Oma teinielämäsi vs. oman teinisi elämä

90-luku. Yritin pitää äitini hengissä, hän oli lapsuudestaan traumatisoitunut, vakavasti masentunut ja persoonallisuushäiriöinen. Pienemmät sisarukset otettiin huostaan, mikä teki äidistä itsetuhoisen. Hän kaatoi kaiken p*skan minun niskaani. Traumatisoiduin itsekin.

Isä oli alkoholisti ja lähti jo kun olin lapsi, häneen ei ollut yhteyttä. Joskus soitti kyllä kännipuheluita äidille, ja äiti pisti minut kuuntelemaan humalaista laulua ja pervoiluja.

Olin kateellinen kun kaverit lähtivät rimpsalle, minun piti vahtia äitiä, jos se taas yrittää itsaria enkä olekaan estämässä. Olin mukana psykan hoitokokouksissa, kun olisin halunnut olla nuori ja elää niin kuin muutkin. Kotona äiti hoki, miten hirveä ihminen minä olen ja syyllinen häneen pahaan oloonsa, enkä ansaitse elää, tällainen sontaläjä, josta ei koskaan tule mitään. Kukaan mieskään ei huoli tällaista lihavaa h uoraa.

Oma teini: nukkuu pitkään ja paiskoo välillä ovia. Narisee puhelimen mallista, joka ei ole uusin. Pitäisi saada taas uusia vaatteita kun Yohannakin saa. Välttelee kotitöitä parhaansa mukaan ja sotkee huonettaan. Ei reagoi kun pyytää tekemään jotain, tai sanoo ettei saa häiritä kun puhuu puhelimessa. Liihottaa ulkona myöhään, mutta pitää sovitusta kiinni.

Hän on yhtenä hetkenä maailman rakkain ja toisena rasittavin. Minusta on ihanaa, että hän saa elää normaalin nuoruuden, enkä jaksa "ragettaa" turhasta, kun näen miltä hän on säästynyt, ja miltä pahalta hän säästyy joka päivä. Ja miten terve kasvuympäristö tulee vaikuttamaan hänen tulevaisuuteensa ja mielensä eheyteen. Itse olin hänen iässään jo pahasti itsetuhoinen ja rikki, ja im-suunnitelma valmiina. En toipunut siitä koskaan täysin, vaikka ulkoisesti elämäni on ns. täydellistä.

Mulla ei ollut mitään harrastuksia. En ryypännyt mutta holhosin sammumispisteessä olevia kavereita kaupungilla.

Omat lapset harrastaa ja kilpailee aktiivisesti eikä ehdi lojua missään. Kuitenkin niillä on ystäviä ja kavereita 10x enemmän kuin minulla, harrastuksien kautta ympäri suomen ja lisäksi eri kouluista matkaan jääneitä385. Some auttaa siihen että harvemmin nähtävätkään ystävyyssuhteet eivät katkea vaan jatkuvat somen ylläpitämänä kunnes taas nähdään. Teinien aikatauluista johtuen ei ole heilläkään kännykkä kasvanut kiinni käteen. 

Tekivät mitä hölmöyksiä hyvänsä selkäni takana niin omat nuoret on kyllä 200% fiksumpia kuin ysärinuoret ikinä. 

Ei nuo ainakaan viinaa juo niin palio ja tytökkää ole semmosia lorttoja kun silloin kun itte olin teini. Se on hyvä se !

Muutin pois peruskoulun jälkeen, koska kotona oli väkivaltaa. 

Stressasin siis rahasta koko lukioaikani. Erityisesti keväät oli pahoja, kun asumistukea ei saanut kesäksi ja töitä oli pakko saada. 

Myönnän että olen varmaan oman nuoruuteni takia ihan liian löperö ollut omille teineille. Niiden ei oo pakko ollut mennä kesätöihin, maksan kaiken ja oon vähän liian suojeleva. Mulla kun puuttuu kokemus siitä, että mikä se on se oikea taso mitä vaatia. 

Onneksi puolisolla oli tavallinen teini-ikä ja onneksi mun lapset on fiksuja. 

Olin todella helppo teini, opiskelin kiltisti, mutta ihan keskiverto oppilas. Tosi paljon kavereiden kanssa vietettiin aikaa isolla porukalla, ikävuodet 15-19 meni aika siiderihuuruisissa viikonlopuissa, mutta todella hauskat muistot jäi. Meillä oli aina kuski, joka huolehti yöllä kotiin, joten porukoiden ei tarvinnut olla huolissaan.

Omia teinejä ollut 3 ja lapsipuoli oli heistä hankalin tuossa 17v paikkeilla, mutta siinäkään ei mitään maata mullistavaa tapahtunut. Tosi vähän käyttivät alkoholia, vapaa-aika meni bänditreeneissä yhdellä ja kaksi muuta pelasi golfia ja jalkapalloa vapaat. Ja sama jatkuu nyt kun ovat 22-30-vuotiaita

Vierailija kirjoitti:

Mä hilluin kylillä kännissä ysärillä, omat on kotona. Ihan eri elämää.

Ihan sama täällä. Hyvä niin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista voi elää enää turvallisesti kuin silloin.

Tämä! Harrastin, en juonut saatikka polttanut tupakkaa. Kaupungilla joskus iltaisin kävin katsomassa kun kaverit mokaili kännissä, mutta ei ollut silti j o u k k o r a i s k a u k se n pelkoa kuten tänäpäivänä.

Omat teinit roikkuvat myös monta tuntia puhelimella, ei mitään omatoimisuutta, harrastavat kyllä kun heidät ajaa harrastuspaikalle. Muuten eivät liikkuisi mihinkään. Koulutus ei kiinnosta, ainoastaan Tik Tokin toinen toistaan tyhmemmäksi tekevät reelsit. Olo on levotonta, mihinkään ei pysty keskittymään. Nykyään sitä kutsutaan ADHD:ksi vaikka oikea lääke olisi poistaa älykännykät maailmasta niin nuokin diagnoosit tippuisi 1/100 siitä mitä niitä nyt on.

Säälittää omien teinien puhelimessa hukkaan menevä nuoruus ja kehitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani minusta: olen elänyt paljon seesteisemmin kuin he itse teininä

Minä itse itsestäni: ryyppäsin teininä joka viikonloppu. Kesät viiletin festareilla. Kynttilä paloi molemmista päistä.

Minä lapsistani: Viettävät paljon seesteisempää teinielämää kuin itse aikoinani.

Lapset itsestään: Eläimellinen meininki. Bileitä ja juopottelua.

...

 

Just näin.

Huvittavaa, miten jotkut kuvittelee että se oma lapsi on kuin maan päälle saapunut enkeli ja "nykynuoret niin paljon fiksumpia kuin joskus kasarilla tai ysärillä".

Saanen kertoa, ettei ne nuoret vanhemmilleen kokeiluista ja sekoiluista, tyhmistä ideoista yms. kerro sanallakaan jollei ole pakko (jos jää kiinni itse teossa siis).

Enpä tiedä, jos nuoret ovat kotona/meidän kanssa tai kaveri meillä niin vaikea kuvitella, että olisivat myös samaan aikaan jossakin hillumassa ja sekoilemassa. Eivät tietenkään kerro meille kaikkea, mutta kyllä itse koen, että meillä on nuorten kanssa paljon avoimemmat ja läheisemmät välit kuin itsellä ja omilla vanhemmilla. Ajattelen, että tuohon aikaan jo aika nuoria 14-15 v. lapsia pidettiin jo lähes aikuisina. Vaikka sitten itse tuli mentyä aika lailla yritys-erehdys menetelmällä, ja oli oli turvaton. On jättänyt jälkensä, varmaan hyvässä ja pahassa. 

70-luvun alkuvuosina liftattiin joka paikkaan.

Välillä pelotti tosi paljon, mutta onneksi ei ikinä sattunut mitään, vaikka olisi voinut.

Liftausvuosiin sattui joku murhajuttu, jossa pari liftarityttöä oli kohdanneet ikävän kohtalonsa - samoihin aikoihin ja samoilla reiteillä, joilla mekin kaverini kanssa uhmasimme kohtaloamme.

Omat teinit hain aamuöisin autolla vaikka mistä (ja samalla niiden kaverit).

Teinitytöille pitää korostaa siveyden merkitystä. Vanhurskas pääsee kunnon avioliittoon ja Jumala siunaa lapset.

Vierailija kirjoitti:

Teinitytöille pitää korostaa siveyden merkitystä. Vanhurskas pääsee kunnon avioliittoon ja Jumala siunaa lapset.

Asia on sillä tavalla, että Jumala siunaa kaikki lapset ihan riippumatta sinun vanhurskauskäsityksistäsi.

Ei ollut paljoakaan yhtäläisyyttä omalla teinielämälläni ja lapseni teinielämällä. Molemmat olimme kamalia kokeilijoita, mutta eri asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Teinitytöille pitää korostaa siveyden merkitystä. Vanhurskas pääsee kunnon avioliittoon ja Jumala siunaa lapset.

Vähän niin kuin Herran profeetta Hooseakin pääsi hyviin naimisiin? 🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista voi elää enää turvallisesti kuin silloin.

Tämä! Harrastin, en juonut saatikka polttanut tupakkaa. Kaupungilla joskus iltaisin kävin katsomassa kun kaverit mokaili kännissä, mutta ei ollut silti j o u k k o r a i s k a u k se n pelkoa kuten tänäpäivänä.

Omat teinit roikkuvat myös monta tuntia puhelimella, ei mitään omatoimisuutta, harrastavat kyllä kun heidät ajaa harrastuspaikalle. Muuten eivät liikkuisi mihinkään. Koulutus ei kiinnosta, ainoastaan Tik Tokin toinen toistaan tyhmemmäksi tekevät reelsit. Olo on levotonta, mihinkään ei pysty keskittymään. Nykyään sitä kutsutaan ADHD:ksi vaikka oikea lääke olisi poistaa älykännykät maailmasta niin nuokin diagnoosit tippuisi 1/100 siitä mitä niitä nyt on.

Säälittää omien teinien puhelimessa hukkaan menevä nuoruus ja kehitys.

Olet täysin löysäranne, jos et saa tuohon mitään rotia. Minäkin vein lievästi hikikomorimaista poikaani puoliväkisin lenkille, vaateostoksille ja ilmaisiin sählytreeneihin, joissa hän virkistyi. Nyt on ihan eri ihminen. 

Tein teininä ihan mitä sattui, äiti oli aina töissä ja ma-la ja sunnuntain nukkui kun oli niin väsynyt. Hoidin koulun itse, ostin ruokaa kaupasta ja lämmitin, viikonloput notkuin kavereiden kanssa Hesassa tai niiden kodeissa. Välillä ryypättiin ja poltettiin tupakkaa.

Mun lapsilla on kotiintuloajat, huolehdin kaikesta aamupalasta iltapalaan, opastan/opetan käytännön juttuja sekä tuen kouluasioissa. Haluan olla mahdollisimman paljon läsnä ja antaa henkistä tukea sekä turvallisuutta. Joten joo ihan eri sfääreissä mennään.

Minulla oli tarve kapinoida, omilla lapsilla ei. Ovat kunnollisempia kuin me, vaikkei mekään mitään hulttioita olla vaan tavallisia keski-ikäisiä runsaan sosiaalisen elämän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Teinitytöille pitää korostaa siveyden merkitystä. Vanhurskas pääsee kunnon avioliittoon ja Jumala siunaa lapset.

Miksi muka vain pojille? Lue Raamattua paremmin niin tiedät, että samat "vaatimukset" on miehillekin. Vain yhden kanssa yhdytään, ja sen kanssa sitten on avioliitossa.

Vanhurskas pääsee taivaaseen, mutta kunnon avioliitosta tässä ajassa ei ole takeita. Älä keksi omia tulkintoja vaan lue mitä oikeasti sanotaan.

uskis

Vierailija kirjoitti:

Muutin pois peruskoulun jälkeen, koska kotona oli väkivaltaa. 

Stressasin siis rahasta koko lukioaikani. Erityisesti keväät oli pahoja, kun asumistukea ei saanut kesäksi ja töitä oli pakko saada. 

Myönnän että olen varmaan oman nuoruuteni takia ihan liian löperö ollut omille teineille. Niiden ei oo pakko ollut mennä kesätöihin, maksan kaiken ja oon vähän liian suojeleva. Mulla kun puuttuu kokemus siitä, että mikä se on se oikea taso mitä vaatia. 

Onneksi puolisolla oli tavallinen teini-ikä ja onneksi mun lapset on fiksuja. 

Ei ollut väkivaltaa, mutta muutoin karua. Kesälomalla aamusta piti mennä pellolle ja olla siellä koko päivä. Paitsi ruoka-aikana velvollisuuksiini kuului mahtava tiski ja klo 14 päiväkahvin keitto ja tiski - sitten takaisin pellolle. Illalla (ja aamulla) oli kotieläinten huoltotehtäviä, siivousta ym. Joskus iltaseiskalta ehkä koitti vapaus. Sitten kun ei ollut peltohommia, oli esim. matonpesua.

Tästä raatamisesta seurasi, etten omia lapsia ikinä raskinut pakottaa mihinkään, heti sai vapautuksen, jos vähän vinkaisi. Silti ihmeteltävän hyvin osaavat huushollinsa hoitaa.

Omat teinit ovat täysin erilaisia kuin itse olin ysärillä. Ovat rauhallisia ja välillä jopa liian passiivisia mielestäni. Luuhaavat kotona somessa tai joskus kaverin kanssa ostoksilla tai sushilla. Kalliiksi tulevat kyllä, kun kaikenlaista turhaketta itsensä ehostukseen pitää saada. Ja harrastukset ovat kalliita, mutta niitä on. Mutta parempi sekin mitä itse koin.

Olin kapinallinen teini joka ekan kerran ryyppäsi 13 vuotiaana ja viihdytti poikia monin tavoin 14-17 vuosien välillä, lähes aina humalassa. Ja poikia tuli ja meni jatkuvasti. Alkoholi madalsi kynnystä koheltaa ja sitä tuli tehtyä urakalla. Huono itsetuntokaan ei auttanut asiaa yhtään. Kotona oli asiat hyvin vaikka oli niukkaa. Vanhemmat teki paljon töitä ja olivat paljon ylitöissä ja kotona sitten väsyneitä iltaisin etteivät liikaa katselleet perään. Välillä olin arestissa kun tulin juovuksissa kotiin ja kerran isä joutui hakemaan minut kotibileistä kotiin missä olin sammuneena sänkyyn alusvaatteissa. Sen jälkeen jotenkin tajusin että näin ei voi jatkua ja rauhotuin ja keskityin kouluun. Sain jopa lukion suoritettua kunnialla läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin seksin ja alkoholin ja tupakan 14-vuotiaana, olin siis tyttö 70-luvulla. Ei mun tyttäret tosiaankaan niin tehneet 2000-luvun alussa, valvoin huolella, sattuneesta syystä..

Vaikka kyllä ihan kivaakin mulla oli, ja elämän tumma puoli kiinnosti.  Mutta silti en halunnut samaa tytöilleni. 

 

Enää ei onneksi pidetä normaalina, maaseudullakaan, sitä jos autoilevat miehet 'seurustelevat' yläastetyttöjen kanssa.

Luuletko sä, että me aikuisten kanssa hengailtiin? Nuoret oli tiiviisti omanikäisten porukoissa esim 13v ja 15 v eivät juuri viettäneet aikaa. Luokkien mukaan tutustuttiin ja rinnakkaisluokkien. Ei olisi tullut mitenkään kuuloon, että olisimme jossain tutustuneet aikuisiin, he oli baareissa, me omissa kotibileissä.

Paljon oli kaikkea, mutta olen niin onnellinen siitä, että sain viettää nuoruuteni kasari-ysärillä. Ahdistuisin jos olisi oltu kotona, porukat joi, katsoi tv:tä ja tappeli. Mitäköhän ihmettä olisin huoneessani tehnyt kun kenelläkään ei ollut edes korvalappustereoita siihen aikaan? Kirjoittanut kuusi tuntia päiväkirjaa?