Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkodissa piti elää vailla minkäänlaista hellyyttä: en muista että olisin ollut sylissä sen jälkeen kun menin eskariin, enkä muista saaneeni koskaan halausta vanhemmiltani. Edes silloin kun olin oikeasti sellaisen tarpeessa, toisen vanhempani kuoltua, en saanut minkäänlaista lohdutusta. Yksin itkin huoneessani 9-vuotiaana päiväkausia. Koulukiusaamiseen ei myöskään puututtu, vaikka opettajaltakin siitä tuli viestiä.
Oma 7-vuotiaani kiehnää mielellään sylissä, halailee ja pussailee myös. Aion pitää hänet lähelläni niin kauan kun hän itse sitä haluaa. Kamala ajatuskin, etten esim. lohduttaisi häntä, jos mieheni kuolisi!!
Sama täällä. Ei ikinä mitään hellittelyä, ei sanoin eikä elein. Nyt aikuisena fyysinen kosketus vanhempiin tuntuu jopa epämiellyttävältä, jos esim. käsi osuu vahingossa. En muista kummankaan koskaan sanoneen rakastavansa minua. Meillä kehuttiin vain koulumenestyksestä, eli arvosanoista 9-10. Joskus kehuttiin myös harrastuksista, jos esitys meni hyvin.
Hauska tuo toinen, kenen kotona ei sanottu huomenta vaan vain hymähdettiin. Meillä oli ja on edelleen ihan sama juttu. Ei myöskään osata sanoa kunnolla moi tai heippa.
Luin lapsena Viisikko-kirjoja ja niissä aina toivotettiin hyvää huomenta. Niinpä minäkin päätin yksi ilta, että teen tuosta ihanan tavan koko perheelle. Aamulla jännissäni heräsin ennen aikojaan, menin innoissani keittiöön äidin luo ja sanoin reippaasti "hyvää huomenta". Äiti katsoi minua kuin hullua, ei sanonut mitään ja käänsi minulle selän. Juu, ei tullut uutta tapaa meille.
Onneksi omassa perheessä toivotetaan hyvät huomenet ja yöt ja kaikkea muuta siinä välissä. Halipulan olen hoitanut oman miehen kanssa ja tietenkin lapsien. Olen opettanut miehen halaamaan lapsiakin ja meillä halataankin paljon. Kutsun lapsia muruksi, pupuksi, kullaksi ja ties millä hellittelynimellä vaikka he alkavat olla kolmekymppisiä. Omat vanhemmat eivät kutsuneet meitä muilla kuin ristimänimillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomenia ei toivotettu ja kun menin käymään kotona opiskeluaikoina, mitään tervehtimisiä ei tuolloinkaan tehty. "Jaa, sinä tulit" oli ehkä yleisin lausahdus.
Jostain syystä sanottiin kuitenkin hyvät yöt iltaisin ja heipat lähtiessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat hiljaa, kun aikuiset puhuvat. Kiitos tämän mentaliteetin olen tuppisuu työpaikan kahvipöydässä, palavereista puhumattakaan, enkä kykene minkäänlaiseen small talkiin. Olen töissä nuorimmasta päästä (29v), ja jotenkin taannun lapseksi ja vain kuuntelen, kun "aikuiset" eli keski-ikäiset miehet puhuvat. Itse lähinnä vastaan kysyttäessä. On todella, todella vaikea puhua itseäni vanhemmille ihmisille kuin vertaisille. Myös lapsen kaverien vanhempien kanssa on vaikeaa, koska sain lapsen nuorena, joten muut vanhemmat ovat lähes poikkeuksetta minua vanhempia.
Omaa lasta yritän kannustaa osallistumaan enkä hyssyttele hiljaiseksi aikuistenkaan seurassa. Mutta esimerkin voimahan se olisi paras, ja kun ei ole mistä antaa...
Ihan sama juttu! Saman ikäinenkin olen. En osallistu isompiin keskusteluihin juurikaan, myös "vanhempien aikuisten" (esim. pomon) lähestyminen missä tahansa ylimääräisessä asiassa tuottaa vaikeuksia, koska koen olevani häiriöksi jne. Joku valtava auktoriteetin kammo on jäänyt siitä, että vanhemmat jyräsivät "aikuisen oikeudella" isommissa ja pienemmissä asioissa.
Meidän äiti oli jollakin tapaa ujo, ja otti aina minut puhemieheksi kyläpaikkoihin. Siinä minä istuin kahvipöydässä rupattelemassa aikuisten kanssa. Kiltisti piti kuitenkin olla, ei saanut penkoa paikkoja eikä riehua, vaikka talossa oli muitakin lapsia. Sai katsoa heidän sarjakuvalehtikokoelmia, leluja ym. mutta ei saanut koskea.
Minä en nykyäänkään syö juuri marjoja, kalaa enkä riistaa..peruna myös nou. Lapsena noita kertakaikkiaan oli aina..oltiin köyhiä ja luonnonantimia sitten syötiin lähinnä. Onhan ne suht terveellistä, mutta liika on liikaa. Äitini vielä nykypäivänäkään ei osta vihanneksia talvella ollenkaan, on kuulema huonoja ja ihmettelee miten minä syötän lapsillekkin niitä😁Mutta marjat/riista/kala/peruna siellä maistuu edelleen😁
Omat vanhempani ovat todella nuukia. Kaikki ruoka pitää syödä pois, olkoon millaista tahansa.
Vanhemmillani palvikinkkua, jossa päiväys 28.7. Jos nyt 10.8, kinkku haisee ”vanhalta” eikä tosiaan herkulliselta, se on syötävä pois, roskiin ei heittää saa.
Pakkasessa, jos oikeasti vaikka 15 vuotta säilöttyjä sieniä, on vaan syötävä. Pois ei heittää saa.
Ruokaa tehtiin niin paljon, että riitti viikoksi. Loppupäivinä ruoka maistui jo niin kyllästyttävältä, mutta syödä piti.
Näitä tapoja itse en käytä. Tiskata ei saa, eikä vettä haaskata, ja tiskien pesuvesi uusiokäytettiin kukille. Juoksuttaa ei saanut vettä.
Jos kahvia keitetään pannullinen, ja ylimääräistä kahvia jää 1dl, sitä ei saa heittää pois, vaikka se olisi lillunut pannussa jo lähemmäs vuorokauden. Kun laittoi mikroon, maistui hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat todella nuukia. Kaikki ruoka pitää syödä pois, olkoon millaista tahansa.
Vanhemmillani palvikinkkua, jossa päiväys 28.7. Jos nyt 10.8, kinkku haisee ”vanhalta” eikä tosiaan herkulliselta, se on syötävä pois, roskiin ei heittää saa.
Pakkasessa, jos oikeasti vaikka 15 vuotta säilöttyjä sieniä, on vaan syötävä. Pois ei heittää saa.
Ruokaa tehtiin niin paljon, että riitti viikoksi. Loppupäivinä ruoka maistui jo niin kyllästyttävältä, mutta syödä piti.
Näitä tapoja itse en käytä. Tiskata ei saa, eikä vettä haaskata, ja tiskien pesuvesi uusiokäytettiin kukille. Juoksuttaa ei saanut vettä.
Jos kahvia keitetään pannullinen, ja ylimääräistä kahvia jää 1dl, sitä ei saa heittää pois, vaikka se olisi lillunut pannussa jo lähemmäs vuorokauden. Kun laittoi mikroon, maistui hyvältä.
Menin tekemään lopputyötä lapsuudenkotiin.
Minulla oli työpaikka tiedossa, aikaa 3 kk. Oli vielä paikkakunnan vaihto edessä.
Myin huonekalut, tulin kotiin 2 laukulla ja rinkalla ja ryhdyin hommiin.
Meillä oli myös pakkasia, täynnä kaikkea.
Koska olin opiskelija, ei rahaa ollut, siitä vaan pakastimia tyhjentämään.
Normiruokaa oli liha, pussi makaronia, lihan nesteestä tehty kastike ja jotain puolukan tynkää.
Joka päivä otettiin jotain sulamaan ja löytyi mm 4 v vanha joulukinkku, sekin sulautettiin ja paistettiin.
Saatiin kaikki pakastimet tyhjiksi, 4 arkkua ja sain myydä ne sitä mukaa, kun tyhjeni.
Sain niistä ehkä kympin kpl, mutta vanhemmat eivät tajunneet sähkön määrää. Iso pakastin vie paljon sähköä, 4 vie paljon enemmän.
Kyllä myös vähän meni roskiin, mm 10 v vanhat sienet eivät säilyneet, mutta kyllä paljon syötiin . Leivät olivat suorastaan aikaharppaus.
Sain ylipuhuttua vanhemmat jääkaapin alaosa pakastimena riittää.
Meni vuosi tai 2. Tuli iso myrsky ja sähköt olivat poissa monta päivää .
Puolityhjä pieni pakkanen tarkoitti ei yhtään hävikkiä.
Aina, kun kävin vanhemmilla, tein ilmoituksia nettiin ja vein tarpeetonta mukana ja myin.
Muutama vuosi sitten vanhemmat myivät asunnon ketjukauppana. Heillä oli 4 huonetta, muuttivat kaksioon, kaksiosta muutti perhe kolmioon ja kolmion perhe mun vanhempien kotiin.
Nyt heillä on pieni arkkupakastin , joka on täynnä marjoja. Jääkaapin alaosassa säilytetään mm lihaa, mutta kierto on nopeaa ja kun marjat ovat puoliksi syöty, siirretään loput jääkaapin pakkaseen ja arkku sulatetaan ja pois sähköistä.
Nyt on huomattavasti kivempi olla, kun tiedän kaksiossa ei ole mitään yllätyksiä odottamassa. Isommassa kodissa oli liikaa kaappeja ja kasoja.
Jännä huomio miten nämä tavat "vuorottelevat" sukupolvelta toiselle. Eli jos kotona on ollut perunaa, niin seuraava sukupolvi ei missään nimessä sitä syö, ja siitä seuraava taas kaipaa :D
Meillä siis niin että äiti inhosi kaikkia kodin töitä, ja isäkin teki opeteltuaan vaan pakolliset. Perunaa ei ollut kotona (oli pataruokia, riisiä joskus ja sitten jotain eineksiä); siivouspäivää ei ollut eikä mitään siivoussääntöjä.
Itse taas rakastan perunaa ja keitettyjä perunoita, ja olenkin niillä raivostuttanut muutamia poikaystäviä vuosien varrella, joilla peruna-traumat :D Rakastan lakanoiden mankelointia, kun niistä tulee niin sileät, ja olen taloyhtiössämme ainoa parin mummon lisäksi joka mankeloi. Erittelen pyykit värien mukaan (osittain koska olen vaate-alalla) ja vedän lakanat ennen viikkausta (ps. useimmissa taloyhtiöiden pesuloissa on semmoinen seinävempain jonka avulla voi vetää lakanat yksin, asettamalla toinen pää vempaimeen. tällöin ei tarvitse kaveria!)
Meillä kotona on moni asia ollut hullusti, muun muassa tuo ainainen sotku kotona. Siitä syystä ennen juhlia tai vieraitten tuloa oli juuri hirveää raivosiivousta, niin että juhlat eivät alkaneet ennen kuin kaikki lapset itkivät :D Tätä en missään nimessä halua omaan kotiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tarkoitat, ettei Suomessa lapsia sidottu kahlein kiinni tehtaisiin, olet oikeassa. Mutta kyllä Suomessakin käytettiin puhtaasti lapsityövoimaa, asia on hiukan vaiettu juttu. Kansallismuseon Suomi 100- näyttelyssä oli mm. Samuli Paulaharjun ottamia valokuvia 1920-luvulta joissa oli otettu kuvia pienistä lapsista erilaisissa töissä, esim. korjaamassa katuja.
Suomessa lasten osallistuminen työntekoon oli maaseudulla normaali osa lapsen elämää, varsinkin tilattomien lapset lähtivät kodin ulkopuolelle töihin 10-12 vuoden iässä, jopa aikaisemmin. Lapsityövoiman käyttö tehdasteollisuudessa Suomessa yleistyi ja lasten eli alle 15-vuotiaiden asema työelämässä nousi keskustelun aiheeksi 1800-luvun puolivälissä. Vuoden 1868 ja 1879 elinkeinolaki tekivät 12-vuotiaiden tehdastyön ja 12-18-vuotiaiden yötyön luvanvaraiseksi ja alle 15-vuotiaiden enimmäistyöaika oli 8 tuntia.
Oppivelvollisuuslaki säädettii 1921, osittain myös sen vuoksi, että sillä estettiin lapsityövoiman käyttö. Joskus vanhat ihmiset jotenkin romantisoivat sitä, kuinka ovat tehneet lapsesta asti ankarasti töitä. Kuitenkin suurin osa on jo sitä joukkoa, jotka ovat saaneet käydä koulua, oppineet lukemaan ja kirjoittamaan, toisin kuin vanhempansa.
Meidän - ja Euroopan, ellei jopa koko maailman - ensimmäinen naisministerimme Miina Sillanpää lähti 12-vuotiaana töihin Forssan puuvillatehtaalle. Kävi siellä sitten myös tehtaan omaa koulua kunnes vaihtoi työpaikkaa Jokioisten naulatehtaalle. Tämäkin siis ennen kuin täytti 18 vuotta, koska 18-vuotiaana hän muutti Porvooseen (juu, oikeasti Porvooseen) piiaksi/kotiapulaiseksi.
Lapsityövoima on ollut tavallista Suomessakin. Sillanpää syntyi vuonna 1866, eli 1870-luvun lopulla aloitti "työuransa".
Vierailija kirjoitti:
En voi oikein arvostaa toimittajaa, joka kirjoittaa miten he ovat kysyneet iltapskan lukijoilta tästä aiheesta, ja sitten jutut on tästä ketjusta käyty nssimassa.
En voi arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi oikein arvostaa toimittajaa, joka kirjoittaa miten he ovat kysyneet iltapskan lukijoilta tästä aiheesta, ja sitten jutut on tästä ketjusta käyty nssimassa.
En voi arvostaa.
Oho. Nyt se oli korjattu.
Olen pannut merkille, että edelleen monella nuoremmallakin tuntuu olevan se käsitys, että ruokailun tai kahvittelun jälkeen naiset korjaavat pöydän ja tiskit. Näin siitäkin huolimatta, että oltaisiin vaikka jossain mökillä ja ruoka olisi laitettu yhdessä. Tai jos tarjottavat on vierailun alussa yhdessä kannettu pöytään, niin oletetaan kuitenkin, että nainen tai naiset on se, joka siivoaa ne. Näin se oli myös omassa lapsuudenkodissa.
Itse olen tietoisesti alkanut taistella tätä vastaan. Kyllä miehetkin voivat osallistua. Kun ruokailun päätyttyä miehet ovat katsoneet pöydän naisia sillä silmällä, että astiat voisi raivata pois, olen tarkoituksella lykännyt osan astioista miehelleni ja sanonut, että ota siitä, viedään keittiöön. Kun joku mies on joskus alkanut tästä jotain vääntää, olen tokaissut, että luuletko että naisilla on tämä siivous jotenkin kromosomeissa? Hiljaiseksi ovat menneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun me sisarukset saimme omia lapsia niin äidillämme oli joku ihme pakkomielle yrittää koko ajan juottaa vettä lapsillemme, siis ihan vastasyntyneestä johonkin kouluikään asti. Aivan kuin me emme olisi itse älynneet antaa lapsille juotavaa ja vielä joku vastasyntynyt !
Äiti hoki että näyttää niin kuivalta ja juuri olin esim nostanut vauvan vaunuista nukkumasta ja vaippa oli painava pissasta.
Eli saattoihan se vauva olla sisältä hyvinkin kuiva, jos kerran nesteet oli valuneet ulos.
Vierailija kirjoitti:
Jännä huomio miten nämä tavat "vuorottelevat" sukupolvelta toiselle. Eli jos kotona on ollut perunaa, niin seuraava sukupolvi ei missään nimessä sitä syö, ja siitä seuraava taas kaipaa :D
Meillä siis niin että äiti inhosi kaikkia kodin töitä, ja isäkin teki opeteltuaan vaan pakolliset. Perunaa ei ollut kotona (oli pataruokia, riisiä joskus ja sitten jotain eineksiä); siivouspäivää ei ollut eikä mitään siivoussääntöjä.
Itse taas rakastan perunaa ja keitettyjä perunoita, ja olenkin niillä raivostuttanut muutamia poikaystäviä vuosien varrella, joilla peruna-traumat :D Rakastan lakanoiden mankelointia, kun niistä tulee niin sileät, ja olen taloyhtiössämme ainoa parin mummon lisäksi joka mankeloi. Erittelen pyykit värien mukaan (osittain koska olen vaate-alalla) ja vedän lakanat ennen viikkausta (ps. useimmissa taloyhtiöiden pesuloissa on semmoinen seinävempain jonka avulla voi vetää lakanat yksin, asettamalla toinen pää vempaimeen. tällöin ei tarvitse kaveria!)
Meillä kotona on moni asia ollut hullusti, muun muassa tuo ainainen sotku kotona. Siitä syystä ennen juhlia tai vieraitten tuloa oli juuri hirveää raivosiivousta, niin että juhlat eivät alkaneet ennen kuin kaikki lapset itkivät :D Tätä en missään nimessä halua omaan kotiini.
Olen harrastanut juhlia edeltävää raivosiivoamista itsekin, kun pikkulapsiaika oli rankkaa, eikä arki ollut vielä hallussa. Jotenkin sitä ei osannut toimia toisin, kun itsellä oli hirveän paha ja uupunut olo. Toistin vaan lapsuuden malleja, tiuskin ja kärttyilin, tunsin oloni riittämättömäksi. Onneksi arki on ajan myötä helpottanut ja itsekin olen kasvanut ihmisenä aikamoisen paljon... Kuten myös puoliso, ja ne lapset! Aivan naurattaa, kun muistelen sitä siivoustressiä. Lasten synttäreille ei jaksanut valmistaa tai leipoa yhtään mitään, kun kaikki aika meni siivotessa. Syötiin kaupan kakkua ja keksejä. Nykyään tutkin reseptejä jo hyvissä ajoin ja leivotaan lasten kanssa pikkuhiljaa vaikka mitä herkkuja. Kun pöytä notkuu ihania luomuksia, ketään ei kiinnosta sohvan alla vilistävät koirankarvat, eteisen kurajäljet tai hujanhajan olevat lelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pannut merkille, että edelleen monella nuoremmallakin tuntuu olevan se käsitys, että ruokailun tai kahvittelun jälkeen naiset korjaavat pöydän ja tiskit. Näin siitäkin huolimatta, että oltaisiin vaikka jossain mökillä ja ruoka olisi laitettu yhdessä. Tai jos tarjottavat on vierailun alussa yhdessä kannettu pöytään, niin oletetaan kuitenkin, että nainen tai naiset on se, joka siivoaa ne. Näin se oli myös omassa lapsuudenkodissa.
Itse olen tietoisesti alkanut taistella tätä vastaan. Kyllä miehetkin voivat osallistua. Kun ruokailun päätyttyä miehet ovat katsoneet pöydän naisia sillä silmällä, että astiat voisi raivata pois, olen tarkoituksella lykännyt osan astioista miehelleni ja sanonut, että ota siitä, viedään keittiöön. Kun joku mies on joskus alkanut tästä jotain vääntää, olen tokaissut, että luuletko että naisilla on tämä siivous jotenkin kromosomeissa? Hiljaiseksi ovat menneet.
Hienosti huomattu, meillä yritetään kanssa luistaa ruokailun jälkeisistä tehtävistä, siis miespuoliset yrittävät.
Tästä tuli mieleeni, että asia oli entisaikojen normi. Mentiin koko talonväki, useampi perhe ja eri sukupolvet pellolle heinätöihin. Yleensä vanhaemäntä, joka jaksoi vähiten, lähti etukäteen keittämään perunat ja veivaamaan kylkeen jotakin läskisoossia. Porukalla aterioitiin. Sitten naiset ja tytöt tekivät pöydän tyhjennyksen, tasojen siistimiset ja hoitivat tiskauksen, siis ennen kuin palattiin pellolle.
Miehet, kaiken ikäiset, körnähtivät tuvan pitkille penkeille ja ottivat ruokaperräiset.
Saattaisin nousta kapinaan, jos meillä edelleen tehtäisiin heinää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pannut merkille, että edelleen monella nuoremmallakin tuntuu olevan se käsitys, että ruokailun tai kahvittelun jälkeen naiset korjaavat pöydän ja tiskit. Näin siitäkin huolimatta, että oltaisiin vaikka jossain mökillä ja ruoka olisi laitettu yhdessä. Tai jos tarjottavat on vierailun alussa yhdessä kannettu pöytään, niin oletetaan kuitenkin, että nainen tai naiset on se, joka siivoaa ne. Näin se oli myös omassa lapsuudenkodissa.
Itse olen tietoisesti alkanut taistella tätä vastaan. Kyllä miehetkin voivat osallistua. Kun ruokailun päätyttyä miehet ovat katsoneet pöydän naisia sillä silmällä, että astiat voisi raivata pois, olen tarkoituksella lykännyt osan astioista miehelleni ja sanonut, että ota siitä, viedään keittiöön. Kun joku mies on joskus alkanut tästä jotain vääntää, olen tokaissut, että luuletko että naisilla on tämä siivous jotenkin kromosomeissa? Hiljaiseksi ovat menneet.
Hienosti huomattu, meillä yritetään kanssa luistaa ruokailun jälkeisistä tehtävistä, siis miespuoliset yrittävät.
Tästä tuli mieleeni, että asia oli entisaikojen normi. Mentiin koko talonväki, useampi perhe ja eri sukupolvet pellolle heinätöihin. Yleensä vanhaemäntä, joka jaksoi vähiten, lähti etukäteen keittämään perunat ja veivaamaan kylkeen jotakin läskisoossia. Porukalla aterioitiin. Sitten naiset ja tytöt tekivät pöydän tyhjennyksen, tasojen siistimiset ja hoitivat tiskauksen, siis ennen kuin palattiin pellolle.
Miehet, kaiken ikäiset, körnähtivät tuvan pitkille penkeille ja ottivat ruokaperräiset.
Saattaisin nousta kapinaan, jos meillä edelleen tehtäisiin heinää.
Sitä ei muuten usko, miten paljon aikaa ison porukan aterioiden ja eväiden valmistelu ja pöydän kattaminen ja korjaaminen vie, jos tästä ei ole kokemusta. Omassa lapsuudessa heinäntekijöitä oli paljon. Äitini jäi yleensä sisälle vastaamaan aterioista. Yksi kesä äitini oli toipilaana ja tämä tehtävä lankesi yksin minulle, mistä olin aluksi hyvilläni, sillä heinänteko oli nuorelle tytölle raskasta puuhaa. Olin ihan pöyristynyt huomatessani, että ehdin juuri ja juuri saada edellisen aterian jäljet siivottua ja uuden ruoan pöytään, kun nälkäinen sakki saapui taas syömään. Siinä välissä ehdin nopeasti syödä itsekin, mutta muita lepotaukoja ei juuri jäänyt. Kun päivän viimeinen ateria oli syöty ja jäljet korjattu, minut passitettiin vielä heinäkuorman purkuun, jotta osa porukasta pääsi jo lopettelemaan päivänsä. Jatkossa lähdin mieluusti pellolle ja saavuin valmiiseen pöytään.
Nukun viikonloppuisin ja lomilla niin pitkään kuin haluan, ja menen nukkumaan niin myöhään kun haluan.
Sallin saman myös omille lapsilleni, enkä ole viikonloppuaamuisin vinkumassa heille klo 10 aikaan kuinka "päivä menee pilalle" jos nukkuu pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Olen pannut merkille, että edelleen monella nuoremmallakin tuntuu olevan se käsitys, että ruokailun tai kahvittelun jälkeen naiset korjaavat pöydän ja tiskit. Näin siitäkin huolimatta, että oltaisiin vaikka jossain mökillä ja ruoka olisi laitettu yhdessä. Tai jos tarjottavat on vierailun alussa yhdessä kannettu pöytään, niin oletetaan kuitenkin, että nainen tai naiset on se, joka siivoaa ne. Näin se oli myös omassa lapsuudenkodissa.
Itse olen tietoisesti alkanut taistella tätä vastaan. Kyllä miehetkin voivat osallistua. Kun ruokailun päätyttyä miehet ovat katsoneet pöydän naisia sillä silmällä, että astiat voisi raivata pois, olen tarkoituksella lykännyt osan astioista miehelleni ja sanonut, että ota siitä, viedään keittiöön. Kun joku mies on joskus alkanut tästä jotain vääntää, olen tokaissut, että luuletko että naisilla on tämä siivous jotenkin kromosomeissa? Hiljaiseksi ovat menneet.
On se hurja. Vanhana piikana kuolee
Kun näitä tarinoita lukee on todella monella ollut tunnekylmä lapsuuden koti. Jopa julmaa kasvatusta.
Huh huh tätä kansaa
Olen lestadiolaistaustaisesta perheestä, joten rutiineja on ollut noin miljoona. Olen tinkinyt kaikkein hupsuimmista:
- juustohöylää ei laiteta pesuun joka käyttökerran (ateria/välipala) jälkeen
- siivouksilla ja saunapäivillä ei ole päivän- ja tunnintarkkaa rytmiä
- rasioihin säilöttyä ruokaa ei siirretä pienempään rasiaan sitä mukaa, kun ruuan määrä hupenee (puolilitraisesta 3 dl suuruiseen ja lopulta aivan pieneen rasiaan)
- en laputa jokaista rasiaa, eli rasioiden kansissa ei enää lue sisällystä
- en kiillota lattialistojen päällyksiä :'D
Itsellänikin oli tämä jo muutamaan kertaan mainittu sukulointi. Lasten piti istua hiljaa ja nätisti paikoillaan, kun aikuiset horisivat tuntitolkulla ja jaarittelivat, kun eihän heilläkään niitä puheenaiheita oikein löytynyt.
Nykyään pidän yhteyttä vain niihin sukulaisiin, jotka oikeasti ovat mukavia. En edes tiedä suurimman osan serkuistani lapsien nimiä tai ikiä.
Jatkuva nurmikonleikkuu, lumenkolaus ja kitkeminen. Puolisoni haluaisi omakotitaloon asumaan, mutta olen painokkain sanakääntein ilmaissut, että kaikki talotyöt ovat sitten hänen harteillaan, samoin kuin mahdollisten lemmikkien hoito ja ulkoilutus. Ei enää koskaan.