Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Tämähän ei pidä paikkansa. Ollenkaan.
Tunnen lukihäiriöisiä, jotka ovat olleet usean ällän ylioppilaita. Päässet opiskelemaan ihan minne halusivat. Jos motivaatio riittää eikä kuuntele sinunkaltaisia kaikentietäviä latistajia (joita muuten lääkäreissä tuntuu riittävän), pystyy vaikka mihin.
Tuskin kutosen peruskoulun tasolta kauheasti älliä kirjoitetaan. Sori vaan. Ällän saa 5% kirjoituksiin osallistuneista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nota epärealistisia haaveita on kaikenikäisillä. Muistan kun lukiossa kaikki tytöt aikoivat opiskelemaan psykologiaa mutta eipä tainnut yksikään noista päästä yliopistoon, mahtoivatko edes hakea tosissaan. Suurin osa noista on hoitajia nykyään/kotiäitinä.
Mikä lukio se sellainen on, josta kukaan muka pääse yliopistoon? Suomessa on myös erittäin harvinaista olla pysvästi kotirouva.
Sairaanhoitajaksi ei ole mitenkään helppo päästä eikä moneen muuhunkaan amk-koulutukseen.
Eihän tuossa sanottu, että kukaan ei päässyt, pojista kun ei puhuttu mitään. Voisin kuvitella kyseessä olevan syrjäkylän lukion, jossa lähin yliopistokaupunki on satojen kilometrien päässä, maalla lapset tehdään nuorempina ja kun poikakaveri on käynyt jo amiksen, perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi aiemmin. Niinpä mennään kaupan kassalle töihin tai opiskellaan lähimmässä amkssa.
12-vuotias saa ja pitääkin haaveilla myös mahdottomista asioista. Tunnen tyypin, joka 23-vuotiaana, mielenterveys reistailee, fyysinen kunto huono, pakkoajatuksia ja pelkotiloja, haaveilee poliisin ammatista eikä ymmärrä itse asian mahdottomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka haluaa lääkäriksi henkilön, joka voi esim lääkemääräyksessä sekoittaa milli- ja mikrogramman, tai numerot 6 ja 9? Tai sotkee oikean ja vasemman.
Johan lukihäiriöinen on hengenvaarallinen ammatissa, jossa täytyy olla todella tarkka merkintöjen kanssa!
Olen arkkitehti ja sekoitan oikean ja vasemman, ja mm. numerot 4 & 7 sekä 6 & 9. Ja eksyn aina ihan minne menenkin. Ei näillä ole yhtään mitään merkitystä ammatinharjoittamisen kanssa, pitää vain ottaa pieni hetki ja tsekata tuottamansa materiaalit. Älä lyttää ihmisiä ihan triviaalien seikkojen takia.
Ei ole triviaalia esim annosteleeko lääkettä 100 mikro- vai milligrammaa. On parempi pahoittaa yhden epärealistin mieli kuin tappaa viattomia potilaita. Lääkärillä ei ole useimmiten aikaa tuplatarkistaa määräyksiä ja Saneluitaan, vaan ne pitäisi mennä kerralla oikein.
En ymmärrä tätä nykyisin mentaliteettia, että jos Yksilö haluaa jotakin niin Yksilön pitää se saada, viis siitä kuinka paljon se vahingoittaa mahdollisesti yhteisöä.
Tottakai lääkärin ammatissa pitää eri mittayksiköt osata erottaa aina. Alalle on vaikea päästä ilman lukihäiriötäkin ja muita vaikeuksia niin kyllä minä luotan että pääsykokeissa viimeistään tulee realiteetit vastaan. Kukaan ei tosin kiellä yrittämästä.
Aivan. Mikä tämä into lytätä toisia on muutenkaan? Lääkiksen pääsykokeessa pitää osata laskea, ei sinne oteta toistaitoisia. Lukihäiriö ei estä suoriutumista siinäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Lääkikseen nyt ei kuitenkaan ihan pelkällä pitkällä matematiikalla ja fysiikalla mennä. Yo-todistuksen pitäisi olla vahvasti laudaturpainotteinen, eikä se lukihäiriöiseltä onnistu, koska kielet.
Itse painiskelen abin ammatinvalintakysymysten kanssa. Ei ole epärealistisia unelmia, kun ei ole unelmia ollenkaan. En tiedä onko ap:n tilanne kuitenkaan huonompi, koska onhan opiskelukin paljon motivoituneempaa, jos nuori oikeasti haluaa jollekin tietylle uralle. Kai tubettajankin pitää edes kieliä osata, ja hyvä kielitaito edistää jääkiekkoammattilaisuuttakin.
Mulla on lukihäiriöinen lapsi joka loistaa kielissä, opiskelee lukiossa neljää kieltä. Saa haaveilla ja kaikkeen kannustetaan, kun tule ikää niin oppii kyllä omat rajansa.
Hänellä ei ole lukihäiriötä. Lukihäiriöinen ei loista kielissä. Tai sitten hän on jotenkin onnistunut keplottelemaan itselleen jotain hyvityksiä ja kaikki virheet anteeksi. Enkä usko sen olevan mahdollista edes yo-kokeessa, yliopisto-opinnoista puhumattakaan.
Nämä oireet viittaavat lukihäiriöön:
Luet hitaasti.
Kirjaimet ja sanat sekoittuvat tai katoavat, kun luet tai kirjoitat.
Sinun on vaikea ymmärtää ja muistaa lukemaasi tai kuulemaasi.
Sinun on vaikea erottaa toisistaan samankaltaisia konsonantteja, kuten t ja d tai p j b. Myös pitkät vokaalit, kuten aa ja ee ja kaksoiskonsonantit, kuten kk ja pp, kuulostavat samoilta.
Keskittyminen ja ajan hahmottaminen on sinulle vaikeaa.
Sinulla on vaikeuksia muiden asioiden, kuten matematiikan oppimisessa.
Olet motorisesti kömpelö.
Miehelläni on todettu lukihäiriö.
Hänellä oli alkuun ongelmia kielten kansaa, mutta kirjoitti kahdesta kielestä ällän yo-kokeista. Muista yo-kokeista tuli huonommat. Äidinkielestä vain a.
Lisään, että mieheni oppi ne kaksi kieltä, joista sai ällän, ihan niidenkielisiä romaaneja lukemalla ja kieliä kuuntelemalla. Kieliopista hän ei ymmärtänyt eikä ymmärrä edelleenkään yhtään mitään.
Eli lukihäiriö ei haitannut kielten oppimista, kun oli luontainen kyky oppia kieliä "korvakuulolta".
(itellä ei oo lukihäiriötä ja mulla ei oo mitään luontaista kykyä oppia kieliä. Mun kielten oppiminen on vaatinut valtavaa kieliopin pänttäämistä)
Kuulostaa siltä, että teistä kahdesta sinulla nimenomaan on lukihäiriö, miehelläsi voi olla jotain keskittymisongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää antako lapsen fiksoitua yhteen, epärealistiseen tai muuten vaikeasti saavutettavaan unelmaan. Sen unelman romahtaminen voi aiheuttaa vakavia vaikeuksia nuorelle. Vaikka unelma olisi alunperin ollut realistinen, on silti yhteen asiaan juuttuminen huonoa, elämässä kun voi sattua vaikka mitä. Esim se maailman huipputasoa oleva nuori jalkapalloilija voi loukkaantua ja sinne menee urahaaveet. Siksi on hyvä korostaa sitä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja myös sellaisia, joista lapsi/nuori ei ole vielä kuullutkaan. Unelmia saa tavoitella, mutta aina olisi hyvä pitää mieli avoinna myös muille vaihtoehdoille.
Kai ap:n lapsi kuitenkin jo harrastaa laulua/bändiä ja jalkapalloa? Ei kai vanhempi omalla käyttäytymisellään heitä bensaa liekkeihin ihastelemalla upeutta, taitoja tai osaamisen tasoa epärealistisella tavalla?
Ei pidä ns. katkoa unelmilta siipiä, vaan kannattaa korostaa ja realisoida nuorelle sitä jumalatonta duunimäärää jonka "tähteys" ja "huippuosaajana" oleminen edellyttää. Joskus unelmat ovat vain (saavuttamattomia) unelmia, jonka myös nuori itse tietää vaikka muuta uhoaisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haaveilu, epärealistinenkin, on tosi tärkeää ja voimauttavaa! Minä suhtaudun positiivisesti, kannustan, sanon että onpa hieno haave ja että jalkapallo on tosi hyvä harrastus jota voi jatkaa eri tasoilla koko elämänsä, saa hyvän kunnon ja kavereita, ja varmasti hieno kokemus asua ja pelata ulkomailla joskus.
Uskon, että tämä on niitä asioita, jossa elämä kyllä aikanaan opettaa. Vanhemmat tehtävä on kannustaa, kustantaa ja kuljettaa.
Sama. En ikinä lyttää lapsen haaveita, kehun vaan miten hienolta kuulostaa ja olisipa se kyllä hauskaa! En toisaalta myöskään sano cp-vammaiselle esikoiselle että kyllä sinusta varmasti poliisi tulee.. kun ei tule. Sanon vaan että se onkin kyllä arvostettava ammatti!
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako lapsen fiksoitua yhteen, epärealistiseen tai muuten vaikeasti saavutettavaan unelmaan. Sen unelman romahtaminen voi aiheuttaa vakavia vaikeuksia nuorelle. Vaikka unelma olisi alunperin ollut realistinen, on silti yhteen asiaan juuttuminen huonoa, elämässä kun voi sattua vaikka mitä. Esim se maailman huipputasoa oleva nuori jalkapalloilija voi loukkaantua ja sinne menee urahaaveet. Siksi on hyvä korostaa sitä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja myös sellaisia, joista lapsi/nuori ei ole vielä kuullutkaan. Unelmia saa tavoitella, mutta aina olisi hyvä pitää mieli avoinna myös muille vaihtoehdoille.
En ole ikinä nähnyt lapsen juuttuvan liian haastavaan unelmaan, lasten vanhempien sen sijaan lukuisia kertoja. Lapselle on luonnollista menettää nopeasti kiinnostus ja kiinnostua sitten taas uusista asioista. Aikuiset ottaa asiat liian vakavasti.
Kyllä ne on niitä vanhempia, jotka räyhää kentän laidalla ja uhkailee valmentajia, jos oma lapsi ei menesty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Kypsyy vain hitaammin. Turha lytätä, lukihäiriön vuoksi osaa opiskella hyvin. Tottuu tekemään töitä ja ongelmanratkaisu kyky kehityy. Päämäärä on se ja sitä kohti, luvuttajaksi ei kannata kannustaa.
Minun tyttöni on halunnut tarjoilijaksi ja eläinlääkäriksi. Tällä hetkellä hän aikoo käydä armeijan ja mennä sen jälkeen poliisikouluun. En lyttää mitään haaveita. Toki puhun siitä, mitä vaatii opiskella millekin alalle, millaista työ on ja minkälainen palkka on missäkin työssä. Minusta on hyvä asia, että lapsi on kiinnostunut opiskelusta ja työnteosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Tämähän ei pidä paikkansa. Ollenkaan.
Tunnen lukihäiriöisiä, jotka ovat olleet usean ällän ylioppilaita. Päässet opiskelemaan ihan minne halusivat. Jos motivaatio riittää eikä kuuntele sinunkaltaisia kaikentietäviä latistajia (joita muuten lääkäreissä tuntuu riittävän), pystyy vaikka mihin.
Tuskin kutosen peruskoulun tasolta kauheasti älliä kirjoitetaan. Sori vaan. Ällän saa 5% kirjoituksiin osallistuneista.
Itselläni oli 6,3 peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo. Ei kiinnostanut koulu vaan teininä yhtään. Lukiossakin olin aika laiska mutta jo 7,5 keskiarvoon pääsin. Aktivoiduin kuitenkin lukemaan kirjoituksiin, koska löysin alan jolle yliopistossa halusin. Kirjoitin 5 L:ää ja 1 C:n ja pääsin yliopistoon. Tosin eri alalle kuin halusin, halusin biologiaa lukemaan Helsinkiin enkä pääsyt, mutta oli varahku Turkuun tietojenkäsittelytiedettä ja sinne pääsin. Enkä voisi olla tyytyväisempi että juuri it-alasta tuli ammattini, on meinaan palkat ja työllisyysaste vähän eri luokkaa kuin biologeilla.
Kaikki haaveet ovat epärealistisia. Vaikka pääsisi lääkikseen tai nhl-pelaajaksi, pettymys työhön tulee ennen pitkää vastaan kaikille. Tuskinpa edes paras neurokirurgi ajattelee, että hänen työnsä on sitä millaiseksi sen lapsena kuvitteli. Ja tuskinpa jääkiekkoilija lapsena tajusi, että ammattilaisuran jälkeen nivelet ovat tohjona, terveys muutenkin mitä sattuu, eikä muuta osaamista kuin urheilu. Eli haaveet kaatuu aina, lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna lapsen unelmoida! Haaveilu on ihanaa.
Itse halusin olla pienenä balettitanssija tai leipuri, vaikken ikinä olekaan osannut leipoa enkä edes pitänyt siitä, saati tanssimisesta.
Minusta piti tulla myös prinsessa, toimittaja ja ambulanssiauto, lukiossa halusin sairaanhoitajaksi tai papiksi.
Nykyisin olen tylsässä toimistotyössä amistaustalla, mutta unelmat olivat todella tärkeitä ja haaveilen vieläkin erikoisista ammateista ja kriisityöstä ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
No minä haaveilin 10-vuotiaana aikamatkailusta, joten en pitäisi 12-vuotiaan jääkiekkoiluhaaveita niin huolestuttavina :D
Olen yli kolmekymppinen ja haaveilen edelleen aikamatkailusta :D
Vierailija kirjoitti:
Älkää antako lapsen fiksoitua yhteen, epärealistiseen tai muuten vaikeasti saavutettavaan unelmaan. Sen unelman romahtaminen voi aiheuttaa vakavia vaikeuksia nuorelle. Vaikka unelma olisi alunperin ollut realistinen, on silti yhteen asiaan juuttuminen huonoa, elämässä kun voi sattua vaikka mitä. Esim se maailman huipputasoa oleva nuori jalkapalloilija voi loukkaantua ja sinne menee urahaaveet. Siksi on hyvä korostaa sitä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja myös sellaisia, joista lapsi/nuori ei ole vielä kuullutkaan. Unelmia saa tavoitella, mutta aina olisi hyvä pitää mieli avoinna myös muille vaihtoehdoille.
Tämä. Ei kannata lukittautua yhteen vaihtoehtoon vaan säilyttää tietty joustavuus ja avoimuus. Tiedän monia, jotka ovat koko teini-ikänsä fiksoituneet johonkin tiettyyn status-koulutukseen ja sitten kun usean vuoden yrittämisellä sinne viimein on päästy ,huomaa ettei se ollutkaan sitä mitä luuli ja halusi. Ehkä surkein tietämäni tapaus oli aikuinen joka haki tietylle alalle ,koska suvussa ko ala oli perinteenä. Viidennellä kerralla pääsi sitten sisään kun oli keskittynyt koko tuon ajan lukemaan ja valmistautumaan pääsykokeisiin. Pääaineenkin vielä valitsi niin, että siinä tarvittiin erityisesti matematiikan osaamista vaikkei se yksinkertaisempikaan. sujunut. Ei valmistunut koskaan. Tulee mieleen etteikö olisi ollut järkevämpää hakeutua alalle amiksen ja amkn kautta ja sitten jatkaa yliopistoon jos kiinnostus ja rahkeet olisi riittäneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä haaveilin 10-vuotiaana aikamatkailusta, joten en pitäisi 12-vuotiaan jääkiekkoiluhaaveita niin huolestuttavina :D
Olen yli kolmekymppinen ja haaveilen edelleen aikamatkailusta :D
Minua viehättää teleporttaus. Ikää 55 v.
Täysin epärealistisiakaan haaveita ei tarvitse välttämättä teilata, kunhan vaan vaatii että lapsella on plan b mikäli rocktähteyshaave ei toteudukaan ;) Eli koulut on silti käytävä, vaikka haluaisikin tubettajaksi tai miksi lie.
Olen jo reilusti kolmekymppinen mutta vieläkin harmittaa se, että vanhempani peruskouluaikana lyttäsivät minun kiinnostukseni taiteeseen. Heidän mielestään taiteilijaksi ei voi tulla, sillä piirtäminen ja vastaava "piiperrys" oli kuulemma vain harrastus, ei ammatti.
En sitten koskaan edes harkinnut mitään siihen liittyvää seuraavaan 20 vuoteen. Nyt olen sitten päätynyt media-alalle, mutta valitettavan kauan kesti että tajusin vanhempieni olleen väärässä, ja että kyllä taiteisiin liittyviä töitäkin voi tehdä, jos on niissä asioissa lahjakas, niinkuin minä olin ja olen.
Kertovatko nykynuoret vanhemmille haaveistaan? Minun nuoruudessa niistä ei välttämättä puhuttu edes kavereille.
Tottakai lääkärin ammatissa pitää eri mittayksiköt osata erottaa aina. Alalle on vaikea päästä ilman lukihäiriötäkin ja muita vaikeuksia niin kyllä minä luotan että pääsykokeissa viimeistään tulee realiteetit vastaan. Kukaan ei tosin kiellä yrittämästä.