Silloin ymmärsin olevani ruma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Voi hyvin pitää paikkansa - tästähän on tehty ihan tutkimuksiakin.

Se voi johtua siitä, että kauneus kertoo hyvistä geeneistä. He ovat sekä terveempiä että fiksumpia.

Itse asiassa tämä pitää tutkitusti paikkansa lähinnä miesten kohdalla. Lisäksi se on vain keskiarvo ja uskottavampi selitys kauniiden ihmisten suosiolle on kognitiivinen vinouma nimeltä haloefekti.

Pitää paikkansa myös naisten kohdalla jos poistetaan meikki ja muut ulkonäön parantelut.

Vierailija kirjoitti:

Näihin ketjuihin tulee aina joku inttämään että kaikki ovat kauniita ja parin löytäminen on sisäisestä kauneudesta kiinni.

Niin. Näin puhuvat ovat itse saaneet kokea rakkautta ja hyväksyntää.

Me oikeasti rumat tiedämme kyllä miten asiat raa'assa maailmassa menevät. Haluaisin nähdä kuinka positiivisena hekin pysyisivät jos saisivat koko elämänsä kuulla olevansa vastenmielisen näköisiä.

Ihmisen pitää olla jollain tavoin vajaa aivotoiminnaltaan, jos ei kykene ymmärtämään ulkonäön vaikutusta kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tai sitten pitää olla aivan uskomaton kyky voimakkaaseen itsepetokseen...

Ex-poikakaverini kaveri totesi poikakaverilleni, että poikakaverini saisi paremmankin näköisen naisen.

Vammainen mies totesi päin naamaa, että "ruma nainen", vaikka en muuta selvää hänen puheestaan saanutkaan.

Tajusin noin 10v:na ettei ulkonäkö ole elämäni vahvin kortti, muttei mikään mikä estäisi tekemästä asioita joita haluan. Eli mielsin itseni hyvin tavallisen näköiseksi.

Olin hyvin epävarma ja ujo teini. Teini-ikäisenä minua pyydettiin vain yhden henkilön aloitteesta treffeille. Festareilla, baareissa ja sen sellaisissa minua kyllä lähestyttiin. Päästyäni muuttamaan lukion jälkeen toiseen kaupunkiin uskalsin olla paljon puheliaampi ja rohkeampi ja aloitin ensimmäisen seurustelusuhteenikin. 

Joka ikisessä seurustelu-/tapailusuhteessa olen saanut jonkin tason vihjailuja liittyen ulkonäkööni- liian harteikas, vääränvärinen tukka, liian leveä naama, pitäisi käyttää mekkoja/korkokenkiä, pitäisi meikata enemmän...

Nykyään jos saan tuon tyylistä palautetta, osaan ampua sopivilla aseilla takaisin. Jos viehättävyyteni on esim korkokengistä kiinni, osaan tokaista miehelle että aivan niin, rikas herrasmies taluttaisi minut korkokenkäkauppaan maksumiehenä aina säännöllisin väliajoin näyttääkseen että on varaa ylläpitää hienoa neitiä.

Eli summa summarum, kauneus on todellakin katsojan silmässä. Olen sekä kaunis että ruma.

Yläasteella pojat sanoi aina laudaksi kun ei ollut eikä ole vieläkään kuin pienet rinnat. Nelisilmä koska silmälasit.

Kerran puhelimessa kuulin kun juttelivat taustalla että onko se hyvän näköinen ja tuttu poika vastaa että "no, ihan ok kai ". Silloin aloin ajatella että olen ruma.

Välillä tulee tunne että olen ihan sievä mutta aina joku muistaa ne pienet tissit mainita kuitenkin.. en ole ilmeisesti tarpeeksi nainen.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin koko peruskoulu. "Liian laiha". "Kauheen ruma". "kukaan ei sua huoli".

Sittemmin olen toiminut mallina ja saanut menestystä kauneuskilpailuissa. Toivon, että kyseiset ihmiset ovat nähneet menestykseni.

Mun luokalla yhtä tyttöä haukuttiin koska oli pitkä ja laiha, hänellä oli punaiset kiharat hiukset ja paljon pisampia. Hänestä tuli malli, teki töitä ulkomailla ja löysi sieltä myös miehen. Olin ilahtunut kun huomasin sen. Itse en häntä kiusannut, minusta hän oli nätti kuin posliininukke enkä koskaan ymmärtänyt kuinka häntä voitiin pitää rumana. Että ei ne rumaksi haukutut aina "oikeasti" rumia ole, tai sitten ovat rumia ankanpoikasia, jotka puhkeavat kukkaan vasta aikuisina. 

Mutta toki jos itse uskoo sen rumuutensa ja masentuu, tai alkaa syödä/juoda suruunsa, ei ole mitään menestystarinaa odotettavissa.

Moni malli kertoo olleensa nuorena kiusattu ja rumaksi haukuttu, mallithan monesti ovatkin aika erikoisen näköisiä, eivät ehkä ihan silleen perinteisellä tavalla kauniita. 

En ole minkään näköinen jannu ja lyhyys on asia jolle ei ole mitään tehtävissä. En useinkaan saanut haluamaani tyttöä, harvoin ketään. Mutta aina välillä onnisti ihan tosissaan, ja todella kiva ja kivan näköinen vaimokin sitten lopulta...

Teininä oli aika jäykkä käsitys siitä, millainen on nätti. En muista haukkuneeni rumia tyttöjä mutta kun nyt luokkakuva katselen niin aika sieviä siellä olin sellaisiakin harmaavarpusia lukutoukkia joista vasta koulun jälkeen tajusi miten tyrmääviä ne oikein oli. Ja taas sitten kaksi luokan sarjaseurustelijaa tyttöä ei olleet minkään näköisiä.

Aikuisena kauneusihanteeseen ei myöskään kuulu tietyn kuppikoon tissit, vaan olen kiihottunut sekä A että D-kokoisista ja sekä naisellisen runsaista että poikamaisen lankuista.

Ottakaa naiset iisisti, hymy on se millä mies isketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pistänyt merkille, että ei vain parinvalinnassa vaan myös työelämässä menestyt paremmin mitä kauniimpi/komeampi olet. Kyllä meillä vakinaistettiin juurikin nämä työpaikan kaunottaret. Yksi näistä ollut vakitöissä aina. Itse olen vaatimattomamman näköinen ja en koskaan vakitöissä tms. Olen huomannut myös, että monesti työhaastatteluissa palkataan se parhaimman näköinen. Ei oo helppoo ei rumemman ihmisen elämä.

Voi hyvin pitää paikkansa - tästähän on tehty ihan tutkimuksiakin.

Se voi johtua siitä, että kauneus kertoo hyvistä geeneistä. He ovat sekä terveempiä että fiksumpia.

Itse asiassa tämä pitää tutkitusti paikkansa lähinnä miesten kohdalla. Lisäksi se on vain keskiarvo ja uskottavampi selitys kauniiden ihmisten suosiolle on kognitiivinen vinouma nimeltä haloefekti.

Pitää paikkansa myös naisten kohdalla jos poistetaan meikki ja muut ulkonäön parantelut.

Se ero oli selkeämpi miesten kohdalla eikä noissa tutkimuksissa saa käyttää meikkiä

https://www.google.com/amp/s/www.psychologytoday.com/us/blog/the-scient…

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikakaverini kaveri totesi poikakaverilleni, että poikakaverini saisi paremmankin näköisen naisen.

Vammainen mies totesi päin naamaa, että "ruma nainen", vaikka en muuta selvää hänen puheestaan saanutkaan.

Katkeria ihmisiä ei pidä kuunnella. Ex-poikkis on ex ihan syystä :)

Ystävät kommentoivat, että mieheni on liian hyvännäköinen minulle.

Ymmärsin, että heidän mielestään olen ruma. Se on sillä lailla jännää, että oikeasti olen ihan kaunis, mutta täysin eri tavalla kuin mitä nämä ystävät arvostavat. He arvostavat laitettua ulkonäköä, kalliita ja trendikkäitä vaatteita ja ehkä vähän muovistakin instatyyliä. Muokkaavat vartaloaan uutterasti. Minä taas olen lähes meikitön, hyväkuntoinen reippaalla tavalla, ja pukeudun aika käytännöllisesti, mutta minulla on klassiset piirteet, sopusuhtainen vartalo ja luonnostaan paksut ja kivan väriset hiukset, kulmat jne.. Ystävien mielestä kai vähintä, mitä pitäisi tehdä on ottaa rakennekynnet.

Ystävät eivät käsitä, että tässä tapauksessa kauneus on täysin makuasia. Ja prioriteettikysymys. En jaksa käyttää aikaa ns. kauneudenhoitoon, urheiluun ja terveyden hoitoon kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen ensimmäisinä päivinä, kun meidän piti kirjoittaa anonyymisti kohteliaisuuksia muista luokan oppilaista paperilapuille.

Tunnin päätyttyä vertailimme lappuja kavereideni kesken. Minun lapussani luki ainoastaan laimeita kohteliaisuuksia tyyliin "ok", "kiva" ja "mukava". Kavereideni lapuista löytyi niiden lisäksi ulkonäkökehuja kuten "nätti", "kaunis" ja "kiva hymy".

Auts.

Olisit tehnyt kuten kaveritkin, kirjoittanut itsestäsi kehuvia lappuja, näinhän ne kehututkin varmaan teki....

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella pojat sanoi aina laudaksi kun ei ollut eikä ole vieläkään kuin pienet rinnat. Nelisilmä koska silmälasit.

Kerran puhelimessa kuulin kun juttelivat taustalla että onko se hyvän näköinen ja tuttu poika vastaa että "no, ihan ok kai ". Silloin aloin ajatella että olen ruma.

Välillä tulee tunne että olen ihan sievä mutta aina joku muistaa ne pienet tissit mainita kuitenkin.. en ole ilmeisesti tarpeeksi nainen.

Ja sinähän edelleen uskot noihin totuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

En ole minkään näköinen jannu ja lyhyys on asia jolle ei ole mitään tehtävissä. En useinkaan saanut haluamaani tyttöä, harvoin ketään. Mutta aina välillä onnisti ihan tosissaan, ja todella kiva ja kivan näköinen vaimokin sitten lopulta...

Teininä oli aika jäykkä käsitys siitä, millainen on nätti. En muista haukkuneeni rumia tyttöjä mutta kun nyt luokkakuva katselen niin aika sieviä siellä olin sellaisiakin harmaavarpusia lukutoukkia joista vasta koulun jälkeen tajusi miten tyrmääviä ne oikein oli. Ja taas sitten kaksi luokan sarjaseurustelijaa tyttöä ei olleet minkään näköisiä.

Aikuisena kauneusihanteeseen ei myöskään kuulu tietyn kuppikoon tissit, vaan olen kiihottunut sekä A että D-kokoisista ja sekä naisellisen runsaista että poikamaisen lankuista.

Ottakaa naiset iisisti, hymy on se millä mies isketään.

Nyt täytyy tunnustaa, että oksettaa edes kirjoittaa tätä, mutta joo. Jos purenta on niin hirveä, että on saanut ikänsä kuulla olevansa jyrsijä ja mursu ja ties mitä niin tällä hymyllä ei kyllä hurmata yhtään ketään. Olisiko ketään sokeaa miestä tarjolla?

Vierailija kirjoitti:

Mua kiusattiin peruskoulussa tosi paljon. Tämä söi sitten niin paljon itsetuntoani, että pidin itseäni rumana.

Joskus 13-vuotiaana täyteltiin koulukaverin kanssa leikkimielistä lappua, johon piti laittaa ruksi kohtaan onko toinen, ruma, kaunis vai tavallisen näköinen. Muistan miten helpottunut olin, kun olin koulukaverini mielestä tavallisen näköinen.

Eli kiusaaminen ei johtunut ulkonäöstäni vaan ihan muista syistä. Samalla minua alettiin "parittaa" luokkalaisten taholta pojan kanssa, joka oli myös kiusattu. Se oli todella kiusallista. Ja sorruin siihen, mitä varmaan moni kiusattu tekee: Aloin kiusata tätä poikaa, jotta minun kiusaamiseni unohdettaisiin. Vieläkin hävettää.

Lukioon menin eri kouluun, jossa ei ollut tuttuja. Ei ollut lukiossa mitään seurustelusuhteita, huomasin, että pojat olivat kiinnostuneita ainoastaan luokan kaunottarista, ja heidän keskuusdessan oli "kuhinaa".  Muutamalla tavallisen näköisellä tytöllä oli poikakaveri - yleensä he olivat tutustuneet kaveripohjalta jo peruskoulussa.

Lukion jälkeen oli muutamia tapailusuhteita, mutta ei mitään vakavempaa. Menin nuorena naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa. Oltiin pitkään naimisissa, kunnes tuli henkilökohtaisista syistä ero.

Muutin takaisin Suomeen ja nyt flaksi kävi paremmin kuin nuorena. Yksi asia jäi mieleen. Minulla oli todella kaunis lapsuudenystävätär. Olin tottunut aina, että miehet pörräilevät hänen ympärillään. Yksi kesä käytiin samaan aikaan kuntosalilla ja aina salin jälkeen terassilla. Ystävätär tunsi paljon miehiä, ja alkoi muodustua vakituinen kaveriporukka. Itse pidin näitä miehiä ihan kavereina, ja suurin osa oli ihan fiksuja.

Yhden kerran menin terassille ilman ystävätärtäni ja yksi näistä miehistä tuli minut nähtyään kyselemään ystävätärtäni. Kun kerroin, ettei hän päässyt, mies lähti tästä töykeästi pois tuopin kanssa sanomatta sanaakaan. Eli minä en ollut edes juttelemisen arvoinen, vaikka oltiin joka ilta puhuttu siellä terassilla. Ilmeisesti mies oli etsimässä naisystävää, eikä voinut edes jutella minun kanssani, koska en ollut tarpeeksi näyttävä. Ystävättäreni oli naimisissa, joten hän ei ollut miesseuraa etsimässä, muuta kuin kaverina.

Silloin opin, että et voi mitenkään miellyttää kaikkia.  Vaikka tulisit 99% miesten kanssa toimeen,niin aina löytyy se 1 % urpo, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja.

Ja kyllä, törmäsin itse kanssa siihen, että mitä "vähemmän edustavamman näkönen mies tai nainen", sitä huonommat käytöstavat.

Nyt kun aloin oikein miettiä, ei muakaan koskaan tosi hyvännäköiset miehet ole rumaksi haukkuneet. Ainoa poikkeus meidän luokalta oli yksi "nättipoika" joka oli luokan pahin kiusaaja ja oikeasti vaikutti joltain ihan psykopaatilta. Hänen sanomisiaan ei kukaan lopulta oikein ottanut tosissaankaan koska hän haukkui luokan suosituimpiakin tyttöjä rumiksi. Hänellä oli myös usein silmä mustana koska aukoi päätään myös suosituille pojille :D

Tavallaan hän oli siis sekä kiusaaja, että kiusattu. Todella erikoinen tapaus, josta ei oikein kukaan ottanut selvää eikä hän edes kuulunut mihinkään porukkaan, valitti vaan kaikille. Mutta välillä oli yhtäkkiä niin mukava ja mielin kielin kaikkien kaveri, ihan kuin eri ihminen! Minäkin välillä pystyin juttelemaan hänen kanssa ja vaikutti tosi mukavalta ja normaalilta. Sitten yhtäkkiä taas tuuli kääntyi ja oli kuin eri ihminen. Pakko arvostaa sikäli, että hän ei ainakaan eritellyt ihmisiä ulkonäön mukaan vaan uskalsi olla kaikille yhtä veemäinen silläkin uhalla, että turpiin tulee. 

Joskus vuosia myöhemmin löysin hänet facebookista ja ihan outoa meininkiä oli sielläkin, eikä "yllättäen" ollut löytynyt ketään ja vaikutti ettei ole oikein kunnollisia kavereitakaan.  Vähän jopa kävi sääliksi. Äijällä oli kuitenkin ikää jo yli 30 ja käyttäytyi edelleen facebookissa kuin teini, esitteli lelujaan, esimerkiksi autoaan (joka oli tietenkin bemari) ja muutenkin pukeutuminen ja kaikki elehtiminen oli sellaista "katsokaa mikä silmäkarkki mä olen." Huomasin myös, että eräs entinen luokkakaverini otti hänet fb-kamuksi, mutta poisti nopeasti. Eli ilmeisesti oli taas aukonut päätänsä tällekin. Olis oikein pitänyt kysyä siltä mitä se sanoi, mutta en kehdannut.

Mutta joo, tän jätkän sanomisista en siis mitään traumoja saanut. Ne tuli pikemminkin niistä ihan tavallisen näköisistä tai jopa vähän huononkin näköisistä pojista/miehistä joista itse kiinnostuin, mutta jotka haukkuivat mua liian rumaksi vaikka olin kyllä ihan kaikella järjellä ajateltuna (nuori, hoikka, normaalin näköinen) vähintäänkin samalla tasolla kuin he. Ellen jopa korkeammalla tasolla. Eihän mun olis tarvinnut kuin saada vähän itsetuntoa ja mennä kampaajalle, manikyyriin, opetella meikkaamaan ja hankkia seksikkäät vaatteet niin ne samat jätkät olisivat kuolanneet perääni.

Ja kyllähän minä sen teinkin, sitten vasta vuosia myöhemmin kun pääsin ujoudestani eroon. Mutta siinä kohtaa en todellakaan enää itsekään katsellut niitä vaatimattoman näköisiä haukkujamiehiä koska sain helposti komeitakin. Pelkkä komeus ei kuitenkaan tietenkään riittänyt, kuten se kouluaikojen psykopaatti nättipoika minulle jo opetti, vaan opin vaatimaan paljon muutakin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt itse uskoisi olevansa vaikka maailman paras näyttelijä (melko subjektiivinen asia sekin) mutta ei pääse yhteenkään teatterikouluun eikä kukaan koskaan palkkaa näyttelijäksi mihinkään, niin auttaako silloin uskoa olevansa maailman paras tai edes hyvä näyttelijä?

No ei oo pääsy moni suositti suoMalainen näyttelijä teatterikorkeaan. Ja ovat tosi suosittuja ja haluttuja näyttelijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typeriä juttuja. Itsesäälin kasvatusta ja nostatusta. Onneks olkoon! Sinä olette onnistuneet!

Jonkun keskenkasvuisen hölmöjä höpinöitä otatte / otamme tosissaan ja totuutena. Ennemmin käytöstapoja peräänkuulutan niille hölmöilijöille..

Mikä on kaunis? Leikataan paperinukkeja. Siinähän se optimi.

Me ollaan kaikki IHMISIÄ. Mitä on kauneus? Se on monikäsitteinen asia. Antakaa itsenne olla kauniita. Sallikaa se itse itsellenne.

Aapee ja me kaikki muut: Sallimisesta se on kiinni. Sallitko itsesi olla ruma vai sallitko itsesi olla kaunis?

Ole sellainen kuin olet. Olet kaunis sinuna.

Mä ainaki just nyt päätän olla KAUNIS ja oma itteni.

Ymmärrän pointin, mutta minusta olisi kiva kun ei tarvitsisi olla kaunis vaan tämä omakin ulkonäkö riittäisi vaikka siihen että saisi parisuhteen. Ja ettei maailma palkitsisi kaunista ulkonäköä paremmalla kohtelulla ja helpommalla elämällä ja päinvastoin. Miksi se kauneus on ylipäänsä niin tärkeää?

Anteeksi, mutta et ymmärrä sitä kauneutta, jonka minä näen. Se on paljon enemmän kuin se pinta. Se on esimerkiksi sinun kysymyksesi kauneudesta. Mene johonkin keskustelupiirin.

Kaikennäköisiä on mahdollisuus parisuhteeseen, kunhan ITSE antaa siihen luvan. Sallii ihan itse. Antaa jonkun löytää itsensä. Uskaltaa olka silleen auki. Joku löytää sut, kun sä annat siihen mahdollisuuden.

Useimmiten ihminen on itse se suurin este parisuhteen muodostumatyomuudelle. Ihan just niin iso este kuin tuo aloitusteksti tässä ketjusss on.

Ihan hirmu suuri este.

Voi olla se salliva, kun antaa itselleen mahdollisuuden olla ja onnistua. Saa olla kaunis oma itsensä. Kun ihminen on aito oma, niin hän on kaunis.

Voi luoja mitä paskaa. Olen mielestäni ihan nätti nainen ja viimeiset 20v "ollut avoin" ja "antanut jonkun löytää". Olen ikisinkku. Kukaan mies ei ole ollut kiinnostunut. En edelleenkään ole sulkeutunut enkä katkera vaan positiivinen ja hauska tyyppi. Sillä ei ole mitään merkitystä jos joku ei ihastu ulkomuotoon ensin! Olen siis totaalisen yksin, edes treffeille en ole päässyt. Kaikki eivät todellakaan löydä puolisoa vaikka miten uskoisivat johonkin sisäiseen kauneuteen.

No, ei nyt ole kylläkään paskaa, kun tiedän monen löytäneen sen oikean juuri noin.

Ja en kyllä ihmettele, jos ei löydy. Tuolla asenteella.

Mistä sä niitä haet? Ehkä sä liikut ihan väärissä paikoissa? Tunnetko itse itseäsi?

Minulla on tämä asenne vain tuollaista typerää neuvontaa kohtaan. Tajuatko miten syyllistävää on sanoa 20v puolisoa toivoneelle ja etsineelle että avaa vain sydämesi ja huoju kukkana tuulessa niin joku löytää sinut? Oikea elämä ei mene niin. Oikeassa elämässä myös kauniit ja kivat voivat jäädä ilman puolisoa, rakkautta, romantiikkaa, seksiä, lapsia. Kuten minä.

Elämäni on silti mahtavaa ja olen onnellinen. Näen vain punaista silloin kun minua syyllisestään omasta puolisottomuudestani. Et ole ollut tarpeeksi sitä tai tätä. Ei, vaan en sattunut tapaamaan miestä joka olisi ollut kiinnostunut. Se on juuri niin yksinkertaista eikä riipu mistään sydämen avoimuudesta.

Tää ketju oli kai rumuudesta ja sen kokemisesta esteeksi. Ei ole tarkoitus syyllistää jonkun onnistumista tai epäonnistumista vaan kiinnittää huomio siihen, että itse kehittää rumuuden itselleen selitykseksi.

Sinulla on ollut varmaan huono tuuri. Ajoitusasia tuo sinulla varmaan on. Se voi kääntyä. Se ei liity tuohon omaan rumuusasenteeseen.

Siis itsehän pidin itseäni ihan ok näköisenä kunnes tutustuin vastakkaiseen sukupuoleen ja opin että minussa on ulkonäöllisesti kaikki pielessä.

Näin miehenä motiivini kommentoida nuorempana tyttöjen ja nykyään naisten ulkonäkövirheitä on puhtaasti auttamishalu. Jospa nainen ei ole huomannut kaksarin alkuaan ja nyt kommentoimalla hän hoitaa tilanteen pois ennen kuin se pahenee. Enpä jaksa uskoa, että nykyinen tapailukumppani täällä poruisi, mutta kyllä silti sai miettimään, miten turhasta ihmiset jaksavat kuohkata.

Tämä on varmaankin provo. Jos ei ole, niin olet ihan saatanan idiootti!

Hei - sanokaa vain yhtä ilkeästi takaisin, jos osaatte! Yllättävän moni haukkuja alkaa suunnilleen itkemään, kun vähän näpäyttää :) Eikä mikään ole sen tyydyttävämpää oikeastaan.

(Itse en siis koskaan aloita ilkeilemään)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella pojat sanoi aina laudaksi kun ei ollut eikä ole vieläkään kuin pienet rinnat. Nelisilmä koska silmälasit.

Kerran puhelimessa kuulin kun juttelivat taustalla että onko se hyvän näköinen ja tuttu poika vastaa että "no, ihan ok kai ". Silloin aloin ajatella että olen ruma.

Välillä tulee tunne että olen ihan sievä mutta aina joku muistaa ne pienet tissit mainita kuitenkin.. en ole ilmeisesti tarpeeksi nainen.

Ja sinähän edelleen uskot noihin totuuksiin.

En ole tuo kommentoija mutta teinille oma koulu on koko maailma. Jotenkin ne jää loppuiäksi mieleen..

Vierailija kirjoitti:

Yläasteellahan minua(kin) haukuttiin rumaksi pääasiassa tyttöjen toimesta. Naureskeltiin päin naamaa, ja pojatkin kauhistelivat rumuuttani. En itse koskaan ollut ajatellut olevani ruma, mutta tuolloin ajatus juurtui syvälle sisimpääni, ja sitä on ollut aika vaikea sieltä saada pois. Nykyään kun kukaan ei ole enää haukkunut tai naureskellut minulle missään, niin olen ollut ihan ok ulkonäköni kanssa. Vuosien varrelle on sattunut jopa muutama ihan positiivinenkin kommentti vastakkaiselta sukupuolelta, joka on omalla tavallaan palauttanut itsetuntoani asian suhteen. Nykyään on ihan suht kiva käydä jossain kaupassakin kun ei koe tarvetta piilotella muilta, kun tietää, että saa olla ihan kaikessa rauhassa. Ehkä olen muuttunut paremman näköiseksi, tai sitten ihmiset ovat oppineet käytöstapoja.

Terveisin Naispelko27

Itsellä naisena sama. Aiemmin pelkäsin julkisilla paikoilla näkeväni peilikuvani heijastavasta pinnasta - voi sitä surkeutta, jos näin kävi ja näin sen hievityksen joka olin. Pelotti kohdata ihmisiä, mutta pakotin itseni kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Nyt keski-ikäisenä kiva nähdä ihan tavallisen näköisiä ihmisiä ja kokea sopeutuvansa heidän joukkoonsa ulkoisesti huomiota herättämättä. Vaikka kehonkuvani on aika pahasti vääristynyt, koen itseni jo suht arkisen näköiseksi, kun kukaan ei kiinnitä huomiota (nimittele, välttele, tee oksennus-elettä tai ala osoittelemaan ja kuiskuttelemaan muille).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki teille kaikille: yksikään hyvännäköinen mies ei ole koskaan kritisoinut ulkonäköäni.

Useampi ulkonäkörajoitteinen mies on. Kyse on heistä - EI teistä. 

Nyt kun mietin, jaan tämän kokemuksen. Kyllä ne ovat aina olleet objektiivisesti ajateltuna ei-hyvännäköisiä miehiä, jotka ovat kommentoineet ikävästi (näitäkään ei montaa, onneksi). Oikeasti komeilta en ole koskaan kuullut minkäänlaista krittiikkiä.

Sama täällä. Yksi mies kommentoi minua ja ystävääni "tähteiksi", eli jätteeksi. Nyt on itse naimisissa thai-naisen kanssa, että ilmeisesti hänelle ei löytynyt edes kotimaisia tähteitä. Toinen ilkeästi kommentoinut mies oli itse vastenmielinen sekä ulkonäöltään että käytökseltään.

Loput tapaamistani ja kohtaamistani miehistä on osanneet käyttäytyä, eli ainakin olla hiljaa jos jokin minussa ei ole heitä miellyttänyt. 

Täällä on jo kertaalleen kerrottu syy, miksi hyvännäköiset miehet eivät hauku (siis jos asia nyt yleensäkään näin on, saattaisinpa hiukan kritisoida tätä, mutta lähdetään nyt siitä että se on totta).

Hyvännäköiset miehet eivät hauku teitä rumia naisia, koska ne on panneet kymmeniä kauniita naisia, ja ottavat ruman naisen vaihtelun vuoksi. He eivät myöskään hetkeäkään suhtaudu teihin loppuelämän suurena rakkautena ja vaimona, joten sillä ei ole loppujen lopuksi mitään väliä miltä näytätte. Se, että hyvännäköiset miehet eivät hauku teitä, johtuu siitä etteivät he ota teitä tosissaan, kokonaisina ja täysivaltaisina naisina.

M/40 semiruma mies, joka ei ole ketään tyttöystävää haukkunut ulkonäöllisesti, ja johon syy on ennemminkin kiltteys ja huomaavaisuus kuin se, etten olisi ottanut näitä naisia tosissaan