Lue keskustelun säännöt.
Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää
04.05.2014 |
Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
Kommentit (376)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
Onko se sun heikkous ja arkuus kaikkien muiden vika? Voisitko katsoa peiliin? Millaiseksi vanhempasi sinut kasvattivat?
[/quote]
89 ja 115 voi kommentoida tähän että minä olen mm. kaksonen ja kaksoseni ja myös muutaman vuoden vanhempi isoveljeni ovat oikein menestyneitä elämässään vaikka ihan samat lähtökohdat ovat saaneet. Ilman kiusaamista kylläkin. Vanhempani tukevat minua suuresti, ovat aina tukeneet ja kannustaneet meitä lapsia elämässä. Ja ihan omina yksilöinämme meitä kaksosiakin. Minä olin esimerkiksi hyvä laulamaan, sain siitä paljon kehuja. Saimme harrastaa mitä halusimme, kokeilla erilaisia harrastuksia ja meitä ei mitenkään kilpailutettu toisiamme vastaan koulumenestyksessä yms.
Edelleen vanhempani kannustavat eteenpäin vaikka pakkohan sen on ottaa heillekin koville kun minun elämäni on nyt tällaista. Muistuttavat minua asioissa joissa olen hyvä, kertovat kannustavansa missä vain mikä tekee minut onnelliseksi. Kohtelevat samoin kun menestyneitä sisaruksiani ja motivoivat hölmöissä jutuissa kuten siinä että olen innostunut ruuanlaitosta. Vaikka ei se tähän elämäntilanteeseeni mitään muutosta tee niin äiti saattaa tuoda lahjaksi jonkun ohjekirjan tms. Jos johonkin luotan niin siihen että vanhempani sentään välittävät.
Toki vanhemmillakin on vastuu, mutta pistää vihaksi jos vanhempia syytetään kaikesta mitä lapsen elämässä tapahtuu sen sijaan että todettaisiin että on väärin systemaattisesti kiusata jotain vuositolkulla. Kyllä minun vanhempani ainakin parhaansa mukaan auttoivat ja olivat yhteydessä kouluun jne. Itse kyllä salailin pitkään kiusaamista ja rinnakkaisella luokalla ollut sisareni kertoi siitä kotona kun sai selville mitä minun luokallani oikein tapahtuu.
Voihan se toki olla oma vikanikin että olen antanut muiden lannistaa, mutta en silti suostu uskomaan että kenenkään kuuluisi kestää koulukiusaamista ja katsoa peiliin jos se satuttaa. Enkä siihen että niistä kipeistä asioista ei saisi aikuisiällä puhua jos siihen tarvetta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:44"]
Mitenniin vihamielisellä asenteella? En minä ollut vihainen, kun tuon kirjoitin, ehkä pikemminkin huvittunut.
Edelleenkään et ymmärrä, ettei psyyke toimi napin painalluksella ja asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja yksinkertaisia. Miksi ihmeessä et ole opiskelemassa vaikka sitä psykologiaa, kerta tiedät selkeän vastauksen näinkin monimutkaiseen kysymykseen? Uskoisin että tekisit uraauurtavan keksinnön, mitä kukaan toinen ei ole vielä tajunnut ;).
[/quote]
No aika mustavalkoisella ja vihamielisellä tavalla tulkitset kirjoituksiani. Missä väitin, että kaiken pitäisi tapahtua napin painalluksella tai että se olisi mustavalkoista? Voitko hieman eritellä, että mistä nyt olet eri mieltä?
Ja muuten opiskelen psykologiaa ja olen myös itse käynyt läpi psykoterapian, joten uskoisin tietäväni asiasta jotain.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:44"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:00"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:44"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]
Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet!
[/quote]Käviskö sulle et kävis ensin vetämässä niitä kiusaajia turpiin? Sen jälkeen vois sit unohtaa.
[/quote]
Helpottaisiko se turpaan vetäminen sua? Säälittäviä kommentteja.
[/quote]Itseasiassa kyllä. Kyllä mä haluaisin antaa takaisin. En mä ole mikään kynnysmatto, jonka ylitse saa kävellä. Lapsena ja nuorena olin ujo ja arka enkä uskaltanut antaa takaisin mutta nyt uskaltaisin jo. Uskon, että mua voisi todellakin helpottaa jos voisin antaa takaisin vaikkakin näin monen kymmenen vuoden jälkeen mutta kuitenkin. Se olisi sekä oikeudenmukaista että terapeuttista mulle. Eikä siinä ole mitään säälittävää jos haluaa hyvää kohtelua itselleen ja pahoittaa mielensä toisten ilkeilystä.
Minusta Suomessa suojellaan ja paijataan kiusaajia ihan liikaa. Olisi jo korkea aika kriminalisoida kiusaaminen niin sitten myös kiusaavat nuoret saataisiin ehkä paremmin kuriin.
[/quote]
Eli sen jälkeen, kun olet käynnyt vetämässä kiusaajiasi turpaan niin sinutkin saataisiin haastaa oikeuteen ja saataisin paremmin kuriin :D
[/quote]Ei vaan sitten puntit olisivat tasan tai edes vähän sinnepäin. Mun elämähän on pilalla jo joka tapauksessa mutta mun henkinen paranemiseni voisi lopultakin ehkä alkaa.
[/quote]
Voi jumankauta jos sun paraneminen alkaisi siitä, että saisit vetää jotain turpaan ja mielestäsi puntit olisivat tasan niin... ja aikuisen ihmisen elämähän on jo pilalla.
Ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja mene vaikka terapiaan tai hakkaamaan salille säkkiä. Mua oikeasti rupeaa ärsyttämään toi uhriksi heittäytyminen.. sä vastaat itse oman elämäsi nykyhetkestä.
[/quote]Toivottavasti sä saat sitä mitä tilaat tuolla tekstilläsi.
[/quote]
Hei tuu vaikka vetämään mua turpaan, jos se sun oloasi helpottaa.
Niin ja olen siis itsekkin kiusattu, mutta nämä asiat jo käsitellyt, unohtanut, lopettanut vihaamisen ja antanut ANTEEKSI <3
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Joo varmaan kaikki kiusaa joskus mutta entäs kun se kiusaaminen jatkuu samojen ihmisten tasolta vuosikausia ja kohdistuu aina samaan henkilöön? Pitääkö näitä todellakin hyysätä ja ymmärtää loputtomiin? Itsekin olen varmasti syyllistynyt joskus kiusaamiseen mutta en koskaan järjestelmällisesti. Minä olin ainakin kouluvuosieni ajan samojen kiusaajien uhrina koko ajan. Miksi heidän pitää päästä kun koira veräjästä ja mun loppuelämä taas on pilattu?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Jep, ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sinä et suostu myöntämään sitä, ettet tiedä, onko arvostelemasi henkilö jo kysynyt itseltään nuita kysymyksiä ja minkälaista ajatustyötä hän asian tiimoilta käy joka ikinen päivä. Sinä ehkä näet sen, ettei henkilö vain yritä tarpeeksi ja märehtii, kun taas henkilö itse voi yrittää voimavarojensa äärirajoilla, ihan joka ikinen päivä. Se mitä työtä ihminen päänsä sisällä tekee, ei aina näy ulospäin eikä varsinkaan sellaisena muutoksena, minkä sinä kokisit oikeaksi. Ymmärrä tämä. Siksi et voi sanoa jostain, että se vain märehtii eikä yritä tarpeeksi, koska et tiedä, miten paljon henkilö yrittää ja mihin asioihin hänellä menee niitä voimavaroja päivän aikana. En tiedä, miten vääntäisin tätä asiaa vielä enemmän rautalangasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä demonisoisin kiusaajat. Ei kukaan kiltti ja hyvä ihminen syyllisty toisen kiusaamiseen uudestaan ja uudestaan ja järjestelmällisesti ja tarkoituksella.
Kaikki voivat vahingossa ja ajattelemattomuuttaan sanoa jonkun tyhmän ja loukkaavan asian toisesta satunnaisesti mutta ei kukaan vahingossa potki päähän, kurista kurkusta, töni toista, piilota koulutarvikkeita, sylje päälle, revi tukasta, huorittele ja pilkkaa, ja tarkoituksella aiheuta toiselle pahaa mieltä toistuvasti.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:53"]
Joo varmaan kaikki kiusaa joskus mutta entäs kun se kiusaaminen jatkuu samojen ihmisten tasolta vuosikausia ja kohdistuu aina samaan henkilöön? Pitääkö näitä todellakin hyysätä ja ymmärtää loputtomiin? Itsekin olen varmasti syyllistynyt joskus kiusaamiseen mutta en koskaan järjestelmällisesti. Minä olin ainakin kouluvuosieni ajan samojen kiusaajien uhrina koko ajan. Miksi heidän pitää päästä kun koira veräjästä ja mun loppuelämä taas on pilattu?
[/quote]
No sinun loppuelämäsi ei tarvitse olla pilattu. Siitä olisi hyvä lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:47"]
Ehkä se trauma ei käsittelemällä aina häviä, edes vuosien päästä. Ei siitä varmaan ole hyötyä että elää katkeruudessa mutta miljoonannen kerran, se ei aina katoa sormia napsauttamalla tai päättämällä että en ole katkera. On kivaa että et ole joutunut kiusatuksi mutta mä en jaksa enää jankuttaa sun kanssa asiasta jota sä et vaan tajua.
[/quote]
Mutta mitä elämässä on sen jälkeen, kun ei sitä toivoa paremmasta? Itse olen ainakin rankimpina aikoinani miettinyt ihan suoraan niin, että sitten kun en jaksa edes toivoa parempaa, niin kaikki on mennyttä. Sellaisessa tapauksessa kyllä suuri hatunnosto ihmisille, jotka pystyy porskuttaan päivä päivältä eteenpäin suuren trauman kanssa ilman uskoa tulevaisuuteensa. Itse en siihen pystyisi. Olen kuitenkin sen verran optimisti, että vaikka tulisi paskaa niskaan jatkuvalla syötöllä, olen tähän mennessä aina pystynyt vaan uskoa, toivoa ja yrittää enemmän. Omankin elämäni kamalimmat asiat ovat tapahtuneet iän 12-17 välillä, eli tässä ns. herkimmässä iässä.
Ihmiset ovat erilaisia ja tuntevat erilailla. Jokunen loukkaantuu verisesti lopun ikäänsä, jos häntä on nimitelty riidan tuiksinassa. Joku toinen taas joutuu kärsimään fyysistäkin väkivaltaa vuosia, ja osaa antaa anteeksi.
Julkkiksethan on kaikki koulukiusaajia, jos lehtiä uskoo. Aina löytyy joku, jota on tullut katsoneeksi väärällä silmällä.
Palstalla kiusatut tapaavat ja saavat hengenheimolaisuutta, hieno juttu! Vaikka välillä ne ketjut ovatkin piinaavaa luettavaa, kun jengi tuntuu makeilevan ketä on kiusattu pahiten ja pisimpään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:44"]
Mitenniin vihamielisellä asenteella? En minä ollut vihainen, kun tuon kirjoitin, ehkä pikemminkin huvittunut.
Edelleenkään et ymmärrä, ettei psyyke toimi napin painalluksella ja asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja yksinkertaisia. Miksi ihmeessä et ole opiskelemassa vaikka sitä psykologiaa, kerta tiedät selkeän vastauksen näinkin monimutkaiseen kysymykseen? Uskoisin että tekisit uraauurtavan keksinnön, mitä kukaan toinen ei ole vielä tajunnut ;).
[/quote]
No aika mustavalkoisella ja vihamielisellä tavalla tulkitset kirjoituksiani. Missä väitin, että kaiken pitäisi tapahtua napin painalluksella tai että se olisi mustavalkoista? Voitko hieman eritellä, että mistä nyt olet eri mieltä?
Ja muuten opiskelen psykologiaa ja olen myös itse käynyt läpi psykoterapian, joten uskoisin tietäväni asiasta jotain.
[/quote]
Jos kerta opiskelet alaa ja tiedät siitä yhtään mitään, tiedät myös sen, että se tsemppaus ja eteenpäin meno ei vain kaikkien kohdalla onnistu. Riippuu vamman laadusta, aivan kuten fyysisissäkin vammoissa. Tietys pisteen jälkeen kävely ei enää onnistu. Voisitko itse olla vähemmän agressiivinen näissä vastauksissasi?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:58"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:53"]
Joo varmaan kaikki kiusaa joskus mutta entäs kun se kiusaaminen jatkuu samojen ihmisten tasolta vuosikausia ja kohdistuu aina samaan henkilöön? Pitääkö näitä todellakin hyysätä ja ymmärtää loputtomiin? Itsekin olen varmasti syyllistynyt joskus kiusaamiseen mutta en koskaan järjestelmällisesti. Minä olin ainakin kouluvuosieni ajan samojen kiusaajien uhrina koko ajan. Miksi heidän pitää päästä kun koira veräjästä ja mun loppuelämä taas on pilattu?
[/quote]
No sinun loppuelämäsi ei tarvitse olla pilattu. Siitä olisi hyvä lähteä.
[/quote]
Kun se ei ole siitä päätösestä aina kiinni. Tajuatko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Joo varmaan kaikki kiusaa joskus mutta entäs kun se kiusaaminen jatkuu samojen ihmisten tasolta vuosikausia ja kohdistuu aina samaan henkilöön? Pitääkö näitä todellakin hyysätä ja ymmärtää loputtomiin? Itsekin olen varmasti syyllistynyt joskus kiusaamiseen mutta en koskaan järjestelmällisesti. Minä olin ainakin kouluvuosieni ajan samojen kiusaajien uhrina koko ajan. Miksi heidän pitää päästä kun koira veräjästä ja mun loppuelämä taas on pilattu?
[/quote]
Herranen aika sentään. Missä minä sanoin, että kiusaamista pitäisi YMMÄRTÄÄ? Tai että kiusaajia pitäisi hyysätä?
Ihan oikeasti.
Vaan kun ymmärtää, että kiusaajat ovat keitä tahansa meistä, kynnys puuttua alenee. He eivät ole "syntyjään pahoja", vaan heihin puree samat konstit kuin muihinkin ihmisiin. Mitä pienemmästä kiusaajasta (siis iältään nuoremmasta) on kyse, sitä todennäköisemmin kiusaaminen on kokeilu, jota lapsi ei välttämättä kunnolla tajua vääräksi ja paheksuttavaksi - jos hänet ikään kuin "palkitaan" kiusaamisesta sillä, että muut alkavat pelätä ja totella häntä, se vahvistaa hänen haluaan kiusata ja hänen rooliaan pihan kinginä. Kun taas jos kasvattavat tarttuvat kiusaamiseen samaan tapaan kuin vaikkapa sotkemiseen: tuo on väärin, se loppuu NYT ja korjaat heti jälkesi/aiheuttamasi vahingon, se viestii lapselle, että hän ei ole "paha", mutta hänen tekonsa oli paha.
Kiusaajan rooliin oppinut ihminen on kokenut kiusaamisen palkitsevaksi, ja se palkintokokemus pitää saada katkaistua.
Eli: nn hedelmällisempiäkin tapoja vähentää kiusaamista kuin se, että nostetaan kädet ylös, "kun se on paha lapsi ja sillä on piittaamattomat vanhemmat".
101
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:56"]
Kyllä mä demonisoisin kiusaajat. Ei kukaan kiltti ja hyvä ihminen syyllisty toisen kiusaamiseen uudestaan ja uudestaan ja järjestelmällisesti ja tarkoituksella.
Kaikki voivat vahingossa ja ajattelemattomuuttaan sanoa jonkun tyhmän ja loukkaavan asian toisesta satunnaisesti mutta ei kukaan vahingossa potki päähän, kurista kurkusta, töni toista, piilota koulutarvikkeita, sylje päälle, revi tukasta, huorittele ja pilkkaa, ja tarkoituksella aiheuta toiselle pahaa mieltä toistuvasti.
[/quote]
Itse asiassa voi kyllä sitäkin tehdä, jos on yhteisössä, jossa siitä saa sosiaalisia palkintoja. Kumma kyllä - kun kiusaamista on tutkittu, kiusaajista iso osa on ollut itse aiemmin kiusattuja.
101
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 11:05"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 11:01"]
Meinaat, että avoimuus lisääntyy, jos pahan teon tekijä leimataan pahaksi? Älä viitsi.
[/quote]
Jos on riittävän pahasta teosta kyse, niin jonkunasteinen leimaaminen on tarpeen. Murhamiehillä, raiskaajilla ja vaimonhakkaajilla ei ole asiaa pääministeriksi, miksi koulukiusaajalla olisi? Koulukiusaamisessa on lähinnä erona se, että kiusaamiseksi voidaan mieltää laajempi skaala pahantekoa kuin noiden muiden tekojen kohdalla. Mutta jos tarpeeksi pahasti on kiusannut esim. lukiossa, niin henkilö ei ansaitse luottamustehtäviä elämässään.
[/quote]
Rikoksista annetaan tuomiot tuomioistuimissa ja ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Ihan on oikeusvaltion perusprinsiippejä.
MORAALINEN arvio on asia toinen. Ja arvio siitä, onko joku moraalisilta arvoiltaan sopiva poliittiseen virkaan.
101
Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Jep, ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sinä et suostu myöntämään sitä, ettet tiedä, onko arvostelemasi henkilö jo kysynyt itseltään nuita kysymyksiä ja minkälaista ajatustyötä hän asian tiimoilta käy joka ikinen päivä. Sinä ehkä näet sen, ettei henkilö vain yritä tarpeeksi ja märehtii, kun taas henkilö itse voi yrittää voimavarojensa äärirajoilla, ihan joka ikinen päivä. Se mitä työtä ihminen päänsä sisällä tekee, ei aina näy ulospäin eikä varsinkaan sellaisena muutoksena, minkä sinä kokisit oikeaksi. Ymmärrä tämä. Siksi et voi sanoa jostain, että se vain märehtii eikä yritä tarpeeksi, koska et tiedä, miten paljon henkilö yrittää ja mihin asioihin hänellä menee niitä voimavaroja päivän aikana. En tiedä, miten vääntäisin tätä asiaa vielä enemmän rautalangasta.
[/quote]
Luetko sinä ollenkaan saamiasi vastauksia? Mitä minä juuri sanoin? Että en tietenkään kykene ketään diagnosoimaan, totuuden tietää ainoastaan henkilö itse.
101
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:18"]
89 jatkaa:
Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.
Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.
Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.
Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.
[/quote]
Joo. Pyydän anteeksi, jos minun kommenteistani on saanut sen käsityksen, että syyllistän uhria. Nimenomaan sanoin tuolla, että se syypää on aina kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö.
Kyllä minä ainakin tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä, kun ovat omaksuneet kiusaajien käsityksen itsestään paskana tyyppinä. Onhan se vaikeaa, mutta mieti itse, miten nyt voisit, jos et yrittäisi.
Menneisyyttä pitää käsitellä ja itselleen olla armollinen. Loputon vatulointi ja syyttely on kumminkin kaikessa henkisessä toipumisessa hyödyntöntä - ne vain ylläpitävät sitä traumaa, ja vetävät kaiken arjen uhriuden mutaan.
101
[/quote]
Itseasiassa sinulla ei ole sitä valtaa tehdä diagnoosia jostain ihmisestä, yrittääkö tämä tarpeeksi vai ei. Sinä et näe toisen pään sisälle, missä asioissa ponnistelee ja missä ei. Mihin asioihin energiat riittävät ja mihin ei. Jos kaikki energia menee siihen, että pääsee sängystä ylös joka päivä hengissä, ei ne energiat riitä enää siihen positiiviseen ja henkevään ajatteluun.
[/quote]
Hei: älä nyt siellä tee ylivedettyjä johtopäätöksiä. En tietenkään ole missään asemassa tekemään diagnooseja kenestäkään, eikä minun omilla arvioinneillani ole mitään merkitystäkään.
Pointtihan oli, että jokainen voi hiljaa itseltään kysyä tässä kuten missä tahansa muussakin suuressa henkisessä kriisissä tämän. Miten autan itseäni toipumaan? Mikä edesauttaa sitä, että pääsen tästä yli?
Kyllä, katkeruus on ihan mielettömän inhimillistä, kun puhutaan henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Siitä on vaikeaa päästä yli eivätkä kaikki koskaan pääsekään.
Mutta toipumisen kannalta silti on hyviä ja vähemmän hyviä asenteita.
Ja mitä tulee kiusaamiseen aivan yleisellä tasolla, niin sanon yhä samaa kuin ekassa kommentissani 101, katso sieltä. Nimittäin että kiusaamisen poistamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sen logiikka. Kiusaajat EIVÄT ole erillinen eliölaji, vaan keitä tahansa meistä. Emme VOI ULKOISTAA kiusaamista, kiusaajat eivät ole "joitain muita", vaan kenties minäkin olen joskus julma ja kiusaan tai lapseni tai läheiseni tai.... Kun tämän oikeasti kaikki ymmärtäisivät, vanhemmatkin suhtautuisivat paremmin kun koulusta tulee tieto, että lapsi on kiusannut jotakuta. Asenne ei olisi heti se automaattinen kielto "ei meidän lapsi vaan", vaan ehkä kyllä se meidänkin kiltti ja rakas lapsi on voinut mokata, ja asiaan todella pitää puuttua tiukasti ja heti!
Tämän takia vastustan sitä, että kiusaajat demonisoidaan ja koko keskustelu ajautuu asemasodaksi.
101
[/quote]
Jep, ymmärrän kyllä pointtisi, mutta sinä et suostu myöntämään sitä, ettet tiedä, onko arvostelemasi henkilö jo kysynyt itseltään nuita kysymyksiä ja minkälaista ajatustyötä hän asian tiimoilta käy joka ikinen päivä. Sinä ehkä näet sen, ettei henkilö vain yritä tarpeeksi ja märehtii, kun taas henkilö itse voi yrittää voimavarojensa äärirajoilla, ihan joka ikinen päivä. Se mitä työtä ihminen päänsä sisällä tekee, ei aina näy ulospäin eikä varsinkaan sellaisena muutoksena, minkä sinä kokisit oikeaksi. Ymmärrä tämä. Siksi et voi sanoa jostain, että se vain märehtii eikä yritä tarpeeksi, koska et tiedä, miten paljon henkilö yrittää ja mihin asioihin hänellä menee niitä voimavaroja päivän aikana. En tiedä, miten vääntäisin tätä asiaa vielä enemmän rautalangasta.
[/quote]
Luetko sinä ollenkaan saamiasi vastauksia? Mitä minä juuri sanoin? Että en tietenkään kykene ketään diagnosoimaan, totuuden tietää ainoastaan henkilö itse.
101
[/quote]
Noniin, sitten et pysty sanomaan kenestäkään tutustasi, että sekin vain märehtii eikä yritä tarpeeksi. Olemme tästä asiasta siis samaa mieltä, joten rauhoitu :).
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:59"]
Jos kerta opiskelet alaa ja tiedät siitä yhtään mitään, tiedät myös sen, että se tsemppaus ja eteenpäin meno ei vain kaikkien kohdalla onnistu. Riippuu vamman laadusta, aivan kuten fyysisissäkin vammoissa. Tietys pisteen jälkeen kävely ei enää onnistu. Voisitko itse olla vähemmän agressiivinen näissä vastauksissasi?
[/quote]
En kyllä mielestäni ollut yhtään agressiivinen. On vaan hieman turhauttavaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka lukee teksteistäni sellaisia merkityksiä, joita siellä ei kerta kaikkiaan ole. Toki ymmärrettävää, jos asia on sinulle sillä tavalla henkilökohtainen, että otit sen kritiikkinä tai syytöksenä sellaisia uhreja kohtaan, jotka eivät ole onnistuneet "tsemppaamaan". Sellaiseksi sitä ei oltu kuitenkaan millään tavalla tarkoitettu.
On ihan totta, että jotkut psyykkiset vammat ovat sellaisia, ettei niistä voi kokonaan selvitä, vaan ne jättävät väistämättä jälkensä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvitsisi loppuikäänsä velloa katkeruudessa ja toivottomuudessa. Jos niin uskoisin, niin en ymmärrä, mitä tekisin tällä alalla.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:05"]
Muistuttaisin vielä että kiusaamista tapahtuu ihan siellä työpaikoillakin että kyllä aikuisetkin sitä kiusaamista osaa harrastaa. Ja silloin luulis sen empatiakyvyn jo kehittyneen.
Mutta tämäkin keskustelu osoittaa kokonaisuudessaan että av-mammat ovat julmia ihmisiä joiden mielestä kiusaaminen on ihan ok ja kiusatun pitää vaan lopettaa asioiden märehtiminen. Huolestuttaa että monilla näistä ihmisistä on lapsia. Ehkä se on ihan okei, että omatkin lapset kiusaa. Mä todella toivon että omat lapset ei joudu kärsimään sitä mitä minä jouduin. Tämä maailma on mennyt ihan kauheaksi ja näyttää se empatiakyky puuttuvan täältäkin palstalta aika monelta. Olen puhunut!
[/quote]Olen samaa mieltä sun kanssa. Mua myös järkyttää tänne vastaavien ihmisten mielipiteet ja asenteet. Ei ole toivoa paremmasta huomisesta jos ihmiset ovat tulleet tuollaisiksi!
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:39"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:02"]
104, en ole kirjoittanut noita kirjoituksia, joita kommentoit, mutta minusta nyt hiukan ylitulkitset.
Hän on minusta aivan oikeassa siinä, että omaan toipumiseen voi yrittää vaikuttaa. Ja vaikuttaakin. Oma asenne on tärkeä tekijä myös mielisairauksien tai traumojen kohdalla, ei pelkästään fyysisten sairauksien. Ja huom - tällä EN tarkoita, että pitkäkestoisesta kiusaamisesta ja itsetunnon nitistämisestä paranisi tuosta vain tai että se olisi vain tahdon asia. Saati nyt että jos joku kärsii loppuikänsä huonosta itsetunnosta se olisi pelkästään "hänen oma vikansa". Kyllä kiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat aina kiusaajan ja sen mahdollistaneen yhteisön vika, ei uhrin.
MUTTA silti. Siihen omaan traumaan voi suhtautua niin, että hakee apua, pyrkii tietoisesti saamaan onnistumiskokemuksia, kieltäytyy muistelemasta tapahtunutta tai syyttämästä siitä itseään. Tai toisessa ääripäässä on se, että syyttää itseään huonoksi ja tyhmäksi, kun joutui kiusatuksi. Ei hae apua, käyttää kiusauskokemuksia syynä jättäytyä syrjään opinnoista, työelämästä, perheen perustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä.
En edelleenkään nyt syytä niitä, jotka ovat sortuneet kiusaamisen alle. Se voi olla todella kamalaa ja ihminen voi syntyjään, siis ihan perusluonteeltaankin olla sen verran arka ja haavoittuvainen, että kiusaaminen aiheuttaa pahemmat haavat kuin ehkä jollekin toiselle olisi aiheuttanut. Mietin vaan, mitä ihminen voi tehdä itse itselleen auttaakseen itseään. Ymmärrätkö. mitä ajan takaa.
101, jota siis kiusattiin ala- ja yläasteen ajan haukkumalla ja jättämällä ulos kaikista kaveriporukoista, mutta joka ainakin omasta mielestään on päässyt asian ylitse ja jolla nyt on hyviä ystäviä
[/quote]
Se oma osallistuminen toipumiseen on yksilökohtaista, miten paljon kukin voi tehdä. Jotkut ovat vaurioituneet niin pahoin, ettei juuri mitään ole tehtävissä. Aivan kuten fyysisten vammojen kanssa. Ja puhun omasta kokemuksesta. Olen hakenut aktiivisesti apua, käyn tukiryhmissä, terapiassa, harrastan meditaatiota, syön terveellisesti, liikun, yritän ajatella kaikesta mahdollisimman positiivisesti. Ei tämä psyyke silti tästä ole korjaantunut kuin taikaiskusta. Ikää nyt 30-vuotta ja edelleen jatkuu terapiat ja muut.
Olen tehnyt kaiken sen, mitä sairaan pitääkin tehdä ja sekään ei riitä. Silti minun on vaikea vain tsempata ja mennä eteenpäin ja unohtaa ja olla vain tasapainoinen ja iloinen ja onnellinen ja tuottelias ja reipas ja mitä muuta. Voi olla, että parantelen itseäni koko loppuelämäni ja tiedätkö, se ei ole minun syytäni. Kukaan minua hoitava taho ei kehtaisi väittää, ettenkö tekisi aivan kaikkeni parantumiseni eteen. Silti sekään ei välttämättä riitä. Aivan kuin vammautuneelle ei riitä se, että joka hetki vaikka visualisoi kävelemistä ja tekee fyysisiä harjoitteita.
Kaikki ei ole kiinni siitä omasta tahdosta ja reippaudesta. Emme ole jumalia edes itsemme suhteen. Kaikkea tässä elämässä ei voi hallita eikä parantaa.
[/quote]
Noin minä kyllä sanoin itsekin. Että syyllinen on aina se kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö, ei uhri. Sanoin myös ihan selvästi, että se on erittäin vaikea prosessi.
Mutta varmasti itsekin olet samaa mieltä siitä, että tuo tietoinen pyrkimyksesi kohti tervettä itsetuntoa on AUTTANUT sinua. Mieti, miten pärjäisit, jos et olisi hakenut apua. Mahdollisesti olisit siirtynyt jo aikaa sitten ns. toiseen ulottuvuuteen.
101
[/quote]
Toki se on auttanut, kun mietitään lähtötilannetta, mutta en minä ole vielä lähelläkään normaalia ihmistä, joka kykenee normaaliin elämään. Vaikka miten yrittää ja tsemppaa, ei ne menneisyyden asiat unohdu ja ole vaikuttamatta elämään, joten ihan turha sanoa, että kun vain YRITTÄÄ tarpeeksi. Se yrittäminen voi riittää siihen, että jaksaa pitää itseään hengissä ja siihen ne voimat sitten loppuvatkin (miten mielekästä elämää sellainen hengissä nitkuttelu sitten on, se on eri asia). Mutta sitähän ei varsinkaan täällä av:lla hyväksytä, kun sanotaan, ettei ole yrittänyt vain tarpeeksi. Kaikista asioista selviää ja kaikista tulee normaaleja ihmisiä, kun vain yrittää tarpeeksi. Ja näinhän ei ole.
[/quote]
En ole sanonut, että KUN VAIN YRITTÄÄ TARPEEKSI. Sanoin, ettei se ole VAIN tahdon asia.
Mutta väitän, että se on myös osin tahdon asia.
101
[/quote]
Tottakai se on osin myös tahdon asia. Mutta eri asia on, mihin asti se oma tahto riittää, aivan kuten fyysisissä vammoissakaan se oma tahto ei riitä kuin tiettyyn pisteeseen. Ihmiset hyväksyvät fyysisen vamman, mutta psyykkisiä vammoja ei suvaita. Psyykkiset vammat ovat jotenkin mystisesti henkilön omasta tahdosta ja märehtimisen laadusta kiinni.
Jospa näille asenteille joskus tulevaisuudessa vielä nauretaan, kun tiedetään psyykkeestä ja aivoista enemmän. Aivan kuten nauramme ja kauhistelemme sitä, miten aikoinaan vammaiset lapset saatettiin häpeissään teljetä koko elämäksi johonkin pieneen komeroon tai huoneeseen poissa silmistä ja mielistä.