Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (164)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on elämän tarkoitus, että perhe korvaa kaveriporukat.

Näin minäkin sen koen. Tietyssä elämänvaiheessa nämä porukat ovat tärkeitä. Aikuistuessa elämään tulee muuta sisältöä. Tämä ei tarkoita etteikö ystäviä ole kiva tavata myöhemminkin, muttei tiiviisiin porukoihin ole aikaa eikä mahdollisuuksia.

Monella ehkä näin käykin, muttei kaikilla. On monia perheettömiä ja ystävät ovat sitten se "perhe", joiden kanssa vietetään vaikka joulua. Minua harmittaa, että olen itse perheetön, ja ikäiseni perheellistyvät. En ehtinyt saada porukkaa nuoruudessani ja nyt se tuntuu olevan jo myöhäistä kun moni "sulkeutuu" kotielämään puolisoiden ja lasten kanssa. :/


Kyllä ne perheelliset taas kaipaa ystäviä kun tulee rumia eroja tai jopa puolison menehtyminen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No hui! Teidän porukan jäsenet eivat taida olla terveistä perheistä, jos noin toimitaan. Se miten porukoissa toimitaan ei tapahdu itsestään (hups, tapahtui näin), vaan ihmiset käyttävät valtaa päätöstensä kautta. Ylipäätään sellainen väite että ihmisen sosiaalinen käytös olisi jotenkin ”luonnon määräämää” on älyllisesti laiska. Kannattaa tutustua uusintamisen käsitteeseen, jos kiinnostaa.

Tarkennan sen verran, että tuo pahin valtataisteluasetelma on isossa porukassa. Aikanaan omalla kohdalla siihen kuului parikymmentä nuorta naista ja ajan myötä koko on puolittunut. En itse kuulu enää tuohon myrkyllisempään porukkaan ja muutama muukin on käsittääkseni erkaantunut. Kyseessä on siis eräänlainen harrastusporukka, jonka kanssa ollaan käyty samat koulut, asuttu samoissa kaupunginosissa jne. Aikuisiällä tajusi, miten tuo valtakuviot pyöritti kaikkea ja joko siihen sopeutui tai ei sopeutunut. Riidat olivat pahimmillaan rajuja ja niitä ”pyöritti” ne ytimessä olevat ”alfanaaraat” (heh mikä termi). Tuolloin 25-vuotiaina toiminta siinä oli julmaakin - kaiken hauskan ohella. Se, miten hyvin tunnen näitä ihmisiä, niin nämä valtaa ilkeästi käyttävät ihmiset tuskin ovat suuresti muuttuneet. Puhutaan sen verran myrkyllisistä ihmisistä, että vaikea kuvitella että näkisivät toiminnassaan mitään väärää. Itselleni oli helpotus päästä tuosta porukasta eroon, vaikka se sattuikin. Menetin samalla niitä hyviäkin tyyppejä. Tällaisesta porukasta kun lähdet itse, niin ne johtajatyypit suuttuvat koska he haluavat päättää lähdetkö vai jäätkö.

Pienemmissä porukoissa on yleensä erilaista. Mutta kyllä isommissa tiiviissä porukassa kulkeneista moni varmasti tunnistaa kuvion. Pari johtajatyyppiä, muutamia heidän tukijoitaan ja loput seuraajia. Ihan kuin pienessä valtiossa ;D En väitä, että kaikissa isoissa porukoissakaan on näin, mutta siis tällaista on ja se ei ole enää aikuisena mukavaa. Tämän pohjalta olen kyllä oppinut tunnistamaan esimerkiksi isoissa työporukoissa vastaavia hierarkioita ja piilomanipulatiivisia ihmisiä. Että jotain hyötyäkin on ollut tuosta kokemuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mulls on sellainen porukka, että vain muutama jäsen ehdottaa tapaamisia, aloittaa kyselemään kuulumisia ja järjestää juttuja. Voi olla kauankin hiljaista esim whatsappissa, mutta kukaan muu ei ikinä aktivoidu vaan se on näistä muutamasta tyypistä kiinni. En oikein ymmärrä miten roolit voi jäädä noin vahvasti lukkoon, luulis että jokainen haluis osaltaan luoda yhteishenkeä ja panostaa, kun kuitenkin tuntuu että porukka viihtyy yhdessä kun tavataan. En sitten tiedä, millaienn dynamiikka olisi jos vain nämä aktiiviset tapaisivat keskenään.

Vierailija

Meillä on aika iso porukka, ei maailman parhaimpia ystäviä kaikki mutta ei mitään kitkaakaan. Yksi jäsen kuitenkin tahtoo hallita kaikkia tilanteita, huomion pitää aina olla tavallaan hänessä tai keskustella asioista jotka häntä kiinnostavat. Ihan hauska tyyppi mutta jotenkin rennompaa silloin kun tämä ei ole mukana. Hankalia kyllä isot porukat kun kaikki on aika erilaisia.

Vierailija

Minulla oli tyttöporukka 23-vuotiaaksi asti. Katkaisivat välit heti kun kerroin odottavani kihlatulleni lasta. Enpä enää ikävöi heitä, ei tosiystävät katko välejä vuosien tiiviin yhteydenpidon jälkeen noin etenkään kun riitoja ei ollut ja eivät suostuneet selvittämään ghostaamistaan

Vierailija

Ei ole ikinä ollut mitään tyttöporukoita. Se on samaa housuihinsa pissaavien ä_mmien hommaa kuin vessassa käynti yhdessä, siiderin juonti ja mitä näitä tyhjäpäiden juttuja onkaan.

Vierailija

Itsellä oli kaksi hyvää lapsuuden ystävää, joiden kanssa oltiin vuosia ystäviä (7 vuotiaista noin 27 vuotiaiksi). Uskon, että elämäntapa erotti meidät ja sitä olen usein harmitellut :( Kaksi ystävääni opiskelivat ammattikoulussa, jonka jälkeen menivät töihin. Itse kävin lukion ja sen jälkeen ammattikorkeakoulun. Opiskeluiden (ja heidän alkutyöelämän puolella) oltiin vielä ystäviä, mutta vähitellen "erkaannuttiin". Koin, että jäin jotenkin "kolmanneksi" ja aina itselleni iso ja tärkeä asia sivuutettiin. Tuntui, etten enää uskaltanut tai halunnut kertoa heille tärkeitä asioita, kuten se, kun ostettiin puolisoni kanssa ensimmäinen omakotitalo, sain ylennyksen töissä jne. Tuntuu, että elämämme ja arkemme oli jotenkin tosi kaukana toisistamme.

Suren tätä aidosti, koska olimme hyvä tiimi ja elettiin nuoruus yhdessä. Nyt emme ole olleet enää tekemisissä muutamaan vuoteen. Kaikki meillä on perhe, mutta se ei enää auta yhdistään meitä. Toivon heille kuitenkin kaikkea hyvää <3 

Vierailija

Ketjun aloittajalla on ehkä liiankin ihanteellinen kuva naisporukoiden ystävyydestä. Olen huomannut, että fiktion maailmassa päähenkilöllä on usein ympärillään ihanien ystävien piiri, jotka jopa omat tarpeensa sivuuttaen tukevat päähenkilöä ja järjestävät hauskaa tekemista, kuuntelevat empaattisesti huolia ja kertovat hauskasti elämänviisauksia. Mutta kuinka todellista tuo oikeasti on? 

Itseälläni on muutaman naisen porukka, jotka on tuntenut toisensa jo vuosikymmeniä, Näemme kyllä porukalla aika harvoin, jotkut ehkä pienemmällä porukalla useammin. 
 

Mutta on ystävyys tuollaista fiktiossa kuvattua? Ei todellakaan. Itseäni kyllästyttää se, että kaikilla on niin fiksattu rooli ryhmässä. On se alfanaaras, jonka mielipiteet ja ehdotukset ovat aina itsestäänselvästi hienoja, sitten on ne nokkimisjärjestyksen keskellä olevat alfan peesaajat. Ja sitten se alin kasti, joka saa olla kiitollinen, että hänet on tähän piiriin kelpuutettu. Hänen puheensa saa aina keskeyttää, eikä hänen tekemis- tai tapaamisehdotuksiaan tarvitse noteerata. Itse kuulu tähän alimpaan porukkaan.

Viime aikoina olen alkanut kyseenalaistaa mitä oikeastaan saan tästä ystävyydestä ja jättäytynyt yhteisistä tapaamisista. Olen lopen kyllästynyt näkymättömän rooliini. Muut varmaan jatkavat entiseen malliin ja pitävät tätä porukkaa ihan ylivetona. Ehkäpä ovat sitten tyytyväisiä muut omaan rooliinsa. Tämä vain muistutuksena, että kaikki ei aina ole ihan niin ihanaa kuin somessa annetaan ymmärtää ja kaikilla ei ehkä olekaan niin hauskaa kuin toisilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika iso porukka, ei maailman parhaimpia ystäviä kaikki mutta ei mitään kitkaakaan. Yksi jäsen kuitenkin tahtoo hallita kaikkia tilanteita, huomion pitää aina olla tavallaan hänessä tai keskustella asioista jotka häntä kiinnostavat. Ihan hauska tyyppi mutta jotenkin rennompaa silloin kun tämä ei ole mukana. Hankalia kyllä isot porukat kun kaikki on aika erilaisia.

Sama juttu täällä (8hl porukka).

Vierailija

Mulla oli tuollainen tyttökaveriporukka parikymppisenä. Mökkeiltiin, biletettiin ja retkeiltiin yhdessä. Jotkut olivat lapsuudenkavereita, toiset opiskelukavereita jne. Sitten muutin vähän alle kolmikymppisenä ulkomaille. Muutama porukan tyyppi tuli mua vielä ulkomaille katsomaan, mutta kolmen vuoden jälkeen Suomeen palattuani porukasta oli vain tuhkat jäljellä. Asuin Suomessa vuosia ja tapasin osaa porukan tyypeistä silloin tällöin. Sitten välit kaikkiin viilenivät. 
Olen onneksi myöhemmin saanut muitakin hyviä ystäviä, mutta samanlaista tyttöporukkaa minulla ei enää ole. Epäilen, että perheytyminen sekottaa monen tällaisen porukan kuvioit, kun esim. mökille mennäänkin sen oman perheen kanssa.
Nyt asun jälleen ulkomailla. Tähän maailman aikaan whatsappilla on helppo pitää yhteyttä ja lomillani Suomessa tietysti nähdään kasvotusten. Silti vähän jännitän mitä kaveruuksista on jäljellä sitten kun aikanaan muutan takaisin Suomeen.

Vierailija

[quote=Vierailija]Ketjun aloittajalla on ehkä liiankin ihanteellinen kuva naisporukoiden ystävyydestä. Olen huomannut, että fiktion maailmassa päähenkilöllä on usein ympärillään ihanien ystävien piiri, jotka jopa omat tarpeensa sivuuttaen tukevat päähenkilöä ja järjestävät hauskaa tekemista, kuuntelevat empaattisesti huolia ja kertovat hauskasti elämänviisauksia. Mutta kuinka todellista tuo oikeasti on? 

Itseälläni on muutaman naisen porukka, jotka on tuntenut toisensa jo vuosikymmeniä, Näemme kyllä porukalla aika harvoin, jotkut ehkä pienemmällä porukalla useammin. 
 

Mutta on ystävyys tuollaista fiktiossa kuvattua? Ei todellakaan. Itseäni kyllästyttää se, että kaikilla on niin fiksattu rooli ryhmässä. On se alfanaaras, jonka mielipiteet ja ehdotukset ovat aina itsestäänselvästi hienoja, sitten on ne nokkimisjärjestyksen keskellä olevat alfan peesaajat. Ja sitten se alin kasti, joka saa olla kiitollinen, että hänet on tähän piiriin kelpuutettu. Hänen puheensa saa aina keskeyttää, eikä hänen tekemis- tai tapaamisehdotuksiaan tarvitse noteerata. Itse kuulu tähän alimpaan porukkaan.

Viime aikoina olen alkanut kyseenalaistaa mitä oikeastaan saan tästä ystävyydestä ja jättäytynyt yhteisistä tapaamisista. Olen lopen kyllästynyt näkymättömän rooliini. Muut varmaan jatkavat entiseen malliin ja pitävät tätä porukkaa ihan ylivetona. Ehkäpä ovat sitten tyytyväisiä muut omaan rooliinsa. Tämä vain muistutuksena, että kaikki ei aina ole ihan niin ihanaa kuin somessa annetaan ymmärtää ja kaikilla ei ehkä olekaan niin hauskaa kuin toisilla.[/

Kiitos kommentista, tätä olen juuri miettinyt, onko mielikuvani liian ruusuinen. Hyvä saada paljon erilaisia näkökulmia tähän asiaan niin ehkä oma käsityskin tulee realistisemmaksi enkä juutu katkeruuteen.

Vierailija

Ei ole sellaista porukkaa. Yksittäisiä kavereita, mutta edes tosiystäviksi en ketään kutsu enää.

Minut savustettiin ulos kahden ystävän toimesta meidän kolmen porukasta. Heillä oli ilmeisesti hauskempaa ilman minua, bilettäen ja jopa huumeita vedellen.. itse en halunnut lähteä mukaan tähän sekoiluun ja minulle se tuli shokkina. Kasvettiin erilleen.
He 2 sinkkuja ja minä perheen äiti. Arvot alkoivat poiketa toisistaan siinä vaiheessa, kun täytettiin 30 ja he tosiaan sekoilivat miesten ja huumeiden parissa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla oli tyttöporukka 23-vuotiaaksi asti. Katkaisivat välit heti kun kerroin odottavani kihlatulleni lasta. Enpä enää ikävöi heitä, ei tosiystävät katko välejä vuosien tiiviin yhteydenpidon jälkeen noin etenkään kun riitoja ei ollut ja eivät suostuneet selvittämään ghostaamistaan

Juurikin tuota ghostaamista tapahtuu naisten keskinäisissä väleissä. Mitään konflikteja/suuttumusta ei enää käsitellä vaan kylmästi jätetään ystävä porukasta ulos kun ei enää miellytä. Raukkamaista mutta niin nykypäivää.

Vierailija

Vierailija][quote=Vierailija kirjoitti:
Ketjun aloittajalla on ehkä liiankin ihanteellinen kuva naisporukoiden ystävyydestä. Olen huomannut, että fiktion maailmassa päähenkilöllä on usein ympärillään ihanien ystävien piiri, jotka jopa omat tarpeensa sivuuttaen tukevat päähenkilöä ja järjestävät hauskaa tekemista, kuuntelevat empaattisesti huolia ja kertovat hauskasti elämänviisauksia. Mutta kuinka todellista tuo oikeasti on? 

Itseälläni on muutaman naisen porukka, jotka on tuntenut toisensa jo vuosikymmeniä, Näemme kyllä porukalla aika harvoin, jotkut ehkä pienemmällä porukalla useammin. 
 

Mutta on ystävyys tuollaista fiktiossa kuvattua? Ei todellakaan. Itseäni kyllästyttää se, että kaikilla on niin fiksattu rooli ryhmässä. On se alfanaaras, jonka mielipiteet ja ehdotukset ovat aina itsestäänselvästi hienoja, sitten on ne nokkimisjärjestyksen keskellä olevat alfan peesaajat. Ja sitten se alin kasti, joka saa olla kiitollinen, että hänet on tähän piiriin kelpuutettu. Hänen puheensa saa aina keskeyttää, eikä hänen tekemis- tai tapaamisehdotuksiaan tarvitse noteerata. Itse kuulu tähän alimpaan porukkaan.

Viime aikoina olen alkanut kyseenalaistaa mitä oikeastaan saan tästä ystävyydestä ja jättäytynyt yhteisistä tapaamisista. Olen lopen kyllästynyt näkymättömän rooliini. Muut varmaan jatkavat entiseen malliin ja pitävät tätä porukkaa ihan ylivetona. Ehkäpä ovat sitten tyytyväisiä muut omaan rooliinsa. Tämä vain muistutuksena, että kaikki ei aina ole ihan niin ihanaa kuin somessa annetaan ymmärtää ja kaikilla ei ehkä olekaan niin hauskaa kuin toisilla.[/

Kiitos kommentista, tätä olen juuri miettinyt, onko mielikuvani liian ruusuinen. Hyvä saada paljon erilaisia näkökulmia tähän asiaan niin ehkä oma käsityskin tulee realistisemmaksi enkä juutu katkeruuteen.

Varsinkin jos on sellainen kuin minä, joka olen aika herkkä huomiomaan ryhmädynaamisia ilmiöitä ja kokee ahdistavana sen, että jokaisella on valmiiksi käsikirjoitettu rooli, josta poikkeamista paheksutaan. Työ- ja opiskeluelämässä koen, että mielipiteitäni kuunnellaan ja arvostetaan, mutta jostain syystä ystävyyden ryhmätilanteissa koen jääväni aina ekstroverttien päällepäsmäreiden tallomaksi. Halutaan vaan yleisöä enemmän kuin tasa-veroista ystävyyttä. Nyt minua toki paheksutaan siitä, että en enää osallistu yhteisiin tapaamisiin ja ryhmän keskikasti kokee ahdistusta kun alimpana olija puuttuu. 

Mulla ei lapsena ollut isoja tyttökaveriporukoita juuri tuon kummallisen ryhmädynamiikan takia. Aina joku oli suosikki ja jotain toista oltiin savustamassa piiristä pois. Mutta nähtävästi samat ilmiöt ovat olemassa aikuisenakin. Onneksi mulla pari tämän piirin ulkopuolistakin ystävää, joiden kanssa on erilaista.

Vierailija

Mitä enemmän tulee ikää,sitä vähemmän ollaan tiiviisti porukkana.Voidaan nähdä,mutta harvakseltaan.Jokaiselle muotoutunut oma elämä iloineen ja suruineen.eikä kukaan kaipaa sitä isoa nuoruuden porukkaa.Välillä nauretaan menneille hassutuksille,sitten taas palataan omiin elämiimme.Kuulostaa tylsältä,se ei kuitenkaan sitä ole :)

Vierailija

Minulla on kaksi eri tyttöporukkaa. Toinen in lukiosta asti yhdessä ollut porukka, tapaamme nykyään aika harvoin, pari kertaa vuodessa, plus toki lasten synttäreillä ja häissä/ristiäisissä jne. Kauheasti ei enää ole yhteistä mutta mukana pysyy ja on kiva järkätä pikkujuhlia heidän kanssaan.

Sitten on lähin kaveriporukka johon kuuluu viisi tyttöä. Pari on näitä lukiosta mukaan tulleita, silloisia parhaita kavereita. Loput ovat esim. jonkun työpaikalta tai opintojen kautta porukkaan eksynyt, eli kaikki ei olla tunnettu yhtä kauaa. Tämän porukan kanssa nähdään ainakin joka toinen viikko, whatsappaillaan monta kertaa päivässä, tehdään tyttöjen reissuja, road tripejä ja nyt korona-aikana joka viikkooset perjantai-viinit Zoomin kautta. Nämä on ne sydänystävät ja tärkein tukiverkko perheen lisäksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi eri tyttöporukkaa. Toinen in lukiosta asti yhdessä ollut porukka, tapaamme nykyään aika harvoin, pari kertaa vuodessa, plus toki lasten synttäreillä ja häissä/ristiäisissä jne. Kauheasti ei enää ole yhteistä mutta mukana pysyy ja on kiva järkätä pikkujuhlia heidän kanssaan.

Sitten on lähin kaveriporukka johon kuuluu viisi tyttöä. Pari on näitä lukiosta mukaan tulleita, silloisia parhaita kavereita. Loput ovat esim. jonkun työpaikalta tai opintojen kautta porukkaan eksynyt, eli kaikki ei olla tunnettu yhtä kauaa. Tämän porukan kanssa nähdään ainakin joka toinen viikko, whatsappaillaan monta kertaa päivässä, tehdään tyttöjen reissuja, road tripejä ja nyt korona-aikana joka viikkooset perjantai-viinit Zoomin kautta. Nämä on ne sydänystävät ja tärkein tukiverkko perheen lisäksi.


Tähän vielä lisänä, että ryhmädynamiikka näissä ryhmissä on kuin yö ja päivä. Ekassa ei puhuta syvällisiä, vaan keskitytään hauskanpitoon, eli suhteet ovat aika pinnallisia loppupeleissä. Juoruilua ja klikkejä on. Toisessa ryhmässä olemme alusta asti puhuneet ihan kaikesta, eli jos joku ärsyttää niin siitä puhutaan. Ollaan tehty paljon töitä vuosien aikana, että ollaan saatu ryhmä toimimaan. Välillä joku on asunut ulkomailla tai toisella paikkakunnalla, mutta saatiin homma toimimaan. Suurin työ oli saada noin pienessä ryhmässä kaikki ymmärtämään, että on ok tehdä asioita myös pienemmissä ryhmissä eikä aina ole pakko kutsua kaikkia. Tai jos jollekin ei sovi, niin se ei saa suuttua jos muut kuitenkin tekee jotain yhdessä. Nämä eivät ole itsestään selviä asioita. Samoin jos jollakin on kiireistä niin ei saa ärsyyntyä jos häntä ei kuukauteen näy. Tosi paljon tällaisia dynamiikka-asioita on joutunut rukkaamaan ja selvittelemään, mutta ollaan ehkä siksi juuri niin samalla aaltopituudella nyt.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla