Kertokaa teidän tyttöporukoista...

Onhan noita, itsekin tiedän muutamia porukoita.

Ovat nuoria aikuisia, alle kolmekymppisiä kuten minäkin ja melko vaihtoehtoisia tyyliltään.

Muutamaan henkilöön olen yrittänyt joskus tutustua, mutta super sisäänpäinkääntynyttä ja sille omalle porukalle uskollista meininkiä: ikäänkuin sinne ryhmään ei voisi kukaan muu tulla edes ns vierailemaan hetkeksi.

Vähän kuin vanhoina aikoina ollut suomen punkkaripiirit: ollaan niin hyvillä arvoilla ja avoimin mielin, mutta ei sinne ydinporukkaan kuka tahansa voi tulla hillumaan seuraksi.

Sama homma näillä jotka tiedän.

Toisaalta viihdyt ilman mitään tyttöporukkaa itse mainiosti, pakko vain myöntää että olisi se silti välillä mukavaa.

Meillä on opiskelujen myötä muodostunu muijaporukka ja käydään yhessä opiskelijatapahtumissa ja juhlitaan toistemme synttöreitä tms. Pääasiassa siis ryypätään :D Porukka on aika iso ja pakko myöntää että ihan jokaisen kanssa en välttämättä olisi kaveri ellei kuuluisi porukkaan ku ollaan nii erilaisia ihmisinä. Muutaman kanssa oon sitten läheisempi. Mutta välit kyllä viileni hiukan mun osalta kun osa porukasta näki nyt keväällä toisiaan koronarajoituksista huolimatta.

Yksittäisiä kavereita ja pienempiä porukoita (3-4 hl) mulla on myös ja nä on kuitenkin loppupeleissä läheisempiä mulle vaikka nähtäski harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on opiskelujen myötä muodostunu muijaporukka ja käydään yhessä opiskelijatapahtumissa ja juhlitaan toistemme synttöreitä tms. Pääasiassa siis ryypätään :D Porukka on aika iso ja pakko myöntää että ihan jokaisen kanssa en välttämättä olisi kaveri ellei kuuluisi porukkaan ku ollaan nii erilaisia ihmisinä. Muutaman kanssa oon sitten läheisempi. Mutta välit kyllä viileni hiukan mun osalta kun osa porukasta näki nyt keväällä toisiaan koronarajoituksista huolimatta.

Yksittäisiä kavereita ja pienempiä porukoita (3-4 hl) mulla on myös ja nä on kuitenkin loppupeleissä läheisempiä mulle vaikka nähtäski harvemmin.

Lisään vielä että lähes kaikki yläaste- ja lukioporukat on hajonnu. Yks on pysyny kasassa mutta sekin on muuttanu muotoaan.

Pitää vielä todeta (kirjoitin jo aiemmin), että varsinkin noissa isommissa porukoissa on omat sosiaaliset hierarkiansa. Ne on luotu jo joskus aikojen alussa ja yleensä nämä 1-2 johtajatyyppiämäärittelee koko joukon ajattelua ja toimintaa. Jos tietty ihminen päättää, että nyt haukutaan tuota niin joukko seuraa perässä. Sitten kun joku vähemmän vallassa oleva toimii samoin, niin häntä vastaan käännytään ja haukutaan porukalla. Samoin tekemisissä tehdään niin kuin tietyille ihmisille sopii ja jos ei sovi niin vaihdetaan suunnitelmia. On sellainen queen bee meininki. Naisvaltaisissa porukoissa tämä on todella yleistä. Jos siihen sopeutuu, pärjää porukassa.

Kaikilla ei ehkä ole näin, mutta tosiaan useampaan porukkaan kuuluneena, olen oppinut näkemään tuon kuvion.

Itseäni ärsyttää myös se, että jos lähtee tuollaisesta suhteellisen tiiviistä porukasta niin osa heistä pyrkii jatkuvasti urkkimaan elämääsi. sitten kokemuksesta tietää, että jos jotain kerrot tai näytät vaikka somessa, niin siitä puhutaan siinä porukassa. Se voi olla joskus ahdistavaakin. Porukassa ei ole sillä tavalla yksityisyyttä kuin yksittäisten ystävysten kesken. Itse olen kokenut jopa tietynlaista painostamista avautua hyvin henkilökohtaisista asioista joita en olisi halunnut kaikille kertoa, mutta yksi porukasta oli pettänyt luottamukseni. Tapa painostaa voi olla tosi rumakin. Tämä lohdutukseksi niille, ketä harmittaa ettei ole porukkaa.

On viiden hengen porukka ja ollaan lapsuudenystäviä. Jossain vaiheessa oli enemmänkin mutta etenkin ne jotka perustivat perheen alkoivat katsomaan hyvinkin nenänvartta pitkin niitä jotka tekivät erilaisia valintoja. Toki joskus on oltu vähemmän tekemisissä esim opiskeluaikoihin mut nyt yli kolmekymppisenä ne elämän sydänystävät ovat edelleen läheisiä. Tokikaan nyt ei kaikkia juhlapyhiä yhdessä vietetä. Itse olen ollut paljon sinkkuna joten ei aina ole ollut miestä kenen kainalossa nysvätä joten on ollut pakko poistua kotoa ja vaalia ystävyyssuhteita. Ystäviä ovat ne jotka tulevat elämän karikoissa ja myös hyvinä hetkinä.

Mulla on tyttöporukka. Kahden kanssa tutustuttiin teininä harrastuksen parissa ja kun oltiin parikymppisiä nii mukaan liittyi toisen kaverin serkku ja sen ystävä. 20 vuotta ollaan nyt juhlittu ja puuhailtu. Alkuun toki enemmän juhlimista ja festareita, sitten tuli lapsia niin niiden parissa puuhailua mutta nykyään taas enemmissä määrin juhlimista ja festareita :D ja arkista auttamista ja kahvittelua.

Opiskeluista jäi 5 hengen porukka. Asumme eri puolilla Suomea, joten näemme harvoin. Pyrimme vähintään kerran tai kaksi vuodessa kokoontumaan niin, että ainakin 4 meistä pääsisi paikalle. Silloin tällöin nähdään myös pienemmillä kokoonpanoilla, esim. lähimpänä toisiaan asuvat.

Itse olen läheisempi kahden näistä naisista kanssa, näemme usein kolmestaan. Mutta kun näemme toisiamme kaikki viisi, dynamiikka on jotenkin erilainen, sellainen että tuntuu kuin kotiin tulisi. Kenelle tahansa heistä voisin kyllä kertoa mitä tahansa. Joskus on pitkiä aikoja, ettei olla juurikaan yhteyksissä (satunnaisia some- tai muita kommentteja lukuunottamatta), mutta jotenkin se yhteinen sävel aina säilyy muuttumattomana.

Ei ole ollut tyttöporukkaa nuorena eikä aikuisena, enkä kaipaakaan, viihdyn paremmin kahden kesken kaverin kanssa. Ja miehistä saa parhaita kavereita.

No hui! Teidän porukan jäsenet eivat taida olla terveistä perheistä, jos noin toimitaan. Se miten porukoissa toimitaan ei tapahdu itsestään (hups, tapahtui näin), vaan ihmiset käyttävät valtaa päätöstensä kautta. Ylipäätään sellainen väite että ihmisen sosiaalinen käytös olisi jotenkin ”luonnon määräämää” on älyllisesti laiska. Kannattaa tutustua uusintamisen käsitteeseen, jos kiinnostaa.

69:n kommentti on 64:lle

On ollut elämän aikana monenlaisia tyttö- ja naisporukoita, läheisiäkin. Lukiokaveriporukka on edelleen kolmenkymmenen vuoden jälkeen kasassa, mutta toki koostumukseltaan vaihtelevana ja kaikilla on muitakin kaveriporukoita. Kaikkien kanssa eivät kaikki ole yhtä läheisiä, vaan jokaisella on porukassa omia sydänystäviä ja joitakin, joihin eivät kahden kesken pidä ollenkaan yhteyttä. 

Tämän pitkäikäisimmän porukan lisäksi on opiskelukaveriporukka, harrastusporukka ja parista eri työpaikasta syntyneet ystäväporukat. Kaikki ovat muuttuneet vuosien varrella paljon, monet entiset porukkakaverit ovat jääneet hyvän päivän tuttaviksi ja toiset ovat pysyneet hyvinä ystävinä.

Itse olen aina ottanut pesäeroa porukasta silloin, jos tuntuu, että ryhmää ja "meitä" haluttaisiin kovasti sisältä päin määritellä tietynlaiseksi. Pidän sitä ahdistavana. En usko, että minusta olisi sellaiseen ystävyyteen, että läpi vuosien olisi aina "me neljä" tai "me seitsemän". En usko, että on mahdollista kaikkien jäsenten olla yhtä hyviä ystäviä keskenään, ihmiset nyt vaan ovat erilaisia ja muuttuvat, myös ryhmän ulkopuolisia, tärkeitä ystävyyksiä tulee. Kaipaan vaihtelua ja erilaisia dynamiikkoja.

Iän myötä porukoilta kaipaa kepeyttä ja vapautta. Nuorena porukat olivat hyvin intensiivisiä, ja monenlaista draamaa ja mustasuukkaisuutta oli. Uskon, että tiivis porukkavaihe kuuluu aikuistumiseen, sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja henkiseen kehitykseen.  

Mulla oli nuoruudessa tyttöporukka. Käytiin festareilla, leffassa, keikoilla, mökkeiltiin, picnikillä jne. Sitten kaveri toisensa jälkeen perheellistyi ja homma vaan kuihtui kasaan. Ollaan viimeksi nähty porukalla varmaan 10v sitten. Joskus näen porukasta yhtä tai kahta kaveria, mutta samalla porukalla tapaaminen tuskin tulee koskaan enää onnistumaan koska aikataulujen yhteensaattaminen vaikeata. Lisäksi kukaan ei viitsi nähdä vaivaa että järjestäisi tapaamisen. En kaipaa tätä porukkaa mitenkään erityisesti. Mulle on elämään tullut paljon uusia yksittäisiä kavereita heidän jälkeensä.

Elämä vie eri paikkoihin. Nyt kolmekymppisenä ei enää oo yhteisiä reissuja porukalla, parikymppisenä niitä oli. Kaikkien kanssa kyllä yhteydessä olen edelleen, toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. 

Kenen kanssa vietätte aikaa? Puolison vai?

Vierailija kirjoitti:

Kenen kanssa vietätte aikaa? Puolison vai?

Puolison kanssa kyllä enimmäksen, välillä muutaman tuttavapariskunnan ja jokusen ei toisiaan tuntevan ystävän kanssa lisäksi.

Viihdyn ihan hyvin näin.

Terkuin 61 joka kuvaili noita tietämiään vaihtoehtotyttöporukoita, jotka eivät halua ottaa muita mukaan mihinkään.

Juu,  asuttiin kaikki ulkomailla samassa kaupungissa parikymppisena ja tavattiin.   Kaksi meista asuu taalla edelleen ja kolmas on Suomessa.  Mina ja toinen kaupunkiin jaanyt ollaan laheisia,  mutta edelleen jutellaan paljon kolmestaan WhatsApp-ryhmassa ja nahdaan Suomessa tai taalla kun ehditaan/satutaan samoille kulmille.   Kukaan meista ei somettele joten someen ei jaeta mitaan.  

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuoruudessa tyttöporukka. Käytiin festareilla, leffassa, keikoilla, mökkeiltiin, picnikillä jne. Sitten kaveri toisensa jälkeen perheellistyi ja homma vaan kuihtui kasaan. Ollaan viimeksi nähty porukalla varmaan 10v sitten. Joskus näen porukasta yhtä tai kahta kaveria, mutta samalla porukalla tapaaminen tuskin tulee koskaan enää onnistumaan koska aikataulujen yhteensaattaminen vaikeata. Lisäksi kukaan ei viitsi nähdä vaivaa että järjestäisi tapaamisen. En kaipaa tätä porukkaa mitenkään erityisesti. Mulle on elämään tullut paljon uusia yksittäisiä kavereita heidän jälkeensä.

Meillä oli sama ongelma. Sitten tehtiin nettiin kalenteri mihin jokainen aina merkkaa päivät millon pääsee lähtemään jonnekkin niin aina muutaman kerran vuodessa kaikille sattuu vapaa samalle päivälle ja muuten siitä voi sit bongailla ketä voi milloinkin pyytää jonnekkin.

Mulla on tyttöporukka. Tutustuttiin lukiossa, nyt ollaan 26-vuotiaita. Nähdään noin kerran kuussa. Käydään brunsseilla, viininmaisteluissa, laivalla, ryhmäliikuntatunneilla jne. Oikein kivaa on ollut toistaiseksi. Käydään myös yhdessä kahvilla/teellä ja puidaan siellä kaikki miesjutut, juorut ja julkkisten käänteet :D Vielä ei ole sen suurempaa draamaa ollut keskinäisissä suhteissamme. Joskus joku sanoo jotain ajattelematonta ja toinen loukkaantuu, mutta tähän mennessä niistä ollaan päästy yli. Meillä on myös whatsapp-ryhmä.

Yritän nyt(tai siis koronan jälkeen) nauttia vielä tästä porukasta, sillä ymmärrän, että sitten kun hankimme lapsia tai muutamme töiden/opiskelujen perässä muualle, aikaa ei välttämättä ole enää yhtä paljon.

Uskon, että porukan voi löytää myös myöhemmin elämässä. On ehkä helpompaa koota uusi porukka samanhenkisistä ja ystäviä vailla olevista, kuin yrittää sujahtaa valmiiseen, vuosikausia kestäneeseen klikkiin. Harvoin vaan tulee eteen sellainen tilanne, että sattuu saman katon olle usean ystäväporukkaa vailla olevan naisen kanssa... Mutta kaikkea voi tapahtua!

Oishan se kiva. Vähän hirvittää ajatuksena omat häät lähitulevaisuudessa, sisko kaasona, mulla ei ole ainuttakaan kaveria jonka kutsua. Miehen ystäviä ja heidän puolisoita on sitten useampi.

Muuten olen ihan ok oman erakoitumisen kanssa. Eipä tarvi aikatauluttaa vapaa-aikaa millään tapaamisilla ja mökille voin lähteä mikä viikonloppu vaan.

Vierailija kirjoitti:

Oishan se kiva. Vähän hirvittää ajatuksena omat häät lähitulevaisuudessa, sisko kaasona, mulla ei ole ainuttakaan kaveria jonka kutsua. Miehen ystäviä ja heidän puolisoita on sitten useampi.

Muuten olen ihan ok oman erakoitumisen kanssa. Eipä tarvi aikatauluttaa vapaa-aikaa millään tapaamisilla ja mökille voin lähteä mikä viikonloppu vaan.

Mielenkiintoista. Eikö miestäsi häiritse ettei sinulla ole yhtään ystävää? Itse pitäisin sellaista puolisoa outona.