35-45v raskaana olevia?

Täällä parin päivän päästä 37v. täyttävä neljättä odottava! LA 29.10. Ennestään vuosina -05, -07 -10-syntyneet lapset.

Edea 13+2

Noita salaisia ryhmiä ei löydy facesta hakusanoilla. Yleensä tehty niin, että liittymispyynnöt laitetaan ryhmän perustajan sähköpostiin ja vastaukseksi saa linkin, jolla sivulle pääsee. Eli nyt pitäisi tietää Riemuan sähköpostiosoite, johon voi laittaa liittymispyynnön.

Hei vastaanpa nyt minäkin tähän... :) Mä oon 35v, no tän kuun 20. pv täytän 36v. Mulla on 11v ja 14v pojat edellisestä liitosta ja nyt ootan viimeisilläni kolmatta lasta - laskettu aika on 8.5. Mulla ei oo ollu mitenkään erityisen rauhallinen olo, tuntuu et olin paljon rauhallisempi sillon parikymppisenä ku sain pojat - nyt on sellanen"tieto lisää tuskaa" -tila, että vähän kaikki on huolestuttanut. Neuvolasta vaan rauhottelevat, että kun kaikki on menny hyvin ja suorastaan oppikirjan mukaan, että nyt vaan "koitat ottaa rennosti". Parhaani oon yrittäny..vaikka oonkin tainnu olla vähän hysteerinen odottaja välillä :D

Nyt oottelen synnytystä ja toivon että se alkais pian...mä niin ahtoisin tämän nyytin jo syliin <3

Heippa! vauvan ryhmissä on 35-45 vuotiaat odottajat 2014 (jonka olen perustanut talvella), mutta ryhmä ei toimi kunnolla. Itse en esim. pääse enää lukemaan keskusteluja siellä.

Tänään sain sinne hyväksyttyä muutaman halukkaan lisää, mutta mitään muuta en sitten päässytkään tekemään. Päiväyksistä päätellen joku tai jotkut kuitenkin ovat onnistuneet huhtikuussa siellä kirjoittelemaan. Fb-ryhmä toimii samalla nimellä. Tervetuloa sinne!

RebeccaK

Ryhmän nimi siis "yli 35-vuotiaat äidit 2014" :)

Hei!

Ilmoitaudunpa tännekin, vaikka vähän hiljaista näyttää olevan. Eikö me "vanhat" enää jakseta vouhkata vai siirtyikö jo kaikki faceen?

Kolmatta odottelen viikolla 10+2, kaksi tytärtä ennestään -03 ja -06 ja itselläni on ikää 36v.

Ihanaa kokea tämä kaikki taas :) onhan raskaudessa omat kamaluutensakin, kuten yrjötys, väsymys, skitsoilu ja vatsanvääntelyt (ummetuksesta puhumattakaan...) mutta ainakin vielä olen jaksanut kurjimmallakin hetkellä innostua hymyilemään ja olemaan onnellinen sisälläni kasvavasta pienestä ihmisestä :)

Mihmi

Moi, kävin jättämässä liittymispyynnön tuonne vauvan ryhmään.

Olen 36v (syksyllä 37v) neljännen odottaja. Kotona lapset 9v, 7v ja 5,5v.

Kiva olis turista kaltaisteni "kypsien" äitien/odottajien kanssa =)

LMC rv10+0

Mihmi ja LMC ootteko päässet johonkin ryhmään? Mulle kelpais "seura" myöskin. Mun ikä ei ihan riitä mutta olis niin kiva päästä juttelemaan muiden "isojen lasten" äitien kanssa. Mun lapset synt -01, -03 ja -07. 

Hei vaan kaikille =).

Olen itse kirjoitellut tuonne oman vauvan LA ajan sivuille ja sitten 40+ äidiksi-sivulle. On kyllä sääli että samantyyppisiä sivuja on täällä nyt kaksi kun voisi olla yksi jossa käytäisiin vilkasta keskustelua samanikäisten parissa.

Tässä nyt käy varmaan niin että osa meistä kypsemmistä odottajista kirjoittelee jompaan kumpaan sivuun kuten minäkin tuonne 40+ odottajiin. Mutta kävin nyt täälläkin "ilmoittautumassa".

Sen verran ns. perustietoa että minulla esikoinen olemassa muutaman vuoden ja ensi vuoden puolelle LA. Ikää ehtii siihen mennessä tulla 40v. Vointi on ollut alkuviikkojen pahoinvoinnin jälkeen oikeinkin hyvä.

Onnea myös tänne kaikille odottajille <3

Hei kaikki!

Täällä yksi tamperelainen äiti. Kolmatta lasta odotan. Aiemmat lapset syntyneet 2003 ja 2006.

Olen 36v ja tämä raskaus tuli melkoisena yllätyksenä. Ehkäisy oli käytössä, mutta näin vain tapahtui. Ensijärkytyksen jälkeen asia tuntuukin iloiselta asialta ja odotan kovasti mitä tämä iltatähti perheeseemme tuo. LA vasta maaliskuussa, joten ihan alussa mennään. Pahoinvointi on aikamoinen. Aiemmissa raskauksissa sitä ei ollut lainkaan, joten tämä on uusi asia minulle nyt kolmannella kerralla. Äkkinäisiä kuvotuksen tunteita tulee pitkin päivää ja yölläkin herään siihen välillä. Toivon että laantuu jossain vaiheessa!

Mites teidän muiden vointi?

Uskaltaudun joukkoon minäkin. Nyt on 7. rv alkamassa, viime perjantaina sain tietää. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, mutta riemuissaan ollaan lapsen isän kanssa. Ja kauhuissaan. Olemme tunteneet vasta muutaman kuukauden ja rakastuneet päätä pahkaa. Kummallakin on yksi lapsi edellisestä liitosta ja taustalla lapsettomuusongelmia. Keskustelimme ehkäisyasian heti suhteen alussa ja molemmat olimme sitä mieltä, että jos sellainen ihme tapahtuisi, että lapsi olisi tullakseen, se olisi enemmän kuin tervetullut, mutta kumpikaan ei uskonut sen olevan mahdollista. Mies on 56-vuotias ja minä 38.

Nauroin joskus pari kuukautta sitten, että "tekisitkö minusta kunniallisen naisen, jos tulisin raskaaksi?" johon mies vastasi yhtä hymyillen ja silti vakavissaan, että "luultavasti kyllä, olen sen verran vanhanaikainen". Nyt on siitäkin asiasta jo ollut puhetta, ja yhteen muuttaminen on varsinkin miehelle tärkeää, koska hän haluaa täyden vastuun ja vauva-ajan onnen. Mulle sopisi ehkä myös omien asuntojen pitäminen ja niiden välillä sukkulointi, kun vähän vielä hirvittää, millä tahdilla asiat etenevät. Olen niin tottunut turvalliseen pienperhe-elämääni esikoisen kanssa kahdestaan. Ja kohta kaikki on yhtä hulinaa...

Minäkin juttelisin mieluummin suljetussa ryhmässä, mutta ainoa, jonka löysin, oli tämän vuoden puolella synnyttäville tarkoitettu 35+-vuotiaiden äitien ryhmä. Perustaisiko joku osaava meille oman? Heti liittyisin.

Nyt on ollut todella hutera olo tämän kuluneen viikon ajan, kun perussairauden lääkitys on muutettu raskauteen sopivaksi ja tämä helle tekee tosi tukalaksi yleisvoinnin, plus että pahoinvointi on alkanut. En onneksi oksenna, mutta pitkälleen pitää päästä kun pyörryttää ja mahassa velloo. Oli mulla lomasuunnitelmiakin, mutta ne meni uusiksi :) Noinkohan sitä töihin palatessa pitää kertoa työkavereille, että miten meni loma. Kyllä niillä silmät leviää. 

Km rv 9+0. 

Voih, miten jaksat. Aika pitkälle ehti murunen kehittyä kyllä on rankkaa taas ajatella miten elämä nyt menikään humpsistakeikkaa. Lääkäri sano mulle koita ajatella järjellä, no näinhän se on mutta surullekin annettava paljon tilaa nyt tovi. Alakulo on aikamoinen, osittain johtuu varmaan hormoneistakin eikä vaan mielipahasta. Jos yhtään lohduttaa, et tarvinnut miettiä sikiöseulaa kun elimistö totesi kaikki ei ole kohdallaan. Tämä auttoi itseä viime vuonna.

Kiitos. Ihan hyvin jaksan, elämä alkaa voittaa. Viikko sitten menin siis päivystykseen verenvuodon takia. Ultrattiin ja lääkäri sanoi, että tuulimunalta näyttää, ts. mitään alkiota ei näkynyt. Suru ja sekava olo oli melkoinen. Oli ehditty jo miettiä elämät uusiksi pikavauhtia, ja nyt kaikki pysähtyi kuin seinään. Ensimmäiset päivät vain itkin ja olin ihan sekaisin. Sitten aloin haluta päästä eteenpäin: inhotti olla välitilassa, kantaa sisällään kuollutta unelmaa ja olla yhä turvoksissa ja kipeä raskausoireista.Minusta tuntui kuin olisin elävä hauta. Oma keho tuntui inhottavalta ja vieraalta.

Eilen oli sitten se tarkistusultra ja tyhjennys. Yllättävää oli, että tässä ultrassa näkyikin alkio. Ensin erikoistuva lääkäri oli näkevinään jotain "mutta e on ehkä limakalvon riekale" ja hän kutsui paikalle ylilääkärin. Ylilääkäri zoomasi tarkemmaksi ja löysi alkion, jonka koko oli noin 6 rv. Eli silloin oli kehitys pysähytynyt. Vaikka lopputulos oli sama, suru sai erilaisen sävyn, olihan sisällä ollut ihan oikea ihmisen alku - tosin  ajattelen, ettei elinkelpoinen, koskapa kuoli. Ja nyt on myös "lupa" ajatella sitä "oikeana" kekenmenona eikä "pelkkänä" tuulimunana, vaikken sitä ennenkään pitänyt sitä mitenkään vähempänä. Mutta silti tuntuu, kuin siinä olisi joku ero. En osaa selittää. 

Sain ne tyhjennyslääkkeet kotiin ja eilen illalla keskenmeno sitten alkoi. Se oli suunnaton helpotus tämän kaiken jälkeen. Kipu oli aika kova, mutta sen kanssa pärjäsin levolla ja lääkkeillä ja miehen tuella. Hän silitti minua ja hieroi selkääni, juteltiin kaikesta. Onneksi sain sairaslomaa vielä muutaman päivän. Tämä on fyysisesti helpompi juttu kuin henkisesti. Tai ehkä juuri se kokonaisvaltaisuus tekee siitä niin järkyttävän: tämä tapahtui minulle, se koskettaa fyysisesti, henkisesti, sydänjuuria myöten, aivan kokonaan ja erottelematta.

Elämä on merkillistä. Mutta se jatkuu, minun elämäni, ja se on ihan hyvä elämä.

Heippa, minä en ole ainakaan saanut hyväksyntää ryhmään, mutta koetan sitten jatkossa käydä täällä kirjoittelemassa. Nyt vaan ei jaksa, on vähän veemäistä olojen kanssa. Siitä lisää tuonnempana.

Mutta uusille tervetuloa mukaan. Olisko jollain intoa koota mukanaolijoista lista, jossa la, ikä, lapset yms tiedot?

Nyt maate taas ja pienen potkuja ihastelemaan!

LMC rv 16+5

Mullakin ensimmäinen 11-vuotias, syntynyt 2003, kun olin 31-vuotias, nyt 41, ja kakkonen tulossa, (olen 42 kun syntyy) jos kaikki menee hyvin. Toisin kuin sinä, en tunne oloani kovinkaan rauhalliseksi, pelottaa vietävästi, että meneekö kaikki hyvin. Raskaustesti näytti tosiaan kaksi viikkoa sitten +, ja raskausoireita on ihan mukavasti, tosin paljon vähemmän kun ekalla kerralla, joka tietysti myös vähän huolestuttaa!

Moi Inkeri! Mulla on nyt 3. raskaus. 2 ekaa silloin reilut 10 vyotta sitten oli keskenään ihan erilaiset oireineen. Toisessa voi pahoin, toisessa en. Esikoista odottaessa olin hyvin väsynyt, toista odottaessa en. Mä olen plussanut vasta muutama päivä sitten, mutta jos nyt oireet ovat olleen erilaiset, kun vertaan oireita edellisten raskauksien alkupäiviin (siis mitä nyt muistan!!) .

Osaakos teillä lähipiiri (tai oma lapsi) odotaa perheenlisäystä? Meillä ei varmasti kukaan. Kun aika on sopiva asian kertomiselle, tulee se olemaan iso yllätys kaikille! Moni saattaa kauhistellakin. Eli hyvin eri asia kuin edellisten lasten kanssa, kun lähipiiri kyseli vauvauutisia ennenkuin itse edes suunnitteln lasta :D Ja kun vauva ilmoitti tulostaa, oli kaikki riemusta soikeina. Pitää varautua että nyt ei käy niin :) Lähipiiri tarvitsee ehkä hetken aikaa sopeutua ;-)

Heips... Täällä Kainuulainen jo 42 v äiti jolla 3 muksua.. 2001, 2006 ja 2008 ovat syntyneet. Aina haaveillut neljännestä joten tärppäsihän tuo vielä :) Tänään testailin vasta ja viikkoja nyt käsittääkseni 7 ja jotain. Neuvolaan pitänee aika varailla ja saada varmistettua onko "asukas" oikeassa paikassa ja onko siellä yleensäkään asukasta. Pelosekaisin tuntein siis... Äärettömän huonovointinen kaiken aikaa ja väsymyskin meinaa vallata. Jospa kaikki sujuisi..

Hei!

Täälläpä 35-vuotias kolmannen odottaja. Täytän nyt loppuvuodesta 36. Edelliset raskaudet olivat 2003 ja 2005. Ja nyt sitten tämä ns.iltatähti vai miten se nyt meni.. Päätin joskus aikoinaan, että jos ikinä vielä kolmatta lasta ajatellaan hankittavaksi, niin se on tehtävä viimeistään 35-vuotiaana ja tässäpä sitä sitten ollaan..ihmeissään ja vähän kauhuissaankin, kuinka sen kaiken jaksaa alkaa taas alusta?! Ja muutenkin tuntuu hirvittävän vähän kaikki.. varsinkin se mietityttää, onko tällä kanssamatkustajalla varmasti kaikki hyvin ym.. Outoa, kun en muista aikaisemmissa raskauksissa hysterisoineeni tällä tasolla ollenkaan.

Mulla on menossa raskausviikot 13+1, eikä olla kerrottu vielä kellekään, ei edes isosisarruksille.. mitähän hekin mahtaa tuumata, kun selviää, että saavat ensi vuonna pikkusisarruksen :O ..hurjaa tämä elo kaikkinensa :)

Kirkkonummelainen 38-v. äiti. LA 3.3. ja takana jo synnytykset 2002, ja 2004 sekä 2012. Eli toinen kierros, tosin saman miehen kanssa. Välillä vain oli avioliitto kriisissä ja töiden ja opiskelujenkin suhteen hoppua, joten hautasin lisälapsien haaveeni, mutta nyt siis jatkamassa katrasta taas. Tämä saa tosin olla viimeinen raskaus, vaikka aina vannomatta paras!