Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?

Vierailija kirjoitti:

Jep, älkää vaan kannustako lapsia ja torpatkaa saman tien niiden unelmat.

Etteivät vahingossakaan kuvittele liikoja itsestään.

Mun isäni muisti aina varjella ettei mulla "nouse päähän" kehut.

Joo ei noussut. Eikä musta kyllä mitään sitten tullutkaan.

Jep. Minulla on kyllä hyvät vanhemmat, mutta aina oltiin kertomassa, että ei kannata yrittää sitä tai tätä kun siellä ihan muunlaiset pärjää. Siinä alkaa helposti uskoa, ettei oikein mitään varmaan sitten voi saavuttaa ja se kääntyy itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Onneksi löysin miehen, joka uskaltaa unelmoida ja tehdä töitä niiden unelmien eteen ja elämä kääntyi sen esimerkin myötä uudelle polulle. Nyt pärjään todella hyvin, en tiedä missä jamassa olisin ilman hänen kohtaamistaan.

Eikö ole ihanaa, että lapsella on unelmia! Itse varmaan kysyisin lapselta, että tietääkö hän miten voi saavuttaa nuo haaveet ja kehottaisin etsimään mahdollisimman paljon tietoa asiaan liittyen. Esimerkiksi kuinka paljon aikaa, rahaa, harjoittelua ja mitä muuta tavoitteellista täytyy huomioida.

Jos on kiinnostunut lääketieteestä, kuten yhdellä eka sivun vastaajalla, niin eipä muuta kuin lääketieteen peruskirjoja lainailemaan ja tutkimaan eläinhoitoa. Voi olla, että kiinnostus lakkaa tai sitten se motivoi ja kasvaa.

Saahan sitä unelmoida. Minustakin piti tulla poliisi ja rikostutkija. Päädyin humanistisen alan tutkijaksi.

Itse 12-vuotiaana haaveilin elokuvaohjaajan urasta. Ja siis en halunnut ohjata mitään suomi-leffoja vaan ihan Hollywood-kamaa ja kuulutinkin sen kaikille että isona MENEN jenkkeihin ohjaamaan elokuvia. :) Ei minulle kukaan aikuinen mitään sanonut tai toppuutellut. Kyllä se realismi sieltä sitten tuli ihan itsestään. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Useissa AMK kursseissa tehtävät, jotka määrittävät kurssinumeron tehdään ryhmätöinä. Ryhmätoiden sujuvuudesta vastuutetaan oppilaat ja näillä eväillä ns. Vähempi lahjaiset tai lusmut pääsevät eteenpäin.

Lapseni valitti tästä. Ryhmässä oli joku, joka ei ollut tehnyt mitään ja silti sai saman numeron kuin muutkin. Tuskin ole kyse heikkolahjaisuudesta vaan laiskuudesta. Työelämää ajatellen on hieno taito sekin, että saa kaikki osallistumaan.

Jos oman lapsen haaveet kuulostavat epärealistisilta, kannattaa aikuisen varmaan pysähtyä hetkeksi miettimään, miksi ne kuulostavat niin epärealistisilta omasta mielestä. Usein siellä taustalla on aikuisen omat väärät tiedot ja uskomukset tai luutuneet asenteet. 

Sehän on esimerkiksi aika yleistä, että jos omassa suvussa ja lähipiirissä kaikki ovat puhdasverisiä duunareita ja korkeintaan ammattikoulun käyneitä, niin lapsen haaveet kirurgin opinnoista voivat kuulostaa aivan absurdeilta. Jos taas suku on lääkäreitä täynnä, niin jälkikasvun haaveet omasta autokorjaamosta tai siivousfirmasta voidaan torpata heleällä naurulla.

Se, että lukihäiriö olisi jotenkin este opiskelulle ja uralla etenemiselle on aikansa elänyt väärä käsitys. Suututti, kun omalla tokaluokkalaisellani todettiin lukihäiriö ja monet tuttavat ilmeisesti hyvää tarkoittaen rupesivat heti puhumaan, että kyllähän sitä ammattikoulustakin ihan kivoja ammatteja löytyy. Niin löytyy, mutta lukihäiriö ei ole mikään syy jäädä pienipalkkaisille tai matalasti koulutetuille aloille. Maailma on täynnä lukihäiriöisiä yliopistokoulutettuja. 

Lapsi on lapsi. Ihan pahoinpitelyä halveksia toisen suunnitelmia.

Itse ainakin koitan kasvattaa lapsen sillee lujaksi että menee sen perään mitä tahtoo. Jos ei sovi niin jotain muuta.

Nyt kun peruskoulukakku käyty otetaan hyvin iisisti.

Hetki kerrallaan.

No urheilun suhteen on ihan tervettä realismia, että jo lapsena pitää aloittaa intensiivinen harjoittelu parhaiden kanssa, jos haluaa huipulle. Ei ole kannattavaa rakennella jotain älyttömiä pilvilinnoja, koska ennemmin tai myöhemmin taoahtuva romahdus reaalimaailmaan saattaa olla liian kova pala käsiteltäväksi ja johta lopulta monenlaiseen epäsosiaaliseen käytökseen.

Noin muuten saa kyllä unelmoida.

Minusta lapselle ja teinille kannattaa tässä puhua eri tavalla. Lapsi voi vapaasti haaveilla ties mistä leijonanmetsästäjän urasta Afrikassa ja vanhempi voi tyytyväisenä hymyillen nyökytellä. Sen sijaan kun ysiluokkalainen tai lukiolainen miettii tosissaan kouluun hakua ja tulevaa ammattia, niin kyllä minusta voi ihan realistisesti yhdessä miettiä esimerkiksi työllisyysmahdollisuuksia tai kyseisen alan hyviä ja huonoja puolia. Vanhemmat kannattaa myös tarjota hienovaraisesti vaihtoehtoja. Jos teini on vakuuttunut siitä, että haluaa juutubetähdeksi, niin ehkä kannattaa vinkata vaikka media-alan opinnoista.

Aikuisen kannattaa myös muistaa, että nykypäivänä ihmiset eivät opiskele itselleen yhtä ammattia, jossa sitten työskentelevät 40 vuotta ja mielellään samassa työpaikassa. Muistan lukeneeni jostakin, että ihmisillä on nykypäivänä keskimäärin kolme eri alan koulutusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tietty joukko akateemisia, joille menee se koulutus ja status päähän. Halutaan tehdä selväksi oma erinomaisuus ja se, ettei kaikista siihen omaan alaan ole. Tämähän on täyttä kukkua. En yhtään ihmettele, että osa duunareista inhoaa akateemisia.

Useimpien akateemisten alojen työ ei vaadi suuria älynlahjoja, keskinkertainen älli riittää. Moni työ on melkoisen suorittavat ja on opeteltavissa vähemmän koulutetulle. Samoin opinnot eivät ole mitään rakettitiedettä. Matematiikka ja fysiikka vaativat ymmärrystä, mutta nämäkin ovat opeteltavissa, jos haluaa. Jatko-opiskelut, tutkimus vaativat jo syvempää perehtymistä, mutta jos on kiinnostusta tarpeeksi näihinkin pystyy.

Suomessa yliopistokoulutus on lähes ilmaista ja se on kaikkien ulottuvilla. Lisäisin koulussa matematiikan, soveltamisen opettelua vielä erikseen, ja äidinkielen opetusta, koska nämä ovat avaimet eteenpäin.

Jos itse ei ole koulutettu ja haluaa lapsensa pääsevän pitkälle on yksi helppo keino. Opettakaa lapset lukemaan kirjoja. 30 minuuttia päivässä alakoulusta lähtien. Sekä panostamaan matematiikkaan.

Tosiasia kuitenkin on, että esim. lääkiksen vaatimustaso nousee ihan samaa vauhtia kuin hakijoiden osaamistaso. Aina sinne otetaan tietty pieni prosentti, jotka ovat 'yhteisesti' sovituilla kriteereillä parhaimmisto. Toki kuka hyvänsä voi päästä tuohon joukkoon, mutta prosentuaalisesti se joukko pysyy aina yhtä pienenä, vaikka kaikki hakijat olisivat Einsteineja.

Lääkärin työ ei ole erityisen hankalaa, mutta koulutuksen korkean markkina-arvon takia alalle pääsy on äärimmäisen säädeltyä.

"Koulutuksen korkea markkina-arvo" on ihan teidän lääkäreiden omassa päässänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kälyn tytär haaveili vielä lukion alussa vakavissaan muotisuunnittelijan urasta, mutta opiskelee nyt OKL:llä opettajaksi. Kyllä useimmat nuoret tajuaa sitten kuitenkin realismin päälle lopulta.

Lukiokaveri haaveili muotisuunnittelijan urasta, kirjoitti tsiljoona laudaturia ja lähti sitten muotisuunnittelijaksi. Mikä oli pointtisi? Älä lyttää kulttuurialoja, ilman meitä sinulla ei olisi kivoja kuteita, hyvää viihdettä, kivannäköistä mediaa, hienoja rakennuksia, kirjallisuutta, teatteria, kaunista designia jne...

No juu, ei kukaan häntä kieltänyt sille alalle lähtemästä. Pointti oli ehkä se, että hän teki ymmärtääkseni omassa päässään realistisen arvion haluistaan (ja kyvyistään?), kyllä nuoret tähän pystyy ihan itsenäisesti ja ilman vanhempien hätäilyä.

Anna haaveilla. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka unelmat toteutuisivatkin. Tai sitten nuori tajuaa jossain vaiheessa ihan itse unelmiensa mahdottomuuden. Minäkin haaveilin teininä arkeologin, egyptologin ja lääkärin ammateista, mutta lukiossa hoksasin, ettei äly riitä lääkäriksi ja ettei egyptologeilla ja arkeologeilla ole kovin hääppöiset uranäkymät Suomessa. Elämä ja ikä opettaa.

Useimmiten este ei ole vajavaisuus tietyllä osa-alueella kuten lukihäiriö vaan se, ettei yritä, koska aina löytyy näitä alas ampujia. Hyvä pysähtyä miettimään, miksi toinen ihminen haluaa latistaa haaveesi.

Usein heikkouttaan kompensoivat ovat lopulta heikossa taidossaan parempia kuin keskivetoihmiset.

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Voi suloiset unelmoijat <3

Jos unelma saa tsemppaamaan koulussa, niin sehän on tosi hyvä vain. En latistaisi vielä, koska niihin tiedekunta-pyrkimisiin on se noin 7 vuotta. Lapset ehtii moneen kertaan huomaan, että vaikka kuinka yritti, ei siitä pitkästä matikasta tullutkaan kymppi-suoraa.

Jos lapsi taas laiskottelee koulussa niin sanoisin, et tiedätkös, jotta noihin ammatteihin ja koulutukseen pääsee, pitää saada hyviä numeroita. Se ei ole latistamista, vaan toivon mukaan kannustamista.

Joka tapauksessa koulussa parhaansa tekeminen, mitä se sitten kenellekin on, kannattaa aina. Joskus ne hullutkin unelmat toimii hyvänä motivaattorina.

Tosi surullista kun vanhemmat aina kokee omaksi velvollisuudekseen lytätä lapset ja niiden haaveet. Ei munkaan olisi saanut haaveilla yhtään mistään muusta kuin lähihoitajan ammatista. En halunnut.

Hain yliopistoon: "sinä et sinne pääse, ihan turha hakea!"

Pääsin yliopistoon: "sinä et siellä pärjää, ihan turha yrittää!"

Valmistuin yliopistosta: "kortistoon joudut, ihan turha hakeakaan töitä!"

Hain talousjohtajaksi. Työhaastattelusta tullessani äiti soitti ja kuultuaan työn mitä hain: " tulipa käytyä haastattelussa! Sinä et sinne pääse!"

Sain sen paikan ja sitten alkoi dissaaminen, kuinka en ole "oikea ekonomi". "Herrat vain riistää köyhiltä, pyh". Sanomattakin selvää etten ole äitini ja muiden dissaavien sukulaisten kanssa juuri tekemisissä. Heidän sanojensa mukaan, "koska olen nyt niin ylpeä".

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten este ei ole vajavaisuus tietyllä osa-alueella kuten lukihäiriö vaan se, ettei yritä, koska aina löytyy näitä alas ampujia. Hyvä pysähtyä miettimään, miksi toinen ihminen haluaa latistaa haaveesi.

Usein heikkouttaan kompensoivat ovat lopulta heikossa taidossaan parempia kuin keskivetoihmiset.

Juuri näin!

Ap ja muut, jos haluatte lapsistanne alisuoriutujia, niin latistakaa heidät heti tällä sekuntilla! "Ei susta kuitenkaan mihinkään koskaan ole"- oli suomalaista vanhempi-jargonia ainakin 50-luvulla, toivon todellakin ettei enää vuonna 2020!

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapselle ja teinille kannattaa tässä puhua eri tavalla. Lapsi voi vapaasti haaveilla ties mistä leijonanmetsästäjän urasta Afrikassa ja vanhempi voi tyytyväisenä hymyillen nyökytellä. Sen sijaan kun ysiluokkalainen tai lukiolainen miettii tosissaan kouluun hakua ja tulevaa ammattia, niin kyllä minusta voi ihan realistisesti yhdessä miettiä esimerkiksi työllisyysmahdollisuuksia tai kyseisen alan hyviä ja huonoja puolia. Vanhemmat kannattaa myös tarjota hienovaraisesti vaihtoehtoja. Jos teini on vakuuttunut siitä, että haluaa juutubetähdeksi, niin ehkä kannattaa vinkata vaikka media-alan opinnoista.

Aikuisen kannattaa myös muistaa, että nykypäivänä ihmiset eivät opiskele itselleen yhtä ammattia, jossa sitten työskentelevät 40 vuotta ja mielellään samassa työpaikassa. Muistan lukeneeni jostakin, että ihmisillä on nykypäivänä keskimäärin kolme eri alan koulutusta. 

Itse kadun sitä, etä ohjasin ysiluokkaista ammatinvalinnassa työllistymismahdollisuuksien perusteella. Nyt toimisin toisin. Toki asian voi tuoda esille, mutta sitä ei pitäisi korostaa liikaa, vaan jättää valinnanvapaus lapselle. Korostaisin lapselle, että on hyvä olla eri vaihtoehtoja ja että kaikesta koulutuksesta ja kokemuksesta on oma hyötynsä.

Vaikka 9- luokalla tehty valinta ei olisi paras mahdollinen, niin myöhemmin voi tehdä uusia valintoja. Pahinta on, jos jää loppuelämäksi surkuttelemaan sitä 9-luokalla tehtyä valintaa eikä tajua, että se ei määrää loppuelämän suuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän nota epärealistisia haaveita on kaikenikäisillä. Muistan kun lukiossa kaikki tytöt aikoivat opiskelemaan psykologiaa mutta eipä tainnut yksikään noista päästä yliopistoon, mahtoivatko edes hakea tosissaan. Suurin osa noista on hoitajia nykyään/kotiäitinä. 

Mikä lukio se sellainen on, josta kukaan muka pääse yliopistoon? Suomessa on myös erittäin harvinaista olla pysvästi kotirouva.

Sairaanhoitajaksi ei ole mitenkään helppo päästä eikä moneen muuhunkaan amk-koulutukseen.

Linnanpellon lukio, Kuopio. Itse pääsin kyllä yliopistoon ja varmaan moni muukin, mutta ei kukaan noista psykatyttösistä. 

Sairaanhoitajaksi on kyllä todella helppoa päästä. Toki mikä on vaikeaa sinulle, ei välttämättä ole muille. Meitä kun on eri tasoisia. Ja kukaan ei varmaan maininnut pysyvästä kotona olemisesta? Keksitkö vielä lisää vastaväitteitä vai joko riitti?

Ei ihme, että muusikoiden lapsista tulee muusikoita ja taiteilijoiden lapsista taiteilijoita; heillä on se kokemus, että sitä työtä voi oikeasti tehdä.

Lääkärivanhemmat pettyivät, kun tytär menikin oikikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.

Lääkikseen nyt ei kuitenkaan ihan pelkällä pitkällä matematiikalla ja fysiikalla mennä. Yo-todistuksen pitäisi olla vahvasti laudaturpainotteinen, eikä se lukihäiriöiseltä onnistu, koska kielet.

Itse painiskelen abin ammatinvalintakysymysten kanssa. Ei ole epärealistisia unelmia, kun ei ole unelmia ollenkaan. En tiedä onko ap:n tilanne kuitenkaan huonompi, koska onhan opiskelukin paljon motivoituneempaa, jos nuori oikeasti haluaa jollekin tietylle uralle. Kai tubettajankin pitää edes kieliä osata, ja hyvä kielitaito edistää jääkiekkoammattilaisuuttakin.

Mulla on lukihäiriöinen lapsi joka loistaa kielissä, opiskelee lukiossa neljää kieltä. Saa haaveilla ja kaikkeen kannustetaan, kun tule ikää niin oppii kyllä omat rajansa.

Hänellä ei ole lukihäiriötä. Lukihäiriöinen ei loista kielissä. Tai sitten hän on jotenkin onnistunut keplottelemaan itselleen jotain hyvityksiä ja kaikki virheet anteeksi. Enkä usko sen olevan mahdollista edes yo-kokeessa, yliopisto-opinnoista puhumattakaan.

Nämä oireet viittaavat lukihäiriöön:

Luet hitaasti.

Kirjaimet ja sanat sekoittuvat tai katoavat, kun luet tai kirjoitat.

Sinun on vaikea ymmärtää ja muistaa lukemaasi tai kuulemaasi.

Sinun on vaikea erottaa toisistaan samankaltaisia konsonantteja, kuten t ja d tai p j b. Myös pitkät vokaalit, kuten aa ja ee ja kaksoiskonsonantit, kuten kk ja pp, kuulostavat samoilta.

Keskittyminen ja ajan hahmottaminen on sinulle vaikeaa.

Sinulla on vaikeuksia muiden asioiden, kuten matematiikan oppimisessa.

Olet motorisesti kömpelö.

Olet väärässä. Ymmärräthän, etteivät kaikki lukihäiriöiset ole samasta muotista, samanlaisia?

Rocktähteydestä haaveileva voi esim. pyrkiä opiskelemaan muusikoksi. Perheenjäseneni valmistui muusikoksi, pääinstrumenttina kitara. Opinahjoista voi myös löytyä potentiaalisia bändikavereita, mikäli niitä ei omaan muuhun kaveripiiriin kuulu. Toki noihinkaan oppilaitoksiin ei ole hirveän helppo päästä, koska vuosikurssille saatetaan ottaa 1-2 opiskelijaa per instrumentti. Ja fakta toki on, että hyvin harvoista tulee ns. isoja tähtiä siitäkään huolimatta, että tänä päivänä on toki huomattavasti helpompaa saada musiikkiaan julkaistuksi kuin vaikka vielä ysärillä. Pienemmässä mittakaavassa erilaisilla silppuhommilla voi kuitenkin ansaita elantonsa, vaikkei rikastumaan pääsisikään. Esim. ex-mies teki ohjelmatoimiston kautta bändi- ja duokeikkoja covermeiningillä, ja siinä sivussa tekivät sitten omia kappaleitaan. Sessiomuusikon hommia ja teknisempää studiotyötä voi löytyä, ja jotkut pienemmän mittakaavan musiikkialan ihmiset ottavat soitto-oppilaita.