Lue keskustelun säännöt.
Lastenhankinta arveluttaa - ajatuksia vanhemmilta ja (vapaaehtoisesti) lapsettomilta?
Epäilyksen peikko
20.08.2020 |
Vanhemmat: Mistä tiesit, että haluat tulla vanhemmaksi? Haaveilitko vanhemmuudesta ja lapsista jo kauan ennen hankintaa? Koska päätit tulla vanhemmaksi? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Vapaaehtoisesti lapsettomat: Koska tunsit, että vanhemmuus ei ole sinulle? Puuttuiko sinulta lapsihaaveet ja -haaveilut tai vaikka hoivavietti? Koska päätit, että et hanki lapsia? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Olen 23-vuotias (nais)opiskelija. Viime aikoina on tullut mietittyä paljon omaa suhtatumistani vanhemmuteen (eritoten äitiyteen), lapsiin ja niiden hankintaan. Aloin pohtia vapaaehtoista lapsettomuutta itsekseni lukioikäisenä - ennen sitä ajatukseni oli lähinnä, että lasten hankinta on vain väistämätön asia elämässä joka täytyy jossakin kohtaa hoitaa "pois alta", koska niin vain kuuluu tehdä.
En ole koskaan erityisemmin haaveillut lapsista, ja huomaan ajattelevani lastenhankintaa vain lähinnä teknisten asioiden kautta; miten pitäisin suomen kielen ja kulttuurikokemuksen vahvana esimerkiksi ulkomailla asuessa, millaisia nimiä valitsisin ja mitä asioita lasten hankinta väistämättä vaikeuttaisi. En ole varma tiedänkö edes miltä tuntuu kaivata äitiyttä tai lapsia, koska en liitä omien lasten hankintaan hyviä tai helliä tunteita, lähinnä pelkoa ja ahdistusta. Kun taas sitten haaveilen, ovat päiväuneni lähinnä uralähtöisiä. Olen siinä mielessä hyvin onnekas, että olen löytänyt intohimoni ja menen läpi vaikka harmaan kiven voidakseni toteuttaa koulutukseen ja työelämään liittyviä unelmia.
Minulla on nuorempien sisarusteni kanssa paljon ikäeroa, joten he ovat molemmat vielä aika pieniä lapsia (päiväkoti- ja alakouluikäinen). Rakastan heitä hurjan paljon, ja on aivan ihana nähdä miten he kasvavat ja kehittyvät. Vaikka en usein heitä näe, osaan hassutella ja olla heidän kanssaan. Huomaan kuitenkin myös väsyväni hyvin nopeasti, ja tuntuu jopa että joka kerta kun näen heitä, epäilys omasta lastenhankinnasta vain kasvaa. Minulta löytyy hoivaviettiä heille (varmaankin juuri tuon sisarussuhteen takia), mutta muiden lapsien kanssa juttu onkin vähän kinkkisempi. Lapset eivät yleisesti ottaen ole mielestäni erityisen "söpöjä", ja yleensä vain lähinnä ärsyynnyn vieraiden lapsien läsnäolosta (en tietenkään mainitse tätä ääneen, ei se ole lasten vika).
Minulla on myös muutamia ominaisuuksia, jotka pistävät lastenharkinnan arveluttamaan entisestään. Olen aina ollut kotielämässä stressiherkempi kuin esim. muut sisarukseni ja muutenkin herkkä ylimääräiselle metelille (huuto, liikenne yms.). Vaikkakin tiedostan tämän ja olen tehnyt paljon työtä ylimääräisen "napsahtelun" eliminoimiseksi, pelkään että vanhemmuuden väsymys toisi tämän puolen minusta esiin ja lapseni joutuisivat kärsimään siitä (sen enempää tähän paneutumatta: oma lapsuudenkotini oli kaikin puolin hyvin problemaattinen ja epävakaa mm. päihdeongelmineen, ja en halua pistää ketään siihen samaan tilanteeseen ja ympäristöön jossa minun piti kasvaa). Tämänhetkinen epävarmuus maailmantilanteesta ja tulevasta globaalista talouskriisistä ei myöskään varsinaisesti helpota.
Haluaisinkin nyt kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia liittyen tähän ja ylläoleviin kysymyksiin. Olisi myös tosi kiva kuulla eri sukupolvien edustajien näkemyksiä ja suhdetta omaan lapsenhankintaan tai hankkimatta jättämiseen. Tiedän että kysymykseni on lähinnä suunnattu vanhemmille ja veloille, mutta myös lapsettomien ajatukset ovat totta kai tervetulleita.
Kommentit (364)
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
En ole alkuperäinen kommentoija, mutta eipä kai mitään mieltä jos ei tänne olisi syntynyt alun alkaenkaan? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat olisi voineet ajatella, että ei voi hankkia lasta maailmaan joka ihan kohta tuhoutuu ydinsotaan tai sitten Aidsiin. No ei se sitten kuitenkaan onneksi tuhoutunut. Sen sijaan on ollut ihan mahtavaa kokea miten internet on avannut ja yhdistänyt maailman, miten voi itseään ja mielikuvitustaan toteuttaa tietokonepeleissä. Monen tautiin ja vaivaan on tällä välin saatu hoito, naisen asema on parantunut ja elintaso noussut, ehkäisyä on eikä aviottomuuskaan tai abortti tai homous ole paha. On virtuaalitodellisuus ja avaruudessa matkaillaan. Mun äiti olisi ikionnellinen kun näkisi kuinka hyvin mulla on asiat. Näin me nähdään maailma eri lailla.
Oon samaa mieltä, että kaikesta epävarmuudesta huolimatta maailma on myös monin osin tosi mielenkiintoinen ja jännittävä paikka uteliaalle mielelle. En tiedä riittääkö tää mulla kuitenkaan perusteluksi omien biologisten lasten hankinnalle, kun voin tuohon samaan maailmankatsomukseen kannustaa vaikka niitä sukulaisten tai ystävien lapsia jotka jo ovat olemassa.
- AP
Niin eikä kukaan voi itsensä kautta myöskään kertoa lapsensa (tulevia) mielipiteitä asiasta ja perustella näin miksi hänen on hyvä syntyä tänne kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus lapseen tulee itsestään, turha analysoida.
Eri asia kuin pohtia minne menee opiskelemaan.
Kannattaa myös miettiä miltä tuntuu kuuskymppisenä olla kun muilla on perheet ja lapsenlapset.Haluaisin kovasti ymmärtää mistä tällainen ajattelu syntyy ja millainen koulutustaso tällaisen kirjoittajalla on, koska en pysty itse ajattelemaan noin yksinkertaisesti vaikka yrittäisin. Miten voit luvata että se rakkaus vaan automaattisesti tulee? Tätä en ole koskaan tajunnut. Jos en oikein siedä muiden lapsia koska ne ovat rasittavia ja äänekkäitä niin onko siinä joku ylimaallinen taika että jostain syytä sitä omaa automaattisesti rakastaa vaikka se on just samanlainen kuin kaikki muut lapset? Onko se siis vain siksi että kun se tuli omasta alapäästä niin oma itsekkyys (lapsi on minun egoni jatke) saa ns rakkauden syttymään ihan varmasti?
Kammoan myös vähän että kukaan tekisi lapsia siksi että miettisi, että entä jos muilla onkin sitten jotain ja mulla ei joskus vanhana. Ettei vaan kateus iskisi niin tekisi varmuuden vuoksi. Eikä omia lapsia voi painostaa tekemään omalle vanhemmalleen lapsenlapsia.
Olen samaa mieltä kuin tuo jolle vastasit. Koulutustasoni: ylempi korkeakoulututkinto. Hoivavietti syntyy oman jälkeläisen kohdalla, se ei ole ylimaallista taikaa, vaan biologiaa ja hormonitoimintaa. Se ei ole itsekkyyttä, vaan itsekkyyden vastakohta: vanhempi on valmis tekemään kaikkensa ja venymään huolehtiakseen lapsestaan. Se rakkaus syntyy psyykkisesti terveen aikuisen kohdalla ihan varmasti, koska hoivavietti on ihmisen sisäänrakennettu ominaisuus joka aktivoituu oman jälkeläisen kanssa. Se oma lapsi nimenomaan ei ole „samanlainen kuin kaikki muut lapset“, vaan ihan erityinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Miksi vanhempamme eivät miettineet tällaisia asioita? Tekivät lapset, vaikka kulkutauti riehuu ympäri maapallon, ei ole työpaikkoja, kesäisin on helteitä, robotit valloittaa työmarkkinat, Internetissä tapahtuu pahoja asioita, ihmisiä arvostellaan enemmän kuin koskaan ennen, ulkona ei ole enää turvallista liikkua yksin. Katuvatko he jo meidän olemassaoloa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Vähän samasta syystä kuin "hankitaan" puoliso. Miksi kukaan haluaa puolison? Miksi kukaan haluaa asua ja elää saman katon alla toisen kanssa? Miksi kukaan haluaa rakastaa ja olla rakastettu?
Samasta syystä se lapsikin useimmiten "hankitaan".
Mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Puolisolla ei ole vaihtoehtona olla kärsimättä kuolemaa. Hän ei myöskään tule vastaamaan seurauksista, joita nykyiset aikuiset elintasollaan aiheuttavat.
Niinhän mekin koko ajan maksamme kovaa hintaa siitä miten vanhempamme ja isovanhempamme elivät. :) Hehän tätä maapalloa ovat olleet tuhoamassa pidempään, käyttäneet muovia holtittomasti, levittäneet lapsilleen myrkyllistä auringonrasvaa tms jotka nykypäivänä luokiteltu haitallisiksi, jääneet nuorina eläkkeelle, jne. Nyt maksamme kovaa hintaa siitä. Itse olen vasta 30v ja elänyt jo kolme lamaa. Silti elämä on elämisen arvoista ja uskon sen olevan lapsellanikin, vaikka helpolla sekään sukupolvi ei tule pääsemään. Ihminen sopeutuu muuttuviin tilanteisiin onneksi.
Et voi itsesi kautta kertoa lapsesia (tulevia) mielipiteitä asiaan ja perustella näin miksi hänen on hyvä syntyä tänne kuolemaan.
Sinä olet myös syntynyt erilaiseen maailmaan kuin lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Ihan yhtälailla joku voi katua sitä, että eli vain muita ajatellen eikä toteuttanut unelmiaan eli hankkinut lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Miksi vanhempamme eivät miettineet tällaisia asioita? Tekivät lapset, vaikka kulkutauti riehuu ympäri maapallon, ei ole työpaikkoja, kesäisin on helteitä, robotit valloittaa työmarkkinat, Internetissä tapahtuu pahoja asioita, ihmisiä arvostellaan enemmän kuin koskaan ennen, ulkona ei ole enää turvallista liikkua yksin. Katuvatko he jo meidän olemassaoloa?
Se että vanhempasi tekivät jotain, ei varmaankaan tee sinusta robottia, joka ei kykene kriittiseen ajatteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina tiedostanut, että voisin hankkia lapsia ja olla hyvä äiti, mutta että se ei ole minulle niin tärkeä asia, että olisin tehnyt asialle mitään. Lähinnä koin, että jos tulen vahingossa raskaaksi, ilman muuta pidän lapsen, mutta erikseen en ala lapsia tekemään. Henkilökohtaisesti en voisi aborttia tehdä,mutta en tuomitse heitä, jotka tekevät.
lapsettomuuspäätökseen on vaikuttanut maailman tila. Myöskään tämän yhteiskunnan kerskakulutus ja poliittisin ratkaisun tahallisesti tehdyt tuloerojen kasvatukset ovat saaneet minut uskomaan ettei tällä yhteiskuntamuodolla ole muutenkaan tulevaisuutta. Ei olisi oikein tehdä lapsia planeetalle, joka on kuoleman kielissä ja jossa ihmiskunta tuhoaa itsensä kuitenkin noin 30 vuoden sisällä: tuntuisi todella pahalta tehdä lapsia, kun tietää, että heidän elämänsä tulisi olemaan pahimmillaan kitumista ja vitsauksesta toiseen elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Ihan yhtälailla joku voi katua sitä, että eli vain muita ajatellen eikä toteuttanut unelmiaan eli hankkinut lapsia.
Tulevaisuuteen ei näe ja varmaksi ei voi tietää asioita joten:
Onko pahempi asia mahdollinen oma kärsimyksesi siitä, että et lisääntynyt, kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä, että lisäännyit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa ihmisistä haluaa lapsia. Maapallon liikakansoitus ei selity enää pelkällä ehkäisyvälineiden puuttumisella. Suomessakin on selvästi liikaa ihmisiä, kun työttömiä on 220 000. Useammankaan maapallon luonnonvarat eivät riitä jos (kun) kaikki alkavat elää kuten me. Naiset on ohjelmoitu haluamaan lapsia. Ei se että haluan heidät poista ongelmia, joita syntyy mm. siitä että ihmiset yksinkertaisesti haluavat lisääntyä.
Kymmenet miljardit muut pyrkivät samaan elintasoon suomalaisten kanssa. Ja heillä on yhtäläinen oikeus siihen riippumatta siitä mihin maahan ovat syntyneet. Tähän tullaan tarvitsemaan neljän maapallon luonnonvarat. Suomalaisten ylikulutuspäivä on huhtikuussa tarkoittaen, että joka vuosi kaikki tämän jälkeen tuotetut päästöt ja käytetyt luonnonvarat ovat ylikulutusta.
Mulla yksi iso huoli liittyen lastenhankintaan on myös juurikin ympäristönäkökulma. Oon yleisesti ja jokapäiväisessä elämässä tosi ympäristötietoinen ihminen, ja tuntuu että (biologisten) lasten hankinta menee tosi paljon ristiin just tämän kanssa (puhumattakaan kaikesta muusta epävarmuudesta liittyen tämänhetkiseen maailnmantilanteeseen). En maininnut aikaisemmin lähinnä siitä syystä, että helppo mun on sanoa että lapsen hankkimatta jättäminen on myös ympäristöteko kun oma suhtautuminen lastenhankintaan herättää muutenkin lähinnä pelkoa ja ahdistusta. Suurempi uhraus se on jollekin muulle, joka on vaikka aina halunnut lapsia mutta päättää myöhemmin pistää maailman tilan oman halun edelle.
- AP
Ap jos ajatus lapsen saamisesta aiheuttaa sinussa pelkoa ja ahdistusta, en usko että olisit niitä jotka katuu ettei niitä tehnyt.
On meitä jotka on ajatelleet nuorena, että lasten saaminen ei tunnu tarpeelliselta, tai se tuntui vieraalta tai kaukaiselta. Ja jos tuli säikäys raskaudesta, hetken pelästyi että ei halua ei-toivottua raskautta. Mutta minulla ei tunteet olleet noin voimakkaat, pelkoa ja ahdistusta.
Sinun ei ole pakko hankkia lapsia. Elämä voi olla ihan hyvää ja täyttymyksellistä ja merkityksellistä ilman niitä. Rakkautta ja huolenpitoa voi osoittaa muutenkin ja muillekin ihmisille tai luontokappaleille. Maailmaan voi jättää jälkensä muutenkin. Vanhana on varmasti muita ihmisiä jolle olet läheinen ja tärkeä. Ainakin kannattaa elää elämänsä niin että ajattelee mitä voisi antaa, ei mitä voisi saada.
Tämä ihan äiti-ihmisenä.
Olen aina halunnut lapsia, mutta tajusin sen johtuvan pelkistä vieteistä ilman mitään järjellistä perustetta. Toivoin saavani jotain muita perusteluja täällä muilta mutta muutkaan eivät tiedä miksi lisääntyivät, tai että miksi oma mahdollinen kärsimys olisi niin paljon pahempi asia kuin että lapsi jää tänne kärsimään seurausten kanssa kun itse pakenemme niitä kuolemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettisin sinuna lapsia myös siitä lähtökohdasta, että jos jäätkin niiden kanssa yksin. Biologia sitoo aina naista lapsiin, miehiä ei.
Ei yksinhuoltajuus ole mitään kauheaa. Tavallista mukavaa perhearkea.
En sitä sanonutkaan. Edelleen on näitä tapauksia, joissa mies haluaa lasta ja sitten ei kasvakaan isäksi.
mighjkdfhgk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v vakituisessa parisuhteessa oleva vapaaehtoisesti lapseton nainen, puolisoni on vuoden vanhempi eikä hänkään halua lapsia. Minä en niitä ole ikinä halunnut, paitsi sellaisessa rakkaushuumassa joku ajatus lisääntymisestä on käynyt mielessä, mutta se menee aina ohi. Pikkulapset ovat ihan kivoja ja söpöjä jotkut, mutta pääasiassa lapset eivät kiinnosta ollenkaan. En halua myöskään elää elämääni ketään muuta varten, joten siinä mielessä olen kyllä itsekäskin. Eläimistä pidän ja niitä hoivaan mielelläni, tosin helpon lemmikin valitsin eli kissan. Koiraa en jaksaisi.
Haluan myös pitää kroppani mahdollisimman toimintakuntoisena ja nauttia seksistä. En siis tietoisesti halua ottaa riskiä siitä, että sukupuolielimeni tuhoutuisivat. Tunnen oman kroppani ja osaan aika hyvin arvioida mitä sille raskauden ja synnytyksen myötä kävisi, en halua sitä, en pienintäkään riskiä.
Perheen ympärillä pyörivä elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Arvostan vapautta ja luovuutta ja haaveilen taiteilijan urasta, pyrin sitä kohti myös. Puolisoni on samankaltainen. Yhdessä voimme olla riittävän vapaita, mutta enempiä kahleita ei haluta.
Sukupuolielimet eivät tuhoudu synnytyksessä, ajatus on absurdi. Mitä mieltä olet, jos oma äitisi olisi halunnut suojata omien sukuelimiensä ulkonäköä yhtä tarkoin kuin sinä?
Korjaan ihan sen verran, että minulla kyllä tuhoutui. Mutta onneksi korjausleikkauksia on.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee lapsia jos arveluttaa.
Wikipedia: 'Vuonna 2013 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 022 lasta ja nuorta, joista 10 735 oli huostaanotettuna.'
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Ihan yhtälailla joku voi katua sitä, että eli vain muita ajatellen eikä toteuttanut unelmiaan eli hankkinut lapsia.
No tottakai, kuka vaan voi katua mitään, tehtyä tai tekemätöntä asiaa, se on kuitenkin vähän huono peruste saattaa uusi elämä maailmaan, että "jos minä sitten vanhana kadun, etten lasta tehnyt, joten pakko kai se sitten on tehdä".
Nämä kommentit että lapsi väistämättä syntyisi silkkaan kärsimykseen ja maailmanloppuun, tuntuvat vierailta ja vähän hurmoksellisilta. Aina on ollut välillä kulkutauteja ja kuivuutta ja vaikka sotia. Sodan aikanakin ihmiset elivät eivätkä kaikki kärsineet koko ajan eikä sota kestänyt koko heidän elinaikaa.
Kaikki ne kohtaamme kärsimystä jossain kohtaa elämässä, mutta se on inhimillistä, eikä väritä ja täytä koko elämää. Silti siihen mahtuu ihaniakin asioita ja elämänhalua ja toivoa ja rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Ihan yhtälailla joku voi katua sitä, että eli vain muita ajatellen eikä toteuttanut unelmiaan eli hankkinut lapsia.
No tottakai, kuka vaan voi katua mitään, tehtyä tai tekemätöntä asiaa, se on kuitenkin vähän huono peruste saattaa uusi elämä maailmaan, että "jos minä sitten vanhana kadun, etten lasta tehnyt, joten pakko kai se sitten on tehdä".
Paitsi että, on tunnettu tosiasia, että ihmisen moraali ei määrittele tekemättä jättämistä samalla tavalla teoksi kuin tekemistä, vaikka filosofiselta kannalta tekemättömyys onkin tekemistä. Vrt. ihminen ei koe olevansa tappaja jos antaa toisen kuolla puuttumatta asiaan, vaikka voisi siihen puuttua, mutta ihminen kokee olevansa tappaja, jos itse tekee jotakin, mikä suoraan aiheuttaa toisen kuoleman, vaikka molemmissa tapauksissa ihminen on oikeasti syyllinen toisen kuolemaan.
Oma asenteeni on, että jos ei ehdottomasti halua lapsia, on parempi jättää lapset hankkimatta kuin ottaa riskiä, että vanhemmuus ei sitten sovikaan. Lapsesta kun ei pääse eroon toisin kuin, sanotaan nyt vaikka, että otat tietyn lemmikin ja toteat myöhemmin, ettei se olekaan sinun juttu, jolloin lemmikille voi etsiä uuden kodin. Tai vaihdat asuinpaikkaa, työpaikkaa, alaa, autoa, harrastusta...
Lapsi on ainoa, josta ei koskaan pääse eroon, jos käykin niin, ettei lapsi olekaan oma juttu.
Olen vasta 1. sivulla lukemassa, joten en tiedä mainittiinko tästä myös, mutta itse kehottaisin lapsia hankkivia miettimään myös ne pahimmat skenaariot läpi; jaksaako? Jaksatko ja haluat elää elämääsi sellaisena kuin se on, jos lapsi syntyy vaikeasti vammaisena, syrjäytyy, on pitkään riippuvainen sinusta, on luonteeltaan kuin pahin vihamiehesi, puoliso kuolee/jättää, jäät yksinhuoltajaksi, lapsi sairastuu tai on kroonisesti sairas jne jne. Ei siis mitään inhorealismilla mässäilyä vaan sen faktan toteamista, että joillekuille nämäkin arvat napsahtavat eikä ole mitään takeita siitä, etteikö se samainen arpa osuisi sinulle.
Minä olen 37v. lapseton, mutta sanon aina syntyneeni lapsettomaksi. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
Lasten tekemisen kohdalla olisikin tärkeämpää miettiä, että millainen elämä sillä lapsella tulee olemaan. Kun on selvää, että maailma vain kurjistuu, niin voi olla, että moni eläkkeellä ollessaan katuu sitä, että teki ne lapset tähän mailmaan siitä itsekkäästä syystä, ett pelkäsi, että muuten katuu eläkkeellä ollessan sitä, ettei tehnyt lapsia.
Ihan yhtälailla joku voi katua sitä, että eli vain muita ajatellen eikä toteuttanut unelmiaan eli hankkinut lapsia.
Tulevaisuuteen ei näe ja varmaksi ei voi tietää asioita joten:
Onko pahempi asia mahdollinen oma kärsimyksesi siitä, että et lisääntynyt, kuin mahdollinen lapsen kärsimys siitä, että lisäännyit?
Ei vaan
Onko pahempi sinun kärsimys siitä että lisäännyit kun siitä ettet lisääntynyt.
On outo olettamus että lapsi väistämättä kärsisi. Hän voisi elää hyvinkin onnellisen elämän, se ei nyt tässä ole valittavissa.
En nyt ymmärtänyt tästä mitään. Onko se negatiivinen asia, ettet enää juoksentele viettiesi perässä saatuasi lapsen? Saatat lopettaa viettiesi perässä juoksentelun ihan vain iän tuoman muutoksenkin vuoksi ilman lastakin.