Lue keskustelun säännöt.
Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää
04.05.2014 |
Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
Kommentit (376)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:57"]Kyllä minäkin olen päättänyt, että nyt saa riittää, en anna enää menneisyyden vaikuttaa minun elämääni ja nyt vain porskutan eteenpäin ja todistan kaikille muille, miten tuhkasta nousee fenix-lintu ja mitä muuta. Kunnes se seuraava paska olo tulee ja totaali lamaus. Ja vitutus, kun omia tunteitaan ei voi hallita, turhautuminen, kun arkeaan ei voi ohjailla, väsymys siihen, että vaikka miten päättäisi, että nyt riitti, se päätös kantaa tasan tarkkaan siihen seuraavaan hetkeen.
Ehkä olen sitten vain huono ihminen ja huono tekemään päätöksiä, liian laiska tai jotain muuta vastaavaa. Väärä joka tapauksessa, kun pelkkä tarmo ei riitä. Tottahan toki minä paaaaljon mielummin ryven tässä kaikessa ja paska olo tuntuu maailman parhaimmalta, missään nimessä en vain haluaisi olla onnellinen ja iloinen. On ne niin ikäviä tunteita, onni ja ilo.
[/quote]
Jos sinä luulet, ettei minulla ole koskaan paska fiilis, erehdyt... Joskus sitä voi olla paska fiilis ihan viikkokausia. Mutta ei se kaikki johdu siitä, että 30v sitten kiusaaminen jne. Sitä voi tottua selittämään elämänsä epäonnistumisen tunteet menneisyyden kautta.
Paskoilla fiiliksillä ei tietenkään kannata kilpailla. Jos ne selättää sinut, hae SSRI-lääkkeisiin resepti ja käytä ainakin 4kk. Ne on tehty pitkäaikaista stressiä kokeneille. Ota vahvaa B-vitamiinia. Tee itsellesi hyviä asioita. Päästä irti.
Se ei tee sinua onnelliseksi, mutta voi tehdä vapaaksi. Onni voi vain hiipiä, ei se vain joillekin asetu. Joskus se voi olla kauankin poissa.
[/quote]
Päästä irti? Sitähän minä olen tässä koko tämän astisen elämäni yrittänyt :D. Ja olet oikeassa, paskalla ololla ei kannata kilpailla eikä sillä, mikä auttaa kenellekin. Jos sinulle auttoi ajatus irti päästämisestä, niin hieno juttu, oikeasti! Lääkkeitä ei ole minulle kukaan ammattilainen vielä tyrkyttänyt, vaan vielä toistaiseksi kokeillaan terapiaa. Mutta kiitos tosiaan, tuota irti päästämistä en olekaan kokeillut tässä viimeisen vuoden aikana kuin kymmeniä kertoja, ihan uusi neuvo minulle ;)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:51"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:12"]
Tämä viestiketju on kummallinen. Kiusaajat, sivustaseuraajat ja pientä kiusaa kokeneet vaativat vakavasti koulukiusattuja antamaan anteeksi. Anteeksianto on henkilökohtainen asia. Anteeksiantoa voi pyytää, jos on aiheuttanut toiselle ihmiselle vahinkoa tai mielipahaa.
Anteeksiantoa ei voi vaatia. Sellainen vaatimus on lyödyn lyömistä.
[/quote]
Ei suinkaan. Ei kai tässä kukaan VAADI yhtikäs mitään.
Minä ainakin sanoin, että jos siihen kykenee, on jo pitkällä paranemisprosessissa. Anteeksiannolla siis tarkoitan sitä, että asia ei enää tuota samanlaista ahdistusta ja kykenee näkemään, että se kiusaajan teko oli väärä, mutta sama ihminen voi olla joissain muissa asioissa täysin tavallinen tyyppi - ei siis demonisoi sitä ihmisenä.
Minusta tässä ketjussa myöskään ei ole kiusaajia kirjoitellut. Alkupään sivuja en tosin ole kunnolla lukenut, joten jos joku täällä on puolustanut kiusaamista, niin olisin kiinnostunut näkemään siitä sitaatin.
Se, mistä tässä on kinattu on se, miten kiusaamista käsitellään ja voiko uhri mentaalipuolella itse pyrkiä edesauttamaan toipumistaan. Vaikeaa se on ja kiinni kiusaamisen vakavuudesta ja uhrin henkilöllisistä vahvuuksista - mutta väitän yhä, että ihminen voi itsekin vaikuttaa siihen, miten hyvin toipuu. Jos itseapu olisi mahdotonta, myös terapia-apu olisi, ja se olisi liian karmea ajatuskin...
101
[/quote]
Luepa esim. kommentti 218. Siinähän juuri tulee ilmi, että itse kiusaamisesta on päästy terapian avulla yli, mutta ei siitä, mitä se aiheutti!!! Kirjoittaja mainitsee sos. tilanteiden pelon ja huonon itsetunnon. Itselläni vähän samanlaisia kokemuksia. En ole katkera, mutta toisaalta kiusaaminen ei jättänyt minulle "kuin" sen tunteen, etten kelpaa kenellekään tai mihinkään.
[/quote]
Niin. Mutta olihan terapiasta kumminkin apua - ilman tilanne olisi varmasti vieläkin pahempi. Siitä oli kyse. Ei siitä kaikki kiusatut pääse koskaan kokonaan ylitse, ja vaikeaa se on - mutta että siihen voi silti pyrkiä vaikuttamaan itse sekä terapian kautta.
101
[/quote]
Toinen kommenttini tähän keskusteluun, en lähde tuohon jankkaamiseesi mukaan: Kyse on siitä, että itse kiusaamisesta voi päästä yli, antaa ehkä anteeksi, mutta ei välttämättä siitä, _mitä se aiheuttaa_. Kaikenlaisia jännitys- ja pelkotiloja jää, eikä ne poistu sillä, että "edes yrittäisi" . Kiusaaminen vaikuttaa näin koko loppuelämään. Periaatteessa ymmärrän pointtisi, että asenteella voi vaikuttaa paljon, mutta se asenne ei poista niitä pelkotiloja tai sosiaalisia pelkoja. Niistä ei välttämättä pääse koskaan eroon, terapia ei ole mikään ihmeparantaja, vaikka siitä voi apua ollakin. Kokemusta on.
Kiusaamisen jälkiä ei siis poista mikään "oma asenne".
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:38"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:19"]
Kiusatuksi tuleminen on todella valitettavaa. Mutta valitettavasti sitä lapsena koettua kohtaloa käytetään verukkeena kaikkeen myöhemmässä elämässä tapahtuvaan epäonnistumiseen. Helppo selitys, jonka taakse voi kätevästi paeta. Ja syytä ei tietenkään löydy mistään omista tekemisistä/tekemättä jättämisistä. En menestynyt opinnoissa, en onnistu parisuhteessa, en saa työtä jne. Tämän ketjun perusteella voisi melkein päätellä, että entiset koulukiusatut ovat tulevia työpaikkakiusaajia.
[/quote]
Höpö höpö. Esim. minä olen tullut vakavasti pahoinpidellyksi ja minua monin muinkin tavoin kiusattu, mistä olen kertonut tällä palstalla. Olen myös kertonut selvinneeni ja pärjänneeni, mutta että nyt kun lapset ovat muuttaneet pois asiat ovat taas mielessä. En niitä toki koskaan ole kokonaan unohtanut ja jokin merkillinen suru minulla on aina ollut. Toki elämässäni on ollut paljon joidenkin mielestä oikeutetumpia suruja kuten läheisten menetyksiä, mutta niin raskaita kuin ne ovatkin, ne ovat erilaisia suruja, koska niihin liittyy kaipaus ja kauniit muistot. Tämä suru mikä kiusaamisesta on jäänyt on vain eräänlainen käsittämätön möykky. Toisaalta kiusattuna oleminen on saanut minut olemaan aktiivinen lasten koulumaailmassa, opettamaan lapsille pienestä pitäen empatiaa, huolehtimaan siitä että omat lapseni eivät kiusaa eivätkä syrji ketään ja aina välillä olen kysellyt heiltä että ovatko he huomanneet että koulussa jotakuta kiusataan. Yksi lapsistani sanoikin minulle kerran ettei minun tarvitse enää huolehtia että hän kyllä pitää huolen ettei heidän koulussan ketään kiusata ja hän olikin aktiivinen oppilasjäsen koulun sisäisissä organisaatioissa.
Minustakin tässä ketjussa on vähätelty kiusaamista ja kiusattujen kertomuksia, mutta olen vain ajatellut että on olemassa ihmisiä, jotka kieltäytyvät näkemästä muuta kuin pelkästään siloitellun todellisuuden. Niin kauan kuin totuutta ei uskalleta edes katsoa koulumaailmassa mikään ei muutu paremmaksi ja niin monet lapset kärsivät. Surullisinta on se jos juuri ne samat lapset joilla kotonakin on asiat huonosti joutuvat kärsimään myös koulussa, koska niiden kärsimys ei kiinnosta ketään.
[/quote]
Sä sanoit just ne asiat mitä mä olisin halunnut sanoa. Ajattelen ihan samalla tavalla. Jotkut ei näköjään vaan ymmärrä. Mäkin olen kirjoittanut jo useamman kommentin tänne ja järkyttää kyllä miten ihmiset suhtautuu tähän asiaan. Ainakin mulle vuosien kiusaamisesta kärsineenä nämä ihmekommentit on tuntunu tosi pahalta ja aktivoineet niitä vanhoja muistoja jotka haluan vaan unohtaa. Tällaset kiusaamista edesauttavat kommentit satuttaa. Ihan kun se vuosien kiusaaminen ei riittäisi vaan pitää vielä huomata että näitä empatiakyvyttömiä ihmisiä on edelleen olemassa. Surullista...
Samaa on useampi muukin täällä todennut, mutta ymmärrän kyllä, että kasvu- ja kehitysvaiheessa koettu pilkka vaikuttaa vahvasti itsetunnon ja minäkuvan kehitykseen -> voi heijastella elämässä vielä aikuisiälläkin. En silti ymmärrä, miksi kiusatut saavat vapaasti toivoa kiusaajiensa kuolemaa ja haluta katkeraa kostoa, koska eikö heidän jos joidenkin pitäisi tietää, miltä se tuntuu! Lapsena ja nuorena monesti lähdetään ryhmän paineesta kiusaamiseen mukaan, eikä se ajattelu ja moraali ole vielä samalla tasolla kuin aikuisena. Moni kiusaaja yleensä alkaa katumaan käytöstään myöhemmällä iällä (ainakin omien ja tuttujeni kokemusten mukaan!) ja jos käy kiusatulta vilpittömästi pyytämässä anteeksi, olis mun mielestä kiusatunkin puolesta mukava antaa anteeksi. Kiusaajaakin voi piinata ja painaa tekemisensä ja olo, jonka on toiselle tietoisesti aiheuttanut.
Ja ei, en ole itse koskaan kiusannut ketään ja pidä nyt puolustuspuhetta teoilleni, mielestäni kiusatut vaan helposti vievät asian aivan liian pitkälle ja unohtavat, että kiusaajakin voi kasvaa ihmisenä ja katua tekojaan. Omien havaintojeni mukaan myös ne, jotka joskus olivat kiusaamista kokeneet esim. yläasteella, vielä lukionkin puolella tulkitsivat kaikki eriävät mielipiteet ja heihin luodut katseet kiusaamisena. Näin minustakin kehiteltiin "kiusaaja", vaikka nimenomaan heitä puolustin ja olin ystävällinen, mutta kun asiat halutaan ymmärtää väärin, ne myös ymmärretään. Eivät nämä ihmiset varmaan ajatelleet, miten pahalta minusta tuntui ja tuntuu, että he tietentahtoen leimasivat minut kiusaajaksi, vaikken koskaan pahansuopia katseita tai ilkeitä juttuja heistä levittänyt. Jostain syystä vaan leimauduin heidän silmissään kiusaajaksi - ei siinä haluttu huomata sitä, miten tarjouduin ryhmätöissä samaan ryhmään tai piikittelin huutelijoille takaisin puolustaakseni.
Itse olen kiusaamista kokenut yläasteaikoina ja antanut anteeksi kiusaajalleni, vaikken silti pysty unohtamaan. En kuitenkaan nosta aihetta uudelleen ja uudelleen esille tai osoittele kiusaajani sormella syynä vaikeuksilleni, vaan uskon, että hän vilpittömästi katui tekojaan pyytäessään anteeksi.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:10"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:52"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:51"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:12"]
Tämä viestiketju on kummallinen. Kiusaajat, sivustaseuraajat ja pientä kiusaa kokeneet vaativat vakavasti koulukiusattuja antamaan anteeksi. Anteeksianto on henkilökohtainen asia. Anteeksiantoa voi pyytää, jos on aiheuttanut toiselle ihmiselle vahinkoa tai mielipahaa.
Anteeksiantoa ei voi vaatia. Sellainen vaatimus on lyödyn lyömistä.
[/quote]
Ei suinkaan. Ei kai tässä kukaan VAADI yhtikäs mitään.
Minä ainakin sanoin, että jos siihen kykenee, on jo pitkällä paranemisprosessissa. Anteeksiannolla siis tarkoitan sitä, että asia ei enää tuota samanlaista ahdistusta ja kykenee näkemään, että se kiusaajan teko oli väärä, mutta sama ihminen voi olla joissain muissa asioissa täysin tavallinen tyyppi - ei siis demonisoi sitä ihmisenä.
Minusta tässä ketjussa myöskään ei ole kiusaajia kirjoitellut. Alkupään sivuja en tosin ole kunnolla lukenut, joten jos joku täällä on puolustanut kiusaamista, niin olisin kiinnostunut näkemään siitä sitaatin.
Se, mistä tässä on kinattu on se, miten kiusaamista käsitellään ja voiko uhri mentaalipuolella itse pyrkiä edesauttamaan toipumistaan. Vaikeaa se on ja kiinni kiusaamisen vakavuudesta ja uhrin henkilöllisistä vahvuuksista - mutta väitän yhä, että ihminen voi itsekin vaikuttaa siihen, miten hyvin toipuu. Jos itseapu olisi mahdotonta, myös terapia-apu olisi, ja se olisi liian karmea ajatuskin...
101
[/quote]
Luepa esim. kommentti 218. Siinähän juuri tulee ilmi, että itse kiusaamisesta on päästy terapian avulla yli, mutta ei siitä, mitä se aiheutti!!! Kirjoittaja mainitsee sos. tilanteiden pelon ja huonon itsetunnon. Itselläni vähän samanlaisia kokemuksia. En ole katkera, mutta toisaalta kiusaaminen ei jättänyt minulle "kuin" sen tunteen, etten kelpaa kenellekään tai mihinkään.
[/quote]
Niin. Mutta olihan terapiasta kumminkin apua - ilman tilanne olisi varmasti vieläkin pahempi. Siitä oli kyse. Ei siitä kaikki kiusatut pääse koskaan kokonaan ylitse, ja vaikeaa se on - mutta että siihen voi silti pyrkiä vaikuttamaan itse sekä terapian kautta.
101
[/quote]
Toinen kommenttini tähän keskusteluun, en lähde tuohon jankkaamiseesi mukaan: Kyse on siitä, että itse kiusaamisesta voi päästä yli, antaa ehkä anteeksi, mutta ei välttämättä siitä, _mitä se aiheuttaa_. Kaikenlaisia jännitys- ja pelkotiloja jää, eikä ne poistu sillä, että "edes yrittäisi" . Kiusaaminen vaikuttaa näin koko loppuelämään. Periaatteessa ymmärrän pointtisi, että asenteella voi vaikuttaa paljon, mutta se asenne ei poista niitä pelkotiloja tai sosiaalisia pelkoja. Niistä ei välttämättä pääse koskaan eroon, terapia ei ole mikään ihmeparantaja, vaikka siitä voi apua ollakin. Kokemusta on.
Kiusaamisen jälkiä ei siis poista mikään "oma asenne".
[/quote]
Ihan turha näille on takoa, ei nämä ymmärrä, kun kaikki on kyse vain omasta päätösestä ja siitä lujasta tahdosta, että nyt riittää ja jos senkin jälkeen vielä masentaa, on varmasti ruokavaliossa vikaa tai lääkitystä pitää lisätä. Kaikki on vain omasta itsestä kiinni ja siitä, että pitää ottaa tiukka niskaote.
Terapeuttini sanoikin juuri tänään (en itse ottanut puheeksi muiden suhtautumista mm. depressioon) että monet ihan järkevätkin ihmiset kuvittelevat, että masennus hoituu sillä, että saa vain kunnon potkun persiille ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ihmetteli, miksi tällaista hoitomuotoa ei ole vielä lanseerattu, että masentuneet ja muut henkisesti heikot jonoon vaan ja jokaiselle potku persauksille, siitä se elämä alkaa :D (jos se muka sillä paranee). Kyllähän se nyt yhteiskunnallekin tulisi huomattavasti halvemmaksi, tuollainen taikakeino, kun hoidattaa terapialla vuosi kausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:18"]
Samaa on useampi muukin täällä todennut, mutta ymmärrän kyllä, että kasvu- ja kehitysvaiheessa koettu pilkka vaikuttaa vahvasti itsetunnon ja minäkuvan kehitykseen -> voi heijastella elämässä vielä aikuisiälläkin. En silti ymmärrä, miksi kiusatut saavat vapaasti toivoa kiusaajiensa kuolemaa ja haluta katkeraa kostoa, koska eikö heidän jos joidenkin pitäisi tietää, miltä se tuntuu! Lapsena ja nuorena monesti lähdetään ryhmän paineesta kiusaamiseen mukaan, eikä se ajattelu ja moraali ole vielä samalla tasolla kuin aikuisena. Moni kiusaaja yleensä alkaa katumaan käytöstään myöhemmällä iällä (ainakin omien ja tuttujeni kokemusten mukaan!) ja jos käy kiusatulta vilpittömästi pyytämässä anteeksi, olis mun mielestä kiusatunkin puolesta mukava antaa anteeksi. Kiusaajaakin voi piinata ja painaa tekemisensä ja olo, jonka on toiselle tietoisesti aiheuttanut.
Ja ei, en ole itse koskaan kiusannut ketään ja pidä nyt puolustuspuhetta teoilleni, mielestäni kiusatut vaan helposti vievät asian aivan liian pitkälle ja unohtavat, että kiusaajakin voi kasvaa ihmisenä ja katua tekojaan. Omien havaintojeni mukaan myös ne, jotka joskus olivat kiusaamista kokeneet esim. yläasteella, vielä lukionkin puolella tulkitsivat kaikki eriävät mielipiteet ja heihin luodut katseet kiusaamisena. Näin minustakin kehiteltiin "kiusaaja", vaikka nimenomaan heitä puolustin ja olin ystävällinen, mutta kun asiat halutaan ymmärtää väärin, ne myös ymmärretään. Eivät nämä ihmiset varmaan ajatelleet, miten pahalta minusta tuntui ja tuntuu, että he tietentahtoen leimasivat minut kiusaajaksi, vaikken koskaan pahansuopia katseita tai ilkeitä juttuja heistä levittänyt. Jostain syystä vaan leimauduin heidän silmissään kiusaajaksi - ei siinä haluttu huomata sitä, miten tarjouduin ryhmätöissä samaan ryhmään tai piikittelin huutelijoille takaisin puolustaakseni.
Itse olen kiusaamista kokenut yläasteaikoina ja antanut anteeksi kiusaajalleni, vaikken silti pysty unohtamaan. En kuitenkaan nosta aihetta uudelleen ja uudelleen esille tai osoittele kiusaajani sormella syynä vaikeuksilleni, vaan uskon, että hän vilpittömästi katui tekojaan pyytäessään anteeksi.
[/quote]
Sä olet sentään saanut anteeksipyynnön, suurin osa ei sellaista kuule. Jos joku niistä kiusaajista pyytäis multa aidosti anteeksi niin saattaisin sen hyväksyäkin. Mutta mun kiusaajat elävät omaa elämäänsä jossain, eivät edes tajua mitä ovat saaneet aikaan. Joten sellaisille en näe mitään syytä antaa anteeksi. Vaikeaa on myös toivoa heille mitään hyvää. Tältä musta tuntuu eikä se mene pois sillä että antaisin anteeksi ilman anteeksipyyntöä.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:50"]
Kiusaamisesta on hyvä kertoa kokemuksia, jotta niistä olisi jotain hyötyä ennaltaehkäisevässä työssä. Se on myös hyvä kertoa, mitä kiusaaminen aiheuttaa. Jos edes yksi kiusaajan vanhempi tajuaa näiden juttujen perusteella puuttua asiaan ja saa pilttinsä kiusaamisen lopetettua, asiasta on ollut hyötyä. Ap, miksi me opiskelemma historiaa? Sekin on mennyttä, turhahan sitä on jauhaa. Vai onko?
[/quote]
Toisaalta joo, ja ehkä enemmän on näin. Mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Asian unohtamista ei helpota, että joka puolella jatkuvasti nostetaan kiusaaminen tapetille, kun sitä kuitenkaan ei voida saada täysin loppumaan. Moni on kiusaamisasiaa päässään jo työstänyt ja asian kanssa päässyt sinuiksi, ja sitten taas otsikoissa aletaan revitellä aiheesta, jolloin vanhat haavat alkavat repeillä. Kiusaaminen on valitettavasti sellainen asia, jolla helposti aletaan mässäillä.
Ennemmin voisi korostaa niitä taitoja, joilla kiusaamisesta voi selvitä, ja opettaa keinoja itsearvostukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä olisi kyllä huolehtia että ketään ei enää koulussa kiusata ja siksi siitä asiasta pitäisi puhua joka päivä ja joka paikassa eikä kenenkään entisen tunnetun koulukiusaajan pään päälle pitäisi mitään sädekehiä astella.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:58"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]
Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet!
[/quote] ei se ihan noinkaan mene jos on oikeasti vuosien ajan hakattu, uhkailu ja liotettupäätään koulun vessanpöntössä.
[/quote]miksi et kertonut vanhemmille, opettajille, poliisille, lastensuojeluun jne
[/quote]
Ehkä kirjoittaja ei kertonut siksi kun tuo yleinen asenne tuntuu olevan se että "lapset ovat lapsia" ja "sano niille vastaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:16"]
Joillekin ihmisille tuntemus siitä, että he ovat uhreja, on todella tyydyttävä. Siitä ei edes haluta eroon.
Samalla tavalla kuin voi luoda identiteettinsa vihan varaan (en voi lakata olemasta vihainen, koska en tiedä, mitä sitten olisin), identiteetin voi perustaa uhriuteen.
Uhrina olo on ihanaa, koska uhri on aina oikeassa ja uhri saa myötätuntoa. Tällainen uhristatukseen jämähtäminen on samanlaista kuin se, että jotkut sairaat eivät halua parantua, koska avuttomana sairaana olemisessa on tietyt etunsa.
Katkeruus voi olla melkein yhtä tyydyttävä tunne kuin orgasmi, sen näkee tällä palstallakin.
Tätä ei ole tarkoitettu vakavasti kiusatuille vaan niille vähän tönityille, jotka eivät aio antaa anteeksi, koska uhri-identiteetissä on tosiaan jotain käsittämättömän tyydyttävää.
Joillakin katkeruus ei ole missään mittasuhteessa tapahtuneeseen ja sen piikkiin on helppo laittaa ihan kaikki, kuten ylipaino, työttömyys jne. Siks kun mä olin kiusattu... joopa.
Niitä melkein kiusattuja on liiaksi asti, inflatoivat koko käsitteen ja taas mikä irvokkainta, taas kärsivät eniten ne, joita on oikeasti todella pahasti satutettu.
[/quote]
Koita nyt löytää sisältäsi edes jompikumpi, aivot tai sydän. Se että joutuu/valikoituu uhriksi aiheuttaa häpeää, pelkästään häpeää. Ei kukaan halua kantaa häpeää koko elämäänsä. Häpeän vuoksi näistä asioista ei edes kyetä puhumaan muualla kuin anonyymisti täällä ja terapiassa ne jotka sinne ovat päässeet tai hakeutuneet.
Et joko tiedä miltä orgasmi tuntuu tai sitten et tiedä mitä on katkeruus. Orgasmi tuntuu hyvältä ja antaa energiaa kun taas katkeruus kalvaa eikä siinä ole mitään tyydyttävää, se vai syö ja kuluttaa ihmistä. Kukaan ei vapaaehtoisesti hakeudu uhrin osaan saadakseen elää katkerana loppuelämänsä.
Viestisi tuntuu taas olevan yksi, jossa uhreja syyllistetään. Luuletko sinä että täällä kerran tönityt ovat uhreina kirjoittelemassa.
[/quote]
"Joopa. Odotin omaan viestiini tällaisia avautumisia enemmänkin (en jaksanut koko ketjua tässä lainata). Ihme, kun tuli vain yksi.
On niin leimallista, että keskustelu menee vain äärialueilla. Joko olet kiusattu tai kiusaaja. Jos muistutat, että aina ne kiusatut eivät ole kauhean kiusattuja, olet lumpsahtanut kiusaajaksi, koska on vain kaksi positiota, äärimmäinen paha ja äärimmäinen hyvä. Kiusauttu ei voi antaa minkäänlaisia loivennuksia tähän, koska muuten olisi riski, että hänen kätevä uhristatuksensa saattaa olla uhattuna. Niinpä jokainen kiusaus on maailmanloppu ja jokainen uhri oikeutettu kaikkiin mahdollisiin tukiin yhteiskunnalta jne. jne. Välimuodoista ei saa muistuttaa, jotta saavutetut asemat eivät horju.
Itseäni korpeaa olla uhrien uhri. Tiedättekö sen ammattimaisen uhrin, joka on kaiken uhri ja sen takia kaikkien pitää ymmärtää hänen heikkouttaan, laiskuuttaan, tarvettaan olla autettavana?
Uhri voi kääntää menneisyytensä sillä tavalla aseekseen, että sen jälkeen häntä ei voi koskaan syyttää mistään, koska hän on jo helvettinsä kokenut. Tällaisen koskemattomuussuojan saaneen uhrin läheisyydessä eläminen on kuin joutuisi kulkemaan sukkasillaan koko ajan. Uhri voi syyllistää muita uhriudellaan, uskokaa pois, tiedän mistä puhun. Se on tosi kuluttavaa."
Tämä viimeisin lainaus 14.21 saman kirjoittajan kuin ensimmäinen lainaus. Toinen lainaus on alla olevan viiestin kirtjoittma.
Et siis jaksanut lainata koko ketjua, vaikka enemmänhän se enrgiaa vaati pyyhkiä siitä osia pois. Kovin tarkoitushakuiselta näyttää. Jos olet uhrien uhri niin todennäköisesti kerrot itsestäsi, mutta kaikki rankastikaan kiusatut eivät välttämättä uhriudu kakilla elämän alueilla ja sen uhriksi joutumisen kokemus ja sen aiheuttamat haitat/kyvyttömyydet saattavat nousta mieleen ehkä vain silloin kun koulukiusaamista vähätellään - toki ne haitat ovat aina olemassa, mutta niitä ei kaikki normielämässä ajattele ja niiden kanssa on voinut oppia elämään (siis rajoittanut elämäänsä niin ettei joudu ahdistaviin tilanteisiin). Minä esimerkiksi voisin olla poliitikko ja yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet, mutta en ole poliitikko, koska en kykene nousemaan estradeille, koska... Ennen kiusaamista olin innokas esiintyjä ja puhelahjoja riitti.
En tunnista itsessäni myöskään katkeruutta enkä ole viettänyt elämääni piehtaroiden kokemissani vääryyksissä (vaikka sain osakseni kaiken muun kiusaamisen ohella kohtuutonta ja kerran todella vaarallistakin väkivaltaa, mikä onneksi ei johtanut aivoovaurioon ja toisaalta oli sikälli onnekaskin että isoimmat korstot saivat ilmeisesti kotona sen verran sapiskaa, että eivät uskaltaneet sen jälkeen katsoakaan minuun päin ja henkeni ei enää ollut uhattuna - ja minä olin vain pieni tyttö, 9v - muu kiusaaminen jatkui).
En ole koskaan alistunut toisten autettavaksi tai tukien varaan tai (sitten kun vihdoin uskalsin laskea ihmisiä lähelleni) tekeytynyt uhriksi - olen vain halunnut haudata menneisyyteni. Minun etuni varmaan on ollut se, että pääsin pois siltä paikkakunnalta teini-iässä ja sain aloittaa uuden elämän. Kuitenkin, mitä tahansa vaikeuksia elämässäni on tullut niin ne asiat vain ovat nousseet lisäkuormaksi. Lasteni kotonaoloaika - siis lapsuus, nuoruus, varhaisaikuisuus - ovat olleet aikaa jolloin en ole aktiivisesti miettinyt lapsuuteni peikkoja, mutta lasten koulunkäyntien suhteen olen ollut varauksellinen enkä olisi edes halunnut heitä sinne päästää. Se vain oli niin ahdistavaa ja minun pitikin mennä aika paljon mukaan ja tutustua opettajiin jne.
Nyt peilaan elämääni ja suren - vihdoin - sitä mitä minulle tapahtui. Ja se että täällä niin kevyesti suhtaudutaan asioihin ja stereotypioidaan koulukiusatuiksi joutuneita lapsia on kuvottavaa (minulla on herkkä oksennusrefleksi).
Ja sinä, jolle yritän jotenkin valaista jollakin tavalla selviytyneen näkökantaa, haluan sanoa että minun nenääni haiskahtaa että tässä on jonkinlainen koulukiusattujen kokemusten halveeraus- ja mitätöintikamppanja meneillään (salaliittoteoria). Niinpä haluankin kysyä mistä te palkkanne saatte? Siis oikeasti, kaikki koulukiusatut - olkoon se kiusaaminen vaikka kuinka mitätöntä tahansa - ovat oikeutettuja tulla kuulluiksi. Joillekin mitättömältä vaikuttava kiusaaminenkin voi olla elämään rankasti vaikuttava tekijä.
Yhteiskuntamme ylimpinä päättäjinä en todellakaan halua nähdä ihmisiä jotka joka ikinen kerta julkisuuteen astuessaan tuovat ikävät muistot mieleeni. Tästähän täällä on kysymys - ei ketään oikeasti kiinnosta miten koulukiusatut voivat. Kiusattujen ääni vain haluttiin vaientaa mitätöimällä heidän kokemuksensa. Tai pitäisi kirjoittaa meidän, mutta kun minun kokemuksiani ei kukaan voi mitätöidä.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:16"]
Joillekin ihmisille tuntemus siitä, että he ovat uhreja, on todella tyydyttävä. Siitä ei edes haluta eroon.
Samalla tavalla kuin voi luoda identiteettinsa vihan varaan (en voi lakata olemasta vihainen, koska en tiedä, mitä sitten olisin), identiteetin voi perustaa uhriuteen.
Uhrina olo on ihanaa, koska uhri on aina oikeassa ja uhri saa myötätuntoa. Tällainen uhristatukseen jämähtäminen on samanlaista kuin se, että jotkut sairaat eivät halua parantua, koska avuttomana sairaana olemisessa on tietyt etunsa.
Katkeruus voi olla melkein yhtä tyydyttävä tunne kuin orgasmi, sen näkee tällä palstallakin.
Tätä ei ole tarkoitettu vakavasti kiusatuille vaan niille vähän tönityille, jotka eivät aio antaa anteeksi, koska uhri-identiteetissä on tosiaan jotain käsittämättömän tyydyttävää.
Joillakin katkeruus ei ole missään mittasuhteessa tapahtuneeseen ja sen piikkiin on helppo laittaa ihan kaikki, kuten ylipaino, työttömyys jne. Siks kun mä olin kiusattu... joopa.
Niitä melkein kiusattuja on liiaksi asti, inflatoivat koko käsitteen ja taas mikä irvokkainta, taas kärsivät eniten ne, joita on oikeasti todella pahasti satutettu.
[/quote]
Koita nyt löytää sisältäsi edes jompikumpi, aivot tai sydän. Se että joutuu/valikoituu uhriksi aiheuttaa häpeää, pelkästään häpeää. Ei kukaan halua kantaa häpeää koko elämäänsä. Häpeän vuoksi näistä asioista ei edes kyetä puhumaan muualla kuin anonyymisti täällä ja terapiassa ne jotka sinne ovat päässeet tai hakeutuneet.
Et joko tiedä miltä orgasmi tuntuu tai sitten et tiedä mitä on katkeruus. Orgasmi tuntuu hyvältä ja antaa energiaa kun taas katkeruus kalvaa eikä siinä ole mitään tyydyttävää, se vai syö ja kuluttaa ihmistä. Kukaan ei vapaaehtoisesti hakeudu uhrin osaan saadakseen elää katkerana loppuelämänsä.
Viestisi tuntuu taas olevan yksi, jossa uhreja syyllistetään. Luuletko sinä että täällä kerran tönityt ovat uhreina kirjoittelemassa.
[/quote]
"Joopa. Odotin omaan viestiini tällaisia avautumisia enemmänkin (en jaksanut koko ketjua tässä lainata). Ihme, kun tuli vain yksi.
On niin leimallista, että keskustelu menee vain äärialueilla. Joko olet kiusattu tai kiusaaja. Jos muistutat, että aina ne kiusatut eivät ole kauhean kiusattuja, olet lumpsahtanut kiusaajaksi, koska on vain kaksi positiota, äärimmäinen paha ja äärimmäinen hyvä. Kiusauttu ei voi antaa minkäänlaisia loivennuksia tähän, koska muuten olisi riski, että hänen kätevä uhristatuksensa saattaa olla uhattuna. Niinpä jokainen kiusaus on maailmanloppu ja jokainen uhri oikeutettu kaikkiin mahdollisiin tukiin yhteiskunnalta jne. jne. Välimuodoista ei saa muistuttaa, jotta saavutetut asemat eivät horju.
Itseäni korpeaa olla uhrien uhri. Tiedättekö sen ammattimaisen uhrin, joka on kaiken uhri ja sen takia kaikkien pitää ymmärtää hänen heikkouttaan, laiskuuttaan, tarvettaan olla autettavana?
Uhri voi kääntää menneisyytensä sillä tavalla aseekseen, että sen jälkeen häntä ei voi koskaan syyttää mistään, koska hän on jo helvettinsä kokenut. Tällaisen koskemattomuussuojan saaneen uhrin läheisyydessä eläminen on kuin joutuisi kulkemaan sukkasillaan koko ajan. Uhri voi syyllistää muita uhriudellaan, uskokaa pois, tiedän mistä puhun. Se on tosi kuluttavaa."
Tämä viimeisin lainaus 14.21 saman kirjoittajan kuin ensimmäinen lainaus. Toinen lainaus on alla olevan viiestin kirtjoittma.
Et siis jaksanut lainata koko ketjua, vaikka enemmänhän se enrgiaa vaati pyyhkiä siitä osia pois. Kovin tarkoitushakuiselta näyttää. Jos olet uhrien uhri niin todennäköisesti kerrot itsestäsi, mutta kaikki rankastikaan kiusatut eivät välttämättä uhriudu kakilla elämän alueilla ja sen uhriksi joutumisen kokemus ja sen aiheuttamat haitat/kyvyttömyydet saattavat nousta mieleen ehkä vain silloin kun koulukiusaamista vähätellään - toki ne haitat ovat aina olemassa, mutta niitä ei kaikki normielämässä ajattele ja niiden kanssa on voinut oppia elämään (siis rajoittanut elämäänsä niin ettei joudu ahdistaviin tilanteisiin). Minä esimerkiksi voisin olla poliitikko ja yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet, mutta en ole poliitikko, koska en kykene nousemaan estradeille, koska... Ennen kiusaamista olin innokas esiintyjä ja puhelahjoja riitti.
En tunnista itsessäni myöskään katkeruutta enkä ole viettänyt elämääni piehtaroiden kokemissani vääryyksissä (vaikka sain osakseni kaiken muun kiusaamisen ohella kohtuutonta ja kerran todella vaarallistakin väkivaltaa, mikä onneksi ei johtanut aivoovaurioon ja toisaalta oli sikälli onnekaskin että isoimmat korstot saivat ilmeisesti kotona sen verran sapiskaa, että eivät uskaltaneet sen jälkeen katsoakaan minuun päin ja henkeni ei enää ollut uhattuna - ja minä olin vain pieni tyttö, 9v - muu kiusaaminen jatkui).
En ole koskaan alistunut toisten autettavaksi tai tukien varaan tai (sitten kun vihdoin uskalsin laskea ihmisiä lähelleni) tekeytynyt uhriksi - olen vain halunnut haudata menneisyyteni. Minun etuni varmaan on ollut se, että pääsin pois siltä paikkakunnalta teini-iässä ja sain aloittaa uuden elämän. Kuitenkin, mitä tahansa vaikeuksia elämässäni on tullut niin ne asiat vain ovat nousseet lisäkuormaksi. Lasteni kotonaoloaika - siis lapsuus, nuoruus, varhaisaikuisuus - ovat olleet aikaa jolloin en ole aktiivisesti miettinyt lapsuuteni peikkoja, mutta lasten koulunkäyntien suhteen olen ollut varauksellinen enkä olisi edes halunnut heitä sinne päästää. Se vain oli niin ahdistavaa ja minun pitikin mennä aika paljon mukaan ja tutustua opettajiin jne.
Nyt peilaan elämääni ja suren - vihdoin - sitä mitä minulle tapahtui. Ja se että täällä niin kevyesti suhtaudutaan asioihin ja stereotypioidaan koulukiusatuiksi joutuneita lapsia on kuvottavaa (minulla on herkkä oksennusrefleksi).
Ja sinä, jolle yritän jotenkin valaista jollakin tavalla selviytyneen näkökantaa, haluan sanoa että minun nenääni haiskahtaa että tässä on jonkinlainen koulukiusattujen kokemusten halveeraus- ja mitätöintikamppanja meneillään (salaliittoteoria). Niinpä haluankin kysyä mistä te palkkanne saatte? Siis oikeasti, kaikki koulukiusatut - olkoon se kiusaaminen vaikka kuinka mitätöntä tahansa - ovat oikeutettuja tulla kuulluiksi. Joillekin mitättömältä vaikuttava kiusaaminenkin voi olla elämään rankasti vaikuttava tekijä.
Yhteiskuntamme ylimpinä päättäjinä en todellakaan halua nähdä ihmisiä jotka joka ikinen kerta julkisuuteen astuessaan tuovat ikävät muistot mieleeni. Tästähän täällä on kysymys - ei ketään oikeasti kiinnosta miten koulukiusatut voivat. Kiusattujen ääni vain haluttiin vaientaa mitätöimällä heidän kokemuksensa. Tai pitäisi kirjoittaa meidän, mutta kun minun kokemuksiani ei kukaan voi mitätöidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä vaan että kaivelevat Stubbin kiusaamisjuttua. Kiusattua asia seuraa loppuelämän, hyvä että joskus käy toisinkin päin.
Itse olen vähän päässyt kurmoottamaan aikuisiällä yhtä kiusaajistani (olen mies ja nykyään ihan skrode). En kadu tätä pätkääkään, siitä tuli aivan uskomattoman hyvä olo. Karma is a bitch.
Anteeksi en anna. Toivottavasti ei kukaan muukaan.
Hmm. Unohda ja anna anteeksi vai? Ja sinä muka kiusattu? Öhöh.
No anteeksi olen tavallaan antanut, mutta kiusaamisesta ja jatkuvasta alistamisesta syntynyttä anoreksia kierrettä on vähän turha yrittää unohtaa. Se kun ei onnistu siinä vaiheessa kun sairaus jatkuu kymmenettä vuotta, ja viimeiset uhkailut koulukiusaajalta on tullut sairaalaan.
Nyt 25 vuotiaana, edelleen saan paniikkikohtauksen kun näen ylä-asteelta tuttuja naamoja.
Kiusaamisena oli rankkaa, mutta melkein yhtä rankkaa on lukea näitä älkää iniskö, ja kasvavaa aikuiseksi. Aikuiseksi kun tuli kasvettua jo silloin 13 vuotiaana, kun makasi viikkoja tiputuksessa, itseään lihavaksi luullen ja salaa kuolemaa toivoen.
Vielä säälittävämpää kun se että olet ollut kiusaaja, on se että vähättelet kiusattujen kokemuksia. Täällä kun kiusatut nyt puhuvat siitä kuinka luokan poika haukkui sun pipoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:58"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]
Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet!
[/quote] ei se ihan noinkaan mene jos on oikeasti vuosien ajan hakattu, uhkailu ja liotettupäätään koulun vessanpöntössä.
[/quote]miksi et kertonut vanhemmille, opettajille, poliisille, lastensuojeluun jne
[/quote]
Minua kyllä kiinnostaa, kuinka moni ala- tai yläasteikäinen pitää varteenotettavana vaihtoehtona esim. lastensuojeluun ilmoittamista. Se onnistuu vanhemmilta, mutta jos itseäni tuonikäisenä mietin... ei siis olisi tullut ajatelleeksikaan.
Toisekseen kiusaamiseen kuuluu valitettavasti häpeä. Kun on lapsesta asti henkisesti ja fyysisesti murjottu, niin kyllä siihen pikku hiljaa alkaa uskoa, että on ansainnut sen. Ja jos on saanut kovin häpäisevää kiusaamista osakseen, niin onhan senkin kertominen kenelle tahansa kynnys sinänsä. Lisäksi se kertominen voi sisältää vaikkapa huolestuttamisen pelon (ei uskalla kertoa vanhemmille), "ei ne ota mua tosissaan" (opettajat)...
Enkä minä yhtään ihmettele, miksi se on niin vaikeaa. Ylipäätään pitäisi vastustaa ryhmäpainetta ja pistää hanttiin roolissa, jossa se on lähinnä tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Aikuisista ja asiaa kokemattomista tuntuu varmaan helpolta sanoa, että "pistä hanttiin" tai "hae apua", mutta se onkin sitten toinen puoli olla itse siellä ringin keskellä nakeltavana.
P.S Ja siis ehdottomasti kannustan, että pitäkää ihmiset silmänne auki, kyselkää ja pitäkää korvat höröllä, jos tuntuu vaikkapa että oma lapsi sattuisi olemaan kiusattu. Kyllä sen huomaa ennen pitkää.
Vierailija 04.05.2014 klo 11:06
Ei ne muistot niin vain lähde pois. Läheiseni oli lapsena rankasti kiusattu ja nykyisin hän ei voi mennä paikkaan missä on ihmisiä, julkisilla matkustaminen on ehdoton nounou, ei voi enää opiskella, saa paniikkkohtauksia, toistuvia masennuksia, on huonoissa suhteissa (kun sehän on tutumpaa, että kiusataan) jne. miten rakennat elämäsi tuosta uudelleen? Aika empatiakyvytön ihminen saa olla, että mitätöi menneiden vaikutuksen nykyisyyteen. Lapsuudessa rakennetaan koko se omakuva minkä mukaan koko loppuelämä eletään. Jotkut onnistuvat muuttamaan sitä, mutta työtä se vaatii. Enemmän työtä kuin se pieni kiusaamisen hetki silloin joskus.
"Höpö höpö. Läheiselläsi vaan ei ole ollut perusturvallisuus kunnossa. Hänelle ei ole kotona annettu aineksia hyvään itsetuntoon ja ihmissuhteisiin. Häntä on todennäköisesti kiusattu ja alistettu myös kotona, mikä on paljon traumatisoivempaan. Hän ei ole koulun lisäksi harrastanut mitään tai ollut missään, siksi hänen ainoa kokemuskenttänsä on koti ja koulu, jotka molemmat olivat huonoja.
Kiusaaminen yhdistettynä huonoon kotiin voi aiheuttaa ongelmia, kyllä. Siksi myös jokaisen vanhemman tehtävä on pitää huolta lapsestaan."
En saa lainattua tuota ylläolevaa tekstiä, joten kopsasin sen.
Olet enemmän kuin väärässä tässä tapauksessa. Läheiseni perhe on mitä parhain, rakastava, hyväksyvä, viisas ja lempeä. Perusturvallisuus oli kunnossa, ystäviä oli koulun ulkopuolella, myös harrastuksia. Hänestä huolehdittiin todella hyvin, mutta kiusaamista ei saatu lopetettua. Koulussa meni lopulta kaikki sekaisin, opettajakin oli mukana kiusaamisessa. Että miten ajattelet perheen pystyvän suojelemaan lastaan jos koulukaan ei siihen pysty? Miten hyvä itsetunto voi kestää joka ikinen päivä jatkuvaa raakaa kiusaamista? Lopulta se murenee väkiselläkin.
Miten ylipäänsä edes luulet voivasi tehdä mitään noin perusteellisia oletuksia jostakin itsellesi täysin tuntemattomasta ihmisestä ja hänen perheestään? Onko helpompaa kestää kiusaajan syyllisyys kun sanoo vain: "höpö höpö, perheessä se vika oli". Niinkö lakaistaan vastuu kiusaamisesta? Syyllistetään kiusattu heikoksi, joka ei voi unohtaa ja antaa anteeksi ja perheen vika se muutenkin oli? Niimpä niin. Onko raiskauskin uhrin vika? Käveli lyhyellä hameella väärässä paikassa ja oli vielä juovuksissa?
Välillä minusta tuntuu, että elän luola-ajalla, ihmiset ovat raakoja, brutaaleja ja tyhmiä.
Tämä ketju sai minut ymmärtämään, kuinka onnellinen voin olla siitä, etten koskaan kiusannut ketään. En edes ollut porukan mukana koskaan. Hirveätä olisi nyt tieto siitä, että olisin tuhonnut jonkun ihmispolon elämän ja itsetunnon.
Vedä ylähuuli pääsi yli ja nielaise, kun et mistään mitään tajua.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:33"]Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.
Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.
Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?
Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.
Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.
[/quote]
Varmasti kiusaajat ymmärtävät miltä kiusaaminen tuntuu. Lapsi ei vain osaa ajatella seurauksia.
Ja kirjoituksestasi saa kuvan, että lapset saavat tehdä aivan mitä vain eikä heidän tarvitse kantaa vastuuta mistään. Lapsetkin ovat ihmisiä. He eivät ole jumalia. He tekevät virheitä, tahattomia tai tietoisia, ja tietoisista kannetaan vastuu vaikka kuinka olisi ollut joskus lapsi.
Jollain tasolla ymmärrän ärtymyksesi, koska esim. julkkisten kiusaamisjuttujen kaivelu on jotenkin hyödytöntä. Ihminen voi tulla järkiinsä ja katua käytöstään ja useimmiten tuleekin. Minunkin koulukiusaajani tuli aikuisena pyytämään minulta anteeksi ja sanoi että asia on vaivannut häntä tosi paljon kaikkien vuosian ajan. Eiköhän tuossa ole jo "rangaistusta" tarpeeksi?
Se miksi asioita muistellaan ja ollaan katkeria johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että koulukiusatun itsetunto saa yleensä jonkin pysyvän vaurion kiusaamisen takia. Myös sosiaaliset tilanteet saattavat jäädä pysyvästi ahdistaviksi. On ajatuksia ja pelkoja siitä että taaskaan minua ei hyväksytä, taas minua arvostellaan. On raskasta elää sellaisten arpien kanssa ja jotkut uhriutuvat pysyvästi. Kun kiusaamiskokemukset vaikuttavat koko elämän ajan, niin joidenkin ratkaisu on oireilla ulospäin ja vaatia "hyvitystä" tavalla tai toisella aikuisena. Esimerkiksi sillä, että entiset kiusaajat nimetään julkisesti. Tiedä sitten miten paljon se sitä oloa helpottaa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:20"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:28"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:49"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:44"]
Ihan utelaisuudesta - KUKA tässä ketjussa on suhtautunut kiusaamiseen niin, että se on yhdentekevä asia? Tai väittäisi sen olevan aikuistumis-kysymys, miten siitä pääsee yli?
Minusta ei kukaan.
[/quote]
Jaa, et sitten ole lukenut koko ketjua. Jollain sivulla kirjoitettiin kylläkin koko keskustelun olevan huvittavaa. Mitenhän sinä mahdoit ko kommentin tulkita, jos pidit sitäkin asiallisena?!?
[/quote]
Luin koko ketjun eikä yksikään kirjoittaja ole puolustanut kiusaamista, tosin yksi kirjoittaja totesi keskustelun olevan huvittavaa.. ja sitähän tämä alkaa jo olemaan. (Ilmeisesti) muutaman henkilön fanaattinen kädenvääntö näkemyseroista ei tule tuottamaan minkäänlaista tulosta ja jankkaus jatkuu.. Useampi kiusattukin on rakentavasti kommentoinnut ketjuun, mutta joku täällä jankkaa..
Jokaisella kiusatulla ja kiusaajalla on oma risti kannettavanaan, jokainen tarina on omanlaisensa, uhri-kiusaaja asetelma ei ole noin mustavalkoinen..
[/quote]
Tämän ketjun aloittajaa ärsyttää se, että monet koulukiusatut muistelevat kiusaamista vielä aikuisenakin. Sen jälkeen ketjuun on tullut paljon komppauksia tyyliin 'pitäisi vain unohtaa', 'en ymmärrä ystävääni, joka edelleen muistelee kiusaamista', 'päästä irti ja mene eteenpäin, äläkä enää toista tätä kiusaamisasiaa'. Niinpä niin - asia ei ole mustavalkoinen. Se, että vielä aikuisena muistelee koulukiusaamista ja keskustelee asiasta vaikkapa täällä palstalla, ei tarkoita etteikö koulukiusattu olisi päässyt elämässä eteenpäin.
Kukaan ei voi vaatia toista ihmistä unohtamaan tai olemaan keskustelematta kiusaamisesta. Jos se ärsyttää, kannattaa lukea jokin muu ketju. Vaikkapa sellainen, jossa keskustellaan siitä, kuinka kivaa yläasteella oli.
[/quote]
Koko ketjun lukenut ei ole AP..