Miten puolisonne reagoi teidän itkemiseen riidan aikana?

Meillä ei riidellä niin, että itkisin pahaa mieltäni. Itku tulee kyllä herkästi, jos olen suuttunut ja tunteet kuohuu. Ymmärrämme pitää paussin siinä kohtaa ettei kummankaan kierrokset nouse. Emme huuda, nimittele tai ole muutenkaan aggressiivisia. Riitely on sellaista möksähtämistä ja hetken päästä toinen huomaa, että tuli loukanneeksi. Sitten jankataan hetki ja asia ratkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap eroa, miehesi on psykopaatti. Moni tuntematonkin reagoi toisen itkuun myötätuntoisesti, koska se kuuluu inhimilliseen ihmisluontoon. Olet väärän miehen kanssa, silloin kun mies ei ole inhimillinen kanssasi.

Ei kuulu. Jotkut itkevät manipuloidakseen tai epävakauttaan. Silloin ei toisen kannata lisätä efektiä paapomalla ja palvomalla. Itkujakin on erilaisia.

Itkeminen on syvästi inhimillistä toimintaa, sillä esimerkiksi simpanssit eivät tuota kyyneleitä. Tämä ero on saanut tutkijat päättelemään, että itkemisellä täytyy olla jokin merkitys.

Rantalan mukaan kyynelnesteessä on feromoneja, jotka säätelevät lähellä olevien – myös naisten – mielialaa ja herättävät naissä myötätuntoa itkijää kohtaan.

Myötätunto taas saa toiset usein halaamaan itkijää, jonka elimistössä aktivoituu kosketuksen voimasta läheisyyshormoni oksitosiinin eritys. Se vähentää stressiä vielä enemmän kuin pelkkä itkeminen.

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/taman-takia-itkeminen-k…

Et voi kiistää etteikö sitä tapahdu, että varsinkin naispuoleinen ihminen tuherra itkua ja syyllisyyskysymys onkin sillä ratkaistu? Itse olen nainen ja tunnen monia, jotka käyttävät tätä hyväksi. Se opitaan jo lapsena. Lapset oppivat, että itkijä on oikeassa. Se, että "saa toisen itkemään" on aina tuomittavaa, vaikka toinen olisi tehnyt paljon pahemmin.

Itku VOI myös olla tehokas ase.

Ja mistä kummasta tulee se olettamus, että itkijästä tuntuu aina pahemmalta?! Ja koko dynamiikka pitäisi aina muuttaa siihen, että itkijän vointia helpotetaan?

Mitä empatiakykyä se on, ettei ota edes huomioon, että siitä, joka ei itke, voi tuntua tasa yhtä pahalta kuin itkijästä. Jopa joskus pahemmaltakin.

Itse olen itkijä, mutta kyllä sen empatian pitää toimia molempiin suuntiin. En todellakaan oleta, että olisin enemmän oikeutettu saamaan empatiaa itkuni takia. Kyllä minäkin voi loukata ja satuttaa. On minullakin ihan yhtä suuri vastuu toiminnasta, vaikka jostain syystä itkureaktioni on herkemmässä kuin jollain toisella.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa huomaan taas olevani onnellinen, kun ei meillä huudeta ja riidellä niin, että jompikumpi alkaisi itkeä. Itse itken kyllä helposti, mutta riidat ei ole itkettäviä.

Minä taas en itke helposti. Mieheni on lääkärin lisäksi ainut, joka on nähnyt minun koskaan itkevän.

Mieheni kanssa riidellessä itken kyllä. En siksi että riidat olisivat toisen loukkaamista ja rähjäämistä. Vaan siksi että on niin kamalaa, kun en saa minulle tärkeintä ihmistä ymmärtämään itseäni. Itken siis siksi että välitän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet naiset manipuloivat itkullaan... esim. äitini.

Tässä ei ole kyse manipuloinnista.. Yritän pidättää itkua mahdollisimman pitkään etten sais uusia haukkuja siitä itkemisestä.

ap

Juu.. Ja mites sinä riitelet? Mitä sinä teet? Anna kun arvaan: et mitään, mies aina aloittaa tyhjästä ja on ilkeä?

Mut ku mä haluuuuun sen 2000 € merkkilaukun, miten niin jää vuokra maksamatta... yhyyyyyyyy... Lissukin sai sen laukun.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa huomaan taas olevani onnellinen, kun ei meillä huudeta ja riidellä niin, että jompikumpi alkaisi itkeä. Itse itken kyllä helposti, mutta riidat ei ole itkettäviä.

Minä taas en itke helposti. Mieheni on lääkärin lisäksi ainut, joka on nähnyt minun koskaan itkevän.

Mieheni kanssa riidellessä itken kyllä. En siksi että riidat olisivat toisen loukkaamista ja rähjäämistä. Vaan siksi että on niin kamalaa, kun en saa minulle tärkeintä ihmistä ymmärtämään itseäni. Itken siis siksi että välitän.

.... turhaudut. Mutta kaipaatko silloin lohdutusta, minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet naiset manipuloivat itkullaan... esim. äitini.

Tässä ei ole kyse manipuloinnista.. Yritän pidättää itkua mahdollisimman pitkään etten sais uusia haukkuja siitä itkemisestä.

ap

Juu.. Ja mites sinä riitelet? Mitä sinä teet? Anna kun arvaan: et mitään, mies aina aloittaa tyhjästä ja on ilkeä?

Mut ku mä haluuuuun sen 2000 € merkkilaukun, miten niin jää vuokra maksamatta... yhyyyyyyyy... Lissukin sai sen laukun.

-ohis

Typerä trolli. Mene pois kun aikuiset puhuvat.

Mun mies on juuri tällainen. Tietää tasan tarkkaan mihin lyödä, että sattuu. Joskus kun olin todella pahalla mielellä hänen sanomisistaan ja itkin, pyysin häntä halaamaan/lohduttamaan. Hän tuli halaamaan ja silittämään ja kuiskutteli korvaani niitä samoja perättömiä syytöksiä ja solvauksia, mistä olin alunperinkin pahoittanut mieleni. Ei päästänyt irti vaikka pyysin, totesi vain, että itsepähän halusit, että halataan. Jälkikäteen mies ei nähnyt toiminnassaan mitään väärää, vaikka minusta tuo ei ollut missään nimessä hyväksyttävää käytöstä. Myöhemmin en ole pyytänyt lohduttamaan, mutta joskus olen kysynyt, miksi ei lohduta, totesi kylmästi ettei häntä v*ttuakaan kiinnosta minun paha mieleni. Jännä juttu kyllä, jos mies on niin huonolla mielellä että itkee, niin hänelle kyllä kelpaa päänsilittely. Etenkin silloin jos hän on itse mokannut. Esim kun hän petti minua, niin se olin minä, joka häntä tsemppasi, lohdutti ja vakuutteli, ettei se maailma nyt tähän kaadu.

Nykyään vältän itkemistä niin, että mies näkee, koska tiedän, että siinä tapauksessa hän heittää vaan lisää vettä myllyyn tai lievimmilläänkin suuttuu asiasta. Lähtee esimerkiksi sohvalle nukkumaan hyvin suurieleisesti, jos sattuu huomaamaan että illalla itken. Onneksi suurimmaksi osaksi hän ei nykyään tiedä itkuistani mitään, vaikka itseäni ärsyttääkin, kun monta yötä viikossa kuluu siten, että tsemppaan itseni olemaan itkemättä niin kauan kun mies on hereillä ja sitten itsekseni murehdin ja itkeskelen aamuyöhön saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa huomaan taas olevani onnellinen, kun ei meillä huudeta ja riidellä niin, että jompikumpi alkaisi itkeä. Itse itken kyllä helposti, mutta riidat ei ole itkettäviä.

Minä taas en itke helposti. Mieheni on lääkärin lisäksi ainut, joka on nähnyt minun koskaan itkevän.

Mieheni kanssa riidellessä itken kyllä. En siksi että riidat olisivat toisen loukkaamista ja rähjäämistä. Vaan siksi että on niin kamalaa, kun en saa minulle tärkeintä ihmistä ymmärtämään itseäni. Itken siis siksi että välitän.

.... turhaudut. Mutta kaipaatko silloin lohdutusta, minä en.

Ei. En turhaudu. Vaan silloin harvoin kun riitelemme, asia on iso. Se on paljon enemmän kuin turhautumista.

Ja en missään nimessä kaipaa lohdutusta vaan sitä, että puhumme kunnes asia selviää. Itkua en pysty pidättämään. Olen lukenut ohjeita sen estämiseen. Ne eivät toimi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on juuri tällainen. Tietää tasan tarkkaan mihin lyödä, että sattuu. Joskus kun olin todella pahalla mielellä hänen sanomisistaan ja itkin, pyysin häntä halaamaan/lohduttamaan. Hän tuli halaamaan ja silittämään ja kuiskutteli korvaani niitä samoja perättömiä syytöksiä ja solvauksia, mistä olin alunperinkin pahoittanut mieleni. Ei päästänyt irti vaikka pyysin, totesi vain, että itsepähän halusit, että halataan. Jälkikäteen mies ei nähnyt toiminnassaan mitään väärää, vaikka minusta tuo ei ollut missään nimessä hyväksyttävää käytöstä. Myöhemmin en ole pyytänyt lohduttamaan, mutta joskus olen kysynyt, miksi ei lohduta, totesi kylmästi ettei häntä v*ttuakaan kiinnosta minun paha mieleni. Jännä juttu kyllä, jos mies on niin huonolla mielellä että itkee, niin hänelle kyllä kelpaa päänsilittely. Etenkin silloin jos hän on itse mokannut. Esim kun hän petti minua, niin se olin minä, joka häntä tsemppasi, lohdutti ja vakuutteli, ettei se maailma nyt tähän kaadu.

Nykyään vältän itkemistä niin, että mies näkee, koska tiedän, että siinä tapauksessa hän heittää vaan lisää vettä myllyyn tai lievimmilläänkin suuttuu asiasta. Lähtee esimerkiksi sohvalle nukkumaan hyvin suurieleisesti, jos sattuu huomaamaan että illalla itken. Onneksi suurimmaksi osaksi hän ei nykyään tiedä itkuistani mitään, vaikka itseäni ärsyttääkin, kun monta yötä viikossa kuluu siten, että tsemppaan itseni olemaan itkemättä niin kauan kun mies on hereillä ja sitten itsekseni murehdin ja itkeskelen aamuyöhön saakka.

Ymmärrätkö että tuhlaat tuossa ainutta elämääsi jonka ikinä tulet saamaan? Parisuhteesi on kuin suoraan jostain kauhunovellista.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on juuri tällainen. Tietää tasan tarkkaan mihin lyödä, että sattuu. Joskus kun olin todella pahalla mielellä hänen sanomisistaan ja itkin, pyysin häntä halaamaan/lohduttamaan. Hän tuli halaamaan ja silittämään ja kuiskutteli korvaani niitä samoja perättömiä syytöksiä ja solvauksia, mistä olin alunperinkin pahoittanut mieleni. Ei päästänyt irti vaikka pyysin, totesi vain, että itsepähän halusit, että halataan. Jälkikäteen mies ei nähnyt toiminnassaan mitään väärää, vaikka minusta tuo ei ollut missään nimessä hyväksyttävää käytöstä. Myöhemmin en ole pyytänyt lohduttamaan, mutta joskus olen kysynyt, miksi ei lohduta, totesi kylmästi ettei häntä v*ttuakaan kiinnosta minun paha mieleni. Jännä juttu kyllä, jos mies on niin huonolla mielellä että itkee, niin hänelle kyllä kelpaa päänsilittely. Etenkin silloin jos hän on itse mokannut. Esim kun hän petti minua, niin se olin minä, joka häntä tsemppasi, lohdutti ja vakuutteli, ettei se maailma nyt tähän kaadu.

Nykyään vältän itkemistä niin, että mies näkee, koska tiedän, että siinä tapauksessa hän heittää vaan lisää vettä myllyyn tai lievimmilläänkin suuttuu asiasta. Lähtee esimerkiksi sohvalle nukkumaan hyvin suurieleisesti, jos sattuu huomaamaan että illalla itken. Onneksi suurimmaksi osaksi hän ei nykyään tiedä itkuistani mitään, vaikka itseäni ärsyttääkin, kun monta yötä viikossa kuluu siten, että tsemppaan itseni olemaan itkemättä niin kauan kun mies on hereillä ja sitten itsekseni murehdin ja itkeskelen aamuyöhön saakka.

"Mun mies". Mitä niin taianomaista tuollainen ihmishirviö osaa tehdä, että saa vielä kunnian tulla kutsutuksi sun mieheksi? Sairas kuvio, mutta ettehän te itse suostu tätä näkemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, alkaa huutamaan tai haukkumaan.

Ex oli ihana. Tuli lähelle ja otti syliin ja rauhoitteli, teki tilanteesta turvallisen :)

Mikähän tässä vastauksessa sai aikaan alapeukun?

Osa miehistä (ja naisistakin) uskovat tosissaan, että naiset koittaa itkulla vain kiristää ja saada empatiaa, tahtonsa läpi.

Sinänsä hassua, että miehellä on oikeus huutaa ja mesota ja näyttää tunteitaan mielensä mukaan, mutta naisen tulee olla hiljaa eikä näyttää pahaa mieltään.

Exältä joskus kysyin, miksi hän reagoi vaan suuttumalla lisää jo vaikean tilanteen päälle. Sanoi, että kun ei tilanteessa tiedä mitä tehdä ja tuntee itsensä avuttomaksi. Kai se yrittää sit päästä tilanteesta eroon mahdollisimman nopeasti. En siis pillitä huvikseen, vaan yleensä nieleskelen itkua loppuun asti ja sittenkin haluaisin olla yksin, toisen kanssa eläessä se vaan ei aina ole mahdollista.

Sit on taas niitä ksipäitä, jotka ei vaan välitä pätkääkään toisen tunteista.

Me jatkettiin tosta "ei tiedä mitä pitäis tehdä ja tuntee itsensä avuttomaksi". Mietin itse, mitä haluaisin hänen tekevän ja mikä auttaisi kun mulla on paha mieli ja riidellään. Halaus. Mutta miehen mielestä vihaista ihmistä ei voinut halata, koska siitä tulee helposti käsirysy, ja vihaisena ei muutenkaan pysty halaamaan. Suostui kuitenkin kokeilemaan seuraavalla kerralla.

Minuun se vaikutti niin, että hellyin välittömästi (halaus kertoi mulle tossa tilanteessa, että mies oli kuunnellut minua, ei halunnut riidellä, halusi pitää kiinni minusta ja välitti siitä, miltä minusta tuntuu, vaikka oli vihainen. Oli luotettava, ja vahvempi kuin minä). Halasin takaisin > mies rentoutui > molemmille tuli parempi olo > selvitimme asian.

Näen myös, että mies teki tilanteesta turvallisen. Emotionaalisesti turvallisen, ja tämä lopetti riidan ja asia pystyttiin sopimaan. Minun piti osata sanoa, mitä tarvitsen, että mies ymmärsi.

(Yhtä hyvin parisuhteessa on tilanteita, joissa nainen haluaa kuunnella miestä, pystyy tekemään tilanteesta emotionaalisesti miehelle turvallisen ja saamaan aikaan sen, että homma etenee. Se on normaalia, se on vastavuoroista, ja se kuuluu rakkauteen.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet naiset manipuloivat itkullaan... esim. äitini.

Tässä ei ole kyse manipuloinnista.. Yritän pidättää itkua mahdollisimman pitkään etten sais uusia haukkuja siitä itkemisestä.

ap

Juu.. Ja mites sinä riitelet? Mitä sinä teet? Anna kun arvaan: et mitään, mies aina aloittaa tyhjästä ja on ilkeä?

Minä olen eri, mutta meillä se menee niin, että jos riita tulee niin helposti molemmat on ilkeitä. Tiedän, mitä tarkoitat manipuloinnilla, se ei ole rehellistä eikä älykästä, mun mies ei ansaitse sitä. Minä en ansaitse nimittelyä, huutamista enkä pilkkaamista tai vähättelyä. Sama toisinpäin. Me molemmat ansaitaan se, että meillä on hyvä olo.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aina itku herkässä hankalissa tilanteissa. On muuten v_ttumaista, kun vihaisenakin alkaa itkettää. Mies tulee tällöin aina halaamaan ja rauhoittelemaan minua, ja sitten saadaan keskusteltua asiasta rauhallisemmin. Meidän riitamme eivät kyllä alun alkaenkaan ole mitään huutokilpailuja, kun mies on sellainen viilipytty.

Exä taas ajatteli, että yritin itkullani "kiristää" häntä. Ei varmaan tarvitse kysyä, miksi on exä.

Mulla oli nuorempana itku herkässä myös. Johtui pääasiassa lapsuuden traumoista. Ahdisti puolustautua tai kertoa oma mielipide niin paljon, kun lapsena siitä oli saanut selkäänsä. Omaa tahtoa ei saanut olla.

Mieheni jonka kanssa olen edelleen, ei onneksi ole koskaan suhtautunut itkuuni negatiivisesti. Eipä tosin riidan aikana ole saanut minua itkemäänkään, vaikka olisinkin itkenyt.

Kuittailee ja syyttää että pitää märistä vaikka itse olen itkuni aiheuttanut. "Pilkka osuu omaan nilkkaan"

Jos sorrun kyyneliin, niin silloin riita, viha, stressi ja ahdistus on jo niin kova, että en pysty muuta enää tekemään kuin itkeä. Ja itku on jo merkki siitä, että kaipaan jo ulospääsyä tilanteesta kun en kestä enää.

En itke koskaan kenenkään edessä, paitsi mieheni. Hän on ainoa maailmassa johon luotan niin paljon, jonka seurassa voin olla täysin vilpitön ja haavoittuvainen. Meillä ei pahemmin ole riitoja, eikä ikinä sellaista että joku huutaa tai solvaa tai on ilkeä.

Mutta silloin harvoin kun meillä on erimielisyyksiä jotka johtavat riitaan, itken aina, en voi sille mitään, riitatilanne ihmisen kanssa jota rakastaa niin paljon nyt vaan tuo tunteet niin pintaan ettei sitä pysty estämään. Mutta mieheni ei ole koskaan reagoinut itkuuni negatiivisesti. Hän ymmärtää että jos riita on äitynyt siihen pisteeseen että minä itken, niin riita on mennyt liian pitkälle, meidän molempien kohdalta. Silloin se yleensä loppuu ja sovimme asian vaikka emme olisikaan samaa mieltä. Mieheni on minua kohtaan hellä, rakastava ja huolehtiva ja tulee ja ottaa syleilyyn kun itken. Se tietty saa minut itkemään kahta kauheammin, koska siihen tunneryöppyyn tulee mukaan helpotus ja ehkä myös vähän syyllisyys. Aina pyydän anteeksi että rupesin itkemään, aina hän sanoo ettei minun sitä tule pyytää anteeksi. Sovimme riidan ja pyydämme toisiltamme anteeksi ja kerromme että rakastamme.

Siinä esimerkki terveestä, kunnioittavasta ja rakastavasta parisuhteesta. Tätä keskustelua lukiessa järkyttyy millaisissa suhteissa jotkut suostuvat olemaan. En pysty kuvittelemaan olevani niin epäterveissä, toksisissa suhteissa mitä täällä on kuvailtu. Henkistä väkivaltaa ja todisteita, että toinen ei oikeasti rakasta. Toivon voimia teille kaikille jotta kykenisitte pääsemään eroon noista suhteista. Niin paljon parempaa on olemassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itkeminen on halpamaista käytöstä. Ymmärrän täysin miestäsi.

Itkuun liittyviä tunnetiloja ja tuntemuksia

suru; esimerkiksi läheisen ihmisen tai lemmikin kuolema tai yksinäisyyden aiheuttama suru

voimakas kipu

pettymys

suuttumus

suuri onnen tunne tai liikutus, esimerkiksi naimisiin mentäessä

stressi ja ahdistus sekä niiden laukeamisen yhteydessä esiintyvä helpotuksen tunne

loukkaus, joka kohdistuu itkijään

https://fi.wikipedia.org/wiki/Itku

Mutta eihän meidän psykopaattimiehet tätä tiedä.

Ei mies mitenkään välttämättä ole psykopaatti, jos ei tiedä tätä. Jos hän ei osaa käsitellä tunteitaan, hän ei pysty ymmärtämään muiden tunteita tai reaktioita. Jos hän on oppinut, että itku merkitsee heikkoutta tai halpamaista teeskentelyä (manipulointikin on yllättävän tavallinen tapa hoitaa asioita), hän ei ole psykopaatti silläkään perusteella.

Yleensä vastakkainasettelu lisää kuilua ihmisten välillä. Kyse on oikeastaan vain siitä, haluaako omalta osaltaan ymmärtää toista vai ei, ja haluaako toinen tulla vastaan.

Kun sanot miestä psykopaatiksi, kun hän ei ymmärrä tunteitasi, hän ei varmasti halua tulla vastaan, vaikka ei olisi psykopaatti.

Kun sanot naista manipuloivaksi teeskentelijäksi kun hän itkee, homma ei toimi, riippumatta siitä, manipuloiko hän vai ei.

Jos puhuminen ja kuuntelu ei auta, on viisasta laittaa kantapäät vastakkain ja lopettaa toistensa kiusaaminen, koska toisen/molempien tunnetaidot on kokonaan hukassa.

Täällä todella moni vetoaa siihen että yrittäisi manipuloida itkemisellä tai saada tahtoni läpi tms. 

Yritän olla viimeiseen asti itkemättä, koska tiedän ettei se auta asiaa ollenkaan ja saan vaan lokaa niskaan siitä enemmän. Pienestä asti olen pidätellyt itkua viimeiseen asti. Ja itse olen aina lohduttamassa itkevää ja se tuntuu sydäntä särkevältä kun jollain on niin paha olo. 

Ja mieheni vetää herneet nenään ihan pienistä asioista (otetaan tähän esimerkiksi tilanne kun ajan autoa ja mies istuu vänkärillä ja laittaa soimaan kovalle rokkia niin laitan sen hiukan pienemmälle, niin tästä vetäs uskomattomat herneet nenään!) ja miehen stressi ja alkoholin käyttö ei varmasti edesauta asiaa. Minä en ole aloittanut riitaa, vaan mies alkaa yhtäkkiä moittimaan minusta milloin mistäkin turhanpäiväsestä asiasta.  Minusta tuntuu että en riitä tällaisena miehelle ja se tekee minut tosi surulliseks. Rakastan miestäni jostain syystä enemmän kuin ketään aikasemmin ja sen loukkaukset ottaa niin koville. Ja tajuan sen että mies tuskin rakastaa minua kun tekee tätä. Kun itken niin tuntuu kuin sydäntä raastettas.. Riidellessä yritän puolustaa itseäni ja en alennu miehen tasolle. Olen lapanen ja ihan liian herkkä miehelle. 

Minä en itke. En siis tiedä miten mieheni siihen reagoisi, osaan riidellä hyvinkin tunteettomasti.

Voin ihan rehellisesti sanoa että meillä ei sinänsä riidellä eikä varsinkaan niin että joku joutuu itkemään. Vaan keskustellaan jos jokin vaivaa mieltä. Jos muusta syystä jompi kumpi itkee niin toinen ihan automaattisesti kyllä kuuntelee ja lohduttaa. Kuulostaa pahalta jos suhteessa tarvii huutamalla riidellä ja itkettää toista, oli sitten kyseessä mies tai nainen. Saatika sitten ajatella että toinen käyttää itkua jonain aseenna. Huh, ei sellaisessa suhteessa kannata olla jossa on noin ikäviä ajatuksia toista kohtaan.

Minä pillahdan itkuun todella helposti riitatilanteessa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin loukkaantunut mihen sanomisista tms, vaan olen silloin kahta vihaisempi, koska oma kroppa reagoi aivan eri tavalla kuin haluaisin! Onneksi ei nykyään juurikaan riidellä.