Inkeri41

Raskausaikana pelkäsin, että vauva on vammainen, kun ikää oli jo 42-vuotta. Helpotti kun syntyi terveenä. Nyt pelkoja on lähinnä se, millainen poika pienokaisesta kasvaa ja osaanko olla hyvä vanhempi hänelle.

Tämä kuulostaa tutulta. Meillä samoin, päivisin nukkuu tosi hyvin parvekkeella, öisin herää koko ajan ja imee tissiä aina kun herää. Yritin vierottaa yösyötöistä, mutta ei onnistunut, kun kiukkuaa naama punaisena, ja laittaa suun piukasti kiinni, jos yritän tuttia. Päivisin ottaa tutinkin. Ihan toivotonta on. On jo pian 11 kk vanha, mutta ei nuku hyvin. Mitähän tässä keksisi?

Joo, tää jatkuu vaan. Imetän edelleen, ja vauveli heräilee yhä tiuhaan. Ajattelun nyt vähentää imettämistä päivällä, jos auttaisi yöhönkin...

Meillä 270.000, omaisuutena asunto 100neliötä helsingissä ja kesämökki pertunmaalla. Tulot samaa luokkaa.

Itse sain 1. Lapsen onnettomuuden jälkeen, luulin kuolevani, ja tämä sai aikaan erittäin voimakkaan tunteen jälkikasvun tarpeellisuudesta. Kuka olisi jatkanut sukua ja perintöän jos olisinkin kuolluti? 41-vuotiaana koin vasta aidon vauvakuumeen, se on raastavaa masennusta ja kipuilua toisten onnesta ja vauvoista. Nyt raskaana viikolla 35, ja erittäin onnellinen asiasta. Ketään ei voi rakastaa samalla tavalla, kun omaa lasta, niin se vaan on.