Silloin ymmärsin olevani ruma

Itse olen ehkä keskivertoa kauniimpi.

Minua on aina kehuttu ja olen aina saanut paljon huomiota kun olen ulkona liikkunut.

Ymmärrän kyllä ettei tunnu kivalta mutta ajattelin tuoda esille toisen näkökulman, kun aika moni rypee täällä itsesäälissä.

Veikkaan kuitenkin että aika monella täällä on silti perhe, kavereita, työpaikka ja terveys siinä kunnossa että pystyy elämään normaalia elämää.

Jos on, kannattaa ehkä keskittyä niihin.

Itselläni on sitten se parempi ulkonäkö mutta ei se tässä sängyssä maatessa hirveästi lohduta tai mitään auta.

Käyttäjä35379 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep jep. Vaikka suomalaisilla naisilla on itsetunto pohjamudissa niin ei kuitenkaan kelpaa kunnollinen perushyvännäköinen mies.

Heteromiehenä uskot olevasi perushyvännäköinen, kuten valtaosa teistä uskoo. Totuus voi olla toisenlainen.

Kauniitakin naisia moititaan.

Kyllähän esimerkiksi missejä haukutaan jatkuvasti kamalan näköisiksi. Joka ikinen missikisa mitä järjestetään, keskustelupalstat täyttyvät näiden tyttöjen haukkumisesta.

Ja he eivät ole läskejä. Kun joku väitti että pelkkä hoikkuus riittää naisella. Ei riitä, se on vain se tärkein juttu ja sen jälkeen aletaan vaatimaan lisää.

Joten uskokaa tai älkää, että ihan ok näköisiä ja laihojakin tyttöjä/naisia haukutaan rumiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin yläasteen ekalla viikolla. Sitä ennen olin ajatellut olevani ihan tavis tai jopa nätti. Olihan äitikin nätiksi kehunut 😁

Tuli tästä mieleen, vaikka oma kokemukseni onkin ihan pikkujuttu siihen verrattuna mitä jotkut ovat joutuneet kestämään. Olin lapsena ja teininä vaatimattoman näköinen, mutta musta tuli ihan kaunis aikuinen. Ruma ankanpoikanen siis.  Tätähän en silloin tiennyt vaan olin omasta mielestäni maailman rumin tyttö, ja muistan kun kerran valitin äidille miten kauhealta näytän. Toivoin tietysti että äiti sanoisi että höpö höpö, nättihän sinä olet. Äiti sanoi, että niin, sinun vahvuudet ovat muualla eikä se ulkonäkö niin tärkeää ole. No tottahan se oli, ei äiti väärässä ollut. Mutta ei se edelleenkään ole musta se asia, joka kannattaa ensimmäisenä sanoa itseään rumana pitävälle 13-vuotiaalle, jolle ulkonäkö ON tärkeää. Sen ehtii oppia myöhemminkin. Omalle lapselleen nyt vaan kuuluu sanoa että olet maailman kaunein/komein ja ihanin, vaikka se lapsi näyttäisi Klonkulta ja molemmat sen tietäisi. Piste. Muistan vieläkin sen hämmennyksen ja pettymyksen, että mun on pakko olla tosi ruma jos oma äitikään ei voi edes yhden kerran sanoa nätiksi.

Ootko koskaan sanonut äitiäsi nätiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos uskotte, että rumasta kauniiksi muututaan vain "heittäytymällä elämään" ja "uskomalla kauneuteensa" niin ette ole ikinä nähneet oikeasti rumaa ihmistä, vaan korkeintaan joko elämäntavoilla (esim. päihteet, EI itsetunto) ulkonäkönsä rappeuttaneita, onnettomuudessa epämuodostuneita, ulkonäöstään huolta pitämättömiä ja persoonallisen näköisiä.

Itse olen tavannut luonnostaan hyvin ruman ihmisen ja mikään itsensä tunteminen, tai kauneuteensa uskominen ei olisi tehnyt hänestä yhtään vähemmän rumaa. Se, että tämä nainen oli kiva ja hauska, sai mut kyllä huomaamaan hänen kauniit puolensa, esim paksun kiharan tukan ja kirkkaansiniset silmät, mutta kyllä hän edelleen näytti vain vuorenpeikolta peruukki päässä.

Ymmärrän täysin, että tällä naisella oli varmasti rankkaa juuri ulkonäkönsä takia ja voi olla, että hän täälläkin kirjoittelee. Olisi vittuilua keneltäkään perusnätiltä mennä söpöttämään hänelle sisäisestä kauneudesta, tai siitä, että hänen asenteensa vain kusee ja pää pystyyn, kun todellisuudessa ainoat asiat, mitä niin ruma voi ehkä tehdä, on veitsen alle meneminen, tai niin kovan kuoren kasvattaminen, että kiusaaminen ja tuijotukset ei tunnu missään.

Ja tuosta "kauniiksi muuttumisesta" oikealla asenteella voin sanoa, että niitä pilvilinnoja ei ehdi ruma edes rakentaa: jos vuorenpeikon näköinen nainen päättäisi larpata kaunista, laittaisi sievät vaatteet päälleen ja menisi baariin keikistelemään ja miehiä pokailemaan, tai ihan vain puhuisi julkisella paikalla kovaan ääneen ja pitäisi hauskaa kavereiden kanssa, hänet haukuttaisiin heti pystyyn ja pihalle.

Itseasiassa, jis on omasta miehestään niin hemmetin ruma, niin miksi ihmeessä siihen rupeaa energiaansa pistämään? Eikö olisi järkevämpää tuijottaa jotakin muuta puuta kun sitä, joka vain aiheuttaa pahaa oloa?

Jos keskittyisi sellaiseen mistä tulee hyvä olo ja se sielu kaunistuu.

Vai onko kuitenkin mukavampi ja turvallisempi piehtaroida mudassa?

Et tainnut lukea viestiäni ensimmäistä lausetta pidemmälle.

Mua kiusattiin peruskoulussa tosi paljon. Tämä söi sitten niin paljon itsetuntoani, että pidin itseäni rumana.

Joskus 13-vuotiaana täyteltiin koulukaverin kanssa leikkimielistä lappua, johon piti laittaa ruksi kohtaan onko toinen, ruma, kaunis vai tavallisen näköinen. Muistan miten helpottunut olin, kun olin koulukaverini mielestä tavallisen näköinen.

Eli kiusaaminen ei johtunut ulkonäöstäni vaan ihan muista syistä. Samalla minua alettiin "parittaa" luokkalaisten taholta pojan kanssa, joka oli myös kiusattu. Se oli todella kiusallista. Ja sorruin siihen, mitä varmaan moni kiusattu tekee: Aloin kiusata tätä poikaa, jotta minun kiusaamiseni unohdettaisiin. Vieläkin hävettää.

Lukioon menin eri kouluun, jossa ei ollut tuttuja. Ei ollut lukiossa mitään seurustelusuhteita, huomasin, että pojat olivat kiinnostuneita ainoastaan luokan kaunottarista, ja heidän keskuusdessan oli "kuhinaa".  Muutamalla tavallisen näköisellä tytöllä oli poikakaveri - yleensä he olivat tutustuneet kaveripohjalta jo peruskoulussa.

Lukion jälkeen oli muutamia tapailusuhteita, mutta ei mitään vakavempaa. Menin nuorena naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa. Oltiin pitkään naimisissa, kunnes tuli henkilökohtaisista syistä ero.

Muutin takaisin Suomeen ja nyt flaksi kävi paremmin kuin nuorena. Yksi asia jäi mieleen. Minulla oli todella kaunis lapsuudenystävätär. Olin tottunut aina, että miehet pörräilevät hänen ympärillään. Yksi kesä käytiin samaan aikaan kuntosalilla ja aina salin jälkeen terassilla. Ystävätär tunsi paljon miehiä, ja alkoi muodustua vakituinen kaveriporukka. Itse pidin näitä miehiä ihan kavereina, ja suurin osa oli ihan fiksuja.

Yhden kerran menin terassille ilman ystävätärtäni ja yksi näistä miehistä tuli minut nähtyään kyselemään ystävätärtäni. Kun kerroin, ettei hän päässyt, mies lähti tästä töykeästi pois tuopin kanssa sanomatta sanaakaan. Eli minä en ollut edes juttelemisen arvoinen, vaikka oltiin joka ilta puhuttu siellä terassilla. Ilmeisesti mies oli etsimässä naisystävää, eikä voinut edes jutella minun kanssani, koska en ollut tarpeeksi näyttävä. Ystävättäreni oli naimisissa, joten hän ei ollut miesseuraa etsimässä, muuta kuin kaverina.

Silloin opin, että et voi mitenkään miellyttää kaikkia.  Vaikka tulisit 99% miesten kanssa toimeen,niin aina löytyy se 1 % urpo, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja.

Ja kyllä, törmäsin itse kanssa siihen, että mitä "vähemmän edustavamman näkönen mies tai nainen", sitä huonommat käytöstavat.

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki ulkonäköongelmat poistuu laihduttamalla.

I wish. Mua on haukuttu alipainoisenakin. Tai itse asiassa etenkin juuri silloin

Vierailija kirjoitti:

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Mun mielestä palkataan hyväkuntoisen oloiset, semmoiset jotka näyttäisi pitävän itsestään huolta... ei meikillä ja puuterilla vaan elämäntavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos uskotte, että rumasta kauniiksi muututaan vain "heittäytymällä elämään" ja "uskomalla kauneuteensa" niin ette ole ikinä nähneet oikeasti rumaa ihmistä, vaan korkeintaan joko elämäntavoilla (esim. päihteet, EI itsetunto) ulkonäkönsä rappeuttaneita, onnettomuudessa epämuodostuneita, ulkonäöstään huolta pitämättömiä ja persoonallisen näköisiä.

Itse olen tavannut luonnostaan hyvin ruman ihmisen ja mikään itsensä tunteminen, tai kauneuteensa uskominen ei olisi tehnyt hänestä yhtään vähemmän rumaa. Se, että tämä nainen oli kiva ja hauska, sai mut kyllä huomaamaan hänen kauniit puolensa, esim paksun kiharan tukan ja kirkkaansiniset silmät, mutta kyllä hän edelleen näytti vain vuorenpeikolta peruukki päässä.

Ymmärrän täysin, että tällä naisella oli varmasti rankkaa juuri ulkonäkönsä takia ja voi olla, että hän täälläkin kirjoittelee. Olisi vittuilua keneltäkään perusnätiltä mennä söpöttämään hänelle sisäisestä kauneudesta, tai siitä, että hänen asenteensa vain kusee ja pää pystyyn, kun todellisuudessa ainoat asiat, mitä niin ruma voi ehkä tehdä, on veitsen alle meneminen, tai niin kovan kuoren kasvattaminen, että kiusaaminen ja tuijotukset ei tunnu missään.

Ja tuosta "kauniiksi muuttumisesta" oikealla asenteella voin sanoa, että niitä pilvilinnoja ei ehdi ruma edes rakentaa: jos vuorenpeikon näköinen nainen päättäisi larpata kaunista, laittaisi sievät vaatteet päälleen ja menisi baariin keikistelemään ja miehiä pokailemaan, tai ihan vain puhuisi julkisella paikalla kovaan ääneen ja pitäisi hauskaa kavereiden kanssa, hänet haukuttaisiin heti pystyyn ja pihalle.

Itseasiassa, jis on omasta miehestään niin hemmetin ruma, niin miksi ihmeessä siihen rupeaa energiaansa pistämään? Eikö olisi järkevämpää tuijottaa jotakin muuta puuta kun sitä, joka vain aiheuttaa pahaa oloa?

Jos keskittyisi sellaiseen mistä tulee hyvä olo ja se sielu kaunistuu.

Vai onko kuitenkin mukavampi ja turvallisempi piehtaroida mudassa?

Et tainnut lukea viestiäni ensimmäistä lausetta pidemmälle.

En niin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ehkä keskivertoa kauniimpi.

Minua on aina kehuttu ja olen aina saanut paljon huomiota kun olen ulkona liikkunut.

Ymmärrän kyllä ettei tunnu kivalta mutta ajattelin tuoda esille toisen näkökulman, kun aika moni rypee täällä itsesäälissä.

Veikkaan kuitenkin että aika monella täällä on silti perhe, kavereita, työpaikka ja terveys siinä kunnossa että pystyy elämään normaalia elämää.

Jos on, kannattaa ehkä keskittyä niihin.

Itselläni on sitten se parempi ulkonäkö mutta ei se tässä sängyssä maatessa hirveästi lohduta tai mitään auta.

Mulla ei ole mitään noista mainitsemistasi eikä myöskään hyvää ulkonäköä.

Vierailija kirjoitti:

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Voi hyvin pitää paikkansa - tästähän on tehty ihan tutkimuksiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ehkä keskivertoa kauniimpi.

Minua on aina kehuttu ja olen aina saanut paljon huomiota kun olen ulkona liikkunut.

Ymmärrän kyllä ettei tunnu kivalta mutta ajattelin tuoda esille toisen näkökulman, kun aika moni rypee täällä itsesäälissä.

Veikkaan kuitenkin että aika monella täällä on silti perhe, kavereita, työpaikka ja terveys siinä kunnossa että pystyy elämään normaalia elämää.

Jos on, kannattaa ehkä keskittyä niihin.

Itselläni on sitten se parempi ulkonäkö mutta ei se tässä sängyssä maatessa hirveästi lohduta tai mitään auta.

Mulla ei ole mitään noista mainitsemistasi eikä myöskään hyvää ulkonäköä.

Ja siis toki nuo mainitut asiat on minullekin ulkonäköä tärkeämpiä mutta olisi kiva jos joku mies ajattelisi samoin jos joskus olen terveempi. Yksin en tahdo perhettä perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiusattiin peruskoulussa tosi paljon. Tämä söi sitten niin paljon itsetuntoani, että pidin itseäni rumana.

Joskus 13-vuotiaana täyteltiin koulukaverin kanssa leikkimielistä lappua, johon piti laittaa ruksi kohtaan onko toinen, ruma, kaunis vai tavallisen näköinen. Muistan miten helpottunut olin, kun olin koulukaverini mielestä tavallisen näköinen.

Eli kiusaaminen ei johtunut ulkonäöstäni vaan ihan muista syistä. Samalla minua alettiin "parittaa" luokkalaisten taholta pojan kanssa, joka oli myös kiusattu. Se oli todella kiusallista. Ja sorruin siihen, mitä varmaan moni kiusattu tekee: Aloin kiusata tätä poikaa, jotta minun kiusaamiseni unohdettaisiin. Vieläkin hävettää.

Lukioon menin eri kouluun, jossa ei ollut tuttuja. Ei ollut lukiossa mitään seurustelusuhteita, huomasin, että pojat olivat kiinnostuneita ainoastaan luokan kaunottarista, ja heidän keskuusdessan oli "kuhinaa".  Muutamalla tavallisen näköisellä tytöllä oli poikakaveri - yleensä he olivat tutustuneet kaveripohjalta jo peruskoulussa.

Lukion jälkeen oli muutamia tapailusuhteita, mutta ei mitään vakavempaa. Menin nuorena naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa. Oltiin pitkään naimisissa, kunnes tuli henkilökohtaisista syistä ero.

Muutin takaisin Suomeen ja nyt flaksi kävi paremmin kuin nuorena. Yksi asia jäi mieleen. Minulla oli todella kaunis lapsuudenystävätär. Olin tottunut aina, että miehet pörräilevät hänen ympärillään. Yksi kesä käytiin samaan aikaan kuntosalilla ja aina salin jälkeen terassilla. Ystävätär tunsi paljon miehiä, ja alkoi muodustua vakituinen kaveriporukka. Itse pidin näitä miehiä ihan kavereina, ja suurin osa oli ihan fiksuja.

Yhden kerran menin terassille ilman ystävätärtäni ja yksi näistä miehistä tuli minut nähtyään kyselemään ystävätärtäni. Kun kerroin, ettei hän päässyt, mies lähti tästä töykeästi pois tuopin kanssa sanomatta sanaakaan. Eli minä en ollut edes juttelemisen arvoinen, vaikka oltiin joka ilta puhuttu siellä terassilla. Ilmeisesti mies oli etsimässä naisystävää, eikä voinut edes jutella minun kanssani, koska en ollut tarpeeksi näyttävä. Ystävättäreni oli naimisissa, joten hän ei ollut miesseuraa etsimässä, muuta kuin kaverina.

Silloin opin, että et voi mitenkään miellyttää kaikkia.  Vaikka tulisit 99% miesten kanssa toimeen,niin aina löytyy se 1 % urpo, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja.

Ja kyllä, törmäsin itse kanssa siihen, että mitä "vähemmän edustavamman näkönen mies tai nainen", sitä huonommat käytöstavat.

Yhden kerran ja tosi kaunis ystävätär. On tuo tuttua minullekin. Siihen kauniiseen halutaan tutustua.

Se ei silti tarkoita, etteikö sinulle olisi joku sopiva ihminen toisessa kohtaa.

Miksi täytyy tuijottaa juuri sitä terassia ja niitä ihmisiä jotka on sun kaveriin ihastuneita?

Voisitko katsoa hieman laajemmalle?

Norsu on norsujen seassa suosittu ja juuri hiirten.

Voi valita mihin joukkoon menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas kumma ruma-hehkutusketju. Olen mäkin kokenut itseni ei-kauniiksi baarissa, missä on ihan eri kauneusihanteet... Ja baletissa ja missä millloinkin. Mä rupesin liikkumaan sellaisissa paikoissa, joissa oli mun kaltaisia ihmisiä.

Sieltä sen ukonkin sitten löysin. Tai se löysi mut, kun olin luontevimmillanI siellä omalla maaperällä.

Ehkä voisi valita sitä mitä kuuntelee ja valita mitä itselleen ottaa uskoakseen?

Mistä siis löysit tämän ukon, ja onko sinua sitten kuitenkin kehuttu muitten taholta eikä vain haukuttu tai jätetty kiinnittämättä mitään huomiota? Jolloin sinulla on siis varaa valita että kuunteletko kehuja vai haukkuja tai pelkkää sirkkojen sirinää- vaan entä jos niitä kehuja ei saa itsestään keneltäkään (mistään asiasta)?

On jätetty huomiotta ja on kiusattu ja vaikka mitä. Menin sinne missä tehtiin asioita, joista itsekin pidän ja tykkään olla. Pikkusen pakotin itseäni mukavuusalueen ulkopuolelle, koska olen introvertti ja ujo ja joissain tilanteissa arka. Toisiaan olen rohkea ja sosiaalinen.

Olen yrittänyt ottaa positiivisista asioista kiinni, vaikka ne negatiiviset pukkaa esiin. Yritän elämässäni tartttua siihen, missä voisin onnistua.

On minuakin isä haukkunut vaikka miksi ja latistanut.

Elämän varrella on tullut takkiin ja kiusattu ja mitä vielä, kuolemaa ja seksuaalista väkivaltaa.

Onneksi on hyviä asioita ja hyviä ihmisiä. Aina ei usko riitä, mutta kuitenkin uskon, että hyvää on enemmän tässä maailmassa. Se minua kantaa. Ja on kantanut.

Dillä kuollakin oli tullut lunta tupaan, mutta hän on ihminen, joka arvostaa sitä mitä ihmisessä on sisällä ja sielussa ja hän menee eteenpäin eikä jää makaamaan. Hänestä olen paljon myös oppinut.

Mua on haukuttu usein rumaksi (en ees muista kaikkia, ekan kerran haukuttiin päin naamaa kun olin 14-v) mutta vielä useammin kehuttu todella kauniiksi enkä oikein vieläkään tiedä kumpaa olen. On kyllä totta että ne haukkujat harvemmin -jos koskaan - ovat itse olleet mitään kedon kukkasia tai brad pittejä. Eli helposti olisi voinut sanoa takaisinkin ilkeästi mutta se ei vaan kuulu luonteeseeni.

... siis sillä ukollakin on tullut lunta tupaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Voi hyvin pitää paikkansa - tästähän on tehty ihan tutkimuksiakin.

Se voi johtua siitä, että kauneus kertoo hyvistä geeneistä. He ovat sekä terveempiä että fiksumpia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Voi hyvin pitää paikkansa - tästähän on tehty ihan tutkimuksiakin.

Se voi johtua siitä, että kauneus kertoo hyvistä geeneistä. He ovat sekä terveempiä että fiksumpia.

Itse asiassa tämä pitää tutkitusti paikkansa lähinnä miesten kohdalla. Lisäksi se on vain keskiarvo ja uskottavampi selitys kauniiden ihmisten suosiolle on kognitiivinen vinouma nimeltä haloefekti.

Minua kiusattiin koko peruskoulu. "Liian laiha". "Kauheen ruma". "kukaan ei sua huoli".

Sittemmin olen toiminut mallina ja saanut menestystä kauneuskilpailuissa. Toivon, että kyseiset ihmiset ovat nähneet menestykseni.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä35379 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep jep. Vaikka suomalaisilla naisilla on itsetunto pohjamudissa niin ei kuitenkaan kelpaa kunnollinen perushyvännäköinen mies.

Heteromiehenä uskot olevasi perushyvännäköinen, kuten valtaosa teistä uskoo. Totuus voi olla toisenlainen.

Kauniitakin naisia moititaan.

Kyllähän esimerkiksi missejä haukutaan jatkuvasti kamalan näköisiksi. Joka ikinen missikisa mitä järjestetään, keskustelupalstat täyttyvät näiden tyttöjen haukkumisesta.

Ja he eivät ole läskejä. Kun joku väitti että pelkkä hoikkuus riittää naisella. Ei riitä, se on vain se tärkein juttu ja sen jälkeen aletaan vaatimaan lisää.

Joten uskokaa tai älkää, että ihan ok näköisiä ja laihojakin tyttöjä/naisia haukutaan rumiksi.

Näin on. Siitähän missikisassa juuri on kyse, että hoikkuus on pelkkä lähtökohta kaikille ja siitä lähdetään sitten rankkaamaan monilla eri syillä rumempia naisia pois. Ja pitää muistaa sekin, että esimerkiksi mun nuoruudessa ei juuri edes ollut lihavuutta, joten ei se tyttöjen kiusaaminen lihavuudesta johtunut.