Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää
Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
Kommentit (376)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista.
[/quote]
Ei kannata ottaa tosissaan tämän ketjun alapeukutuksia, joku vaihtaa ip-osoitetta ja alapeukuttaa urakalla, sama juttu kuin chicago ida ketjuissa, vaikeaa varmaan arvata millaisella sosipaattisella kiusaajalla olisi motivaatio tuollaiseen.
Joten ei kannata ottaa tosissaan, nuo on yhden ihmisen tekemiä alapeukutuksia, eivätkä ne kerro av-mammoista yleisesti mitään.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:42"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:35"]
Kyllähän kuvittelet, miksi ihmeessä sinä muuten kirjoittaisit noin miten kirjoitit :D.
[/quote]
Ai miten? Voitko ihan selkeästi osoittaa kirjoituksistani sen kohdan, jossa osoitan kuvittelevani, että kiusatut itse haluavat elää elämänsä ikuisessa katkeruudessa ja toivottomuudessa?
[/quote]
Tämä lause "Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvitsisi loppuikäänsä velloa katkeruudessa ja toivottomuudessa" pitää sisällään olettamuksen, että se olisi jotenkin tietoinen valinta. Ja minä väitän, että katleruus ja toivottomuus ei ole valinta, vaan seuraus. Moni pystyy näile asioille tekemään jotain ajan kanssa, kaikki eivät siihen kykene ikinä ja silloinkaan kyse ei ole mistään valinnasta.
Jos taas et tarkoittanut tietoista valintaa, kuuntelen mielenkiinnolla tarkempaa avaustasi tuosta ajatuksesta.
Kannattaa käydä puhumassa terapiassa asiat halki poikki ja pinoon. Antaa olla, elämässä sattuu paljon pahempia asioita ellei ole tapahtunut niin varmaan tapahtuu tulevaisuudessa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:32"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:25"]
Tottakai se on hyvä merkki toipumisesta, jos voi antaa anteeksi. Kaikki asiat eivät ole ihan heti anteeksi annettavissa, joillakin anteeksi antoon menee koko elämä eikä sekään riitä. Nekään ihmiset eivät ilmeisesti vain yritä tarpeeksi kovasti?
[/quote]
Anteeksi antamisen yhdistäminen toipumiseen on vain myytti, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja sen takia se on kokonaan hylätty nykyään terapian yhteydessä.
Kenenkään ei tarvitse antaa anteeksi kokemiaan vääryksiä, eikä anteeksiannolla ole mitään tekemistä asiasta toipumisen kanssa.
Tuo anteeksianto juontaa muuten juurensa kristilliseen perinteeseen, siinäkin pitäisi olla tarpeeksi vihjettä ettei se ole mikään mitta millekään.
[/quote]
Anteeksianto on prosessi, jossa opitaan suhtautumaan toiseen ihmisenä neutraalisti. Teko pysyy edelleen vääränä, mutta uhri kykenee ymmärtämään sen, miksi joku mokaa sillä tavalla ja siirtämään sen tavallaan menneisyyteen.
Kristillisen armon kanssa asialla ei ole tekemistä.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 12:06"]
Kiusaaja on aina se väärin ja pahasti tekevä suhteessaan kiusattuun ja kiusaajan rooli kuuluu tähdä häpeälliseksi. Ei se tarkoita että kiusaaja on läpeensä paha ihminen, mutta se tarkoittaa sitä että kiusaattu on siin suhteessa aina viaton uhri ja kiusaaja toimii väärin riippumatta siitä mitä tämän elämässä tapahtuu. Kiusaaminen pitää aina saada loppumaan ja jos jommankumman pitää kärsiä jotenkin siitä, vaihtaa koulua tm. sen pitäisi olla kiusaaja.
Toski kiusaajallekin pitää tarjota apua. Se ei tarkoita sitä että kiusaamista pitää ymmärtää.
Tässä ketjussa koko ap:n kommentti on ihan selkeää kiusattujen tunteiden vähättelyä. Te jotka nyt väännätte ette ehkä ajattele niin mutta väännätte asioista niitä vastaan jotka tulivat tähän ketjuun vastustamaan ap:n ajattelua eikä sanomaan että anteeksi anto olisi jotenkin pahasta.
[/quote]
Olen pitkälti samaa mieltä. Tosin minun vokabulaarissani ymmärtäminen EI tarkoita samaa asiaa kuin hyväksyminen vaan se tarkoittaa sitä, että miettii toiminnan syitä. Ja ne olisi minusta hyvä aina YMMÄRTÄÄ, jotta kiusaaminen saataisiin loppumaan. Jos ihminen kiusaa oman kaltoinkohtelun takia, se kiusaaminen tuskin loppuu samoin konstein kuin jos hän aidosti ei ymmärrä aiheuttamaansa mielipahaa.
Kyllä tässä ketjussa on moni vastustanut ajatusta anteeksiannosta.
Koeta ymmärtää, että en vääntele asioita, vaan tulkitsen ne aidosti hiukan eri tavoin kuin sinä. Minusta ap:llakin on pointtinsa, joskin itse en käyttäisi sanaa ärsyttää, kun joku kertoo vuosientakaisista kiusatuksi tulemisen kokemuksistaan.
Mielen sairauksiin ja traumoihin ihmiset suhtautuvat mielestäni ihan luonteelleen tyypillisesti eri tavoin. Heikkous ärsyttää joitain, ja he itsekin pyrkivät siirtämään vastoinkäymiset nopeasti "mappi ööhön" - ja siitä ei silti ehkä kannata lukea jotain perustavanlaatuista empatianpuutetta. Heillä voi aidosti olla omassa elämässään ollut kokemuksia siitä, että asioiden yli pääsee parhaiten, kun niiden miettimiselle panee stopin jossain vaiheessa.
Toisille taas on tyypillistä käsitellä asioita perusteellisesti.
101
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista. Seuraavia koulusurmia ja muita pimahtamisia odotellessa...ihmetellään miksi ihmiset voi pahoin, vaikka eletään hyvinvointivaltiossa. Anteeksi missä hyvinvointivaltiossa? Tämäkin ketju kertoo karua kieltään siitä, että ihmiset eivät voi hyvin, edes ne näennäisesti terveet. Apinallakin on enemmän empatiaa, kuin näillä av-mammoilla, mutta tämä taas on täysin linjassaan muutenkin av:n kanssa.
[/quote]
Tahallista väärinymmärtämistä alapeukutetaan. Ja sitä, että kun ei ymmärrä tai halua ymmärtää toisten kommentteja, aletaan mollata toisia epäempaattisiksi kiusaaja-sadisteiksi. Vaikka tässä ketjussa ei ole ainuttakaan, joka hyväksyisi kiusaamisen.
PS: syyllistyt siihen itsekin.
[/quote]
Mitä tahallaan väärinymmärtämistä? Ja millä tavalla syyllistyn siihen itsekin?
[/quote]
Minä selitin jo. Lue kunnolla.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:49"]
Anteeksianto on prosessi, jossa opitaan suhtautumaan toiseen ihmisenä neutraalisti. Teko pysyy edelleen vääränä, mutta uhri kykenee ymmärtämään sen, miksi joku mokaa sillä tavalla ja siirtämään sen tavallaan menneisyyteen.
Kristillisen armon kanssa asialla ei ole tekemistä.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa ollenkaan, eikä uhrin tarvitse ymmärtää yhtään mitään siitä minkä takia joku mokaa, ja sitä kautta muka jotenkin "toipua".
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista.
[/quote]
Ei kannata ottaa tosissaan tämän ketjun alapeukutuksia, joku vaihtaa ip-osoitetta ja alapeukuttaa urakalla, sama juttu kuin chicago ida ketjuissa, vaikeaa varmaan arvata millaisella sosipaattisella kiusaajalla olisi motivaatio tuollaiseen.
Joten ei kannata ottaa tosissaan, nuo on yhden ihmisen tekemiä alapeukutuksia, eivätkä ne kerro av-mammoista yleisesti mitään.
[/quote]
Toivon todella, että kyse olisi vain yhdestä ihmisestä, eikä joukosta ihmisiä. Sillä usko ihmisiä kohtaan olisi muutoin mennyttä taas hetkeksi. Tämä palsta tekee minut ihan älyttömän surulliseksi, enkä ymmärrä, miksi olen täällä. Silkkaa masokismia.
Minä en usko että kiusaaja voi muuttua. Hän vain oppii peittämään pahuutensa sivistyksen alle, olemaan näennäisesti ystävällinen sillä aikaa kun salassa edelleen kahmii itselleen hyvää muitten kustannuksella. Kiusaaja jatkaa aikuisena samaa linjaa, on vain ovelampi ja manipuloi sen sijaan että olisi avoin ja näyttäisi mikä on oikeasti.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista. Seuraavia koulusurmia ja muita pimahtamisia odotellessa...ihmetellään miksi ihmiset voi pahoin, vaikka eletään hyvinvointivaltiossa. Anteeksi missä hyvinvointivaltiossa? Tämäkin ketju kertoo karua kieltään siitä, että ihmiset eivät voi hyvin, edes ne näennäisesti terveet. Apinallakin on enemmän empatiaa, kuin näillä av-mammoilla, mutta tämä taas on täysin linjassaan muutenkin av:n kanssa.
[/quote]
Tahallista väärinymmärtämistä alapeukutetaan. Ja sitä, että kun ei ymmärrä tai halua ymmärtää toisten kommentteja, aletaan mollata toisia epäempaattisiksi kiusaaja-sadisteiksi. Vaikka tässä ketjussa ei ole ainuttakaan, joka hyväksyisi kiusaamisen.
PS: syyllistyt siihen itsekin.
[/quote]
Mitä tahallaan väärinymmärtämistä? Ja millä tavalla syyllistyn siihen itsekin?
[/quote]
Minä selitin jo. Lue kunnolla.
[/quote]
Jep, olikin todella kattava selitys. On se ihme, kun en ymmärrä noin perusteellista selitystä! Pitää yrittää lukea uudelleen nuo muutamat lauseet, jos sieltä pompsahtaisi esiin jotain sellaisia piilomerkityksiä, joita en vielä oikein kunnolla tajunnut...
Minä olen kyllä päässyt elämässäni ihan hyvin eteenpäin, ehkä paljolti siksi että perustin perheen jo nuorena ihanan miehen kanssa joka jaksoi loputtomasti lohduttaa. Ruuhkavuosina en sitten paljon miettinyt vanhoja, mutta nyt kun lapset ovat jo omillaan kaikki vanhat peikot nousevat taas esiin ja pohdin pohtimasta päästyäni miksi minulle kävi niin ja haen syytä itsestäni, vaikka tiedän ettei vika ollut minussa muutoin kuin ehkä siinä että opin koulussa kaiken vaivatta, koska minulla oli hyvä keskittymiskyky.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:49"]
Anteeksianto on prosessi, jossa opitaan suhtautumaan toiseen ihmisenä neutraalisti. Teko pysyy edelleen vääränä, mutta uhri kykenee ymmärtämään sen, miksi joku mokaa sillä tavalla ja siirtämään sen tavallaan menneisyyteen.
Kristillisen armon kanssa asialla ei ole tekemistä.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa ollenkaan, eikä uhrin tarvitse ymmärtää yhtään mitään siitä minkä takia joku mokaa, ja sitä kautta muka jotenkin "toipua".
[/quote]
Pitää paikkaansa kyllä. Ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen. Tekoa ei tarvitse eikä pidä hyväksyä, mutta sen ymmärtäminen, mikä saa jonkun toimimaan väärin on merkki siitä, ettei asia enää aiheuta entisenlaista ahdistusta. Se on merkki toipumisesta.

Ei pahoja asioita tehneeseen ihmiseen todellakaan tarvitse suhtautua neutraalisti. En näe syytä, miksi esim. juutalaisten tulisi ikimaailmassa antaa sydämessään anteeksi Adolf Hitlerille.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:55"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista. Seuraavia koulusurmia ja muita pimahtamisia odotellessa...ihmetellään miksi ihmiset voi pahoin, vaikka eletään hyvinvointivaltiossa. Anteeksi missä hyvinvointivaltiossa? Tämäkin ketju kertoo karua kieltään siitä, että ihmiset eivät voi hyvin, edes ne näennäisesti terveet. Apinallakin on enemmän empatiaa, kuin näillä av-mammoilla, mutta tämä taas on täysin linjassaan muutenkin av:n kanssa.
[/quote]
Tahallista väärinymmärtämistä alapeukutetaan. Ja sitä, että kun ei ymmärrä tai halua ymmärtää toisten kommentteja, aletaan mollata toisia epäempaattisiksi kiusaaja-sadisteiksi. Vaikka tässä ketjussa ei ole ainuttakaan, joka hyväksyisi kiusaamisen.
PS: syyllistyt siihen itsekin.
[/quote]
Mitä tahallaan väärinymmärtämistä? Ja millä tavalla syyllistyn siihen itsekin?
[/quote]
Minä selitin jo. Lue kunnolla.
[/quote]
Jep, olikin todella kattava selitys. On se ihme, kun en ymmärrä noin perusteellista selitystä! Pitää yrittää lukea uudelleen nuo muutamat lauseet, jos sieltä pompsahtaisi esiin jotain sellaisia piilomerkityksiä, joita en vielä oikein kunnolla tajunnut...
[/quote]
Jos et ole tästä ketjusta jo ymmärtänyt, niin ei se sinulle aukea millään rautalankaväännöllä. Toistan: kukaan ei hyväksy täällä kiusaamista, mutta tässä on keskusteltu siitä, mikä auttaa toipumista ja mikä ei. Sitä osa ei ymmärrä, vaan haluaa mieluummin haukkua tuon sanoneita sadistisiksi ja kiusaamisen hyväksyviksi ja ties miksi.
Kun ei enää ole argumentteja, aletaan haukkua.
Siksi nuo alapeukut. Tahallisesta väärinymmärtämisestä.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:00"]

Kyllä se voi ahdistaa ja tuntua äärettömän pahalta, vaikka ymmärtäisikin sen, miksi toinen toimi niin. Toki se on eteenpäin toipumisessa. Jotkut syyt ovat myöskin niin ylitsepääsemättömän vaikeita, ettei niitä kykene ymmärtämään. Esim. joku insesti tai hyväksikäyttö. Joskus sitä ei vain hyvällä tahdollakaan kykene ymmärtämään, miksi joku on toiminut niin, ei vaikka tietää tekijänkin olevan sairas. (nyt en puhu pelkästään kiusaamisesta vaan traumoista ylipäätänsä)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:01"]
Ei pahoja asioita tehneeseen ihmiseen todellakaan tarvitse suhtautua neutraalisti. En näe syytä, miksi esim. juutalaisten tulisi ikimaailmassa antaa sydämessään anteeksi Adolf Hitlerille.
[/quote]
Joo, mutta tuolla jankkaajalla on agenda, se on itse kiusaaja, joka haluaa siirtää vastuun tapahtumista sille uhrille, sen uhrin pitää "ymmärtää" miksi se teon tekijä teki mitä teki, muuten se uhri ei ole "toipunut", kätevästi tuo samalla siirtää vastuun sille uhrille.
Tuo vastuun siirtäminen uhrille on näiden kiusaajien teema, siksi ne jankkaavat sitä koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:02"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:55"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]
Lueppa nyt ensin alkuun tämän ketjun otsikko ja toiseksi lue tämä ketju ajatuksella alusta loppuun.
Ei tässä kukaan ole kiusaamista puolustanut vaan yrittänyt keskustella asiasta (tosin aika heikolla menestyksellä)
'Uhrit' itse käyttäytyvät ja kommentoivat asiaa erittäin mustavalkoisesti ja muutama henkilö on yrittänyt saada nämä ihmiset näkemään asioita uudessa valossa.. Katkeruus ja kosto eivät johda mihinkään.
[/quote]
Kyllä tässä ketjussa on aika inhottava suhtautuminen kiusattuja kohtaan. Kaikkihan vapaaehtoisesti on surullisia ja syö mielialalääkkeitä. Jos joku on saanut itsensä sinuiksi asian kanssa niin fine, hienoa hänelle. Mutta kaikki ei vaan pysty siihen ja jos ei pysty niin ilmeisesti sitä vaan märehtii ja on päättänyt uhriutua. Teidän ajattelu on mustavalkoista. Itse olen kamppaillut aikoinaan jopa itsemurha-ajatusten kanssa joista kuitenkin selvisin. Saan voimaa lapsista ja miehestäni sekä ystävistä ja sukulaisista. Silti minulla on edelleen paha mieli ja mielelläni näkisin kiusaajien saavan ansionsa mukaan. Ja sori, tällä hetkellä en pysty muuhun.
[/quote]
Jotenkin niin kuvaavaa, että tätäkin sinun viestiäsi alapeukutetaan oikein urakalla. Kertoo jotain nykymaailmasta ja asenteista. Seuraavia koulusurmia ja muita pimahtamisia odotellessa...ihmetellään miksi ihmiset voi pahoin, vaikka eletään hyvinvointivaltiossa. Anteeksi missä hyvinvointivaltiossa? Tämäkin ketju kertoo karua kieltään siitä, että ihmiset eivät voi hyvin, edes ne näennäisesti terveet. Apinallakin on enemmän empatiaa, kuin näillä av-mammoilla, mutta tämä taas on täysin linjassaan muutenkin av:n kanssa.
[/quote]
Tahallista väärinymmärtämistä alapeukutetaan. Ja sitä, että kun ei ymmärrä tai halua ymmärtää toisten kommentteja, aletaan mollata toisia epäempaattisiksi kiusaaja-sadisteiksi. Vaikka tässä ketjussa ei ole ainuttakaan, joka hyväksyisi kiusaamisen.
PS: syyllistyt siihen itsekin.
[/quote]
Mitä tahallaan väärinymmärtämistä? Ja millä tavalla syyllistyn siihen itsekin?
[/quote]
Minä selitin jo. Lue kunnolla.
[/quote]
Jep, olikin todella kattava selitys. On se ihme, kun en ymmärrä noin perusteellista selitystä! Pitää yrittää lukea uudelleen nuo muutamat lauseet, jos sieltä pompsahtaisi esiin jotain sellaisia piilomerkityksiä, joita en vielä oikein kunnolla tajunnut...
[/quote]
Jos et ole tästä ketjusta jo ymmärtänyt, niin ei se sinulle aukea millään rautalankaväännöllä. Toistan: kukaan ei hyväksy täällä kiusaamista, mutta tässä on keskusteltu siitä, mikä auttaa toipumista ja mikä ei. Sitä osa ei ymmärrä, vaan haluaa mieluummin haukkua tuon sanoneita sadistisiksi ja kiusaamisen hyväksyviksi ja ties miksi.
Kun ei enää ole argumentteja, aletaan haukkua.
Siksi nuo alapeukut. Tahallisesta väärinymmärtämisestä.
[/quote]
Tämähän se oli sitä rakentavaa ja hyvää keskustelua. Ja tällä tyylillä täällä on keskusteltu ja annettu niitä kivoja pikku neuvoja. On se kumma, kun traumatisoituneet ihmiset eivät vain ota onkeensa, näin mukavista kirjoituksista ja ystävällisistä neuvoista :). Pitää lukea tarkemmin, jos se hyväntahtoisuus sieltä jostain vaikka tulisi esille.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:14"]
Täytyy myöntää, että itsekin ajattelen, että uhrimentaliteetti ja kymmenien vuosien jälkeenkin koulukiusatuksi tulemisen jatkuva vatvominen kertoo siitä, että henkilö ei ole vielä päässyt asian käsittelyssä kovin pitkälle. Mikä voi tietysti olla ihan ymmärrettävää, jotkut näistä jutuista ovat todella rankkoja ja kiusaaminen on voinut jatkua vuosia ja leimata koko nuoruuden. Silti se ei mielestäni vaikuta pidemmän päälle kovin hedelmälliseltä. Tuo on ikäänkuin ensimmäinen vaihe toipumisessa, ja sen pitää loppua joskus, että asiasta olisi mitään mahdollisuuksia päästä yli. Ja se yli pääseminen on aikuisella ihmisellä ihan omalla vastuulla ja itsestä siihen on löydettävä resurssit. Toki sitä voi jatkaa joidenkin kymmenien vuosien takaisten lasten syyttämistä elämänsä kaikista ongelmista, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Se, mitä tapahtui, oli todella kamalaa, mutta sille ei enää voi mitään eikä sitä voi tekemättömäksi tehdä. Nyt olette aikuisia ja teillä on valta ja vastuu tehdä elämästänne sellaista, kun haluatte. Miksi annatte menneisyyden kiusaamisne määritellä teidät edelleen?
[/quote]
En kyllä ymmärrä tuota Ristoa tuossa naapurissa. Se oli siinä pahassa onnettomuudessa silloin 10 vuotta sitten, kaiken fysioterapiat ja kuntoutukset sai, sai maailman parasta hoitoa sairaalassa ja edelleen se lykkii itseään tuossa pyörätuolissa. Mitä järkeä sen on antaa menneisyyden tapahtumien vaikuttaa sen nykyiseen elämään, sillä on kaikki kortit käytettävissä! Ei takuulla ole yrittänyt tarpeeksi, olen kuullut monia ihmeellisiä tarinoita siitä, miten vammautunut voi taas kävellä kun vain tarpeeksi sinnikkäästi yrittää. Ihan itsestä se on vain kiinni. Miksi se vatvoo edelleen tuota onnettomuutta ja antaa sen vaikuttaa noin radikaalisti sen elämään, menis nyt vain eteenpäin ja ottais itseään niskasta kiinni! En minä vaan ymmärrä, minulle tämä kävely on ihan naurettavan helppoa. Senkus vaan pomppaa pystyyn ja kävelee!!
[/quote]
Tuo nyt oli harvinaisen typerä vertaus. Itse varmasti ajattelit olevasi nokkela ja "näpäyttäneesi" edellistä kirjoittajaa, mutta et onnistunut.
Koulukiusaamisesta yli pääseminen, on lähempänä jonkun läheisen kuoleman ylipääsemisestä. Kaikilla tragedioilla on omat selviytymisvaiheensa, mutta yhdessäkään niistä ei menneiden vatvominen paranna tilannetta, päin vastoin.
Moni täällä kertoo, että heillä on nyt huono itsetunto ja moni jopa vetoaa että heidän elämänsä on pilalla. Anteeksi nyt vain, mutta tottakai se on pilalla, jos te ette anna menneiden olla menneitä. Te ette voi muuttaa mennyttä, mutta te voitte muuttaa tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Katkeruudesta ja vihasta luopuminen ei ole helppoa, mutta se on sen arvoista. Itsetuntoaan voi parantaa, vaikka se olisi kuinka nollassa lähtötilanteessa.
Pohjalta pääsee ylös, kunhan vain aloittaa kiipeämisen.