**Lokakuun 2014 lapsoset***
Ajattelimpa nyt sitten itse aloittaa tämän ketjun :) Tänne siis rohkeasti vaan kaikki, joilla laskettuaika osuisi lokakuulle 2014.
Itse plussasin viime viikolla kp 25/26 ja laskuri antaisi la:ksi 3.10.2014.
Olen itse kolmekymppinen ja yritystä takana jo kolme vuotta :) . Naimisissa ja ensimmäinen lapsi olisi kyseessä.
Jännitys siitä, että pysyykö pieni matkassa loppuun asti, on suuri, mutta jotenkin on aika luottavainen olo.
Jokos meitä muita lokakuisia olisi?
T: Kippis ja olio 4+1
Kommentit (400)
Mulla on ollu kohtalaisen hyvä olo jo pitkään. Ekassa neuvolassa sovittiin että saan mennä kuuntelee sydänäänet ennen ekaa ultraa. Sovittiin päiväksi 27.3. Mutta tämän viikon alussa laitoin terkkarille viestiä että voisinko tulla jo ens viikolla, että saisin mahd. pian mielenrauhan itselleni. Se sopi hänelle ja niinpä olis ke-aamuna tarkotus mennä kuuntelee että kuuluuko sydämen syke. Tuolloin viikkoja kasassa 10+4. Jännittää ihan hirmuisesti...
Hantsku 10+1
Meillä oli viime viikolla neuvolassa lääkärin tarkistus ja päästiin tosiaan kuuntelemaan pikkuisen sydämen sykettä. Joutuihan se lääkäri jokusen tovin etsimään (ja varoittelikin jo, ettei näin varhaisessa vaiheessa monesti edes kuulu), mutta kun lopulta alkoi kuulua niin olihan se huikea tunne :) Jotenkin muuttui todellisemmaksi koko raskaus. Ensi viikolla sitten labraan verinäytteisiin ja huhtikuun alussa päästään ekaan ultraan, millään ei malttaisi odottaa!
Mulla tosiaan tuo jatkuva ällötys on vähentynyt, enää kuvottavia tuntoja tulee silloin tällöin. Joka päivä kuitenkin taas, mutta ei niin pahasti kuin aiemmin. Väsymys on kuitenkin ihan kamalaa. Taas tuntuu, etten viikonloppuna tehnyt muuta kuin nukuin, mutta silti tuntuu, että ihan liian vähän. Ja täällä myös ollaan tilanteessa, jossa miehen ymmärtämättömyys ottaa pattiin suunnattomasti. Ja vaikka kuinka olen yrittänyt sanoa, että johtuu siitä pikkuisesta elämästä, joka mun sisällä kasvaa, niin ei usko/ymmärrä. Olettaa vaan, että edelleenkin iloisena ja aurinkoisena kodinhengettärenä töiden jälkeen vielä laittaisin ruoan pöytään ja pitäisin kodin tiptop-kunnossa. Valitettavasti mies kun ehti tällaiseen tottua. Omaakin tyhmyyttä toki että opetin liian hyvälle..
Minäkin odotan että tää oksentelu loppus, mutta vielä ei ole havaittavissa helpotusta :( N. puolen tunnin välein on edelleen halattava vessanpönttöä ja tulee niin kauheella paineella, että jos tukkii suun niin tulee nenästä. Kovasti odotan aikaa, että olen taas energinen ja jaksan tehdä muutakin kuin maata sohvalla ja oksentaa.
Esikoinen on jäänyt vaille huomiota, koska en vaan kykene edes kävelemään muualle kuin vessaan. Välillä tultava kontaten pois. Neuvolassa onneksi lohdutteli, ettei lasta traumatisoi, jos tilapäisesti hänen kanssaan en jaksa leikkiä, kerkesin jo potea super huonoa omatuntoa.
Hermot menee mieheen täälläkin, kiitos hormonien. Yritän kuitenkin purra hammasta, sillä ei varmasti ole hänellekään mukavaa, kun raataa töissä ja kotona odottaa sohvalla makaava, oksennukselta haiseva harakka ja lapsi, joka odottaa leikkiseuraa :D Tällä hetkellä tunnen oloni maailman rumimmaksi ja välillä ahdistaa, koska suihkussa käyminenkin on urakka. Mutta eiköhän suunta ole vain ylöspäin ja täältä kuoriutuu vielä hehkeä odottaja :DD
Unohtui tuossa aikaisemmassa viestissä mainita, että meillä herra ei ole itse töissä, joten voisi vallan mainiosti hoitaa nuo asiat itsekin. Siksi siis ottaa pannuun, kun minä töiden jälkeen väsyneenä joutaisin hänen mielestään vielä leikkimään kokkia ja siivoojaakin :)
Meillä tuo ymmärtämättömyys tästä raastavasta väsymyksestä johti siihen että mies vetäs herneen nenukkiinsa illanistujaisissa sukulaistensa luona, kun klo 22 sanoin et nyt on oikeesti päästävä kotiin nukkuun. Rupes siinä sitten mielenosotuksellisesti julistaan kovaan ääneen "kuinka me lähetään ny sitte KOTIIN NUKKUMAAN"... Päästiin jopa 400 metriä parkkipaikalta kotia kohti kun meni päästään suustaan että seuraavalla kerralla jään sitte kotio makaamaan ku oon kerran niin väsyny (ja tässä huom, on siis kuukauden päivät märissy siitä kuinka en lähe mihkään mukaan ku muka väsyttää tai on paha olo), joten vetäsin liinat kiinni ja käskin kävellä kotiin. Kyllä, minä, joka hädintuskin pysty pitään silmiään auki viimeseen varttiin mitä kyläpaikassa oltiin, jouduin ajamaan, koska mies oli huolehtinu sen verran alkoholia kitusiinsa ettei kuulemma kyennyt ajamaan.... Ja mainittakoon vielä että miehen herätyskello soi seuraavana aamuna 5.30 koska sen piti mennä töihin.
Liian innokkaana menin postaamaan.
Seuraavana päivänä menin sitten ja pengoin interwebin syövereistä linkin jos toisenkin niin tutkittua faktatietoo kun raskaana olevien kokemuksia aiheesta, ja pastesin linkit miehelle työpäivän aikana. Ilmeisesti ainakin hetkellisesti meni perille ettei muija puhtaasta veemäisyydestään makaa jokaista vapaaj
hetkeensä.
Tänään oon viettäny ylimäärästä vapaapäivää töistä, ja vietettyäni puolituntia suihkun lattialla istuen saamatta aikaan yhtään mitään itteni pesemisen eteen, mietin jo että pitäskö sitä hakee lääkäriltä pari päivää lisää vapaata...
Pitkästä aikaa pääsin taas lukemaan ryhmän juttuja. Kertomukset olivat taas hireän mielenkiintoisia joten pätin jakaa myös omani.
Np-ultra olisi sitten ensi maanantaina. Viimeksi ultrattu 3 viikkoa sitten ja monesti olen jo ehtinyt epäillä että joko se on mennyt kesken. Oireena on ollut lähinnä kuvotus ja kipeät kainalot. Muuten olen säästynyt pahemmilta oireiluilta. Tai no jos ei sitä lasketa mukaan että olen todella itkuherkkä. Tästä onkin miehen kanssa tullut hiukan sanaharkkaa kun ei kuulemma hänen aiemissa suhteissaan (joissa on syntynyt lapsia) naiset ole vollottaneet tällä tavalla. Mie olen sitten yrittänyt selittää että jokainen raskaus ja nainen on erilainen mutta ei taida oikeen uskoa miun selitystä. No yhtä kaikki, olen koittanut hillitä hiukan tunteitani jo lapsenkin takia.
Itse käyn satunnaisesti koulussa ja töissä. Koulu siis loppusuoralla ja työhön kutsutaan tarvittaessa. Raha on siis aika tiukoilla koska mies ei myöskään töissä. Ei ole pahemmin tullut vielä mietittyä etää mitä sitä tulisi lapsen varalle hankkia, mutta toivottavasti rahaa on edes perustarpeisiin sitten kun syksy koittaa. Koko kesän ajattelin tehdä ahkerasti töitä jos vain raskaus sen sallii.
Ikää on minulla 30v ja 6 raskaus menossa. Tosin synnytyksiä ei vielä yhtään. Nyt toivotaan parasta että kaikki menisi kunnialla loppuun. Rv 11+1
Mulla on pahoinvointi loppunut melkein kokonaan, ja nyt on ihan epätodellinen fiilis, että oonko todella raskaana?? Toisaalta väsymystä on vieläkin, ja rinnat ja vatsa aivan turvoksissa. Silti tuntuu jotenkin että tässäkö ne olot jo olikin? Toisaalta olen kyllä syönyt homeopaattisia raskausoireisiin ja nekin auttanut paljon. Yksi tosi ikävä oire on se, että mulle iski taas raskausajan akne... Just kun iho alkoi olemaan vihdoin hyvä niin nyt nämä näpyt ilmestyi taas.... Onko muilla samaa ongelmaa?
Viime yönä näin ekaa kertaa unen, jossa mulla oli jo iso raskausmaha.:) Saa nähdä koska ne vauvaunet alkaa! Esikoista odottaessa näin paljon tosi selkeitä vauvaunia!
Mulla on ultra vasta kahden viikon päästä, ja mietin että voiskohan neuvolaan soittaa ja varaa extra-aikaa, kysyä että voisko ne kuunnella sydänäänet? Jos sitä sitten uskaltais vihdoin vähän huokaista...
Oon siis nyt viikolla 11 menossa.
Mä niiiiin ootan sitä ultraa! ja kesää masun kanssa hellemekoissa ja sandaaleissa!
Hienoa kuulla että jollakulla on pahoinvointi loppunut jo viikolla 11.Minulla aamuhuimausta ja pitäisi syödä parin tunnin välein ettei tule huonoa oloa.
Mutta painonnousu, ennen raskautta BMI20 ja nyt 9+5 painoa tullut kolme kiloa lisää? Turvotusta on kyllä jonkinverran. Laihdutusvinkkejä?
VILLASUKKA 84 Aknea täälläkin, kiitos PCO:n. Ennen raskautta pysyi aisoissa lääkkeillä, mutta nyt en tietenkään ole käyttänyt niitä myrkkyjä ja näytän toooooodella viehättävältä ;) PERHETTÄ2014, raskausaikana ei pidä laihduttaa, turvotus tuo mukanaan painonnousua ja on ihan normaalia :) Kolme kiloa on vielä aika vähän ja tuolla painoindeksillä nou hätä :) Kannattaa raskausaika ottaa stressaamasta kiloja, niitä tulee joka tapauksessa. Monipuolinen ruokavalio ja liikunta koko raskauden ajan ja ne kilot tulee jotka on tullakseen, eikös juu :)
Mun ekassa raskaudessa mulle tuli melkein 30 kg, vaikka elin ihan normaalin terveellisesti, munkin BMI oli 20. Neuvolassa sanoi että on niin yksilöllistä tuo painon nouseminen ja ei ollut minusta yhtään huolissaan. Toiset syö mitä lystää eikä liiku ja paino nousee vain vähän ja sitten toiset kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikkuu ja silti paino nousee yli 20 kg. Itseltäni ne kilot lähti helposti, vaikka tulikin aika reippaasti.
Villasukka84: Mä ainakin pääsin neuvolatädin pakeille kuuntelee sydänäänet. Tänään se otti mut vastaan jo klo.7.50 ennen työvuoronsa alkua. Sain itselleni mielenrauhan kun nyt kuulin ne pienet sydämen sykkeet. <3 Suosittelen soittamaan neuvolaan. Ties vaikka saisit kans luvan mennä käväsemään. :)
Hantsku 10+4
Talvienkeli85: Joo mullakin on se PCO, varmaan siis syynä akneen myös... Hemmetin PCO on kyllä ollut kaikinpuolin sellainen riesa ettei ois ikinä uskonut... Mulla se ei onneksi ole aiheuttanut lihomista. Mullakin e-pillereillä pysyi akne kurissa mutta niiden takia myös kierto meni aivan sekaisin, eli tuskin kosken enää ikinä elämässäni e-pillereihin...
Perhettä2014: Mä luulen kyllä että olot on helpottanut pääosin niiden homeopaattisten takia. Niiden ansiosta oli olot yleensäkin paljon helpommat kuin ekassa raskaudessa jolloin en tiennyt koko homeopatiasta mitään. Niiden ansiosta yleensäkin tulin raskaaksi!
Hantsku: Oi kiitos, ehkä mäkin sitten kehtaisin soittaa.:) En tosin tiedä yhtään millainen mun uusi terkkari on, ekalla kerralla mulla oli sijainen ja vanha terkkari on opiskeluvapaalla tms.
Täällä kanssa iho on ihan kamalassa kunnossa. Mulla e-pillereiden lopettaminen laukaisia aivan kamalan hormonaalisen aknen, mutta sen sain kuriin ihan apteekin käsikaupan aknelääkkeillä (Basiron-voiteella). Nekin taitavat kuitenkin olla sellaista myrkkyä, etten ole nyt uskaltanut käyttää. Mulla kukkii siis kasvot, mutta myös rintakehä. Tosi kurjan näköistä :( Pakko pitää vain jotain poolopaitoja.
Mullakin on pahoinvointi hävinnyt lähes täysin! Ihanaa! Väsymysta on edelleen, ja öisin nukun huonosti, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen jatkuvaan pahoinvointiin. Ruokahalu ei edelleenkään ole ennallaan, mutta ihan parasta kun koko ajan ei kaikki allötä. Nyt täytyykin alkaa kiriä umpeen noita miinustunteja, joita töissä keräilin lähes kuuden viikon ajan kun lähdin aina mahdollisimman ajoissa pois.
Toisaalta tämä oireettomuus myös on mietityttänyt kovasti. Meillä on huomenna eka ultra, apua! On tätä odotettukin. Kovasti vaan olen varautunut siihen, että sikiö on kuollut, jospa se ennakkoon miettiminen lievittäisi sitä mahdollista pettymystä. Olisi se aikamoinen takaisku tässä vaiheessa saada kuulla, että ei se selvinnytkään. Huomennahan se kuullaan... En saa ensi yönä nukuttua varmaan sen tavallisenkaan vertaa.
Basironilla munkin iho pysyi siedettävänä, mutta en ole nyt sitä uskaltanut käyttää. Mulla näppyjä myös selässä, menee tällee talvella kun voi verhoutua, mutta jos kesällä on vielä niin voi vee, poolossa tulee liian hiki ;) Toivon vaan, että helpottas raskauden myötä, liekkö mahdollista. Sitä ihmettelen, että esikoisesta ei tullut näpyn näppyä eikä oireillu iho, mutta nyt.. voi luoja! Mä en myöskään ole lihonut PCO:n takia, mutta tää iho on yksi murheen kryyni. Pillereillä iho oli virheetön ja ne kun lopetin niin räjähti käsiin :( Tässä nyt yli vuoden piilotellut naamaa BB voiteen alle :D
Tsemppiä AARINKO ultraan, on varmasti hurjan jännää, tule sitten kertomaan mitä näkyi :)
Joo mullakin e-pillereiden jälkeen kolme vuotta sitten räjähti naama, siis ihan järkyttävä! Kaikkea kokeilin, kunnes lopulta etanaseerumi paransi sen. Kunnes nyt taas.... Mulla ei oo selässä tms, mutta kaulassa ja varsinkin suun ympärillä pahimmat. Inhottavinta on se, että tietää että näistä tulee taas arpia mistä ei millään meinaa päästä eroon...
Huomenna oon menossa raskausajan ihonpuhdistukseen, josko se auttaisi edes vähän....
Aarinko: Voi, kunpa mäkin pääsisin jo huomenna ultraan!! Mutta vielä vajaa pari viikkoa pitäis oottaa... Ikuisuus...
Moikka kaikille!
Olen ollut pitkään poissa tästä keskustelusta, olen kirjoittanut yli 35v äitien suljetussa ryhmässä. Siellä on kuitenkin viime aikoina niin harmillisen hiljaista porukan siirryttyä fb:hen, että taidan siirtyä tänne takaisin! Taidan olla niitä "alkuperäisiä" ketkä tänne ihan alussa kirjoittivat, mutta en ole halunnut ainakaan vielä liittyä fb-ryhmiin.
Kiva on ollut lukea päivityksiänne, vaikka en olekaan itse aktiivisesti kirjoitellut. Mutta ei ole ollut kiva lukea, kuinka monet ovat kärsineet kamalasta pahoinvoinnista. Kuullostaa ihan kauhealta! Itsekin kärsin myös lievästä pahoinvoinnista erityisesti viikoilla 7-9 mutta nyt viikon 11 ohitettuani olo on selvästi kohentunut!
Kertaan vähän omaa taustaani, olen siis 38v. ja ennestään meillä on 6v tyttö ja 8v poika. Olemme olleet mieheni kanssa pitkään yhdessä ja nyt elämäämme on tulossa kolmas pienokainen. Mietimme pitkään uskallammeko vielä lähteä tähän ja nyt tilanne on tämä, vieläkin tuntuu aivan epätodelliselta välillä ja vähän hirvittääkin. Hyvien uutisten myötä kuitenkin onnen tunne alkaa kasvaa ja uskallan jo nauttia.
Asumme tällä hetkellä Amerikassa ja paikallinen hoitosysteemi on tullut tutuksi pikku hiljaa, edelliset lapseni ovat Suomessa syntyneet. Ultrattu on jo kaksi kertaa ja kaikki näyttänyt hyvältä tähän mennessä. Olen tavannut lääkärin kerran ja hoitajan kerran, lisäksi täällä tarjotaan kaikille yli 35v äideille ja iseille genetic counselling, jossa kerrotaan kaikista mahdollisista tutkimuksista ja minkä verran riskit nousevat iän myötä ja tutkitaan myös suvussa mahdollisesti esiintyneet sairaudet. Se oli tosi hyvä tapaaminen ja rauhoittavaa kuulla kovia faktoja. Perjantaina on niskaturvotus-ultra ja se jännittää. Laskettu aikani tulee lokakuun alkuun. Verikokeesta olemme saaneet hyvät tulokset.
Luultavasti uskallamme kertoa viikonloppuna lapsille jos ultrassa olisi kaikki hyvin. Sitä odotan jo kovasti! Ihanaa saada jakaa tämmöinen valtava uutinen lasten kanssa.
Oikein paljon terveisiä kaikille! Toivottelen pahoinvointinne hiiteen! :)
Merisiili
Feebe kaksplussan lokakuisiin siirryin.
Onko täällä enää ketään? Miten teillä menee? Hiljaista on.
Täällä vaan odotetaan ajan kulumista. Ei kai muutakaan voi. Ja vähän samja tuntemuksia täällä kuin sulla Feebee, vaikka ihan noin pahasti ei asiat miehen kanssa ole. Mies kyllä on myötätuntoinen ja tekeväinen kotona, kun olen oikeasti tosi huonovointinen, mutta nyt erityisesti tällä viikolla, kun itse olen vähän jo päässyt iloitemaan tästä pahonvoinnin laantumisesta, mies on ollut tosi ärsyttävä ja vähättelevä. Oloni ei todellakaan edelleenkään ole hyvä ja normaali, mutta aikaisempiin viikkoihin verrattuna huippua. Tällä viikolla esim. näin kavereita eikaan kertaan viiteen viikkoon... Oon vaan käyny töissä ja nukkunu kotona. Mies nyt sitten olettaa, että olen ikään kuin parantunut ja kaikki on hyvin. Onneksi meillä molemmilla on aika väljä siisteyskäsitys niin mies ei sentään vaadi kamalasti kotitöitä tekemään nyt kun olen "terve".