Lue keskustelun säännöt.
Uransa flopanneet akateemiset, jaetaan kokemuksemme!
03.05.2020 |
Itsellä on kaksikin maisterin tutkintoa, mutta en koskaan päässyt työelämässä "nousuun". Osaan kyllä opiskella ja sillä tavalla oli kunnianhimoa, että olin hyvä tekemään opintosuorituksia, mutta työelämässä etenemiseen tarvittavia kykyjä tai kiinnostusta minulla ei taida olla...
Teen aika aika perushommaa (myynti, asiakaskoulutus ym.), palkka on ihan ok, mutta mitään kehitysmahdollisuuksia ei ole, eikä työ nyt mitään ruudinkeksimistä ole... välillä harmittaa ja kaipaisi jotain enemmän... mutta ikä alkaa kohta nelosella, että ei tässä ehkä enää uusia temppuja oppisikaan...
Kommentit (248)
Valmistuin melko myöhään, ensimmäisen alan työn sain 30-vuotiaana pienestä yrityksestä, ajattelin sen olevan hyvä ensimmäinen työpaikka mistä ponnistaa. Vaan olen siirtynyt junior-tason töistä toiseen, en ole saanut kiinni urapolusta enkä pääse töihin joissa olisi mahdollista edetä. Nyt 40 ja edelleen mietin koska urani alkaa. 10 vuotta nuoremmat tutut samalta alalta porskuttavat ohi uralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän alentuvasti puhutte sosiaalialan töistä. Kyllähän sosiaalityöntekijä tarvitsee yliopistotutkinnon ja esim Kelassa työskentely vaatii asiantuntemusta. Suomalainen etuusjärjestelmä on laaja ja sosiaalityö, kuten esim lastensuojelu, todella vaativaa työtä. Helpommalla tutkija/proffa/koodari jollain kapealla alalla pääsee. Voi tienata myös paremmin.
Mun ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen oli sosiaalipuolella. Vaikka olen ollut muissa töissä jo 15 vuotta, tuo sosiaalialan työ on edelleenkin stressaavin työ, mitä olen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen filosofian maisteri. Opiskelin pitkään, nautin opiskelijaelämästä. Siihen aikaan ja niissä piireissä se oli tapan. Varmat työpaikat odottivat. Hiljalleen opiskelukavereita alkoi valmistua, he myös työllistivät. Minä kirjoittelin gradua rauhassa, tein lisää opintoja. Tykkäsin yliopistomaailmasta ja opiskelijaelämästä.
Valmistuin. Sain harjoittelupaikan. Ja se siitä. Viimeiset 15 vuotta olen tehnyt työkokeiluja ja pieniä avustavia töitä palkkatuella. Osaamiseni ja koulutukseni ei vaan kelpaa kellekään. Olen hakenut opiskelupaikkaa, kaipaan takaisin yliopistoon. En ole päässyt edes lähelle.
En tarkoita tätä pahalla, mutta opiskelit oikeasti liikaa. Kumman kandidaatin palkkaisit itse työnantaja, hakijana on 35v Piia ja Miia:
Piia:
- opiskellut 11 vuotta, maisteri
- puolen vuoden oman alan harjoittelu
Miia
- opiskellut 6 vuotta, maisteri
- puolen vuoden harjoittelu opintojen jälkeen
- 5 vuotta oman alan työkokemusta
Itsekin tykkäsin enemmän yliopistosta kuin työelämästä, ei siinä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tein 25 vuoden ajan töitä, jotka osasin erittäin hyvin ja joissa viihdyin vieläkin paremmin. Kun täytin 50 vuotta, kaikki romahti. Juuri minun toimialani olivat täystyöllisyyteni aikana silppuuntuneet ja muuttuneet pätkätyöfirmojen temmellyskentäksi. Nyt minun olisi pitänyt olla "brändi" ja oman itseni myyntitykki, mikä on itse työssä aivan tarpeeton taito.
Muutama TE-virkailija on sanonut suoraan, että olen ikäsyrjinnän kohde. Kun ihmettelin eräälle virkailijalle sitä, etten erittäin kielitaitoisena ja sujuvasanaisena ihmisenä kelpaa esimerkiksi asiakaspalvelutehtäviin, hän totesi, että ns. ylikoulutetun ja ylikokeneen hakijan työnhakua pidetään yrityksissä pelkästään vitsinä. Nyt olen pitkäaikaistyötön ja rajusti köyhtynyt.
Olisipa 80-luvulla ollut kristallipallo kehottamassa valitsemaan jonkin muun alan. Eipä kukaan tiennyt, että ala, jolle käytiin raahaamassa työvoimaa kesken opintojen, käytännössä lähes katoaisi. Ja se vähä, mikä ei ole kadonnut, hoidetaan halvalla vuokra- ja pätkätyövoimalla, eikä laadusta ole niin väliksi. Olen katkera.
Mikä ala?
Vierailija kirjoitti:
No kaikki te jotka tunnette epäonnistuneenne: a) ette epäonnistuneet, koska elämän tarkoitus ei ole edetä yhtään mihkään, ja b) kaikki tulee muuttumaan nyt, talous on kellahtanut. Lähtee duunit myös useilta muka "onnistuneilta". Sitten ihmetellään yhdessä että mitä nyt.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kuitenkin haluaisin esimerkiksi ostaa uudet lukulasit, kun lasini ovat olleet ehkä jo kuusi vuotta vanhentuneet - siis siihen nähden, minkä vahvuiset lasit tarvitsisin. Tarvitsen lukulaseja tässä 35 vuotta jatkuneessa sinnittelytyössäni.
Ketjussa on tullut esiin työyhteisöjen erittäin huono ilmpiiri. Ymmärrän; se on erittäin ikävää. Itse kuitenkin ajattelen, että kun pystyisi laskuttamaan riittävästi edes välttämättömiin, kestäisin minkä tahansa p*skan. Nyt joudun kestämään sen mutta äärimmäisen niukalla toimeentulolla. Enkä tosiaankaan ole ainut alallani vaan meitä on paaaljon.
28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin väärää alaa ja menetin ensikertalaisuuden. Nyt minua ei enää valita mihinkään korkeakouluihin. Käsketään mennä uusimaan kaikki yo-kokeet, vaikka lukiosta aikaa jo monta vuotta ja olen tehnyt yliopisto-opintojakin!
Sama juttu mulla
Mikä siinä on että akateemisille myyminen ja yrittäminen on pahin mörkö päällä maan? Jos rahaa haluaa tehdä ja ei ole hyvä matemaattisissa aineissa niin silloin pitää hakeutua A lääkkikseen B lukemaan lakia tai myyntityöhön.
Jos on hyvä kielissä niin ulkomaankauppa on ala jossa tehdään massia.
Myös jonkinlaista yritystoimintaa kannattaa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
palstapersu kirjoitti:
Mikä siinä on että akateemisille myyminen ja yrittäminen on pahin mörkö päällä maan? Jos rahaa haluaa tehdä ja ei ole hyvä matemaattisissa aineissa niin silloin pitää hakeutua A lääkkikseen B lukemaan lakia tai myyntityöhön.
Jos on hyvä kielissä niin ulkomaankauppa on ala jossa tehdään massia.
Myös jonkinlaista yritystoimintaa kannattaa miettiä.
Mörköys yrittäjänä johtuu siitä, että:
a) tarvitaan pääomaa (sitä ei välttämättä ole)
b) tarvitaan suhteita ja hyvä bisnesidea
c) konkurssi vie kaiken ja ylikin (ehkä muistoja 90-luvun lamasta, kun sukulaisilla/tuttavilla oli huono onni).
d) yrittäjän on todisteltava työttömänä kaikille tahoille, ettei tienaa, jotta saisi edes työttömyyskorvausta
e) ei ole välttämättä yrittäjätyyppi, eli ei ole markkinointitaitoinen, heikko epävarmuudensietokyky jne.
Mitä tulee matemaattisuuteen ja lääkikseen, niin sinne vaaditaan fysiikan (ja kemiankin) osaamista.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän alentuvasti puhutte sosiaalialan töistä. Kyllähän sosiaalityöntekijä tarvitsee yliopistotutkinnon ja esim Kelassa työskentely vaatii asiantuntemusta. Suomalainen etuusjärjestelmä on laaja ja sosiaalityö, kuten esim lastensuojelu, todella vaativaa työtä. Helpommalla tutkija/proffa/koodari jollain kapealla alalla pääsee. Voi tienata myös paremmin.
Olen kiinnittänyt tähän samaan huomiota. Joku kauluspaitainen kauppatieteen maisteri ei montaa päivää tosielämän tilanteessa tekisi sillä palkalla työtä, jossa esim. Fyysisen väkivallan uhka on päivittäin läsnä. Mutta kun tietysti sossu ei ole eliittiä kuten kauppatieteen maisteri uskottelee itse olevansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kanssa yksi vähän turhaan opiskellut paremmasta haaveileva. 35 v, takana sote-alan AMK-tutkinto (ei sh), sekä lisäksi TtM-tutkinto plus pedagoginen pätevyys. Koulutusta vastaavia työpaikkoja hyvin harvoin tarjolla näillä suunnilla. Suurin este työnhaussa kuitenkin introvertti luonteeni. Tutkijan työ kiinnostaa todella paljon, mutta pelkään olevani tuohonkin liian arka. Oman alani opettajuutta tulin kokeileeksi, mutta ei napannut liiallisen sosiaalisuuden vuoksi. Käytännössä olen eniten työskennellyt lähihoitajan tehtäviä vastaavissa töissä. Tämä palkitsevaa, mutta liian raskasta kuitenkin luonteelleni ja yhteensopimatonta tavoitteilleni. Kun väikkärin aiheen saisin tässä perhe-elämän keskell'ä vielä mietittyä, olisin jo pitemmällä omien taipumusteni ja toiveitteni jmukaisella tiellä. Toisaalta olen alkanut ymmärtää, että kunnian ja menestyksen tavoittelu on sittenkin turhaa, eikä ihmisen arvo riipu näistä mitenkään. Ehken ikinä saavuta mitään suurempaa työmaailmassa, mutta toisaalta voin tehdä itsellei iloa tuottavia asioita muutoin, kuten opiskelemalla silläkin uhalla, ettei lisäopiskleu todennäköisesti juuri asemia paranna.
Täällä yksi kauppatieden maisteri. Kun opiskelukaverit on johtajia ja päälliköitä isolla palkalla, niin mulla on oma tilitoimisto :D
Mutta kun alan ajattelemaan syvällisemmin, niin viihdyn introverttinä näin. Saan tehdä töitä kotoa ilman ihmiskontakteja. En vaan pärjäisi minään johtajana ja olen sen jo hyväksynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni mainitsee introverttiyden ongelmaksi etenemiseen. Olen itsekin introvertti, lisäksi ujo ja arka jännittäjäluonne joka jää mieluiten aina sivuun kaikesta. Olen väkisin opetellut sosiaalisemmaksi. Ei ole ollut helppoa eikä mukavaa, mutta on ollut toisaalta kiva huomata että sosiaalisia taitoja voi opetella ja oppia. Ja tämä on auttanut uralla tosi paljon, rekrytointia tekevät ja ylennyksiä antavat ihmiset voi selittää mitä vain jargonia kokemuksesta ja osaamisesta, mutta tosielämssä työkavereiksi palkataan ihmisiä joista jää kiva fiilis (sen perusosaamisen lisäksi).
Suosittelen kaikille edes tutustumaan aiheeseen jos tuntuu että tällaisten asioiden kanssa on haasteita. Ei ole helppoa jos ei luonnostaan sosiaalinen ilopilleri, mutta siitä voi olla tosi paljon apua elämässä. Itseäni on auttanut mm. kirja "Olet hyvä tyyppi" ja "Elä paremmin" -blogin neuvot. Varmaan joku sosiaalisesti lahjakas kaverikin voi olla ihan yhtä hyvä opettaja kuin kirjat, jos on niin onnekas että sellaisen saa avuksi.
Valmistuin yliopistosta alalle, jolla on hyvä työllisyys, mutta lähes kaikki työt ovat ns. julkisen puolen naisten hommia. Rakastan työtäni tosi paljon, mutta urani on tähän mennessä mennyt siihen, että käyn aina vuodesta viiteen vuoteen kuuntelemassa aivan järjetöntä veetuilua ja alistamista julkisen puolen organisaatioissa (esim. opetusala ja terveydenhuolto) ja keräilen sitten itseäni burn outin kautta puolesta vuodesta vuoteen ennen kuin jaksan taas lähteä seuraavaan linkoon. Nyt haaveilen vain siitä, että saisin joskus vielä mennä aamulla töihin ja tehdä työni ilman jatkuvaa sekoilua, organisaatiomuutoksia, huonoa ilmapiiriä, jatkuvasti kiristyviä resursseja, työyhteisössä laajalle levinneitä motivaatiopulmia ja työpaikkakiusaamista. Saikulla taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni mainitsee introverttiyden ongelmaksi etenemiseen. Olen itsekin introvertti, lisäksi ujo ja arka jännittäjäluonne joka jää mieluiten aina sivuun kaikesta. Olen väkisin opetellut sosiaalisemmaksi. Ei ole ollut helppoa eikä mukavaa, mutta on ollut toisaalta kiva huomata että sosiaalisia taitoja voi opetella ja oppia. Ja tämä on auttanut uralla tosi paljon, rekrytointia tekevät ja ylennyksiä antavat ihmiset voi selittää mitä vain jargonia kokemuksesta ja osaamisesta, mutta tosielämssä työkavereiksi palkataan ihmisiä joista jää kiva fiilis (sen perusosaamisen lisäksi).
Suosittelen kaikille edes tutustumaan aiheeseen jos tuntuu että tällaisten asioiden kanssa on haasteita. Ei ole helppoa jos ei luonnostaan sosiaalinen ilopilleri, mutta siitä voi olla tosi paljon apua elämässä. Itseäni on auttanut mm. kirja "Olet hyvä tyyppi" ja "Elä paremmin" -blogin neuvot. Varmaan joku sosiaalisesti lahjakas kaverikin voi olla ihan yhtä hyvä opettaja kuin kirjat, jos on niin onnekas että sellaisen saa avuksi.
Ongelmana siinä vaan usein on se, että toisenlaisen kuin oikeasti on esittäminen käy työlääksi ja vie henkistä energiaa valtavasti. Sellaisten tilanteiden jälkeen voi olla aivan loppu ja kaivata lepoa. Ei sellainen ainakaan päivittäin toistuvana tee hyvää.
Urani on kuraa kirjoitti:
Minulla ei koskaan nuorena ollut mitään unelma-alaa, mutta tiesin haluavani yliopistoon. Hain opiskelemaan eri aloja ja jostain kohtalonoikusta ja mielijohteesta valitsin niistä humanistisen alan, jolle oli vaikein päästä. Silloin kulttuuri ja yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat. Opinnot etenivät hyvin ja sain heti valmistumisen jälkeen vakituisen hyvän työpaikankin, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys humanisteille. Tavallaan olen asemassa, mistä moni voi vain haaveilla.
No mikä sitten on ongelma? Kuten joku muukin tuolla totesi, työpaikan ilmapiiri on aivan hirveä. Ongelmia on johtamisessa, työntekijöiden keskinäisissä skismoissa ja kirsikkana kakun päällä sairas kilpailu asiantuntijuudessa, jossa käydään todella rumaa selän takana puukottamista oman statuksensa nostamiseksi. Koska itse en ole kilpailuhenkinen enkä jaksaisi joka päivä taistella asemastani työyhteisössä, koen että olen jäänyt tantereella jalkoihin ja lisäksi olen väärinymmärretty koska haluaisin vain keskittyä työhöni. Joudun pitämään ikään kuin kynttilääni vakan alla ja koen että en voi hyödyntää osaamistani ja taitojani. Kaiken huippuna esimieheni kohtelevat minua kuin lasta, koska olen nelikymppisenä nuorin samalla tittelillä työskentelevänä. Minulle puhutaan kuin olisin vasta taloon tullut (15 vuotta samassa työssä) jne. Motivaationi on nykyään pyöreä nolla.
Samanlaista oman alan työpaikkaa on melko mahdotonta saada ja ala on sen verran spesifi, että myös vaihto on hankalaa ilman uudelleenkoulutusta. En jaksaisi lähteä enää opiskelemaan pitkiä suuntauksia ja on ihan riittävästi tekemistä lasten koulun ym kanssa. Tuntuu, että olen umpikujassa. Hankalasti työllistävä ala, rajattu koulutus, ikä jne. Vielä pitäisi muka lähes 30 vuotta jaksaa...
Mulla on samankaltainen kokemus, joskus useammasta työpaikasta. En kestä selkäänpuukottamista ja kyykytysmeininkiä, enkä suostu osallistumaan sellaiseen, ja siksi ajaudun ristiriitoihin. En koskaan riitele, en hauku, en puhu rumasti, enkä osallistu juoruiluun, mutta kuormitun valtavasti sairaissa työympäristöissä, joissa myös johtaminen on täysin olematonta. Että tervetuloa vaan sosiaali- ja terveysalalle sinä, joka tässä ketjussa siitä aiemmin haaveilit.
Onko ”se ala”, johon täällä vihjataan, viestintä tai markkinointi?
Tein työtä esimiehenä ja kestin hommaa nelisen vuotta, kunnes burn out vei vuoden sairaslomalle (diagnoosina vaikea masennus). En ikinä olisi etukäteen uskonut, miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin kiukuttelevat 5-vuotiaat. Työyhteisön ilmapiiri oli kamala, mutta kuvittelin että voisin vaikuttaa asioihin. Kyllä hymyilyttää nyt jälkikäteen. Onneksai sain uuden työn.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän alentuvasti puhutte sosiaalialan töistä. Kyllähän sosiaalityöntekijä tarvitsee yliopistotutkinnon ja esim Kelassa työskentely vaatii asiantuntemusta. Suomalainen etuusjärjestelmä on laaja ja sosiaalityö, kuten esim lastensuojelu, todella vaativaa työtä. Helpommalla tutkija/proffa/koodari jollain kapealla alalla pääsee. Voi tienata myös paremmin.
Ei ihme, kun et näemmä tiedä edes että termi on ALENTAVASTI. Ellet sitten ole itsekin sitä mieltä että muut joutuvat alentumaan ko. henkilöiden tasolle :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mainitsee introverttiyden ongelmaksi etenemiseen. Olen itsekin introvertti, lisäksi ujo ja arka jännittäjäluonne joka jää mieluiten aina sivuun kaikesta. Olen väkisin opetellut sosiaalisemmaksi. Ei ole ollut helppoa eikä mukavaa, mutta on ollut toisaalta kiva huomata että sosiaalisia taitoja voi opetella ja oppia. Ja tämä on auttanut uralla tosi paljon, rekrytointia tekevät ja ylennyksiä antavat ihmiset voi selittää mitä vain jargonia kokemuksesta ja osaamisesta, mutta tosielämssä työkavereiksi palkataan ihmisiä joista jää kiva fiilis (sen perusosaamisen lisäksi).
Suosittelen kaikille edes tutustumaan aiheeseen jos tuntuu että tällaisten asioiden kanssa on haasteita. Ei ole helppoa jos ei luonnostaan sosiaalinen ilopilleri, mutta siitä voi olla tosi paljon apua elämässä. Itseäni on auttanut mm. kirja "Olet hyvä tyyppi" ja "Elä paremmin" -blogin neuvot. Varmaan joku sosiaalisesti lahjakas kaverikin voi olla ihan yhtä hyvä opettaja kuin kirjat, jos on niin onnekas että sellaisen saa avuksi.
Ongelmana siinä vaan usein on se, että toisenlaisen kuin oikeasti on esittäminen käy työlääksi ja vie henkistä energiaa valtavasti. Sellaisten tilanteiden jälkeen voi olla aivan loppu ja kaivata lepoa. Ei sellainen ainakaan päivittäin toistuvana tee hyvää.
Jos tuntuu liian raskaalta, niin sitten lieneekin parempi katsella jokin muunlainen polku itselleen. Valitettavasti moni asiantuntijatyö on nykypäivänä sellaista missä vaaditaan yhteistyötä muiden ihmisten kanssa ja jos ei siihen pysty, niin vaihtoehdot on aika harvassa. Toki sellaisiakin on, mutta iso riski että jää jumiin urallaan. Väsyn itsekin introverttina työpäivän sosiaalisuudesta, mutta palaudun sitten kotona yksin omien puuhien parissa. Tosin sosiaalisten taitojen opettelu on tehnyt sosiaalisista tilanteista kevyempiä, kun niitä jännittää ja analysoi vähemmän.
Kelassa tai sosiaalialalla työskentely: pitää osata lukea, pitää osata kirjoittaa kapulakielisiä tekstejä, ja pitää osata byrokraattisesti vittuilla kaikille. No, onhan siinä osaamista tietenkin...