haavoittuvainen, että kiusaaminen aiheuttaa pahemmat haavat kuin ehkä jollekin toiselle olisi aiheuttanut. Mietin vaan, mitä ihminen voi tehdä itse itselleen auttaakseen itseään. Ymmärrätkö. mitä ajan takaa.
101, jota siis kiusattiin ala- ja yläasteen ajan haukkumalla ja jättämällä ulos kaikista kaveriporukoista, mutta joka ainakin omasta mielestään on päässyt asian ylitse ja jolla nyt on hyviä ystäviä
[/quote]
Se oma osallistuminen toipumiseen on yksilökohtaista, miten paljon kukin voi tehdä. Jotkut ovat vaurioituneet niin pahoin, ettei juuri mitään ole tehtävissä. Aivan kuten fyysisten vammojen kanssa. Ja puhun omasta kokemuksesta. Olen hakenut aktiivisesti apua, käyn tukiryhmissä, terapiassa, harrastan meditaatiota, syön terveellisesti, liikun, yritän ajatella kaikesta mahdollisimman positiivisesti. Ei tämä psyyke silti tästä ole korjaantunut kuin taikaiskusta. Ikää nyt 30-vuotta ja edelleen jatkuu terapiat ja muut.
Olen tehnyt kaiken sen, mitä sairaan pitääkin tehdä ja sekään ei riitä. Silti minun on vaikea vain tsempata ja mennä eteenpäin ja unohtaa ja olla vain tasapainoinen ja iloinen ja onnellinen ja tuottelias ja reipas ja mitä muuta. Voi olla, että parantelen itseäni koko loppuelämäni ja tiedätkö, se ei ole minun syytäni. Kukaan minua hoitava taho ei kehtaisi väittää, ettenkö tekisi aivan kaikkeni parantumiseni eteen. Silti sekään ei välttämättä riitä. Aivan kuin vammautuneelle ei riitä se, että joka hetki vaikka visualisoi kävelemistä ja tekee fyysisiä harjoitteita.
Kaikki ei ole kiinni siitä omasta tahdosta ja reippaudesta. Emme ole jumalia edes itsemme suhteen. Kaikkea tässä elämässä ei voi hallita eikä parantaa.
[/quote]
Noin minä kyllä sanoin itsekin. Että syyllinen on aina se kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö, ei uhri. Sanoin myös ihan selvästi, että se on erittäin vaikea prosessi.
Mutta varmasti itsekin olet samaa mieltä siitä, että tuo tietoinen pyrkimyksesi kohti tervettä itsetuntoa on AUTTANUT sinua. Mieti, miten pärjäisit, jos et olisi hakenut apua. Mahdollisesti olisit siirtynyt jo aikaa sitten ns. toiseen ulottuvuuteen.
101
[/quote]
Toki se on auttanut, kun mietitään lähtötilannetta, mutta en minä ole vielä lähelläkään normaalia ihmistä, joka kykenee normaaliin elämään. Vaikka miten yrittää ja tsemppaa, ei ne menneisyyden asiat unohdu ja ole vaikuttamatta elämään, joten ihan turha sanoa, että kun vain YRITTÄÄ tarpeeksi. Se yrittäminen voi riittää siihen, että jaksaa pitää itseään hengissä ja siihen ne voimat sitten loppuvatkin (miten mielekästä elämää sellainen hengissä nitkuttelu sitten on, se on eri asia). Mutta sitähän ei varsinkaan täällä av:lla hyväksytä, kun sanotaan, ettei ole yrittänyt vain tarpeeksi. Kaikista asioista selviää ja kaikista tulee normaaleja ihmisiä, kun vain yrittää tarpeeksi. Ja näinhän ei ole.
[/quote]
En ole sanonut, että KUN VAIN YRITTÄÄ TARPEEKSI. Sanoin, ettei se ole VAIN tahdon asia.
Mutta väitän, että se on myös osin tahdon asia.
101
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:04"]
Pakko varovaisesti myötäillä AP:ta. Itse en ole ollut kiusattu, enkä kiusaaja. Hyvää ystävääni kiusattiin koko yläaste samojen ihmisten toimesta. Kiusaaminen oli jatkuvaa, tosi ilkeää nimittelyä ja paskanjauhantaa. Haukkumista ja perään huutelua. Olivat hänen entisiä kavereita, ja välit oli sit mennyt poikki tosi ikävissä merkeissä. Oli se tosi ikävää kyllä minunkin mielestä, mutta silti tällä kaverillani oli suhteellisen paljon ystäviä ja mikään ns. sosiaalinen hylkiö hän ei todellakaan ollut, ei tyttöjen eikä poikien keskuudessa. Enemmän tilanne oli "kahden suositun" riitautumisesta ja kovasuisemman kostosta, mihin lähti sitten paljon muitakin mukaan ja homma vaan jatkui ja jatkui.
Tästä on reilusti yli 10v aikaa, ja edelleen kaverini on erittäin katkera näitä ihmisiä kohtaan. Siis ihan puhtaasti toivoo huonoa niille ja mielellään puhuu heistä edelleen. Vaikka olen vierestä tätä asiaa todistanut, ihmettelen hänen katkeruuttaan silti. Silloin oli kuitenkin kyse teinitytöistä, jotka on varmaan maailman pahasuovin ihmisryhmä. Ja vielä entisistä kavereista, kiusauksessa oli mukana aivan varmasti kateutta ja yleistä vittumaisuutta. En millään pysty uskomaan, että samat ihmiset edelleen toimisivat niin. Silti hän kääntää puukkoa haavassaan asiasta edelleen, ja mielestäni nämä tapahtumat on vaikuttaneet tosi paljon häneen ihmisenä.
Olen varmaan hirveä ystävä, mutta en pysty ymmärtämään miksi kiusattu jää tuleen makaamaan ja vatvovaan näitä asioita päässään, vaikka ne on täysin mennyttä jo kaikki.
[/quote]
No niin, huomaa että täällä taas kommentoi ne joilla ei itsellään ole kokemusta kiusattuna olemisesta. Jos et itse ole sitä kokenut niin mitä siinä ihmettelet?!?! Kaverillesi se on ollut kamala ja traumaattinen kokemus ja se tuntuu hänestä pahalta edelleen. Kun ne asiat ei vaan katoa unohtamalla minnekään. Kíusaaminen jättää ikuiset arvet. Mutta sitähän sä et voi ymmärtää.
[/quote]
Kaikilla meillä on ollut omat vaikeutemme, jotka jättää niitä arpia. Silti mielestäni pitäisi AINA pyrkiä eteenpäin ja jättää menneet taakseen. Ja mielestäni tämä koskee myös koulukiusattuja, koska se ei ole ainoa hirveä tai vaikea muisto, mitä ihminen voi mielessään kantaa.
Tuolla logikaalla ihmismieli ei voisi koskaan selvitä koettelemuksistani, mutta kummasti se vaan selviää.
[/quote]
Kiusatuksi joutuminen on sikäli hankala homma, että kiusatuksi joutuu usein ne jotka muutekin ovat heikompia ja arempia ja heille ehkä myös helpommin sitten jää niitä henkisiä traumoja pidemmäksi aikaa. Ja kun kiusatuksia joutuu herkässä elämänvaiheessa kuten murrosikäisenä jolloin muiden hyväksyntää tarvitsee niin se määrittää hyvin pitkälle millainen ihmisestä tulee. Itse sain masentuneisuuden ja huonon itsetunnon. Yritä pöljä tajuta ettei kaikki ihmiset ole yhtä vahvoja eikä asiat vaan katoa sormia napsauttamalla. Sä et todellakaan tiedä mitään kiusatun elämästä.
[/quote]
Onko se sun heikkous ja arkuus kaikkien muiden vika? Voisitko katsoa peiliin? Millaiseksi vanhempasi sinut kasvattivat?
[/quote]
Mikähän aivovamma tämän kirjoituksen takaa löytyy? Miksi olet idiootti ja miksi kostat idioottimaisuutesi meille muille? Kasvattiko vanhempasi sinusta idioottia, vai oletko sellainen syntyjäsi? Jos olet niin miksi?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:00"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:44"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]
Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet!
[/quote]Käviskö sulle et kävis ensin vetämässä niitä kiusaajia turpiin? Sen jälkeen vois sit unohtaa.
[/quote]
Helpottaisiko se turpaan vetäminen sua? Säälittäviä kommentteja.
[/quote]Itseasiassa kyllä. Kyllä mä haluaisin antaa takaisin. En mä ole mikään kynnysmatto, jonka ylitse saa kävellä. Lapsena ja nuorena olin ujo ja arka enkä uskaltanut antaa takaisin mutta nyt uskaltaisin jo. Uskon, että mua voisi todellakin helpottaa jos voisin antaa takaisin vaikkakin näin monen kymmenen vuoden jälkeen mutta kuitenkin. Se olisi sekä oikeudenmukaista että terapeuttista mulle. Eikä siinä ole mitään säälittävää jos haluaa hyvää kohtelua itselleen ja pahoittaa mielensä toisten ilkeilystä.
Minusta Suomessa suojellaan ja paijataan kiusaajia ihan liikaa. Olisi jo korkea aika kriminalisoida kiusaaminen niin sitten myös kiusaavat nuoret saataisiin ehkä paremmin kuriin.
[/quote]
Eli sen jälkeen, kun olet käynnyt vetämässä kiusaajiasi turpaan niin sinutkin saataisiin haastaa oikeuteen ja saataisin paremmin kuriin :D
[/quote]Ei vaan sitten puntit olisivat tasan tai edes vähän sinnepäin. Mun elämähän on pilalla jo joka tapauksessa mutta mun henkinen paranemiseni voisi lopultakin ehkä alkaa.
[/quote]
Voi jumankauta jos sun paraneminen alkaisi siitä, että saisit vetää jotain turpaan ja mielestäsi puntit olisivat tasan niin... ja aikuisen ihmisen elämähän on jo pilalla.
Ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja mene vaikka terapiaan tai hakkaamaan salille säkkiä. Mua oikeasti rupeaa ärsyttämään toi uhriksi heittäytyminen.. sä vastaat itse oman elämäsi nykyhetkestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:11"]
Valitettavasti jokainen sun kirjoitus osoittaa sun empatiakyvyttömyyden. Ehkä sulla onkin ollut elämässäsi jotain psyykkisiä ongelmia/traumoja mutta jos ne ei liity koulukiusaamiseen niin et tiedä yhtään mistä puhut. Just tällainen ajattelutapa on vallalla ja mahdollistaa kiusaamisen. Kiusaajia hyysätään ja ymmärretään ihan liikaa, usein jopa kiusattua syyllistetään asiasta ja se huokuu sunkin tekstistä. Mun kiusaajat oli sanoneet joskus vuosia myöhemmin mun tutulle kun oli ollut puhetta musta että "ai, eikös se ollut se vähän hiljainen tyyppi". Eivät edes perkeleet muista mitä ovat tehneet aikoinaan. Joten olen katkera ja haluaisin pyyhkiä kaiken tapahtuneen pois mutta kun se ei ikävä kyllä onnistu noin vaan. Ja elän normielämää töitä tekemällä, olen opiskellut, mennyt naimisiin ja saanut lapsia, en ole jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle kiusaamiseni takia. Silti se ei poista mun kokemuksia tai sitä millainen musta on tullut.
[/quote]
En nyt ihan ymmärrä mitä haet jutuillasi takaa. Sitä, että mielestäsi hyysään kiusaajia ja syytän kiusattua? Sen olet kyllä keksinyt ihan päästäsi, koska en missään nimessä ajattele niin.
Tämän keskustelunaihe on AIKUISTEN IHMISTEN MUISTELU asiasta, ja tästä puhun itsekin. Minulla ei edelleenkään ole omakohtaista kokemusta koulukiusauksesta, joten en pysty täysin ymmärtämään kuinka traumaattista se voi lapselle/nuorelle olla. Kuitenkin aika moni osallistuu keskusteluihin, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, joten en nyt siihen takertuisi.
Mielestäni edelleen koulukiusaaminen on todella surullinen asia. Se ei ole kiusatun vika missään tapauksessa. SILTIKÄÄN en pysty näkemään, että mitä HYÖTYÄ katkeruudessa ja vihassa elämisessä on vielä aikuisenakin. Se, että jättää katkeruuden ja asialla "mässäilyn" taakseen ei tarkoita sitä, että nyt on unohtanut kaiken, antanut anteeksi ja on täysin asiasta ehetynyt ihminen. Se on vaan pieni askel sitä "eheytymistä" kohti, että tekee tietoisen päätöksen lopettaa sen asian vatvomisen. Voi koittaa puskea eteenpäin ja olla optimistinen elämänsä suhteen, ja kenties hyötyäkkin siitä jotain. Siitä katkeruudesta ja tulessa makaamisesta ei kuitenkaan hyödy yhtään mitenkään, ja en mitenkään ymmärrä miten tämän "ääneen sanominen" tekee minusta empatiakyvyttömän ihmisen. Tässä kuitenkin puhutaan jo ihan aikuisista ihmisistä, joilla on ollut aikaa käsitellä tätä traumaa kenties jo vuosikymmeniä.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:14"]
Täytyy myöntää, että itsekin ajattelen, että uhrimentaliteetti ja kymmenien vuosien jälkeenkin koulukiusatuksi tulemisen jatkuva vatvominen kertoo siitä, että henkilö ei ole vielä päässyt asian käsittelyssä kovin pitkälle. Mikä voi tietysti olla ihan ymmärrettävää, jotkut näistä jutuista ovat todella rankkoja ja kiusaaminen on voinut jatkua vuosia ja leimata koko nuoruuden. Silti se ei mielestäni vaikuta pidemmän päälle kovin hedelmälliseltä. Tuo on ikäänkuin ensimmäinen vaihe toipumisessa, ja sen pitää loppua joskus, että asiasta olisi mitään mahdollisuuksia päästä yli. Ja se yli pääseminen on aikuisella ihmisellä ihan omalla vastuulla ja itsestä siihen on löydettävä resurssit. Toki sitä voi jatkaa joidenkin kymmenien vuosien takaisten lasten syyttämistä elämänsä kaikista ongelmista, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Se, mitä tapahtui, oli todella kamalaa, mutta sille ei enää voi mitään eikä sitä voi tekemättömäksi tehdä. Nyt olette aikuisia ja teillä on valta ja vastuu tehdä elämästänne sellaista, kun haluatte. Miksi annatte menneisyyden kiusaamisne määritellä teidät edelleen?
[/quote]
En kyllä ymmärrä tuota Ristoa tuossa naapurissa. Se oli siinä pahassa onnettomuudessa silloin 10 vuotta sitten, kaiken fysioterapiat ja kuntoutukset sai, sai maailman parasta hoitoa sairaalassa ja edelleen se lykkii itseään tuossa pyörätuolissa. Mitä järkeä sen on antaa menneisyyden tapahtumien vaikuttaa sen nykyiseen elämään, sillä on kaikki kortit käytettävissä! Ei takuulla ole yrittänyt tarpeeksi, olen kuullut monia ihmeellisiä tarinoita siitä, miten vammautunut voi taas kävellä kun vain tarpeeksi sinnikkäästi yrittää. Ihan itsestä se on vain kiinni. Miksi se vatvoo edelleen tuota onnettomuutta ja antaa sen vaikuttaa noin radikaalisti sen elämään, menis nyt vain eteenpäin ja ottais itseään niskasta kiinni! En minä vaan ymmärrä, minulle tämä kävely on ihan naurettavan helppoa. Senkus vaan pomppaa pystyyn ja kävelee!!
[/quote]
Mielenkiintoista, että luit kirjoitukseni noin vihamielisellä asenteella. Huomasitko ollenkaan, että en missään vaiheessa sanonut, etten ymmärtäisi, miksi irti päästäminen on vaikeaa? Itse asiassa nimenomaan sanoin, että ymmärrän. Mutta kuten myös sanoin niin tuo kertoo mielestäni siitä, että asian käsittelyssä ei ole vielä päässyt kovin pitkälle. Ja jos haluaa päästä, niin jossain vaiheessa se vellominen pitää lopettaa.
Sen ymmärtäminen, mitä on tapahtunut, miten se on vaikuttanut psyykeen, ja miten se ei ole oma syy ollenkaan, ja sen tuominen esiin ehkä avoimestikin, on osa prosessia, mutta siitä se työ oikeastaan vasta alkaa.
Mielestäni ne ovat hakoteillä, jotka odottavat jotain apua niiden kiusaajien reaktioista ja ehkä anteeksipyynnöistäkin. Heidän kohtaamisestaan voi olla jotain terapeuttista hyötyä siinä mielessä, että itse uskaltaa vaatia siinä tilanteessa jotain, mutta sillä, mitä vastausta sieltä mahdollisesti tulee, ei ole MITÄÄN merkitystä.
[/quote]
Mitenniin vihamielisellä asenteella? En minä ollut vihainen, kun tuon kirjoitin, ehkä pikemminkin huvittunut.
Edelleenkään et ymmärrä, ettei psyyke toimi napin painalluksella ja asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja yksinkertaisia. Miksi ihmeessä et ole opiskelemassa vaikka sitä psykologiaa, kerta tiedät selkeän vastauksen näinkin monimutkaiseen kysymykseen? Uskoisin että tekisit uraauurtavan keksinnön, mitä kukaan toinen ei ole vielä tajunnut ;).
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:00"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:44"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]
Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet!
[/quote]Käviskö sulle et kävis ensin vetämässä niitä kiusaajia turpiin? Sen jälkeen vois sit unohtaa.
[/quote]
Helpottaisiko se turpaan vetäminen sua? Säälittäviä kommentteja.
[/quote]Itseasiassa kyllä. Kyllä mä haluaisin antaa takaisin. En mä ole mikään kynnysmatto, jonka ylitse saa kävellä. Lapsena ja nuorena olin ujo ja arka enkä uskaltanut antaa takaisin mutta nyt uskaltaisin jo. Uskon, että mua voisi todellakin helpottaa jos voisin antaa takaisin vaikkakin näin monen kymmenen vuoden jälkeen mutta kuitenkin. Se olisi sekä oikeudenmukaista että terapeuttista mulle. Eikä siinä ole mitään säälittävää jos haluaa hyvää kohtelua itselleen ja pahoittaa mielensä toisten ilkeilystä.
Minusta Suomessa suojellaan ja paijataan kiusaajia ihan liikaa. Olisi jo korkea aika kriminalisoida kiusaaminen niin sitten myös kiusaavat nuoret saataisiin ehkä paremmin kuriin.
[/quote]
Eli sen jälkeen, kun olet käynnyt vetämässä kiusaajiasi turpaan niin sinutkin saataisiin haastaa oikeuteen ja saataisin paremmin kuriin :D
[/quote]Ei vaan sitten puntit olisivat tasan tai edes vähän sinnepäin. Mun elämähän on pilalla jo joka tapauksessa mutta mun henkinen paranemiseni voisi lopultakin ehkä alkaa.
[/quote]
Voi jumankauta jos sun paraneminen alkaisi siitä, että saisit vetää jotain turpaan ja mielestäsi puntit olisivat tasan niin... ja aikuisen ihmisen elämähän on jo pilalla.
Ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja mene vaikka terapiaan tai hakkaamaan salille säkkiä. Mua oikeasti rupeaa ärsyttämään toi uhriksi heittäytyminen.. sä vastaat itse oman elämäsi nykyhetkestä.
[/quote]Toivottavasti sä saat sitä mitä tilaat tuolla tekstilläsi.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:40"]
Kiusatuksi joutuminen on sikäli hankala homma, että kiusatuksi joutuu usein ne jotka muutekin ovat heikompia ja arempia ja heille ehkä myös helpommin sitten jää niitä henkisiä traumoja pidemmäksi aikaa. Ja kun kiusatuksia joutuu herkässä elämänvaiheessa kuten murrosikäisenä jolloin muiden hyväksyntää tarvitsee niin se määrittää hyvin pitkälle millainen ihmisestä tulee. Itse sain masentuneisuuden ja huonon itsetunnon. Yritä pöljä tajuta ettei kaikki ihmiset ole yhtä vahvoja eikä asiat vaan katoa sormia napsauttamalla. Sä et todellakaan tiedä mitään kiusatun elämästä.
[/quote]
Onko se sun heikkous ja arkuus kaikkien muiden vika? Voisitko katsoa peiliin? Millaiseksi vanhempasi sinut kasvattivat?
[/quote]
Mikähän aivovamma tämän kirjoituksen takaa löytyy? Miksi olet idiootti ja miksi kostat idioottimaisuutesi meille muille? Kasvattiko vanhempasi sinusta idioottia, vai oletko sellainen syntyjäsi? Jos olet niin miksi?
[/quote]
Oletan, että olen jutustellut saman ihmisen kanssa koko ajan yllä (vaikeaa kun täällä ei ole nimimerkkejä, mutta minä en ole kyllä kirjoittanut tuota "onko se muiden vika, katso peiliin"-kommenttia. Muut vastaukset ei-kiusatun näkökulmasta on kyllä minulta.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:11"]
Valitettavasti jokainen sun kirjoitus osoittaa sun empatiakyvyttömyyden. Ehkä sulla onkin ollut elämässäsi jotain psyykkisiä ongelmia/traumoja mutta jos ne ei liity koulukiusaamiseen niin et tiedä yhtään mistä puhut. Just tällainen ajattelutapa on vallalla ja mahdollistaa kiusaamisen. Kiusaajia hyysätään ja ymmärretään ihan liikaa, usein jopa kiusattua syyllistetään asiasta ja se huokuu sunkin tekstistä. Mun kiusaajat oli sanoneet joskus vuosia myöhemmin mun tutulle kun oli ollut puhetta musta että "ai, eikös se ollut se vähän hiljainen tyyppi". Eivät edes perkeleet muista mitä ovat tehneet aikoinaan. Joten olen katkera ja haluaisin pyyhkiä kaiken tapahtuneen pois mutta kun se ei ikävä kyllä onnistu noin vaan. Ja elän normielämää töitä tekemällä, olen opiskellut, mennyt naimisiin ja saanut lapsia, en ole jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle kiusaamiseni takia. Silti se ei poista mun kokemuksia tai sitä millainen musta on tullut.
[/quote]
En nyt ihan ymmärrä mitä haet jutuillasi takaa. Sitä, että mielestäsi hyysään kiusaajia ja syytän kiusattua? Sen olet kyllä keksinyt ihan päästäsi, koska en missään nimessä ajattele niin.
Tämän keskustelunaihe on AIKUISTEN IHMISTEN MUISTELU asiasta, ja tästä puhun itsekin. Minulla ei edelleenkään ole omakohtaista kokemusta koulukiusauksesta, joten en pysty täysin ymmärtämään kuinka traumaattista se voi lapselle/nuorelle olla. Kuitenkin aika moni osallistuu keskusteluihin, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, joten en nyt siihen takertuisi.
Mielestäni edelleen koulukiusaaminen on todella surullinen asia. Se ei ole kiusatun vika missään tapauksessa. SILTIKÄÄN en pysty näkemään, että mitä HYÖTYÄ katkeruudessa ja vihassa elämisessä on vielä aikuisenakin. Se, että jättää katkeruuden ja asialla "mässäilyn" taakseen ei tarkoita sitä, että nyt on unohtanut kaiken, antanut anteeksi ja on täysin asiasta ehetynyt ihminen. Se on vaan pieni askel sitä "eheytymistä" kohti, että tekee tietoisen päätöksen lopettaa sen asian vatvomisen. Voi koittaa puskea eteenpäin ja olla optimistinen elämänsä suhteen, ja kenties hyötyäkkin siitä jotain. Siitä katkeruudesta ja tulessa makaamisesta ei kuitenkaan hyödy yhtään mitenkään, ja en mitenkään ymmärrä miten tämän "ääneen sanominen" tekee minusta empatiakyvyttömän ihmisen. Tässä kuitenkin puhutaan jo ihan aikuisista ihmisistä, joilla on ollut aikaa käsitellä tätä traumaa kenties jo vuosikymmeniä.
[/quote]
Ehkä se trauma ei käsittelemällä aina häviä, edes vuosien päästä. Ei siitä varmaan ole hyötyä että elää katkeruudessa mutta miljoonannen kerran, se ei aina katoa sormia napsauttamalla tai päättämällä että en ole katkera. On kivaa että et ole joutunut kiusatuksi mutta mä en jaksa enää jankuttaa sun kanssa asiasta jota sä et vaan tajua.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:29"]
Minusta vaan sen ongelman poistamisen kannalta on hyödyntöntä demonisoida kiusaajia.
[/quote]
Totta helvetissä pahuutta harjoittavia ihmisiä kuuluu demonisoida. Pitää olla selvä viesti, että jos teet näin, olet huono ihminen. Raiskaajat, murhaajat, vaimonhakkaajat, koulukiusaajat. Näiden ihmisten teot pilaavat toisten ihmisten elämiä.
Kun asia aletaan ottamaan riittävän vakavasti, alkaa tulostakin syntyä huomattavasti todennäköisemmin. Esim. perheväkivalta oli paljon yleisempää aikana, jolloin koko ilmiö oli vain perheenpäiden yksityisasia, josta vaiettiin.