Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan monen asian liittyvän kiinteästi liian holhoavaan ja helppoon yhteiskuntaan. Nuoret eivät opiskele tai työllisty, koska ilmaista rahaa jaetaan. Muualla opiskelusta pitää maksaa ja työpaikoista kilpaillaan, koska vaihtoehtona on rahattomuus... Työttömyydestä seuraa syrjäytymistä, osattomuutta, masennusta, näköalattomuutta ja mt- ja päihdeongelmia. Elämää ei voi rakentaa eikä tulevaisuutta suunnitella ilman työtä. Näin se vaan on. Siksi työllisyyspolitiikka on myös parasta sosiaalipolitiikkaa. Työn merkitystä ihmisen elämässä ei pidä aliarvioida. Taloudellinen merkitys on vain pieni osa sitä. 

Höpö höpö, lammas. Kun olin töissä, niin usein esim. loman loputtua harkitsin tosissaan itsemurhaa. Olen ollut tarkoituksella työttömänä nelisen vuotta ja keskittynyt tärkeämpiin asioihin elämässä, kuten itsensä kehittämiseen ihmisenä Raamattua lukemalla. Rahaa ei tarvitse kuin ruokaan ja asumiseen. Välillä olen niin onnellinen, että itken ihan onnen kyyneleitä. Kirjoitan kirjaa ja toivottavasti saan joskus julkaistua jotain, mutta päivätöihin en enää palaa kun totesin sen paskaksi.

Kiva. Mä käyn töissä ja maksan 40% veroa, jotta saat lueskella raamattua ja raapustella. Niin ja itkeä onnesta. Kyllä mäkin haluan ajoittain kuolla, koska työ.

Mitäs jos me kaikki tehtäis samoin?

Elämän ja talouden epävarmuus on varmasti yksi syy. 

Itseäni nauratti kun äitini kehotti minua hakemaan töitä lukion jälkeen. Sanoin lähettäneeni useita hakemuksia mutta äiti torppasi moisen toiminnan ihan hyödyttömänä. "Katos kun menet vaan johonkin firmaan sisälle ja kysyt reippaasti onko töitä."

Sittemmin äitimuorikin on havahtunut siihen tosiasiaan, että enää työelämä ei toimi niin että marssitaan johonkin lafkaan ja sitten eläköidytään samasta hommasta myöhemmin. Edes koulujen käyminen ei tuo vakituista työtä monellekaan. On pätkää, projektia ja palkattomia harjoittelujaksoja, ja sitten taivastellaan lehdissä että miksi nykyajan nuoret aikuiset eivät lisäänny ja osta taloja. Ei tulisi pieneen mieleenkään kun en tiedä saanko ensi kuussa käteen satasen vai 1400 e.

Vakaa talous tuo perusturvallisuuden tunnetta elämään. Suomeksi sanottuna siis säännölliset tulot.

Meidät on kasvatettu siihen että kaikki on itsestä kiinni. Kaikki on mahdollista kun vaan tekee riittävästi töitä sen eteen. Jos et onnistu, syy löytyy peilistä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hankkia lapsia naiset. Elämälle tulee tarkoitus ja yh-äitejä rahoitetaan hyvin.

Miestä ei tarvitse riippakiveksi, edes sellaista joka raataa matalapalkka-alan hommissa.

 Tekee vain tappiota omille tuloille.

Lastenhoito on parhaimmillaan palkitsevaa ja luonnollista. Se on kuin maitohappobakteerit suolistossa.

Luo hyvinvointia itsestään. Työnteko ja lapset ei sovi yhteen, siksi yh-äidin ei todellakaan kannata käydä töissä.

Voi viettää päivät puistoissa rennosti ja käväistä kirjastossa. Lapset saa myös väliaikaisesti maksuttomasti hoitoon jos haluaa käydä luennolla tai tehdä jotain aikuisten älykästä toimintaa muutaman tunnin päivässä.

Voi harrastaa, kun kroppa ei ole samalla tavalla väsytetty kuin työssä tulee väsytetyksi ilman kunnollisia välipaloja.

Toki äitiydenkin voi sössiä, jos ei osaa aikatauluttaa elämää lasten ehdoilla.

Paljon rennompi ja luonnollisempi työ.

Minä en kadu että hyppäsin pois työelämästä ja aloin yhteiskunnan elätiksi. Kasvatan tulevia johtajia.

Niitä jotka tulee määräämään kaapin paikan.

Sori nyt mutta tuskin kotona makaava yh-äiti kasvattaa minkäänlaisia johtajia, jos edes veronmaksajia. Sun esimerkillä lapsesi oppivat samaa, loisimaan kotona tukien varassa. Tietysti voi käydä oikein hyvällä tuurilla toisinkin...

Päässeet liian helpolla. Mamma ja pappa maksanut kaiken. Elämän hallinta ei hallussa, mulle kaikki ja heti. Yhteiskunnan medikalisoistuminen.

Minä itse olen varmaankin masentunut. Minua ei siis oikein mikään kiinnosta ja elämäni on käytännössä sitä että aamulla menen töihin,päivällä tulen töistä kotiin ja olen kotona kun taas aamulla herään töihin.

Olen koko ajan hiukan surullinen ja en saa oikein mistään asiasta nautintoa enään. Jatkuvasti on jopa pientä "vihaa" tätä yhteiskuntaa kohtaan.

Ystävät on etääntyneet ja olen nykyään yksinäinen.

Nykyään minulla on välillä itsetuhoisia ajatuksia ja haluaisin vain pois täältä.

Olin aikasemmin liikunnallinen ja elämä oli ihan mukavaa.

Syitä en tiedä miksi minulle on käynnyt "näin"

T: syrjäytyvämies29v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hankkia lapsia naiset. Elämälle tulee tarkoitus ja yh-äitejä rahoitetaan hyvin.

Miestä ei tarvitse riippakiveksi, edes sellaista joka raataa matalapalkka-alan hommissa.

 Tekee vain tappiota omille tuloille.

Lastenhoito on parhaimmillaan palkitsevaa ja luonnollista. Se on kuin maitohappobakteerit suolistossa.

Luo hyvinvointia itsestään. Työnteko ja lapset ei sovi yhteen, siksi yh-äidin ei todellakaan kannata käydä töissä.

Voi viettää päivät puistoissa rennosti ja käväistä kirjastossa. Lapset saa myös väliaikaisesti maksuttomasti hoitoon jos haluaa käydä luennolla tai tehdä jotain aikuisten älykästä toimintaa muutaman tunnin päivässä.

Voi harrastaa, kun kroppa ei ole samalla tavalla väsytetty kuin työssä tulee väsytetyksi ilman kunnollisia välipaloja.

Toki äitiydenkin voi sössiä, jos ei osaa aikatauluttaa elämää lasten ehdoilla.

Paljon rennompi ja luonnollisempi työ.

Minä en kadu että hyppäsin pois työelämästä ja aloin yhteiskunnan elätiksi. Kasvatan tulevia johtajia.

Niitä jotka tulee määräämään kaapin paikan.

Sori nyt mutta tuskin kotona makaava yh-äiti kasvattaa minkäänlaisia johtajia, jos edes veronmaksajia. Sun esimerkillä lapsesi oppivat samaa, loisimaan kotona tukien varassa. Tietysti voi käydä oikein hyvällä tuurilla toisinkin...

Jos tuo kotona lapsia kasvattava äiti on itse korkeakoulutettu, saattaa kasvattaa tulevia johtavia. Muuten not.

Olen kahden parikymppisen nuoren äiti. Oma lapsuus oli niin ja näin - vanhemmat elivät omaa elämää eivätkä antaneet lasten paljon omia tekemisiä häiritä. Nuorena olin välillä hyvin loukkaantunut, koska mielestäni en saanut koskaan mitään - en rahaa enkä apua muutenkaan. Muistan ensimmäisen henkisesti rankan työpaikan, jossa pärjäsin vaan rauhoittavien voimalla. Vapaapäivinä olin niin loppu, että vaan nukuin. Kuitenkin vuosi-vuodelta vahvistuin enkä ollut enää se hermoheikko nuori. Perustin perheen, sain lapsia. Päätin, että omat lapset saavat meiltä vanhemmilta kaiken tarvitsevan avun ja yleensa yritin olla hyvä vanhempi. Nyt, kun katson omia lapsia, en tiedä, teinkö oikein. He tietävät, et jos he putoavat, olemme me aina ottamassa vastaan. Tuntuu, että he ovat vähän vastuuntunnottomia eivätkä kehity aikuisena. En ole enää omia vanhempia syyttämässä mistään - ehkä he tekivät vaistomaisesti aivan oikein, vaikka välillä nuorena minuun sattui niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan monen asian liittyvän kiinteästi liian holhoavaan ja helppoon yhteiskuntaan. Nuoret eivät opiskele tai työllisty, koska ilmaista rahaa jaetaan. Muualla opiskelusta pitää maksaa ja työpaikoista kilpaillaan, koska vaihtoehtona on rahattomuus... Työttömyydestä seuraa syrjäytymistä, osattomuutta, masennusta, näköalattomuutta ja mt- ja päihdeongelmia. Elämää ei voi rakentaa eikä tulevaisuutta suunnitella ilman työtä. Näin se vaan on. Siksi työllisyyspolitiikka on myös parasta sosiaalipolitiikkaa. Työn merkitystä ihmisen elämässä ei pidä aliarvioida. Taloudellinen merkitys on vain pieni osa sitä. 

Höpö höpö, lammas. Kun olin töissä, niin usein esim. loman loputtua harkitsin tosissaan itsemurhaa. Olen ollut tarkoituksella työttömänä nelisen vuotta ja keskittynyt tärkeämpiin asioihin elämässä, kuten itsensä kehittämiseen ihmisenä Raamattua lukemalla. Rahaa ei tarvitse kuin ruokaan ja asumiseen. Välillä olen niin onnellinen, että itken ihan onnen kyyneleitä. Kirjoitan kirjaa ja toivottavasti saan joskus julkaistua jotain, mutta päivätöihin en enää palaa kun totesin sen paskaksi.

Kiva. Mä käyn töissä ja maksan 40% veroa, jotta saat lueskella raamattua ja raapustella. Niin ja itkeä onnesta. Kyllä mäkin haluan ajoittain kuolla, koska työ.

Mitäs jos me kaikki tehtäis samoin?

Maksatko jotain ekstraveroa pakollisen lisäksi vai miksi se pitää erikseen mainita? (Tienaan itsekin ylimmässä kymmenyksessä enkä tajua tuollaista turhaa alleviivaamista.)

Ja mitä itse aiheeseen tulee niin kyllä 90-luvullakin oli lukiolaisilla vatsakatarreja, stressivatsoja, paniikkihäiriötä jne. Meille tuputettiin lääkkeitä, joista osaamme nykyään kieltäytyä ja terapiaakin joko sai tai siihen oli tarvetta. Kun on päässyt jaloilleen aikuisena ja irti lapsuuden traumoista, olo on tasaantunut.

Olen 47-vuotias eli minun pitäisi olla samaa sukupolvea ap:n kanssa. 

Ap:n sukupolven nuoruudessa vedettiin perskännejä paljon enemmän ja nuorempana kuin nyt. Myös tupakoitiin enemmän.

Epävarma ja epäsäännöllinen toimeentulo vaikeuttaa oman elämän rakentamista.

Kun ihmiselle tehdään alusta pitäen selväksi, että hän on vain resurssi tai kuluerä, molemminpuolista kunnioitusta ja positiivisia tulevaisuudennäkymiä ei synny, oli toisena osapuolena sitten valtio tai työnantaja.

Makrotasolla valtaosa ongelmista vaikuttaa syntyvän siitä, että maailmanjärjestys nojaa loputtomasti kiihtyvään kulutukseen. Valtaosa ihmisistä häviää tässä pelissä - lisääntyvällä automaatiolla säästetty työ, aika ja resurssit eivät pääasiassa kasvata yhteistä hyvää, minkä lisäksi ihmisiä on liikaa.

Tuloerokuilu on kasvanut teollistumisen jälkeen kiivasta tahtia. Valtioiden niskaan hönkivät megakorporaatiot saavat aina vain lisää valtaa ja resursseja, joilla haalia entistä enemmän valtaa ja resursseja. Näin niillä on mahdollisuus vaikuttaa enenevissä määrin lainsäädäntöön ja toteuttaa edellämainittua sairasta loputtoman kasvun fantasiaa.

Aiemmat sukupolvet asettuivat eri kohtaan tällä aikajanalla; luultavasti luotto oli vahvempi, että tulevaisuudessa on toivoa.

Nykyisillä sukupolvilla on tämän kiihtyvän tahdin lisäksi internetin ansiosta parempi käsitys siitä, miten tuhoisa ja epäreilu systeemi on, ja siitä kuinka vähän asialle voi mitään tehdä.

Itse ainakin koen olevani turhauttavan tragedian sivustaseuraaja. Ympäristö ja sivistys uhrataan talouskasvun alttareille ja nuoret saavat osakseen haukut ja ivailua.

Olen viisikymppinen ja elämäni on täydellistä paitsi että ärsyttää kaikki heikot ja huonot ja pahat ihmiset ympärillä, jotka estävät minua elämästä muuten täydellistä elämääni. Heikot ihmiset ympärillä pakottavat minut kirjoittamaan nettiin heikoista ihmisistä sen sijaan, että eläisin elämääni, joka on -muuten, sivu mennen sanoen - täydellistä. En ymmärrä, miksi kaikilla ei ole niin täydellinen elämä kuin minuilla, jonka elämä olisi ekstratäydellistä, paitsi että joudun lukemaan netistä joka päivä heikkojen ja huonojen ihmisten asioista. Olen ymmärtänyt, että tällainen täydellinen elämä on yleistä tämän palstan kirjoittajien keskuudessa.

up

Mun onnellisuuden taso ja mieliala parani huomattavasti, kun lakkasin ottamasta niin paljon stressiä työstä ja rupesin suoriutumaan omasta mielestäni rimaa hipoen. Olen silti saanut kehuja työstäni, joten en ymmärrä, miksi enää tekisin niska limassa, kun tämä näyttää riittävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt.

Nykyajan nuori aikuinen käy kolme vuotta kelan kuntoutuspsykoterapiassa ja kaikenmaailman mindfulness-kursseilla ulkomaan trendikohteissa kun ahdistaa ettei päässyt lääkikseen, vanhemmat on eronneet ja aina ei huvita bilettää vaan jää mieluummin kotiin joku viikonloppu kun kaverit pyytää baariin ja seksiä ei saa tarpeeksi kun jännittää puhua tytöille.

Kasikymppisillä taas isä on kuollut sodassa, isäpuoli on vetänyt turpaan koko lapsuuden ja naapurin setä kosketellut, ei olla päästy oppikouluun tai ulkomaille, on tehty hanttihommaa koko elämä, tyynesti omaishoidettu puoliso hautaan ilman apua, lapset ei käy katsomassa, kaupasta voi ostaa vaan punalaputettua ja ihan peruselintarviketta tyyliin sipuli, tomaatti, peruna, maito, ruisleipä ja todellakaan ei esim. syödä ulkona, ostella vaatteita tai muutenkaan törsätä..Ja suurin osa pärjää! On (ilmaisia) harrastuksia, tehdään käsitöitä, käydään eläkeläistapahtumissa jne.

Oma sukupolveni (nelikymppiset) sitten jotain tältä väliltä. Suurin osa pärjää, vähän ahdistutaan siitä ettei päästä Balille ja huulet ei ole tarpeeksi täyteläiset ja sen verran kädettömiä ollaan että vingutaan kuinka joku vauvanhoito vaikka nyrjähtäneen nilkan kanssa on mukamas NIIN mahdotonta, mutta kuitenkin pystytään käymään töissä ja koulut ja opinnotkin on suurin osa taapertanut läpi ilman erityistukea ja loputonta itsereflektointia ja "mikä mun fiilis tästä on, miten mä niinku koen tän" -vatvomista.

En tiedä, välillä tuntuu että joillekuille tekisi hyvää että joku läimäisisi poskelle ja käskisi lopettamaan vinkumisen. Fyysinen työ myös voisi tehdä hyvää. Ja ulkoilu ja urheilu. Säännöllinen vuorokausirytmi. Ja vähäisemmät valinnanmahdollisuudet, ns. selkeä maailmanjärjestys.

Uskon, että tämä nuorempi sukupolvi voi huonosti, koska he ovat ensimmäinen sukupolvi, joka yrittää muuttaa asenteita, asioita ja sukupolvilta toiselle siirtyviä taakkoja.

:D :D :D :D

Jokainen sukupolvi on yrittänyt muuttaa ja muuttanutkin aiempien sukupolvien asenteita, asioita ja taakkoja! Nuorempi sukupolvi ei ole yhtään sen huonovointisempi kuin aiemmatkaan sukupolvet.

Olen samaa mieltä siitä, että ei tämä nykyinen nuori sukupolvi ole todellakaan ensimmäinen, joka on yrittänyt muuttaa maailmaa. Muistetaan nyt esim 60-luvun hippiliike. Nykyäänhän suorastaan ajatellaan, että maailmantuska on osa nuoruutta, ja että nuorten kuuluukin kapinoida. (Kapinointi oli muuten ehkä ennen vähemmän raskasta, koska maailmassa oli vähemmän ihmisiä, etkä tiennyt niin tarkasti kuinka moni niistä on sun kanssa eri mieltä.)

En silti ole ihan varma, onko se mikään biologinen sääntö, että tietyn ikäiset ihmiset nyt vaan aina kapinoi ja voi vähän huonosti. Pitemminkin sanoisin, että sen hetkiseen ympäristöönsä huonosti sopeutuvat ihmiset kokevat noita tunteita, mutta hyvin sopeutuneet eivät koe. (Vanhemmat ihmiset ovat yleensä paremmin sopeutuneita ympäristöönsä, koska heillä on ollut aikaa hakeutua heille sopivaan ympäristöön.)

Väittäisinkin, että nykyinen nuorten laajamittainen ahdistus on merkki siitä, että ihminen ei ole eläimenä vielä tarpeeksi hyvin sopeutunut maailmaan, jossa nyt elämme. Ja miten voisikaan olla, kun suuri osa maailmastamme on ihan tietoisesti suunniteltu olemaan meille haitallista. Maailmamme on sellainen kuin on siksi, että se on yritysten suunnittelema. Yritysten täytyy tuottaa mahdollisimman paljon rahaa, ja usein se helpoin keino tehdä niin on suunnitella tuotteita, jotka ovat ihmisille koukuttavia, mutta haitallisia.

-Lähes jokaisessa tuotteessa on nykyään kemikaaleja, jotka ovat terveydelle haitallisia (kosmetiikan kemikaalit, esineiden palonestoaineet, ruoan torjuntaaineet).

-Ruoka on epäterveellistä ja koukuttavaa (suolaiset, sokeriset ja rasvaiset tuotteet).

- Viihde on addiktoivaa ja lamaannuttavaa (kaikki ne ruudut).

- Kaupunkisuunnittelu on ahdasta, meluisaa, saasteista, ja omalla reviirillä on aivan liikaa ihmisiä

- Yhteiskunnan p ornoistuminen tuhoaa seksielämän

Vanhemmat ikäluokat elävät ihan tässä samassa p askamaailmassa kuin me nuoremmatkin, mutta he eivät ole altistuneet sille saastalle vauvasta asti kuten me. Ja nimenomaan nuorena ihminen on erityisen herkkä ympäristölleen. Fakta on, että joillakin tavoilla nykyajan nuoret ovat fyysisesti sairaampia kuin entisten ikäpolvien nuoret. On syöpää, autismia, keskittymishäiriöitä, allergioita, diabetesta, autoimmuunitauteja. (Toki sitten vähemmän kurkkumätää ja poliota.) Jos näemme ihmisten voinnin heikkenevän solutasollakin epäterveen ympäristön vuoksi, miksi on niin hämmästyttävää, että voimme henkisestikin huonommin? Käytännössä jokainen nuori ihminen on nykyään addiktoitunut johonkin (pelit, some, ruoka, p orno, huomio), ja kärsii jostain henkisestä puutostaudista (liian vähän tervettä sosiaalisuutta, läheisyyttä, luontoa, eläimiä, fyysistä puuhaa ja seesteisiä hetkiä.)

En usko että kyse on niinkään "materiaalin heikkoudesta" vaan olosuhteista. Omalla kohdallani ainakin lapsuuden kodissa ollut alkoholismia, väkivaltaa, todellista köyhyyttä, koulukiusaamista, itsemurhia, hylätyksi tulemista vanhempien toimesta. Ikinä ei ole kannustettu kotona tai kerrottu että olisi rakas tai tärkeä. Ongelmista ei koskaan puhuttu ääneen, pitää vaan olla kova ja jaksaa. Miten sinusta rakentuu psyykkisesti ehjä ihminen, jos kaikki olosuhteet sotii alkujaankin sitä vastaan? Paljon samanlaista taustaa omissa ikätovereissa, olen 30v.

Nykyään aikuisena nämä kokemukset ovat tehneet minusta sosiaalisesti hyvin varautuneen, ja kärsin paniikkihäiriöstä ja masennuksesta. Olen silti mukana työelämässä ja olen parisuhteessa, mutta en uskalla odottaa elämältä kovin paljoa. Työelämä ja ulkopuoliset odotukset ovat jo itsessään nykyään tosi raakaa peliä. Taistelet tiesi satojen hakijoiden joukosta siihen huonosti palkattuun työhön, jossa saat tehdä töitä kirjaimellisesti kahden edestä jos meinaat paikan pitää. Pätkätyöllisyyden ja Yt-neuvotteluiden luvatussa maassa saat aina aloittaa hakemisen ja kouluttautumisen uudestaan, eikä taloudellista turvallisuuden tunneta synny. Siinä voikin sitten unohtaa ne haaveet omasta asunnosta ja perheestä. Yritän jaksaa oravanpyörän mukana elämällä yksinkertaista elämää, ja olla ottamatta paineita esim. somesta tai materialistisista asioista. Keskittymällä asioihin mistä saan iloa, kuten esim. liikunta ja niiden harvojen ystävieni näkeminen.

Sitä en ihmettele yhtään että täällä moni ei jaksa enää, tai on äärirajoilla asian kanssa.

up

Naurattaa että ap on itse sitä sukupolvea jotka meidät 25-35- vuotiaat on kasvattanut. Niin miksi aines on nyt mennyt heikoksi, teidän se kuuluisi tietää? t. 28 v

Vierailija kirjoitti:

Olen 55 ja on fakta, että nuorilla on nykyisin vaikeampaa.

Toisaalta helvetin moni asia on Suomessa yhteiskunnallisessa mielessä erinomaisesti tai oikeastaan maailman huippuluokka! Tilastokeskus listasi reilu vuosi sitten asioita, joissa Suomi on maailman kärkitasoa ja lista on oikeasti helvetin pitkä! Tässä valossa väitteesi tuntuu oudolta. Veikkaan, että sinun nuoruudessasi Suomi ei olisi menestynyt tällä tavalla noissa asioissa. Nykyään vaatimustaso on varmasti korkeammalla ja ei olla samaan vähään tyytyväisiä niin yksilötasolla kuin vaikkapa tasa-arvossa esimerkiksi... ja hyvää niin!

https://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html

Vierailija kirjoitti:

....valitsin humanistisen ja vaikeasti työllistävän alan....Valmistuin parhain mahdollisin paperein suoraan kortistoon..... jatkan toivotonta työnhakua neljän seinän sisällä kököttäen, opintolainat niskassa ja kuuntelen yhteiskunnan pauhaamista kuinka olen laiska elätti tai vähintäänkin valinnut väärin ja minun pitäisi äkkiä hakea opiskelemaan lähihoitajaksi tai trukkikuskiksi. Ja pidän yllä positiivista energiaa koska kyllä tämä tästä ja aina pitää tsempata hei!

Ai että mikä ahdistaa?

Mulle köyhän yh-perheen kakarana oli selvää, että ammatti valitaan käytännön seikat edellä ja assyriologian, muinaiskreikan, taidehistorian ym opinnot on tarkoitettu lähinnä varakkaiden sukujen vesojen puuhasteluksi.

Kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Silti voi olla onnellinen. Ainakin mä olen. En joo ole millään unelmieni alalla, työ on ok, ihan mielenkiintoista, muttei intohimo. Mutta se, että on niitä töitä niin paljon kuin vain haluaisi tehdä ja työstä saa sellaisen korvauksen että voi arjen ja asuntolainan lisäksi harrastaa ja tehdä kaikenlaista kivaa huolehtimatta siitä onko tilillä rahaa vai ei on tosi jees.

En edes ymmärrä loukkaantumistasi siitä, että joku toteaa äänen tosiasian että itsepä olet itsesi tuohon tilanteeseen väenvängällä ajanut. Mitä ympäristön pitäisi tehdä? Antaa vaan rahaa? Verovaroista järjestää joku suojatyöpaikka, jossa voisit puuhastella? Hyvin omanapainen asenne.