Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?
17.09.2020 |
Näin viisikymppisenä en voi kuin ihmetellä miten on niin paljon nuoria aikuisia, jotka on kaikki ihan hajalla psyykkisesti. Tai sitten itsellä on huonoa tuuria näiden kanssa. Työpaikalla jossa on useampia 25-35 -vuotiaita niin KAIKKI ne on terapiassa, mielialalääkityksellä, kokevat ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriöivät. Missä vaiheessa tää materiaali on mennyt näin heikoksi??
Kommentit (373)
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuorena aikuisena tuntuu, että kaikki on minun syytäni. Omaa syytäni kun minulla ei ole korkeakoulutusta. Omaa syytäni kun minulla ei ole hyväpalkkaista työtä. Omaa syytäni kun en ole riittävän hyvä vanhemmaksi. Kaikki tämä on ihan oikeasti syyytäni, mutta tuntuu vähän liian raskaalta tuntea koko ajan kaikesta syyllisyyttä. En tiedä miten vanhempieni sukupolvi ajattelee, mutta minusta tämä ei vaikuta heille tyypilliseltä ajattelutavalta.
Kuulostaa siltä, että olet tyypillinen ilman rajoja kasvanut nuori. Sinulta ei vaadittu mitään. Sinulle uskoteltiin, että pystyt ja saat tehdä mitä vaan.
Ja nyt koet epäonnistuneesi, kun kaikki ei onnistunutkaan sormia napsauttamalla.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletan monen asian liittyvän kiinteästi liian holhoavaan ja helppoon yhteiskuntaan. Nuoret eivät opiskele tai työllisty, koska ilmaista rahaa jaetaan. Muualla opiskelusta pitää maksaa ja työpaikoista kilpaillaan, koska vaihtoehtona on rahattomuus... Työttömyydestä seuraa syrjäytymistä, osattomuutta, masennusta, näköalattomuutta ja mt- ja päihdeongelmia. Elämää ei voi rakentaa eikä tulevaisuutta suunnitella ilman työtä. Näin se vaan on. Siksi työllisyyspolitiikka on myös parasta sosiaalipolitiikkaa. Työn merkitystä ihmisen elämässä ei pidä aliarvioida. Taloudellinen merkitys on vain pieni osa sitä.
-ilmainen raha
-helppo yhteiskunta
-työn merkitys
-näin se vain on
😂
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailuyhteiskunta hajottaa. Sinun nuoruudessa esim. töihin pääsy oli helpompaa.
Itse olin nuori aikuinen keskellä 90-luvun lamaa. Kyllä silloin oli paljon vaikeampi päästä töihin. Itse en päässyt lukion jälkeen edes mäkkiin töihin.
En allekirjoita siksi tuota väitettä, että nykyään olisi jotenkin vaikea päästä töihin. Toki joillain paikkakunnilla se voi olla vaikeaa, jos elinkeinoja ei vaan ole.
Mulla taas toisenlainen kokemus. Kirjoitin ylioppilaaksi -92 laman keskellä ja mut palkattiin puhelimessa, näkemättä. Ei suhteilla. Kävi tuuri, kun tarvitsivat niin kipeästi työntekijää. Joten kyllä silloinkin saattoi käydä hyvin. Kuten nykyään. Ei kaikille. Kuten ei nykyäänkään. Oikeaan aikaan oikeassa paikassa ehkä pikemminkin...
Naurettava väite, ettei nuoret aikuiset olisi kohdanneet ongelmia elämässään. Ihan samat ihmisyyden lainalaisuudet koskettavat meitäkin kun meitä vanhempia ihmisiä. On turvattomuutta lapsuudessa koska vanhemmat eivät ole syystä tai toisesta tehtäviensä tasalla. Köyhyyttä. Kiusaamista. Sairautta. Me missään pumpulissa olla kaikki kasvettu vaan saatu kokea teidän vanhempien ongelmien vaikutukset omaan elämäämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuorena aikuisena tuntuu, että kaikki on minun syytäni. Omaa syytäni kun minulla ei ole korkeakoulutusta. Omaa syytäni kun minulla ei ole hyväpalkkaista työtä. Omaa syytäni kun en ole riittävän hyvä vanhemmaksi. Kaikki tämä on ihan oikeasti syyytäni, mutta tuntuu vähän liian raskaalta tuntea koko ajan kaikesta syyllisyyttä. En tiedä miten vanhempieni sukupolvi ajattelee, mutta minusta tämä ei vaikuta heille tyypilliseltä ajattelutavalta.
Tuo on sitä kunnon lammasmentaliteettia. Onko ihminen olemassa työtä tai rahaa varten?
Rahaa tarvitsee elämiseen. Joidenkin täytyy tehdä töitä sen eteen.
Tietysti jos arvon susi saa rahaa rikkailta vanhemmilta tai sossusta, on helppo puhallella muniin ja trollata netissä.
Joku voi kokea saavansa siitä hyötyä joku ei.
Minä en hyötynyt siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki on niin negatiivisia ja kun ei osata kehua/olla onnellisia niistä pienistä asioista joissa onnistuu.
Mikään ei koskaan riitä.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuorena aikuisena tuntuu, että kaikki on minun syytäni. Omaa syytäni kun minulla ei ole korkeakoulutusta. Omaa syytäni kun minulla ei ole hyväpalkkaista työtä. Omaa syytäni kun en ole riittävän hyvä vanhemmaksi. Kaikki tämä on ihan oikeasti syyytäni, mutta tuntuu vähän liian raskaalta tuntea koko ajan kaikesta syyllisyyttä. En tiedä miten vanhempieni sukupolvi ajattelee, mutta minusta tämä ei vaikuta heille tyypilliseltä ajattelutavalta.
Kuulostaa siltä, että olet tyypillinen ilman rajoja kasvanut nuori. Sinulta ei vaadittu mitään. Sinulle uskoteltiin, että pystyt ja saat tehdä mitä vaan.
Ja nyt koet epäonnistuneesi, kun kaikki ei onnistunutkaan sormia napsauttamalla.
En saa nyt ihan kiinni tästä ajatuksesta. Koulussa tein aina kovasti töitä. Lukiossa huomasin olevani ainoa, joka teki aina läksyt. Aina en ole saanut parasta arvosanaa, mutta en minä sitä aina ole ansainnutkaan. Työpaikkani eivät ole olleet kummoisia, mutta jokaiseen olen omilla ansioillani hakenut ja päässyt. En ole ikinä ajatellut että saisin ja pystyisin tekemään mitä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no omalla kohdallani kotona pahoinpideltävänä oleminen ja koulukiusatuksi joutuminen aiheutti kaikki ongelmat mutta oletan että ihan kaikilla ei ole sama syy.
Internet ja some. Ennen oli terveemmät hommat, se vaan on fakta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M32 kirjoitti:
"Nykyään on niin mahtavat ja monipuoliset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa/Kyllä ahkeruus aina palkitaan/Älä tyydy vähään/Kyllä fiksut aina pärjää/Kaikki on itsestäsi kiinni/Täytyy aina tavoitella ensisijaisesti unelmiaan"
Tuollaista tekstiä kun kuuntelee koko lapsuutensa niin ei ihme että odotukset omaa suoriutumista ja elämää kohtaan kasvavat kohtuuttoman korkeiksi. Osa nuorista lamaantuu tai luovuttaa eikä uskalla tehdä mitään, toiset taas tekevät kaikkensa ja palavat loppuun. Ja jos jokin ei onnistu odotusten mukaan (esim. korkeakoulun jälkeen tarjolla on vain työttömyyttä tai hanttipaskaa), syyttävä sormi kääntyy heti itseen päin.
Tämän lisäksi kohdalle voi osua myös sekavia perhekuvioita, koulukiusaamista, sairauksia yms. Ja ai niin, lisäksi vielä maailmantuska ilmastonmuutoksen, ääriryhmittymien ja maailmanpoliittisen tilanteen takia.
En yhtään ihmettele miksi moni alle 35v voi niin huonosti.
Ja se saatanan opiskelu. Opiskele, opiskele ahkerasti niin saat hyvän työpaikan. Minä uskoin itseeni ja lähdin tavoittelemaan unelmia, en tyytynyt vähään. Kaikki meni pieleen. Sitä tapahtuu, mutta siitä ei koskaan kerrota. Vain menestystarinat kelpaavat, ja niillähän minäkin unelmiani ruokin.
Nojaa. Minun viisi sekavaa senttiäni:
Oma äitini esim (nyt eläkkeellä) oli koko työuransa ajan, eli koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, aina vain väsynyt ja masentunut ja vihainen töiden jälkeen. Sanoisin että heittämällä 90% hänen perheeseen kohdistuvasta tunneilmaisustaan oli negatiivista, kiukkua, vihaa, ivaa ja ärtymystä. Toisin sanoen, ei kovin mukava ihminen tai perheenjäsen monellakaan mittarilla. Mutta pystyi käymään töissä ja huolehtimaan meistä aineellisesti, mitä pidän jo saavutuksena.
Myös äidin lapsuudenkoti oli täynnä samaa kielteisten tunteiden myllerrystä ja hyvien puutetta, ylipäätään tunteista ei puhuttu eikä (hyviä) tunteita näytetty. Purettiin vaan patoumia tai purtiin hammasta. Äitini isä kuoli nuorena, äidin äiti ei ollut työelämässä, sisaruksista suurin osa enemmän tai vähemmän työelämän ulkopuolella. Diagnosoimattomia mielenterveysongelmia, alkoholismia jne.
Itse olen jossain määrin henkisesti huonovointinen välillä, mutta pärjään kuitenkin ja olen kouluttautunut pitkälle ja päässyt työelämään. Omassa perheessä olen onnistunut luomaan hyvän tunneilmapiirin. Autetaan ja tuetaan toisiamme eikä lytätä tai raivota. Tästä olen kaikkein iloisin.
Itseni pelastivat ystäväsuhteet, etenkin nuoruusiässä koin jonkinlaisen "renessansin" kun läheisten ystävien ja kirjallisuuden ja oman uteliaisuuden kautta ilmeni, että on muitakin tapoja olla ja elää. Opin käsittelemään ja näyttämään tunteita rakentavasti.
Äitini nyt on vain yksi esimerkki, paljon näkee pahoinvoivia keski-ikäisiä. Ehkä he tyypillisemmin kääntävät pahoinvointinsa ulospäin ja terrorisoivat muita, mutta pystyvät sinnittelemään työelämässä useammin. Mielestäni nykyään nuoret ja nuoret aikuiset kääntävät pahoinvointinsa sisäänpäin ja menettävät toimintakykynsä. Täälläkin useampi nuori on kirjoittanut kaiken läpäisevästä syyllisyydentunteesta. Ympäristölle se voi olla vähemmän haitallista. Yksilö itse ehkä putoaa ainakin joksikin aikaa hektisestä työelämästä, mutta toisaalta hakee nykyään herkemmin apua ja saattaa jopa päästä eteenpäin ongelmiensa käsittelyssä.
Elämä Suomessa nyt on aika kauan ollut aikamoista puurtamista, ilmastonkin puolesta sodista puhumattakaan. Kyllä ne asiat näkyvät täkäläisissä ihmisissä edelleen, sukupolvesta riippuen vähän eri tavoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuorena aikuisena tuntuu, että kaikki on minun syytäni. Omaa syytäni kun minulla ei ole korkeakoulutusta. Omaa syytäni kun minulla ei ole hyväpalkkaista työtä. Omaa syytäni kun en ole riittävän hyvä vanhemmaksi. Kaikki tämä on ihan oikeasti syyytäni, mutta tuntuu vähän liian raskaalta tuntea koko ajan kaikesta syyllisyyttä. En tiedä miten vanhempieni sukupolvi ajattelee, mutta minusta tämä ei vaikuta heille tyypilliseltä ajattelutavalta.
Tuo on sitä kunnon lammasmentaliteettia. Onko ihminen olemassa työtä tai rahaa varten?
Rahaa tarvitsee elämiseen. Joidenkin täytyy tehdä töitä sen eteen.
Tietysti jos arvon susi saa rahaa rikkailta vanhemmilta tai sossusta, on helppo puhallella muniin ja trollata netissä.
Joku voi kokea saavansa siitä hyötyä joku ei.
Minä en hyötynyt siitä.
Ai mistä, trollauksesta?
Maailmassa ei enää ole oikein toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Se varmasti vaikuttaa. Että kaikki menee vain huonompaan suuntaan. Toivo, alitajuinenkin, on elämänhalua ja onnellisuutta ylläpitävä asia. Itse olen tyytyväinen, ettei minulla ole lapsia, joiden tulevaisuudesta pitäisi olla huolissaan ja potea ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletan monen asian liittyvän kiinteästi liian holhoavaan ja helppoon yhteiskuntaan. Nuoret eivät opiskele tai työllisty, koska ilmaista rahaa jaetaan. Muualla opiskelusta pitää maksaa ja työpaikoista kilpaillaan, koska vaihtoehtona on rahattomuus... Työttömyydestä seuraa syrjäytymistä, osattomuutta, masennusta, näköalattomuutta ja mt- ja päihdeongelmia. Elämää ei voi rakentaa eikä tulevaisuutta suunnitella ilman työtä. Näin se vaan on. Siksi työllisyyspolitiikka on myös parasta sosiaalipolitiikkaa. Työn merkitystä ihmisen elämässä ei pidä aliarvioida. Taloudellinen merkitys on vain pieni osa sitä.
Höpö höpö, lammas. Kun olin töissä, niin usein esim. loman loputtua harkitsin tosissaan itsemurhaa. Olen ollut tarkoituksella työttömänä nelisen vuotta ja keskittynyt tärkeämpiin asioihin elämässä, kuten itsensä kehittämiseen ihmisenä Raamattua lukemalla. Rahaa ei tarvitse kuin ruokaan ja asumiseen. Välillä olen niin onnellinen, että itken ihan onnen kyyneleitä. Kirjoitan kirjaa ja toivottavasti saan joskus julkaistua jotain, mutta päivätöihin en enää palaa kun totesin sen paskaksi.
Kristittyjen pitäisi kuitenkin elättää itsensä, jos se on mahdollista, eikä elää toisten almuilla. Ei mikään yhteiskunta toimi silleen, että ihmiset vaan lorvii ja "kehittää itseään". Luostareidenkin pitää tulla omillaan toimeen.
Selitykseksi tarjotaan kaikkea vauva-aikana koetusta lamasta aina nykyajan hektisyyteen saakka, mutta se on höpötystä. Tosiasiassa nykyään nuoriso on niin romuna, koska sen annetaan olla. Kas niin yksinkertaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailuyhteiskunta hajottaa. Sinun nuoruudessa esim. töihin pääsy oli helpompaa.
Olisi kannattanut panostaa matikkaan koulussa. Nykyiset viisikymppiset on syntyneet noin 1970 ja Suomen historian pahin lama alkoi 1991. He joutuivat todellakin keskellä täysin pöyristyttäviä työttömyyslukemia, tuplat nykyiseen nähden. Että ei mene tämä selitys läpi...
No, suurimmalla osalla oli kuitenkin töitä. Enimmillään työttömyys oli 22% työvoimasta.
nimimerkillä töissä läpi tuon laman ja edelleen
(nyt olisi hankalampaa alkaa töitä hakea, koska yli 50v ja ikäsyrjintä)
Vierailija kirjoitti:
Kilpailuyhteiskunta hajottaa. Sinun nuoruudessa esim. töihin pääsy oli helpompaa.
Tämä. Ennen opettajaksi pääsi, jos oli pätevyys ja sai suunsa auki. Nyt tilanne on toivoton, vaikka olisi toisen tutkinnon verran lisäopintoja.
Miksi te odotatte niin hitosti itseltänne? Miksi te vaaditte täydellisyyttä ulkonäöstä lähtien? Miksi kohtuullinen ei ole tarpeeksi? Enkä usko edes tuota selitystä näkymien toivottomuudesta, itse olen kasvanut kriisien, ydinsotapelottelun ja lamojen läpi.
Maailmanloppua on ennustettu koko elämäni ajan. Kaikki te tiedätte että maailma El lopu ilmastonmuutokseen. Kyllä täällä vaan pitää selviytyä ensi vuosisadallakin. Mutta miksi ei riitä että selviytyy? Että on joka aamu uusi päivä, miksi se on niin monelle kirous? Kenen te odotatte järjestävän elämänne jos se ei ole omissa käsissänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mielialalääkkeet ovat yleistyneet valtavasti kaiken ikäisillä. Ihan mutulla tuntuu että joka neljäs syö jotain lääkettä. Tietenkin asiaan vaikuttaa sekin että samoja lääkkeitä määrätään myös unettomuuteen ja kipuihin. Mahtaako noin monipuolinen lääke olla tottakaan?
Esim. lähes mihin vaivaan määrätään antipsykoottia Ketipinoria, joka tutkimusten mukaan kutistaa aivojen tilavuutta. Googleta "quetiapine brain shrinkage"
Kutistuu ne näköjään ilman lääkitystäkin
Tunnistan osittain itseni. En omista ongelmakoiraa mutta saatan vastoinkäymisistä alkaa huutoitkemään kuin pieni lapsi. Tiedostan itsekin miten noloa se on, aikuisen pitäisi hallita itseään vähän ja naapurit häiriintyy. Koko ajan on vain sellainen olo, että kaikki vähänkään ikävä työntää reunan yli. Ja ei, en ole hemmoteltu kakara, jolla ei ole ollut elämässä mitään vastoinkäymisiä. Päinvastoin!