Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta sitten sairastuin masennukseen mummon kuoltua ratkaisevalla hetkellä, kotoa opiskeleman muuttaessa. Liikaa myllerrystä lapsesta asti murskatulle mielelle. Isä paikalla, muttei läsnä. Äiti, joka teki lapsia isän mieliksi ja lähti sitten takaisin painamaan uraa ja purki aggression henkisenä väkivaltana helppoon uhriin. Mielestään liian herkkään tyttöön. Pitäähän se koulia, että kestää oikeaa elämää. No ei tullut vähättelemällä ja haukkumalla tervettä itsetuntoa lapselle. Veli pusersi omissa tuskissaan. Ahdistuneena "poikkeavasta" seksuaalisuudestaan ja purki vihaa ja epävarmuuttaan perheeseen. Halusin olla näkymätön kodissa, joka on täynnä vihaa ja välinpitämättömyyttä.

Nyt pitäisi nostaa itseään esille työnhakijana. Vaatii vltavia ponnistuksia jokaisen "Kiitos, mutta ei kiitos."-vastauksen jälkeen yrittää uudelleen. Niistä kymmenistä, sadoista hakijoista et koskaan ole se, jota pyydetään. Tämä toistuu joka kerta uudelleen.

Deittailua en uskalla edes aloittaa. En luota kehenkään. Hyväksikäyttäjiä, opportunisteja, valehtelijoita kaikkialla. Kehoani on haukuttu niin paljon lapsesta asti. Milloin olin läski, milloin liian laiha. Koskaan en sopiva, että kukaan rakastaisi.

Laatikko on aina liian pieni, enkä millään enää leikkaisi lihaani tai katkoisi luitani siihen mahtuakseni. Otan vapauteni paeta eskapismiin, someen, peleihin ja kirjoihin, koska siellä on paikka, jossa saa olla rauhassa ilon ja onnen lämmössä. - N23

Tämä kaikki on kuin kynästäni. Tuo että se "laatikko" on aina liian pieni, aukenee minulle helposti vertauskuvana. Olen ite 15 vuotta vanhempi kuin sinä, mutta ihan sama kokemus tyttöydestä minullakin on. Mahdottomat vaatimukset on tässä nykymaailmassa. Pitäisi venyä ihan joka suuntaa, mutta myös amputoida itsensä kaikkialta. Ikinä ei ole hyvä. Aina olet vääränlainen ja et koskaan tarpeeksi.

Olen näitä asioita ehtinyt tässä elämässäni pohtia ja työstää, ja väitän että ongelma on rakenteellinen.

Kun naiset ja tytöt eivät lähtökohtaisesti ole olleet arvokkaita omina itsenään, ihmisinä. Se johtuu siitä, että nainen/tyttö on pelkkä kehonsa kantaja, ja jonain kylkiluun kappaleena, vain miehiä/lapsia ja heidän oikkujaan varten olemassa.

Ei saa viedä tilaa, ei saa ottaa itselleen tilaa. Ei saa kuulua, tai näkyä. Pitää vaan hoivata ja passata muita.

Mutta pitäisi olla kuitenkin itsenäinen samalla.

Aina haukutaan ja vähätellään.

Siitä työstä mikä katsotaan naiselle ja tytölle sopivaksi, ei oikeasti saa arvostusta.

Voit hoivata ja piikoa muita ihmisiä niin paljon että olet jo ihan riekaleina siitä, mutta mitään arvostusta ja kiitosta et saa. Koska se kuuluu naiselle luonnostaan. Ne on naisen hommia ne, ja niitä tehdessään pitäisi kokea kiitollisuutta kun niitä saa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

23v nainen täällä, nykyään menee paremmin mutta olen kyllä ollut hajalla. Syitä on monia, tässä ehkä itselleni isoimmat.

-Tulevaisuudennäkymät on huonot, ja se että te wanhan liiton edustajat kutsutte ympäristöasioita hössötykseksi ja ties miksi propagandaksi ainoastaan pahentaa tilannetta. Jos on nuori ihminen ja perehtynynt esim. ilmastonmuutoksen mekanismeihin, ja oma aito hätä tilanteesta kohdataan liioitteluna, niin epätoivo ei ole kaukana. Esim. ilmastopakolaisuus tulee olemaan minun elinaikanani iso kysymys Euroopassa, kun lähi-idästä, afrikasta ja jopa etelä-euroopasta alkaa vesi käydä vähiin, mutta tästä ei saisi puhua lainkaan koska pitää teeskennellä, ettei mikään tule muuttumaan.

-Koulukiusaaminen on epidemian tasolla suomessa. Uhrit eivät saa kouluaikaan apua asian käsittelyyn vaan niitä tunteita haudotaan kymmenen vuotta ja mennään sitten terapiaan laittamaan laastaria. Tämä ei rajoitu pelkästään peruskouluun vaan kiusaamista ja syrjimistä tapahtuu todella paljon kaikenlaisissa työ- ym. yhteisöissä.

-Poliittinen ilmapiiri. Ääriliikkeiden (mm. nationalismi) nousu länsimaalaisissa yhteiskunnissa ei naurata.

-Merkityksellisyyden tunteen puutos. Ainakaan minä en tunne itseäni osaksi oikein mitään, tuntuu ettei mihinkään voi itse vaikuttaa, kaikki on liian suurta ja vakiintunutta. "Ruohonjuuritason" vaikuttamiseenkin on suomessa korkea kynnys. Paikallisyhteisöjä ei juuri ole. Netti vie ihmisiä kauemmaksi toisistaan eikä lähennä. Ja ei, "älä ole siellä netissä" ei tähänkään auta.

❤ vanhat ihmiset eivät koskaan tuu ymmärtää kuinka rankkaa tämä on!

Kyllä ne siinä vaiheessa tulevat ymmärtämään, kun te olette vanhoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luullaan, että jos välillä on alakuloinen olo, on syvästi masentunut. Tottakai elämässä on välillä huonompia kausia, eikä tuolloin ratkaisuna ole kipittää lääkäriin hakee resepticoctailia. Osa liikaa antaa painoarvoa somelle, ja jos joku päivittää kerran viikkoon yhden positiivisen asian, niin luullaan, että muut elää hienoa glamourelämää kokoajan.

Ei pitäisi edes lukea koko ketjua. Kasvoin alkoholisti-masennusahdistusskitsoperheessä, jossa tasan jokainen oli mieleltään sairas, yllättyykö kukaan että lapset kasvoi kieroon? No niin teimme. Ja meistä yksi on jo päättänyt elämänsä, minä taistelen (ainakin vielä) vastaan vaikka todella vaikeaa onkin.

Koulukiusaaminen on sellainen, että sitä on turha edes mainita kun about joka toinen sitä kokee tai niin ainakin sanotaan. Niin mulle sanottiin. Mutta silmätikuksi jouduin joo, heikko, huonoitsetuntoinen lapsi kun olin. Helppo kohde. No, lisään sitten siihen päälle vaikkapa monenlaiset seksuaaliset ahdistelut ja hyväksikäytöt. Traumataustaa on monenlaista.

Mutta nämähän ovat kaikki vaan niitä huonompia kausia. Jokainen kokee samaa. Kyllä se siitä. Selkääntaputtelut.

Sama täällä ilman tota sisaruksen menettämistä. En mä usko, että elämä muuttuu enää hyväksi tällaisten kokemuksien jälkeen, vaikka apua olen saanutkin ongelmiini.

Ahdistunut, mutta onnellisempi nykynuori kirjoitti:

Nykymaailma on erilainen kuin 50v sitten. On some ja netti, joiden kautta saa helposti yltiöpäin tietoa ja vertailukohtaa omaan elämään. Jos sinulla on yhtään itsetunnossa säröjä, etkä tiedä kuka olet, lähdet helposti somen ja kapitalismin seurauksena hakemaan ulkoista menestystä, ja jos tätä et saa, mietit missä vika, ja hyvin todennäköisesti syytät siitä itseäsi. Some on myös monelle helpon mielihyvän lähde, kun aivot koukuttuvat viestitulvaan, eivätkä pärjää enää ilman, jolloin tavallinen elämä ja perusaskareet maistuvat puulta. Lisäksi nykyajan nuorten (aikuisten) vanhemmat ovat kasvaneet aikakaudella, jolloin tunteista ja oikeasti tärkeistä asioista ei olla keskusteltu, mikä taas aiheuttaa sen, että kun omista todellisista tunteista ei puhuta ja tukahdutetaan ne negatiiviset tunteet ajatuksella "positive vibes only" -propagandalla niin siinähän sitä ahdistutaan. Samanaikaisesti kun negatiivisia tunteita tungetaan pois näkyvistä, niitä jopa hävetään (ja taas saadaan yksi "hyvä" syy lisää syyttää itseään), ei niistä positiivisistakaan tunteista ole enää tietoa. Tähän kun ympätään "parannuskeinona" lääkitys, laastaroidaan sillä iso avohaava, eli ei hoideta sitä todellista ongelmaa: heikko itsetunto (some tarjoaa petollisen mahdollisuuden kiillotella sitä omakuvaa) ja tunteiden käsittelemättömyys (hieno termi sen sijaan, että sanoisi vain "tunne tunteesi"; ei myöskään sovi sekoittaa itsesääliin). Nämä nykyajan maailmassa voivat olla äärimmäisen lamauttavia.

Tämä on oma teoriani 28 vuotiaana nuorena naisella, jolla ei ole ollut se helpoin lapsuus vanhemman alkoholiongelman, masennuksen ja koulukiusaamisten jälkeen. Meillä kotona ei myöskään koskaan ole vallinnut puhumisen kulttuuri, kun kaikesta on vaiettu. Terapia ahdistuneisuuteen on ollut elämäni paras päätös, sillä olen oppinut itsestäni uusia puolia, oppinut ymmärtämään itseäni ja ajatuksiani, enkä enää pelkää omia tunteitani, vaan sanoitan niitä ahkerasti ja tarkastelen kriittisesti. Itsetuntoni on parantunut, ja teen oikeasti asioita oman hyvinvointini ja unelmieni eteen, ja vaikka en ennen olisi ollut tyytyväinen elämäntilanteeseeni, olen silti kokenut oloni onnelliseksi.

Nykyään on liiankin helppoa ottaa lääkärin määräämä resepti vastaan "ihmelääkkeenä", jolla voin yhtäkkiä paremmin, mutta se ei ratkaise juurisyytä. Itse olen alusta asti ollut sitä mieltä, että lääkkeitä en tarvitse, vaan terapiaa. Mielestäni terapia kuuluisi jokaiselle ihmiselle, ihminen kun on psyko-fyysis-sosiaalinen olento. Miksi huolehdimme sosiaalisista suhteistamme, ja pidämme kehostamme äärimmäisyyksiin asti huolta, mutta mielemme unohdetaan? Mielenterveys on osa ihan jokaisen terveyttä, jota sitäkin pitää vahvistaa, jos kasvatuksen ja eletyn elämän aikana siihen ei ole saanut tai oppinut tarvittavia työkaluja.

Voi, kun voisin antaa miljoona yläpeukkua viestillesi. Tämä on niin hyvin kirjoitettu. 

<3

Erinomaista joulua sinulle, voi hyvin jatkossakin :)

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin jo mainittu: nykyään mielenterveysasioista uskalletaan puhua ääneen, niin kyllähän ne asiat sitten väkistenkin on enemmän esillä kuin ennen.

Jo pelkästään omasta suvustani/lähipiiristäni näkee, että melko moni 50-70-vuotias on ikänsä lakaissut ikävät asiat maton alle, mutta silti se paha olo näkyy. Seurauksena on sitten mm. alkoholiongelmaa, puututaan muiden asioihin (haukkumalla) jne.

Itsellä sairausloma meneillään masennuksen takia, terapia alkamassa. Lääkityksiä ei ole. Itse näen, että oma sairastuminen on monen asian summa:

- Eroperhe ja riitelevät vanhemmat. Lapsena ei saanut olla lapsi, vaan pidin pikkuveljestäni huolta jo lapsesta lähtien.

- Vanhempien erosta johtuva pyrkimys siihen, että kaikessa täytyy suoriutua hyvin ja jopa täydellisesti (jotta on ns. näkymätön eli ei lisäkuormaa vanhemmille).

- Kokemus siitä, että on vääränlainen eikä kuulu joukkoon: tyttöporukoissa ei hyväksytty erilaisuutta, eikä mielestäni hyväksytä vielä tämä päivänäkään (= aikuisina).

- Työelämän kuormittavuus: kyllähän työteho on nykyään ihan älytöntä eli ennen samaa työtä teki 3 ihmistä, nyt 1 ja työmääräkin on lisääntynyt. Eli jatkuva kiire, stressi, tulospaineet ylemmältä taholta.

- Töiden saanti ylipäätään haastavaa eli hakijoita paljon, pitäisi olla kaikenmaailman työnhakuprofiilit netissä yms yms.

- Ja vielä mainitakseni: somea en ole käyttänyt vuosikausiin enkä makaa kotona pelaillen pelikonsoleilla tms.

Vaikka en itse ole kokenut koulukiusaamista, niin näen silti sen yhtenä merkittävimpänä tekijänä esim. masennusoireiluun. Nykyään lapsia kiusataan jo päiväkodista lähtien, eikä kenelläkään ole resursseja puuttua asiaan. Koulussa opettajilta on viety kaikki keinot pois ja toisaalta osa ei haluakaan puuttua. Vuosikausia kestävä henkinen ja fyysinen uhka ei voi tehdä kenellekään hyvää, saatikka kasvavalle lapselle.

Tämän vuoksi perustulo on ainoa oikea vaihtoehto, jos halutaan pitää ihmiset hengissä fyysisesti ja henkisesti. Työtöntä ei voi rangaista siitä, että Suomessa ei yksinkertaisesti ole työtä.

Ei kaikki sentään ole. Kannattaa hoitaa lapsensa itse, silloin he saavat parhaan mahdollisen hoidon, koska hoitaja rakastaa heitä. Lapset kuuluu kotiin alle kouluikäisenä, omien vanhempien/isovanhempien hoiviin. Perhe on elämän tärkein asia ja luo pohjan terveelle aikuisuudelle. Eri asia tietysti, jos on kyse ongelmaperheestä.

Yksinhuollettu, useimmiten  isätön sukupolvi alkaa oirehtia. Siihen päälle syötetään evoluutiota,ateismia ja gender-ideologiaa

En nyt ihan hirveän nuori enää ole, päälle 30v, mutta itseäni väsyttää se, että työelämä vie nykyään kaiken energian, tuntuu ettei töiden lisäksi vain jaksa tehdä yhtään mitään kehittävää. Somekin varmaan oikea vastaus, koska tähänhän sitä tuppaa jämähtämään kun töistä pääsee.

Tuntuu, että maailma tuhoutuu ympäriltä ja ajautuu kohti kaaosta, on ilmastonmuutosta ja koronaa, kaikenlaista hätää ihmisillä ja eläimillä ja kasveilla joka puolella, jatkuvia katastrofiuutisia jne. Enkä usko että näille asioille voi tehdä mitään, koska sellaiset, joiden tekemisillä oikeasti olisi merkitystä eivät koe tarpeelliseksi tehdä mitään, raha on tärkeintä kaikesta.

Toivon että ehdin kuolla ennenkuin tilanne räjähtää käsiin lopullisesti, onneksi olen sentään jättänyt lisääntymättä, niin ei tarvitse murehtia jälkikasvun tulevasta kärsimisestä.

Tiivistys: Kaiken olemisen toivottomuus ahdistaa ja masentaa.

Jos vaikka meidän sukupolvi alkaisi maksamaan noille nuorille ihan oikeaa palkkaa heidän työstään (eikä teetättäisi omia töitään ilmakseksi harjoittelijoilla), tarjoaisi heille ihan oikeita työsopimuksia niinkun meille aikoinaan, ja tunnustettaisiin se, että monessa kohtaa he ovat oikeasti meitä sivistyneempiä ja etevämpiä, niin ehkä niillä olisi parempi olla.

Siis jos meidän sukupolvi ei yrittäisi sairaalloisella vimmalla evätä heiltä sitä samaa hyvinvointia, joka meille itsellemme mielestämme kuuluu. Niin joo, ja sekin ehkä olisi helpottanut heidän elämäänsä, jos emme olisi dumpannut heille meidän välinpitämättömällä kerskakulutuksella pilattua planeettaa, ongelmineen heidän ratkaistavaksi siis.

Chernobylin säteily taustalla.

Vaiettu asia Euroopassa. Miksi 1985-2000 syntyneet pärjäävät niin huonosti?

Nykyajan nuoret on täysin tervepäisiä, mutta boomerien ja seniilien sekoilut aiheuttaa yhdelle jos toiselle ympärillä olevalle oireilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jeesusonherra kirjoitti:

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Mitä ihmiset edes tarkoittavat "oikeilla" ongelmilla? Pitäisikö tässä nälkää nähdä taivasalla että ei olisi mielenterveysongelmia?

Kumma kun ei toiminut toisella vanhemmallani, jolla on mielenterveysongelmia, ja joka lapsena näki nälkää koska olivat niin köyhiä. Jäi turvattomuuden traumat jotka on siirtänyt hyvin tehokkaasti meille lapsilleen.

Tämä! Jos erehtyy puhumaan ahdistuksestaan, riittämättömyyden tunteestaan ja ympäristön tuottamista paineista, aletaan syyllistää siitä miten ei ole oikeita ongelmia. Yleensä vielä nämä dissaajat ovat juuri sitä vanhempaa sukupolvea, jotka ovat nämä ahdistuneet luuserinykynuoret /nuoret aikuiset kasvattaneet.

Ja  ironian huippuhan on, että tuollaiset boomerit kärsivät itse hyvin todennäköisesti itse mielenterveysongelmista noin ajatellessaan. Ei kukaan tolkun ihminen arvota, kuka kärsii eniten ja oikein :D

Vierailija kirjoitti:

Olen viisikymppinen ja elämäni on täydellistä paitsi että ärsyttää kaikki heikot ja huonot ja pahat ihmiset ympärillä, jotka estävät minua elämästä muuten täydellistä elämääni. Heikot ihmiset ympärillä pakottavat minut kirjoittamaan nettiin heikoista ihmisistä sen sijaan, että eläisin elämääni, joka on -muuten, sivu mennen sanoen - täydellistä. En ymmärrä, miksi kaikilla ei ole niin täydellinen elämä kuin minuilla, jonka elämä olisi ekstratäydellistä, paitsi että joudun lukemaan netistä joka päivä heikkojen ja huonojen ihmisten asioista. Olen ymmärtänyt, että tällainen täydellinen elämä on yleistä tämän palstan kirjoittajien keskuudessa.

Tämä oli hyvä :D

Kiitos päivän piristyksestä!

Senku tietäs, johtusko ehkä siitä ettei lapset ei ole saaneet tarpeeksi huomiota, ovat kasvaneet telkkarin ja internetin avulla. Kiireiset vanhemmat keskittyy töihinsä. Pumpulikasvatus.

Mäkin olisin, jos kuuntelisin hirveää älämölömusaa ja pelaisin toinen toistaan hullumpia pelejä esittelisin itseäni somessa eri asennoissa.

Ei ole ihme et on vanhemmat ihan kädettömiä sitä sitä ja sitä ei saa tehdä tee noin tee näin ja jotain taas tekee väärin. äyskiihän nuo opettajat ja lastenhoitajatkin lapsille mutta kun tiukkaan sävyyn omille pennuille sanoo ollaan tekemä lasua ym... Menee mielenterveys lapsilta ja vanhemmilta teit mitä hyvänsä kaikki väärin kasvatettu

Onko mikään ihme kun deittisovellukset ovat pilanneet deittimarkkinat? Komeat ja kauniit ihmiset voivat periaatteessa valita kumppaninsa kuin jostain karkkikaupasta. Ei enää riitä että olet jokseenkin hyvännäköinen ja tavallinen 20 ihmisten sosiaalisesta ympyrästä kun nyt koko maailma on auki sinkuille. Ts. Kilpailu on kova.

Työmaailma: pitäis olla 10 v kokemusta alalta vaikka oot just valmistunut.

Periaatteessa: mikään ei riitä. Sulla pitää olla kaikenmaailman pätevyydet ja luvat suoritettu. Jos oot tavallinen duunari, niin sua pidetään luuserina koska "tyydyt" keskinkertaiseen elämään.

Suomalaisen yhteiskunnan ongelma on se että se palkitsee laiskuudesta ja rankaisee ahkeraa yrittävää.

T:sossu

Entisaikaan ongelmat kätkettiin kun ei haluttu leimautua hulluksi. Ja kun ongelmia ei hoidettu niin ne siirtyivät seuraavalle sukupolvelle. Entisaikaan oli yksinkertaista työtä ja se se kelpasi. Nyt kaikki haluaisi vain olla menestyjiä tai olla tekemättä yhtään mitään.

Kuulokkeet korvilla kuunnellaan hermoja raastavaa älämölöä ja tuijotetaan aivoja rasittavaa nöyttöä koko ajan.

Toivon niin aurinkomyrskyä tms että kaikki teknologia tuhoutuu ja ihmisten on opittava elämään omin neuvoin.

Kyllä siinä psyyke toipuu.