Miten puolisonne reagoi teidän itkemiseen riidan aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap eroa, miehesi on psykopaatti. Moni tuntematonkin reagoi toisen itkuun myötätuntoisesti, koska se kuuluu inhimilliseen ihmisluontoon. Olet väärän miehen kanssa, silloin kun mies ei ole inhimillinen kanssasi.

Miten reagoida kun ihminen, joka ei saa tahtoaan läpi itkee? Tai itkee kiukusta?

Ei lähellekään kaikki itku ole mitään suruitkua. Tai jos ihminen loukkaantuu toisen sanoista ja itkee. Sanoja kuitenkin oikeassa?

Tästä tulee mieleen lapsi, joka harjoittelee tunteita, ja oppii. Miten reagoisin siihen? Tilanteesta riippuen, odottaisin että tunnekuohu menee ohi ja juttelisin, tai ottaisin heti syliin ja juttelisin.

Toisaalta ajattelen, ettei siinä ole mitään pahaa, jos itkee harmista tai kiukusta, moni reagoi niinkin. Voi siinä olla myötätuntoinen, ja silti voi sanoa, että mulle ei silti sovi, vaikka sinua harmittaa tai suututtaa.

En pidä mitenkään hassuna sitä, että joku itkee loukkaantuessaan toisen sanoista. Voi itkeä vaikka siksi, että toinen sanoi tarpeettoman rumasti, tai ei ole samaa mieltä ja pahoittaa siksi mielensä. Me ollaan kaikki erilaisia ja tunnetaan eri tavalla.

Empatia on sitä, että pystyy asettumaan toisen asemaan vaikka olisi itse eri mieltä. Tajuaa, että toiselle tuli paha mieli sellasesta, mille en itse lotkauttaisi korvaani. Empatia ei tarkoita sitä, että pitäisi ostaa merkkilaukku kaikille jotka loukkaantuu, tai tehdä niin kuin toinen haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä pillahdan itkuun todella helposti riitatilanteessa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin loukkaantunut mihen sanomisista tms, vaan olen silloin kahta vihaisempi, koska oma kroppa reagoi aivan eri tavalla kuin haluaisin! Onneksi ei nykyään juurikaan riidellä.

Lisään vielä, että viimeinen asia tuossa tilanteessa on se, että mies alkaisi lohduttamaan minua! Silloin kannattaa pysyä kaukana minusta.

Mies ei kauheasti huomioi itkuani, mikä on ihan hyvä kun en halua itse siitä mitään numeroa. Mun on vaikea ilmaista itseäni ja kertoa tunteistani edelleen, vaikka on oltu yhdessä melkein 20 vuotta. Yleensä jos suutun tai yritän ilmaista negatiivisia tunteita niin alan myös itkemään. Mutta me on puhuttu asiasta riitojen ulkopuolella monta kertaa, että se on vaan mun normaali reaktio, sama kun jollain menee naama punaiseksi, eikä sitä tartte sen kummemmin huomioida.

Mutta meidän riidat ei kyllä ole mitään huutoa ja haukkumista.. molemmat lohduttaa toisiaan, kysyy, kuuntelee. Joskus ääni kohoaa ja tulee jopa kirosana, mutta hyvin säyseästi ja rakentavasti meidän riidat kuitenkin etenee.

Myös mies itkee usein, kun on riidan/keskustelun jälkeen niin uupunut. Tai sillai kyynelehtii.. Otan syliin ja lohdutan, enemmän se tukea ja ymmärrystä tarvitsee kuin minä, vaikka minä oonki itkupilli.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on juuri tällainen. Tietää tasan tarkkaan mihin lyödä, että sattuu. Joskus kun olin todella pahalla mielellä hänen sanomisistaan ja itkin, pyysin häntä halaamaan/lohduttamaan. Hän tuli halaamaan ja silittämään ja kuiskutteli korvaani niitä samoja perättömiä syytöksiä ja solvauksia, mistä olin alunperinkin pahoittanut mieleni. Ei päästänyt irti vaikka pyysin, totesi vain, että itsepähän halusit, että halataan. Jälkikäteen mies ei nähnyt toiminnassaan mitään väärää, vaikka minusta tuo ei ollut missään nimessä hyväksyttävää käytöstä. Myöhemmin en ole pyytänyt lohduttamaan, mutta joskus olen kysynyt, miksi ei lohduta, totesi kylmästi ettei häntä v*ttuakaan kiinnosta minun paha mieleni. Jännä juttu kyllä, jos mies on niin huonolla mielellä että itkee, niin hänelle kyllä kelpaa päänsilittely. Etenkin silloin jos hän on itse mokannut. Esim kun hän petti minua, niin se olin minä, joka häntä tsemppasi, lohdutti ja vakuutteli, ettei se maailma nyt tähän kaadu.

Nykyään vältän itkemistä niin, että mies näkee, koska tiedän, että siinä tapauksessa hän heittää vaan lisää vettä myllyyn tai lievimmilläänkin suuttuu asiasta. Lähtee esimerkiksi sohvalle nukkumaan hyvin suurieleisesti, jos sattuu huomaamaan että illalla itken. Onneksi suurimmaksi osaksi hän ei nykyään tiedä itkuistani mitään, vaikka itseäni ärsyttääkin, kun monta yötä viikossa kuluu siten, että tsemppaan itseni olemaan itkemättä niin kauan kun mies on hereillä ja sitten itsekseni murehdin ja itkeskelen aamuyöhön saakka.

Ei teidän naisten kumppanivalinnoista kyllä ota selvää kirveelläkään. Ihan mukavia kavereita kärvistelee yksinään, mutta tällaisilla miehillä on aina nainen kainalossa, se on joku luonnonlaki. Ei voi kuin päätään pudistella.

Vierailija kirjoitti:

Täällä todella moni vetoaa siihen että yrittäisi manipuloida itkemisellä tai saada tahtoni läpi tms. 

Yritän olla viimeiseen asti itkemättä, koska tiedän ettei se auta asiaa ollenkaan ja saan vaan lokaa niskaan siitä enemmän. Pienestä asti olen pidätellyt itkua viimeiseen asti. Ja itse olen aina lohduttamassa itkevää ja se tuntuu sydäntä särkevältä kun jollain on niin paha olo. 

Ja mieheni vetää herneet nenään ihan pienistä asioista (otetaan tähän esimerkiksi tilanne kun ajan autoa ja mies istuu vänkärillä ja laittaa soimaan kovalle rokkia niin laitan sen hiukan pienemmälle, niin tästä vetäs uskomattomat herneet nenään!) ja miehen stressi ja alkoholin käyttö ei varmasti edesauta asiaa. Minä en ole aloittanut riitaa, vaan mies alkaa yhtäkkiä moittimaan minusta milloin mistäkin turhanpäiväsestä asiasta.  Minusta tuntuu että en riitä tällaisena miehelle ja se tekee minut tosi surulliseks. Rakastan miestäni jostain syystä enemmän kuin ketään aikasemmin ja sen loukkaukset ottaa niin koville. Ja tajuan sen että mies tuskin rakastaa minua kun tekee tätä. Kun itken niin tuntuu kuin sydäntä raastettas.. Riidellessä yritän puolustaa itseäni ja en alennu miehen tasolle. Olen lapanen ja ihan liian herkkä miehelle. 

Lapanen, etkä haluaisi olla? Voi olla, että se ärsyttää, ja voi olla osa ongelmaa.

Mieti, mitä haluat sanoa, ja puhu silloin kun et ole valmiiksi tunnekuohun vallassa. Sano miehellesi, että haluat jutella yhdestä asiasta jossain vaiheessa kun on sopiva hetki. Kun sopiva hetki tulee, yritä puhua syyttelemättä ja sano, että haluat puhua omista tunteistasi ja toivot, että mies kuuntelee loppuun, ja puhuu sitten vasta. Jos vastauksena on loukkauksia tai huutoa, lopeta keskustelu siihen. Heti.

Sano, että hän ei nimittele sinua eikä huuda sinulle, et salli sitä. Lähde pois tilanteesta, jos hän ei usko. Katso, että voit lähteä vaikka ulos tarvittaessa.

Sinun ei tarvitse puolustautua, koska kyseessä ei ole taistelu. Samasta syystä ei tarvitse miettiä mitään alentumisiakaann. Pidä keskustelu sillä tasolla kuin haluat. Jos se ei onnistu, lopeta keskustelu.

Kysy myöhemmin, haluaako hän jutella kanssasi, tai suostuisiko hän juttelemaan vaikka jossain neutraalimmassa paikassa, tai niin että paikalla olisi joku muu. Sano, että tilanne tuntuu susta tosi pahalta, molemmilla on huono olo ettekä osaa enää puhua toisillenne.

Jos ei onnistu, vaikka yrität, kannattaa miettiä onko siinä enää rakkautta vai ei.

Joskus sitä vaan roikkuu eikä osaa päästää irti vaikka pitäisi. Kumpi on parempi, itkeä yksin vai olla yhdessä ja itkeä yksin?

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä on riita menossa jostain asiasta, niin miksi miehen pitäisi yhtäkkiä hypätä johonkin lohduttajan rooliin? Naisen logiikkaa?

Jos meillä on riita menossa, niin koitan itse ainakin pysyä rauhallisena korottamatta ääntäni ja saada kiinni, että mikä on pohjimmiltaan vialla. Ja rauhoittaa tilanteen et saadaan sopu aikaan ja kumpikin ymmärtää toista. Musta on kivempi koittaa puhua asiat selviksi, ilman itkua ja huutoa. Helpompi ymmärtää toista, kun ei itse joudu huudolla nurkkaan ajetuksi ja yli jyrätyksi.

Mut mä oonkin vaan nainen.

Miehen logiikka: "kas, sainpa huudollani toisen itkemään, huudanpa vähän lisää niin rauhoittuu ja asia jää sikseen"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pillahdan itkuun todella helposti riitatilanteessa, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin loukkaantunut mihen sanomisista tms, vaan olen silloin kahta vihaisempi, koska oma kroppa reagoi aivan eri tavalla kuin haluaisin! Onneksi ei nykyään juurikaan riidellä.

Lisään vielä, että viimeinen asia tuossa tilanteessa on se, että mies alkaisi lohduttamaan minua! Silloin kannattaa pysyä kaukana minusta.

On kaikin puolin turvallista opetella keskustelemaan riitatilanteiden ulkopuolella, silloin molemmat tietää mitä pitää tehdä, eikä tarvitse lukea ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä on riita menossa jostain asiasta, niin miksi miehen pitäisi yhtäkkiä hypätä johonkin lohduttajan rooliin? Naisen logiikkaa?

Jos meillä on riita menossa, niin koitan itse ainakin pysyä rauhallisena korottamatta ääntäni ja saada kiinni, että mikä on pohjimmiltaan vialla. Ja rauhoittaa tilanteen et saadaan sopu aikaan ja kumpikin ymmärtää toista. Musta on kivempi koittaa puhua asiat selviksi, ilman itkua ja huutoa. Helpompi ymmärtää toista, kun ei itse joudu huudolla nurkkaan ajetuksi ja yli jyrätyksi.

Mut mä oonkin vaan nainen.

Miehen logiikka: "kas, sainpa huudollani toisen itkemään, huudanpa vähän lisää niin rauhoittuu ja asia jää sikseen"

Alkuosa oli ihan asiallinen, loppuosan vetäisit naiselliseen tapaan omasta päästäsi ja oli siten asiaton.

Itse en oikein voisi kuvitella tilannetta, jossa itkisin riidan aikana, ikää on jo sen verran, että ei vaan irtoa. Jos kuitenkin jostain syystä itkisin, uskoisin puolisoni hämmentyvän täydellisesti. Todennäköisesti hän lopettaisi riitelyn ja kysyisi mikä minua vaivaa. Ehkä joku yhtäkkinen voimakas kipu?

N45

Olen antanut miehen ensin rauhassa itkeä. Kun voimakkain tunnekuohu on laantunut, olen kysynyt haluaako hän vielä  jatkaa keskustelua, vai palataanko aiheeseen joskus myöhemmin. Tärkeistä asioista keskustelemiseen puolison kanssa on hyvä sopia aika etukäteen. Ajan rajaaminen on myös eduksi, tyyliin keskustellaan tästä lisää ensi lauantaina aamupäivällä aamiaisen jälkeen ennen kappaan lähtöä.

Oon jotenkin järkyttynyt siitä, kuinka monen kumppani vaan ärsyyntyy itkemisestä ja kuinka monen mielestä itkua käytetään vaan aseena tai huomionhakemisena. Sehän on ihan normaali reaktio suruun/vihaan/turhautumiseen? Eikö ihmiset osaa hyväksyä ja kohdata negatiivisia tunteita? Meillä ainakin on ihan selkeää, että jos toinen alkaa itkemään niin sitten lohdutetaan, halataan ja pyyhitään kyyneleet silmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei halua loukata. Sanoi kerran, että hän ei halua sanoa sellaista, kun on huonossa tilassa.

Joskus lähti vähäksi ajaksi pois, kun oli semmoinen tilanne.

Ei riidellä silleen, että toinen itkisi.

Minun mielestä tuo mitä teillä on, on semmoista julmaa. Siinä kohtaa, kun toinen itkee, niin olisi osattava lopettaa ja peruuttaa ja tutkia omaa toimintaa.

Voi olla, että toi tyyppi on sulle liian kova.

On ihan toisenlaisia myös, jotka ovat enempi itsensä kanssa balanssissa.

Ei sun tarvi vaatia itseltäsi kovuutta.

Et voi missään nimessä sanoa tuollaista kun et tunne ap:ta tai tämän puolisoa.

Katso poliiseja, niin todella usein nainen alkaa itkemään ja uhriutumaan, vaikka olis itse tehnyt mitä.

Se, että joku itkee, ei kerro todellakaan tarpeeksi.

Ei me voidakaan muuta kuin vastata aloittajalle siihen mitä hän kirjoittaa. Se on aina yksipuolista, koska ei tunne molempia.

Jollekin tulee ap:n tekstistä mieleen, että hänen ei tarvitse yrittää olla kova, toisen mielestä ei saa itkeä, kolmannen mielestä pitäisi kasvattaa selkäranka.

Ap puhui riidasta ja yleensä riitaan tarvitaan kaksi. Siinä myös yleensä molemmat toimii väärin toista kohtaan. Myötätunto on ainakin naisella helposti ap:ta kohtaan, mies voi ehkä helpommin ajatella miehen kannalta. Toisaalta aloituksessa puhutaan puolisosta.

Asiallinen pointti kyllä, että ei pitäisi ottaa liian voimakkaasti kantaa, kun ei ole kuullut molempien mielipidettä.

Seitsemän vuoden yhdessäolon aikana ei ole mies kertaakaan saanut minua itkemään riidan aikana. Tosin ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole kyllä oikeastaan riideltykään, erimielisyyksiä ehkä ollut pari.

Leila Koo kirjoitti:

Olen antanut miehen ensin rauhassa itkeä. Kun voimakkain tunnekuohu on laantunut, olen kysynyt haluaako hän vielä  jatkaa keskustelua, vai palataanko aiheeseen joskus myöhemmin. Tärkeistä asioista keskustelemiseen puolison kanssa on hyvä sopia aika etukäteen. Ajan rajaaminen on myös eduksi, tyyliin keskustellaan tästä lisää ensi lauantaina aamupäivällä aamiaisen jälkeen ennen kappaan lähtöä.

Tämä oli hyvä, sukupuolitus voi olla myös toisin päin. Pääasia, että se puoliso, jonka tunnekuohu sallii, käyttäytyy järkevästi. 👍

Vierailija kirjoitti:

Oon jotenkin järkyttynyt siitä, kuinka monen kumppani vaan ärsyyntyy itkemisestä ja kuinka monen mielestä itkua käytetään vaan aseena tai huomionhakemisena. Sehän on ihan normaali reaktio suruun/vihaan/turhautumiseen? Eikö ihmiset osaa hyväksyä ja kohdata negatiivisia tunteita? Meillä ainakin on ihan selkeää, että jos toinen alkaa itkemään niin sitten lohdutetaan, halataan ja pyyhitään kyyneleet silmistä.

Olen lähinnä hämmästynyt, että aikuinen ihminen tarvitsee apua tunteidensa käsittelyyn. Etenkin riitatilanteissa isin/äipän pitäisi halia isoa lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä on riita menossa jostain asiasta, niin miksi miehen pitäisi yhtäkkiä hypätä johonkin lohduttajan rooliin? Naisen logiikkaa?

Jos meillä on riita menossa, niin koitan itse ainakin pysyä rauhallisena korottamatta ääntäni ja saada kiinni, että mikä on pohjimmiltaan vialla. Ja rauhoittaa tilanteen et saadaan sopu aikaan ja kumpikin ymmärtää toista. Musta on kivempi koittaa puhua asiat selviksi, ilman itkua ja huutoa. Helpompi ymmärtää toista, kun ei itse joudu huudolla nurkkaan ajetuksi ja yli jyrätyksi.

Mut mä oonkin vaan nainen.

Miehen logiikka: "kas, sainpa huudollani toisen itkemään, huudanpa vähän lisää niin rauhoittuu ja asia jää sikseen"

Alkuosa oli ihan asiallinen, loppuosan vetäisit naiselliseen tapaan omasta päästäsi ja oli siten asiaton.

Olen samaa mieltä, vaikka olen nainen. Tämä oli yhtä asiatonta kuin se, missä puhuttiin merkkilaukun ostamisesta, vaikka vuokraan ei ollut rahaa.

Näin ne riidat paisuu, ja ihmiset provosoi toisiaan. Asiallinen yhteisymmärrykseen tähtäävä keskustelu ja kuuntelu on parempi.

Terveisin eri, naisellisen tapaan

Tyttöystävä loukkaa tarkoituksella, sanoo pahimmat mahdolliset sanat, nälvii ja alistaa. Kun itken, hän lopettaa reagoinnin ja käyttäytyy, kuin ei olisi tehnyt mitään. Tunnin päästä hän on kuin toinen ihminen ja olettaa, että vaikenemalla asiat selviävät. Itse jään ihmettelemään. Lapsenkin tuo haluaisi ja nopeasti.

Vastenmielestä yritystä  itkulla manipuloida miestä. Kasvaaka aikuisiksi.

Suuttuu entistä enemmän, karjuu ja väittää, että yritän manipuloida häntä itkemällä, mutta se ei häneen tehoa. Ei usko millään, että itken muutenkin helposti. Lähtee kotoa ja sanoo, ettei mun kanssa voi edes riidellä kun manipuloin ja kiristän itkemällä.

Mistähän tämäkin juontaa juurensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon jotenkin järkyttynyt siitä, kuinka monen kumppani vaan ärsyyntyy itkemisestä ja kuinka monen mielestä itkua käytetään vaan aseena tai huomionhakemisena. Sehän on ihan normaali reaktio suruun/vihaan/turhautumiseen? Eikö ihmiset osaa hyväksyä ja kohdata negatiivisia tunteita? Meillä ainakin on ihan selkeää, että jos toinen alkaa itkemään niin sitten lohdutetaan, halataan ja pyyhitään kyyneleet silmistä.

Olen lähinnä hämmästynyt, että aikuinen ihminen tarvitsee apua tunteidensa käsittelyyn. Etenkin riitatilanteissa isin/äipän pitäisi halia isoa lasta?

Olen lähinnä hämmästynyt siitä, miten asiallinen ja mukava keskustelu tästä on saatu. Olen hämmästynyt siitä, miten moni on ollut asiallinen ilman tölvimistä ja ilkeilyä, miten moni on ymmärtänyt, että me kaikki olemme erilaisia. Harva on ilkeillyt tahallaan ja pyrkinyt alistamaan toisia ajattelemaan omalla tavallaan.

Mitä ajattelet, onko sellainen käytös aikuismaisempaa kuin itkeminen tai lohduttaminen? Rohkaiseeko sellainen avoimeen keskusteluun?