Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut koskaan mitään haittaa siitä, että oppi tekemään kaikenlaisia töitä, päinvastoin.

Työelämässä on eduksi, että on ahkera, oma-aloitteinen ja aikaansaava.

Mutta se on sairasta, jos ei osaa pitää lomaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt sen kummemmin ns. vanhempaa väkeä mollaamatta, musta tuntuu, että joskus aikoinaan kaikki on tehty vain siksi, "koska näin pitää/ei pidä tehdä" vaikkei siitä ole selkeää hyötyä. 

Esim. teininä sain joltain lahjaksi jonkun tuoksuynttilän, jotka olivat silloin iso juttu, ja isäni tuli ihmeissään huoneeseeni ja sanoi "nythän on syyskuu" oli siis sitä mieltä, että kynttilöitä poltetaan vain jouluna. Otti kynttiläni pois ja vielä myöhemmin tullessani alakertaan sanoi "jouluna voit sitten polttaa". Eli ei ollut edes paloturvallisuus kyseessä, kuin jos joulukuussa niin saisin tehdä, plus että olin n. 16v eli osasin ihan käsitellä tulitikkuja itse. 

Äitini oli aikoinaan aivan järkyttynyt, kun mainitsin parikymppisenä käyneeni kauniina kesäpäivän kaverin kanssa terassilla, koska kyseessä oli tiistai. Ei auttanut se, että olin kesälomalla ja että tein muutenkin vuorotyötä, enkä ollut siis missään ma-pe aikataulussa. Tiistaina vaan ei "kuulu" hänen mielestään juoda edes yhtä siideriä.

Isoäidilläni taas oli kavalkadi erilaisia sääntöjä, kuten esim. se, että ruokaillessa ei saa juoda. Juomalasi oli siis pöydässä, mutta siihen ei saanut koskea, ennen kuin oli lautanen tyhjä. Kerran kysyin mistä tämä johtuu, sillä missään muualla tällaista sääntöä ei ollut. Kuulemma siksi,  koska niin ei "kuulu" tehdä ja näin hänen isänsä oli aikanaan opettanut. Myöhemmin opin, että joskus pula-aikana oli myytti siitä, että juominen jotenkin laimentaa ravintoaineita, joten siksi juomista tulee ruokaillessa välttää. Tässäkään ei ollut mitään järkeä, sillä sen lasin sai heittää vaikka ykkösellä alas sekunnin päästä siitä, kun lautanen oli tyhjä. Hän vaan oli tällaisen asian oppinut, eikä ollut koskaan sitä itse kyseenalaistanut. 

Elämä on varmaan aikoinaan ollut yhtä sääntöilyä, kun on kokoajan miettinyt miten "kuuluu" tehdä, vaikka ei ole kukaan katsomassa, tai muulla tavalla tekemisestä ei ole mitään haittaa. 

 

Tiedän yhden henkilön, joka ei juo mitään, kun syö. Väitti, että ruoansulatus ei toimi kunnolla, kun neste laimentaa vatsahappoja.

Olen eri kirjoittaja, mutta noin meille opetti yläasteen kotitalousopettaja 70-luvulla. En tosin ole noudattanut hänen opetustaan.

En osaa sanoa, mistä tuo noin viisikymppinen mieshenkilö oli tuon idean saanut. Oli myös kasvissyöjä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten paljon tässä ketjussa mollataan äitejä, jotka ovat raataneet saadakseen lapsilleen terveellistä ruokaa. Ei varsinkaan ennen ollut varaa ostaa avokaadoja ja pensasmustikoita lähikaupasta, vaan itse oli poimittava marjat.

Marjastaa ei olisi saanut eikä soppaakaan keittää, olisi pitänyt sen sijaan leikkiä lasten kanssa.

Marjoja ei saanut syödä silloin kun ne olivat parhaimmillaan eli tuoreena. Eikä niitä saanut syödä pakastimesta syksyllä ja talvella, ettei ne vaan lopu kesken. Lopulta ne syötiin keväällä kauhealla paniikilla, kun piti saada pakastimeen tilaa uusille marjoille.

Itseleivottua pullaa syötiin usein ja paljon, jopa useita kertoja päivässä. Hedelmiä ostettiin hyvin harvakseltaan, kasviksia vain jonkun kerran kesässä, eikä koskaan talvella. Juurekset oli omasta takaa. Tämä siis 90-luvulla. Marjat syötiin yksinomaan sopan ja mehun muodossa. Kai niistäkin jotain vitamiineja sai. Nykyään törsään tuoreisiin hedelmiin ja kasviksiin myös muulloin kuin sesonkiaikana. Toki ymmärrän, ettei tähän ole kaikilla vara vielä tänäkään päivänä.

Leipää oli aina tasan kahdenlaista, hiivaleipää ja rieskaa. Hyvää, mutta ajan mittaan niihin kyllästyi. Ei ollut joulu- tai pääsiäislimppuja, paahtoleipää ym. tai jostain syystä edes ruisleipää. Joskus kaupasta tuotiin ranskanleipää ja se oli niin hyvää, että olisin voinut syödä yksin koko leivän.

Isoja pakastearkkuja oli kaksi ja molemmissa oli aina ruokaa viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Äiti halusi ostaa esimerkiksi voita tai juustoa 10 kpl kerralla, mitkä laitettiin pakkaseen marjojen ja leipomusten joukkoon. Meillä on vain yksi pakastin ja senkin yritän pitää mukavan väljänä.

Einekset oli lapsuudessa täysin pannassa, enkä saanut syödä edes muroja. Joskus äiti heltyi ostamaan muroja tarjoussäkillisen, mutta ne oli niin pahoja, etten kyennyt syömään. Uusista muroista en voinut edes haaveilla, kun edellisetkin oli syömättä ja ruokaa ei saa heittää pois. Nyt aikuisena syön hyviä muroja vaikka monta kupillista päivässä :)

Ravintolassa ei käyty koskaan, ei edes matkoilla. Kävin ekan kerran hampurilaisella ala-asteella luokkaretkellä. Oikeassa ravintolassa kävin vasta aikuisena.

Uusia ruokalajeja tai reseptejä ei kokeiltu, vaan kaikki valmistettiin aina samalla tavalla. Veljestäni tulikin ihan hirveän nirso aikuinen, joka ei uskalla maistaa mitään uutta ruokaa. Minä päinvastoin harvoin teen kahta kertaa samalla reseptillä ja aika paljon osaan jo varioida omia reseptejä. Vanhemmillani on edelleen tänä päivänä käytössä samat reseptit, joita ei todella ole montaa kappaletta.

Ylläoleva viesti on varmaankin vitsi.

Ei meilläkään tehty lasten kanssa mitään ja aina oli kiire pois. No uimassa käytiin äidin kanssa, mutta sekin loppui kun oltiin n. 10v. Meillä ei koskaan pelattu lautapelejä tai mitään muutakaan. Joskus kävin äidin kanssa kaupassa ja telkkaria katseltiin porukalla. Varsinkin äitini on aina suhtautunut jotenkin halveksivasti siihen, kun jotkut ovat liikkeellä koko perheenä. Naureskelee aina jos joku Terttu on käynyt vaikkapa kiipeilemässä poikansa kanssa tms, että miten noikin tollasta, menisivät hakkaamaan halkoja niin siinähän sitä liikuntaa on.

Meillä oli joku sääntö sitä koskien, että vessan oven piti olla kiinni. Mitään selkeää syytä en tälle koskaan kuullut, mutta aina suututtiin jos ovi oli vahingossa jäänyt auki. 

Vanhempani eivät toivottaneet "huomenta", vaan hymähtivät "hmh". Tämä käytäntö jatkui, vaikka aikuisena otin tavakseni toivottaa heille huomenet kunnolla enkä vastata hymähdyksellä. :D 

Sen jälkeen kun oli muuttanut lapsuudenkodista pois, oma huone piti tyhjentää täysin ja siivota se myös. Rahaa ei meinannut saada edes lainaksi, en muista että vanhempani olisivat kertaakaan ostaneet minulle esim. ruokakassia opiskeluaikoina, vaikka tiesivät miten tiukilla elän. 

Vierailija kirjoitti:

Ylläoleva viesti on varmaankin vitsi.

Ei meilläkään tehty lasten kanssa mitään ja aina oli kiire pois. No uimassa käytiin äidin kanssa, mutta sekin loppui kun oltiin n. 10v. Meillä ei koskaan pelattu lautapelejä tai mitään muutakaan. Joskus kävin äidin kanssa kaupassa ja telkkaria katseltiin porukalla. Varsinkin äitini on aina suhtautunut jotenkin halveksivasti siihen, kun jotkut ovat liikkeellä koko perheenä. Naureskelee aina jos joku Terttu on käynyt vaikkapa kiipeilemässä poikansa kanssa tms, että miten noikin tollasta, menisivät hakkaamaan halkoja niin siinähän sitä liikuntaa on.

Oma isäni pudisteli päätään sille, kun kaverini kävi aikuisenakin säännöllisesti vaeltamassa Lapissa isänsä kanssa. Ei kuulemma ollut normaalia sellainen. No juu, oma isäni taas vältteli kaikkea yhteistä puuhaa ja jos piti katsoa yhdessä vaikka joku dvd, katsoi sen sillä aikaa yksin kun minä saunoin/nukuin/olin ulkona eli...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 80-luvun puolivälissä, vanhempani 50-luvun alkupuolella. Meillä oli sellaista, että vanhempani viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa töitä tehden. Kumpikin oli kokopäivätyössä, äitini teki kolmivuoroa. Asuimme maalla omakotitalossa jossa oli iso puutarha. Vanhempani viettivät varhaislapsuudessani kaikki päivät kasvimaata kitkien tai puutarhahommia tehden, jos eivät sitten olleet polttopuiden teossa, siivoamassa, kunnostamassa rakennuksia, siistimässä metsää jne. Heiltä ei juuri liiennyt aikaa ihan vain olla meidän lasten kanssa, tai jos olikin, niin se oli jokin lyhyt hetki. Kyllä meidän kanssa käytiin joka kesä esim. huvipuistossa, Puuhamaassa, uimarannalla jne. mutta sellainen kiireetön yhdessäolo puuttui. Jos lähdettiin vaikka lähimpään kaupunkiin, sieltäkin oli jollain tavalla kiire pois jotain tekemään. Äitini esim. sanoi aina, että pitää lähteä kotiin tekemään/lämmittämään isälle ruokaa (ihmettelin jo lapsena, että eikö aikuinen mies voi sitä itse tehdä!).

Ei ollut sellaista, että aamulla mietittiin mitä tänään tehtäisiin, tai ihan ex tempore vaikka pelattu lautapelejä, lähdetty piknikille tai jotain. Sellaista pakotonta, kiireetöntä yhdessäoloa ei ollut, vaan koko ajan piti olla tekemässä jotain, niinkuin oltaisiin oltu jotain muurahaisia. 

Vanhempani ovat nyt jo lähemmäs 70-vuotiaita, mutta sama touhu jatkuu edelleen. Äitini on haalinut itselleen joukon vapaaehtoistyötä. 

Vanhempieni käytöstä tosin selittänee kasvatus ainakin siltä osin, että muistan äitini joskus sanoneen joutuneensa lapsena piilottelemaan lainaamiaan nuortenromaaneja, koska hänen perheessään oltiin sitä mieltä, että lukeminen on laiskottelua. 

Jos minulla on joskus lapsia, aion viettää heidän kanssaan säännöllisesti kiireetöntä aikaa, jolloin olen heille läsnä. Aion järjestää yllätysaktiviteetteja, tai sitten ihan vain hetken mielijohteesta mennä vaikka puistoon tai leffaan tai pelata lautapelejä. En aio tulla sellaiseksi, että kaikki vapaa-ajan kanssakäyminen lasteni kanssa tapahtuu jostain kasvimaan laidalta huudellen tai että lapset joutuvat pyörimään jossain risusavotassa päiväkausia kesälomallaan. 

Noin tekivät suuret ikäluokat, jotka ovat nyt eläkkeellä ja kohta soten vaivoina.

Maat ja metsät on hoidettu ja hoidetaan vieläkin, jotta jotakin ehkä jäisi jälkipolvillekin.

Pihat hoidettu ja marjat poimittu nytkin pensaista ja metsistä. Niitä riittää vielä lapsillekin.

Koronaa on piiloteltu keväästä lähtien ja joudutaan piilottelemaan edelleen, koska nuoremmat haluavat toteuttaa itseään ja matkustaa koronamaihin. Sieltä sitten tullaan koronalinkoina koti-Suomeen. Seuraavaksi alkavat syyttelemään vanhempia, jos näkevät heitä ruokakaupoissa, apteekeissa tai syrjäisillä lenkkipoluilla. "Ovat niin tottelemattomia nuo 70+ tai yleensäkin vanhemmat ihmiset."

STM:n Varhila piti hyvänä sitä, että nyt ovat nuoremmat saaneet Koronan, koska kestävät sitä paremmin. Ruotsin Tegnell taas piti sitä huonona asiana, koska nuoret liikkuvat paljon ja levittävät sitä siksi myös vanhempiin ihmisiin, vaikka nämä kuinka yrittävät pysyä eri paikoissa. Eli hakevat "järkeä" vaikkapa metsistä ja lenkkipoluilta.

Näyttää siltä, että eri sukupolvet toteuttavat itseään eri tavoilla arvojensa, mahdollisuuksiensa, ominaisuuksiensa ja kykyjensä mukaan. Aikakausi on nyt eri kuin 1970-1980 luvulla. Kun suuren ikäluokan nuoret lähtivät "maailmalle", kotoa saattoi saada mukaan 50 mk ja viltin. Sen jälkeen ei edes iletty rahaa pyytää vanhemmilta. Kovaa oli. Ei ole ihme, että ovat tehneet kaikkensa, että jatkossa olisi lapsilla helpompaa.

Usein esimerkin voimalla saatiin/saadaan lapsien kanssa parempia tuloksia aikaan kuin käskemällä. Lapsista tuli oma-aloitteisia. Ei ollut kenelläkään vapaa-ajan ongelmia eikä masennuksesta puhuttu missään. Ilmapiiri oli positiivinen, oli iloa ja naurua.

Suurten ikäluokkien Ihmiset ovat tehneet lastensa eteen kaiken mahdollisen. Lapset on koulutettu/kouluttautuneet ja ovat hyvissä ammateissa. Lasten kanssa on harrastettu ja kuskattu ympäriinsä eli jo silloin oltiin harrastuksissa todella paljon mukana. Nyt sitten nämä jälkeläiset valittavat ja ovat saaneet traumoja lapsuuden "kovista" kokemuksista.

Tuliko kuitenkin näistäkin lapsista omatoimisempia ja itsenäisempiä kuin tulee myöhemmistä sukupolvista, joilta ei ehkä haluta/edellytetä osallistumista perheen töihin samalla tavalla kuin aikaisemmilta sukupolvilta? Yhdessäoloa on myös se, että tehdään yhdessä töitä.

"Masennuksesta ei puhuttu missään. Ilmapiiri oli positiivinen, oli iloa ja naurua."  Ei puhuttu, kun ajan ja maan tapa oli se, että ongelmista vaiettiin kuoliaaksi. Ei se tarkoita sitä, etteikö masennusta ja muitakin mielenterveysongelmia ollut ihan yhtä lailla. Se jos mikä on positiivista kehitystä, että nykyään näistä voi jo puhua, ja kynnys avun hakemiseen on madaltunut.  Ei tarvitse kärsiä hiljaa sisimmässään.

"Yhdessäoloa on myös se, että tehdään yhdessä töitä." 

Lasten ei tarvitse tehdä työtä. Sen aika on myöhemmin. Lapset ovat lapsia, ja heidän työkseen riittää leikki, koulunkäynti ja se, että opettelee pärjäämään tässä maailmassa. Kaikkien toki tulee hoitaa kotiaskareita ikänsä ja kykyjensä mukaisesti, mutta lapsilla ei ole mitään pakkoa viettää kesäänsä raataen. 

Lapsuudenkodissa piti elää vailla minkäänlaista hellyyttä: en muista että olisin ollut sylissä sen jälkeen kun menin eskariin, enkä muista saaneeni koskaan halausta vanhemmiltani. Edes silloin kun olin oikeasti sellaisen tarpeessa, toisen vanhempani kuoltua, en saanut minkäänlaista lohdutusta. Yksin itkin huoneessani 9-vuotiaana päiväkausia. Koulukiusaamiseen ei myöskään puututtu, vaikka opettajaltakin siitä tuli viestiä. 

Oma 7-vuotiaani kiehnää mielellään sylissä, halailee ja pussailee myös. Aion pitää hänet lähelläni niin kauan kun hän itse sitä haluaa. Kamala ajatuskin, etten esim. lohduttaisi häntä, jos mieheni kuolisi!!

Vierailija kirjoitti:

Onko Vauva.fi-palstalla 70-vuotiaita vanhuksia??? Eikö eläkeläisille löydy parempaa tekemistä kuin roikkua perheenäitien ja perheenisien keskustelupalstoilla? Eikö eläkeläisille ole omia keskustelupalstoja? Tosin vuonna 2016 Intiassa on 70-vuotias nainen synnyttänyt ensimmäisen lapsensa hedelmällisyyshoidoilla. Lapsen isä oli tuolloin 79-vuotias: https://yle.fi/uutiset/3-8875329   Sairasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1929 - voi taivas!!! Noin sata vuotta sitten. Saanko kysyä, kuinka vanha itse olet ja miksi olet Vauva.fi-keskustelupalstalla???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, te joiden vanhemmilla oli siivoushulluus, minkä ikäluokan vanhemmat?

Omani ovat syntyneet -57, eli mietin oliko joku heidän juttu, sillä aika yleistä näkyy olevan.😂

1929

Hei, mun vanhemmat on syntyneet 1923 ja 1926, oma ikä on 55. Ja täällä palstailen, tuskin edes olen vanhin kirjoittelija

Olen itsekin 55. Kyllä tällä palstalla on ollut seitsemänkymppisiä kirjoittajia.

Aihe vapaa ei koko 22-vuotisen olemassaolonsa aikana ole koskaan keskittynyt vauvoihin. Tämä on Aihe vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 80-luvun puolivälissä, vanhempani 50-luvun alkupuolella. Meillä oli sellaista, että vanhempani viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa töitä tehden. Kumpikin oli kokopäivätyössä, äitini teki kolmivuoroa. Asuimme maalla omakotitalossa jossa oli iso puutarha. Vanhempani viettivät varhaislapsuudessani kaikki päivät kasvimaata kitkien tai puutarhahommia tehden, jos eivät sitten olleet polttopuiden teossa, siivoamassa, kunnostamassa rakennuksia, siistimässä metsää jne. Heiltä ei juuri liiennyt aikaa ihan vain olla meidän lasten kanssa, tai jos olikin, niin se oli jokin lyhyt hetki. Kyllä meidän kanssa käytiin joka kesä esim. huvipuistossa, Puuhamaassa, uimarannalla jne. mutta sellainen kiireetön yhdessäolo puuttui. Jos lähdettiin vaikka lähimpään kaupunkiin, sieltäkin oli jollain tavalla kiire pois jotain tekemään. Äitini esim. sanoi aina, että pitää lähteä kotiin tekemään/lämmittämään isälle ruokaa (ihmettelin jo lapsena, että eikö aikuinen mies voi sitä itse tehdä!).

Ei ollut sellaista, että aamulla mietittiin mitä tänään tehtäisiin, tai ihan ex tempore vaikka pelattu lautapelejä, lähdetty piknikille tai jotain. Sellaista pakotonta, kiireetöntä yhdessäoloa ei ollut, vaan koko ajan piti olla tekemässä jotain, niinkuin oltaisiin oltu jotain muurahaisia. 

Vanhempani ovat nyt jo lähemmäs 70-vuotiaita, mutta sama touhu jatkuu edelleen. Äitini on haalinut itselleen joukon vapaaehtoistyötä. 

Vanhempieni käytöstä tosin selittänee kasvatus ainakin siltä osin, että muistan äitini joskus sanoneen joutuneensa lapsena piilottelemaan lainaamiaan nuortenromaaneja, koska hänen perheessään oltiin sitä mieltä, että lukeminen on laiskottelua. 

Jos minulla on joskus lapsia, aion viettää heidän kanssaan säännöllisesti kiireetöntä aikaa, jolloin olen heille läsnä. Aion järjestää yllätysaktiviteetteja, tai sitten ihan vain hetken mielijohteesta mennä vaikka puistoon tai leffaan tai pelata lautapelejä. En aio tulla sellaiseksi, että kaikki vapaa-ajan kanssakäyminen lasteni kanssa tapahtuu jostain kasvimaan laidalta huudellen tai että lapset joutuvat pyörimään jossain risusavotassa päiväkausia kesälomallaan. 

Noin tekivät suuret ikäluokat, jotka ovat nyt eläkkeellä ja kohta soten vaivoina.

Maat ja metsät on hoidettu ja hoidetaan vieläkin, jotta jotakin ehkä jäisi jälkipolvillekin.

Pihat hoidettu ja marjat poimittu nytkin pensaista ja metsistä. Niitä riittää vielä lapsillekin.

Koronaa on piiloteltu keväästä lähtien ja joudutaan piilottelemaan edelleen, koska nuoremmat haluavat toteuttaa itseään ja matkustaa koronamaihin. Sieltä sitten tullaan koronalinkoina koti-Suomeen. Seuraavaksi alkavat syyttelemään vanhempia, jos näkevät heitä ruokakaupoissa, apteekeissa tai syrjäisillä lenkkipoluilla. "Ovat niin tottelemattomia nuo 70+ tai yleensäkin vanhemmat ihmiset."

STM:n Varhila piti hyvänä sitä, että nyt ovat nuoremmat saaneet Koronan, koska kestävät sitä paremmin. Ruotsin Tegnell taas piti sitä huonona asiana, koska nuoret liikkuvat paljon ja levittävät sitä siksi myös vanhempiin ihmisiin, vaikka nämä kuinka yrittävät pysyä eri paikoissa. Eli hakevat "järkeä" vaikkapa metsistä ja lenkkipoluilta.

Näyttää siltä, että eri sukupolvet toteuttavat itseään eri tavoilla arvojensa, mahdollisuuksiensa, ominaisuuksiensa ja kykyjensä mukaan. Aikakausi on nyt eri kuin 1970-1980 luvulla. Kun suuren ikäluokan nuoret lähtivät "maailmalle", kotoa saattoi saada mukaan 50 mk ja viltin. Sen jälkeen ei edes iletty rahaa pyytää vanhemmilta. Kovaa oli. Ei ole ihme, että ovat tehneet kaikkensa, että jatkossa olisi lapsilla helpompaa.

Usein esimerkin voimalla saatiin/saadaan lapsien kanssa parempia tuloksia aikaan kuin käskemällä. Lapsista tuli oma-aloitteisia. Ei ollut kenelläkään vapaa-ajan ongelmia eikä masennuksesta puhuttu missään. Ilmapiiri oli positiivinen, oli iloa ja naurua.

Suurten ikäluokkien Ihmiset ovat tehneet lastensa eteen kaiken mahdollisen. Lapset on koulutettu/kouluttautuneet ja ovat hyvissä ammateissa. Lasten kanssa on harrastettu ja kuskattu ympäriinsä eli jo silloin oltiin harrastuksissa todella paljon mukana. Nyt sitten nämä jälkeläiset valittavat ja ovat saaneet traumoja lapsuuden "kovista" kokemuksista.

Tuliko kuitenkin näistäkin lapsista omatoimisempia ja itsenäisempiä kuin tulee myöhemmistä sukupolvista, joilta ei ehkä haluta/edellytetä osallistumista perheen töihin samalla tavalla kuin aikaisemmilta sukupolvilta? Yhdessäoloa on myös se, että tehdään yhdessä töitä.

Hilipati hippan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa piti elää vailla minkäänlaista hellyyttä: en muista että olisin ollut sylissä sen jälkeen kun menin eskariin, enkä muista saaneeni koskaan halausta vanhemmiltani. Edes silloin kun olin oikeasti sellaisen tarpeessa, toisen vanhempani kuoltua, en saanut minkäänlaista lohdutusta. Yksin itkin huoneessani 9-vuotiaana päiväkausia. Koulukiusaamiseen ei myöskään puututtu, vaikka opettajaltakin siitä tuli viestiä. 

Oma 7-vuotiaani kiehnää mielellään sylissä, halailee ja pussailee myös. Aion pitää hänet lähelläni niin kauan kun hän itse sitä haluaa. Kamala ajatuskin, etten esim. lohduttaisi häntä, jos mieheni kuolisi!!

Tästä tuli mieleen huomio, jonka joskus tein. Tarkkailtuani 70-luvulla syntyneitä ja sitä nuorempia  vanhempia, he ovat sanoneet lapsiaan kullaksi tai rakkaaksi, tai esim. lopettaneet puhelun sanomalla "olet rakas". Jotkut kaverit (80-luvulla syntyneitä) ovat vilpittömästi sanoneet kaipaavansa lapsiaan kun on oltu vaikka jossain reissussa ja erossa lapsista pari päivää. 

Omat 50-luvulla syntyneet vanhempani ja heidän samanikäiset ystävänsä eivät puhuneet näin. En muista vanhempieni koskaan sanoneen minusta, että "rakas". 

Tämä on minusta tosi iso ja positiivinen muutos. <3

Netju pääsi iltapulun jutuksi. Varokaa mitä kirjoitatte, olette toimittajille juttuaiheita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut koskaan mitään haittaa siitä, että oppi tekemään kaikenlaisia töitä, päinvastoin.

Työelämässä on eduksi, että on ahkera, oma-aloitteinen ja aikaansaava.

Mutta se on sairasta, jos ei osaa pitää lomaa. 

Usein sellaiset ihmiset ovat niitä, jotka eivät välitä esim. lukemisesta eikä edes vähäisestäkään oleilemisesta. Ovat kukonlaulun aikaan ylhäällä ja illalla aikaisin nukkumassa. Tykkäävät kokkailusta, jatkuvasta siivoamisesta ja marjanpoiminnasta. Joillakin on tuon lisäksi vieläpä liikunta ns. veressä, mutta kaipa sen voi laskea lomailuksi.

Itse olen oppinut kovaan työntekoon lapsuuden kodissa ja siitä on ollut hyötyä työelämässä, mutta vapaa-ajalla mieluiten vähän neulon ja ompelen sekä usein laiskottelen lukien paljon. Teen kyllä perheen äitinä välttämättömän ja vähän enemmänkin. Lenkilläkin pyrin käymään hyötyliikunnan ohella aina kun innostun.

Itsensä tuntee todella laiskaksi, kun näkee näitä pysähtymättömiä työmuurahaisia, jotka eivät osaa olla hetkeäkään rauhassa. Työnteko näyttää heille oleva samalla myös harrastus. Ovat kadehdittavan virkeitä. Mistä tuo energia?

Nyt kun ihmiset yrittävät tyhjentää Suomen metsät ja suot marjoista, pakastearkut pursuavat vielä seuraavanakin kesänä. Etenkin jos pitävät kaiken itse. Monet näyttävät kilpailevan sillä, kuka on poiminut eniten jos mitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa piti elää vailla minkäänlaista hellyyttä: en muista että olisin ollut sylissä sen jälkeen kun menin eskariin, enkä muista saaneeni koskaan halausta vanhemmiltani. Edes silloin kun olin oikeasti sellaisen tarpeessa, toisen vanhempani kuoltua, en saanut minkäänlaista lohdutusta. Yksin itkin huoneessani 9-vuotiaana päiväkausia. Koulukiusaamiseen ei myöskään puututtu, vaikka opettajaltakin siitä tuli viestiä. 

Oma 7-vuotiaani kiehnää mielellään sylissä, halailee ja pussailee myös. Aion pitää hänet lähelläni niin kauan kun hän itse sitä haluaa. Kamala ajatuskin, etten esim. lohduttaisi häntä, jos mieheni kuolisi!!

Sama täällä. Ei ikinä mitään hellittelyä, ei sanoin eikä elein. Nyt aikuisena fyysinen kosketus vanhempiin tuntuu jopa epämiellyttävältä, jos esim. käsi osuu vahingossa. En muista kummankaan koskaan sanoneen rakastavansa minua. Meillä kehuttiin vain koulumenestyksestä, eli arvosanoista 9-10. Joskus kehuttiin myös harrastuksista, jos esitys meni hyvin.

Hauska tuo toinen, kenen kotona ei sanottu huomenta vaan vain hymähdettiin. Meillä oli ja on edelleen ihan sama juttu. Ei myöskään osata sanoa kunnolla moi tai heippa.

Vierailija kirjoitti:

En "etsi matoja" topz-puikoilla lapsiltani IKINÄ.

Äitini oli jotenkin yksinkertainen. Haukkui ja solvasi, että hygieniasta täytyy pitää huolta, mutta ei koskaan kertonut mitä se tarkoittaa. Meillä ei ollut edes hammasharjoja ennen kuin vasta joskus 10-v. Ei antanut siteitä, deodoranttia jne. Tunsi paremmuutta kun itsellään oli, mutta niitä ei saanut.

Kauheinta oli, että hän vielä yläasteikäisenä pakotti meidät polviensa päälle makaamaan ja etsi kovakouraisesti topz-puikolla koukkien kihomatoja. Tätä tehtiin sitten monta viikkoa jos joltakulta niitä löytyi. Matolääkettä ei tietenkään ostettu, kallista! Sisarukset seisoivat vieressä katsomassa tätä supernöyryyttävää hetkeä ja kommentoivat karvoja ym. Äitinikin haukkui minua karvapers***. Ja valitin kipua, niin tiuskaisi "älä valita ja totu kipuun! Synnytys on kivuliasta!"

Olen syntynyt v. 82.

Mitä mä just luin? Vastuuseen tollainen vanhempi pitäisi saattaa teoistaan! Mun vanhin täytti juuri 14 vuotta. En edes pystyisi tekemään mitään tuollaista, hän peittoaisi mut mennen tullen ja tietää oikeutensa. 12-vuotiaana alkoi käydä yksin suihkussa omasta tahdostaan - miten joku voi rikkoi lapsensa yksityisyyttä kaivamalla pehvaa toz-puikolla? Toi on väkivaltaa.

Silloin oli pakko olla hiljaa kun telkkarista tuli Urheiluruutu, joku tietoisku,ja lotto. Isä hiljentyi ottamaan numerot talteen ja joskus sain kunniatehtävän toimia tarkastajana. Tämä on kyllä oikeastaan harmi, että on jäänyt itse aikuisena perheenäitinä tekemättä, sillä se harras tunnelma, odottava jännitys ja joskus jopa voitto! tuotti iloa isälle, myös kuponkien täyttäminen ja pähkäily mitä numeroita laitetaan, syntymäpäivänumerot tai jotkut onnennumerot. Eli kiitos lotto ja veikkaus, vaikkei tullut miljoonia niin monia ihania perhemuistoja tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 80-luvun puolivälissä, vanhempani 50-luvun alkupuolella. Meillä oli sellaista, että vanhempani viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa töitä tehden. Kumpikin oli kokopäivätyössä, äitini teki kolmivuoroa. Asuimme maalla omakotitalossa jossa oli iso puutarha. Vanhempani viettivät varhaislapsuudessani kaikki päivät kasvimaata kitkien tai puutarhahommia tehden, jos eivät sitten olleet polttopuiden teossa, siivoamassa, kunnostamassa rakennuksia, siistimässä metsää jne. Heiltä ei juuri liiennyt aikaa ihan vain olla meidän lasten kanssa, tai jos olikin, niin se oli jokin lyhyt hetki. Kyllä meidän kanssa käytiin joka kesä esim. huvipuistossa, Puuhamaassa, uimarannalla jne. mutta sellainen kiireetön yhdessäolo puuttui. Jos lähdettiin vaikka lähimpään kaupunkiin, sieltäkin oli jollain tavalla kiire pois jotain tekemään. Äitini esim. sanoi aina, että pitää lähteä kotiin tekemään/lämmittämään isälle ruokaa (ihmettelin jo lapsena, että eikö aikuinen mies voi sitä itse tehdä!).

Ei ollut sellaista, että aamulla mietittiin mitä tänään tehtäisiin, tai ihan ex tempore vaikka pelattu lautapelejä, lähdetty piknikille tai jotain. Sellaista pakotonta, kiireetöntä yhdessäoloa ei ollut, vaan koko ajan piti olla tekemässä jotain, niinkuin oltaisiin oltu jotain muurahaisia. 

Vanhempani ovat nyt jo lähemmäs 70-vuotiaita, mutta sama touhu jatkuu edelleen. Äitini on haalinut itselleen joukon vapaaehtoistyötä. 

Vanhempieni käytöstä tosin selittänee kasvatus ainakin siltä osin, että muistan äitini joskus sanoneen joutuneensa lapsena piilottelemaan lainaamiaan nuortenromaaneja, koska hänen perheessään oltiin sitä mieltä, että lukeminen on laiskottelua. 

Jos minulla on joskus lapsia, aion viettää heidän kanssaan säännöllisesti kiireetöntä aikaa, jolloin olen heille läsnä. Aion järjestää yllätysaktiviteetteja, tai sitten ihan vain hetken mielijohteesta mennä vaikka puistoon tai leffaan tai pelata lautapelejä. En aio tulla sellaiseksi, että kaikki vapaa-ajan kanssakäyminen lasteni kanssa tapahtuu jostain kasvimaan laidalta huudellen tai että lapset joutuvat pyörimään jossain risusavotassa päiväkausia kesälomallaan. 

Noin tekivät suuret ikäluokat, jotka ovat nyt eläkkeellä ja kohta soten vaivoina.

Maat ja metsät on hoidettu ja hoidetaan vieläkin, jotta jotakin ehkä jäisi jälkipolvillekin.

Pihat hoidettu ja marjat poimittu nytkin pensaista ja metsistä. Niitä riittää vielä lapsillekin.

Koronaa on piiloteltu keväästä lähtien ja joudutaan piilottelemaan edelleen, koska nuoremmat haluavat toteuttaa itseään ja matkustaa koronamaihin. Sieltä sitten tullaan koronalinkoina koti-Suomeen. Seuraavaksi alkavat syyttelemään vanhempia, jos näkevät heitä ruokakaupoissa, apteekeissa tai syrjäisillä lenkkipoluilla. "Ovat niin tottelemattomia nuo 70+ tai yleensäkin vanhemmat ihmiset."

STM:n Varhila piti hyvänä sitä, että nyt ovat nuoremmat saaneet Koronan, koska kestävät sitä paremmin. Ruotsin Tegnell taas piti sitä huonona asiana, koska nuoret liikkuvat paljon ja levittävät sitä siksi myös vanhempiin ihmisiin, vaikka nämä kuinka yrittävät pysyä eri paikoissa. Eli hakevat "järkeä" vaikkapa metsistä ja lenkkipoluilta.

Näyttää siltä, että eri sukupolvet toteuttavat itseään eri tavoilla arvojensa, mahdollisuuksiensa, ominaisuuksiensa ja kykyjensä mukaan. Aikakausi on nyt eri kuin 1970-1980 luvulla. Kun suuren ikäluokan nuoret lähtivät "maailmalle", kotoa saattoi saada mukaan 50 mk ja viltin. Sen jälkeen ei edes iletty rahaa pyytää vanhemmilta. Kovaa oli. Ei ole ihme, että ovat tehneet kaikkensa, että jatkossa olisi lapsilla helpompaa.

Usein esimerkin voimalla saatiin/saadaan lapsien kanssa parempia tuloksia aikaan kuin käskemällä. Lapsista tuli oma-aloitteisia. Ei ollut kenelläkään vapaa-ajan ongelmia eikä masennuksesta puhuttu missään. Ilmapiiri oli positiivinen, oli iloa ja naurua.

Suurten ikäluokkien Ihmiset ovat tehneet lastensa eteen kaiken mahdollisen. Lapset on koulutettu/kouluttautuneet ja ovat hyvissä ammateissa. Lasten kanssa on harrastettu ja kuskattu ympäriinsä eli jo silloin oltiin harrastuksissa todella paljon mukana. Nyt sitten nämä jälkeläiset valittavat ja ovat saaneet traumoja lapsuuden "kovista" kokemuksista.

Tuliko kuitenkin näistäkin lapsista omatoimisempia ja itsenäisempiä kuin tulee myöhemmistä sukupolvista, joilta ei ehkä haluta/edellytetä osallistumista perheen töihin samalla tavalla kuin aikaisemmilta sukupolvilta? Yhdessäoloa on myös se, että tehdään yhdessä töitä.

"Masennuksesta ei puhuttu missään. Ilmapiiri oli positiivinen, oli iloa ja naurua."  Ei puhuttu, kun ajan ja maan tapa oli se, että ongelmista vaiettiin kuoliaaksi. Ei se tarkoita sitä, etteikö masennusta ja muitakin mielenterveysongelmia ollut ihan yhtä lailla. Se jos mikä on positiivista kehitystä, että nykyään näistä voi jo puhua, ja kynnys avun hakemiseen on madaltunut.  Ei tarvitse kärsiä hiljaa sisimmässään.

"Yhdessäoloa on myös se, että tehdään yhdessä töitä." 

Lasten ei tarvitse tehdä työtä. Sen aika on myöhemmin. Lapset ovat lapsia, ja heidän työkseen riittää leikki, koulunkäynti ja se, että opettelee pärjäämään tässä maailmassa. Kaikkien toki tulee hoitaa kotiaskareita ikänsä ja kykyjensä mukaisesti, mutta lapsilla ei ole mitään pakkoa viettää kesäänsä raataen. [/quo

Edellisillä vuosikymmenillä lapset osallistuivat työntekoon kukin kykyjensä mukaan ainakin maaseudulla. Olivat ainakin mukana. Ei heitä jätetty yksin kotiin, kun muut olivat pelloilla. Ei heidän tarvinnut raataa. Lapset myös leikkivät ja urheilivat paljon ihan kotipihalla tai naapureissa. Vapaa-aikaakin oli. Nykyisin työtavat maaseudullakin ovat muuttuneet, joten lapsia ei tarvita samanlaisissa töissä kuin ennen vanhaa.

Nykyisin lapsilla ei etenkään kaupungeissa ole mitään "järkevää" tekemistä kotona ellei lasketa huoneensa siivoamista ja roskien vientiä.

Lapset pärjäävät tässä maailmassakin paremmin, jos heillä on jotakin tekemistä; jos he oppivat kotonaankin jotakin hyödyllistä.

Suomessa ei ole ollut koskaan kyse mistään lapsityövoiman hyväksikäytöstä samalla tapaa kuin jossakin Aasiassa tai Intiassa jne. Siinä mielessä ei tarvitse muistuttaa lasten oikeuksista.

Masentuneisuudesta en muista kuulleeni tai nähneeni koskaan mitään juttuja, en televisiosta enkä lehdistä. Onko se enemmän etenkin tämän aikakauden ongelma, kun mikään ei riitä tai kaikkea on jo riittävästi eikä ole tavoitteita ja ihmissuhteita ei ole tai ne katkeavat; ollaan yksinäisiä.

Toki masentuneitakin on ollut aina ja aikuiset ovat noista asioista puhuneet, mutta lapset harvemmin olivat noista tietoisia.

On paljon sairauksia, joista ennen ei juurikaan yleisesti puhuttu eikä niistä edes tiedetty. Onhan niitä vielä nykyisinkin. Olisi outoa, ellei kymmenien vuosien aikana maailma ja toimintatavat muuttuisi.

Oli pakko viettää joulua ja syödä pahalta maistuvaa köyhien pula-ajan roskaa, kuten laatikoita, kinkkua, lipeäkalaa yms muutama päivä.

Sama pääsiäisenä, aina kuivaa lammasta ja mämmiä.

Hyi helvetti, kyllä kunnon medium-burger ja IPA - olut on paljon parempaa jouluna ja pääsiäisenä, kuin köyhien perinnemoskat.

Jos tarkoitat, ettei Suomessa lapsia sidottu kahlein kiinni tehtaisiin, olet oikeassa. Mutta kyllä Suomessakin käytettiin puhtaasti lapsityövoimaa, asia on hiukan vaiettu juttu. Kansallismuseon Suomi 100- näyttelyssä oli mm. Samuli Paulaharjun ottamia valokuvia 1920-luvulta joissa oli otettu kuvia pienistä lapsista erilaisissa töissä, esim. korjaamassa katuja.

Suomessa lasten osallistuminen työntekoon oli maaseudulla normaali osa lapsen elämää, varsinkin tilattomien lapset lähtivät kodin ulkopuolelle töihin 10-12 vuoden iässä, jopa aikaisemmin. Lapsityövoiman käyttö tehdasteollisuudessa Suomessa yleistyi ja lasten eli alle 15-vuotiaiden asema työelämässä nousi keskustelun aiheeksi 1800-luvun puolivälissä. Vuoden 1868 ja 1879 elinkeinolaki tekivät 12-vuotiaiden tehdastyön ja 12-18-vuotiaiden yötyön luvanvaraiseksi ja alle 15-vuotiaiden enimmäistyöaika oli 8 tuntia.

Oppivelvollisuuslaki säädettii 1921, osittain myös sen vuoksi, että sillä estettiin lapsityövoiman käyttö. Joskus vanhat ihmiset jotenkin romantisoivat sitä, kuinka ovat tehneet lapsesta asti ankarasti töitä. Kuitenkin suurin osa on jo sitä joukkoa, jotka ovat saaneet käydä koulua, oppineet lukemaan ja kirjoittamaan, toisin kuin vanhempansa.