Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi minusta tulee aina itsestäänselvyys miehille?
16.09.2020 |
Jokaisessa suhteessa käy niin. Eikä ole väliä suhteen pituudella. Nyt huomaan taas, että läsnäoloni on itsestäänselvää nykyiselle kumppanilleni. Kyseessä vielä mies, jolla lapset vuoroviikoin, minä lapseton. Lapsettomille viikoille mies on alkanut koko ajan enemmän ja enemmän hommaamaan kaikkea ylimääräistä menoa, ottaa töitä enemmän jne. Molemmat käydään töissä, minä pystyn paremmin vaikuttamaan omiin vuoroihini ja olen yrittänyt tehdä vuoroja mahdollisimman vähän silloin, kun meillä olisi mahdollisuus töiden lomassa viettää aikaa aikuisten kesken (teen kahta työtä). Suunnittelen menoni ja tapaamiseni kavereiden kanssa samalla tavalla, mutta mies ei tunnu välittävän yhteisestä mahdollisesta ajasta juuri ollenkaan. Ei enää, kun on huomannut, että olen sitoutunut suhteeseen.
Tuntuu siltä, että jokaisessa suhteessa, missä olen ollut, minun pitäisi olla jatkuvasti etäinen ja pidätellä tunteitani, olla jalka oven välissä mahdollisesti lähtemässä. Vain silloin miehet ovat panostaneet, halunneet viettää aikaa yhdessä ja järjestäneet yhteistä aikaa. Aina kun olen viimein rakastunut ja sitoutunut suhteeseen, alkaa mies vähentämään omaa halukkuuttaan nähdä, ei jaksa tai halua tehdä enää asioita yhdessä eikä panosta yhteiseen aikaan. Tuntuu että minusta tulee kaluste jonkin pöydän tavoin: kiva olla olemassa ja tuossahan se pyörii osana muuta huushollia.
Olen jotenkin niin väsynyt tähän samaan kaavaan, etten tiedä mitä tehdä. En tiedä jaksanko käydä taas samoja keskusteluja läpi. Miten yhteinen aika olisi tärkeää, yhteinen tekeminen olisi tärkeää, yhteinen aika mahdollistaa sen, että voidaan harrastaa seksiä, koska sekin on tärkeää minulle. Ja kun kyse ei edes ole mistään vuosien suhteesta, vaan tässä pitäisi olla alkuhuuma menossa.
Ja se alkaa aina samalla kaavalla: mies kiinnostuu minusta, piirittää minua ja on selvästi se paljon aktiivisempi osapuoli. Kunnes olen ns. koukussa, jolloin käy aina niin, että kanssani suhteeseen panostetaan yhä vähemmän ja vähemmän, yhteinen aika on telkkarin edessä möllöttämistä jos sitä ylipäätänsä on.
Onko kellään muulla samanlaista? Tein nyt sen päätöksen, että en sorvaa töitäni enkä menojani enää miehen viikkojen mukaan. Aion nähdä ystäviäni enemmän ja lisätä harrastuksissa käyntejä.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Miestä ei saa ikinä miellyttää ja seksikin kannattaa pitää vallan välineenä. Miehellä on hyvä olla tunne, että sinä olet jättämässä hänet jos ei ole sinulle kynnysmattona. Niin ne on onnellisia ja viihtyy. Muista kiukutella tyhjästä ja parkua ja huutaa välillä, polta miehen vaatteet pihalla. Oppii olemaan sillä tavalla ja ne tykkää siitä.
Miehille tuo on normaalia johtamista. Siksi miehet johtajina ovat niin julmia. Miehille parisuhde alituinen valtapeli.
Niin on. Yksikään ex ei muistele minua hyvällä jolle yritin olla täydellinen pikkuvaimo. Sen sijaan ex jolle pihtasin ja olin suorastaan narsistinen muistaa minua lämmöllä. Sanoo eläneenä elämänsä onnellisinta aikaa kanssani. Hän sai kantaa käsilaukkuani ja kävellä 5 metriä perässä. Tein hänestä impotentin päälle kolmekymppisenä, niin että joutui syömään lääkkeitä. En hoitanut kotia, lihoin kymmeniä kiloja, saatoin liikkua aivan paskaisena viikkojakin peseytymättä. Osoitin kaikin tavoin etten halua olla mitenkään lähellä. Olemme yhä tekemisissä. Hän vaan ottaa kiltisti vastaan kun huudan ja olen kusipäinen. Yhä olen ihaninta, kauneista seksikkäintä mitä on ja kaipaa minua ja suree menetettyä onnellista elämää kanssani. Oikeasti miehet on ihan hel-ve-tin mielenvikaisia ja häiriintyneitä. Mitään tasa-arvoista suhdetta niiden kanssa ei voi olla. Joko otatheti luulot pois tai alistut ja menetät itsesi. Valitsee siitä.
Suo anteeksi, mutta mielestäni Sinä olet väärä ihminen sanomaan miehiä helvetin häiriintyneiksi ja mielenvikaisiksi.
Mies petti minua vuosia useiden eri naisten kanssa kunnes aloin tehdä tuota. Sitten alkoi koti kiinnostaa eikä enää juoksuttanut. Lopussa sitten alkoi olla niitä muita seurauksia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Tapailet liian tasokkaita miehiä. Jollekin tavikselle voisit ollakin jotain erityistä mitä tuossa fiilistelet, mutta halutuille miehille vain nainen muiden joukossa, josta pidetään muttei olla mitenkään hullaantuneita tai luojalle kiitollisia. Vaivalla saisivat paremmankin, mutta naisissa panos-tuotos-suhde on tunnetusti surkea.
Tasoteoreetikkojen kanssa nyt ei ainakaan kannata alkaa mitään. Heille nainen on vain jonkinlainen fallossymboli, vähän kuin auto. Jota esitellä ja jonka avulla saa ihailua muilta miehiltä (joka on se, mitä nämä "miehet" oikeasti etsivät). Naiset eivät ole edes ihmisiä näille.
Jokainen ihminen on tasoteoreetikko. Se on koodattu syvälle biologiaan, eikä ainakaan noin köykäisillä henkisillä voimilla sitä peitota.
Minullekin kävi näin. Ja mikä pahinta, olin jo raskaana siinä vaiheessa kun kävi ilmi että miehelle olin ollut vain väline itsetunnon pönkitykseen. Kyseessä ei ole mikään tasoero vaan mies oli täysin hullaantunut minuun ja sanoi mm ettei olisi koskaan uskaltanut baarissa tulla juttelemaan kanssani ja tehdä aloitetta. Siinä vaiheessa kun olin tosiaan rakastunut,oppinut luottamaan ja uskomaan miehen puheet sitoutumishalukkuudesta yms, alkoi mies viiletä. Kuinka ollakaan.
En yhtään ymmärrä miksei hän arvosta minua nyt, kun sai mitä halusi. Suhteesta on tullut hänelle velvollisuus. Minä koen tulleeni täysin petetyksi. Mies uskoo voivansa vielä rakastua minuun uudelleen, mutta omat tunteeni ovat alkaneet vakavasti hiipua. Mies käy terapiassa ymmärtääkseen, miksi on tehnyt näin. Tulevaisuuden odotukseni suhteelle eivät ole kummoiset.
En nyt ihan osta sitä, että kyseessä olisi välttämättä mikään pelimies, mutta suosittu mies naisten keskuudessa kuitenkin. Palstamiehet tai jäyhemmät miehet, jotka eivät osaa puhua kivasti naisille olettavat, että tässä nyt on joku huijari kyseessä, vaikka voi olla että mies oli alussa ihastunut, mutta sitten tunteet hiipuivat. On ihan normaalia sanoa äskettäin tavatulle deittailunaiselle kohteliaisuuksia, mutta niitä ei vain pidä ottaa turhan vakavasti.
Olen nainen enkä näe tuossa kovin suurta eroa sukupuolten välillä. Olen käyttäytynut omasta mielestäni kohteliaasti ja miestä arvostavasti tapailuvaiheessa (sanonut kohteliaisuuksia, vastannut kohteliaisuuksiin), mutta mies onkin rakastunut ja ollut epätoivoinen, kun en sitten haluakaan enää jatkaa tapailua. Toki teillä vähän eri asia, kun suhde on jo seksiin edennyt, mutta kyllä sillä on merkitystä miten ihmiset kohteliaisuuksiin reagoivat. Ehkä hyvään kohteluun tottumattomat häikäistyvät niistä liikaa?
On hyvin vaikea kertoa toiselle, että en ole sinuun rakastunut, vaikka oletkin ok, mutta en haluakaan mitään suhdetta. Siinä varmaan syy, miksi epämääräisiä suhteita syntyy ja niitä en itse ole halunnut. En halua seksiä kenenkään kanssa, josta en oikeasti ole kiinnostunut, mutta jotkut miehet ja naisetkin haluavat.
Silloin kun suhde on vakava ja molemmat rakastavat, niin suhteeseen meneminen käy kuin itsekseen eikä mitään tällaisia kommervenkkejä ole.
Vierailija kirjoitti:
Minullekin kävi näin. Ja mikä pahinta, olin jo raskaana siinä vaiheessa kun kävi ilmi että miehelle olin ollut vain väline itsetunnon pönkitykseen. Kyseessä ei ole mikään tasoero vaan mies oli täysin hullaantunut minuun ja sanoi mm ettei olisi koskaan uskaltanut baarissa tulla juttelemaan kanssani ja tehdä aloitetta. Siinä vaiheessa kun olin tosiaan rakastunut,oppinut luottamaan ja uskomaan miehen puheet sitoutumishalukkuudesta yms, alkoi mies viiletä. Kuinka ollakaan.
En yhtään ymmärrä miksei hän arvosta minua nyt, kun sai mitä halusi. Suhteesta on tullut hänelle velvollisuus. Minä koen tulleeni täysin petetyksi. Mies uskoo voivansa vielä rakastua minuun uudelleen, mutta omat tunteeni ovat alkaneet vakavasti hiipua. Mies käy terapiassa ymmärtääkseen, miksi on tehnyt näin. Tulevaisuuden odotukseni suhteelle eivät ole kummoiset.
Olen pahoillani. :( Muille opetuksena juuri se että kannattaa olla tarkkana hullaantuuko mies alussa ajatukseen suhteesta, mielikuviin, päässään rakentelemiin ajatuksiin siitä että kunpa saisi kauniin / kiinnostavan / eksoottisen tms naisen, ajatukseen siitä että vihdoin muut arvostaa kun on löytynyt tasokas nainen ja perheidylli on rakenteilla. Se että on tuollaisia haaveita ei kerro mitään siitä onko kykyä tai edes halua niiden pitkäjänteiseen toteuttamiseen ja ylläpitämiseen tai realistista käsitystä siitä mitä se on. Hälytyskellojen pitäisi soida jos jonkinlaista fanimentaliteettia ja korokkeelle nostamista on havaittavissa. Sehän sortuu kaikki sillä sekunnilla kun todellisuus ei enää vastaa tuon ihmisen haavekuvaa tai jos hän tulee siihen tulokseen ettei ne haaveet toteudukaan itselle sellaisina kuin on ajatellut tai havahtuu ettei ne ollutkaan omia haaveita toteuduttuaan vaan hyväksynnän hakua tms. Silloin taas katoaa kaikki se suuri energia millä asiaa on lähdetty edistämään ja vaan velvollisuus jää jäljelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullekin kävi näin. Ja mikä pahinta, olin jo raskaana siinä vaiheessa kun kävi ilmi että miehelle olin ollut vain väline itsetunnon pönkitykseen. Kyseessä ei ole mikään tasoero vaan mies oli täysin hullaantunut minuun ja sanoi mm ettei olisi koskaan uskaltanut baarissa tulla juttelemaan kanssani ja tehdä aloitetta. Siinä vaiheessa kun olin tosiaan rakastunut,oppinut luottamaan ja uskomaan miehen puheet sitoutumishalukkuudesta yms, alkoi mies viiletä. Kuinka ollakaan.
En yhtään ymmärrä miksei hän arvosta minua nyt, kun sai mitä halusi. Suhteesta on tullut hänelle velvollisuus. Minä koen tulleeni täysin petetyksi. Mies uskoo voivansa vielä rakastua minuun uudelleen, mutta omat tunteeni ovat alkaneet vakavasti hiipua. Mies käy terapiassa ymmärtääkseen, miksi on tehnyt näin. Tulevaisuuden odotukseni suhteelle eivät ole kummoiset.
Teillä on aivan eri tilanne, kun elätte vauva-arkea, kun ap:n tilanteessa ollaan vasta pari kuukautta tapailtu kevyesti. Ellet sitten hankkiutunut raskaaksi pari kuukautta miehen tuntemisesta? Mielestäni lapsia ei kannata tehdä ennen kuin on tunnettu toisensa jo kauan. Mutta hyvä jos käytte terapiassa, siellä varmasti selviää kannattaako yhdessä jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Tapailet liian tasokkaita miehiä. Jollekin tavikselle voisit ollakin jotain erityistä mitä tuossa fiilistelet, mutta halutuille miehille vain nainen muiden joukossa, josta pidetään muttei olla mitenkään hullaantuneita tai luojalle kiitollisia. Vaivalla saisivat paremmankin, mutta naisissa panos-tuotos-suhde on tunnetusti surkea.
Tasoteoreetikkojen kanssa nyt ei ainakaan kannata alkaa mitään. Heille nainen on vain jonkinlainen fallossymboli, vähän kuin auto. Jota esitellä ja jonka avulla saa ihailua muilta miehiltä (joka on se, mitä nämä "miehet" oikeasti etsivät). Naiset eivät ole edes ihmisiä näille.
Jokainen ihminen on tasoteoreetikko. Se on koodattu syvälle biologiaan, eikä ainakaan noin köykäisillä henkisillä voimilla sitä peitota.
Ei ole olemassa mitään "yleistä" tasoa, vaan jokaisella on oma arvojärjestyksensä, omat kiinnostuksenkohteet, oma käsitys siitä, mikä on kaunista/komeaa/seksikästä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta yleisesti parinmuodostuksessa ja ihmisten kriteereissä on se perisyy näihin ap:n kaltaisiin tilanteisiin. Kaikki etsii sitä henkilöä, joka nostaa omat tunteet mahdollisimman korkealle ja ei välitetä siitä että ne vastapuolen tunteet ovat hyvinkin laimeat. Se on vähän kuin yrittäisi sovittaa nelikulmaista palikkaa pyöreään reikään, koska sattuu niin kovasti tykkäämään nelikulmaisista palikoista. Enemmän painoarvoa pitäisi laittaa sille, että myös sen vastakappaleen tunteet ovat aitoja ja tarpeeksi voimakkaita. Varsinkin nyt nettitreffiaikakautena karsintaa tehdään pitkän parisuhteen kannalta hyvinkin epäoleellisilla kriteereillä (kuten esimerkiksi tinder-profiilin kuvien laatu), minkä kuvittelisin kohtuu huonosti korreloivan parisuhteen pituuden suhteen. Ja valinta tehdään sen mukaan, mikä profiili saa oman sydämen eniten läpättämään. Sitten sitä sydämen valittua yritetään saada rakastumaan kuin ajattamalla käärmettä pyssynpiippuun. Voihan se vähän vastentahtoisesti niin tehdäkin, mutta kyllä se alkaa tuntea itsensä jossain vaiheessa loukkuun jääneeksi. Ap:n mies vaikuttaa vähän samanlaiselta puoliksi vahingossa parisuhteeseen asti joutuneelta mieheltä, joka on alkanut vähän ärsyyntyä tilanteeseen, mutta ei vielä tiedä mitä asialle tekisi.
Nyt kun ap eroaa, niin ehdottaisin että hän yrittää löytää miehen, joka aiheuttaa niitä läpätyksiä, mutta joka myös kokisi niitä läpätyksiä, eikä vain sanoisi kokevansa.
Self helpin kultaisessa ajassa on se huono puoli, että monet ihmiset kuvittelevat voivansa kikoilla ja tempuilla saada toisen tuntemaan ja olemaan mitä he itse haluavat. Toisen voi toki saada hetkeksi jäämään, mutta et voi laittaa ketään rakastumaan tai muuttumaan itsekeskeisestä urposta unelmakumppaniksi. Kyseessä on psykologian sijaan maaginen ajattelu, onnistuneimmillaankin vain manipuloiva käytös, joka toimii kunnes toinen huomaa sen.
Ainoa, mikä voi todella parantaa todennäköisyyksiä hyvään suhteeseen on oman itsen kanssa tehty pitkäjänteinen työ. Se, että toimii eri lailla, koska on erilainen ihminen (=en odota kotona, koska maailma on täynnä uutta ja jännittävää. Tai ehkä odotankin! Koska kotona on ihanaa)
Pelit kääntyy itseään vastaan aina, ja niillä saa korkeintaan toisen pelaajan. (Vrt en odota kotona, koska haluan vaikuttaa kiinnostavalta. Tai ehkä odotankin! Ja valehtelen et on seuraa, siinäpähän on mustasukkainen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Tapailet liian tasokkaita miehiä. Jollekin tavikselle voisit ollakin jotain erityistä mitä tuossa fiilistelet, mutta halutuille miehille vain nainen muiden joukossa, josta pidetään muttei olla mitenkään hullaantuneita tai luojalle kiitollisia. Vaivalla saisivat paremmankin, mutta naisissa panos-tuotos-suhde on tunnetusti surkea.
Tasoteoreetikkojen kanssa nyt ei ainakaan kannata alkaa mitään. Heille nainen on vain jonkinlainen fallossymboli, vähän kuin auto. Jota esitellä ja jonka avulla saa ihailua muilta miehiltä (joka on se, mitä nämä "miehet" oikeasti etsivät). Naiset eivät ole edes ihmisiä näille.
Jokainen ihminen on tasoteoreetikko. Se on koodattu syvälle biologiaan, eikä ainakaan noin köykäisillä henkisillä voimilla sitä peitota.
Voit itse uskoa tuohon aivan vapaasti, mutta mikään teoria tai muukaan tieteellinen evidenssi ei tue kirjoittamaasi. Menee siis sinne yksisarvishoitojen kategoriaan.
Sivusta
Sinusta tulee itsestäänselvyys, koska miehen elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pyöriä ympärilläsi k**li puolik***na.
Aika harva mies, jos kukaan jaksaisi pyöriä "prinsessansa" ympärillä 24/7. Eri juttu jos olet niin rikas että voit turvata miehen elannon ja tulevaisuuden.
Miehet panostaa selviytymiseen. Sitä ei edistä pyöriminen jonkun "tytönhupakon" ympärillä.
Aikuistuisit.
Mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta yleisesti parinmuodostuksessa ja ihmisten kriteereissä on se perisyy näihin ap:n kaltaisiin tilanteisiin. Kaikki etsii sitä henkilöä, joka nostaa omat tunteet mahdollisimman korkealle ja ei välitetä siitä että ne vastapuolen tunteet ovat hyvinkin laimeat. Se on vähän kuin yrittäisi sovittaa nelikulmaista palikkaa pyöreään reikään, koska sattuu niin kovasti tykkäämään nelikulmaisista palikoista. Enemmän painoarvoa pitäisi laittaa sille, että myös sen vastakappaleen tunteet ovat aitoja ja tarpeeksi voimakkaita. Varsinkin nyt nettitreffiaikakautena karsintaa tehdään pitkän parisuhteen kannalta hyvinkin epäoleellisilla kriteereillä (kuten esimerkiksi tinder-profiilin kuvien laatu), minkä kuvittelisin kohtuu huonosti korreloivan parisuhteen pituuden suhteen. Ja valinta tehdään sen mukaan, mikä profiili saa oman sydämen eniten läpättämään. Sitten sitä sydämen valittua yritetään saada rakastumaan kuin ajattamalla käärmettä pyssynpiippuun. Voihan se vähän vastentahtoisesti niin tehdäkin, mutta kyllä se alkaa tuntea itsensä jossain vaiheessa loukkuun jääneeksi. Ap:n mies vaikuttaa vähän samanlaiselta puoliksi vahingossa parisuhteeseen asti joutuneelta mieheltä, joka on alkanut vähän ärsyyntyä tilanteeseen, mutta ei vielä tiedä mitä asialle tekisi.
Nyt kun ap eroaa, niin ehdottaisin että hän yrittää löytää miehen, joka aiheuttaa niitä läpätyksiä, mutta joka myös kokisi niitä läpätyksiä, eikä vain sanoisi kokevansa.
Tuo varmasti pitää paikkansa. Suhdetta mitatataan omilla tunteilla eikä sen toisen tunteilla myös. Kehut ja kohteliaisuudet eivät tarkoita yhtään mitään, vaikka niitä onkin mukava saada ja niistä voi kiittää kauniisti. Vasta käyttäytyminen kertoo ovatko toisen tunteet vastavuoroiset.
Ikävä kyllä tiedän näitä suhteita, missä toinen on rakastunut, mutta toinen on jo suhteen alusta asti ollut vastahakoinen ja välttelevä. Lapsiakin tällaisiin suhteisiin tehdään. Vaikea katsella suhdetta sivusta, kun ei oikein voi suoraankaan sanoa, että ei se sinua rakasta, kannattaa erota. Yksipuolinen rakkaus on surullista eikä se toinenkaan osapuoli siinä onnellinen ole. Ehkä sitten jonkinlainen hyötysuhde hänen puoleltaan usein.
Sellaista oikea rakkaus ja hyvä parisuhde ei ole missään nimessä. Eivätkä nuo miehet mitään voitokkaita pelimiehiä ole, vaan säälittäviä reppanoita enemmän. Korkeatasoinen mies sitoutuu vain naiseen, jota rakastaa ja huolehtii perheestään hyvin.
Hyvä pari suhde tasoittuu ajallaan, kun toiseen tottuu ja häneen luottaa.
Mutta ehkä haluatkin muuta? Jonkun jännä miehen joka hakkaa ja rakastaa tulisesti vuoron perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Tapailet liian tasokkaita miehiä. Jollekin tavikselle voisit ollakin jotain erityistä mitä tuossa fiilistelet, mutta halutuille miehille vain nainen muiden joukossa, josta pidetään muttei olla mitenkään hullaantuneita tai luojalle kiitollisia. Vaivalla saisivat paremmankin, mutta naisissa panos-tuotos-suhde on tunnetusti surkea.
Tasoteoreetikkojen kanssa nyt ei ainakaan kannata alkaa mitään. Heille nainen on vain jonkinlainen fallossymboli, vähän kuin auto. Jota esitellä ja jonka avulla saa ihailua muilta miehiltä (joka on se, mitä nämä "miehet" oikeasti etsivät). Naiset eivät ole edes ihmisiä näille.
Jokainen ihminen on tasoteoreetikko. Se on koodattu syvälle biologiaan, eikä ainakaan noin köykäisillä henkisillä voimilla sitä peitota.
Ei ole olemassa mitään "yleistä" tasoa, vaan jokaisella on oma arvojärjestyksensä, omat kiinnostuksenkohteet, oma käsitys siitä, mikä on kaunista/komeaa/seksikästä jne.
Minulle korkeatasoisen miehen määritelmä on aika selvä. Ja sellaiset miehet ovat suosittuja joista pidän eli pitkät, luotettavat, rauhalliset, tasapainoiset ja sivistyneet. Naisista taas suosittuja ovat kauniit, järkevät, iloiset, sivistyneet ja mukavat. En sitten tiedä kuinka yleistä on se, mitä itse pidän normaalina korkeatasoisuutena. Se varmaan riippuu seurasta missä liikkuu ja elää.
Olen itse kiinnittänyt huomiota siihen että aika usein parisuhteessa toinen osapuoli tarvitsee ja haluaa toista enemmän kuin se kumppani tarvitsee ja haluaa häntä.
Ainakin itselläni on homma aina mennyt juurikin noin: joko toinen on ollut paljon enemmän innoissani minusta kuin minä hänestä, tai toisinpäin. Ikinä ei ole mennyt niin että molemmat yhtä hullaantuneita toisistamme.
Tämä nyt vaan havaintona. Valitettavasti minulla ei ole mitään viisaita neuvoja AP:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja se alkaa aina samalla kaavalla: mies kiinnostuu minusta, piirittää minua ja on selvästi se paljon aktiivisempi osapuoli. Kunnes olen ns. koukussa, jolloin käy aina niin, että kanssani suhteeseen panostetaan yhä vähemmän ja vähemmän, yhteinen aika on telkkarin edessä möllöttämistä jos sitä ylipäätänsä on."
Tässähän se asian ydin aika pitkälti on. Pelimiehet on kiinnostuneita sinusta niin pitkään kunnes ovat saaneet koukkuun. Sinä et valitse miehiä, miehet valitsevat sinut.
Kyllä tuossa perää on. Nainen hurmataan sanoilla, minkä takia jotkut naiset jättävät teot huomiotta. Ap:n miehen sanoma "olet parasta mitä minulle on tapahtunut" -läppä kuulostaa todella kliseiseltä pelimiehen repliikiltä. Olet ainutlaatuinen, olet aivan mahtava, seksikäs, älykäs yms. tyyppinen läppä on sellainen, joka ainakin itselläni herättää epäilyksiä eikä ihastusta. Jos mies on liian sujuva ja hempeä, niin en ota häntä tosissani ollenkaan.
Jos mies pääsee jatkamaan tuota propagandaa, se alkaa vähitellen vaikuttaa sitten kuitenkin. Eli miten pidät pääsi ja vahtaat niitä tekoja kun hormonit alkavat sekoittaa päätäsi sulosanojen lisäksi...
Ja vaikka olisit miten varovainen, niin voihan olla että ensin on tekojakin. Ongelma on todellinen, vaikka ei puhuttaisi niin ilmeisestä tapauksesta, että kahden viikon tuntemisen jälkeen vannotaan rakkautta.
Kaipa multa sitten puuttuu sellainen hormoni, koska olen jättänyt heti miehen, joka aiheuttaa huonot vibat jonkun asian suhteen.
Kuulostaa niin viimeisen päälle naisen ajattelutavalta suhteesta kuin olla ja voi. Ei miehet pidä sinua itsestään selvyytenä, vaan ajattelemme suhteesta eri tavalla. Alussa toki panostetaan, jotta nähdään toimiiko juttu ja miten toisen kanssa lähtee sujumaan. Sitten kun on saavutettu se tietty piste, niin voi alkaa rentoutumaan ja elää myös muuta elämää, kuten nähdä välillä kavereita ym.
Siinä on se ero, että naiset haluaa aina leikkiä enemmän kotia ja kavereita saa toinen osapuoli nähdä vain aniharvoin, jos sille hetkelle ei kerta kaikkiaan mitään muuta yhteistä saada keksittyä, joka tietysti menee jälleen sen kaiken muun elämän edelle.
Mies haluaa nauttia elämästä laajemmassa mittapuussa, kun taas nainen haluaa käpertyä siihen omaan parisuhteeseen, joka on kivijalka sitten kaikelle sen muun elämän kustannuksella. Jos mies joskus saa luvan lähteä kavereita näkemään, niin tietty ensin pidetään mykkäkoulua ja päälle papatukset, että siihen ja siihen aikaan pitää olla sitten kotona. Aamulle on sitten keksitty vähintäänkin tahallaan jotain sellaista tekemistä, että miehen pitää herätä aikaisin jo ihan kostoksi siitä, kun oli illan jossain muualla kuin kotona kotia leikkimässä.
Tota noin. Ei kaikki naiset halua "leikkiä kotia". Mulle kumppani on toki tärkeä ja rakas, mutta mulla on myös omat kaverit ja oma elämä, ja harrastukset ilman miestä. Lisäksi tarvitsen aikaa ihan yksinäni.
Aika monilla miehillä se "jahtaaminen" itsessään on melkein yhtä tärkeää kuin varsinainen seksi. Eli miehellä kova draivi saada nainen hurmattua, mutta sitten kun se vihdoin onnistuu, niin miehen kiinnostuskin katoaa kuin salamaniskusta.
Alue: Aihe vapaa
Tasoteoreetikkojen kanssa nyt ei ainakaan kannata alkaa mitään. Heille nainen on vain jonkinlainen fallossymboli, vähän kuin auto. Jota esitellä ja jonka avulla saa ihailua muilta miehiltä (joka on se, mitä nämä "miehet" oikeasti etsivät). Naiset eivät ole edes ihmisiä näille.