aarinko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Mulla ekat supistukset tuntui siltä, kuin ois ollu kovat ilmavaivat. En aluksi tajunnut, että olivat supistuksia, vaan yritin piereskellä. Ei ensikertalaisena heti hoksaa mistä on kysymys. Lisäksi luulin, että supistukset on niin kovia, että tajuu meina lähteä ja jalat pettää alta, kun on tosi kyseessä. Ei tullut missään vaiheessa sellaisia, synnärillekin lähettiin sillä asenteella että varmaan laittavat vielä takaisin kotiin, mutta olinkin melkein 6 cm auki.
-
Ja ap, minustakin kuulostaa siis synnytykseltä. Soita vielä ja kysy siitä sektiosta.
Täällä on tällä viikolla tuunnusteltu, että joko tuntuu liikkeet. Jotain elohiirimäisiä nykäyksiä olen alavatsassa joka päivä muutaman kerran tuntenut, mutta nehän nyt voi olla mitä vaan... Mutta ehkä vauva?
Aarinko 18+0
Ensimmäinen neuvolakäynti taitaa pääasiassa olla sellaista esitietojen keräämistä, terveydenhoitaja kyselee ja haastattelee. Ja sitten isketään käteen nippu kaikenmoisia esitteitä mm. syömisestä ja liikunnasta. Muuten ei "tutkittu" kuin paino ja verenpaine mittaamalla. Lähetteet sai labratutkimuksiin. Niin täällä meillä ainakin. Alkuraskaudessa neuvolakäyntejä on harvakseltaan, tosin meidän terkka kertoi, että nyt tänä vuonna, ilmeisesti maaliskuussa, on tullut joku uudistus noihin käyntimääriin. Ilmeisesti loppupäästä vähenee. Mutta siis puoliväliin mennessä minulla kaksi neuvolakäyntiä ja yksi ultra. Ultrakäytäntö vaihtelee, jossain ultrataan neuvolassa, yleensä kai synnytyssairaalalla. Puolenvälin tienoilla on toinen ultra ja kolmas neuvolakäynti, sitten neuvolalääkärin tarkastus joskus 22+ viikoilla. Tosin tämä eka lääkärikäyntikin ilmeisesti näillä uusilla ohjeistuksillakin aikaistuu, joten sinulla lääkäri saattaa olla jo josku 17. viikolla.
Täälläpä on hiljentynyt. Oletteko kaikki siirtyneet tuonne facebookin puolelle?
Tulin vain päivittelemään omia kuulumisiani. Tänään oli toinen neuvolakäynti, sydänäänetkin päästiin kuulemaan. Aikamoista odottelua tämä odotus nyt kun oireet on lähes olemattomat ja vauvan liikeitä ei vielä tunne. Tuntuu absurdilta että siellä olisi joku. Ehkä tässä parin viikon sisään niitä liikkeitäkin pääse tuntemaan sitten.
Aarinko 16+4
Niin ja eihän limatulppa välttämättä irtoa ennen synnytystä, minullakin suurin osa irtosi vasta kun supistukset olivat päällä.