Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi minusta tulee aina itsestäänselvyys miehille?
16.09.2020 |
Jokaisessa suhteessa käy niin. Eikä ole väliä suhteen pituudella. Nyt huomaan taas, että läsnäoloni on itsestäänselvää nykyiselle kumppanilleni. Kyseessä vielä mies, jolla lapset vuoroviikoin, minä lapseton. Lapsettomille viikoille mies on alkanut koko ajan enemmän ja enemmän hommaamaan kaikkea ylimääräistä menoa, ottaa töitä enemmän jne. Molemmat käydään töissä, minä pystyn paremmin vaikuttamaan omiin vuoroihini ja olen yrittänyt tehdä vuoroja mahdollisimman vähän silloin, kun meillä olisi mahdollisuus töiden lomassa viettää aikaa aikuisten kesken (teen kahta työtä). Suunnittelen menoni ja tapaamiseni kavereiden kanssa samalla tavalla, mutta mies ei tunnu välittävän yhteisestä mahdollisesta ajasta juuri ollenkaan. Ei enää, kun on huomannut, että olen sitoutunut suhteeseen.
Tuntuu siltä, että jokaisessa suhteessa, missä olen ollut, minun pitäisi olla jatkuvasti etäinen ja pidätellä tunteitani, olla jalka oven välissä mahdollisesti lähtemässä. Vain silloin miehet ovat panostaneet, halunneet viettää aikaa yhdessä ja järjestäneet yhteistä aikaa. Aina kun olen viimein rakastunut ja sitoutunut suhteeseen, alkaa mies vähentämään omaa halukkuuttaan nähdä, ei jaksa tai halua tehdä enää asioita yhdessä eikä panosta yhteiseen aikaan. Tuntuu että minusta tulee kaluste jonkin pöydän tavoin: kiva olla olemassa ja tuossahan se pyörii osana muuta huushollia.
Olen jotenkin niin väsynyt tähän samaan kaavaan, etten tiedä mitä tehdä. En tiedä jaksanko käydä taas samoja keskusteluja läpi. Miten yhteinen aika olisi tärkeää, yhteinen tekeminen olisi tärkeää, yhteinen aika mahdollistaa sen, että voidaan harrastaa seksiä, koska sekin on tärkeää minulle. Ja kun kyse ei edes ole mistään vuosien suhteesta, vaan tässä pitäisi olla alkuhuuma menossa.
Ja se alkaa aina samalla kaavalla: mies kiinnostuu minusta, piirittää minua ja on selvästi se paljon aktiivisempi osapuoli. Kunnes olen ns. koukussa, jolloin käy aina niin, että kanssani suhteeseen panostetaan yhä vähemmän ja vähemmän, yhteinen aika on telkkarin edessä möllöttämistä jos sitä ylipäätänsä on.
Onko kellään muulla samanlaista? Tein nyt sen päätöksen, että en sorvaa töitäni enkä menojani enää miehen viikkojen mukaan. Aion nähdä ystäviäni enemmän ja lisätä harrastuksissa käyntejä.
Kommentit (202)
Miehiä ei saa kehua tai miellyttää. Vaikka kuinka olisi kiva passata ja paapoa ja olla toiselle hyvä, älä tee sitä. Ne nostaa siinä samalla itsekin itsensä jalustalle, älkää pitää itseään kuninkaana ja sinua hovina eli palvelusväkenä.
Mitä määräilevämpi ja vaativampi olet, sitä kiinnostuneempi mies on sinusta. Laita se mies miellyttämään sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teet liikaa ja uhraudut liikaa niin se käy.
Niin teen, koska luulen tekeväni sen yhteisen suhteen eteen. Ja juuri siksi en aio tehdä sitä enää. Otin huomattavasti enemmän työvuoroja vastaan ja sovin menoja ystävän kanssa. Nähdään ehkä jossain välissä kuukauden sisällä jos nähdään. Mä en aio enää uhrata omia menojani, kun toinen sopii kaikkea muuta eilä selvästi yhtään arvosta yhteistä aikaa eikä panosta siihen, että nähtäisiin.
Miksi aloin suhteeseen, kun pärjäsin niin hyvin yksinkin...tällä menolla tosin tiedän, että omat tunteeni kuolevat, kun yhteistä aikaa ei ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miehiä ei saa kehua tai miellyttää. Vaikka kuinka olisi kiva passata ja paapoa ja olla toiselle hyvä, älä tee sitä. Ne nostaa siinä samalla itsekin itsensä jalustalle, älkää pitää itseään kuninkaana ja sinua hovina eli palvelusväkenä.
Mitä määräilevämpi ja vaativampi olet, sitä kiinnostuneempi mies on sinusta. Laita se mies miellyttämään sinua.
Näin se näköjään menee...olen aina haaveillut tasavertaisesta, aikuisesta parisuhteesta, mutta nähtävästi sellainen ei onnistu kenenkään miehen kanssa.
Ap
On ihan normaalia että suhteen vakiintuessa alkuhuuma hiipuu ja elämä jatkuu normaalina, mutta yhdessä. Toki yhteinkin aika on tärkeää ja sille pitää raivata tilaa elämästä. Eikai mies peru teidän yhteisiä menoja? Jos puhut jo ajoissa että mitä jos perjantaina mentäisiin syömään/pidettäisiin leffailta, niin kai silloin suostuu sopimaan sille ajan?
Tulee mieleen että kaipaatkohan itse vähän liikaa sellaista satuprinssiä, joka jaksaa palvoa sinua päivästä toiseen? Jos kerran joka suhteessa toistuu, niin voisikohan vika olla enemmän omassa epävarmuudessasi kuin miehissä? Huomiointi ja yhteinen aika on tärkeää, mutta arjessa on myös muita asioita mielessä ja tehtävänä, eikä se välttämättä tarkoita että mies pitäisi sinua itsestäänselvyytenä.
K a i k k i m i e h e t o n k a u h e i t a !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta minä keitän kohta iltakaffit.
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia että suhteen vakiintuessa alkuhuuma hiipuu ja elämä jatkuu normaalina, mutta yhdessä. Toki yhteinkin aika on tärkeää ja sille pitää raivata tilaa elämästä. Eikai mies peru teidän yhteisiä menoja? Jos puhut jo ajoissa että mitä jos perjantaina mentäisiin syömään/pidettäisiin leffailta, niin kai silloin suostuu sopimaan sille ajan?
Tulee mieleen että kaipaatkohan itse vähän liikaa sellaista satuprinssiä, joka jaksaa palvoa sinua päivästä toiseen? Jos kerran joka suhteessa toistuu, niin voisikohan vika olla enemmän omassa epävarmuudessasi kuin miehissä? Huomiointi ja yhteinen aika on tärkeää, mutta arjessa on myös muita asioita mielessä ja tehtävänä, eikä se välttämättä tarkoita että mies pitäisi sinua itsestäänselvyytenä.
Onhan se normaalia, että se tapahtuu vuosien kuluessa, mutta että muutamien kuukausien. En vaadi palvomista, vaan yhteistä laatuaikaa silleen, että selvästi tehdään yhdessä jotain ja keskityttäis olemaan toistemme kanssa. Keskustelemaan, harrastamaan seksiä, olemaan lähekkäin jne. Normaaleja juttuja. Ja kyllä, juuri tälle viikonlopulle sanoin, että haluaisin tehdä jotain yhdessä ja mies meni järkkäämään menonsa niin, että se ei tule onnistumaan. Yhteinen aika on aika kortilla varsinkin silloin, kun kuvioissa on toisen lapset ja molempien työt.
Ap
Älä anna sille seksiä liian helposti. Sinulla on oikeus olla vaativampi, et ole alakertaasikaan vielä pilannut. Kunnioita itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisin, että ihmisen elämä muotoutuu arjessa oman näköiseksi. Eli aluksi, kun tutustutaan ja ollaan epävarmoja, niin toiseen tehdään enemmän vaikutusta ja yhdessä vietetty aika on vähän erilaista. Jotkut jaksaa tuota pitkäänkin, varsinkin ensimmäisessä suhteessaan, mutta sitten se arki muotoutuu mahdollisimman oman näköiseksi. Muutenhan sitä olisi jossain stressitilassa jatkuvasti, jos ei tekisi pääasiassa asioita, joista nauttii. Tokihan toiset on myös enemmän parisuhteeseen ja perheeseen panostavia kuin toiset, että et ehkä ole niitä parisuhdekeskesimpiä vielä tapaillut.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Miestä ei saa ikinä miellyttää ja seksikin kannattaa pitää vallan välineenä. Miehellä on hyvä olla tunne, että sinä olet jättämässä hänet jos ei ole sinulle kynnysmattona. Niin ne on onnellisia ja viihtyy. Muista kiukutella tyhjästä ja parkua ja huutaa välillä, polta miehen vaatteet pihalla. Oppii olemaan sillä tavalla ja ne tykkää siitä.
Olihan tämä sarkasmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia että suhteen vakiintuessa alkuhuuma hiipuu ja elämä jatkuu normaalina, mutta yhdessä. Toki yhteinkin aika on tärkeää ja sille pitää raivata tilaa elämästä. Eikai mies peru teidän yhteisiä menoja? Jos puhut jo ajoissa että mitä jos perjantaina mentäisiin syömään/pidettäisiin leffailta, niin kai silloin suostuu sopimaan sille ajan?
Tulee mieleen että kaipaatkohan itse vähän liikaa sellaista satuprinssiä, joka jaksaa palvoa sinua päivästä toiseen? Jos kerran joka suhteessa toistuu, niin voisikohan vika olla enemmän omassa epävarmuudessasi kuin miehissä? Huomiointi ja yhteinen aika on tärkeää, mutta arjessa on myös muita asioita mielessä ja tehtävänä, eikä se välttämättä tarkoita että mies pitäisi sinua itsestäänselvyytenä.
Onhan se normaalia, että se tapahtuu vuosien kuluessa, mutta että muutamien kuukausien. En vaadi palvomista, vaan yhteistä laatuaikaa silleen, että selvästi tehdään yhdessä jotain ja keskityttäis olemaan toistemme kanssa. Keskustelemaan, harrastamaan seksiä, olemaan lähekkäin jne. Normaaleja juttuja. Ja kyllä, juuri tälle viikonlopulle sanoin, että haluaisin tehdä jotain yhdessä ja mies meni järkkäämään menonsa niin, että se ei tule onnistumaan. Yhteinen aika on aika kortilla varsinkin silloin, kun kuvioissa on toisen lapset ja molempien työt.
Ap
Mies ei vain enää ole kiinnostunut. Jos suhteet aina hiipuu parissa kuukaudessa, niin se on ollut alkuihastus ja enempää ei syntynyt. :( Kannattaisiko kokeilla sellaista, että et sitoudu vielä muutamassa kuukaudessa ja tapailet vaikka useampaa miestä/käyt treffeillä samalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Jos et oo vielä puhunut tosta miehen kans suoraan niin nostaisin painokkaasti mutta ystävällisesti kissan pöydälle. Jos haluatte suhteelta eri asioita, on parempi lähtee eri teille ennemmin kuin myöhemmin. Tai jospa mies ei oo tullut ajatelleeksi, että lapsettomankin pitää järjestellä menojaan eikä ole osannut siksi arvostaa panostasi tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Luulisin, että ihmisen elämä muotoutuu arjessa oman näköiseksi. Eli aluksi, kun tutustutaan ja ollaan epävarmoja, niin toiseen tehdään enemmän vaikutusta ja yhdessä vietetty aika on vähän erilaista. Jotkut jaksaa tuota pitkäänkin, varsinkin ensimmäisessä suhteessaan, mutta sitten se arki muotoutuu mahdollisimman oman näköiseksi. Muutenhan sitä olisi jossain stressitilassa jatkuvasti, jos ei tekisi pääasiassa asioita, joista nauttii. Tokihan toiset on myös enemmän parisuhteeseen ja perheeseen panostavia kuin toiset, että et ehkä ole niitä parisuhdekeskesimpiä vielä tapaillut.
Voihan se olla tosiaan niinkin. Aikaisemmissa suhteissani on mies sanonut suoraan, että on pitänyt minua itsestäänselvyytenä, tai että ei olisi koskaan uskonut, että minä lopetan suhteen vaan että mies sen tekee, jos jompi kumpi. Eli joko minä alitajuisesti valitsen sellaisia kumppaneita, jotka päätyvät pitämään itsestäänselvyytenä, tai sitten minun käytöksessäni on jotain sellaista, mikä saa miehet käyttäytymään niin.
Olen aina aikaisemmin ollut todella ymmärtäväinen ja mukautuva, kiltti, huomioiva. Ja olen tässäkin suhteessa ollut. Nyt vaan en taida jaksaa enää...pakko olla itsekkäämpi ja vain elää omaa elämää ja katsoa, miten se toinen haluaa olla siinä mukana.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Jos ottajia oli muitakin, miksi päädyit juuri tuohon mieheen, joka toteuttaa samaa kaavaa kuin edellisetkin suhteesi?
Nää on aina näitä kun on joku tiedostamaton ja käsittelemätön isä/äiti suhde tai mikä ikinä, joka sitten toistuu aikuisuudessa, jolloin hakee juuri tietynlaisia kumppaneita, jolloin sitten ihmettelee, että miksi aina minä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?
Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?
Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?
Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?
Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.
Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.
Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.
Ap
Jos et oo vielä puhunut tosta miehen kans suoraan niin nostaisin painokkaasti mutta ystävällisesti kissan pöydälle. Jos haluatte suhteelta eri asioita, on parempi lähtee eri teille ennemmin kuin myöhemmin. Tai jospa mies ei oo tullut ajatelleeksi, että lapsettomankin pitää järjestellä menojaan eikä ole osannut siksi arvostaa panostasi tarpeeksi.
En ole näillä kyseisillä sanoilla puhunut. Olen puhunut yhteisen ajan tärkeydestä ja siitä, että haluan tehdä asioita yhdessä. Ja aikaisemmin mies tosiaan panosti enemmän ja näki vaivaa sen eteen, että nähdään. Ja tästäkin asiasta olisi tärkeää käydä keskustelua, mutta se vaatisi sitä yhteistä aikaa ja sitä, että mieskin on orientoitunut keskusteluun.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Teet liikaa ja uhraudut liikaa niin se käy.