Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nota epärealistisia haaveita on kaikenikäisillä. Muistan kun lukiossa kaikki tytöt aikoivat opiskelemaan psykologiaa mutta eipä tainnut yksikään noista päästä yliopistoon, mahtoivatko edes hakea tosissaan. Suurin osa noista on hoitajia nykyään/kotiäitinä.
Mikä lukio se sellainen on, josta kukaan muka pääse yliopistoon? Suomessa on myös erittäin harvinaista olla pysvästi kotirouva.
Sairaanhoitajaksi ei ole mitenkään helppo päästä eikä moneen muuhunkaan amk-koulutukseen.
Linnanpellon lukio, Kuopio. Itse pääsin kyllä yliopistoon ja varmaan moni muukin, mutta ei kukaan noista psykatyttösistä.
Sairaanhoitajaksi on kyllä todella helppoa päästä. Toki mikä on vaikeaa sinulle, ei välttämättä ole muille. Meitä kun on eri tasoisia. Ja kukaan ei varmaan maininnut pysyvästä kotona olemisesta? Keksitkö vielä lisää vastaväitteitä vai joko riitti?
Psykatyttöset? En usko sanaakaan. Tuskin edes olet tekemisissä moisten "tyttösten" kanssa, joten tuskin heidän ajankohtaisia kuulumisiaan edes tiedät. Psykologian opinnoista kiinnostuminen ei tarkoita, että ihminen ei ikinä pääse opiskelemaan mihinkään yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nota epärealistisia haaveita on kaikenikäisillä. Muistan kun lukiossa kaikki tytöt aikoivat opiskelemaan psykologiaa mutta eipä tainnut yksikään noista päästä yliopistoon, mahtoivatko edes hakea tosissaan. Suurin osa noista on hoitajia nykyään/kotiäitinä.
Mikä lukio se sellainen on, josta kukaan muka pääse yliopistoon? Suomessa on myös erittäin harvinaista olla pysvästi kotirouva.
Sairaanhoitajaksi ei ole mitenkään helppo päästä eikä moneen muuhunkaan amk-koulutukseen.
Linnanpellon lukio, Kuopio. Itse pääsin kyllä yliopistoon ja varmaan moni muukin, mutta ei kukaan noista psykatyttösistä.
Sairaanhoitajaksi on kyllä todella helppoa päästä. Toki mikä on vaikeaa sinulle, ei välttämättä ole muille. Meitä kun on eri tasoisia. Ja kukaan ei varmaan maininnut pysyvästä kotona olemisesta? Keksitkö vielä lisää vastaväitteitä vai joko riitti?
Psykalle on oikeasti vaikea päästä. Tunnen joitakin, jotka ovat hakeneet ensin lukemaan tilastotieteitä (ainakin aikoinaan sinne pääsi pelkillä papereilla, joiden on toki oltava kohtuulliset), preppasivat siellä tilasto-osaamisensa kuntoon ja hakivat psykaa lukemaan seuraavana vuonna paremmalla menestyksellä.
Itse luin psykan cumun vapaana sivuaineena (taloustieteistä se oli siihen aikaan mahdollista, itsekin suoritin ensin kurssit ja anoin jälkikäteen ns. virallisen sivuaineoikeuden) ja kieltämättä on poltellut joskus, että mitä jos yrittäisikin päästä viimeistelemään ne opinnot. Mutta no, taitaa se kyllä jäädä, vaan saahan sitä leikitellä ajatuksella :)
Tuntemani psykologi pääsi opiskelemaan lukiessaan kotiäitinä lastenhoidon ohessa pääsykokeeseen. Meitä on moneen junaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Lääkikseen nyt ei kuitenkaan ihan pelkällä pitkällä matematiikalla ja fysiikalla mennä. Yo-todistuksen pitäisi olla vahvasti laudaturpainotteinen, eikä se lukihäiriöiseltä onnistu, koska kielet.
Itse painiskelen abin ammatinvalintakysymysten kanssa. Ei ole epärealistisia unelmia, kun ei ole unelmia ollenkaan. En tiedä onko ap:n tilanne kuitenkaan huonompi, koska onhan opiskelukin paljon motivoituneempaa, jos nuori oikeasti haluaa jollekin tietylle uralle. Kai tubettajankin pitää edes kieliä osata, ja hyvä kielitaito edistää jääkiekkoammattilaisuuttakin.
Mulla on lukihäiriöinen lapsi joka loistaa kielissä, opiskelee lukiossa neljää kieltä. Saa haaveilla ja kaikkeen kannustetaan, kun tule ikää niin oppii kyllä omat rajansa.
Hänellä ei ole lukihäiriötä. Lukihäiriöinen ei loista kielissä. Tai sitten hän on jotenkin onnistunut keplottelemaan itselleen jotain hyvityksiä ja kaikki virheet anteeksi. Enkä usko sen olevan mahdollista edes yo-kokeessa, yliopisto-opinnoista puhumattakaan.
Nämä oireet viittaavat lukihäiriöön:
Luet hitaasti.
Kirjaimet ja sanat sekoittuvat tai katoavat, kun luet tai kirjoitat.
Sinun on vaikea ymmärtää ja muistaa lukemaasi tai kuulemaasi.
Sinun on vaikea erottaa toisistaan samankaltaisia konsonantteja, kuten t ja d tai p j b. Myös pitkät vokaalit, kuten aa ja ee ja kaksoiskonsonantit, kuten kk ja pp, kuulostavat samoilta.
Keskittyminen ja ajan hahmottaminen on sinulle vaikeaa.
Sinulla on vaikeuksia muiden asioiden, kuten matematiikan oppimisessa.
Olet motorisesti kömpelö.
Ammattilaisten tutkima ja diagnostisoima on, oli alaluokilla vielä erityisluokalla. Kompensoi lukihäiriötä ilmiömäisellä muistilla ja sinnikkyydellä. Matematiikka on vaikeaa. Lasta on aina kannustettu ja tuettu, on osunut kohdalle mahtavia opettajia jotka ovat osanneet kehittää lapsessa juuri oikeita asioita eikä lasta lytätty ettei susta mitään tule tämän vikasi takia. Lukihäiriöiset eivät kaikki ole samanlaisia eikä samanasteisia, minun lapsella ongelma painottuu matemaattisiin taitoihin ja suomen kieli on vaikeaa. Kirjoittaminen on helpompaa näppäimistöllä kuin käsinkirjoittaen. Siksi olikin yllättävää että kielet ovat helppoja. Yliopistoon tähtää kirjoitusten jälkeen.
Mä sain kuulla koko lapsuuden: ei sulla ole matikkapäätä, ei sulla ole kielipäätä, et ole musikaalinen, et taiteellinen, et liikunnallinen. Eipä musta sitten tullut mitään. Nyt aikuisena ymmärrän että olisin ollut motivoituneempi opiskelemaan ja yrittämään jos olisin saanut kannustusta. Ja varmaan mulla olisi joku vahvuus ollut jos olisi annettu mahdollisuus yrittää. Jos epäonnistui, sai aina kuulla ”mitäs me sanottiin.”
Omia lapsiani aijon kannustan enkä tehdä olettamuksia heidän taidoistaan. Kerron realistisesti että astronautiksi/lääkäriksi/jalkapalloilijaksi pääsy vaatii paljon, mutta jos tarpeeksi kovasti sitä haluaa, se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tietty joukko akateemisia, joille menee se koulutus ja status päähän. Halutaan tehdä selväksi oma erinomaisuus ja se, ettei kaikista siihen omaan alaan ole. Tämähän on täyttä kukkua. En yhtään ihmettele, että osa duunareista inhoaa akateemisia.
Useimpien akateemisten alojen työ ei vaadi suuria älynlahjoja, keskinkertainen älli riittää. Moni työ on melkoisen suorittavat ja on opeteltavissa vähemmän koulutetulle. Samoin opinnot eivät ole mitään rakettitiedettä. Matematiikka ja fysiikka vaativat ymmärrystä, mutta nämäkin ovat opeteltavissa, jos haluaa. Jatko-opiskelut, tutkimus vaativat jo syvempää perehtymistä, mutta jos on kiinnostusta tarpeeksi näihinkin pystyy.
Suomessa yliopistokoulutus on lähes ilmaista ja se on kaikkien ulottuvilla. Lisäisin koulussa matematiikan, soveltamisen opettelua vielä erikseen, ja äidinkielen opetusta, koska nämä ovat avaimet eteenpäin.
Jos itse ei ole koulutettu ja haluaa lapsensa pääsevän pitkälle on yksi helppo keino. Opettakaa lapset lukemaan kirjoja. 30 minuuttia päivässä alakoulusta lähtien. Sekä panostamaan matematiikkaan.
Tosiasia kuitenkin on, että esim. lääkiksen vaatimustaso nousee ihan samaa vauhtia kuin hakijoiden osaamistaso. Aina sinne otetaan tietty pieni prosentti, jotka ovat 'yhteisesti' sovituilla kriteereillä parhaimmisto. Toki kuka hyvänsä voi päästä tuohon joukkoon, mutta prosentuaalisesti se joukko pysyy aina yhtä pienenä, vaikka kaikki hakijat olisivat Einsteineja.
Lääkärin työ ei ole erityisen hankalaa, mutta koulutuksen korkean markkina-arvon takia alalle pääsy on äärimmäisen säädeltyä.
"Koulutuksen korkea markkina-arvo" on ihan teidän lääkäreiden omassa päässänne.
En todellakaan ole lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kälyn tytär haaveili vielä lukion alussa vakavissaan muotisuunnittelijan urasta, mutta opiskelee nyt OKL:llä opettajaksi. Kyllä useimmat nuoret tajuaa sitten kuitenkin realismin päälle lopulta.
Niin no, minun entinen luokkakaverini haaveili muotisuunnittelijan urasta yläasteella. Ja lukiossa. Meni lukion IB-linjallekin sen takia ja valmistui kohtuullisin arvosanoin.
Hän pääsi parin yrityskerran jälkeen Aaltoon opiskelemaan suunnittelua ja on tällä hetkellä töissä Pariisissa aika suuressa muotitalossa. Niin se elämä yllättää. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Lääkikseen nyt ei kuitenkaan ihan pelkällä pitkällä matematiikalla ja fysiikalla mennä. Yo-todistuksen pitäisi olla vahvasti laudaturpainotteinen, eikä se lukihäiriöiseltä onnistu, koska kielet.
Itse painiskelen abin ammatinvalintakysymysten kanssa. Ei ole epärealistisia unelmia, kun ei ole unelmia ollenkaan. En tiedä onko ap:n tilanne kuitenkaan huonompi, koska onhan opiskelukin paljon motivoituneempaa, jos nuori oikeasti haluaa jollekin tietylle uralle. Kai tubettajankin pitää edes kieliä osata, ja hyvä kielitaito edistää jääkiekkoammattilaisuuttakin.
Mulla on lukihäiriöinen lapsi joka loistaa kielissä, opiskelee lukiossa neljää kieltä. Saa haaveilla ja kaikkeen kannustetaan, kun tule ikää niin oppii kyllä omat rajansa.
Hänellä ei ole lukihäiriötä. Lukihäiriöinen ei loista kielissä. Tai sitten hän on jotenkin onnistunut keplottelemaan itselleen jotain hyvityksiä ja kaikki virheet anteeksi. Enkä usko sen olevan mahdollista edes yo-kokeessa, yliopisto-opinnoista puhumattakaan.
Nämä oireet viittaavat lukihäiriöön:
Luet hitaasti.
Kirjaimet ja sanat sekoittuvat tai katoavat, kun luet tai kirjoitat.
Sinun on vaikea ymmärtää ja muistaa lukemaasi tai kuulemaasi.
Sinun on vaikea erottaa toisistaan samankaltaisia konsonantteja, kuten t ja d tai p j b. Myös pitkät vokaalit, kuten aa ja ee ja kaksoiskonsonantit, kuten kk ja pp, kuulostavat samoilta.
Keskittyminen ja ajan hahmottaminen on sinulle vaikeaa.
Sinulla on vaikeuksia muiden asioiden, kuten matematiikan oppimisessa.
Olet motorisesti kömpelö.
Olet väärässä. Ymmärräthän, etteivät kaikki lukihäiriöiset ole samasta muotista, samanlaisia?
Lukihäiriö tarkoittaa juuri häiriötä lukemisessa. Jos ihmisellä ei ole näitä oireita, ei hän ole lukihäiriöinen. Saattaa ehkä olla omasta tai mamman mielestä erityinen lumihiutale, mutta yliopistossa kieliopinnoissa 'loistava' ja ylioppilaskirjoituksista äidinkielestä laudaturin kirjoittava henkilö ei vaan mitenkään voi olla lukihäiriöinen, koska hän osaa lukea ja kirjoittaa paremmin kuin 95% ylioppilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos hoitaa koulunsa hyvin niin anna haaveilla ja puhua. Kun ammatinvalinta tulee myöhemmin eteen niin unelmat kariutuvat joka tapauksessa.
Mitä hän tarkoitti tällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nota epärealistisia haaveita on kaikenikäisillä. Muistan kun lukiossa kaikki tytöt aikoivat opiskelemaan psykologiaa mutta eipä tainnut yksikään noista päästä yliopistoon, mahtoivatko edes hakea tosissaan. Suurin osa noista on hoitajia nykyään/kotiäitinä.
Mikä lukio se sellainen on, josta kukaan muka pääse yliopistoon? Suomessa on myös erittäin harvinaista olla pysvästi kotirouva.
Sairaanhoitajaksi ei ole mitenkään helppo päästä eikä moneen muuhunkaan amk-koulutukseen.
Linnanpellon lukio, Kuopio. Itse pääsin kyllä yliopistoon ja varmaan moni muukin, mutta ei kukaan noista psykatyttösistä.
Sairaanhoitajaksi on kyllä todella helppoa päästä. Toki mikä on vaikeaa sinulle, ei välttämättä ole muille. Meitä kun on eri tasoisia. Ja kukaan ei varmaan maininnut pysyvästä kotona olemisesta? Keksitkö vielä lisää vastaväitteitä vai joko riitti?
Psykalle on oikeasti vaikea päästä. Tunnen joitakin, jotka ovat hakeneet ensin lukemaan tilastotieteitä (ainakin aikoinaan sinne pääsi pelkillä papereilla, joiden on toki oltava kohtuulliset), preppasivat siellä tilasto-osaamisensa kuntoon ja hakivat psykaa lukemaan seuraavana vuonna paremmalla menestyksellä.
Itse luin psykan cumun vapaana sivuaineena (taloustieteistä se oli siihen aikaan mahdollista, itsekin suoritin ensin kurssit ja anoin jälkikäteen ns. virallisen sivuaineoikeuden) ja kieltämättä on poltellut joskus, että mitä jos yrittäisikin päästä viimeistelemään ne opinnot. Mutta no, taitaa se kyllä jäädä, vaan saahan sitä leikitellä ajatuksella :)
Tuntemani psykologi pääsi opiskelemaan lukiessaan kotiäitinä lastenhoidon ohessa pääsykokeeseen. Meitä on moneen junaan.
No enhän minä sitä sanonutkaan, etteikö voisi päästä myös kertahaulla suoraan sisään :) Toin vaan esille, että koska psyka on kuitenkin siellä haasteellisemmassa päässä sisäänpääsyä ajatellen, on jotkut käyneet ensin opiskelemassa sitä itselle hankalampaa puolta eli tilastoja sen ekan opiskeluvuotensa, ja sen jälkeen hakeneet ja päässeet lukemaan sitä haluamaansa ainetta. Tilastot on kuitenkin yllättävän isossa osassa joissain kokonaisuuksissa, lopullisessa työssä toki sitten eri juttu riippuen siitä, mihin suuntautuu. Mulla on siis tuttavapiirissä useampi psykalta valmistunut, ja yksi heistä työskeneteli pitkään tutkijana kansainvälisessä projektissa, jossa nimen omaan ne tilastot oli pääasiallinen työkalu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep, älkää vaan kannustako lapsia ja torpatkaa saman tien niiden unelmat.
Etteivät vahingossakaan kuvittele liikoja itsestään.
Mun isäni muisti aina varjella ettei mulla "nouse päähän" kehut.
Joo ei noussut. Eikä musta kyllä mitään sitten tullutkaan.
Tuttua. Haaveilin lapsena ja nuorena (osittain ehkä vieläkin) seuraavani pikkuserkkuani musiikki- tai tanssialalle. Äiti kannusti mutta isän kommentti oli että: "Mut [minun nimi] XX on ihan oikeesti lahjakas." Siihen jäi ne haaveet.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain kuulla koko lapsuuden: ei sulla ole matikkapäätä, ei sulla ole kielipäätä, et ole musikaalinen, et taiteellinen, et liikunnallinen. Eipä musta sitten tullut mitään. Nyt aikuisena ymmärrän että olisin ollut motivoituneempi opiskelemaan ja yrittämään jos olisin saanut kannustusta. Ja varmaan mulla olisi joku vahvuus ollut jos olisi annettu mahdollisuus yrittää. Jos epäonnistui, sai aina kuulla ”mitäs me sanottiin.”
Omia lapsiani aijon kannustan enkä tehdä olettamuksia heidän taidoistaan. Kerron realistisesti että astronautiksi/lääkäriksi/jalkapalloilijaksi pääsy vaatii paljon, mutta jos tarpeeksi kovasti sitä haluaa, se on mahdollista.
Minä taas elin sellaisen duunariperheen lapsuuden, jossa äitini tuhahteli hienojen perheiden lasten menestykselle, että nehän saa koevastaukset valmiiksi kotoaan (jos äiti opettaja) ym. ym. Minä olin jotenkin hyvä ja hieno, mutta minua ei ikinä kannustettu asettamaan mitään tavoitteita tai ponnistelemaan, kunhan vain odottaisin, että hedelmä joskus putoaa suuhun. No ei pudonnut. Tosin vasta aikuisena tajusin, että ei minua kotona varmaan kovin välkkynä pidettykään, äitini halusi vain hyvää hyvyyttään "kannustaa" minua haukkumalla toisia :( Eli ei kannata haukkua lasta tyhmäksi, mutta ei pidä myöskään vain lässyttää että olet hyvä äläkä ota paineita ja kyllä jotain kivaa tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannusta kovaan työhön. Sattuman varaan ei kannata laskea.
Minä sanoin jo viisivuotiaana, että minusta tulee isona taiteilija.
Vasta yli nelikymmenvuotiaana siitä tuli todellisuutta, ja ilahtuneena voin kertoa, että nykyään elätän itseni taiteellani.
Verta, hikeä ja kyyneliä se vaati. Työtä, työtä ja työtä.
Jos ei ole tavoitteita niin eihän sitä mitään saavutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään nimessä kuuntele muiden aikuisten neuvoja siitä, miten kannattaa opettaa realismia ja latistaa lasta. Kannustan juuri niin paljon kun haluan.
Se, joka luulee, että realismia pitää opettaa erikseen kasvavalle lapselle ei ole sitä koskaan kohdannut.
Vanhemman tehtävä on kannustaa, antaa lapselle pohja ja siivet josta nousta kohti unelmia. Sen vanhemman syliin on kivempi pudota jos ei onnistu kuin latistaja-realistin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Lääkikseen nyt ei kuitenkaan ihan pelkällä pitkällä matematiikalla ja fysiikalla mennä. Yo-todistuksen pitäisi olla vahvasti laudaturpainotteinen, eikä se lukihäiriöiseltä onnistu, koska kielet.
Itse painiskelen abin ammatinvalintakysymysten kanssa. Ei ole epärealistisia unelmia, kun ei ole unelmia ollenkaan. En tiedä onko ap:n tilanne kuitenkaan huonompi, koska onhan opiskelukin paljon motivoituneempaa, jos nuori oikeasti haluaa jollekin tietylle uralle. Kai tubettajankin pitää edes kieliä osata, ja hyvä kielitaito edistää jääkiekkoammattilaisuuttakin.
Mulla on lukihäiriöinen lapsi joka loistaa kielissä, opiskelee lukiossa neljää kieltä. Saa haaveilla ja kaikkeen kannustetaan, kun tule ikää niin oppii kyllä omat rajansa.
Hänellä ei ole lukihäiriötä. Lukihäiriöinen ei loista kielissä. Tai sitten hän on jotenkin onnistunut keplottelemaan itselleen jotain hyvityksiä ja kaikki virheet anteeksi. Enkä usko sen olevan mahdollista edes yo-kokeessa, yliopisto-opinnoista puhumattakaan.
Nämä oireet viittaavat lukihäiriöön:
Luet hitaasti.
Kirjaimet ja sanat sekoittuvat tai katoavat, kun luet tai kirjoitat.
Sinun on vaikea ymmärtää ja muistaa lukemaasi tai kuulemaasi.
Sinun on vaikea erottaa toisistaan samankaltaisia konsonantteja, kuten t ja d tai p j b. Myös pitkät vokaalit, kuten aa ja ee ja kaksoiskonsonantit, kuten kk ja pp, kuulostavat samoilta.
Keskittyminen ja ajan hahmottaminen on sinulle vaikeaa.
Sinulla on vaikeuksia muiden asioiden, kuten matematiikan oppimisessa.
Olet motorisesti kömpelö.
Olet väärässä. Ymmärräthän, etteivät kaikki lukihäiriöiset ole samasta muotista, samanlaisia?
Lukihäiriö tarkoittaa juuri häiriötä lukemisessa. Jos ihmisellä ei ole näitä oireita, ei hän ole lukihäiriöinen. Saattaa ehkä olla omasta tai mamman mielestä erityinen lumihiutale, mutta yliopistossa kieliopinnoissa 'loistava' ja ylioppilaskirjoituksista äidinkielestä laudaturin kirjoittava henkilö ei vaan mitenkään voi olla lukihäiriöinen, koska hän osaa lukea ja kirjoittaa paremmin kuin 95% ylioppilaista.
Ihan aikuisesta menestyneestä ihmisestä puhuin. Mutta sinä saat toki ajatella miten haluat.
Sinun tehtävänäsi on tukea lastasi.
Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, kun lapsi lähtee toteuttamaan haaveitaan?
No, hän ei onnistu siinä. Mikä ei ole maailmanloppu. Terveen itsetunnon omaava ihminen selviää siitä kyllä.
Tosin sitä itsetunnon terveyttä voi vähän miettiä, jos kotoa on saatu malli että mitään ei kannata yrittää koska vituiksi menee kuitenkin.
Luultavasti lapsesi menestyksen suurin este ovat vanhemmat, jotka eivät tue. Suurin osa menestyvistä aikuisista on saanut tukea ja kannustusta vanhemmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
No tasan tarkkaan kerro sille lapselle että ei kannata unelmoida, ettei sen rahkeet riitä, sen haaveet on p*skaa ja mitähän vielä. Tämänhän sä halusitkin kuulla?
Oma äitini käytti tuota strategiaa ja aina toitotti etten piirtämisellä tule ikinä elättämään itseäni ja ei kannata turhia haaveilla. Nyt elätän itseni piirtämällä. Melkein joka työpäivä päässä kirkuu ääni että olen huono, huono, huono, tyhmä, mitä oikein kuvittelen itsestäni, kohta saat potkut, valitsit huonon uran, tyhmä tyhmä tyhmä! Tosi ihanaa olla kutsumusammatissa kun omaan päähän pinttyneet asenteet väittää vastaan ja vie siitä ilon. Haluatko oman lapsesi päätyvän samaan?
Työ yllämainittu kannusta, kuljeta, kustanna kuulostaa hyvältä strategialta. Kuka ihmeen vanhempi haluaa lannistaa lapsensa jo alusta alkaen?
Varmaan sellainen joka on itse lytätty samalla lailla. Anna pahan kiertää :/
Mistä niitä IDOLS laulajia pukkaa?
Kuka niiden karseaa nuotinvierestä soivaa ulvomista kehuu?
Moni sanoo: äidin mielestä oon hyvä laulaja
Ei 12 vuotiasta kannata vielä latistaa. Eikä lukiolaistakaan, jos muistuttaa, että on hyvä aina pitää mielessä joku B suunnitelma, eikä esim. jättää koulua kesken.
Moni tajuaa lopulta itsestään, että kuuluisuus ei olekaan realistista. Ja vaikka rupeaisivat tubettajiksi, niin tajuavat, että joku koulutus ja luotettavampi palkkatyö voi olla edellytys niin kauan kun ei ole tarpeaksi faneja.
Alue: Aihe vapaa
Psykalle on oikeasti vaikea päästä. Tunnen joitakin, jotka ovat hakeneet ensin lukemaan tilastotieteitä (ainakin aikoinaan sinne pääsi pelkillä papereilla, joiden on toki oltava kohtuulliset), preppasivat siellä tilasto-osaamisensa kuntoon ja hakivat psykaa lukemaan seuraavana vuonna paremmalla menestyksellä.
Itse luin psykan cumun vapaana sivuaineena (taloustieteistä se oli siihen aikaan mahdollista, itsekin suoritin ensin kurssit ja anoin jälkikäteen ns. virallisen sivuaineoikeuden) ja kieltämättä on poltellut joskus, että mitä jos yrittäisikin päästä viimeistelemään ne opinnot. Mutta no, taitaa se kyllä jäädä, vaan saahan sitä leikitellä ajatuksella :)