35-45v raskaana olevia?

Juu, en ole vielä uskaltanut kertoilla asiasta kenellekään, mulla viikkoja myös vasta kohta 7, en ole käynyt vielä ultrassa, mutta arvelin käyväni yksityisellä ensi viikolla, eikös niin, että jos siellä jotakin on, niin pitäisi jo alkaa näkyä? Meillä asiat ovat olleet niin, että mies ei ole halunnut lisää lapsia tuon ekan jälkeen, joka siis nyt 11, mulla aivan hirveä vauvakuume viimeiset neljä vuotta, viimein sain puhuttua ympäri, ja melkein heti tärppäsi, kolme kiertoa yritettiin. Samaa mieltä siitä, että lähipiiristä kaikki osapuolet eivät tule olemaan kovinkaan riemuissaan. Mies on aivan kauhuissaan, kun on jo 51, ja sanoi, että on eläkkeellä kun teini riehuu nurkissa :)

Hei vaan, mitäs muille kuuluu? Mukava että meitä ikatovereita on täällä useampia :)

Inkeri41; munkin mieheni isoimmat aatokset on tuossa iässä, lähenee 50:tä. Miettii minkä ikäinen sitä itse on kun lapsi on tietyn ikäinen. Mutta samalla varmuus ja elämänkokeumus tuo rauhaa ja varmuutta. Minusta tuntuu että meille molemmille. Ollaan todella valmiita vanhemmiksi juuri nyt. Vaikka eipä silti, olin omasta mielestäni valmis myös silloin parikymppisenä kun ensimmäiseni sain, mutta silti. Oma elämä oli kuitenkin ihan erilailla vielä edessä silloin, opiskelut ym. Kaverit oli bailuiässä, nyt ei! :D

Pyöreäkuinomena: Minä ajattelin aikaisemmin, ennen kuin plussasin, että kaksi lasta olisi vielä ihanaa. Mutta nyt ihan hiukan jo peruutan; ajattelen että kun tämän yhdena saisi kunnialla synnytettyä ja kasvatettua :) No mieli voi muuttua kun näkee miten sitä jaksaa tässä iäsääs yövalvomisia. Pakkohan se ikä on jossain tuntua vaikka nyt tuntuu ettei tunnu missään!

Anrieli: milloin ajattelitte kertoa raskaudesta? Mä olen ajatellut pitkittää mahdl pitkään. Jos vaan peittää voi niin ainakin raskauden puoleenväliin. Mutta se ei ehkä ole mahdollista? No, ainakin ultrat pitää odottaa ja mahdolliset sikiötutkimukset.. ei ainakaan ennen sitä.

Kukkurukuu; voimia pahoinvoinnin kanssa! Mulla ei oo juurikaan pahaa oloa, ei ollut edellisissäkään. Tytärtä odottaessani mulla oli kauhea finniongelma, poikaa odottaessa ei.. ja nyt mulle tuli mojova finni eilen! Olisko siis tyttö tulossa? Pahasta olosta muistaakseni sanotaan että olisi tyttö tulossa.. ei pitänyt kyllä mulla paikkaansa :)

Hei Sessa3!

Täällä mennään nyt rv 15+3 ja niskaturvotusultra sikiöseulonta"uhkineen" on ohi, joten viikko sitten kerrottiin isosisarruksille tulevasta perheenlisäyksestä..ja ihmeen hyvin ja lunkisti ottivat asian, onneksi!! Nyt hekin jännittävät sitten meidän kanssa tulevaa pienokaista, arvuuttelevat sukupuolta ja keksivät nimiehdotuksia :) Sovittiin kuitenkin, että eivät vielä puhu asiasta edes kavereilleen, kun emme ole kertoneet vielä kenellekään muulle tästä raskaudesta,eli pidetään se meidän perheen salaisuutena mahdollisimman pitkään. Vielä ei maha näy, joten ei ole vaaraa "jäädä kiinni", joten ajateltiin pitää asia omana tietonamme niin pitkään kuin mahdollista.. Yksi työkavereistani odottaa vauvaa kaksi viikkoa minua edellä ja hänen raskaudestaan on töissä tiedetty jo monta viikkoa, hänen mahansakin erottuu jo tosi selvästi.. olen kyllä joutunut hiukan varomaan puheitani, kun ollaan keskusteltu hänen raskaudestaan, etten lipsauta jotain :P ..ja hän mahtaa kyllä yllättyä pahanpäiväisesti, kunhan minä saan aikaiseksi ilmoittaa tästä omasta salamatkustajasta ;)

Hei Sessa & kanssasisaret :-) täällä 45v ja ensimäinen  vauva tulossa, synnytys 2 kk sisällä, kaikki mennyt hyvin ja olo ollut mainio. raskaus oli " toivottu yllätys" ! Mieskään ei ole ihan juniori, 53 v. Kaikki on mahdollista elämässä ...juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Ei kannata ajatella olevansa liian vanha, ei sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan.  Onnea ja tsemppiä kaikille!!!!!!

Mulla on ikää 37 ja ensimmäinen tulossa. Miehellä on kaks lasta edelliestä liitosta, eli uusperheenä eletään. Tulokas on koeputkilapsi, kun ei luomuna onnistunut. Helmikuussa on laskettu aika, mutta saa nähdä päättääkö pikkuinen tulla aikaisemmin ulos. 

Moi, täytyi oikein rekisteröityä tätä keskustelua varten. Ikää on mulla 40 ja vastikään tein positiivisen raskaustestin. Lapsi on meille kolmas, isommat ovat jo yläkoulussa, kun vauva syntyy. Matalalla profiililla mennään, keskenmenon riski on suuri tällä iällä. Sikiöseulonnoissakin aion käydä. Jännittävää ja outoa. Enpä olisi tätä uskonut kymmenen vuotta sitten. Itse raskaus alkoi helposti, vain muutaman kuukausi ehkäisyttä olo toi tällaisen tuloksen.

Moi Inkeri (ja muut...) tiedän miltä sinusta tuntuu. Minuakin pelottaa. Luulin jo että minun osaltani lapsenteko oli jo takanapäin, mutta kun uusi suhde alko hiljattain ja mies halusi omat lapset...tässä olen sitten 44 vuotiaana ja raskaustesti juuri tällä viikolla positiivinen. Väsymys on kyllä, mutta ei muita oireita vielä, joten tiedän mitä käyt läpi- on pelottavaa. Haluan ja toivon tietenkin että kaikki menisi hyvin,  joskus kuitenkin epäilyttää että onko siellä edes mitään. Mutta uskon että hyvin tämä tulee menemään ja että positiivinen asenne on tärkeä asia kun joka paikassa on niin paljon kaikkea pelottavaa.  Kannustetaan toisiamme!

Heissan Sessa ja muut odottajat! Täällä 45 v. odottaja mukana matkassa, seitsemäs ihanuus tulossa reilun kahden kk.n päästä. Vanhimmat kolme jo aikuisia muut koulussa ja kotona. Mutta kiva tietää että täällä on muitakin samanikäisiä odottajia, eihän se ikä ole este.  Kaikki on mennyt hyvin mitä nyt normaalia asiaankuuluvaa välillä ollut. Kuulumisiin. :) 

Hei Äidin6, On ihana tietää että sulla on mennyt kaikki hyvin. Tässä 44v ja huomenna vasta 5+0, joten ihan alku vaiheessa vielä. Minulla myös lapsia, sekä aikuisia että pikkuisia, joten ollaan vähän samassa tilanteessa. Olen vaan niin alku vaiheessa ja netissä niin paljon pelottavaa "informaatiota" että vähän hermostuttaa tässä vaiheessa. Toivon vaan että kaikki menisi hyvin. Ihana kuulla että sinulla on mennyt. :) Oliko tämä raskaus eri kuin aikaisemmat? Onko neuvolassa tai muualla paljon keskitty sun ikään? En oikein tiedä mitä odottaa tällä kertaa....

Hei Rebeccak....oli kiva kuulla sinusta....onko kaikki mennyt hyvin? Olet kai myös ihan alku vaiheessa? Olis kiva kuulla miten sinulla menee....:)

Kameli44 ja muut! Mukava lukea "kohtalotovereista". Itsellä la vasta heinäkuussa, ultrat ja muut edessäpäin. Vielä on siis paljon epävarmuustekijöitä. Ja oma mielikin ihmettelevä, en ollut lainkaan varma, että enää tulisin raskaaksi. Siksi sulateltavaa riittää. Olo on aika normaali, vain rinnoista raskauden huomaa ja ajoittain etova olo. Toivottavasti ei yllykään pahoinvoinniksi lainkaan.

Hei Rebekka...mukava kuulla sinusta. Itselläni myös tietääkseni la 1.7 joten ollaan varmaankin samoilla viikoilla (minä 5+0 tänään). Minulla on ollut väsymys ja rinnat ihan turvoksissa muta ei vielä muuta. Hyvin epävarma ja yksinäinen olo tänään kun ei tiedä onko mies edes mukana kanssani vai ei.  Täytyy toivoa että aurinko sieltä jostain nousee. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muille.

Heippa!

Huomasin nyt vasta tämän ketjun. Mulla on ikää 42 ja viikkoja 32+2, eli laskettu aika on vuoden lopussa. Lapsia on ennestään kaksi, 2004 ja 2007. Kyllä tämä yli nelikymppisen raskaus on "raskaampi" kuin nuoremman, vaikka pahoilta vaivoilta olenkin välttynyt. Lähinnä selkä ja lantio ovat kovilla. Samoin olen ensi kertaa elämässäni aneeminen ja unettomuus on päässyt pahaksi, vaikken stressaa enkä huolehdi sitäkään vähää mitä nuorempana. Niin ja närästys. Mitä näitä nyt on :-)

Kyseessä on ensimmäinen lapsi nykyisen miehen kanssa, hänelle tämä on ensimmäinen. Lapsi on äärimmäisen toivottu ja isommat sisarukset ovat aivan innoissaan hekin. Toistaiseksi ei ole ollut mustasukkaisuutta tai muuta siihen liittyen. Heillä on kuitenkin jo omat kaverit ja menot, joten vauva ei sillä lailla varmaan muuta elämää.

Minulle kolme on aina ollut se ihanteellinen lapsiluku. Nyt kun tämä raskaus on tällaista niin eipä houkuta enää neljäs. Miehen mielestä olen kaunis ja upea ja raskaus on valtavan kiehtovaa, mutta meillä alkaa olla talo täysi ja muutenkin neljän kanssa se on jo sitten todellista suurperhe-elämää. Ja vaikka nyt meni niskaturvotukset ja sokerirasitukset erinomaisesti, en minä enää tästä nuorru. Niin että saattaa hyvinkin olla viimeinen lapsi.

Hei taasen kaikki kanssasisaret :) Tänään vietämme isäinpäivää ja meidän isukki töissä...noh, kakku ja isäinpäivälounas luvassa jahka kotiutuu. Lapset jo illalla veivät lahjansa hänelle ja aamulla ennen töihin menoa oli kortit ja lahjat pöydällä esillä. No itse tämän hetkiseen tilanteeseen...pahaolo alkaa hellittää vaikka toisinaan niitä hetkiä tulee että syön liikaa ja huonous iskee. Ruoka maistuu liian hyvin vaikka täytyisi olla tarkkana syömisten kanssa ja varsinkin sokereiden suhteen. kaikissa edellisissä raskauksissa kun ollut gestatodiabetes, kahdessa insuliinit ja yhden selvinnyt lääkityksellä. nyt lähtöpainoa hiukan liikaa joten olen lähes 100 varma että insuliineille joudun. Rinnat edelleen äärettömän kipeät eikä juuri masullaan senvuoksi tarvi nukkua :D   Töissä kuljen ja sen huomaa iltaisin kun selkä ja lonkat huutaa hoosiannaa...En muista että muissa näin olisi ollut. Toki nyt teen liikkuvaa työtä eikä huilitaikoja juurikaan ehdi pitää. Ti meno nt-ultraan koska kaikissa muissakin raskauksissa käynyt ja halu varmistaa että sikäli kaikki ok. Ja mikäli jotain poikkeamaa löytyy niin mielestäni paremmin ehtii sopeutua siihen ettei välttämättä kaikki menisikään kuin saduissa. Toki jokainen toivoo että asiat olisi hyvin, mutta pieni pelko kuitenkin aina seurana on. Lapset eivät vielä tiedä tulokkaasta koska aikaa riittää...Mutta näillä mennään :)

Hei, joukkoon mahtunee vielä? :) Olen 41-vuotias (ennen vauvan tuloa 42) ja odotan toista näin "kypsällä iällä". Esikoinen on kohta 7 ja molemmat raskaudet ovat alkaneet klinikalla, eka inssillä ja tämä IVF:llä. Nyt on menossa 11+2 eikä olla vielä kerrottu tulevalle isosiskolle eikä sen puoleen muillekaan sukulaisille. Olen stressannut aika paljon uutisen kertomisesta, joten on tosi kiva lukea ettei olla ainoat "ikäloput" vielä vauvapuuhissa... Meiltä ei tosiaankaan kukaan enää odota moisia uutisia ja jotenkin odotan kauhulla mahd. tökeröitä kommentteja.

Hei ja tervetuloa kaikille uusille.....aina mahtuu lisää! Nyt 6+1 ja vähän rauhallisempi olo kuin viikko sitten..huomenna mennään yksityisille ultraan varmistamaan että siellä todella on jotain, ja oikeassa paikassa. Olen seurannut jonkun verran kesäkuisten keskustelun, mutta jotenkin olen todennut sen, että minulle ei tee hyvää just nyt lukea liikaa KM asioista. Tiedän kokemuksesta kuinka vaikea km on käydä läpi, mut kun tällä kertaa olen ollut testistä lähtien sen verran muutenkin huolestunut asiasta että en halua lukea liika aiheesta. Alan stressaamaan.  Miten muut voivat?

Moikka kaikille.. tuli minullekin tarve kirjoittaa tänne. Ikää tulee ensi viikolla täyteen tuo 35 v ;) . Odotan nyt viidettä, viikkojakin on jo 38 eli synnytys lähenee vääjäämättä. Olo on hiukan epätodellinen, välillä sitä miettii voiko kaikki mennä taas hyvin. Olen ollut onnekas aiempien raskauksien, synnytysten ja vauvojen/lasten kanssa. Meillä on koululaiset: poika synt. 2004, tyttö synt 2006 sekä nämä "kotona hoidettavat": poika synt. 2009 ja tyttö synt. 2010. Olen huomannut että suhtaudun lähestyvään synnytykseen hiukan sekavin tuntein. Luulen sen johtuvan siitä, että edellisestä synnytyksestäni minulle jäi epävarma olo. Synnytys oli suht.nopea, vedet menivät kotona kokonaan, siitä lähdimme heti sairaalaan. Sairaalassa supistukset alkoivat noin 1 tunti vesien menosta. Olivat heti rajuja. Kätilö oli nuori, ehkäpä aika kokematonkin, ehkä vastavalmistunut. Emme olleet samalla aaltopituudella lainkaan. Hän laittoi minut makaamaan käyrille ja kielsi liikkumasta/kävelemästä. Tämä oli todella tuskaista. (Olin aiemmissa synnytyksissä aina saanut olla aktiivisesti liikkeessä ja pystyssä). Avautumisvaihe meni ohi nopeasti ja tätä kätilö ei tajunnut. Pyysin ja anelin, että katsoisi kohdunsuuta, koska ponnistuksen tarve oli kova. Totesi jotain että tässä menee vielä tunteja. Muistan ajatelleeni että kuolen tähän paikkaan, menetin jotenkin itseluottamukseni synnyttäjänä kokonaan. Ehkä jonkun vartin (ajantajuni on täysin kateissa) jälkeen suostui kuitenkin katsomaan kohdunsuulle. Ja huomasi että kas kummaa tämä onkin kokonaan auki, mutta lapsi ei ole laskeutunut lainkaan (johtui ilmeisesti siitä selällämakuuasennosta ja istukasta, joka oli edessä). Siitä sitten useamman synnyttäneenä sain vihdoin luvan ponnistella, vaikkei lapsi kanavassa ollutkaan. Helpotti, tyttö syntyi kolmannella supistuksella. Kivut loppui ja se tuttu endorfiinipläjäys valtasi mielen. Synnytyksen kesto vesien menosta oli vajaa 4h. Vaikka kaikki meni tavallaan ihan hyvin, synnytyksestä jäi minulle kammo. Aiemmat synnytykseni ovat nekin olleet aika lyhyitä, ensimmäinen pisin, 6 h. Toinen lyhin 1 h 20 min, kolmas 3,5 h. Näistä ei kammoa ole kuitenkaan tullut. Olen yrittänyt miettiä ja analysoida taas, että mikä tässä neljännessä sen teki. Minulla ei ollut hätää, lapsi  oli terve kympin tyttö. Ja kuitenkin pelottaa hiukan.

Olen yrittänyt lueskella uudelleen jo vuosia sitten lukemani aktiivisynnytysoppaat. Se onkin ehkä hiukan auttanut. Kipua sinänsä en pelkää, olen synnyttänyt kaikki lapseni ilman epiduraaleita. Ehkä pelkään enemmän sitä lääketieteellistämistä ja sitä että kohdalle osuu "vääränlainen" kätilö.

Kolmessa ekassa synnytyksessäni minulle osui sattumalta sama kätilö. (Neljännen kohdalla hän oli jäänyt eläkkeelle, kuulin). Jälkikäteen ajateltuna hänen ammattitaitonsa, rauhallisuutensa ja rohkaisunsa ovat tehneet synnytyksistä "eteeriset" ja pyhät. Neljännessä rauha katosi, kätilö ei osannut vakuuttaa ja rauhoittaa minua, vaan kaikella toiminnallaan teki tilanteesta levottoman (jopa kun vauva syntyi hän huusi ja karjui miehelleni paniiikissa ja pyysi hälyyttämään toista kätilö avukseen.. korostan vielä, että tikkejä ei tarvittu, vauvalla eikä minulla ollut hätää, istukkakin syntyi lähes heti täydellisenä). Vauvan sain toki tissille melkein heti, naama veriviiruisena. Ja siihen meidät sitten jätettiinkin pitkäksi aikaa, ennen kun päästiin osastolle kävelemään. Kätilö ei myöskään koskaan käynyt kanssani synnytystä läpi, vaikka näin on ennen tehty joka kerta rutiininomaisesti. 

Onk teillä muilla pelkoja synnytyksen suhteen? Kokemuksia? Jännittääkö?

Olisi mukavaa lukea muidenkin kokemuksista.

t. Anni

Hei,

Täytin pari viikkoa sitten 39 ja nyt on raskausviikkoja 4+. Täysin suunniteltu ja sielua raastavalla hoitorumballa alkuun saatu. Minussa on ihan vikaa olemassa. Edellisen menetimme 2 vuotta sitten rv17 keskenmenoon, jonka syy ei koskaan selvinnyt. Joten enemmin ilmassa on pelkoa, kuin toivoa... sille ei vaan voi mitään. Jos kaikki menisi hyvin, la olisi heinäkuussa.
Jo 2 vuotta sitten ollessani 37 inhosin jokaista neuvolakäyntiä, kun meille sattui sellainen terkkari, joka joka käänteessä muisti muistuttaa "vanhasta ensisynnyttäjästä" ja "ylipainoisesta äidistä". Mitenkään innolla en sinne pääsyä taas odota... Tästä tulee jokatapauksessa riskiraskausseuranta äitipolille, niin sovittiin jo viimeksi tapahtuneen myöhäisen keskenmenon jälkeen.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on neuvolasta tässä iässä?

Heissan taas...

Nt-ultrassa käyty jossa kaikki päällisin puolin ok, odotellaan nyt vastauksia riskiseulonnasta. Ja toivotaan tietenkin kaiken olevan kunnossa. Sokerirasitukseen jouduin heti ke:na ja sokerit korkeat joten tänään olin sitten osastolla..mittaillaan nyt kolme päivää arvoja ja ensi viikolla selvinnee jatkot. Vahvasti epäilen että insuliineille joudun. No pääasia että asiat menee hyvin. Sinttirella: itsekin aikoinaan lapsettomuushoidot läpikäyneenä tiedän ja voin kuvitella pelkosi. Vaikken yhtään raskautta koskaan ole saanutkaan hoitojen avulla..eikä keskenmenoja minulla ole. Rankkoja hoidot sekä henkisesti että fyysisesti. Aika töykeä terkkari kyllä ollut :( Omalla kohdalla sattunut hyvät th:t mutta lääkäreissä ollut niitä heikompiakin.. Minäkin joudun kulkemaan äippäpolilla ja luulen etten paljon neuvolassa edes senvuoksi käy. Koska eihän sekään ole mikään pakko. Minua iällisesti tänään tunnosti hassulta mennä osastolle kun siellä tunnosti olevan vain nuoria äitejä mutta sitten nostin pääni pystyyn ja ajattelin että tämä minun elämääni. Tsemppiä sinulle :)

Mahdunkos minäkin joukkoon.

Olen 41-vuotias ja kolmatta odottelen suureksi yllätyksekseni. Edelliset on 2002 ja 2004, joista ensimmäiseen tarvittiin lääkärin apua ja kakkonen tuli täytenä yllätyksenä ihan itsekseen. Sen jälkeen ehkäisy oli käytössä noin vuoden verran jonka jälkeen poistatin kierukan kun se ei tuntunut sopivan. Siitä asti on menty luomuna eikä mitään ole kuulunut. Olinkin ihan varma että mitään ei enää tulekkaan. Mutta ilmeisesti syynä on ollut enemmän ja vähemmän ylipaino, jota kertyikin aivan liikaa.

Viime vuoden joulukuussa mulle tehtiin gastric bybass (elämäni paras päätös). ja sen jälkeen paino on pudonnut 43kg ja putoaa edelleen.

Kuukautiset ovat olleet suht säännölliset ja siksi mietittykin kun kuun vaihteessa ei tullut mitään muuta kuin pientä tuhrua. Vähän kuin vitsillä ostin netistä kaksi halpaa raskaustestiä, yllätys oli melkoinen kun ne näytti plussaa. en uskonut vieläkään vaan ostin apteekista sen joka näyttää viikotkin ja plussaa näytti sekin 3+.

Soitin äitiysneuvolaan samantien ja hoitaja laskeskeli että olisin nyt noin 6+4.

Mieheni on ihan innoissaan eikä meinaa millään uskoa että on totta vihdoinkin.

Neuvola lupasi ottaa tarkempaan kontrolliin kun ole GB leikattu ja tavallaan tullut vähän liian aikaisin raskaaksi (suositus on vähintään vuosi). Nyt perjantaina on joku info-tilaisuus jo aiemmin synnyttäneille. Ensimmäinen neuvola aika on 9/12 ja lääkäri 19/12.

Kaksi aiempaa on syntynyt keisarinleikkauksella, eka akuuttina ja toinen pyydettynä. Mitäs luulette saanko tälläkin kertaa leikkauksen?

(Ja pahoittelen jos käytän omituisia sanailmauksia joskus kirjoittaessa, mutta asun Tukholmassa ja puhun nykyisin suomea turhan harvoin, siksi onkin hyvä yrittää edes kirjoittamalla pitää kielitaitoaan yllä :) koittakaa kestää