Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Olen itse miettinyt jo pitkään, miten oikein selviydyn äitiydessä ruokakasvatuksesta, kun oma suhteeni ruokaan on ollut aina niin ongelmallinen ja olen kärsinyt vuosia ahmimishäiriöstä. Loppujen lopuksi etenkin tässä ketjussa huomaa, että tosi pienet ja jopa alitajuntaiset käytösmallit vaikuttavat lapseen vielä vuosikausienkin jälkeen.
Jos esimerkiksi lapselle ei koskaan tarjoa herkkuja, ei hän jää sokerikoukkuun mutta toisaalta herkuista tulee niin jännä ja odotettu asia, että aikuisena saattaa paikkailla niitä lapsuuden aukkoja. Toisaalta, jos herkkuja on arjessakin siellä täällä, voi tulla se mentaliteetti että se herkku ja ruoka tekee tilanteesta erityisen ja mukavan, ja sitten aikuisuudessa etsii sitä hyvää oloa niistä herkuista (kuten minä).
Tähän asti olen yrittänyt mennä keskitiellä. Lapsi on saanut herkkuja silloin tällöin "vasta" 5-vuotiaasta alkaen, sitä ennen vain hyvin pieniä annoksia. Terveellistä kotiruokaa on painotettu, ja perhe syö aina yhdessä, toisin kuin omassa perheessäni (valmisruokaa ja herkkuja kukin omassa sopessaan). Tulevaisuudessa varmaan löysään hiukan herkkupolitiikkaa ja annan myös lapsen mieliteolle toisinaan periksi tietyin reunaehdoin. Yritän olla liittämättä herkutteluhetkiä tiukasti tunteisiin ja vältän ruuasta ja kehosta puhumista etenkin negatiiviseen sävyyn (omassa lapsuudessa ei mistään muusta puhuttukaan kuin läskistä).
Sitten olen toki välttänyt sitä "pakko syödä loppuun" -mentaliteettia joka auttoi ahmimiskäyttäytymisen kehittymistä itselläni. Meillä on myös lapsen saatavilla jääkaapissa välipalalaatikko, josta saa ottaa toisesta korista (tuoreet hedelmäpalat ja vihannekset) kaksi palaa ja toisesta korista (juustoviipaleita, kesällä pillimehuja, pähkinöitä, rusinoita yms) yhden palan, jos on oikein nälkä. Toistaiseksi ainakaan lapsi ei ole osoittanut sen suurempia napostelutaipumuksia, eikä juokse siellä kaapilla koko ajan tai edes joka päivä. Olen yrittänyt opettaa huomaamaan, milloin on oikeasti nälkä, itsellä kun näläntunne on häiriintynyt, ja myös luotan siihen, mitä lapsi sanoo. Ja joskus voi syödä herkkuja myös ihan siksi, että ne maistuu hyvältä, kunhan ei syö niitä siksi että olokin alkaisi tuntua hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*IHANA* ketju!
Vähän kuin se 70-luvulla syntyneiden äidit - ketju. Juttujen perusteella tulvahti paljon (huonoja) muistoja raivo-pakkosiivouksista, lauantain pullan paistamisista ja jouluruokien tekemisestä alusta saakka itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku marjatrauma on minullakin. Olen huomannut, että auttaa kun menee omalla autolla marjaan ja saa näin itse päättää milloin lähtee. Jos alkaa nyppimään litran jälkeen niin pois vaan. Olen saanut muutaman kerran kivuttomasti ämpärin täyteen. Pointti on se, että saa itse vaikuttaa milloin lähtee metsästä pois.
Menet autolla?? Kerettiläinen! Sinne kuluu ajaa pyörällä tai kävellä!
Autoilija on ahne ihminen, tulee kaukaa ja vie paikallisten marjat. Käyttää varmaan poimuriakin!!
Repesin tälle! Muistin kans kuinka äitini paheksui poimuria käyttävää kun tulee roskia mukaan.
Silittäminen ja mankelointi. Kaikkia vaatteita ei sentään silitetty, mutta esim. petivaatteet ja tyynyliinat kyllä, lakanat mankeloitiin. Nykyään en viitsi edes "vetää" lakanoita, taittelen ne vaan suoraan kaappiin narulta. Ketä ne ryppyiset lakanat haittaa, kun nehän menee ruttuun ekana yönä kun niissä nukkuu? Meillä oli myös paljon marjapensaita joiden marjoista keitettiin mehua, ja se kerääminen oli ihan tuskaa. Nykyään kyllä haaveilen että saisi pari omaa marjapensasta pihaan :D mansikat, mustikat ja vatut ostan kyllä valmiiksi poimittuna pakastimeen, en millään jaksaisi kerätä niin paljoa kuin haluan talven aikana syödä.
Vierailija kirjoitti:
-suihkussa/saunassa sai käydä vain ti, pe ja su.
Muina päivinä suorastaan syntiä. Omassa kodissa peseydyn vaikka 10 kertaa päivässä jos siltä tuntuu.-raivosiivous myös tuttua. Itse siivoan pitkin viikkoa miten tahdon.
-Tuhahtelua ja suutahtelua, jos lapselle sattui vahinko. Esim. maito kaatui.
-Säntilliset ruoka-ajat, vaikka kellään ei olisi nälkä.
Tuhahtelu! Joo ja syyllistäminen. Miksei ole vain voitu noteerata vaan piti jeesustella vahingoista?
Ja tuo ruoka-aika, myöskään ei saanut syödä liikaa "oikeaa" ruokaa, vaan piti ottaa RUISLEIPÄÄ. Universumissa ei ole muuta kuin RUISLEIPÄ.
Pienet angstit pukkaa pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkosyöttäminen oli tuttua meille ysärikakaroillekin. Hyi hemmetti millaiset flash backit tuli kuin luin noita kommentteja. Täälläkin itkettiin pöydän ääressä vaikka kuinka monta tuntia ruokailun jälkeen, kun se ruoka vaan ei uponnut. Äiti kutsui tätä "temppuiluksi" eikä tajunnut, ettei kukaan meistä lapsista PYSTY syömään aikuisten annoksia. Jokaisella aterialla joko itkettiin tai oltiin lopulta ähkyssä, normaalia ruokailunjälkeistä oloa ei ollut kuin koulussa syömisen jälkeen. Nuoremmalla siskollani puhkesi yläasteella paha bulimia (ahmi ja oksensi salaa) ja minä ja veljeni ollaan saatu paha ylipaino kuriin vasta 18-20v tienoilla.
Tästä(kin) minulle fläsäri; mummolassa käydessä jokaisella aterialla ja kahvihetkellä pöytä notkui syötävää ja JOKA IKINEN kerta mummo jeesusteli äidilleni olenko sairas kun en syönyt KUIN 10kg perunoita, 5kg lihaa ja 25 täytekakkua, yhdellä aterialla.
ttu kun korpeaa vieläkin.
Sisarusten lasten hoitaminen oli mulle pakkoa. Toki joskus siitä tienasi rahaa, mutta lastenhoitoa Kaikkine kotitaloustöineen opin inhoamaan. Sisaruksillani on paljon lapsia ja hoidin 12-vuotiaasta alkaen isoja pesueita iltoja, viikonloppuja ja myöhemmin viikon aikoja, jolloin vanhemmat kävi reissussa. Omia lapsia en ole halunnut. Onneksi ei mieskään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina oli se ruoka tasan klo 17, vanhemmat oli normitöissä. Itse syön ihan milloin vaan, vaikka keskellä yötä, mutta en ikinä enää klo 17.
Tuosta ruuan loppuun syömisestä... Meillä ruoka pitäisi kyllä edelleenkin yrittää syödä loppuun paristakin eri syystä. Haluan, että lapset oppisivat ottamaan vain sen mitä syövät. Osa lasten kavereista lappaa ruokaa lautaselle hirmu määrät ja sitten puolet menee roskiin. Toiseksi haluan, että pääosa lasten ravinnosta tulee oikeasta ruuasta, eikä välipaloista. Jos oikeaa ruokaa syö vain ihan pienen annoksen, kohta on nälkä, johon napsitaan hedelmiä, vanukkaita, jugurttia tms. Meillä jääkaapilla saa kyllä käydä vapaasti, eikä tämä olekaan ongelma, kun on syönyt pääruokaa riittävästi. Juuri ennen ruokailua ei välipalotella, ellei ole ihan hirmuinen nälkä. Mitään pakkosyöttämisiä ei ole, enkä istuta lapsia ruokapöydässä. Jos ei tosiaan jaksa syödä niin sitten ei jaksa ja seuraavalla kerralla ruokaa kannattaa ottaa vähemmän tai pitää pitempi tauko syöntikertojen välissä. Jos ruoka on lapsen mielestä pahaa, niin muutaman lusikallisen verran pitää maistella, ennen kuin otetaan muuta ruokaa tai leipää. Tätä tapahtuu onneksi vain harvoin. Toivottavasti en ole aiheuttanut mitään traumoja :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En säilytä kaikkia vaatteitani iäisyyksiä vain sen vuoksi, että ne ovat ehjät ja sopivat päälle. Uusia vaatteita ostettiin vain syksyllä ennen koulun alkua, ja muuten vain ehdottomaan tarpeeseen, kuten jos kengät tai talvitakki oli menneet pieniksi. Kun en enää kasvanut, vaatteita ei tarvinnut ostaa tätäkään vähää. Rikkinäisiä korjattiin, jopa tavalliset sukat. Se, että vaate oli pelkästään kulahtanut, ei ollut merkitystä. Estetiikalla ja muodilla ei luonnollisesti ollut mitään arvoa. Kun sain vähänkään omaa rahaa, yritin etsiä uutta päällepantavaa kirppareilta ja opettelin myös ompelemaan kokonaan uusia vaatteita, kun hävetti kulkea ihan aina samoissa vaatteissa koulussa. Äidillänihän oli samat ulkovaatteet helposti 20 vuotta. Vielä nykyäänkin tuntuu, etten muista uusia vaatteitani riittävästi. Aina on todella huono omatunto vaateostoksilla.
Tämä on tavallaan ohi asian, mutta kun nuo raivosiivoamiset sun muut on kaikki jo käyty läpi moneen kertaan, niin avautuisin varsin perinteisestä asiasta, jos sallitte. Vanhempien oli oltava kehumatta lapsia, tai nämä ylpistyivät. Ei saanut mainita vaikka kauniiksi, tai älykkääksi, siitä seurasi huonoa. Sen sijaan sai arvostella ulkomuotoa vaikka sukujuhlissa porukalla. Muistan, kun yksillä syntymäpäivillä, eräs mummo alkoi päivitellä suureen ääneen jalkojeni pituutta. Murrosiän kynnyksellä se tuntui kamalan nololta. Näytin varmaan pelästyneen onnettomalta, jolloin tämä mummo kysyi äidiltäni, että sopiihan tyttöä arvostella. Äitini vastasi tähän, että tottahan toki. Jumankauta, että sisälläni kuohui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hävetä käytöstä. Melkein mitä vaan.
Mitä sinä tänne tuollaisia kirjoittelet. Häpeä.
Alkoholin juonti lasten seurassa. Sitä tehtiin surutta ja tapeltiin kännissä, me lapset jouduttiin vaan olemaan mukana eikä yleensä saatu edes mehua tms. ja piti pönöttää jossain olohuoneessa kuuntelemassa aikuisten kännijorinoita. Itse olen sitä mieltä että lasten kanssa ei vedetä övereitä, alkoholia vaan kohtuudella ja aina pitää siitäkin huoli että lapsilla jotain ajanvietettä, eikä vaan raahata niitä mukaan kun ei ole lapsenvahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totteleminen ylipäätään. Lapsuudessa ja nuoruudessa piti totella vastaansanomatta vanhempia, jos halusi välttää rangaistuksen. Onhan ne rajat omillakin lapsilla, mutta ei sellaista natsikuria kuin itsellä aikanaan. Aina oli kirjaimellisesti pelko perseessä, koska nahkaremmi soi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tavallaan ohi asian, mutta kun nuo raivosiivoamiset sun muut on kaikki jo käyty läpi moneen kertaan, niin avautuisin varsin perinteisestä asiasta, jos sallitte. Vanhempien oli oltava kehumatta lapsia, tai nämä ylpistyivät. Ei saanut mainita vaikka kauniiksi, tai älykkääksi, siitä seurasi huonoa. Sen sijaan sai arvostella ulkomuotoa vaikka sukujuhlissa porukalla. Muistan, kun yksillä syntymäpäivillä, eräs mummo alkoi päivitellä suureen ääneen jalkojeni pituutta. Murrosiän kynnyksellä se tuntui kamalan nololta. Näytin varmaan pelästyneen onnettomalta, jolloin tämä mummo kysyi äidiltäni, että sopiihan tyttöä arvostella. Äitini vastasi tähän, että tottahan toki. Jumankauta, että sisälläni kuohui.
Onhan niitä - en uskalla kertoa kaikkea:-(
Meillä on kyllä vanhemmilla tiukat sukupuolirajat. Isä ei esim. kahvia kaada kannusta ite. Odottais varmaa tuomiopäivään asti et joku muu kaataa🤣 40-luvun lopulla isä syntyny, 50-luvun alussa äiti.
Lapsuus oli kuitenki mukava. Siskon kans ollaan 80-luvun lapsia. Paljon piti tehdä töitä pentuna, mutta ei siitä traumoja jääny. Hyvät eväät sai sitte ku omilleen muutti. Onhan siitä toki jo 20v. aikaa ku muutin pois.
Lakanoiden silitystä jaksoin ehkä 5v. Sen jälkeen silitysrauta on ollu lähinnä miehen kädessä kun kauluspaitojaan silittää.
Jouluna kans tehtiin kaikki ite. Ei niistä huonot muistot jääny, mutta hommaa oli😅
Kaikkinensa ei jäänyt traumoja lapsuudesta. Mutta se silittäminen on jääny pois. Samoin pakollinen siivous. Siivoan sillo ku tuntuu.
Tää ketju tuli mieleen, kun eilen luin mökiltä löytynyttä vanhaa kirjaa, olikohan sen nimi niinkin yksinkertainen kuin "Koti". Vaarini oli saanut sen vanhemmiltaan esikoisensa syntymän aikoihin 50-luvun alussa. Siinä oli kaikenlaisia neuvoja perhe-elämään, ja yllättävänkin nykyaikaisia juttuja lasten kasvatuksesta, esim painotettiin että lapselle ei saa valehdella kysymykseen "Mistä lapset tulevat" vaan on kerrottava asia totuudenmukasesti mutta ikätasosesti.
Se, mistä ketju tuli mieleen, oli kohta joka käsitteli lasten teini-iän yksiä "vaaroja" eli kuten kirjassa puhuttiin, itsesaastutusta :D Sen välttelyksi kehotettiin pitämään huoli että lapset nousee sängystä oikein reippaasti ylös heti herättyään ja ottavat mieluiten kylmiä suihkuja. Ja paljon tasapainoista hyvää ravintoa, mausteita ja kiihottavia makuja kehotettiin välttämään. Reilusti liikuntaa, mieluiten niin että lapsi tasaisesti päivän aikana saa fyysistä liikuntaa/työtä ja opintojen lukemista, ei joutilaisuutta. Ulkoilua suositeltiin niin paljon kuin vain mahdollista.
Liekö tuommoiset jutut sitten ollut tämänkin ketjun vanhemmilla - tai ainakin heidän isovanhemmillaan ja siitä vanhemmille mielikuvaksi jäänyt oikeasta tavasta elää, että vältetään ruuissa turhaa maustamista ja lapset heti ylös ja töihin. Ettei lapsi saa päähänsä moista itsesaastutuksen iloa...
En enää suorita kaikkea pilkkua viilaten, vaan saatan oikaista sieltä, missä aita on matalampi. Lapsuudessa haravoitiin lehdet vimpan päälle, eikä yhtään saanut jättää. Tai jos poimittiin marjoja, niin piti noukkia ihan jokainen. Siivotessa piti pyyhkiä pölyt joka paikasta, joka viikko. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Olen opetellut tästä täydellisyydentavoittelusta pois. Asiat hoituu suurpiirteisemminkin, eikä mitään pahaa tapahdu, eikä kukaan rankaise, jos ottaa löysemmin rantein. Näin aikaa ja voimia jää mukavampaan tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholin juonti lasten seurassa. Sitä tehtiin surutta ja tapeltiin kännissä, me lapset jouduttiin vaan olemaan mukana eikä yleensä saatu edes mehua tms. ja piti pönöttää jossain olohuoneessa kuuntelemassa aikuisten kännijorinoita. Itse olen sitä mieltä että lasten kanssa ei vedetä övereitä, alkoholia vaan kohtuudella ja aina pitää siitäkin huoli että lapsilla jotain ajanvietettä, eikä vaan raahata niitä mukaan kun ei ole lapsenvahtia.
Toisaalta alkoholi ei saisi olla myöskään tabu. Vanhempani olivat raivoraittiita, eikä alkoholista puhuttu. Tästä puhumattomuudesta johtuen sain käsityksen, että alkoholi on jotain hirveän väärää ja syntistä. Eikä edes ollut kyseessä vl-perhe... Teini-iässä näitä rajoja sitten tulikin koeteltua urakalla, vanhemmilta salassa totta kai. Olisin kuollut häpeästä, jos olisin jäänyt kiinni. Onneksi ei tapahtunut mitään, sillä en olisi voinut soittaa vanhempiani apuun. Jälkeen päin olen miettinyt, että ehkä he arvasivatkin, mutta eivät vaan koskaan sanoneet mitään, koska tabu mikä tabu.
Samoin, ja pennut olivat tuolloin pakkoulkoilemassa. Perinteet kunniaan. - pari 70-luvulla syntynyttä