Lastenhankinta arveluttaa - ajatuksia vanhemmilta ja (vapaaehtoisesti) lapsettomilta?

Mitä kuuluu ap

Minä voin sanoa syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana jo, etten halua koskaan lapsia, eikä mieleni ole muuttunut. 50.v päivä lähestyy hiljalleen.

Vähän samalla tavalla, kun jotkut tietävät lapsina jo tulevan ammattinsa, seksuaalisen identiteettinsä tai tulevan lapsilukunsa. Esimerkiksi lapsuudenystäväni on 13v. lähtien halunnut ison perheen ja saikin 4 lasta.

Jostain syystä vain minun päätöstäni olla hankkimatta lapsia on kyseenalaistettu sanomalla, että et voi tietää, olet liian nuori. Ystäväni päätöstä hankkia lapsia ei ole koskaan päivitelty, että et sinä voi tietää, olet liian nuori.

Vierailija kirjoitti:

Oli vakaa parisuhde ja täydellinen elämäntilanne. Lapsi hankittiin. Hän kärsii neuropsykiatrisista vaivoista. Ek kadu lasta ja rakastan häntä, mutta kaipaan entistä elämääni. Tulen omistamaan koko loppuelämäni lapselle ja siitä huolimatta hänellä tulee olemaan todennäköisesti vaikeuksia läpi elämän. Murehdin päivittäin miten lapseni käy tulevaisuudessa ja tunnen vanhemmuudestani huonommuudentunnetta. Elämäni on lapsen saannin jälkeen täyttynyt murheista, huolista, kiireestä, melusta, syytöksistä, syyllisyydestä yms. Positiivista on sitten se että kokee suurta rakkautta. En hanki enää uutta lasta, vaan vastuullinen teko on omistaa kaikki jäljelle jäävät voimani tälle yhdelle erityiselle lapselle.

Totta, näin voi käydä. Siskoni on 40v. autisti. Pärjäilee kyllä, osaa maksaa laskut, selviää rahan kanssa, siivoaa, elää siivosti mutta ei tykkää asua yksin vaan majailee sukulaisilla usein, ei voi päästää junalla/lentokoneella/bussilla matkaan, koska eksyy jos on yksikin vaihto ja lentokentällä ei löydä perille, töissä ei pärjää eikä jaksa, kavereita ei ole, puolisoa ei ole ollut koskaan eikä ole ikinä seurustellut, lomakkeita ei osaa täyttää, ei osaa etsiä tietoa jne. On edelleen kuin 12v. tavallaan, vaikka onkin jo fyysisesti keski-ikäinen.

Olen eläkkeellä ja alle 70 v. sinkku. Minulla ei ole omia lapsia enkä niitä kaipaakaan. Jos olen ehkä saattanut menettää jotain koska minulla ei ole  lapsia, niin olen voinut myös säästyä monelta harmilta, sillä kaikilla ystävilläni/sukulaisilla ei ole ollut onnea lastensa kanssa, ovat aikuistuttuakaan aiheuttaneet vanhemilleen paljon murhetta ja huolta. Jotkut ystävät tuntuvat myös palavan loppuun, kun eivät uskalla kieltäytyä lastensa jatkuvista avunpyynnöistä mm. takoudellisen avun ja/tai lapsenlapsien hoidon suhteen. Koska minulla ei ole omia lapsia ei tarvitse sitten olla iän lisääntyessä murheellinen siitäkään, että jälkikasvu pitää huonosti tai ei juuri ollenkaan yhteyttä eivätkä ole järin kiinnostuneita pärjäämisestäni kunnon heiketessä. Minulla on hyvät välit läheisteni jälkikasvuun ja yhteyksiä pidetään puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Minä voin sanoa syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana jo, etten halua koskaan lapsia, eikä mieleni ole muuttunut. 50.v päivä lähestyy hiljalleen.

Vähän samalla tavalla, kun jotkut tietävät lapsina jo tulevan ammattinsa, seksuaalisen identiteettinsä tai tulevan lapsilukunsa. Esimerkiksi lapsuudenystäväni on 13v. lähtien halunnut ison perheen ja saikin 4 lasta.

Jostain syystä vain minun päätöstäni olla hankkimatta lapsia on kyseenalaistettu sanomalla, että et voi tietää, olet liian nuori. Ystäväni päätöstä hankkia lapsia ei ole koskaan päivitelty, että et sinä voi tietää, olet liian nuori.

Sinun ei kannata viettää aikaa tuollaisten idioottien kanssa, joka kyseenalaistavat sinun autonomian ja kohtelevat sinua ala-arvoisesti. Ansaitset parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Toisista tulee menestyjiä ja toisista äitejä :)

Toinen n23

Ja joistakin tulee molempia. Sitä vartenhan pohjoismaissa on rakennettu hyvinvointivaltiot, on päivähoitojärjestelmät, koulut ja iltapäiväkerhot - ja tärkeimpänä tasa-arvo perheissä. Itse sain lapset vasta kun olin väitellyt. Hoidettiin lapsia miehen kanssa yhdessä, molemmat teki samalla uraa. Itse asiassa oli helpompaa yhdistää äitiys ja ura, kun asema mahdollisti jo 2000-luvulla etätyöt. Ja palkka mahdollisti avun lastenhoidossa kun sellaista tarvittiin (yksityiset päiväkodit, lastenhoitaja jos ei itse voinut jäädä kotiin nuhaisen lapsen kanssa jne).

Minulle oli hyvin nuoresta selvää, että haluan uran. Minulla on suht nopeasti ja tehokkaasti toimivat aivot ja tarve luoda, tarvitsen haasteita. Mutta halusin myös perheen ja siihen lapsia. Vaikka oli aikoja jolloin tunnit vuorokaudessa ei riittäneet, en missään vaiheessa ole katunut kumpaakaan: lapsien saamista tai uran tekemistä. Ainakin itselleni tärkeintä elämässä on se, että sen kokee itselleen mielekkääksi ja arvokkaaksi, pelkkä viihtyminen ei riitä elämän tarkoitukseksi. Ja väitän, että olin parempi äitinä, kun sain toteuttaa itseäni ja kunnianhimoani kodin ulkopuolella. Lapsille ei laitettu paineita, heitä tuettiin ja kannustettiin heidän itse haluamiin tavoitteisiin muttei heidän tarvinnut ottaa kantaakseen vanhempien kunnianhimoja. Kuuntelin lapsia paljon silloin kun olivat pieniä ja kuuntelen vieläkin, soittavat tai tulevat käymään aina kun heillä jotain vakavampaa pohdittavaa. Lasten myötä sain elämääni kaksi hienoa ihmistä, meillä kuten heillä ja isällään elämänkestävä tiivis suhde. Tuo suhde vaan muuttunut niin, että ennen hoidimme ja neuvoimme heitä enemmän kun olivat lapsia, nyt kuuntelemme ja tuemme ilman neuvomista, ja he taas näyttävän ottavan enemmän hoiva-asennetta, kun vanhenemme emmekä pysy enää kaikissa teknologiakehityksissä mukana. Olen onnellinen valinnoistani, ja toivon, että muutkin tekevät valintoja, jotka kokevat itsellensä hyviksi myös vuosikymmenten päästä. Päätöksenteossa kannattaa miettiä omia arvojaan: mitä oikeasti haluan elämältäni. Ihmisen syvimmät arvot eivät muutu kovin paljon elämän aikana, näin olen huomannut.

Mitä tahansa päätätkin tee se ennen kuin olet 30. Itse mietin liian pitkään ja enää en lasta voi saada. Mikä sinänsä on sekin ok. Eipä tartte kaikki illat kuskata ketään harrastuksiin ja pääsen mökille sillon kun itselle sopii. Kummilapsia riittää kyllä. Ensisijaisesti miettisin sen huoltajuuskuvion kuntoon eli jos löydät sellaisen tyypin josta on täysipainoiseksi isäksi niin sitte lisäännyt. Muutoin liian rankkaa yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Se stressiherkkyys ja ääniherkkyys kyllä hoituvat lasten myötä, se on lapsiarki on siedätyshoitoa siihen. Siitä ei kannata huolestua. Itse halusin lapsen vasta kun okea mies osui kohdalle, se tapahtui 37 -vuotiaana. Olin 41, kun lapsi syntyi. Lapsikuume ei ole älyllä mietittävä asia, se syntyy luonnostaan kun rakastuu ja on oikea mies. 

Stressiherkkyys ja ääniherkkyys ei kuitenkaan hoidu kaikilla lasten myötä, vaan voi jopa pahentua ajan kuluessa, kun on vaan pakko elää sitä arkea. Toisille voi tulla loppuunpalaminen töissä, kun lapset ovat pieniä.

Olen tiennyt olevani vela jo alle kouluikäisenä. Ja sanoinkin silloin jo ensimmäistä kertaa ääneen, että minä en halua isona lapsia. En ole asiassa tehnyt koskaan tietoista päätöstä, se on vain aina tuntunut siltä. En ole katunut tähän päivään mennessä. Minkäänlaista hoivaviettiä ei ole lapsia kohtaan. Hoivaviettini kohdistuu ehkä enemmän eläimiin (mutta lemmikitkin koen liian velvoittavina, eikä niihin olisi itselläni varaa), ja luontoon ylipäätään. Haluan pitää huolta muista lajeista kuin ihmisistä, luontoa suojelemalla ja ilmastonmuutosta ehkäisemällä elintavoillani ja poliittisilla valinnoillani. Ihminen myös on olemassa olonsa aikana tehnyt niin paljon pahaa muulle luonnolle, että minusta meillä ei ole oikeutta enää lisääntyä enempää, vaan pitäisi antaa muulle luonnolle sen ansaitsema elintila ja tulla itse toimeen vähemmällä. Tästä syystä en voisi myöskään perustella itselleni uuden saastuttajan tekemistä tähän maailmaan. Mutta tosiaan sisäsyntyinen tunne siitä, etten lapsia koskaan halua, on ollut jo ennen kuin olen oppinut edes lukemaan. -Nainen, kohta 39 v.

Vierailija kirjoitti:

Minä voin sanoa syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana jo, etten halua koskaan lapsia, eikä mieleni ole muuttunut. 50.v päivä lähestyy hiljalleen.

Vähän samalla tavalla, kun jotkut tietävät lapsina jo tulevan ammattinsa, seksuaalisen identiteettinsä tai tulevan lapsilukunsa. Esimerkiksi lapsuudenystäväni on 13v. lähtien halunnut ison perheen ja saikin 4 lasta.

Jostain syystä vain minun päätöstäni olla hankkimatta lapsia on kyseenalaistettu sanomalla, että et voi tietää, olet liian nuori. Ystäväni päätöstä hankkia lapsia ei ole koskaan päivitelty, että et sinä voi tietää, olet liian nuori.

Valitettavasti kaksoisstandardit ovat edelleen olemassa.

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos asiaa pitää miettiä tai ajattelee että pitää päättää joko tai, ei lapsia kannata hankkia. Silloin kun elää elämäänsä ilman kontrollifriikkeyttä, ne lapset joko tulee tai ei osaksi sitä elämän polkua. 

Lapset ei ole suoritus, jos lapsen hankintaa miettii plussien ja miinusten kanssa, pieleen menee teki kummin vain. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos asiaa pitää miettiä tai ajattelee että pitää päättää joko tai, ei lapsia kannata hankkia. Silloin kun elää elämäänsä ilman kontrollifriikkeyttä, ne lapset joko tulee tai ei osaksi sitä elämän polkua. 

Lapset ei ole suoritus, jos lapsen hankintaa miettii plussien ja miinusten kanssa, pieleen menee teki kummin vain. 

Samaa mieltä. Tuossa tilanteessa sitä palaa niihin menetettyihin (saa lapsen) tai vaillejäämisen (lapseton) ajatuksiin uudelleen ja uudelleen ja vanhemmuudesta tai lapsettomuudesta tulee loppuelämän trauma. Ja tällöin mielummin oma trauma kuin lapsen jakama sellainen. 

Tiesin jo teini-iässä, että en missään tapauksessa halua lapsia. Pidän lapsista kyllä, mutta vauvoista en erityisemmin. Täysin vieras ajatus tuo, että lapsia jotenkin ”kuuluisi” hankkia.

Tässä iässä olen tyytyväinen, että olen säästynyt vahinkoraskauksilta, mutta katkera terveydenhuollolle, joka ei antanut minulle sterilisaatiota, kun sitä pyysin. Se olisi vähentänyt stressiä huomattavasti.

Kavereiden lapset on ihan kivoja, mutta järkyttävää seurata vierestä, miten kauan niiden aikuiseksi kasvaminen kestää ja miten hirveä vaiva siinä on. En olisi missään tapauksessa valmis sellaiseen panostukseen.

N46

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.

Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.

En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.

Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.

Höpö höpö. Osasin kyllä oikein hyvin kuvitella ennen lasten saamista millaista se tulee olemaan. Siksihän niitä halutaan. Ehkä et itse ole kovin mielikuvituksekas?

Käsittämätöntä, että ihmiset eivät löydä merkitystä elämälleen ilman lapsia. Jos ainoa tarkoitus on lasten teko, niin jokaisen sukupolven elämähän on töysin tyhjää ja merkityksetöntä, kun sitä omaa elämää ei koskaan eletä.

Entä oppiminen? Taide? Musiikki? Ettekö tutki asioita, sävellä tai kirjoita? Rakenna?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos asiaa pitää miettiä tai ajattelee että pitää päättää joko tai, ei lapsia kannata hankkia. Silloin kun elää elämäänsä ilman kontrollifriikkeyttä, ne lapset joko tulee tai ei osaksi sitä elämän polkua. 

Lapset ei ole suoritus, jos lapsen hankintaa miettii plussien ja miinusten kanssa, pieleen menee teki kummin vain. 

Kyllä ne plussat ja miinukset kannattaa paperille laittaa aina kun tekee isoja päätöksiä ("suorituksia").

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, että ihmiset eivät löydä merkitystä elämälleen ilman lapsia. Jos ainoa tarkoitus on lasten teko, niin jokaisen sukupolven elämähän on töysin tyhjää ja merkityksetöntä, kun sitä omaa elämää ei koskaan eletä.

Entä oppiminen? Taide? Musiikki? Ettekö tutki asioita, sävellä tai kirjoita? Rakenna?

Nyt kysyt liian hyviä kysymyksiä. Ei kannata pidättää hengitystä, että saisit näihin järkeviä vastauksia tällä palstalla. 🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos asiaa pitää miettiä tai ajattelee että pitää päättää joko tai, ei lapsia kannata hankkia. Silloin kun elää elämäänsä ilman kontrollifriikkeyttä, ne lapset joko tulee tai ei osaksi sitä elämän polkua. 

Lapset ei ole suoritus, jos lapsen hankintaa miettii plussien ja miinusten kanssa, pieleen menee teki kummin vain. 

Kyllä ne plussat ja miinukset kannattaa paperille laittaa aina kun tekee isoja päätöksiä ("suorituksia").

Lasten teko nyt vaan ei ole plussiksi ja miinuksiksi millään laitettava asia. Jos kokee tarvetta, ei ole kypsä vanhemmaksi eikä kasvattajaksi kykenevä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.

Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.

Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?

Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.

Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa. 

Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.

Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.

Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.

Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.

Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.

Ihan yhtälailla joku voi katua sitä, että eli vain muita ajatellen eikä toteuttanut unelmiaan eli hankkinut lapsia.

Tulevaisuuteen ei näe ja varmaksi ei voi tietää asioita joten:

Onko pahempi asia mahdollinen oma kärsimyksesi siitä, että et lisääntynyt, kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä, että lisäännyit?

Tuolla logiikalla syntyvyyden olisi pitänyt loppua jo monta sukupolvea sitten. Mahdollista on myös olla itse onnellinen, tuoda maailmaan lapsi joka elää onnellisen elämän. Ei se ole poissuljettua.

Ennen lapsia syntyi huonoihinkin oloihin, koska ei ollut ehkäisyä, naisten oli melkein pakko mennä naimisiin sosiaalisen paineen vuoksi ja miehet halusivat seksiä. Ei siellä hirveästi mitään lasten elinmahdollisuuksia tai olosuhteita välttämättä pohdittu. Niitä vaan tuli, kun ei ollut ehkäisyä. Turha verrata nykyaikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos asiaa pitää miettiä tai ajattelee että pitää päättää joko tai, ei lapsia kannata hankkia. Silloin kun elää elämäänsä ilman kontrollifriikkeyttä, ne lapset joko tulee tai ei osaksi sitä elämän polkua. 

Lapset ei ole suoritus, jos lapsen hankintaa miettii plussien ja miinusten kanssa, pieleen menee teki kummin vain. 

Kyllä ne plussat ja miinukset kannattaa paperille laittaa aina kun tekee isoja päätöksiä ("suorituksia").

Lasten teko nyt vaan ei ole plussiksi ja miinuksiksi millään laitettava asia. Jos kokee tarvetta, ei ole kypsä vanhemmaksi eikä kasvattajaksi kykenevä. 

Näinpä. Jos lapsen saannissa on yksikin negatiivinen asia, ei siihen pidä ryhtyä.