Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?

Samaa olen ihmetellyt.

Nykyajan nuori aikuinen käy kolme vuotta kelan kuntoutuspsykoterapiassa ja kaikenmaailman mindfulness-kursseilla ulkomaan trendikohteissa kun ahdistaa ettei päässyt lääkikseen, vanhemmat on eronneet ja aina ei huvita bilettää vaan jää mieluummin kotiin joku viikonloppu kun kaverit pyytää baariin ja seksiä ei saa tarpeeksi kun jännittää puhua tytöille.

Kasikymppisillä taas isä on kuollut sodassa, isäpuoli on vetänyt turpaan koko lapsuuden ja naapurin setä kosketellut, ei olla päästy oppikouluun tai ulkomaille, on tehty hanttihommaa koko elämä, tyynesti omaishoidettu puoliso hautaan ilman apua, lapset ei käy katsomassa, kaupasta voi ostaa vaan punalaputettua ja ihan peruselintarviketta tyyliin sipuli, tomaatti, peruna, maito, ruisleipä ja todellakaan ei esim. syödä ulkona, ostella vaatteita tai muutenkaan törsätä..Ja suurin osa pärjää! On (ilmaisia) harrastuksia, tehdään käsitöitä, käydään eläkeläistapahtumissa jne.

Oma sukupolveni (nelikymppiset) sitten jotain tältä väliltä. Suurin osa pärjää, vähän ahdistutaan siitä ettei päästä Balille ja huulet ei ole tarpeeksi täyteläiset ja sen verran kädettömiä ollaan että vingutaan kuinka joku vauvanhoito vaikka nyrjähtäneen nilkan kanssa on mukamas NIIN mahdotonta, mutta kuitenkin pystytään käymään töissä ja koulut ja opinnotkin on suurin osa taapertanut läpi ilman erityistukea ja loputonta itsereflektointia ja "mikä mun fiilis tästä on, miten mä niinku koen tän" -vatvomista.

En tiedä, välillä tuntuu että joillekuille tekisi hyvää että joku läimäisisi poskelle ja käskisi lopettamaan vinkumisen. Fyysinen työ myös voisi tehdä hyvää. Ja ulkoilu ja urheilu. Säännöllinen vuorokausirytmi. Ja vähäisemmät valinnanmahdollisuudet, ns. selkeä maailmanjärjestys.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus on samaan aikaan yksinkertainen ja monimutkainen: some.

No tämä ja sit toinen juttu..työnsaanninvaikeus. Ei voi rakentaa tulevaisuutta. Eikä asiaa helpota vääräleuvat psykopaati..kyllä töitä tekevälle riittää. No varmasti mutta jotkut kuspäät ei haluu maksaa normaalii palkkaa. Enkä puhu mistään suurista palkoista. Vaikka vaan se 10 e tunti edes. Mut ei. Suomi on täys-koopää valtio.

Mulla on ollut elämässä aika paljon oikeitakin murheita, ja niiden takia olin jo lapsena melko ahdistunut. Nyt on kuitenkin vierähtänyt jo monta vuotta edellisestä kunnon kriisistä, ja koen että voisin voida hyvin, mutta en silti oikein voi.

Syytän ainakin internettiä, johon olen melko koukussa. Siitä on vaan niin vaikeaa irtaantua, koska kaikki muutkin ihmiset on koko ajan netissä. Tästä johtuen ulkomaailmakin on muuttunut melko surkeaksi.

Olen huomannut esim sellaisen ilmiön, että nykyään jos yrittää järjestää jotain sosiaalista tapahtumaa, ihmisiä on erittäin vaikea saada raahautumaan paikalle. Kutsuun ei vastata mitään, tai luvataan tulla ja tehdään kuitenkin oharit. Vähintäänkin kaikki lähtevät liian aikaisin kotiin, kun lastenkasvatuskin on nykyään niin pilkuntarkkaa:  lauantainakin pitää olla jo seitsemältä kotona syömässä iltapalaa, vaikka ruokaa saisi sieltä vieraspaikastakin, ja lapsia on ennenkin kannettu nukkuvina autoon.

Masennus tuntuu tosiaan lisääntyneen aika paljon, ja sehän tekee siitä omasta masennuksesta eroon pääsemisen aika vaikeaksi, kun ei löydä enää ketään, jonka kanssa voisi pitää hauskaa. Puolisolla on työuupumus, kavereilla on masennus, ja puolet väestöstä tuntuu tekevän töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ja yksinhän ei masentunut ihminen oikein jaksa minnekään lähteä.

Joten netissähän sitä tulee sit istuttua, kun kotona istuu niin paljon. Ja siellä sitten lukee jokaisesta artikkelista, videosta ja päivityksestä tuntemattomien ihmisten typeriä mielipiteitä, ja saa vähintään kerran päivässä lukea miten just sun kaltaiset ihmiset on ihan hanurista. Hyvää masennusta vaan kaikille.

Mä oon 37-vuotias nainen, jolla on 70-vuotias äiti ja omista lapsistani vanhin on 15-vuotias. Jos vertaan meidän kolmen sukupolven välisiä eroja ajattelussa, niin huomaan ainakin seuraavat asiat:

- äitini uskoo edelleen, että koulutus takaa onnen. Hän ei ole ollut koskaan päivääkään työttömänä. Minä olen tuplamaisteri, mikä on äidistäni superhienoa, mutta hän epäilee että en ole työssäni riittävän ahkera, sillä tarkistettuaan verotietoni hän on hämmästynyt miten vähän tienaan. Tosiasiassa teen jatkuvasti osaamiseni ja jaksamiseni rajoilla. 15-vuotiaani miettii mitä töitä voi olla jäljellä hänen aikuisuutensa aikana. Hän arvelee, että kaikki lihatalous ja matkailu kriminalisoidaan tulevaisuudessa ja uskoo, että kaikissa "ihmisammateissa" jokaisesta tekemästään pienestäkin virheestä joutuu korvaamaan henkilökohtaisesti asiakkaalle. Lisäksi miettii, millainen työnantaja voisi pitää häntä "hyvänä tyyppinä", sillä hän ei ole supersosiaalinen "go getter-tyyppi".

- Äitini uskoo ilmastonmuutokseen, mutta ei koe sen liittyvän mitenkään henkilökohtaisesti itseensä tai omiin valintoihinsa. Minä koen ahdistusta jossain määrin omista valinnoistani, esim matkustaminen pohdituttaa ja valitsen ilmastokompensoituja tuotteita. Koen, että oma sukupolveni ja minä itse henkilökohtaisesti olen osaltani vastuussa tästä maapallosta. 15-vuotiaani uskoo, että hänen elämässään ei tule olemaan yhtään elämän osa-aluetta, johon ilmastonmuutos ei merkitsevällä tavalla vaikuttaisi hänen elämänsä aikana. Hän miettii, että ei halua lapsia ilmastonmuutoksen vuoksi.

- Äitini mielestä hyvä ihminen on työtätekevä, laskunsa maksava, kotinsa siistinä pitävä ja perheellinen ihminen, joka osaa käyttäytyä hyvin ihmisten parissa. Minä koen, että hyvä ihminen on ihmisoikeuksista, ilmastosta ja eläinten hyvinvoinnista välittävä ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan pitää tämän ihmiskunnan ja maapallon siedettävänä itselleen ja tuleville polville. Lapseni mielestä hyvä ihminen pystyy tekemään maapallosta paremman, ja henkilökohtaiselle tasolle olemaan osa muutosta parempaa. 

Eli lapseni näkemykset maailmasta ja tulevaisuudesta ovat negatiivisimmat, mutta hyvän ihmisen kriteerit kovimmat. Äitini vaatimukset itseään ja kanssaihmisiään kohtaan ovat pienimmät ja usko elämään ja tulevaisuuteen kovin. Minä olen siinä välissä.

Ruoka, mitä nykyään syödään on aivan järkyttävää ja koko ajan mennään pahempaan suuntaan kun eläinperäiset tuotteet vähenevät entisestään ruokavaliosta. Varsinkin kasvirasvan laatu on aivoja tuhoavaa.

Suomesta on hävinnyt yhteisöllisyys kokonaan ja vaivaa yhä yksinpärjäämisen kulttuuri. Kun moni ihminen sairastuu vika on yhteiskunnassa ei enää yksilössä. 

Vastaus otsikon kysymykseen: koska 2030- ja 2040- luvuilla on arviolta jopa puolet Suomen väestöstä eläkeläisiä. Tällainen tulevaisuus tilasto oli joku vuosi sitten eräällä nettisivulla. Oiskos syy lopulta sittenkin digitalisaatio, robotisaatio yms.

Moni valittelee ettei jaksa enää töissä. Kuinka moni nykyään nukkuu oikeasti riittävästi? Veikkaan, että tämä perusjuttu on enemmistöllä pielessä. Sometetaan ja buukataan kalenteri täyteen ja vedetään puoliväsyneenä vuodesta toiseen. Aivan varmasti vaikuttaa jaksamiseen, vaikka en väitäkään että nukkumisella palautuisi 100%.

Vierailija kirjoitti:

Luullaan, että jos välillä on alakuloinen olo, on syvästi masentunut. Tottakai elämässä on välillä huonompia kausia, eikä tuolloin ratkaisuna ole kipittää lääkäriin hakee resepticoctailia. Osa liikaa antaa painoarvoa somelle, ja jos joku päivittää kerran viikkoon yhden positiivisen asian, niin luullaan, että muut elää hienoa glamourelämää kokoajan.

Ei pitäisi edes lukea koko ketjua. Kasvoin alkoholisti-masennusahdistusskitsoperheessä, jossa tasan jokainen oli mieleltään sairas, yllättyykö kukaan että lapset kasvoi kieroon? No niin teimme. Ja meistä yksi on jo päättänyt elämänsä, minä taistelen (ainakin vielä) vastaan vaikka todella vaikeaa onkin.

Koulukiusaaminen on sellainen, että sitä on turha edes mainita kun about joka toinen sitä kokee tai niin ainakin sanotaan. Niin mulle sanottiin. Mutta silmätikuksi jouduin joo, heikko, huonoitsetuntoinen lapsi kun olin. Helppo kohde. No, lisään sitten siihen päälle vaikkapa monenlaiset seksuaaliset ahdistelut ja hyväksikäytöt. Traumataustaa on monenlaista.

Mutta nämähän ovat kaikki vaan niitä huonompia kausia. Jokainen kokee samaa. Kyllä se siitä. Selkääntaputtelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some, kilpailuyhteiskunta, entistä pahemmat sisäiset ja ulkoiset paineet mistä ei vielä 50 v sitten ollut tietoakaan. Yhteiskunta muuttuu, vaikka sinä et, parahin ap.

Voi teitä lumihiutaleita. Yhteiskunta muuttuu lapsonen ihan jokaiselle sukupolvelle.

Toki muuttuu, mutta iiiikinä ei yhteiskunta ole ollut näin suorituskeskeinen.

Tämä nyt vaan on fakta, turhaa sinä boomer siellä vikiset.

Joo oli lama 90-luvulla, mutta työnsaantikin on yhtä showta nykyään. Kituutellaan pätkäsopimuksilla ja pitää somessa rakennella omaa brändiä ja tapella samoista duuneista muiden yhtä osaavien kanssa.

No tulihan se boomer sieltä. Jos mussukka vähän opiskelet niin huomaat että mummosi on boomer. Mistä hitosta te luulette että me muut ei olla kilpailtu opiskelu- ja työpaikoista? Te vaan olette ensimmäiset jotka valittaa ja ei kestä yhtään mitään. Täsmälleen samalla tavalla on kilpailtu mutta ilman tuota kokoaikaista itkua. Eihän tässä mikään muu ole muuttunut kuin että te ette kestä yhtään mitään kun ensimmäistä kertaa pitää laskea se pleikka kädestä ja tehdä jotain ihan oikeasti.

Olen tuon kirjoittaja johon vastasit. Kyllä, isoäitini on boomer. Oletin, että myös tämän yhden viestin kirjottaja on boomer. Sen takia niin kirjoitinkin.

Kyllä vaan minun boomer-isovanhemmat roikkuvat somessa, eiköhän heitä täälläkin ole.

Olen viiskymppisen äitini ja hänen ystäviensä uria seurannut lapsesta saakka ja todellakin heillä on ollut helpompaa! Toki nyt heilläkin vaikea työllistyä, kun jäivät itsekin yt-tyrän alle, mutta parikolmikymppisenä ei todellakaan ollut yhtä vaikeaa kuin meillä nyt.

Meidät on kasvattanut nämä hiton rikkinäiset viiskymppiset, jotka eivät ikinä jo nuorena hakeneet kunnolla apua ja lääkitystä ongelmiinsa kuten nykyään.

Jos nyt mietin ihan vaan parhaita ystäviäni ja läheisiä, noin kymmentä samanikäistä eli 25-35, niin aika kusisia vanhempia. Ei yhtään ihme, että tässä otannassa on niitä mielenterveysongelmia...

Meidät on kasvattanut nämä hiton rikkinäiset viiskymppiset, jotka eivät ikinä jo nuorena hakeneet kunnolla apua ja lääkitystä ongelmiinsa kuten nykyään.

Jos nyt mietin ihan vaan parhaita ystäviäni ja läheisiä, noin kymmentä samanikäistä eli 25-35, niin aika kusisia vanhempia. Ei yhtään ihme, että tässä otannassa on niitä mielenterveysongelmia...

34v 'ongelma-tapaus' kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älypuhelinsukupolvi. Ei ole tottunut odottamaan mitään, ei näkemään vaivaa, ei tylsistymään, ei keksimään itse. Luultavasti jo niitä lapsia jotka eivät ole edes leikkineet ulkona vaan maanneet kotona pelaamassa.

Eli sekä henkisesti että fyysisesti huonossa kunnossa heti aikuisuuteen astuessaan.

Mitä sä nyt selität? Nämä ongelmalliset on vahvasti omaa ikäluokkaani eli milleniaaleja, täytin juuri 28 ja kavereilla ja sun muilla on paljon mielenterveysongelmia.

Ja me todellakin elimme lapsuuden ilman älypuhelimia. Kuinka pihalla oikein olet?

Ostin ekan älyluurin 19-vuotiaana. Ei meidän teiniaikana missään Instassa roikuttu tai pelailtu, ihan ulkona oltiin sekä lapsena että teininä.

No kun se mielialadiagnoosikirja on laajentunut huikeasti. Entisaikaan vastoinkäymiset oli normaaleja, samoin niihin reaktiona oleva suru/ahdistus tai mikälie käytös. Se käytiin läpi ja sitten siirryttiin eteenpäin. Nykyään pitäis olla "henkinen tasapaino" tai oot ihan huono ihminen. Särmiä ei sais olla. Samaan muottiin kaikki. Analyysit alkaa jo lapsuusiässä nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Kuka lienee kasvattanut nämä lapsukaiset? Mikä sukupolvi on jättänyt jälkeensä terapian tarpeessa olevia nuoria aikuisia? Mikä meni pieleen? Osaatko kertoa.

Päiväkoti ne kasvatti ja kaikki saivat samat rokotukset. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista, että en tunne yhtäkään 20-30 v ikäistä, jolla ei olisi jotain psyykkisiin ongelmiin liittyvää diagnoosia. Kaikki nuoret työkaverit käy terapiassa ja on ahdistuneita, vaikka asiat on hyvin. He syyllistävät meitä vanhempia työkavereita siitä, että olemme töissä emmekä eläkkeellä (48v iässä!) ja siitä, että he eivät saa uramahdollisuuksia ja siitä, että jääkaapissa on kauramaidon vieressä lehmänmaitoa.

Sisarusteni lapsilla on paniikkihäiriötä ja akuuttia stressireaktiota niinkin kamalasta asiasta kuin siitä, että lintu lensi ikkunaan ja kuoli sätkien. Aikuisten oikeasti: mikä näitä nuoria aikuisia vaivaa, kun heille ei riitä mikään, kaikki ohjeet on pahasta ja ainoa, minkä jokainen osaa, on vanhempien syyttely. Siinä ryvetään kahvitauosta toiseen pohtimatta sitä, että elämä jää elämättä eikä ne lastenhuoneen verhot 20 vuoden takaa vaihdu valittamalla.

90-luvun laman lapsista tehty poikkeuksellisen laaja tutkimus piirtää karun kuvan huono-osaisuuden periytymisestä. Rekistereihin perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä vuonna 1987 syntyneellä on tilillään rikoksia tai rikkomuksia, joka viidennellä on ollut mielenterveysongelmia ja että joka kuudes on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Sä et tajuua asioista mitäään. Pelkkkiä olettamuksia ja suuu käy ihan mitä sylki sattuu suuhun tuomaaan. Mä teeen tässä nyt jo itestäkin vaikka ja mitäää toistelemalla asioita.ö PYSY KAUKAANA MINUSTSA JA JÄTÄ MINUT RAUHAAAAN!

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 37-vuotias nainen, jolla on 70-vuotias äiti ja omista lapsistani vanhin on 15-vuotias. Jos vertaan meidän kolmen sukupolven välisiä eroja ajattelussa, niin huomaan ainakin seuraavat asiat:

- äitini uskoo edelleen, että koulutus takaa onnen. Hän ei ole ollut koskaan päivääkään työttömänä. Minä olen tuplamaisteri, mikä on äidistäni superhienoa, mutta hän epäilee että en ole työssäni riittävän ahkera, sillä tarkistettuaan verotietoni hän on hämmästynyt miten vähän tienaan. Tosiasiassa teen jatkuvasti osaamiseni ja jaksamiseni rajoilla. 15-vuotiaani miettii mitä töitä voi olla jäljellä hänen aikuisuutensa aikana. Hän arvelee, että kaikki lihatalous ja matkailu kriminalisoidaan tulevaisuudessa ja uskoo, että kaikissa "ihmisammateissa" jokaisesta tekemästään pienestäkin virheestä joutuu korvaamaan henkilökohtaisesti asiakkaalle. Lisäksi miettii, millainen työnantaja voisi pitää häntä "hyvänä tyyppinä", sillä hän ei ole supersosiaalinen "go getter-tyyppi".

- Äitini uskoo ilmastonmuutokseen, mutta ei koe sen liittyvän mitenkään henkilökohtaisesti itseensä tai omiin valintoihinsa. Minä koen ahdistusta jossain määrin omista valinnoistani, esim matkustaminen pohdituttaa ja valitsen ilmastokompensoituja tuotteita. Koen, että oma sukupolveni ja minä itse henkilökohtaisesti olen osaltani vastuussa tästä maapallosta. 15-vuotiaani uskoo, että hänen elämässään ei tule olemaan yhtään elämän osa-aluetta, johon ilmastonmuutos ei merkitsevällä tavalla vaikuttaisi hänen elämänsä aikana. Hän miettii, että ei halua lapsia ilmastonmuutoksen vuoksi.

- Äitini mielestä hyvä ihminen on työtätekevä, laskunsa maksava, kotinsa siistinä pitävä ja perheellinen ihminen, joka osaa käyttäytyä hyvin ihmisten parissa. Minä koen, että hyvä ihminen on ihmisoikeuksista, ilmastosta ja eläinten hyvinvoinnista välittävä ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan pitää tämän ihmiskunnan ja maapallon siedettävänä itselleen ja tuleville polville. Lapseni mielestä hyvä ihminen pystyy tekemään maapallosta paremman, ja henkilökohtaiselle tasolle olemaan osa muutosta parempaa. 

Eli lapseni näkemykset maailmasta ja tulevaisuudesta ovat negatiivisimmat, mutta hyvän ihmisen kriteerit kovimmat. Äitini vaatimukset itseään ja kanssaihmisiään kohtaan ovat pienimmät ja usko elämään ja tulevaisuuteen kovin. Minä olen siinä välissä.

Siis oikeasti ostat ilmastokompentoistuja tuotteita eli kartutat minun rahastovarojani? Ei ne mihinkään ilmastoasioihin rahaa kerää ja käytä, se menee sijoittajille. Minullekin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka lienee kasvattanut nämä lapsukaiset? Mikä sukupolvi on jättänyt jälkeensä terapian tarpeessa olevia nuoria aikuisia? Mikä meni pieleen? Osaatko kertoa.

Päiväkoti ne kasvatti ja kaikki saivat samat rokotukset. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista, että en tunne yhtäkään 20-30 v ikäistä, jolla ei olisi jotain psyykkisiin ongelmiin liittyvää diagnoosia. Kaikki nuoret työkaverit käy terapiassa ja on ahdistuneita, vaikka asiat on hyvin. He syyllistävät meitä vanhempia työkavereita siitä, että olemme töissä emmekä eläkkeellä (48v iässä!) ja siitä, että he eivät saa uramahdollisuuksia ja siitä, että jääkaapissa on kauramaidon vieressä lehmänmaitoa.

Sisarusteni lapsilla on paniikkihäiriötä ja akuuttia stressireaktiota niinkin kamalasta asiasta kuin siitä, että lintu lensi ikkunaan ja kuoli sätkien. Aikuisten oikeasti: mikä näitä nuoria aikuisia vaivaa, kun heille ei riitä mikään, kaikki ohjeet on pahasta ja ainoa, minkä jokainen osaa, on vanhempien syyttely. Siinä ryvetään kahvitauosta toiseen pohtimatta sitä, että elämä jää elämättä eikä ne lastenhuoneen verhot 20 vuoden takaa vaihdu valittamalla.

Moni, hyvin moni, mielenterveyden häiriö, juontaa juurensa lapsuudesta.

Ihan pas**puhetta kuitata tuo sillä, että päiväkoti meidät kasvatti. Joopa joo.

Meidät on kasvattanut kusinen nykyisten n. viiskymppisten sukupolvi aivan päin p**settä.

Tiedän niin monta ikäistä, itseni lukuunottaen, joiden lapsuudenkoti on ehkä ulkoisesti ollut OK, mutta oikeasti alkoholismia, parisuhdeväkivaltaa ja mielenterveydeltään ongelmallisia vanhempia. Niin tai no monen isä ottanut hatkat, ei auta asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Naurettava väite, ettei nuoret aikuiset olisi kohdanneet ongelmia elämässään. Ihan samat ihmisyyden lainalaisuudet koskettavat meitäkin kun meitä vanhempia ihmisiä. On turvattomuutta lapsuudessa koska vanhemmat eivät ole syystä tai toisesta tehtäviensä tasalla. Köyhyyttä. Kiusaamista. Sairautta. Me missään pumpulissa olla kaikki kasvettu vaan saatu kokea teidän vanhempien ongelmien vaikutukset omaan elämäämme.

Ja jotenkin oletat, että sinun sukupolvesi vaikutukset ei heijastu vanhempien elämään esim. siten, että eläkeläisiä pyydetään töihin, koska nuoret ei töihin halua. Nykyiset nuoret aikuiset ei tiedä vaikeuksista yhtään mitään, he ovat saaneet synnäriltä asti käytännössä ihan kaiken ja nyt kun olisi aika itsekin tehdä jotain, saadaan paniikkikohtaus ja itketään, kun isällä ja äidillä on tunnepuolen ongelmia, jotka nyt heijastuvat siihen lellittyyn nuoreen.

Ketkä nyt koronasyksynä onkaan tartuttaneet tautia eniten? Ne vanhemmat vai sittenkin alle 30v ikäiset, joiden nyt vaan on pakko päästä baariin.