Miksi meidän 5v ja 3v lapset ei leiki?
Olen sitä mieltä, että leikki on lasten juttu, aikuisten ei tarvitse jatkuvasti olla leikittäjänä. Eli ei olla todellakaan totutettu lapsia leikittamiseen. Yhdessä kyllä pelaillaan paljon, askarrellaan, ulkoillaan, laitan joskus leikin alulle (teen majan, tuunaan pahvilaatikkoa paloasemaksi tms), mutta lapset saavat muuten touhuta.
Isompi kärttää jatkuvasti ohjelmia, tabletilla pelaamista, tietsikasta youtubea tms. Niita annetaan tietyssä määrin katsoa, ei jatkuvasti eikä kaikkea joka päivä, esim. jos on kasonut ohjelmia tänään niin ei tablettia ym. Pienempikin haluaa ohjelmia, muttei jaksa keskittyä niihin pitkään.
Leikkeihin ei kumpikaan jaksa keskittyä: 2min sitä, 2min tätä, 2min tota ja aina jää lelut/palapelit ym. siihen lattialle lojumaan. Toki käsketään siivoamaan jälkensä, mutta ei sitä voi jatkuvasti kulkea urputtamassa perässä, kun laitan ruokaa, pesen pyykkiä tms. Muutoin lapset vain haahuilevat: tule äiti/isä leikkimään, ei ole tekemistä, saako ohjelmaa, saako varastosta (olen osan leluista kantanut "unohtumaan" varastoon) leluja ym ym kinuamista. Lapset saa PAKOTTAA leikkimään. Sitten kun monen pakotuksen jälkeen alkavat jotain touhuamaan, se on yleensä vain riehumista tai toisen leikin pilaamista (yleensä jompi kumpi lopulta itkee) tai tuota leikin vaihtamista jatkuvasti toiseen.
Meillä on säännöt ja kuri, pidetään käytöstavoista kiinni, ruokaillaan yhdessä, ohjelmaa saa katsoa kohtuuden rajoissa. Mutta kyllä lasten tehtävä on leikkiä. Muistan omasta lapsuudestani, että minut piti pakottaa LOPETTAMAAN leikkiminen esim. ruokailun ajaksi. Meidän lapset pitää pakottaa leikkimään ruokailuun asti jatkuvasti patistamalla ja komentamalla, muuten ne vain haahuilee jaloissa.
Ovat olleet paljon sairaana tänä talvena, joten välillä mennut 1,5vko ilman ulkoilua, toki siis ymmärrän että tylsäähän se sisällä on vaikka yritetään keksiä tekemistä. Koko ajan ei kuitenkaan voi vanhemmat keksiä. Ja sanotaan, että lapselle on ihan tervettä kokea tylsyyttä, jotta mielikuvitus pääsee valloilleen. Tylsyyttä tuntuu jatkuneen kuukausi kaupalla ja pahenee vain tuo leikittömyys. Milloin se mielikuvitus pääsee valloilleen, päivittäin keskustellaan lasten kanssa samasta asiasta, milloin ne kunnon leikit alkaa?
Muilla tallaista?
Kommentit (80)
Kuinka paljon lapset saavat osallistua kotitöihin? Meidän 1v9kk leikkii paljon ja oma-alotteisesti kerää myös lelut poiskin, mutta kaipaa usein muutakin kuin leikkimistä. On sitten aivan onnesta soikeana, kun saa viedä omia pyykkejään sukka kerrallaan pyykinpesukoneeseen tai laittaa lusikoita tiskikoneeseen. Parikin minuuttia voi riittää, sitten kiinnostavat taas omat lelut ja kirjat.
Nää on nää nykyajan kasvattajat. Kuka on antanut alle kouluikäisten lasten ylipäätään käyttää tablettia? Oon ite 18 ja jos ylipäätään alakoululaisella oli edes värillinen puhelin, se oli luksusta.
Niin, nykyajan kasvattajat voivat antaa lapsilleen silloin tällöin käyttöön tabletteja, koska.. nykyään on olemassa tabletteja.
Niin, nykyajan kasvattajat voivat antaa lapsilleen silloin tällöin käyttöön tabletteja, koska.. nykyään on olemassa tabletteja.
Leikkikavereita, parhaat leikit muistan pienenä ison kaveriporukan kesken ja leikeissä ei ollut leluja, vaan ne olivat roolileikkejä. Kaikkea roboteista prinsessoihin ja näitä ois leikitty vaikka koko päivä
Tee lapselle iso palvelus tulevaisuutta varten ja totuta sietämään tylsyyttä! Sano: nyt en ehdi, teen tämän homman. Jos lapsi vikisee että on tylsää, sano että sellaista elämä on. Käske pois tieltä jos häiritsee, muussa tapauksessa anna seurata mitä teet. Älä silti viihdytä lasta vaan hoida homma jonka olit aloittanut.
Minusta on surullista (kenties vähän aiheen vierestä...), että 4-vuotias siskopuoleni on hiljattain opetettu tabletin käyttöön. Nykyisin on aina sitä räpläämässä ja kinuamassa, että saisiko kohta pelata tai katsoa ohjelmia. Ennen tabletin tuloa talouteen ei osannut sellaista kaivata ja viihtyi hyvin leikkiensä tai esimerkiksi palapelien parissa. Mutta kukapa häntä kieltäisi, kun vanhemmat ovat laitteesta yhtä lumoutuneita... Itse olen päältä parikymppinen enkä mitään vastaavaa ihan äkkiä hankkimassa, en itselleni enkä mahdollisille tuleville lapsilleni.
No meillä on kyllä ihan päinvastoin. Me emme ole hirveästi rajoittaneet ruutujuttuja, ja luoja kun nuo leikkivät. Telkkaria katsovat pikku kakkosen muutaman kerran viikossa ja elokuvia yhdessä. Tabletilla saa pelata. Xboxkin on, mutta ei sitä ole edes tänä vuonna pelattu
Kumpikin on saanut paljon kehuja leikkitaidoistaan päiväkodista ja ovat myös haluttuja leikkikavereita.
Meillä ei myöskään ole kovasti sääntöjä siivoamiseen, se helposti latistaa leikki-intoa jos tietää että heti joutuu keräämään. Meillä on niin, että lapset keräävät lelut ennen imurointia. Väliajan saa olla levällään. Nytkin leikkitilassa on teltta, jossa on menossa nukkien kahvila ja kauppaleikki. Joku rooli siinä on pikkueläimilläkin. Tässä on tietty kotien välillä eroja, meillä on oleskelutilojen yhteydessä leikkitila, josta on suora näköyhteys keittiöön ja olkkariin. Näin lelut on pääsääntöisesti poissa aikuisten jaloista. Varmasti leikkiminen olisi hyvin erilaista jos pitäisi leikkiä esim. Eri kerroksessa olevassa makuuhuoneessa.
Me on siinä noin 1-3 -vuotiaina ohjattu ja neuvottu leikissä paljon, on kerrottu ideoita. Siis esim. Jos on vaikka pikkueläimet niin on kerrottu, että niille voi rakentaa palikoista kodit ja sitten ne vois ruokkia ja sitten tulis eläinlääkäri ja sit ne vois mennä junalla retkelle. Siis annettu lapsille alkuja leikkeihin. Kun tätä on tehnyt, niin lapset kehittävät helposti leikkiä itsekseen eteenpäin. Toinen hauska tapa on antaa lasten kertoa mitä leikissä tapahtui ja niitä on joskus kirjattu
Vauvakirjaankin.
Siis mä en varsinaisesti leiki lasten kanssa, vaan annan noita ideoita ja kannustan lapsia kehittämään itse leikkiä.
Toinen mikä on tosi tärkeää on leikkitreffit toisten samanikäisten kanssa. Siinä on kanssa vaiheita, noin 4-vuotiaaksi joutuu välillä selvittämään välejä, mutta samanikäisen kaverin kanssa se leikin kehittäminen sujuu ihan eri lailla. Meillä on onneksi vielä sellainen päiväkoti, joka kannustaa vapaaseen leikkiin.
Luuulen että jotkut lapset ovat erityisen herkkiä tv n katselulle. Meillä kuten jollain aiemmallakin vastaajalla on lapsi joka ei oikeasti voi katsoa tv tä/ dvd tä juuri kun poikkeus tapauksissa.
Vaikka katsoisi vaan pikkukakkosen on sen jälkeen ärtynyt eikä keksi ehkä koko loppupäivänä mitään leikkiä.
Laitoin n puolisen vuotta sitten kokonaan tauolle kaikenlaisen katselun. Alku oli tuskaa, mutta nykyään leikkii pitkiä mielikuvitusleikkejä yksikseen . Tykkää kyllä jos on kaveri mutta leikkii myös yksin.
Lastentarhanopettaja kaverini sanoi myös että joskus lapset jotka ovat aloittaneet päiväkotiuransa jo vauvoina ovat niin " laitostuneita" etteivät osaa leikkiä kotona. Ovat niin tottuneita ohjattuun toimintaan. En kyllä kysynyt mikä tähän sitten jälkikäteen enää auttaisi...
Kauhean moni on neuvomassa viesti toisensa jälkeen samaa asiaa. Että antaa ideoita leikkiin, laittaa leikin alkuun jne. Näin on tehty. Leikki loppuu tasan siihen, kun aikuinen poistuu tilasta. Meilläkin on teltta pojan huoneessa, ekan alku innonstuksen jälkeen jaksavat puoli tuntia sen kanssa touhuta. Sen jälkeen ei kumpikaan koske siihen viikkoon ja teltta puretaan taas kaappiin. Eli mielenkiinto ei säily hetkeä pidemmälle, hirveästi halutaan ja se on sitten siinä.
Moni parjaa tabletteja/tv:tä. Meillä isompi on saanut sen pari kertaa viikossa pelata 30-45min, jonka jälkeen itse halunnut antaa tabletin pois. Pienempi ei pelaa. TV:tä katsovat päivittäin jonkun lastenohjelman useimmiten aamuisin, esim. my little pony tai baltazar tms, ei sinänsä olla rajoitettu telkkarin katsomista, mutta eipä nuo siihenkään pitkään jaksa keskittyä eli ei päivässä tule katsottua 30-60min enempää lasten ohjelmia, pienellä aina vähemmän, koska katoaa kesken ohjelmien.
Hoidosta saavat muilta leikin mallia, sielläkin isompi juttelee melkein mieluiten hoitajien kanssa kuin leikkii. Välillä on leikkitreffit naapurien samanikäisten kanssa, mutta ei meillä aina voi olla vieraita lapsia leikittämässä, jotta leikki sujuisi, varsinkin talven pitkinä sairastussessioina. Ongelmahan on se, että eivät keksi ITSE tekemistä ja kotona on yhtä haahuilua.
Ollaan usein niin, että yksi vanhempi on molempien lasten kanssa kotona ja toinen töissä (toisella kolmivuorotyö ja paljon viikonloppuja töissä, toisella arkityö) eli jotain pitää pystyä tekemään kotona eikä vain kannustaa lapsia tekemään sitä mitä niiden luulisi tekevän ihan muutenkin.
Jos meillä siivottaisiin lelut pois vain ennen imurointia, meillä ei voisi kävellä lattioilla, joka askelen alle tulisi lego tms. nippeleitä sun muita leluja. He todellakin leikkivät yhdellä sen 2min, siirtyvät seuraavaan ja taas seuraavaan, missään ei säily mielenkiinto, siinä välissä käyvät aina haahuilemassa. Pakko se on välillä patistaa keräämään lelut pois.
Ollaan askarreltu kruunuja, angry birds naamareita, paloautoja jne jne jne, on roolileikki vaatteita ym. Niissäkin säilyy mielenkiinto vain hetken, yleensä saan askarrella yksin loppuun. Sitten taas haahuillaan tai riehutaan.
Kaiketi tämä on vaihe, joka tulee vain elää läpi.
Kokeillaan sitä totaali tv:ttömyyttä.
ap
Anna lasten olla rauhassa. Haahuilevat jos haluavat. Älä sekaannu, älä ehdottele, älä ohjaa liikaa. Itseohjautuvuus kehittyy kun on tilaa päättää itse. Eivät ole vauvoja enää, joten tee omat hommasi.
Tuttua meilläkin. Lapset 3 ja 6. Varsinkin vanhempi lapsista ei ole koskaan leikkinyt mielikuvitusleikkejä. Ovat huomanneet tämän päiväkodissakin. Pienempi leikkii silloin jos on yksin, mutta heti kun sisko on kotona alkaa riehuminen ja tappelu. Vanhempi kyllä piirtää ja maalaa. Ulkona viihtyvät hyvin. Telkkaria katsovat varmasti liikaa, mutta ei jakseta niiden tappelua enää yhtään. :(
Meillä lapset leikkivät ja heidän kanssaan on leikittykin paljon. Varsinkin silloin kun olivat pienempiä, osallistuin leikkeihin. Nyt ovat kouluikäisiä enkä enää kovinkaan usein leiki heidän kanssaan. Yleensä leikkivät keskenään.
ehkä ap:n lapset ovat vielä niin pieniä että kaipaavat aikuisen mukaan leikkeihin.
Se on kuitenkin ihan tavallista että noin pienet kyllästyvät nopeasti ja joskus leikkiminen on sitä että kipataan lelut lattialle ja sitten siirrytään uuteen puuhaan :)
Miksi yrität kontrolloida lapsia, jos kuitenki haluat heidän leikkivän vapaasti ja luovasti? Anna juosta ympyrää ja pomppia - sekin on leikkiä. Meillä on leikitty olympialaisia ja tanssituntia ja siihen kuuluu juurikin tuollainen meno. Pienet eivät välttämättä jaksa keskittyä yhteen leikkiin kovin kauan, vaan siirtyvät helposti toiseen touhuun.
Meilläkin on 5- ja 3-vuotiaat, joista varsinkin isompi on taitava leikkijä ja leikinvetäjä. Kuitenkin pienempi ei ole vielä taidoiltaan niin etevä yhteisleikkiin ja jää helposti touhuilemaan omiaan. Ei leikin tarvitse olla aina mitään juonellista "Sami meni sinne ja Salama pelasti". Lapsien ei tarvitse puhua ja juontaa leikkiä. Myös palikoiden tai tavaroiden katselu ja miettiminen on leikkiä. Roolileikit voivat olla vaikeita 3-vuotiaalle ja vielä 5-vuotiaallekin.
Kysyisin tosiaan päiväkodista leikkiasiaa. Tosin, vasu-keskusteluissa näitä on varmasti käyty läpi.
Meillä kotileikit ovat yksi suosituimmista leikeistä ja niissä lapset pesevät ja silittävät pyykkiä, kattavat pöytää sinne sun tänne ja pitävät synttäreitä. Toki nuketkin ovat välillä mukana.
Meillä lapset katsovat 2-3 kertaa viikossa Pikku Kakkosen ja joskus harvoin elokuvan. Molemmat harrastavat musiikkia (soittotunti / muskari) ja tanssia. Myös musiikin ja tanssin avulla voi leikkiä ja se onkin meillä melkein jokapäiväinen ohjelma...
Ja 44 perheessä lasten kanssa leikkivät molemmat vanhemmat ja muut sukulaiset. Itse en kyllä leikitä lapsia, vaan leikin ihan mukana. Yleensä aloitan oman leikin ja sitä kun lapset vähän aikaa seuraavat, niin keksivät, miten voisivat päästä leikkiin mukaan.
Lisäksi lapset leikkivät koiran kanssa ja se voi välillä mennä vauhdikkaaksi (piilosleikki, namin piilotus, koiranlelun repiminen, yleinen hyppely). Sekin on sallittua niin kauan, kun ei ole vaarallista ja koira/lapsi on vapaaehtoisesti mukana.
No anna haahuilla! Ja valittaa tylsyyttä. Siitä ne oppii. Telkkari kii niinku muut sano ja tabletit pois. Mä oon mailman laiskin äiti ja meillä 3 lasta 5,4 ja 3v. Todella hyviä leikkijöitä kaikki. Leluja olen ostanut ja roolivaatteita. 5 ja 4 vuotiaitten lempparipuuhaa on tällä hetkellä piirtäminen,puuhakirjat,majan teko,roolileikit 3v. Seurailee perässä. En ole ikinä leikkinyt lasten kanssa, aina tehnyt vain omia touhujani. Toki koviin tappeluihin puutun, pikkukinat saavat selvittää itse. Pikku kakkosen katsovat joka päivä ja noin pari kertaa viikkoon katotaan dvd leffa. Joskus 5v. Saa katsoa youtubesta Robinia ym. Suosikkejaan ja joskus pelata. Ei ole tablettia, eikä hommata. Puhelimet on meidän vanhempien ja lapset tietää, että me päätämme niistä, eivätkä kinua. Joka ilta luen iltasadut, kovasti nauttivat niistä, paitsi 3v. Ei pysty vieläkään keskittyä kokonaan vaan välillä haahuilee, erilainen luonne kuin 2 vanhempaa lasta. Sisällä pidän selkeesti rauhalliset leikit jos menee rymyämiseksi komennan 2 isompaa pihalle. Majat ym. Tehdään omaan huoneeseen, leikkejä ei levitellä olkkaan, välillä leluja eksyy olkkariin, mutta korjaavat käskystä, koska leikkialue on lastenhuoneet ja ne ovat tosi sekaiset aina, mutta en puutu. Siivouspäivänä alan siivoamaan tai yleensä mies, emme komenna lapsia siivoamaan, vaan kumma juttu he alkavat kaikki siivoamaan esimerkistä kun me siivoamme. Mitähän muuta...leivotaan viik.loppusin yhdessä ja lapset haluaa osallistua ja tykkäävät. Muuten en kyllä lasteni kanssa aikaa sen kummemmin aktiivisesti vietä, toki ruokapöydässä jutellaan aina.
Juuri oli jossain uutinen, jonka mukaan lelujen myynti on vähentynyt, koska lapset räpläävät vain tabletteja ym. eivätkä enää leiki. Jotenkin kammottavaa.
Tässäpä muutama vinkki, kannattaa kokeilla, koska leikki on lapsen kehityksen kannalta tärkeä asia.
1. Jätä esim. kolmeksi viikoksi televisio, tietokone, kännykkä, plekkari yms ruutuaika täysin pois. Kun lapsi kyselee saako pelata tai katsoa, sanot jonkun sellaisen vastauksen, että lapsi ei odota saavansa kohta pelata/katsoa. Esim. Nyt olet saanut sellaista tietää, että pelit eivät ole lapsille hyväksi ja teillä ei nyt enää lapset katsele/pelaile. Jos lapsilla on paljon harrastuksia, karsi.
2. Ota lapset mukaan kotitöihin. Ei tarvitse keksiä mitään olemattomia. Varmaan teillä on päivittäin kotihommia, ruuanlaittoa, pöydänkattamista, pyykkejä jne. Molemmat lapsesi ovat jo sen ikäisiä, että osaavat auttaa. Vaatii vain hieman viitseliäisyyttä, että keksii miten lapsi voisi osallistua kotitöihin ja neuvoa työ hänelle. Tässä muutama esimerkki, sinä viikkaat kuivat vaatteet ja lapset vievät niitä yksi kaksi kappaletta kerrallaan paikoilleen, lapsi nostelee pyykit koneeseen, pilkkoo banaania hedelmärahkaan, paistaa jauhelihaa, kattaa pöydän, pyyhkii pölyt.
3. Menkää kirjastoon, lainaa laadukkaita kirjoja kirjastosta. Lue lapsille joka päivä. Kaikissa kirjoissa ei tarvitse olla kuvia. Käykää teatterissa ja lastenkonsertissa. Kuunnelkaa musiikkia. Elokuvissa voitte käydä, kun lapset ovat alkaneet leikkiä ja se sujuu.
4. Hommaa kotiisi laatikko, jonne keräät tyhjät pakkaukset, kangasta yms jäteaskartelumateriaalia ja teippiä, liimaa. Askarrelkaa yhdessä ja sano lapsille, että näillä saa puuhailla, jos haluaa.
5. Kun lapsilla ei ole mitään tekemistä, älä ohjelmoi heitä. Mutta ole heidän kanssaan pyydä vaikka katsomaan ikkunasta vesipisaroita.
6. Katso, mitä tapahtuu. Ps. olisi kiva kuulla ajatuksesi näistä ja kuulla myös auttoivatko.
29 = ap