Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Opettajien ja oppilashuollon rooli oppilaiden pahoinvoinnissa
04.10.2020 |
Jonkun aikaa tilannetta seuranneena halusin nyt tuoda yhden näkökulman tähän keskusteluun oppilaiden pahoinvoinnista ja sen ratkaisuista.
Työskentelen sosiaalihuollossa ja osallistun säännöllisesti erilaisiin koulupalavereihin. Kerta toisena jälkeen olen jaksanut hämmentyä siitä, kuinka karseaa kohtelua oppilaat näissä palavereissa saavat osakseen - yleensä vähintään opettajalta, mutta myös niiltä muilta "tukihenkilöiltä". Heiveröisellä itsetunnolla varustettuja oppilaita pelotellaan jatkuvasti kaikilla niillä seurauksilla mitä on edessä, jos ei hommat ota äkkiä sujuakseen. Vahvistavaa sydämellistä kannustusta ja välittämistä ei niissä kohtaamisissa ole lainkaan. Tulee mielikuva, että oppilaita auttaa pääasiassa henkilöstö, joka ei koskaan ole kokenut elämässään vastoinkäymisiä. Ja vaikeahan sitä on tietenkin auttaa, jos oma elämä on ollut vain siitä kiinni, että ottaako itseään niskasta kiinni vai ei. Pahoinvointi nykyaikana on niin monimuotoista, ettei se häviä sillä että alaikäistä kehittymätöntä lasta kehotetaan vain toimimaan toisin.
Tämä ei siis ole puheenvuoro kiusaamisen puolesta. Mutta uskon, että kaikenlaisen kiusaamisen taustalla ovat lopulta ne tärkeimmät kysymykset, eli se että kelpaako, onko arvokas ihmisenä, onko tulevaisuudessa minullekin jotain muuta kuin synkkyyttä. Ja näihin kysymyksiin opetushenkilöstö antaa vastauksensa joka päivä - tiedostamattaankin.
Onko teillä mitään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei te jotka sanotte että soittakaa 112. Mulla oli kerran koulussa tilanne että nuori satutti itseään, niin että vuoti verta. Soitin 112, häke jutteli hetken nuoren kanssa ja käski viedä koulun terkkarille paikkaamaan haavat. Minä vein, terkkari oli vihainen. Hänen mielestään olisi pitänyt viedä päivystykseen. Meillä ei kyllä koulusta löydy ihmistä viemään ketään päivystykseen 5km päähän, nuorella ei taksirahaa eikä häke lähetä ambulanssia, nuoren kotiväki ei tavoitettavissa. Mitä sitten pitäisi tehdä? Tämä ei ole 90-luku jolloin opettaja vei oppilaan omalla autolla sairaalaan ja oli hänen kanssaan siellä 2 tuntia. Kukaan oppilas ei saa olla ilman valvontaa oppitunnin aikana, henkilökunta vedetty minimiin eikä sijaisia saa palkata, joten vaikeaksi menee. Minullakaan ei ole autoa.
Hohhoijaa. Millä ne lapset tulee kouluun tai lähtee koulusta. Käyttääkö joku taksia?
Oletko kuullut kelakyydistä? Onko sulla oma puhelin, vai koulun?
Mihin soitatte, jos lapsen pitää päästä kiireettömästi ensiapuun? Ambulanssi ainoa mahdollinen? Olisko tikasauto parempi niin pääsisi parvekkeelta kyytiintai helikopteri?
Etkö tajua? Opettajalla on 20 lasta vastuulla ja niitä ei voi jättää yksin. Jonkun muun pitäisi ottaa vastuu. Terveydenhoitajan pitäisi. Hänellä voi olla sovittu aika yhdelle oppilaalle, mutta sen voi hyvin siirtää mielummin kuin jättää 20 lasta valvomatta ja vailla opetusta.
Onko opettajat mukana koulukyydeissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tunnen muutaman psykologin ihan ystävänä. Joitakin olen kohdannut työn puolesta.
Minua kiinnostaisi tietää, miten psykologi voi auttaa moniongelmaista oppilasta? Kaksikin ystävääni on ollut koulupsykologina. Kumpikin hakeutui työstä pois. Kummallakin syynä se, että he kokivat, etteivät voineet yrityksistä huolimatta vaikuttaa oppilaiden asioihin.
Perusopetuksen alaikäisestä oppilaasta on vastuussa vanhempi. Psykologi ohjeistaa vanhempaa, miten toimia, että ongelmia saataisiin ratkottua. Uudelleen ja uudelleen. Vanhempi ei toimi ohjeiden mukaan, mikään ei muutu, oppilas on edelleen ongelmiensa keskellä.
Ja ongelmiin auttaisi esim osin se, että lapsi menisi nukkumaan klo 20 ilman kännykkää ja heräisi klo 7. Yksinkertaista, ei toteudu.
Opettaja yrittää huomioida oppilaan tarpeet psykologin ohjeiden mukaan. 25 oppilaan luokassa aikaa yhden oppilaan yksilöllisellä huomioimiselle on alle 2 minuuttia/oppitunti, koska muutkin pitäisi huomioida. Ja yksilöllisen huomioimisen lisäksi pitäisi myös opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tämähän on pelkästään hyvä asia! Kuntien resurssit ohjautuvat opetukseen ja maakunnat vastaavat siitä että kukin saa taevitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut.
Erinomainen uudistus! Kertakaikkiaan.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset siirtyy osaksi jotain maakuntahallintoa eikä heillä ole enää mitään käsitystä oppilaitoksista ja ihmisistä niiden sisällä.
Mietipä, onko Auran kunnassa toimiva sosiaalialaa ammattilainen paremmin perillä oman kunnan asioista kuin jos hän toimii Turusta käsin ja toiminta-alueena on koko maakunta?
Naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tämähän on pelkästään hyvä asia! Kuntien resurssit ohjautuvat opetukseen ja maakunnat vastaavat siitä että kukin saa taevitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut.
Erinomainen uudistus! Kertakaikkiaan.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset siirtyy osaksi jotain maakuntahallintoa eikä heillä ole enää mitään käsitystä oppilaitoksista ja ihmisistä niiden sisällä.
Mietipä, onko Auran kunnassa toimiva sosiaalialaa ammattilainen paremmin perillä oman kunnan asioista kuin jos hän toimii Turusta käsin ja toiminta-alueena on koko maakunta?
Naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Haastavan lapsen äitinä haluan tuoda oman näkökulmani asiaan.
Lapseni kalenteri-ikä ei vastaa kehitysikää (eli toisinsanoen monet taidot ei ole ikätasolla). Mukaanlukien kielelliset valmiudet (puheen tuotto ja ymmärrys, sekä päässä tapahtuva oma ns. sisäinen puhe; joka ohjaa ja säätelee omaa toimintaa), autistiset piirteet (lievinäkin haastavia esim. sosiaalisissa suhteissa), yliherkkyys (etenkin hälinä ja äänet). Kaikki vaikeuttaa oleellisesti tunneilmaisua, keskittymiskykyä, toiminnanohjausta, opinnoista selviytymistä jne.
No hänet on laitettu erityisen tuen statuksella normiluokkaan. Me vanhemmat emme suinkaan ole vaatineet tälläistä “paapomista”. Erityisen tuen status tarkoittaa todellakin vain statusta, konkreettinen tuki on ne MINUUTIT jota lapselle jaetaan koko koulun yhteisestä koulunkäyntiavustajasta kaikkien muiden lasten kesken (300 oppilaan koulu, voi laskea kuinka paljon siitä on lapsia tehostetulla/ erityisellä tuella + päälle ne yleisessä tuessa olevat oppilaat jotka ei ole vielä tehostetussa tuessa vaikka ehkä pitäisi).
Pienimmillään tästä seuraa se että lapsi koulussa tsemppaa ja juoksee muiden perässä, katselee pihapuun oravia tunnilla, itkeskelee jossain nurkissa yksinään, kotona sitten räjähtää ja on vaikea kun kuormitus purkautuu.
Pahimmillaan se kuormitus purkautuu koulussa ja hän ajautuu tappeluihin, rikkoo jotakin tai satuttaa jotakuta.
Olen hakenut ja pyytänyt ja vastaanottanut lapselleni kaiken avun mitä saa. Erityiskouluun tai pienryhmään ei pääse, etenkin kun ei ole vielä(kään) mitään selvää diagnoosia.
Mitä helvettiä minun pitäisi vanhempana tehdä?! Jäädä lapsen kanssa kotiin? Kuka sen maksaa? Nykyisen elämisen saatikka lapsen syrjäytymisen? Tilanne on meille vanhemmillekkin täysin kestämätön, saatikka sitten sille lapselle. Kuka meistä aikuisista menisi vastaavilla haasteilla joka päivä töihin ja suoriutuisi niistä kunnialla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tunnen muutaman psykologin ihan ystävänä. Joitakin olen kohdannut työn puolesta.
Minua kiinnostaisi tietää, miten psykologi voi auttaa moniongelmaista oppilasta? Kaksikin ystävääni on ollut koulupsykologina. Kumpikin hakeutui työstä pois. Kummallakin syynä se, että he kokivat, etteivät voineet yrityksistä huolimatta vaikuttaa oppilaiden asioihin.
Perusopetuksen alaikäisestä oppilaasta on vastuussa vanhempi. Psykologi ohjeistaa vanhempaa, miten toimia, että ongelmia saataisiin ratkottua. Uudelleen ja uudelleen. Vanhempi ei toimi ohjeiden mukaan, mikään ei muutu, oppilas on edelleen ongelmiensa keskellä.
Ja ongelmiin auttaisi esim osin se, että lapsi menisi nukkumaan klo 20 ilman kännykkää ja heräisi klo 7. Yksinkertaista, ei toteudu.
Opettaja yrittää huomioida oppilaan tarpeet psykologin ohjeiden mukaan. 25 oppilaan luokassa aikaa yhden oppilaan yksilöllisellä huomioimiselle on alle 2 minuuttia/oppitunti, koska muutkin pitäisi huomioida. Ja yksilöllisen huomioimisen lisäksi pitäisi myös opettaa.
Minusta taito kuunnella, olisi jo paljon.
Tästä keskustelusta jää semmoinen tunne, että taito kuunnella ohjausta olisi vähentynyt.
Työsuojelun ottaminen puheeksi nostaa heti karvat pystyyn. Vanha neuvo on: Ohjausta niille jotka sitä tarvitsevat ja lisää valvontaa, niille jotka eivät halua neuvoja tai ohjeita noudattaa.
Näin tästäkin selvitään. Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Haastavan lapsen äitinä haluan tuoda oman näkökulmani asiaan.
Lapseni kalenteri-ikä ei vastaa kehitysikää (eli toisinsanoen monet taidot ei ole ikätasolla). Mukaanlukien kielelliset valmiudet (puheen tuotto ja ymmärrys, sekä päässä tapahtuva oma ns. sisäinen puhe; joka ohjaa ja säätelee omaa toimintaa), autistiset piirteet (lievinäkin haastavia esim. sosiaalisissa suhteissa), yliherkkyys (etenkin hälinä ja äänet). Kaikki vaikeuttaa oleellisesti tunneilmaisua, keskittymiskykyä, toiminnanohjausta, opinnoista selviytymistä jne.
No hänet on laitettu erityisen tuen statuksella normiluokkaan. Me vanhemmat emme suinkaan ole vaatineet tälläistä “paapomista”. Erityisen tuen status tarkoittaa todellakin vain statusta, konkreettinen tuki on ne MINUUTIT jota lapselle jaetaan koko koulun yhteisestä koulunkäyntiavustajasta kaikkien muiden lasten kesken (300 oppilaan koulu, voi laskea kuinka paljon siitä on lapsia tehostetulla/ erityisellä tuella + päälle ne yleisessä tuessa olevat oppilaat jotka ei ole vielä tehostetussa tuessa vaikka ehkä pitäisi).
Pienimmillään tästä seuraa se että lapsi koulussa tsemppaa ja juoksee muiden perässä, katselee pihapuun oravia tunnilla, itkeskelee jossain nurkissa yksinään, kotona sitten räjähtää ja on vaikea kun kuormitus purkautuu.
Pahimmillaan se kuormitus purkautuu koulussa ja hän ajautuu tappeluihin, rikkoo jotakin tai satuttaa jotakuta.
Olen hakenut ja pyytänyt ja vastaanottanut lapselleni kaiken avun mitä saa. Erityiskouluun tai pienryhmään ei pääse, etenkin kun ei ole vielä(kään) mitään selvää diagnoosia.
Mitä helvettiä minun pitäisi vanhempana tehdä?! Jäädä lapsen kanssa kotiin? Kuka sen maksaa? Nykyisen elämisen saatikka lapsen syrjäytymisen? Tilanne on meille vanhemmillekkin täysin kestämätön, saatikka sitten sille lapselle. Kuka meistä aikuisista menisi vastaavilla haasteilla joka päivä töihin ja suoriutuisi niistä kunnialla?
Kunnat saavat korkeamman tuen oppilaista, jotka omaavat erityisen tuen.
Toisinaan Valtiohallinto on kysynyt, mitä tämä erityinen tuki on. Jossain tapauksissa kunnat eivät ole voineet nimetä yhtään tukimuotoa. Vain korkeampi korvaus on saatu Valtiolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arviontikeskustelu meni tänä vuonna siihen että lapseni itki siellä. Opettaja oli se joka hänet siellä sai itkemään.
Onneksi paikalla oli myös toinen opettaja joka alkoi puhua sen oman opettajan päälle huomatessaan ettei hän osaa käydä rakentavaa keskustelua.
Koulupsykologin kanssa käydään lapsi myös sitä miksi lapseni motivaatio koulunkäyntiin on niin alhaalla eikä vain sitä todellista ongelmaa. Lapsi on motivoitunut kotona ja toisen opettajan tunneilla, valitettavasti suurimman osan ajasta joutuu olemaan sen oman opettajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Haastavan lapsen äitinä haluan tuoda oman näkökulmani asiaan.
Lapseni kalenteri-ikä ei vastaa kehitysikää (eli toisinsanoen monet taidot ei ole ikätasolla). Mukaanlukien kielelliset valmiudet (puheen tuotto ja ymmärrys, sekä päässä tapahtuva oma ns. sisäinen puhe; joka ohjaa ja säätelee omaa toimintaa), autistiset piirteet (lievinäkin haastavia esim. sosiaalisissa suhteissa), yliherkkyys (etenkin hälinä ja äänet). Kaikki vaikeuttaa oleellisesti tunneilmaisua, keskittymiskykyä, toiminnanohjausta, opinnoista selviytymistä jne.
No hänet on laitettu erityisen tuen statuksella normiluokkaan. Me vanhemmat emme suinkaan ole vaatineet tälläistä “paapomista”. Erityisen tuen status tarkoittaa todellakin vain statusta, konkreettinen tuki on ne MINUUTIT jota lapselle jaetaan koko koulun yhteisestä koulunkäyntiavustajasta kaikkien muiden lasten kesken (300 oppilaan koulu, voi laskea kuinka paljon siitä on lapsia tehostetulla/ erityisellä tuella + päälle ne yleisessä tuessa olevat oppilaat jotka ei ole vielä tehostetussa tuessa vaikka ehkä pitäisi).
Pienimmillään tästä seuraa se että lapsi koulussa tsemppaa ja juoksee muiden perässä, katselee pihapuun oravia tunnilla, itkeskelee jossain nurkissa yksinään, kotona sitten räjähtää ja on vaikea kun kuormitus purkautuu.
Pahimmillaan se kuormitus purkautuu koulussa ja hän ajautuu tappeluihin, rikkoo jotakin tai satuttaa jotakuta.
Olen hakenut ja pyytänyt ja vastaanottanut lapselleni kaiken avun mitä saa. Erityiskouluun tai pienryhmään ei pääse, etenkin kun ei ole vielä(kään) mitään selvää diagnoosia.
Mitä helvettiä minun pitäisi vanhempana tehdä?! Jäädä lapsen kanssa kotiin? Kuka sen maksaa? Nykyisen elämisen saatikka lapsen syrjäytymisen? Tilanne on meille vanhemmillekkin täysin kestämätön, saatikka sitten sille lapselle. Kuka meistä aikuisista menisi vastaavilla haasteilla joka päivä töihin ja suoriutuisi niistä kunnialla?
Olisiko ratkaisu siirtää lapsi kehitysikäänsä vastaavalle luokalle? Vai mikä mielestäsi olisi ratkaisu? Henkilökohtainen avustaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Haastavan lapsen äitinä haluan tuoda oman näkökulmani asiaan.
Lapseni kalenteri-ikä ei vastaa kehitysikää (eli toisinsanoen monet taidot ei ole ikätasolla). Mukaanlukien kielelliset valmiudet (puheen tuotto ja ymmärrys, sekä päässä tapahtuva oma ns. sisäinen puhe; joka ohjaa ja säätelee omaa toimintaa), autistiset piirteet (lievinäkin haastavia esim. sosiaalisissa suhteissa), yliherkkyys (etenkin hälinä ja äänet). Kaikki vaikeuttaa oleellisesti tunneilmaisua, keskittymiskykyä, toiminnanohjausta, opinnoista selviytymistä jne.
No hänet on laitettu erityisen tuen statuksella normiluokkaan. Me vanhemmat emme suinkaan ole vaatineet tälläistä “paapomista”. Erityisen tuen status tarkoittaa todellakin vain statusta, konkreettinen tuki on ne MINUUTIT jota lapselle jaetaan koko koulun yhteisestä koulunkäyntiavustajasta kaikkien muiden lasten kesken (300 oppilaan koulu, voi laskea kuinka paljon siitä on lapsia tehostetulla/ erityisellä tuella + päälle ne yleisessä tuessa olevat oppilaat jotka ei ole vielä tehostetussa tuessa vaikka ehkä pitäisi).
Pienimmillään tästä seuraa se että lapsi koulussa tsemppaa ja juoksee muiden perässä, katselee pihapuun oravia tunnilla, itkeskelee jossain nurkissa yksinään, kotona sitten räjähtää ja on vaikea kun kuormitus purkautuu.
Pahimmillaan se kuormitus purkautuu koulussa ja hän ajautuu tappeluihin, rikkoo jotakin tai satuttaa jotakuta.
Olen hakenut ja pyytänyt ja vastaanottanut lapselleni kaiken avun mitä saa. Erityiskouluun tai pienryhmään ei pääse, etenkin kun ei ole vielä(kään) mitään selvää diagnoosia.
Mitä helvettiä minun pitäisi vanhempana tehdä?! Jäädä lapsen kanssa kotiin? Kuka sen maksaa? Nykyisen elämisen saatikka lapsen syrjäytymisen? Tilanne on meille vanhemmillekkin täysin kestämätön, saatikka sitten sille lapselle. Kuka meistä aikuisista menisi vastaavilla haasteilla joka päivä töihin ja suoriutuisi niistä kunnialla?
Olisiko ratkaisu siirtää lapsi kehitysikäänsä vastaavalle luokalle? Vai mikä mielestäsi olisi ratkaisu? Henkilökohtainen avustaja?
Hän on jo jäänyt luokalleen ja se auttoi jonkin verran.
Lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta ja tukea koulupäivästä selviytyäkseen ja jotain oppiakseen. Muuten koulu on hänelle vain säilytyslaitos. Pienluokka jossa erityisopettaja ja avustaja käytössä olisi hyvä ratkaisu. Hänessä on kuitenkin vielä potentiaalia, eikä hän mielestäni ole mikään toivottomin tapaus. Pienluokalla varmaan pärjäisi sieltä parhaasta päästä kuitenkin. Eli ei kai sitten ole tarpeeksi sairas tai ongelmallinen sinne, kun aina näissä odotellaan että lapsi kuormittuu ja ahdistuu niin vakavasti että jonain päivänä tekee jotain täysin hallitsematonta. Sitten vasta kriisityön kautta alkaa saamaan jotain tukea. 🙄
Ja tuosta luokalle jäämisestä piti vielä sanoa että oma ope ei millään ymmärtänyt että hänen kehitysikänsä ei todellakaan vastaa kalenteri-ikää. Jutut oli sitten juurikin tasoa että “kyllä pitäisi jo osata kun onhan hän jo 8v, vaikka onkin ykkösluokalla” 🤦🏼♀️ Eli aikuiset ei edelleenkään osanneet kohdata ja tukea häntä sillä tasolla millä hän oikeasti oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Joo. Maailma on vain terveitä varten?
Eiköhän ”sairaille” löydy ne omat sijoituskohteensa ja säilytyslaitoksensa, jossa saavat toteuttaa itseään ja vahvuuksiaan. On niitä erityiskouluja edelleen muutamia olemassa, samoin psykiatrisia hoitolaitoksia. Jos oppilas ei syystä tai toisesta ole koulukuntoinen ilman, että tarvitsee jatkuvaa palaveria ja vie opettajan resursseista kohtuuttoman paljon, silloin oppilaan paikka ei ole tavallinen luokka. Oman itsensä ja muiden takia.
Onko niin, että siirtoon tarvitaan vanhempien suostumus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tämähän on pelkästään hyvä asia! Kuntien resurssit ohjautuvat opetukseen ja maakunnat vastaavat siitä että kukin saa taevitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut.
Erinomainen uudistus! Kertakaikkiaan.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset siirtyy osaksi jotain maakuntahallintoa eikä heillä ole enää mitään käsitystä oppilaitoksista ja ihmisistä niiden sisällä.
Mietipä, onko Auran kunnassa toimiva sosiaalialaa ammattilainen paremmin perillä oman kunnan asioista kuin jos hän toimii Turusta käsin ja toiminta-alueena on koko maakunta?
Naurettavaa.
Naurettavaa on se, että asioita kirjataan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.
Olisi suotavaa, että joku taho puuttuisi tähän ja saattaisi asianosaiset vastuuseen teoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Joo. Maailma on vain terveitä varten?
Eiköhän ”sairaille” löydy ne omat sijoituskohteensa ja säilytyslaitoksensa, jossa saavat toteuttaa itseään ja vahvuuksiaan. On niitä erityiskouluja edelleen muutamia olemassa, samoin psykiatrisia hoitolaitoksia. Jos oppilas ei syystä tai toisesta ole koulukuntoinen ilman, että tarvitsee jatkuvaa palaveria ja vie opettajan resursseista kohtuuttoman paljon, silloin oppilaan paikka ei ole tavallinen luokka. Oman itsensä ja muiden takia.
Onko niin, että siirtoon tarvitaan vanhempien suostumus?
Jos vanhemmilta vaaditaan mitään suostumusta tai vaikka vaan allekirjoitusta mihinkään, niin se kannattaa tarkituttaa lakimiehellä joka, toivottavasti, on erikoistunut lapsen oikeuksiin.
OHR on yksi pellekerho. Siellä
Ovien takana kalentereineen viherkasveineen ja kannustavine julisteineen istuvat ja voivottelevat. Lapsi ja perhe käy palavereissa ja siellä
Voivotellaan vielä lisää. Tervetuloa luokkiin ja välkälle ja koulumatkoille. Saattaa silmä pieni avautua millaista elämä oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tämähän on pelkästään hyvä asia! Kuntien resurssit ohjautuvat opetukseen ja maakunnat vastaavat siitä että kukin saa taevitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut.
Erinomainen uudistus! Kertakaikkiaan.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset siirtyy osaksi jotain maakuntahallintoa eikä heillä ole enää mitään käsitystä oppilaitoksista ja ihmisistä niiden sisällä.
Mietipä, onko Auran kunnassa toimiva sosiaalialaa ammattilainen paremmin perillä oman kunnan asioista kuin jos hän toimii Turusta käsin ja toiminta-alueena on koko maakunta?
Naurettavaa.
Ei nykyinenkään tilanne ole taannut yhtään mitään opiskeluhuoltoa muuta kuin paperilla. Koulupsykologi ja kuraattori ovat joskus kouluilla tai sitten ei. Oppilailla eikä opettajille ole mitään subjektiivista oikeutta saada tukea näistä. Jos sote-maakunnissa olisi oikeata halua ja kykyä satsata koulujen tukemiseen paperinpyörittämisen tilalla, niin tilanne voisi jopa parantua. Nythän kunnat voivat kylmästi viitata kintaalla kaikille suosituksille. Tuen saamisessa olisi oltava jokin hoitotakuu, kuten muussakin terveydenhoidossa ja yksityissektori mukaan, jos julkisella ei ole työntekijöitä tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten (ja aikuistenkin) pahoinvointiin koulussa ei valitettavasti taida olla tarjolla mitään yksinkertaista ratkaisua. Itse opiskeluhuollossa työskennelleenä henkilönä olen siinä mielessä hyvässä asemassa hahmottamaan tilanteita kokonaisvaltaisemmin, että yleisesti ottaen pystyn tarkastelemaan tilannetta sekä opettajien että kotiväen näkökulmasta.
Helppoa on myös syyttää aina sitä toista osapuolta. Vanhempien mielestä koulussa ei tehdä tarpeeksi lapsen auttamiseksi (tai tehdään kokonaan vääriä asioita), koulun mielestä vanhemmat eivät hoida kasvatusvelvollisuuttaan, mikä näkyy sitten lapsen rajattomana käytöksenä koulussa. Oppilashuollon mielestä (aliresurssoitu) sosiaalityö ja lastensuojelu ei hoida omaa tonttiaan ja sossu kuuluttaa että koulussa pitäisi tarjota lapsille ja nuorille psyykkistä tukea ja apua (mitä se sitten aina kullekin pyytäjälle tarkoittaa). Oman hädän keskellä on joskus vaikea nähdä tai jaksaa muistaa sitä, että asiat ovat yleensä monien eri tekijöiden summia.
Meillä on tälläkin hetkellä olemassaoleva laki, joka velvoittaisi kuntia siihen, että KAIKILLE oppilaille sekä perus- että toisella asteella olisi tarjolla riittävästi opiskeluhuollon palveluita, erityisesti tarvetta olisi psykologin osaamiselle, eli sille matalan kynnyksen ammattitaitoiselle osaamiselle. Psykologi on mielenterveyden, oppimisen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen asiantuntija. Mutta jos yhdellä psykologilla on vastuualueenaan useita kouluja ja tuhansia oppilaita, on aika vaikeaa pystyä antamaan yhdelle lapselle kovin tiivistä tukea kerrallaan. Julkisuudessa kuulee välillä puheenvuoroja, joissa huudetaan kouluun "ammattilaisia", siis käytännössä yleensä varmaankin toivottaisiin sairaanhoitajia auttamaan ja hoitamaan lapsia ja nuoria. Se särähtää korvaan, koska meillä on siis jo a)lainsäädäntö b)ammattitaitoisia ammattilaisia koulusssa hoitamassa asioita. Mutta jos kunnissa ei resurssoida opiskeluhuoltoon, ei sitä tukeakaan ole kouluissa saatavilla kun sitä tarvitsisi.
Jos perustason palvelut (neuvolat, perheneuvolat, perhetyö, sosiaalityö) olisivat lähtökohtaisesti kunnolla resurssoitu, ei lasten ja nuorten tilanne useinkaan pääsisi kriisiytymään niin, että usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä lähete suoraan erikoissairaanhoitoon, kun perustasolla ei ole resursseja tai aikaa ratkoa ongelmia. Eikä niitä resursseja siellä erikoissairaanhoidossa välttämättä ole yhtään sen paremmin.
Kyse on myös asenteista. Halutaanko, että koulussa _hoidetaan_ lapsia ja nuoria, siis samasta viitekehyksestä kuin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa? Jos halutaan tehdä kouluista sekä hoitolaitoksia, että opetuslaitoksia niin silloin toki kannattaa varmaankin koettaa palkata kouluihin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkäreitä niin paljon kuin sielu sietää.
Nythän hallitus haluaisi siirtää oppilashuollon henkilöstön (eli psykologit ja kuraattorit) soteen, mikä käytännössä vaarantaa juuri sen kehityksen, mitä viimeisten vuosien aikana on saatu ja minkä perään aina lehtien palstoillakin rummutetaan. Että koulussa olisi opettajien tukena muuta henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi esim. lasten ja nuorten mielenterveys-asioissa tukeminen ja varhaisen tuen tarjoaminen. Kertaan vielä: Suomessa on jo oleamssaoleva lainsäädäntö, mikä mahdollistaa oppilashuollon toteuttamisen ja avun keskittämisen juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Mutta kun ei ole rahaa eikä riittävästi ammattilaisia toteuttamaan sitä.
Tämähän on pelkästään hyvä asia! Kuntien resurssit ohjautuvat opetukseen ja maakunnat vastaavat siitä että kukin saa taevitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut.
Erinomainen uudistus! Kertakaikkiaan.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset siirtyy osaksi jotain maakuntahallintoa eikä heillä ole enää mitään käsitystä oppilaitoksista ja ihmisistä niiden sisällä.
Mietipä, onko Auran kunnassa toimiva sosiaalialaa ammattilainen paremmin perillä oman kunnan asioista kuin jos hän toimii Turusta käsin ja toiminta-alueena on koko maakunta?
Naurettavaa.
Ei nykyinenkään tilanne ole taannut yhtään mitään opiskeluhuoltoa muuta kuin paperilla. Koulupsykologi ja kuraattori ovat joskus kouluilla tai sitten ei. Oppilailla eikä opettajille ole mitään subjektiivista oikeutta saada tukea näistä. Jos sote-maakunnissa olisi oikeata halua ja kykyä satsata koulujen tukemiseen paperinpyörittämisen tilalla, niin tilanne voisi jopa parantua. Nythän kunnat voivat kylmästi viitata kintaalla kaikille suosituksille. Tuen saamisessa olisi oltava jokin hoitotakuu, kuten muussakin terveydenhoidossa ja yksityissektori mukaan, jos julkisella ei ole työntekijöitä tarpeeksi.
Oppilashuollon resursointi paranee sen myötä, että kuraattorit ja psykologit tulevat työaikaseurannan piiriin ja ryhtyvät lopulta tekemään sitä mitä pitää, eli vetämään ryhmiä ja tapaamaan oppilaita. Nykyään on parhaimmillaan niin, että kuraattorilla käy päivän aikana 2-3 asiakasta, kun voisi ihan hyvin ottaa sinne esim. 6 tapaamista ilman että tekee edes tiukkaa. Niin ne muutkin sote-henkilöt tekevät. Hyvä että tulee joku tolkku tähän hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan lyhyesti... koulusta pois ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät kykene koulunkäyntiin ja ne koulun resurssit voisi keskittää lahjakkaisiin ja motivoituneisiin oppilaisiin samalla kun opettajat saisivat keskittyä työhönsä siihen opettamiseen tai oppilaan ohjaamiseen kuten nykyinen opetussuunnitelma asian ilmaisee. Erityisopettaja voisi sitten tukea heikompia, mutta muut voisivat mennä omiin kouluihinsa omille luokille, joissa on tarpeeksi psykiatrisia hoitajia ja vartijoita. Koulurauha lapsille ja nuorille. Aika usein opettajan resursseista 90% vie pari moniongelmallista oppilasta ja ne muut 25 saavat sen lopun 10% hyvällä tuurilla samalla kun muutama yrittää terrorisoida senkin. Ihan älytöntä nykyisin noiden muutamien oppilaiden paapominen ja resurssien järjestäminen normaalilla luokalla ja ope on se, joka palettia pyörittä oman jaksamisensa mukaan.
Haastavan lapsen äitinä haluan tuoda oman näkökulmani asiaan.
Lapseni kalenteri-ikä ei vastaa kehitysikää (eli toisinsanoen monet taidot ei ole ikätasolla). Mukaanlukien kielelliset valmiudet (puheen tuotto ja ymmärrys, sekä päässä tapahtuva oma ns. sisäinen puhe; joka ohjaa ja säätelee omaa toimintaa), autistiset piirteet (lievinäkin haastavia esim. sosiaalisissa suhteissa), yliherkkyys (etenkin hälinä ja äänet). Kaikki vaikeuttaa oleellisesti tunneilmaisua, keskittymiskykyä, toiminnanohjausta, opinnoista selviytymistä jne.
No hänet on laitettu erityisen tuen statuksella normiluokkaan. Me vanhemmat emme suinkaan ole vaatineet tälläistä “paapomista”. Erityisen tuen status tarkoittaa todellakin vain statusta, konkreettinen tuki on ne MINUUTIT jota lapselle jaetaan koko koulun yhteisestä koulunkäyntiavustajasta kaikkien muiden lasten kesken (300 oppilaan koulu, voi laskea kuinka paljon siitä on lapsia tehostetulla/ erityisellä tuella + päälle ne yleisessä tuessa olevat oppilaat jotka ei ole vielä tehostetussa tuessa vaikka ehkä pitäisi).
Pienimmillään tästä seuraa se että lapsi koulussa tsemppaa ja juoksee muiden perässä, katselee pihapuun oravia tunnilla, itkeskelee jossain nurkissa yksinään, kotona sitten räjähtää ja on vaikea kun kuormitus purkautuu.
Pahimmillaan se kuormitus purkautuu koulussa ja hän ajautuu tappeluihin, rikkoo jotakin tai satuttaa jotakuta.
Olen hakenut ja pyytänyt ja vastaanottanut lapselleni kaiken avun mitä saa. Erityiskouluun tai pienryhmään ei pääse, etenkin kun ei ole vielä(kään) mitään selvää diagnoosia.
Mitä helvettiä minun pitäisi vanhempana tehdä?! Jäädä lapsen kanssa kotiin? Kuka sen maksaa? Nykyisen elämisen saatikka lapsen syrjäytymisen? Tilanne on meille vanhemmillekkin täysin kestämätön, saatikka sitten sille lapselle. Kuka meistä aikuisista menisi vastaavilla haasteilla joka päivä töihin ja suoriutuisi niistä kunnialla?
Olisiko ratkaisu siirtää lapsi kehitysikäänsä vastaavalle luokalle? Vai mikä mielestäsi olisi ratkaisu? Henkilökohtainen avustaja?
Kunnan velvollisuus on järjestää se pienluokkapaikka lapsellesi. Kovat piippuun ja soitat ensimmäisenä opetuspäällikölle, ja sanot, että lapsesi saama tuki ei ole ollenkaan riittävää nykyisellä luokalla.
Jos omasta kunnasta ei todellakaan löydy pienluokkapaikkaa niin sitten maksetaan kuljetus toiseen kuntaan. Paikka kyllä löytyy kun vanhempi nostaa mekkalan, valitettavasti opettajan vaatimana sitä pienluokkapaikkaa ei aina löydy.
Yläkoulun aineenopettajana ei minulla aina riitä sympatiaa erityisjärjestelyjä vaativalle oppilaalle/perheelle tai sosiaalityöntekijälle. Täysin normaalijärkiselle ja hyvällä oppimiskyvyllä varustetulle oppilaalle ollaan vaatimassa helpotuksia tai kevennyksiä tilanteessa jossa, nuoren vapaa-aika vie häneltä opiskelukyvyn. Nuori saattaa käyttää huumeita tai alkoholia, pelata arkena 12 tuntia vuorokaudessa tai olla tekemättä mitään oppimisen eteen kotona tai koulussa. Nuori sitten valittelee, että koulu on vaikeaa, eikä hän opi mitään.
Opettaja ei voi oppia nuoren puolesta. Hän ei voi myöskään lopettaa alkoholin käyttöä oppilaansa puolesta.
Oppiminen vaatii työtä. Opiskelijan on tehtävä tämä työ itse.
Sosiaalitoimen edustajat ovat usein mukana vaatimassa koululta sitä ja tätä, vaikka ainoa todella toimiva keino on laittaa nuoren oma elämä kuntoon. Mikään tukiopetus ei tehoa, jos nuori ei ole yhtään koulukuntoinen.
Alue: Aihe vapaa
Kyse ei ole vain koulusta vaan myös sen koulun kunnosta.