Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kälyn tytär haaveili vielä lukion alussa vakavissaan muotisuunnittelijan urasta, mutta opiskelee nyt OKL:llä opettajaksi. Kyllä useimmat nuoret tajuaa sitten kuitenkin realismin päälle lopulta.
Niin no, minun entinen luokkakaverini haaveili muotisuunnittelijan urasta yläasteella. Ja lukiossa. Meni lukion IB-linjallekin sen takia ja valmistui kohtuullisin arvosanoin.
Hän pääsi parin yrityskerran jälkeen Aaltoon opiskelemaan suunnittelua ja on tällä hetkellä töissä Pariisissa aika suuressa muotitalossa. Niin se elämä yllättää. :)
Minulla on myös ystävä, joka päätti lähteä opiskelemaan vaatetusalaa, toiveena päästä töihin pukusuunnittelijaksi. Työskentelee nykyään pitkin Suomea useissa isoissa projekteissa tunnettujen nimien kanssa pukusuunnittelijana. On kansainvälisesti palkittukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tapa haaveita. Kyllä se jossain vaiheessa itsekin tajuaa.
Palauttamalla maanpinnalle saat vain lapsen kokemaan että just hänestä ei oo siihen... kokemusta on. Mulle jankattiin näitä "realistisia" unelmia (vaikken mikään pilvilinnoissa eläjä ollutkaan) ja musta tuli masentunut työtön.
Parempi kurotella korkealle ja laskeutua vähän alemmas kuin lannistua niin ettei jaksa omiin sukkiinkaan kurottautua...
Haaveet. Kertooko sana jotain siitä, mistä on kysymys? Toiveesta, unelmasta. Epärealistisia tai ei, haaveita siitä huolimatta. Jos kaikki haaveet toteutuvat varmasti, niin ne eivät ole haaveita. Ja vielä lapsen haaveita eikä sinun, joten tehtäväsi ei ole siis niihin puuttua. Jos halua haaveita murskata, niin aloita omistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Tuttavallani on lukihäiriö, toimii nykyisin johtavana ylilääkärinä.
Ja mun tuttavallani on lukihäiriö, ja hän toimii nykyisin saikkarina. Ja on työssään jatkuvasti ongelmissa ihan vaan siksi kun se luetunymmärtäminen tai kirjoitetun tekstin tuotto ei onnistu. Alkaa itsekin tajuta, että vaikka saikin koulutuksen käytyä läpi, siinä työssä on tosiaan väliä esimerkiksi sillä, että kuinka ymmärtää sairaalasta kotiutuvan potilaan jatkohoito-ohjeet. Tai pystyykö oman vuoronsa jälkeen kirjaamaan jokaisesta potilaastaan sellaisen tekstin, että sitä seuraava lukija ymmärtää eikä tule virheitä epäselvän tekstin vuoksi. Ei tuollainen ihminen vaan sovellu tuolle alalle jos tekstin tuotossa ja sen ymmärtämisessä on vaikeuksia.
Eihän lukihäiriö tietenkään automaattisesti ole este pidemmälle opiskeluun ja vastuullisessa ammatissa toimimiseen, mutta miksi tässäkin ketjussa luullaan että kaikki lukihäiriöiset ovat täysin samanlaisia ja pystyvät täysin samaan? Ei tietenkään jotain lievän lukivaikeuden omaavaa lasta saa lytätä, eikä tietenkään sitä lukivaikeudestakaan kärsivää saa lytätä, mutta kyllä niistä realiteeteistakin pitää huolehtia. Jos hyvin vahvan lukivaikeuden omaavaa lasta kannustaa vahvasti johonkin lääketieteen puolelle, on se mun mielestä vähän sama kun myötäillä vaikka sokean lapsen haaveita siitä kuinka hän tahtoo rallikuskiksi. Varmasti se sokea voisi rallikuskinakin jotenkin pärjätä, nuoteillahan siinä ajellaan, mutta ei tuo nyt kovin fiksua olisi kannustaa lasta siihen suuntaan. Pitäisin jopa jonkin verran vastuutomana kannustaa lasta sellaiseen toimintaan, jossa hän on hyvin todennäköisesti muille ihmisille vaaraksi.
Kaikista ei ole kaikkeen, ja se on ihan ok. Jos lasta kannustaa aivan kaikkeen järjettömäänkin ottamatta esiin nätisti myös niitä lapsen rajoitteita ja muita asiaan vaikuttavia seikkoja, ei lapsen itsetunto pääse kehittymään kovin vahvalle pohjalle.
Keskitasoa heikommalla koululaisella on ammattiunelma. Kumpi on parempi vaihtoehto:
a) Lasta kannustetaan siihen ammattiin. Hän panostaa koulunkäyntiin, tekee läksyjä iltaisin sekä lukee ja harjoittelee.
b) Lasta ei kannusteta ja hän itsekin ymmärtää, ettei hän tule siihen pääsemään. Hän alisuoriutuu koulunkäynnin suhteen, koska "ei hän kuitenkaan siihen ammattiin pääse". Koulussa päätyy häiriköimään tunnilla, ja illat ovat epämääräistä haahuilua puhelimella tai kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parasta on koettaa saada jälkikasvu sisäistämään ajoissa se, miten maailma makaa.
Supermenestyjiä voi olla todella vähän. Se, että kenestä tahansa voi tulla miljonääri, ei tarkoita että kaikista voi tulla miljonäärejä, miljardööreistä puhumattakaan.
"Normaaleja" menestyjiä voi olla enemmän, mutta siihen ryhmään on hankala ponnistaa ilman sopiviin piireihin syntymistä.
Noin muuten homma on viritetty niin, ettei keskiverto tossunkuluttaja/pienyrittäjä pääsisi hyppimään isompien silmille.
Joskus raoista pääsee livahtamaan läpi, ja siihen voi tähdätä, mutta vanhan latteuden mukaisesti se "päivätyö" olisi hyvä olla jossain muodossa.
Olet väärässä.
Sitäpaitsi menestystä ei mitata rahalla vaan onnellisuudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna haaveilla, joka tapauksessa haaveilta katkeaa siivet tavalla tai toisella, ja toki se voi olla raskasta aikanaan. Niitä tavoiteltaessa on kuitenkin voitettu junioriturnauksia, soitettu keikkoja pikkuklubeilla ja pidetty taidenäyttelyitä pikkugallerioissa, ja jälkikäteen ne on paljon parempia muistoja kun kurjuuden hyväksyminen 15 v. Näiden prosessien aikana luodaan myös elämänmittaisia ihmissuhteita, itseluottamusta ja positiivisia ominaisuuksia, joista on hyötyä tusina-ammateissakin. Se että haaveet jää maailmalle kun realiteetit vähitellen kirkastuu on paljon vähemmän paha kuin se että rupeaa suorittamaan elämää jo silloin kun ei ole vielä ihan pakko.
Vierailija kirjoitti:
Keskitasoa heikommalla koululaisella on ammattiunelma. Kumpi on parempi vaihtoehto:
a) Lasta kannustetaan siihen ammattiin. Hän panostaa koulunkäyntiin, tekee läksyjä iltaisin sekä lukee ja harjoittelee.
b) Lasta ei kannusteta ja hän itsekin ymmärtää, ettei hän tule siihen pääsemään. Hän alisuoriutuu koulunkäynnin suhteen, koska "ei hän kuitenkaan siihen ammattiin pääse". Koulussa päätyy häiriköimään tunnilla, ja illat ovat epämääräistä haahuilua puhelimella tai kavereiden kanssa.
Nämä kaksi ääripäätä eivät ole ne ainoat vaihtoehdot.
Vaikka kannustaminen on ehdottomasti ok, on kaikkien osapuolten kannalta järkevää pitää mukana edes jonkinlaista realiteettia. Tämä silloin, kun aletaan puhua yläasteikäisistä tai sitä vanhemmista.
Pikkulapset voivat haaveilla ja puhua ihan mistä tahansa, nämä jutut eivät ole vielä heidän todellisuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tasan tarkkaan kerro sille lapselle että ei kannata unelmoida, ettei sen rahkeet riitä, sen haaveet on p*skaa ja mitähän vielä. Tämänhän sä halusitkin kuulla?
Oma äitini käytti tuota strategiaa ja aina toitotti etten piirtämisellä tule ikinä elättämään itseäni ja ei kannata turhia haaveilla. Nyt elätän itseni piirtämällä. Melkein joka työpäivä päässä kirkuu ääni että olen huono, huono, huono, tyhmä, mitä oikein kuvittelen itsestäni, kohta saat potkut, valitsit huonon uran, tyhmä tyhmä tyhmä! Tosi ihanaa olla kutsumusammatissa kun omaan päähän pinttyneet asenteet väittää vastaan ja vie siitä ilon. Haluatko oman lapsesi päätyvän samaan?
Työ yllämainittu kannusta, kuljeta, kustanna kuulostaa hyvältä strategialta. Kuka ihmeen vanhempi haluaa lannistaa lapsensa jo alusta alkaen?
Täällä toinen piirtämällä itsensä elättävä. Vanhemmat eivät kannustaneet, mutta eivät torpanneetkaan. Mutta se koulu! Taidekoulussa kaikki eri alojen opettajat kysyivät ensimmäiseksi ekana vuonna, että miksi te olette alalla, joka ei työllistä? Miksi te tulitte tänne? Vähän omituinen strategia, jos tarkoituksena on saada porukkaa koulutettua alalle, mutta kättelyssa kauhistellaan, että valitsitte sitten paskimman mahdollisen alan :D
Omasta luokastani ainoastaan kaksi muuta elättää itseään taiteella eli sen puoleen koulutuksen kauhistelut eivät olleet turhia. Muut halusivat alan, jolla tienaa paremmin.
Mutta aina JOKU elättää itseään taiteella ja tekee taidetta! Aina jostakusta tulee se, mitä ei pitänyt tai mikä on kamalan vaativaa tai harvinaista. Joku on se NHL-tähti, joku astronautti, toinen räppistara ja yhdestä tulee muotialan suurin vaikuttaja.
Tsemppiä! Sä olet varmasti hyvä, koska taidealalla ei töitä löydy, jos sulla ei ole siihen aidosti paloa ja osaamista :3 Äitisi mielipiteillä voit pyyhkiä hanuriasi ja nauraa päälle.
Tässä on sama kuin kirjoittamisessa. Harrastan luovaa kirjoittamista, olen sitä opiskellut avoimessa yliopistossa jne. Monissa lukemissani kirjoitusoppaissa alkusanat ovat aina tyyliin "tämä on tosi rankkaa, eikä juuri kukaan saa koskaan mitään julkaistua, eikä ainakaan kannata haaveilla elättävänsä itseään tällä". No onhan siinä realismin siementä, mutta entäpä jos kaikki Leena Lehtolaiset olisivatkin sitten päättäneet, että "ai jaa, en mä viitsi sitten yrittääkään".
Olen sitä mieltä, että lasta tulee kannustaa unelmiin. Mutta silti..
Jotain Idolsin koelauluja katsoessa tulee mieleen, että eikö noille ole kukaan sanonut, että ehkä tämä ei ole ihan sinun juttu..
Onko hyväkään että kehutaan loputtomiin niin että käsitys taidoista on ihan epärealistinen..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Äläs nyt voi hyvin aueta. Tiedän erään joka on aina kärsinyt pahasta lukihäiriöstä, mutta opiskelee siitä huolimatta oikiksessa. Paljon lukemista ja panostusta tottakai vaati, ja lukiossa sai opettajilta paljon apua. Mutta pääsi kuitenkin oikiseen pärjää kuulemani mukaan ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskitasoa heikommalla koululaisella on ammattiunelma. Kumpi on parempi vaihtoehto:
a) Lasta kannustetaan siihen ammattiin. Hän panostaa koulunkäyntiin, tekee läksyjä iltaisin sekä lukee ja harjoittelee.
b) Lasta ei kannusteta ja hän itsekin ymmärtää, ettei hän tule siihen pääsemään. Hän alisuoriutuu koulunkäynnin suhteen, koska "ei hän kuitenkaan siihen ammattiin pääse". Koulussa päätyy häiriköimään tunnilla, ja illat ovat epämääräistä haahuilua puhelimella tai kavereiden kanssa.
Nämä kaksi ääripäätä eivät ole ne ainoat vaihtoehdot.
Vaikka kannustaminen on ehdottomasti ok, on kaikkien osapuolten kannalta järkevää pitää mukana edes jonkinlaista realiteettia. Tämä silloin, kun aletaan puhua yläasteikäisistä tai sitä vanhemmista.
Pikkulapset voivat haaveilla ja puhua ihan mistä tahansa, nämä jutut eivät ole vielä heidän todellisuuttaan.
Eivät ole ainoat vaihtoehdot. Tarkoitukseni oli havainnollistaa sitä, että tulevaisuuden tavoitteet ja niihin pitkäjännitteinen pyrkiminen auttavat esimerkiksi pahimman murrosiän yli. Vaikka unelma ei toteutuisikaan, olisi sitä edeltävän ajan voinut huonomminkin käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin nuorella ei ole vielä mitään realiteettien tajua, eikä tarvitse ollakaan. Anna hänen puhua ja haaveilla, kyllä elämä sitten pian opettaa, ettei se olekaan niin helppoa.
Suurin osa ihmisistä ei saavuta sitä, mistä on lapsena haaveillut. Surullista mutta totta. Kyllä minäkin kuvittelin olevani kuuluisa kirjailija, nyt 41-vuotiaana kirjoittelen lähinnä kommentteja tälle palstalle, ja nekin saavat usein alapeukkua. No, hyvä työpaikka kuitenkin on ja puoliso. Olisi voinut elämässä käydä huonomminkin.
Aikuisen kuuluu kannustaa unelmien saavuttamisessa ja sitten kannustaa lisää, jos ja kun unelmat eivät toteudukaan.
Ei 12-vuotiaalla voi olla minkäänlaista käsitystä, mitä esimerkiksi NHL-ammattilaiseksi pääseminen vaatii. Mutta haaveita pitää olla ja ne tulevat todennäköisesti vaihtumaan vielä monet kerrat.
Ymmärrettävästi myös rahallisesti teillä mahdotonta. Sekin karsii haaveita. Meillä kaksi poikaa pelaa jääkiekkoa. On hyvätuloisia ihmisiä ja sitten ne lähiöissä elävät.
Meillä on sellainen periaate, että aina saa haaveilla, kunhan opiskelee kunnolla ja menee yliopistoon. Kyllä ne haaveet siellä unohtuu. Harva pystyy tekemään pitkää uraa ammattiurheilijana. Olisi hyvä hankkia rinnalle joku akateeminen tutkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Lääkikseen ja etenkin eläinlääkikseen pääseminen kyllä joka tapauksessa vaatii niitä perslihaksia ja aikaa, ihan ilman lukihäiriötäkin. Ei estä oppimista ei, mutta seurasin ystäväperheen tytärtä, jolla oli ihan hyvä koulumenestys, ei mitään oppimisvaikeuksia ja pyrki lääkikseen kolme kertaa. Eivät ovet auenneet, ahkerasta lukemisesta ja valmennuskursseista huolimatta. Noihin kahteen paikkaan on todella vaikea päästä, hyvi pieni prosentti otetaan sisään kaikista pyrkijiöstä.
Nopeampi reitti on opiskella ulkomailla, esim. Virossa.
Vierailija kirjoitti:
Kannusta kovaan työhön. Sattuman varaan ei kannata laskea.
Minä sanoin jo viisivuotiaana, että minusta tulee isona taiteilija.
Vasta yli nelikymmenvuotiaana siitä tuli todellisuutta, ja ilahtuneena voin kertoa, että nykyään elätän itseni taiteellani.
Verta, hikeä ja kyyneliä se vaati. Työtä, työtä ja työtä.
Jep tämähän se. Einstein(?) aikanaan sanoi, että menestyksestä on 10% lahjakkuutta ja 90% kovaa työtä. Lahjakkaita on paljon ja suurin osa jättää kykynsä käyttämättä jostain syystä. On paljon esimerkkejä ihmisistä, joilla ei ollut mitään suurta lahjakkuutta, mutta yrittivät sitkeästi ja saivat lopulta uran sen asian parissa, jonka halusivat. Realismia on lähinnä se, ettei kaikista tule maailmanhistorian muistetuimpia, mutta useimmille riittää, että saivat tehdä työnsä sen asian parissa, jota rakastivat.
Sisarellani on paha lukihäiriö, eikä hän oppinut edes lukemaan kuin kymmenvuotiaana. Hänen runouttaan on sittemmin julkaistu ja kirja on tulossa -olen oikolukenut varhaisia versioita jotta ne olivat edes siinä kuosissa että ei-perheenjäsen pystyi ymmärtämään, nyt hänellä on toki jo ammattimaiset oikolukijat. Lukihäiriö on hidaste, ei este, ja nykyisin tukea saa jo koulusta, ylioppilaskirjoituksiinkin saa lisäaikaa. Lapsesi voi hyvinkin päästä lääkikseen jos tuet häntä sekä ymmärtämään rajoituksensa että voittamaan ne.