Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?

Tässä oma panostukseni keskusteluun:

Sota-ajan vanhempien lasten traumat on siirtynyt meidän sukupolville. 

Joka puolelta tuleva syyllistys ja sen myötä riittämättömyyden tunne; teit miten päin vaan, niin et koskaan tee oikein. Koskee niin ruokavaliota, kulutustottumuksia, elämäntapoja.

Liikaa valintoja. Johan tutkimuksetkin sen osoittavat, että kun ihmisillä on paljon mistä valita, menee valinta aivan mahdottomaksi. Nykymaailmassa voit käytännössä olla kuka vain, tehdä mitä vain. Ihmisillä on elämänsuunta hukassa eikä he tiedä mitä haluavat eikä he tiedä keitä he oikeasti ovat.

Informaatiotulva. Aamulla kun saat silmät auki, otat puhelimesi käteen ja avaat netin, on sulla kaikki maailman tieto saavutettavissasi. Huonot uutiset iskee verkkokalvoille ennen kuin olet edes aamiaista saanut syötyä.

Some. Liittyy riittämättömyyden tunteeseen ja informaatiotulvaan, mutta myös altistaa jatkuvaan vertailuun ja fomoiluun. Luo tietynlaisen kuplan ja valheellisen kuvan muiden elämän kiiltokuvamaisuudesta.

Kaiken tämän pohjalta sanoisin, että jos ihmiset pääsisivät ruutuorjuudestaan ja löytäisivät taas yhteyden luontoon, niin se olisi jo paljon.

Ahdistunut, mutta onnellisempi nykynuori kirjoitti:

Nykymaailma on erilainen kuin 50v sitten. On some ja netti, joiden kautta saa helposti yltiöpäin tietoa ja vertailukohtaa omaan elämään. Jos sinulla on yhtään itsetunnossa säröjä, etkä tiedä kuka olet, lähdet helposti somen ja kapitalismin seurauksena hakemaan ulkoista menestystä, ja jos tätä et saa, mietit missä vika, ja hyvin todennäköisesti syytät siitä itseäsi. Some on myös monelle helpon mielihyvän lähde, kun aivot koukuttuvat viestitulvaan, eivätkä pärjää enää ilman, jolloin tavallinen elämä ja perusaskareet maistuvat puulta. Lisäksi nykyajan nuorten (aikuisten) vanhemmat ovat kasvaneet aikakaudella, jolloin tunteista ja oikeasti tärkeistä asioista ei olla keskusteltu, mikä taas aiheuttaa sen, että kun omista todellisista tunteista ei puhuta ja tukahdutetaan ne negatiiviset tunteet ajatuksella "positive vibes only" -propagandalla niin siinähän sitä ahdistutaan. Samanaikaisesti kun negatiivisia tunteita tungetaan pois näkyvistä, niitä jopa hävetään (ja taas saadaan yksi "hyvä" syy lisää syyttää itseään), ei niistä positiivisistakaan tunteista ole enää tietoa. Tähän kun ympätään "parannuskeinona" lääkitys, laastaroidaan sillä iso avohaava, eli ei hoideta sitä todellista ongelmaa: heikko itsetunto (some tarjoaa petollisen mahdollisuuden kiillotella sitä omakuvaa) ja tunteiden käsittelemättömyys (hieno termi sen sijaan, että sanoisi vain "tunne tunteesi"; ei myöskään sovi sekoittaa itsesääliin). Nämä nykyajan maailmassa voivat olla äärimmäisen lamauttavia.

Tämä on oma teoriani 28 vuotiaana nuorena naisella, jolla ei ole ollut se helpoin lapsuus vanhemman alkoholiongelman, masennuksen ja koulukiusaamisten jälkeen. Meillä kotona ei myöskään koskaan ole vallinnut puhumisen kulttuuri, kun kaikesta on vaiettu. Terapia ahdistuneisuuteen on ollut elämäni paras päätös, sillä olen oppinut itsestäni uusia puolia, oppinut ymmärtämään itseäni ja ajatuksiani, enkä enää pelkää omia tunteitani, vaan sanoitan niitä ahkerasti ja tarkastelen kriittisesti. Itsetuntoni on parantunut, ja teen oikeasti asioita oman hyvinvointini ja unelmieni eteen, ja vaikka en ennen olisi ollut tyytyväinen elämäntilanteeseeni, olen silti kokenut oloni onnelliseksi.

Nykyään on liiankin helppoa ottaa lääkärin määräämä resepti vastaan "ihmelääkkeenä", jolla voin yhtäkkiä paremmin, mutta se ei ratkaise juurisyytä. Itse olen alusta asti ollut sitä mieltä, että lääkkeitä en tarvitse, vaan terapiaa. Mielestäni terapia kuuluisi jokaiselle ihmiselle, ihminen kun on psyko-fyysis-sosiaalinen olento. Miksi huolehdimme sosiaalisista suhteistamme, ja pidämme kehostamme äärimmäisyyksiin asti huolta, mutta mielemme unohdetaan? Mielenterveys on osa ihan jokaisen terveyttä, jota sitäkin pitää vahvistaa, jos kasvatuksen ja eletyn elämän aikana siihen ei ole saanut tai oppinut tarvittavia työkaluja.

Kunpa vain olisi varaa siihen terapiaan. Vielä Kelan osuuden jälkeenkin se maksaa liikaa. Eikä ole voimia lähteä joka kuukausi anomaan jtn almuja jostain sossusta. Yritän rämpiä eteenpäin parhaani mukaan.

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka lienee kasvattanut nämä lapsukaiset? Mikä sukupolvi on jättänyt jälkeensä terapian tarpeessa olevia nuoria aikuisia? Mikä meni pieleen? Osaatko kertoa.

Päiväkoti ne kasvatti ja kaikki saivat samat rokotukset. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista, että en tunne yhtäkään 20-30 v ikäistä, jolla ei olisi jotain psyykkisiin ongelmiin liittyvää diagnoosia. Kaikki nuoret työkaverit käy terapiassa ja on ahdistuneita, vaikka asiat on hyvin. He syyllistävät meitä vanhempia työkavereita siitä, että olemme töissä emmekä eläkkeellä (48v iässä!) ja siitä, että he eivät saa uramahdollisuuksia ja siitä, että jääkaapissa on kauramaidon vieressä lehmänmaitoa.

Sisarusteni lapsilla on paniikkihäiriötä ja akuuttia stressireaktiota niinkin kamalasta asiasta kuin siitä, että lintu lensi ikkunaan ja kuoli sätkien. Aikuisten oikeasti: mikä näitä nuoria aikuisia vaivaa, kun heille ei riitä mikään, kaikki ohjeet on pahasta ja ainoa, minkä jokainen osaa, on vanhempien syyttely. Siinä ryvetään kahvitauosta toiseen pohtimatta sitä, että elämä jää elämättä eikä ne lastenhuoneen verhot 20 vuoden takaa vaihdu valittamalla.

Moni, hyvin moni, mielenterveyden häiriö, juontaa juurensa lapsuudesta.

Ihan pas**puhetta kuitata tuo sillä, että päiväkoti meidät kasvatti. Joopa joo.

Meidät on kasvattanut kusinen nykyisten n. viiskymppisten sukupolvi aivan päin p**settä.

Tiedän niin monta ikäistä, itseni lukuunottaen, joiden lapsuudenkoti on ehkä ulkoisesti ollut OK, mutta oikeasti alkoholismia, parisuhdeväkivaltaa ja mielenterveydeltään ongelmallisia vanhempia. Niin tai no monen isä ottanut hatkat, ei auta asiaa.

Miksi sitten ne alkoholismista jne. kärsivät 50v ikäiset ei kansoita mielenterveyspalveluja, miten ne pärjää niin paljon paremmin omien demoniensa kanssa? Heillähän pitäisi olla etuoikeus palveluihin, joita veroeuroissaan maksavat.

Oma äitini ainakin ryyppää ne ongelmansa, moni tekee tätä. Hänen äitinsä (boomer) neuvo masentuneell taas on, että ota ittees niskasta kiinni.

Ei tämä sukupolvi osaa hakea apua, kyllä se on nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus on samaan aikaan yksinkertainen ja monimutkainen: some.

Jaa vai niin. Silti jostain kumman syystä vaikka olen nuori enkä käytä somea niin syön silti mielialalääkkeitä, käyn terapiassa sekä kärsin pitkästä masennusjaksoista.

Vierailija kirjoitti:

Kuka lienee kasvattanut nämä lapsukaiset? Mikä sukupolvi on jättänyt jälkeensä terapian tarpeessa olevia nuoria aikuisia? Mikä meni pieleen? Osaatko kertoa.

Hyvä kysymys. Nämä "mielenterveyspotilaita" tehtailleet (!) eivät edes tajua tekojensa seurauksia - tai eivät ikinä myöntäisi. Ovat jotain erityisen narsistista/psykopaattista sukupolvea... Sodan jälkeinen naisten pätemisen tarve?

Voi kun haluaisinkin tietää yksiselitteisen vastauksen tähän kysymykseen ja etenkin ratkaisun siihen! Kuulun nimittäin itse näihin hajonneisiin, enkä tiedä, mikä olisi ratkaisu, joka minut "korjaisi". Olen lähes koko työurani ajan ollut enemmän tai vähemmän uupunut, joistain ajoista pystyn kyllä ihan selkeästi sanomaan, että syy oli työpaikassa tms, joka olisi kyllä hajottanut kenet tahansa. Mutta kaikesta ei voi huonoja työpaikkojakaan syyttää. Yleisesti ottaen syitä uupuneisuuteen ja mielen onglemiin on varmasti todella monia. Tässä joitakin, mitä itselle tulee mieleen (ei tarkoita, että kaikki olisivat juuri minun ongelmieni syitä, vaan yleisesti:

- työelämän jatkuvasti kasvavat vaatimukset: koko ajan pitää kehittyä ja nimenomaan kehittää itseään, ettei putoa kelkasta. Pitää myös koko ajan tehostaa toimintaa.

- jos et kehity ja tehosta ja ole supermotivoitunut ja sinulla ei ole intohimoa työhösi, sinut voidaan kyllä yt:issä pistää pihalle. Vielä parempi, jos olet määräaikainen, jolloin sinua voidaan riiputtaa määräaikaisten sopparien ketjussa tai sitten pistää kilpailemaan taas uusista työpaikoista.

- töitä on tosi vaikea saada, koska hakijoita on aina todella paljon (ei ihan kaikilla aloilla tietysti, mutta monella). Pieninkin virhe tai puuttumaton kokemus tiputtaa sinut kilpailusta. Myös se, jos sinulla ei ole palavaa intohimoa juuri tähän työhön ja yritykseen ja jatkuvaan itsesi ja työsi kehittämiseen. Ks. myös ensimmäinen kohta. Enää ei riitä, että sinulla on oikean alan koulutus. Itse olen tippunut rekrytointiprosessissa pois siksi, etten ollut käyttänyt yhtä tiettyä järjestelmää, vaikka olin kyllä käyttänyt ihan vastaavaa järjestelmää. Kyseisen järjestelmän käyttö oli yksi pieni osa koko tehtävää, eli ei missään mielessä tärkein asia. Mutta erot on niin pieniä, että tällaiset sattumat vaikuttaa.

- painetta jatkuvaan kehittymiseen luodaan mm. linkedinissä ja muualla somessa ja ammatillisissa verkostoissa, joissa on pakko olla mukana, jotta voit olla hyvä työssäsi (kärjistetty ja taas vähän alakohtainen, mutta kohdistuu asiantuntijoihin ja siitä ylöspäin)

- tästä päästään aasinsillalla someen. Somesta tulee paineita, miten olla, miten elää, mitä pitää tehdä, millainen pitää olla, miten luksusta ja fabulousia muiden elämä on. Some ja netti yleensäkin myös antaa rajattomat mahdollisuudet, joka tuo mukanaan paineen rajattomasta määrästä valintoja ja vaihtoehtoja. Myös tämä kuormittaa aivoja, vaikka saattaakin kuulostaa kivalta, että vaihtoehtoja on loputtomasti ja toki se myös helpottaa osaltaan.

- Jo koulussa pitää suorittaa ja jo yläasteiässä tehdä valintoja siitä, mihin suuntaan haluaa elämässään lähteä. Lukiossa sitten jo valita kurssitkin itse ja huolehtia itse omasta opiskelustaan ja jos lukiossa ei lue oikeita aineita, on vaikea päästä jatko-opintoihin. Esim. jos et lue biologiaa ja kemiaa yms, yritäpä päästä eläinlääkikseen. Amiksesta en niin tiedä, kun en ole käynyt (ei meidän perheessä semmoista vaihtoehtoa annettu), mutta kyllähän sekin sulkee monia ovia jatko-opiskelun suhteen, ellei sitten myöhemmin suorita lukiota. Jatkuu...

- Kaikkea täytyy suorittaa, kaikessa pitää olla paras tai vähintäänkin tosi hyvä ja epäonnistua ei saa. Mä olen sisäistänyt vasta viime aikoina ihan oikeasti, että mulla on ihan hirveä epäonnistumisen pelko. Pelkään mokaamista ihan todella paljon. Työelämässäkin monet vaikeat tilanteet on tulleet siitä, että olen mokannut ja yrittänyt peitellä mokaa ja ahdistunut siitä tosi paljon. Luulen, että tämä tulee jotenkin lapsuudesta ja kasvatuksesta. Ei ole saanut olla huonompi kuin sisarukset. On pitänyt olla hyvä koulussa, onnistua kaikessa, jotta saa kiitosta ja palkkion.

- Paineet olla "muodinmukainen". En tarkoita tällä pelkästään vaatetusta, vaan kaikkea: ruokavaliota, harrastuksia, puhelinta, jopa hiusväriä. Täytyy sopeutua kulloinkin vallalla olevaan muottiin ihan joka tavalla. Tämä alkaa jo lapsesta lähtien: kun 5-vuotiaan kaverit sanoo, että punainen on ällö väri, niin punaisia vaatteita ei sitten enää käytetä, vaikka kuinka niistä itse tykkäisi. Tämä jatkuu ja saa uusia muotoja läpi elämän ja toiset ei pääse siitä koskaan irti. Itsetunnostahan se pitkälti on kiinni ja "laumaan" kuulumisesta. Itse en haluaisi miettiä, mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelee, mutta kyllä sitä silti joskus tulee ajateltua. Onneksi olen kuitenkin aika hyvin päässyt siitä irti tähän ikään mennessä.

- Edellisestä johdettuna koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, naapurien kiusaaminen, mikä tahansa. Näitä toki on varmaan ollut aina.

- Muutokset. Muutokset on tärkeitä, maailman pitääkin muuttua. Mutta jatkuvat muutokset rasittaa aivoja ja vaatii sopeutumista. Toki tämä pätee ihan kaiken ikäisii, mutta nuorten ja nuorten aikuisten "asioissa" muutosten tahti nykypäivänä on jotain ennenkuulumatonta.

- Myös työelämä muuttuu ihan jatkuvasti: organisaatiomuutoksia, yt:itä, yrityskauppoja,... ihan kokoajan. Kaikki tämä tuo epävarmuutta omaan työhön ja jälleen voidaan palata sinne ensimmäiseen kohtaan, eli taas täytyy korostetusti pitää huoli, että kaikki ovat perillä kuinka paljon minä kehityn ja kuinka palavasti rakastan tätä työtäni ja kuinka pitkälle olen valmis venymään - kunhan vaan saan pitää työni.

- Koko ajan tulee mediasta ja somesta ja kaikkialta uusia trendejä ja asioita joita on pakko tehdä, kokeilla, noudattaa. Koko ajan tulee uusi tavaroita ja vaatteita mitä haluta, uutta teknologiaa, joka on pakko olla, uusia taitoja, mitä pitää opetella. Uusia trendikkäitä matkakohteita, joissa käydä.

-Pompin, mutta takaisin työelämään: aikaisemmin työtehtävät saatiin suoraviivaisemmin esimieheltä. Nykyään monella niitä tulee todella monesta suunnasta, usein kaikki on suoritettava asap. Matriisi-organisaatiossa sinulla saattaa olla useita esimiehiä ja on sinun tehtäväsi tasapainotella jokaisen vaatimusten kanssa. Itsensä johtaminen on todella tärkeää, mutta kuka sitä opettaa? Kuka varmistaa, että sinulla on työssäsi aikaa suunnitella omaa työtäsi ja pitää homma hanskassa? No sinä itse. Vastuu on aina itsellä.

- Työ ja vapaa-aika sekoittuu: nykyään on todella paljon asiantuntijatyötä ja hyvin usein asiantuntijatyö hivuttautuu vapaa-aikaan, vaikka et avaisikaan tietokonetta tai työpuhelinta. Aivojasi et saa pois päältä. Myöskin monet työnantajat olettaa, monet työntekijät olettaa ja monet asiakkaat olettaa, että myös vapaa-aikana - iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla - ollaan tavoitettavissa. Muun muassa liian kiltit ja tunnolliset sekä urallaan eteenpäin haluavat sitten todella ovat tavoitettavissa milloin vain. Jatkuu..

- Myös deittailu on nykypäivänä erilaista kuin ennen: en ole expertti siitä, millaista se on ennen ollut, mutta maailman auetessa, internetin, tinderin ja muiden myötä vaihtoehtojen määrä on ihan eri kuin joskus aiemmin. On paljon helpompi lähteä etsimään aina vaan parempaa ja täydellisempää - kunnes ehkä huomaa jääneensä yksin. Tinder-aikakaudella sinulla voi aina olla "pelko" että toisella on 5 treffit samalla viikolla ja sinun on nyt heti tehtävä valtava vaikutus, jotta et häviä näille muille. Nykyään on myös paljon esimerkkejä siitä, millainen hyvä parisuhde on - onkohan se myös nostanut rimaa, kun ei tyydytäkään siihen naapurin Erkkiin? En sano tietenkään, että tämä(kään) olisi vain huono asia.

- Niinkuin työelämässä, kaikessa muussakin on pysyttävä ajantasalla. Pitää ehtiä katsomaan kaikki puhutuimmat tv-sarjat ja elokuvat, lukea suosituimmat blogit, tietää mitä kaverit on postanneet instaan ja mitä kuuluu Janni Hussille ja Maisa Torpalle. Täytyy myös ehtiä käydä kaikilla parhailla festareilla ja muissa tapahtumissa. Täytyy myös verkostoitua todella usein ja laajasti, koska ilman verkostoja et ole mitään. Verkostoja täytyy hoitaa aktiivisesti olemalla niihin yhteydessä. Vähän tähän liittyen: jo kouluaikaan pitäisi olla tutorina ja harrastaa aktiivisesti mielellään useampaa lajia ja tietysti kesätöihin on mentävä viimeistään 15-vuotiaana, vaikka oikeastaan 15-vuotias ei saa töitä, kun muitakin hakijoita on, joten jo 15-vuotiaan pitäisi keksiä joku upea liikeidea ja perustaa yritys sitä varten.

- Kaikki maailman tieto on löydettävissä ja kaikki maailman neuvot on löydettävissä. Noudata niistä niitä oikeita tai epäonnistut. Mistä tiedät mitkä on niitä oikeita? No se riippuu siitä keneltä kysyt. Tämä pätee niin moneen, yhtenä hyvänä esimerkkinä vanhemmuuteen ja etenkin äitiyteen.

- Oman mausteensa tuo perhe-elämä: toiset ei löydä kumppania, joka myös haluaisi lapsia, toiset löytää kumppanin, mutta vain toinen haluaakin lapsia, toiset ei vaan saa lapsia yrittämisestä huolimatta, toiset saa vahinkolapsia, toiset lykkää lasten saantia koska opiskelut ja ura ja tämä ja tuo ja se ja miettivät päänsä puhki, milloin on se oikea aika, toisilla ei ole varaa lapseen, toisilla ei oikeasti olisi varaa lapseen, mutta tekevät silti ja ovat rahavaikeuksissa. Jatkuu...

- Rahavaikeudet. Kulutusyhteiskunta on luonut niin paljon houkutuksia käyttää rahaa ja toisekseen myös esim. asuminen etenkin pk-seudulla on tosi kallista, eikä missään opeteta rahankäyttöä, jos ei kotona. Käytetään rahaa holtittomasti ja suunnittelemattomasti. Tämä yhdistettynä esimerkiksi pätkätyöllisyyteen tai perhevapaisiin tuo varmasti stressiä ja pidemmällä tähtäimellä mielen ongelmia.

- Erilaiset krooniset sairaudet tuovat haastetta arjen jaksamiseen. Tästä on omakohtaista kokemusta, vaikka periaatteessa olen kyllä 100% työkykyinen ja esim. lääkärit nauraisivat minut pihalle, jos yrittäisin tällä verukkeella saada itselleni jotain helpotusta työelämään. Todellisuudessa kuormitus on ajoittain hyvinkin suuri. Näitä on toki ollut ennenkin, mutta tarpeeksi pitkälle kun mennään, niin niitä ei ole pystytty hoitamaan, joten todellisuudessa niiden kanssa ei ole ainakaan töitä tehty, jos edes eletty kovin pitkään. Monien sairauksien määrä on myös lisääntynyt tosi paljon.

- Huoli mm. ilmastonmuutoksesta, terrorismista, ymsyms. Kuten jo todettu, maailma on enemmän auki kuin aiemmin ja sitä myötä kuulemme ihan koko ajan kamalia uutisia ja se vääristää maailmankuvaamme, sillä että nämä koetaan hyvinhyvin yleisiksi asioiksi ja asioiksi joita voi tapahtua missä vain milloin vain.  Syntyy pelkoa välivaltaisuuksista, rikoksista, terrorismista, jnejne, Ilmastonmuutos on todellinen ja huoli, joka olisi ratkaistava nyt, mutta tähän liittyen olo on monella kädetön, koska toimenpiteet ovat niin pieniä ja yksittäisen henkilön mahdollisuudet vaikuttaa ovat minimaaliset. 

- Avokonttorit. Tarvitseeko edes enempää sanoa?

- Mainitsinko jo valinnan vaikeudesta? Selvennän sitä vielä. Ainakin minulla oli jo yläasteesta lähtien mahdollisuus valita, mihin kouluun menen/haen. Siitä lähtien valintojen määrä on vain kasvanut. Minkä yläasteen valitsen? Lukio vai amis? (no tämä ei ollut valinta, kuten jo mainitsin) Mikä lukio? Mikä ala lukion jälkeen? Mikä suunta kyseisellä alalla? Millaisiin työpaikkoihin haen? Miten kyseinen työpaikka vaikuttaa jatkossa urani suuntaan? Toisaalta näemme koko ajan myös muunlaisia vaihtoehtoja elää elämää: yrittäjyys, kotiäitiys, työttömyys, taloudellinen vapaus, keikkatyöläisyys, osa-aikaisuus, jnejne. Osa näistä on helposti valittavia vaihtoehtoja, osa on pakotettu johonkin ja osa haaveilee, jostain mitä itsellä ei ole ja mihin ei ehkä ole mahdollisuuttakaan. Osalla työnantaja joustaa paljonkin esim. työajan suhteen, osa antaa työvapaata, jnejne. Osa ei anna yhtään palkatonta vapaata, eikä saldovapaita. Osa antaa 3 päivää vuodessa. Osa tekee töitä aamusta iltaan ja työajaksi tästä lasketaan vain osa. Mutta kun se on työnantajan tai työyhteisön, usein sanaton, mutta paineistaen selvä, vaatimus.

Nyt huomasin, että aika monikin kohta liittyi "trendikkyyteen" ja ajanhermolla pysymiseen. En kuitenkaan poista näistä mitään, koska haluan tuoda esille, kuinka monelta suunnalta se ilmenee. Mutta tässä nyt muutama mainitakseni! Kuten sanoin, esim. minuun nämä kaikki ei osu, mutta monet osuu kyllä tavalla tai toisella. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että näistä kaikista ei kannattaisi paineistua, mutta koska ihmisiä on erilaisia, osa  paineistuu toisten mielestä ihan hulluista asioista.

Yhtä sekaisin ihmiset ovat aina olleet nykyisin siitä vain uskalletaan puhua.

jeesusonherra kirjoitti:

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Mitä ihmiset edes tarkoittavat "oikeilla" ongelmilla? Pitäisikö tässä nälkää nähdä taivasalla että ei olisi mielenterveysongelmia?

Kumma kun ei toiminut toisella vanhemmallani, jolla on mielenterveysongelmia, ja joka lapsena näki nälkää koska olivat niin köyhiä. Jäi turvattomuuden traumat jotka on siirtänyt hyvin tehokkaasti meille lapsilleen.

Sitä se on kun itse keksitään kiire. (jota ei ole oikeasti juuri kenelläkään)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some, kilpailuyhteiskunta, entistä pahemmat sisäiset ja ulkoiset paineet mistä ei vielä 50 v sitten ollut tietoakaan. Yhteiskunta muuttuu, vaikka sinä et, parahin ap.

Voi teitä lumihiutaleita. Yhteiskunta muuttuu lapsonen ihan jokaiselle sukupolvelle.

Toki muuttuu, mutta iiiikinä ei yhteiskunta ole ollut näin suorituskeskeinen.

Tämä nyt vaan on fakta, turhaa sinä boomer siellä vikiset.

Joo oli lama 90-luvulla, mutta työnsaantikin on yhtä showta nykyään. Kituutellaan pätkäsopimuksilla ja pitää somessa rakennella omaa brändiä ja tapella samoista duuneista muiden yhtä osaavien kanssa.

No tulihan se boomer sieltä. Jos mussukka vähän opiskelet niin huomaat että mummosi on boomer. Mistä hitosta te luulette että me muut ei olla kilpailtu opiskelu- ja työpaikoista? Te vaan olette ensimmäiset jotka valittaa ja ei kestä yhtään mitään. Täsmälleen samalla tavalla on kilpailtu mutta ilman tuota kokoaikaista itkua. Eihän tässä mikään muu ole muuttunut kuin että te ette kestä yhtään mitään kun ensimmäistä kertaa pitää laskea se pleikka kädestä ja tehdä jotain ihan oikeasti.

Kiitos päivän nauruista. Eihän kukaan oikeasti ole noin tyhmä vaan oli kyse kootuista sketseistä.

Vierailija kirjoitti:

Luepa ap tekstisi uudestaan. Puhut "heikommasta materiaalista" ikään kuin mielenterveyden ongelmat, terapia ja vastaavat olisivat merkki heikkoudesta ja huonoudesta. Esim. masennus toimii vielä niin, että se syöttää sulle noita ajatuksia jo valmiiksi ja sitten joku "kyllä minunkin nuoruudessani" -jauhaaja tulee selittämään, kuinka heikkoa nykynuoret on. Ei mielenterveysongelmat ole heikkoutta. On oikeastaan melkoista vahvuutta käydä läpi sellainen h*lvetti kuin masennus.

Ei ap ja hänen komppaajansa ole täällä keskustelemassa. Heillä on paha olo niin kaikilla muillakin pitää olla ja siihen pääsee tuolla paskanheitolla.

Vierailija kirjoitti:

jeesusonherra kirjoitti:

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Mitä ihmiset edes tarkoittavat "oikeilla" ongelmilla? Pitäisikö tässä nälkää nähdä taivasalla että ei olisi mielenterveysongelmia?

Kumma kun ei toiminut toisella vanhemmallani, jolla on mielenterveysongelmia, ja joka lapsena näki nälkää koska olivat niin köyhiä. Jäi turvattomuuden traumat jotka on siirtänyt hyvin tehokkaasti meille lapsilleen.

Tämä! Jos erehtyy puhumaan ahdistuksestaan, riittämättömyyden tunteestaan ja ympäristön tuottamista paineista, aletaan syyllistää siitä miten ei ole oikeita ongelmia. Yleensä vielä nämä dissaajat ovat juuri sitä vanhempaa sukupolvea, jotka ovat nämä ahdistuneet luuserinykynuoret /nuoret aikuiset kasvattaneet.

Vierailija kirjoitti:

jeesusonherra kirjoitti:

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Mitä ihmiset edes tarkoittavat "oikeilla" ongelmilla? Pitäisikö tässä nälkää nähdä taivasalla että ei olisi mielenterveysongelmia?

Kumma kun ei toiminut toisella vanhemmallani, jolla on mielenterveysongelmia, ja joka lapsena näki nälkää koska olivat niin köyhiä. Jäi turvattomuuden traumat jotka on siirtänyt hyvin tehokkaasti meille lapsilleen.

Kyllä, käytännössä näin. Jos miettii minkälaisia ovat ongelmat ja konfliktit esim. eläinmaailmassa. Raakaa selviytymistaistelua, nääntyykö, tappaako naapuri, paleltuuko, sairastuuko yms. Nykyihmiset ovat pullasorsia ja syöttöhanhia verrattuna satojen vuosien takaiseen ihmiseen. Ongelmia on aina, ne vain muuttavat muotoaan. Se on raaka tosia-asia.

Toki mielenterveysongelmiin voi olla muitakin syitä, kuten esim. meidän vanhempian ja iso-vanhempia on pieksetty lapsena niin paljon että heidän päänsisäiset ongelmat johtuu siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt.

Nykyajan nuori aikuinen käy kolme vuotta kelan kuntoutuspsykoterapiassa ja kaikenmaailman mindfulness-kursseilla ulkomaan trendikohteissa kun ahdistaa ettei päässyt lääkikseen, vanhemmat on eronneet ja aina ei huvita bilettää vaan jää mieluummin kotiin joku viikonloppu kun kaverit pyytää baariin ja seksiä ei saa tarpeeksi kun jännittää puhua tytöille.

Kasikymppisillä taas isä on kuollut sodassa, isäpuoli on vetänyt turpaan koko lapsuuden ja naapurin setä kosketellut, ei olla päästy oppikouluun tai ulkomaille, on tehty hanttihommaa koko elämä, tyynesti omaishoidettu puoliso hautaan ilman apua, lapset ei käy katsomassa, kaupasta voi ostaa vaan punalaputettua ja ihan peruselintarviketta tyyliin sipuli, tomaatti, peruna, maito, ruisleipä ja todellakaan ei esim. syödä ulkona, ostella vaatteita tai muutenkaan törsätä..Ja suurin osa pärjää! On (ilmaisia) harrastuksia, tehdään käsitöitä, käydään eläkeläistapahtumissa jne.

Oma sukupolveni (nelikymppiset) sitten jotain tältä väliltä. Suurin osa pärjää, vähän ahdistutaan siitä ettei päästä Balille ja huulet ei ole tarpeeksi täyteläiset ja sen verran kädettömiä ollaan että vingutaan kuinka joku vauvanhoito vaikka nyrjähtäneen nilkan kanssa on mukamas NIIN mahdotonta, mutta kuitenkin pystytään käymään töissä ja koulut ja opinnotkin on suurin osa taapertanut läpi ilman erityistukea ja loputonta itsereflektointia ja "mikä mun fiilis tästä on, miten mä niinku koen tän" -vatvomista.

En tiedä, välillä tuntuu että joillekuille tekisi hyvää että joku läimäisisi poskelle ja käskisi lopettamaan vinkumisen. Fyysinen työ myös voisi tehdä hyvää. Ja ulkoilu ja urheilu. Säännöllinen vuorokausirytmi. Ja vähäisemmät valinnanmahdollisuudet, ns. selkeä maailmanjärjestys.

Uskon, että tämä nuorempi sukupolvi voi huonosti, koska he ovat ensimmäinen sukupolvi, joka yrittää muuttaa asenteita, asioita ja sukupolvilta toiselle siirtyviä taakkoja.

:D :D :D :D

Jokainen sukupolvi on yrittänyt muuttaa ja muuttanutkin aiempien sukupolvien asenteita, asioita ja taakkoja! Nuorempi sukupolvi ei ole yhtään sen huonovointisempi kuin aiemmatkaan sukupolvet.

jeesusonherra kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jeesusonherra kirjoitti:

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Mitä ihmiset edes tarkoittavat "oikeilla" ongelmilla? Pitäisikö tässä nälkää nähdä taivasalla että ei olisi mielenterveysongelmia?

Kumma kun ei toiminut toisella vanhemmallani, jolla on mielenterveysongelmia, ja joka lapsena näki nälkää koska olivat niin köyhiä. Jäi turvattomuuden traumat jotka on siirtänyt hyvin tehokkaasti meille lapsilleen.

Kyllä, käytännössä näin. Jos miettii minkälaisia ovat ongelmat ja konfliktit esim. eläinmaailmassa. Raakaa selviytymistaistelua, nääntyykö, tappaako naapuri, paleltuuko, sairastuuko yms. Nykyihmiset ovat pullasorsia ja syöttöhanhia verrattuna satojen vuosien takaiseen ihmiseen. Ongelmia on aina, ne vain muuttavat muotoaan. Se on raaka tosia-asia.

Toki mielenterveysongelmiin voi olla muitakin syitä, kuten esim. meidän vanhempian ja iso-vanhempia on pieksetty lapsena niin paljon että heidän päänsisäiset ongelmat johtuu siitä.

Ja meidän päänsisäiset ongelmat ei johdu siitä, että meidän vanhemmat ja isovanhemmat on kasvatettu noin? Tuliko niistä pieksetyistä ja isän viinapäissään lumihankeen ajetuista lapsista yhtäkkiä täydellisiä vanhempia, joiden synnyttämät lapset vaan ovat kummallisesti heikkoja ja vain siitä syystä ovat psyykkisesti hajalla?

jeesusonherra kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jeesusonherra kirjoitti:

Psyykkiset ongelmat ovat loppujen lopuksi vain hyvinvointi yhteiskuntien vitsaus. Kun ei ole oikeita ongelmia niin ahdistutaan. Pahiten se iskee nuoriin. Masennusta tai muita mielenterveysongelmia ei havaita lainkaan esim. Afrikan köyhemmissä maissa.

Tämä huomioon ottaen syytän myös sosiaalista mediaa. Lopetin itse kokonaan moisen käytön pari vuotta sitten. Täysin turhaa tauhkaa ja alkaa vain ahdistaan kun sinne menee. Älypuhelin heittäkää nuoret jokehen ja tehkää oikeasti jotain merkityksellistä!

Mitä ihmiset edes tarkoittavat "oikeilla" ongelmilla? Pitäisikö tässä nälkää nähdä taivasalla että ei olisi mielenterveysongelmia?

Kumma kun ei toiminut toisella vanhemmallani, jolla on mielenterveysongelmia, ja joka lapsena näki nälkää koska olivat niin köyhiä. Jäi turvattomuuden traumat jotka on siirtänyt hyvin tehokkaasti meille lapsilleen.

Kyllä, käytännössä näin. Jos miettii minkälaisia ovat ongelmat ja konfliktit esim. eläinmaailmassa. Raakaa selviytymistaistelua, nääntyykö, tappaako naapuri, paleltuuko, sairastuuko yms. Nykyihmiset ovat pullasorsia ja syöttöhanhia verrattuna satojen vuosien takaiseen ihmiseen. Ongelmia on aina, ne vain muuttavat muotoaan. Se on raaka tosia-asia.

Toki mielenterveysongelmiin voi olla muitakin syitä, kuten esim. meidän vanhempian ja iso-vanhempia on pieksetty lapsena niin paljon että heidän päänsisäiset ongelmat johtuu siitä.

Kolmensadan vuoden päästä nykyihmistä pidetään kovana luuna ja vuoden 2320 nykyihminen on vuorostaan se pullasorsa. Toisaalta laitapa 1700-luvun ihminen vuoden 2020 elämänmenon keskelle. Luuletko, että hän pärjäisi hetkeäkään esimerkiksi tämän päivän työelämässä tai edes kodinhoidossa? Vertailu eri aikojen elämänmenosta satojen vuosien aikajanalla on vain typerää. Joka aikakauden ongelmat ovat sidonnaisia aikaan ja paikkaan.