Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?
17.09.2020 |
Näin viisikymppisenä en voi kuin ihmetellä miten on niin paljon nuoria aikuisia, jotka on kaikki ihan hajalla psyykkisesti. Tai sitten itsellä on huonoa tuuria näiden kanssa. Työpaikalla jossa on useampia 25-35 -vuotiaita niin KAIKKI ne on terapiassa, mielialalääkityksellä, kokevat ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriöivät. Missä vaiheessa tää materiaali on mennyt näin heikoksi??
Kommentit (371)
Vierailija kirjoitti:
Kuulokkeet korvilla kuunnellaan hermoja raastavaa älämölöä ja tuijotetaan aivoja rasittavaa nöyttöä koko ajan.
Toivon niin aurinkomyrskyä tms että kaikki teknologia tuhoutuu ja ihmisten on opittava elämään omin neuvoin.
Kyllä siinä psyyke toipuu.
Voit itse pohtia, kuinka henkisesti helppoa on joku uus-agraari yhteiskunta madmax tyyliin, kun kaikki teknologia on poistettu.
Linkolan arvio olisi, että kun Suomessa vain hevosvetoinen maatalous ja soutuveneellä kalastus on sallittua, keräilyn lisäksi, Suomen uusi väkiluku on noin 100000 ja loput kuolee nälkään ja tauteihin. Luuletko, että olet tuossa henkiin jäävässä osassa? Omaat jotain taitoja siihen ja on hyvä säkä, että ei tule haavaa, joka tulehtuu ja kuolet siihen (kun ei ole enää antibiootteja)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keski-ikäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailuyhteiskunta hajottaa. Sinun nuoruudessa esim. töihin pääsy oli helpompaa.
Sinulta ja yläpeukuttajiltasi on jäänyt historianläksyt lukematta. Nykyiset 50:t valmistuivat 90-luvun lamassa, jolloin Suomessa oli tuplasti työttömiä nykypäivään verrattuna. Töiden saaminen oli paljon vaikeampaa kuin nykyisin.
Tämä on, niinkuin aina, toisen epäonnistuminen on toisen tilaisuus. 90-luvulla aikuiskoulutus, työvoimapoliittinen koulutus, näyttötutkintojen yleistyminen yms. helpotti työnsaantia huomattavasti. Perheeni ei kärsinyt mistään, sillä emme omistaneet mitään, uuden ammatin oppiminen reilun vuoden pituisella ammatinvaihtajakurssilla poiki töitä joita sitten riitti vuosikausiksi eteenpäin. Mutta moni oli hankkinut lainaa 80- luvun lopulla, yrittämiseen, asuntoon yms. Se kupla puhkesi ja moni joutui isoihin ongelmiin.
Tänä päivänä koulutusvaatimukset ja vaatimus jatkuvasta osaamisen päivittämisestä, pelko pudota kärryiltä ellei anna parastansa 24/7, alanvaihto ja osaamisen kehittäminen eivät enää vie mihinkään vaan lähinnä auttavat polkemaan paikallaan sitä samaa pyörää vuodesta toiseen.
No tänäkin päivänä tietenkin jotkut pääsevät myös eteenpäin mutta tarvitaan myös hyvää tuuria ja suhteita. Pelkkä ahkeruus ei riitä.
Kohta vasta sekaisin olevia nuoria ja aikuisia tuleekin olemaan kun nyt on ne miljoona eri sukupuolta tai voit vaikka olla sukupuoleton jos haluat.
Olen nyt 45-vuotias ja omat lapseni ovat teinejä.
Minun silmääni nykynuoret ovat todella fiksuja, järkeviä, ihania ja avoimia. Omieni lisäksi, ja tiedän äitinä olevani puolueellinen, lasteni kaverit niin koulusta kuin harrastuksistakin ovat juuri tällaisia.
Työssäni ohjaan usein opiskelijoita, ja hyvin harvoin tulee vastaan muita kuin fiksuja ja motivoituneita nuoria.
Siihen, että nuoret ihmiset ovat fiksuja ja järkeviä nimenomaan kuuluu, että jos on paha olla, haetaan apua, asioista keskustellaan avoimesta, haetaan sitä omaa paikkaa maailmasta, uskalletaan tehdä toisin kuin aiemmat sukupolvet.
Väittäisin myös, että oma ikäluokkani, olen syntynyt 1977, oli ja on yhä, ihan yhtä hajalla ja kipuileva, meidän piti vain piilottaa se hyvin tehokkaasti.
Olen itsekin ajanut itsekin burn outiin parikin kertaa ja vasta nyt, 45-vuotiaana todella miettynyt mikä järki on näin kovassa suorittamisessa.
Nykyinen työelämä ei kuitenkaan anna armoa kenellekään, suomalainen tasa-arvo on naisille todella kovaa.
Ehkä nämä nykyiset 'rikkinäiset' nuoret ovat meidän iässämme sitten ehyitä, tasapainoisia ja yhä rohkeita aikuisia, uskalsivat hoitaa rikkinäisyyttään, puhua siitä ja ehkä muuttavatkin vielä jotain yhteiskunnassa.
Arvostetaan nuoria, tuetaan ja rohkaistaan. Meillä on nuorilta myös paljon opittavaa!
Vierailija kirjoitti:
Oletan monen asian liittyvän kiinteästi liian holhoavaan ja helppoon yhteiskuntaan. Nuoret eivät opiskele tai työllisty, koska ilmaista rahaa jaetaan. Muualla opiskelusta pitää maksaa ja työpaikoista kilpaillaan, koska vaihtoehtona on rahattomuus... Työttömyydestä seuraa syrjäytymistä, osattomuutta, masennusta, näköalattomuutta ja mt- ja päihdeongelmia. Elämää ei voi rakentaa eikä tulevaisuutta suunnitella ilman työtä. Näin se vaan on. Siksi työllisyyspolitiikka on myös parasta sosiaalipolitiikkaa. Työn merkitystä ihmisen elämässä ei pidä aliarvioida. Taloudellinen merkitys on vain pieni osa sitä.
Puhut palturia! 90-luvulla rahaa sai erilaisia tukina ruhtinaallisesti tähän päivään verrattuna! Sitä saattoi myös kikkailla esim kotihoidontuki maksettiin perheen työssäkäyvän nimiin, jos toinen oli työtön niin hän tietysti haki ja sai työttömyyskorvausta. Muistaakseni silloin ei vielä ollut edes työmarkkinatukea, jota taas maksettiin tarveharkintaisena. Lapsilisäkin oli ostovoimaltaan iso raha. Työvoimapoliittinen koulutus oli ihan oikeaa koulutusta, eikä pupuleikkejä saati yhdeksän euron päiväkorvauksella teetettäviä hanttihommia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen ihmetellyt.
Nykyajan nuori aikuinen käy kolme vuotta kelan kuntoutuspsykoterapiassa ja kaikenmaailman mindfulness-kursseilla ulkomaan trendikohteissa kun ahdistaa ettei päässyt lääkikseen, vanhemmat on eronneet ja aina ei huvita bilettää vaan jää mieluummin kotiin joku viikonloppu kun kaverit pyytää baariin ja seksiä ei saa tarpeeksi kun jännittää puhua tytöille.
Kasikymppisillä taas isä on kuollut sodassa, isäpuoli on vetänyt turpaan koko lapsuuden ja naapurin setä kosketellut, ei olla päästy oppikouluun tai ulkomaille, on tehty hanttihommaa koko elämä, tyynesti omaishoidettu puoliso hautaan ilman apua, lapset ei käy katsomassa, kaupasta voi ostaa vaan punalaputettua ja ihan peruselintarviketta tyyliin sipuli, tomaatti, peruna, maito, ruisleipä ja todellakaan ei esim. syödä ulkona, ostella vaatteita tai muutenkaan törsätä..Ja suurin osa pärjää! On (ilmaisia) harrastuksia, tehdään käsitöitä, käydään eläkeläistapahtumissa jne.
Oma sukupolveni (nelikymppiset) sitten jotain tältä väliltä. Suurin osa pärjää, vähän ahdistutaan siitä ettei päästä Balille ja huulet ei ole tarpeeksi täyteläiset ja sen verran kädettömiä ollaan että vingutaan kuinka joku vauvanhoito vaikka nyrjähtäneen nilkan kanssa on mukamas NIIN mahdotonta, mutta kuitenkin pystytään käymään töissä ja koulut ja opinnotkin on suurin osa taapertanut läpi ilman erityistukea ja loputonta itsereflektointia ja "mikä mun fiilis tästä on, miten mä niinku koen tän" -vatvomista.
En tiedä, välillä tuntuu että joillekuille tekisi hyvää että joku läimäisisi poskelle ja käskisi lopettamaan vinkumisen. Fyysinen työ myös voisi tehdä hyvää. Ja ulkoilu ja urheilu. Säännöllinen vuorokausirytmi. Ja vähäisemmät valinnanmahdollisuudet, ns. selkeä maailmanjärjestys.
On myös nuorempia, jotka ovat kokeneet alkoholismia, väkivaltaa, itsareita, kiusaamista jne. Uskon, että tämä nuorempi sukupolvi voi huonosti, koska he ovat ensimmäinen sukupolvi, joka yrittää muuttaa asenteita, asioita ja sukupolvilta toiselle siirtyviä taakkoja. Suuret ikäluokat ovat ehkä pystyneet olemaan työelämässä, mutta muuten moni on hajalla ja se näkyy esimerkiksi lastenkasvatuksessa. Niin, siis meissä nuoremmissa. Ja tämä vanhempi sukupolvi on nimenomaan se, joka ei enää millään jaksaisi kiristyneessä työelämässä. 50-60-vuotiaat naiset ihan pahimpia saikuttamaan ja valittamaan työelämässä. Hyvähän se toki on saikuttaa vakityössä, kun me nuoret taistellaan niistä sijaisten paikoista, jotka vaihtuu jatkuvasti.
Kotonani muuten läpsittiin ja vähän enemmän ja muistettiin kyllä kertoa, että mikään ei riitä. Ei ehkäissyt mt-ongelmia.
Jokainen sukupolvi yrittää muuttaa maailmaa. Ja hyvä niin.
Jos näpräisitte vähemmän ja lukisitte enemmän, tietäisitte tämän.
Minä en yritä muuttaa maailmaa. Minulle riittää se, että olen vanhempana toisenlainen kuin omat vanhempani ja isovanhempani. Se ei ole muuten helppo rasti. Mitä ei lapsuudessa saa, ei voi antaa eteenpäin. Mitä ei itsellä ole, ei voi antaa eteenpäin. Koska omien vanhempien sukupolvi ei suostu katsomaan omia virheitään eikä kykene ottamaan kritiikkiä vastaan (saatikka, että kykenisi tuntemaan omia tunteitaan!) ei toimintatapojen ja mallien muuttaminen ole niin yksinkertaista.
En tiedä mitä saat menneiden sukupolvien syyllistämisestä, saatko ylemmyydentuntoa ja koet olevasi parempi ihminen? Jokainen sukupolvi toimii omien resurssiensa varassa, etkä voi odottaa että kiertokoulun ja rippikoulun käynyt esiäitisi olisi pitänyt ymmärtää kasvattaa lapsensa samoilla kriteereillä kiin hänen myöhemmin elävä jälkeläisensä, jonka taskussa kulkee kirjasto ja joka halutessaan voi muutamalla napautuksella löytää ohjeita ja neuvoja sekä soittaa palvelevaan puhelimeen tai vaikka sosiaaliviranomaiselle apua tarvitessaan. Kyllä be sinunkin lapsesi kasvavat isoiksi ja luulevat keksivänsä pyörän uudelleen ja silloin sinä itse istut syytetyn penkissä koska 2030-40 lukujen maailma onkin ihan toinen ja se mihin tänään uskot on väärin ja haitallista.
Mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet Länsimaissa paljon, koska monet ihmiset ovat geneettisesti degeneroituneita. Kun mennään ajassa reilu 150 vuotta taaksepäin, niin Suomessa lapsikuolleisuus oli korkea, joilloin heikoimmat kuolivat jo lapsina, ja kun ruokaa on niukasti saatavilla, lapsista yleensä vain vahvimmat siittivät ja synnyttivät, ja heikoimmat yksilöt jäivät hoitamaan tilaa ja vanhempia, tai menivät piioiksi ja rengeiksi muualle.
Nykyään tilanne on ihan eri. Enää eivät vain vahvimmat lisäänny. Eikä evoluutio enää päde, joilloin seurauksena on degeneraation lisääntyminen populaatiossa, mikä näkyy mt-ongelmien jatkuvana kasvuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulokkeet korvilla kuunnellaan hermoja raastavaa älämölöä ja tuijotetaan aivoja rasittavaa nöyttöä koko ajan.
Toivon niin aurinkomyrskyä tms että kaikki teknologia tuhoutuu ja ihmisten on opittava elämään omin neuvoin.
Kyllä siinä psyyke toipuu.Voit itse pohtia, kuinka henkisesti helppoa on joku uus-agraari yhteiskunta madmax tyyliin, kun kaikki teknologia on poistettu.
Linkolan arvio olisi, että kun Suomessa vain hevosvetoinen maatalous ja soutuveneellä kalastus on sallittua, keräilyn lisäksi, Suomen uusi väkiluku on noin 100000 ja loput kuolee nälkään ja tauteihin. Luuletko, että olet tuossa henkiin jäävässä osassa? Omaat jotain taitoja siihen ja on hyvä säkä, että ei tule haavaa, joka tulehtuu ja kuolet siihen (kun ei ole enää antibiootteja)?
Olen viettänyt lapsuuteni täysin alkeellisissa oloissa ilman mitään mukavuuksia ja lähes omavaraistaloudessa. Edesmennyt äitini oli ns kansanparantaja ja olen perimätietona saanut paljon lääkinnällistä tietoa.
Olen jo niin vanha, että en ehkä näe sitä päivää, mutta tietoa olen siirtänyt lapsille ja lastenlapsille.
70 ikävuoteni aikana en ole saanut yhtään antibioottia vaativaa haavaa ja siihenkin löytyy luonnosta lääke, jos ei muuta ole saatavissa.
Osaan kalastaa ja kasvattaa ruokaa ja hätätilassa jopa metsästää.
Ainoa asia, mitä tarvitsen, on kirjat🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Some, kilpailuyhteiskunta, entistä pahemmat sisäiset ja ulkoiset paineet mistä ei vielä 50 v sitten ollut tietoakaan. Yhteiskunta muuttuu, vaikka sinä et, parahin ap.
Voi teitä lumihiutaleita. Yhteiskunta muuttuu lapsonen ihan jokaiselle sukupolvelle.
Toki muuttuu, mutta iiiikinä ei yhteiskunta ole ollut näin suorituskeskeinen.
Tämä nyt vaan on fakta, turhaa sinä boomer siellä vikiset.
Joo oli lama 90-luvulla, mutta työnsaantikin on yhtä showta nykyään. Kituutellaan pätkäsopimuksilla ja pitää somessa rakennella omaa brändiä ja tapella samoista duuneista muiden yhtä osaavien kanssa.
No tulihan se boomer sieltä. Jos mussukka vähän opiskelet niin huomaat että mummosi on boomer. Mistä hitosta te luulette että me muut ei olla kilpailtu opiskelu- ja työpaikoista? Te vaan olette ensimmäiset jotka valittaa ja ei kestä yhtään mitään. Täsmälleen samalla tavalla on kilpailtu mutta ilman tuota kokoaikaista itkua. Eihän tässä mikään muu ole muuttunut kuin että te ette kestä yhtään mitään kun ensimmäistä kertaa pitää laskea se pleikka kädestä ja tehdä jotain ihan oikeasti.
Vanhempani ovat itse kertoneet, että heidän nuoruudessaan tehtaalle pääsi töihin, kun osasi kävellä portista sisään ja kysyä töitä. Oli myös tarjolla yksinkertaisempia avustavia töitä vähemmän lahjakkaille. Heillä on varmasti ollut omat vaikeutensa, mutta kilpailu työpaikoista on kyllä nykyään ihan eri planeetalta. Minun hieman yli 60-vuotiaat vanhempani eivät esimerkiksi ole koskaan joutuneet tekemään kirjallista työhakemusta.
Näin taitaa olla. Toisaalta myös käsitykset hyvästä elämästä ja hyvästä työstä ovat muuttuneet. Jos ennen saattoi kävellä tehtaaseen ja saada töitä, nykyisin on paljon heitä, jotka eivät suostuisi siitä portista edes kävelemään. Duunarialoilla on kyllä töitä, mutta ilmapiiri on sellainen, että niitä ei vaan arvosteta sitäkään mitä ennen. Korkeakouluja vain arvostetaan tai jos opiskelu ei kiinnosta, sitten halutaan olla laulajia tai influenssereita.
Poikamme pärjäsi peruskoulussa ok, mutta opiskelu ei kiinnostanut vähääkään. Hän ei mennyt lukioon vaan amikseen kuljetusalaa opiskelemaan. Tässä vaiheessa monelta leuka loksahti, että voiko noin edes tehdä, että menee amikseen, jos on yhtään älyä. Nyt hän on 19 ja vakityössä. Hänkään ei ole kirjallista työhakemusta lähettänyt, vaan harjoittelupaikasta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, tuletko töihin, kun nyt valmistut. Töitä riittää niin paljon kuin ikinä jaksaa tehdä. Vastapuolena on sitten se, että työajat ovat usein lähinnä tolkuttomat ja täysin ennakoimattomat eli et tiedä tuletko kotiin yhdeltä, kolmelta vai kuudelta. Elämän suunnittelu on aika vaikeaa, kun tyyliin parturiaikaa ei voi varata työpäiväksi. Mutta töitä todella riittää. Työkkärin sivuilta tätä ei niinkään näe, koska kuulemma yritysten kokemus on, että sieltä lähetetään epäpäteviä hakijoita (ei riitä, että on C-kortti) ja hakijoita, jotka eivät ole motivoituneet kovaan työhön. Aika ei riitä tähän rumbaan. Kuvittelisin, että noita aloja on muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti hyvin monet pienemmät yritykset hankkivat työntekijänsä muuta kautta kuin raskailla rekrytointiprosesseilla. Pienempiin yrityksiin voi edelleen soittaa ja kysyä työtä. Pikkupaikkakunnalla mieheni oli asiakkaana eräässä yrityksessä ja siellä yritti on pyytää häntä töihin (asiakasta). Ei ottanut tarjousta vastaan, kun ei ollut nykyistä työtä parempi homma.
Monet ongelmat ovat itse aiheutettuja. Ei kenenkään tarvitse olla somessa, ainakaan enää aikuisena. Voi ihan hyvin valita yksinkertaisen elämän. Tehdä duunari hommia ja asua maalla. Silloin ei ketään kiinnosta onko sinulla kaikki viimeisen päälle muotihärpäkkeet ja hienot harrastukset ja lomareissut. Kukaan ei pakota elämään some-elämää.
Minä olen 86-syntynyt. En ole koskaan ollut somessa. Ja elämäni on tasapainoista ja mukavaa. On puoliso, lapset, uusi omakotitalo ja vakityö, johon pääsin ihan vain soittamalla ja käymällä haastattelussa. Olen itse rakentanut elämäni, enkä ole katkeroitunut, vaikka kurjan lama-ajan lapsuuden olen elänyt. Kaikki valintani olen tarkkaan harkinnut, enkä ole elänyt kuvitelmissa ja hötössä.
No duunarialoilla tosiaan on töitä itse ollut 10.5 vuotta duunarialalla töissä ja ikää on mulla 31 vuotta nyt eli 21 vuotiaasta saakka ollut tuolla vakityössä. sitä ennen pitänyt opiskella ja käydä armeijakin eli työttömänä ehtinyt olla elämästäni 4 kuukautta yhteensä siis kelan tuilla yms tähänmennessä. Omistusasunto oli jo esimerkiksi 23 vuotiaana mulla ja syntynyt 1991 vuonna eli 90 luvulla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
armeijan jälkeen ehti olla ton 4 kk työttömänä senjälkeen töitä riitänyt kokoajan ainakin toistaiseksi viimeiset 10.5 vuotta
On niitä vanhempiakin. Me vanhemmat emme vaan yleensä puhu niistä asioista työpaikalla tai muutenkaan. Puhumme vain lääkärille tai terapeutille tai sitten kärsimme vaan.
T. 60-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet Länsimaissa paljon, koska monet ihmiset ovat geneettisesti degeneroituneita. Kun mennään ajassa reilu 150 vuotta taaksepäin, niin Suomessa lapsikuolleisuus oli korkea, joilloin heikoimmat kuolivat jo lapsina, ja kun ruokaa on niukasti saatavilla, lapsista yleensä vain vahvimmat siittivät ja synnyttivät, ja heikoimmat yksilöt jäivät hoitamaan tilaa ja vanhempia, tai menivät piioiksi ja rengeiksi muualle.
Nykyään tilanne on ihan eri. Enää eivät vain vahvimmat lisäänny. Eikä evoluutio enää päde, joilloin seurauksena on degeneraation lisääntyminen populaatiossa, mikä näkyy mt-ongelmien jatkuvana kasvuna.
Aiemmin myös tehtiin enemmän itsemurhia.
Hysteeriset tai masentuneet vaimot toimitettiin mielisairaaloihin.
Ja niin edelleen.
Laitettu liian pieninä "varhaiskasvatukseen", kun olisivat vielä kaivanneet perusturvallisuuden kasvattamista vanhempiensa kanssa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään tommoseen on helppo hakeutua ja siitä saa etua. Jos ei pärjää ja saa matikasta kymppiä, niin sen sijaan että tsemppaa, niin voi hakeutua hoitoon ahdistuksesta yms. ja saa lääkityksen. Sitten voi perustella huonoa menestymistä tuolla itselleen jatkossa kaikissa asioissa.
Sen sijaan, että aiemmin olisi hakeutunut vaikka amikseen, jos ei pärjää lukiossa. Jos ei ratkeet riitä, siirtyy semmoseen, missä pärjää. Ei enää ahdista. On ihan ok, että osa lakaisee katuja harjalla, eikä kaikista tule rakettitiedemiehiä.
Tässä on perää. Yksi tuttuni hommasi itselleen mielenterveysdiagnoosin mutta alkoi puhumaan siitä jo kauan ennenkuin sen lopulta sai. Epäilen vahvasti että on ottanut selvää asiasta ja esittää sitten oireita ja on mennyt lääkäriin täydestä.
Rauhaton ja turvaton lapsuus ja nuoruus, some, paineet suoriutua, kulttuuri, jossa pitää pärjätä yksin, ei ole enää mitään yhteisöllisyyttä. Siinä nyt jotain. Kuvittelisin, että joskus 80-luvulla elämä oli vapaampaa ja rennompaa. Ei ollut somea eikä niin kovia suorituspaineita.
kirjoitti:
No duunarialoilla tosiaan on töitä itse ollut 10.5 vuotta duunarialalla töissä ja ikää on mulla 31 vuotta nyt eli 21 vuotiaasta saakka ollut tuolla vakityössä. sitä ennen pitänyt opiskella ja käydä armeijakin eli työttömänä ehtinyt olla elämästäni 4 kuukautta yhteensä siis kelan tuilla yms tähänmennessä. Omistusasunto oli jo esimerkiksi 23 vuotiaana mulla ja syntynyt 1991 vuonna eli 90 luvulla
Mitä tämä liittyy siihen, että nuorilla on paljon mielenterveysongelmia? Kiva että elämäsi on sujunut paljon keskivertoa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Some, kilpailuyhteiskunta, entistä pahemmat sisäiset ja ulkoiset paineet mistä ei vielä 50 v sitten ollut tietoakaan. Yhteiskunta muuttuu, vaikka sinä et, parahin ap.
Voi teitä lumihiutaleita. Yhteiskunta muuttuu lapsonen ihan jokaiselle sukupolvelle.
Toki muuttuu, mutta iiiikinä ei yhteiskunta ole ollut näin suorituskeskeinen.
Tämä nyt vaan on fakta, turhaa sinä boomer siellä vikiset.
Joo oli lama 90-luvulla, mutta työnsaantikin on yhtä showta nykyään. Kituutellaan pätkäsopimuksilla ja pitää somessa rakennella omaa brändiä ja tapella samoista duuneista muiden yhtä osaavien kanssa.
Mä olen 36 ja varastolla jossa juuri kuulin miten moni tekee siellä pätkää kun itselläni on koeajan jälkeen vakituinen työ. Töissä tulee kylmä, kuuma, todella väsynyt olo ja jotkut töistä ovat todella, todella raskaita.
On vuorotyötä. Enkä itsekään olisi saanut tuota ellei olisi jo aiempaa kokemusta siitä mitä teen ja koulutusta. Eli kaikkein raskaimpiin hommiinkin vaaditaan jo paljon.
On pölyistä ja nenä vuotaa. Välillä sydän hakkaa töissä ja on huono olo. Monella tulee selkä kipeäksi ja joutuvat tekemään työtä kevennettynä.
Eikä varmaan tarvitse erikseen mainita, että vuorotöitä varten on itselläkin napit käytössä unta varten. Tätä tää nyt on tää meidän pullamössöjen meininki johon moni nuori työpaikallani osallistuu. Minä nyt olen jo yli tuon 35:n ikähaarukan joten ei varmaan lasketa :D
Nykyään tommoseen on helppo hakeutua ja siitä saa etua. Jos ei pärjää ja saa matikasta kymppiä, niin sen sijaan että tsemppaa, niin voi hakeutua hoitoon ahdistuksesta yms. ja saa lääkityksen. Sitten voi perustella huonoa menestymistä tuolla itselleen jatkossa kaikissa asioissa.
Sen sijaan, että aiemmin olisi hakeutunut vaikka amikseen, jos ei pärjää lukiossa. Jos ei ratkeet riitä, siirtyy semmoseen, missä pärjää. Ei enää ahdista. On ihan ok, että osa lakaisee katuja harjalla, eikä kaikista tule rakettitiedemiehiä.