Lue keskustelun säännöt.
Lastenhankinta arveluttaa - ajatuksia vanhemmilta ja (vapaaehtoisesti) lapsettomilta?
Epäilyksen peikko
20.08.2020 |
Vanhemmat: Mistä tiesit, että haluat tulla vanhemmaksi? Haaveilitko vanhemmuudesta ja lapsista jo kauan ennen hankintaa? Koska päätit tulla vanhemmaksi? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Vapaaehtoisesti lapsettomat: Koska tunsit, että vanhemmuus ei ole sinulle? Puuttuiko sinulta lapsihaaveet ja -haaveilut tai vaikka hoivavietti? Koska päätit, että et hanki lapsia? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Olen 23-vuotias (nais)opiskelija. Viime aikoina on tullut mietittyä paljon omaa suhtatumistani vanhemmuteen (eritoten äitiyteen), lapsiin ja niiden hankintaan. Aloin pohtia vapaaehtoista lapsettomuutta itsekseni lukioikäisenä - ennen sitä ajatukseni oli lähinnä, että lasten hankinta on vain väistämätön asia elämässä joka täytyy jossakin kohtaa hoitaa "pois alta", koska niin vain kuuluu tehdä.
En ole koskaan erityisemmin haaveillut lapsista, ja huomaan ajattelevani lastenhankintaa vain lähinnä teknisten asioiden kautta; miten pitäisin suomen kielen ja kulttuurikokemuksen vahvana esimerkiksi ulkomailla asuessa, millaisia nimiä valitsisin ja mitä asioita lasten hankinta väistämättä vaikeuttaisi. En ole varma tiedänkö edes miltä tuntuu kaivata äitiyttä tai lapsia, koska en liitä omien lasten hankintaan hyviä tai helliä tunteita, lähinnä pelkoa ja ahdistusta. Kun taas sitten haaveilen, ovat päiväuneni lähinnä uralähtöisiä. Olen siinä mielessä hyvin onnekas, että olen löytänyt intohimoni ja menen läpi vaikka harmaan kiven voidakseni toteuttaa koulutukseen ja työelämään liittyviä unelmia.
Minulla on nuorempien sisarusteni kanssa paljon ikäeroa, joten he ovat molemmat vielä aika pieniä lapsia (päiväkoti- ja alakouluikäinen). Rakastan heitä hurjan paljon, ja on aivan ihana nähdä miten he kasvavat ja kehittyvät. Vaikka en usein heitä näe, osaan hassutella ja olla heidän kanssaan. Huomaan kuitenkin myös väsyväni hyvin nopeasti, ja tuntuu jopa että joka kerta kun näen heitä, epäilys omasta lastenhankinnasta vain kasvaa. Minulta löytyy hoivaviettiä heille (varmaankin juuri tuon sisarussuhteen takia), mutta muiden lapsien kanssa juttu onkin vähän kinkkisempi. Lapset eivät yleisesti ottaen ole mielestäni erityisen "söpöjä", ja yleensä vain lähinnä ärsyynnyn vieraiden lapsien läsnäolosta (en tietenkään mainitse tätä ääneen, ei se ole lasten vika).
Minulla on myös muutamia ominaisuuksia, jotka pistävät lastenharkinnan arveluttamaan entisestään. Olen aina ollut kotielämässä stressiherkempi kuin esim. muut sisarukseni ja muutenkin herkkä ylimääräiselle metelille (huuto, liikenne yms.). Vaikkakin tiedostan tämän ja olen tehnyt paljon työtä ylimääräisen "napsahtelun" eliminoimiseksi, pelkään että vanhemmuuden väsymys toisi tämän puolen minusta esiin ja lapseni joutuisivat kärsimään siitä (sen enempää tähän paneutumatta: oma lapsuudenkotini oli kaikin puolin hyvin problemaattinen ja epävakaa mm. päihdeongelmineen, ja en halua pistää ketään siihen samaan tilanteeseen ja ympäristöön jossa minun piti kasvaa). Tämänhetkinen epävarmuus maailmantilanteesta ja tulevasta globaalista talouskriisistä ei myöskään varsinaisesti helpota.
Haluaisinkin nyt kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia liittyen tähän ja ylläoleviin kysymyksiin. Olisi myös tosi kiva kuulla eri sukupolvien edustajien näkemyksiä ja suhdetta omaan lapsenhankintaan tai hankkimatta jättämiseen. Tiedän että kysymykseni on lähinnä suunnattu vanhemmille ja veloille, mutta myös lapsettomien ajatukset ovat totta kai tervetulleita.
Kommentit (364)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma asenteeni on, että jos ei ehdottomasti halua lapsia, on parempi jättää lapset hankkimatta kuin ottaa riskiä, että vanhemmuus ei sitten sovikaan. Lapsesta kun ei pääse eroon toisin kuin, sanotaan nyt vaikka, että otat tietyn lemmikin ja toteat myöhemmin, ettei se olekaan sinun juttu, jolloin lemmikille voi etsiä uuden kodin. Tai vaihdat asuinpaikkaa, työpaikkaa, alaa, autoa, harrastusta...
Lapsi on ainoa, josta ei koskaan pääse eroon, jos käykin niin, ettei lapsi olekaan oma juttu.
Olen vasta 1. sivulla lukemassa, joten en tiedä mainittiinko tästä myös, mutta itse kehottaisin lapsia hankkivia miettimään myös ne pahimmat skenaariot läpi; jaksaako? Jaksatko ja haluat elää elämääsi sellaisena kuin se on, jos lapsi syntyy vaikeasti vammaisena, syrjäytyy, on pitkään riippuvainen sinusta, on luonteeltaan kuin pahin vihamiehesi, puoliso kuolee/jättää, jäät yksinhuoltajaksi, lapsi sairastuu tai on kroonisesti sairas jne jne. Ei siis mitään inhorealismilla mässäilyä vaan sen faktan toteamista, että joillekuille nämäkin arvat napsahtavat eikä ole mitään takeita siitä, etteikö se samainen arpa osuisi sinulle.
Minä olen 37v. lapseton, mutta sanon aina syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia.
Tottakai jos astun ulos ovesta voin jäädä bussin alle. Niin käy aina jollekulle ja se voin tänään olla minä. En kuitenkaan halua elää elämääni pelkojen ohjaamana ja kahlitsemana.
Tottakai, jos en astu ulos ovesta, saatan istua sohvalla kirjoittamassa vauva-palstalle. En kuitenkaan halua mennä ulos vain siksi, että joku netissä sanoi, että voi olla onnellinen vaikka ottaakin riskin bussin alle jäämisestä, haluan rentoutua tässä sohvalla ja lukea kaikennäköisiä outoja ajatuksia vauva-palstalla, olen ihan onnellinen näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Onko sulla siis lapsi jokaisesta kokemastasi ovulaatiosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
No hän ei varmaan olisi tässä pohtimassa sitä, miltä tuntuisi kun hänen olematon äitinsä olisi suojannut sukuelimiensä ulkonäköä ja jättänyt tekemättä tämän ihmisen jolta tätä asiaa kysyt.
Voi pyhä yksinkertaisuus nyt oikeasti.
Se oli hänen pointtinsa.
Tarkoittavatko nämä jotka sanovat, ettei lapsen pitäisi joutua syntymään tänne, etteivät he itse olisi halunneet joutua syntymään tänne?
Tämä on vakiovastaus. Kuitenkin:
a) Sinun haluillasi ei ole mitään tekemistä lastesi halujen kanssa. Kyllä, hän on yksilö ja sinusta erillinen ihminen, ei oman itsesi jatke.
b) - Syntymättömän ihmisen vaihtoehdot: jatkaa syntymättömänä tai syntyä
- Syntyneen ihmisen vaihtoehdot: kuolla
Näin kuolemaa pelkäävänä mietin tätä kuolemanpelkoa vs. en olisi koskaan tiennytkään siitä, vaan sen sijaan olisin automaattisesti täydellisessä kauheiden ja hyvien kokemusten balanssissa ilman yrittämistä (syntymättömänä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Onko sulla siis lapsi jokaisesta kokemastasi ovulaatiosta?
Miten ovulaationi liittyi tähän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Onko sulla siis lapsi jokaisesta kokemastasi ovulaatiosta?
Miten ovulaationi liittyi tähän...
No siten tietenkin, että jokainen hukkaan heitetty munasolu on se synytymätön lapsi tuolla sinun logiikallasi, eli olet kieltänyt elämän syntymättömiltä lapsiltasi, jos et ole saattanut munasolujasi yhteen siittiöiden kanssa.
Tässä vaiheessa toivon, että tajuat tuon ajatuksesi järjettömyyden, koska multa loppuu rautalanka just nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Onko sulla siis lapsi jokaisesta kokemastasi ovulaatiosta?
Niin tai miehellä jokaisesta siittiöstä.
Jos ei ole liian hedelmällinen, niitä saataa muodostua alle 300 miljoonaa päivässä.
Mikä oikeus vain jollain niistä on elää ja kokea elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
No hän ei varmaan olisi tässä pohtimassa sitä, miltä tuntuisi kun hänen olematon äitinsä olisi suojannut sukuelimiensä ulkonäköä ja jättänyt tekemättä tämän ihmisen jolta tätä asiaa kysyt.
Voi pyhä yksinkertaisuus nyt oikeasti.
Se oli hänen pointtinsa.
Tarkoittavatko nämä jotka sanovat, ettei lapsen pitäisi joutua syntymään tänne, etteivät he itse olisi halunneet joutua syntymään tänne?Tämä on vakiovastaus. Kuitenkin:
a) Sinun haluillasi ei ole mitään tekemistä lastesi halujen kanssa. Kyllä, hän on yksilö ja sinusta erillinen ihminen, ei oman itsesi jatke.
b) - Syntymättömän ihmisen vaihtoehdot: jatkaa syntymättömänä tai syntyä
- Syntyneen ihmisen vaihtoehdot: kuolla
Näin kuolemaa pelkäävänä mietin tätä kuolemanpelkoa vs. en olisi koskaan tiennytkään siitä, vaan sen sijaan olisin automaattisesti täydellisessä kauheiden ja hyvien kokemusten balanssissa ilman yrittämistä (syntymättömänä)
Ei, sellaista ei ole kuin "syntymätön ihminen", tai ainakaan yhtään sen enempää, kuin on yksisarvisia ja lohikäärmeitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa ihmisistä haluaa lapsia. Maapallon liikakansoitus ei selity enää pelkällä ehkäisyvälineiden puuttumisella. Suomessakin on selvästi liikaa ihmisiä, kun työttömiä on 220 000. Useammankaan maapallon luonnonvarat eivät riitä jos (kun) kaikki alkavat elää kuten me. Naiset on ohjelmoitu haluamaan lapsia. Ei se että haluan heidät poista ongelmia, joita syntyy mm. siitä että ihmiset yksinkertaisesti haluavat lisääntyä.
Kymmenet miljardit muut pyrkivät samaan elintasoon suomalaisten kanssa. Ja heillä on yhtäläinen oikeus siihen riippumatta siitä mihin maahan ovat syntyneet. Tähän tullaan tarvitsemaan neljän maapallon luonnonvarat. Suomalaisten ylikulutuspäivä on huhtikuussa tarkoittaen, että joka vuosi kaikki tämän jälkeen tuotetut päästöt ja käytetyt luonnonvarat ovat ylikulutusta.
Mulla yksi iso huoli liittyen lastenhankintaan on myös juurikin ympäristönäkökulma. Oon yleisesti ja jokapäiväisessä elämässä tosi ympäristötietoinen ihminen, ja tuntuu että (biologisten) lasten hankinta menee tosi paljon ristiin just tämän kanssa (puhumattakaan kaikesta muusta epävarmuudesta liittyen tämänhetkiseen maailnmantilanteeseen). En maininnut aikaisemmin lähinnä siitä syystä, että helppo mun on sanoa että lapsen hankkimatta jättäminen on myös ympäristöteko kun oma suhtautuminen lastenhankintaan herättää muutenkin lähinnä pelkoa ja ahdistusta. Suurempi uhraus se on jollekin muulle, joka on vaikka aina halunnut lapsia mutta päättää myöhemmin pistää maailman tilan oman halun edelle.
- AP
Ap jos ajatus lapsen saamisesta aiheuttaa sinussa pelkoa ja ahdistusta, en usko että olisit niitä jotka katuu ettei niitä tehnyt.
On meitä jotka on ajatelleet nuorena, että lasten saaminen ei tunnu tarpeelliselta, tai se tuntui vieraalta tai kaukaiselta. Ja jos tuli säikäys raskaudesta, hetken pelästyi että ei halua ei-toivottua raskautta. Mutta minulla ei tunteet olleet noin voimakkaat, pelkoa ja ahdistusta.Sinun ei ole pakko hankkia lapsia. Elämä voi olla ihan hyvää ja täyttymyksellistä ja merkityksellistä ilman niitä. Rakkautta ja huolenpitoa voi osoittaa muutenkin ja muillekin ihmisille tai luontokappaleille. Maailmaan voi jättää jälkensä muutenkin. Vanhana on varmasti muita ihmisiä jolle olet läheinen ja tärkeä. Ainakin kannattaa elää elämänsä niin että ajattelee mitä voisi antaa, ei mitä voisi saada.
Tämä ihan äiti-ihmisenä.
Hienosti kirjoitettu, äiti-ihminen! Olikohan se rouva Kekkonen, joka sanoi, että pieni on se rakkaus, joka kohdistuu vain omiin lapsiin.
Minulla ei ole lapsia, eikä niitä myöskään tule. Raha, joka minulta menisi lapsen kasvattamiseen ja hoitoon, menee nyt kuukausittain lapsia auttaville tahoille. Minulla on pari kummityttöä, koska tyttöjen ja naisten aseman parantaminen maailmassa on minulle tärkeää. Tuen myös paria järjestöä, jotka kuntouttavat lapsiprostituution ja insestin uhreja. Tukeani saa myös Bikers Against Child Abuse, jossa vapaaehtoiset motoristit ovat henkisenä ja fyysisenä tukena ja apuna kaltoinkohdelluille lapsille, esim. oikeudenkäyntien aikana, joissa lapsi joutuu tunnustamaan tapahtuneen väkivallan tai insestin tuomarille syyllisen läsnäollessa.
Ei oma lapsi ole ainoa mahdollisuus pitää huolta lapsista ja jakaa huomiotaan avuttomille. Se on yksi mahdollisuus ja joillekin erittäin sopiva. Mutta että ainoa ja ainoa oikea vieläpä? Höpsis. Pienen sydämen höpötystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma asenteeni on, että jos ei ehdottomasti halua lapsia, on parempi jättää lapset hankkimatta kuin ottaa riskiä, että vanhemmuus ei sitten sovikaan. Lapsesta kun ei pääse eroon toisin kuin, sanotaan nyt vaikka, että otat tietyn lemmikin ja toteat myöhemmin, ettei se olekaan sinun juttu, jolloin lemmikille voi etsiä uuden kodin. Tai vaihdat asuinpaikkaa, työpaikkaa, alaa, autoa, harrastusta...
Lapsi on ainoa, josta ei koskaan pääse eroon, jos käykin niin, ettei lapsi olekaan oma juttu.
Olen vasta 1. sivulla lukemassa, joten en tiedä mainittiinko tästä myös, mutta itse kehottaisin lapsia hankkivia miettimään myös ne pahimmat skenaariot läpi; jaksaako? Jaksatko ja haluat elää elämääsi sellaisena kuin se on, jos lapsi syntyy vaikeasti vammaisena, syrjäytyy, on pitkään riippuvainen sinusta, on luonteeltaan kuin pahin vihamiehesi, puoliso kuolee/jättää, jäät yksinhuoltajaksi, lapsi sairastuu tai on kroonisesti sairas jne jne. Ei siis mitään inhorealismilla mässäilyä vaan sen faktan toteamista, että joillekuille nämäkin arvat napsahtavat eikä ole mitään takeita siitä, etteikö se samainen arpa osuisi sinulle.
Minä olen 37v. lapseton, mutta sanon aina syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia.
Tottakai jos astun ulos ovesta voin jäädä bussin alle. Niin käy aina jollekulle ja se voin tänään olla minä. En kuitenkaan halua elää elämääni pelkojen ohjaamana ja kahlitsemana.
Älä jaksa olla naurettava. Perusteletko tällä samalla lauseella kaiken mahdollisen epämukavuuden minkä ihminen voi itselleen hankkia? Että koska voi jäädä bussinkin alle ja silti lähtee ulos, niin sama se on hankkia 10 lasta ja 20 koiraa ja muuttaa 100km päähän kaikesta elollisesta jonnekkin vuoristoon, koska voihan se olla, että ihminen olisi silti ihan onnellinen.
Tarkoitukseni ei toki ollut olla naurettava.
Perustelen hyvinkin monta ratkaisua elämässäni tällä: onko se jotain jota en haluakaan tehdä tai se ei ole mitenkään järjevää? Vai haluaisin sen tehdä, mutta pelkään jos vaikka jokin menee pieleen. Ystäväni sen minulle joskus sanoi, ettei pidä tehdä päätöksiä pelon johdattamana.
Esimerkiksi, vaihdanko työpaikkaa? Nykyisessä minulla on vakityö mutta huono olla. Toisessa voisi olla etenemismahdollisuudet ja mielekkäämmät tehtävät. Mutta entä jos ei se olekaan sitä mitä ajattelin? Jos pomo on ikävä? Työ onkin tylsä? En pärjää?
Jos koko ajan ajattelisi pahinta, mitä voi tapahtua, ei ikinä uskaltaisi tehdä mitään. Ei muuttaa, ei alkaa seurustella, ei mennä naimisiin, ei perustaa yritystä, ei ottaa lemmikkiä, ei edes ajaa autoa.
En siis halua päällimmäisenä tehdä elämän päätöksiä pohtien vain mikä kaikki voi mennä pieleen ja peläten koko elämää ja kaikkea siinä.
Minulla on lapsi ja tuli paha mieli tästä ketjusta. Lasta en saa enää tekemättömäksi vaikka kuinka haluaisitte niin ja ilmeisesti muutamien vuosien päästä maailmassa on tapahtumassa jotain, minkä takia eläminen ei ole elämisen arvoista täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oisko mitenkään mahdollista, että tämä yksi äitijankkaaja nyt menisi muualle täältä jankkaamasta samaa asiaa? Ei tässä olla SINUN lastasi vastaan tai SINUN äitiyttäsi kieltämässä, jos joku ei halua lapsia vaikka sen takia, että pitää maailman tulevaisuutta kamalana ja ei halua altistaa uutta ihmistä mahdollisille kärsimyksille. Sinä olet tehnyt lapsen miettimättä, miltä tulevaisuus mahdollisesti näyttää ja se on ihan hyvä. Aika näyttää, millaiseksi tulevaisuus hänelle ja monella muulla lapsella sitten aikuisuudessa muotoutuu. Ehkä ihan kamala, ehkä ihan normaali, ehkä ihan hyvä. Mutta ei täällä kukaan nyt ole arvostelemassa, että tunke se lapsi takaisin kohtuun, mitä menit lisääntymään sinä tolvana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma asenteeni on, että jos ei ehdottomasti halua lapsia, on parempi jättää lapset hankkimatta kuin ottaa riskiä, että vanhemmuus ei sitten sovikaan. Lapsesta kun ei pääse eroon toisin kuin, sanotaan nyt vaikka, että otat tietyn lemmikin ja toteat myöhemmin, ettei se olekaan sinun juttu, jolloin lemmikille voi etsiä uuden kodin. Tai vaihdat asuinpaikkaa, työpaikkaa, alaa, autoa, harrastusta...
Lapsi on ainoa, josta ei koskaan pääse eroon, jos käykin niin, ettei lapsi olekaan oma juttu.
Olen vasta 1. sivulla lukemassa, joten en tiedä mainittiinko tästä myös, mutta itse kehottaisin lapsia hankkivia miettimään myös ne pahimmat skenaariot läpi; jaksaako? Jaksatko ja haluat elää elämääsi sellaisena kuin se on, jos lapsi syntyy vaikeasti vammaisena, syrjäytyy, on pitkään riippuvainen sinusta, on luonteeltaan kuin pahin vihamiehesi, puoliso kuolee/jättää, jäät yksinhuoltajaksi, lapsi sairastuu tai on kroonisesti sairas jne jne. Ei siis mitään inhorealismilla mässäilyä vaan sen faktan toteamista, että joillekuille nämäkin arvat napsahtavat eikä ole mitään takeita siitä, etteikö se samainen arpa osuisi sinulle.
Minä olen 37v. lapseton, mutta sanon aina syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia.
Tottakai jos astun ulos ovesta voin jäädä bussin alle. Niin käy aina jollekulle ja se voin tänään olla minä. En kuitenkaan halua elää elämääni pelkojen ohjaamana ja kahlitsemana.
Älä jaksa olla naurettava. Perusteletko tällä samalla lauseella kaiken mahdollisen epämukavuuden minkä ihminen voi itselleen hankkia? Että koska voi jäädä bussinkin alle ja silti lähtee ulos, niin sama se on hankkia 10 lasta ja 20 koiraa ja muuttaa 100km päähän kaikesta elollisesta jonnekkin vuoristoon, koska voihan se olla, että ihminen olisi silti ihan onnellinen.
Tarkoitukseni ei toki ollut olla naurettava.
Perustelen hyvinkin monta ratkaisua elämässäni tällä: onko se jotain jota en haluakaan tehdä tai se ei ole mitenkään järjevää? Vai haluaisin sen tehdä, mutta pelkään jos vaikka jokin menee pieleen. Ystäväni sen minulle joskus sanoi, ettei pidä tehdä päätöksiä pelon johdattamana.Esimerkiksi, vaihdanko työpaikkaa? Nykyisessä minulla on vakityö mutta huono olla. Toisessa voisi olla etenemismahdollisuudet ja mielekkäämmät tehtävät. Mutta entä jos ei se olekaan sitä mitä ajattelin? Jos pomo on ikävä? Työ onkin tylsä? En pärjää?
Jos koko ajan ajattelisi pahinta, mitä voi tapahtua, ei ikinä uskaltaisi tehdä mitään. Ei muuttaa, ei alkaa seurustella, ei mennä naimisiin, ei perustaa yritystä, ei ottaa lemmikkiä, ei edes ajaa autoa.
En siis halua päällimmäisenä tehdä elämän päätöksiä pohtien vain mikä kaikki voi mennä pieleen ja peläten koko elämää ja kaikkea siinä.
Väitätkö ettet koskaan jätä mitään tekemättä pelon vuoksi? Olet siis käytännössä peloton tai tyhmä? Miten olet vielä hengissä? Jos olet ylittämässä katua ja bussi on tulossa, niin toteatko että "no hitto, mitä tässä pelkäämään, ei kun sekaan vaan!" ja toivot parasta? Tuskinpa, olet nyt vain päättänyt, että just tämä lastenteko on niitä asioita, missä jokaisen pitäisi olla valmis laittamaan silmät kiinni ja astumaan liikenteen sekaan, koska sinäkin olet niin tehnyt.
Minä taas olen sitä mieltä, että lastenteko on niin iso asia, isompi kuin päivittäinen ulkona liikkuminen, että kyllä pitää miettiä myös riskejä ja esim. sitä, että jaksaako sitä lasta sitten ihan oikeasti ja realistisesti, kun se lapsi ei olekkaan mikään täydellinen kiiltokuvalapsi, joka toimisi kuin ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
No hän ei varmaan olisi tässä pohtimassa sitä, miltä tuntuisi kun hänen olematon äitinsä olisi suojannut sukuelimiensä ulkonäköä ja jättänyt tekemättä tämän ihmisen jolta tätä asiaa kysyt.
Voi pyhä yksinkertaisuus nyt oikeasti.
Se oli hänen pointtinsa.
Tarkoittavatko nämä jotka sanovat, ettei lapsen pitäisi joutua syntymään tänne, etteivät he itse olisi halunneet joutua syntymään tänne?Tämä on vakiovastaus. Kuitenkin:
a) Sinun haluillasi ei ole mitään tekemistä lastesi halujen kanssa. Kyllä, hän on yksilö ja sinusta erillinen ihminen, ei oman itsesi jatke.
b) - Syntymättömän ihmisen vaihtoehdot: jatkaa syntymättömänä tai syntyä
- Syntyneen ihmisen vaihtoehdot: kuolla
Näin kuolemaa pelkäävänä mietin tätä kuolemanpelkoa vs. en olisi koskaan tiennytkään siitä, vaan sen sijaan olisin automaattisesti täydellisessä kauheiden ja hyvien kokemusten balanssissa ilman yrittämistä (syntymättömänä)
Ei, sellaista ei ole kuin "syntymätön ihminen", tai ainakaan yhtään sen enempää, kuin on yksisarvisia ja lohikäärmeitäkään.
Tällä kuvattiinkin sitä, paljonko joku, joka ei ole syntynytkään, kärsii verrattuna syntyneeseen henkilöön.
Lisääntymisaiheeseen liittyy paljon enemmän rautalangasta vääntämistä kuin yhteenkään muuhun aiheeseen josta olen kuullut keskusteltavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
No hän ei varmaan olisi tässä pohtimassa sitä, miltä tuntuisi kun hänen olematon äitinsä olisi suojannut sukuelimiensä ulkonäköä ja jättänyt tekemättä tämän ihmisen jolta tätä asiaa kysyt.
Voi pyhä yksinkertaisuus nyt oikeasti.
Se oli hänen pointtinsa.
Tarkoittavatko nämä jotka sanovat, ettei lapsen pitäisi joutua syntymään tänne, etteivät he itse olisi halunneet joutua syntymään tänne?Tämä on vakiovastaus. Kuitenkin:
a) Sinun haluillasi ei ole mitään tekemistä lastesi halujen kanssa. Kyllä, hän on yksilö ja sinusta erillinen ihminen, ei oman itsesi jatke.
b) - Syntymättömän ihmisen vaihtoehdot: jatkaa syntymättömänä tai syntyä
- Syntyneen ihmisen vaihtoehdot: kuolla
Näin kuolemaa pelkäävänä mietin tätä kuolemanpelkoa vs. en olisi koskaan tiennytkään siitä, vaan sen sijaan olisin automaattisesti täydellisessä kauheiden ja hyvien kokemusten balanssissa ilman yrittämistä (syntymättömänä)
Ei, sellaista ei ole kuin "syntymätön ihminen", tai ainakaan yhtään sen enempää, kuin on yksisarvisia ja lohikäärmeitäkään.
Jaha ja alapeukuttajat voi sitten varmaan kertoa, että missä nämä triljoonatbiljoonat syntymättömät ihmiset ovat, samoin kuin heidänkin sadat syntymättömät lapsensa? :,D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma asenteeni on, että jos ei ehdottomasti halua lapsia, on parempi jättää lapset hankkimatta kuin ottaa riskiä, että vanhemmuus ei sitten sovikaan. Lapsesta kun ei pääse eroon toisin kuin, sanotaan nyt vaikka, että otat tietyn lemmikin ja toteat myöhemmin, ettei se olekaan sinun juttu, jolloin lemmikille voi etsiä uuden kodin. Tai vaihdat asuinpaikkaa, työpaikkaa, alaa, autoa, harrastusta...
Lapsi on ainoa, josta ei koskaan pääse eroon, jos käykin niin, ettei lapsi olekaan oma juttu.
Olen vasta 1. sivulla lukemassa, joten en tiedä mainittiinko tästä myös, mutta itse kehottaisin lapsia hankkivia miettimään myös ne pahimmat skenaariot läpi; jaksaako? Jaksatko ja haluat elää elämääsi sellaisena kuin se on, jos lapsi syntyy vaikeasti vammaisena, syrjäytyy, on pitkään riippuvainen sinusta, on luonteeltaan kuin pahin vihamiehesi, puoliso kuolee/jättää, jäät yksinhuoltajaksi, lapsi sairastuu tai on kroonisesti sairas jne jne. Ei siis mitään inhorealismilla mässäilyä vaan sen faktan toteamista, että joillekuille nämäkin arvat napsahtavat eikä ole mitään takeita siitä, etteikö se samainen arpa osuisi sinulle.
Minä olen 37v. lapseton, mutta sanon aina syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia.
Tottakai jos astun ulos ovesta voin jäädä bussin alle. Niin käy aina jollekulle ja se voin tänään olla minä. En kuitenkaan halua elää elämääni pelkojen ohjaamana ja kahlitsemana.
Älä jaksa olla naurettava. Perusteletko tällä samalla lauseella kaiken mahdollisen epämukavuuden minkä ihminen voi itselleen hankkia? Että koska voi jäädä bussinkin alle ja silti lähtee ulos, niin sama se on hankkia 10 lasta ja 20 koiraa ja muuttaa 100km päähän kaikesta elollisesta jonnekkin vuoristoon, koska voihan se olla, että ihminen olisi silti ihan onnellinen.
Miksei ihminen voisi olla onnellinen vuoristossa?
Minustakin tuo kuulosti melkein houkuttavalta vaihtoehdolta. Sellainen pieni talo preerialla. Näen jo hirsimökin, takkatulet ja tilkkupeitot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Eli et käytä mitään ehkäisyä ja harrastat miehesi kanssa seksiä aina kun se on mahdollista? Every sperm is sacred?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuusko teitä pelottaa noin paljon, että unelmat pitää laittaa sen takia sivuun? Itse otan joka ikinen päivä riskin kuolla ihan vain astumalla kotoa ulos. Kotiinkin on moni kuollut. Jopa nukkuessaan. Silti en pelkää herätä, hypätä auton rattiin, tehdä asioita, olla ja elää omannäköistä elämääni. Pelko ei määrittele sitä kuka olen tai miksi haluan tulla.
Jos haluan lapsen, teen sen toteuttaakseni unelmani. En jätä toteuttamatta tätä unelmaa vain sen takia, että tulevaisuudessa saattaa tapahtua ikäviä asioita.
Tiesitkö, että se lapsi on ihan erillinen ihminen, eikä tupsahda tähän maailmaan toteuttamaan sinun unelmiasi. Entäs se lapsi, mikä hänen unelmansa mahtaa olla?
Mikä sinun unelmasi oli kun synnyit entä mikä se on nyt? Lapseni voi hyvin, kiitos vain. Unelmani oli kokea äidinrakkaus ja se toteutui jo heti synnytyksessä. En elä elämääni lapsen kautta, jos sitä vihjaat.
Mikä oikeus vain meillä nyt olemassaolevilla ihmisillä on elää ja kokea elämä? Miksi se pitää kieltää syntymättömiltä lapsiltamme?
Onko sulla siis lapsi jokaisesta kokemastasi ovulaatiosta?
Miten ovulaationi liittyi tähän...
No siten tietenkin, että jokainen hukkaan heitetty munasolu on se synytymätön lapsi tuolla sinun logiikallasi, eli olet kieltänyt elämän syntymättömiltä lapsiltasi, jos et ole saattanut munasolujasi yhteen siittiöiden kanssa.
Tässä vaiheessa toivon, että tajuat tuon ajatuksesi järjettömyyden, koska multa loppuu rautalanka just nyt.
Ai nytkö jo siittiökin on lapsi. No miksi yhdestäkään siittiöstä ei saisi antaa kehittyä enää lasta? Mikä tässä maailmassa nyt on niin kamalaa, etteikö sitä kestäisi? Olethan sinäkin yhä hengissä, vaikka pakko ei olisi olla.
Miksi edes käymme tätä keskustelua, koska ainoa oikea tapa elää = lapsettomuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
No hän ei varmaan olisi tässä pohtimassa sitä, miltä tuntuisi kun hänen olematon äitinsä olisi suojannut sukuelimiensä ulkonäköä ja jättänyt tekemättä tämän ihmisen jolta tätä asiaa kysyt.
Voi pyhä yksinkertaisuus nyt oikeasti.
Se oli hänen pointtinsa.
Tarkoittavatko nämä jotka sanovat, ettei lapsen pitäisi joutua syntymään tänne, etteivät he itse olisi halunneet joutua syntymään tänne?Tämä on vakiovastaus. Kuitenkin:
a) Sinun haluillasi ei ole mitään tekemistä lastesi halujen kanssa. Kyllä, hän on yksilö ja sinusta erillinen ihminen, ei oman itsesi jatke.
b) - Syntymättömän ihmisen vaihtoehdot: jatkaa syntymättömänä tai syntyä
- Syntyneen ihmisen vaihtoehdot: kuolla
Näin kuolemaa pelkäävänä mietin tätä kuolemanpelkoa vs. en olisi koskaan tiennytkään siitä, vaan sen sijaan olisin automaattisesti täydellisessä kauheiden ja hyvien kokemusten balanssissa ilman yrittämistä (syntymättömänä)
Ei, sellaista ei ole kuin "syntymätön ihminen", tai ainakaan yhtään sen enempää, kuin on yksisarvisia ja lohikäärmeitäkään.
Tällä kuvattiinkin sitä, paljonko joku, joka ei ole syntynytkään, kärsii verrattuna syntyneeseen henkilöön.
Lisääntymisaiheeseen liittyy paljon enemmän rautalangasta vääntämistä kuin yhteenkään muuhun aiheeseen josta olen kuullut keskusteltavan.
Koita nyt ymmärtää, että ei ole mitään "syntymätöntä henkilöä", et voi sanoa, että syntymätön henkilö ei kärsi, kun syntymättömiä henkilöitä ei ole kuin sinun mielikuvituksessasi korkeintaan. Joko jotain asioita on tai sitten ei ole ja olematon asia ei ole mitään.
En ole ikinä haaveillut lapsista, en edes leikkinyt lapsena mitään kotileikkejä. Vähien nukkejen kanssa leikin vaan parturia ja kosmetologia, barbit oli naimattomia hevostilallisia.
Tiesin jo alle 2-kymppisenä, etten halua lapsia koskaan. Lapset on ihan ok, kunhan ovat jonkun muun. En voisi sietää sitä meteliä, sotkua ja vaivaa, mikä lapsista koituu. Mulla on toistakymmentä vuotta nuorempi sisarus, joten tiedän, mitä olisi odotettavissa, jos lapsen hankkisi. Nyt olen 36 ja yhä pelkästään onnellinen siitä, ettei ole sitä palloa tullut jalkaansa ripustettua.