Lue keskustelun säännöt.
Uransa flopanneet akateemiset, jaetaan kokemuksemme!
03.05.2020 |
Itsellä on kaksikin maisterin tutkintoa, mutta en koskaan päässyt työelämässä "nousuun". Osaan kyllä opiskella ja sillä tavalla oli kunnianhimoa, että olin hyvä tekemään opintosuorituksia, mutta työelämässä etenemiseen tarvittavia kykyjä tai kiinnostusta minulla ei taida olla...
Teen aika aika perushommaa (myynti, asiakaskoulutus ym.), palkka on ihan ok, mutta mitään kehitysmahdollisuuksia ei ole, eikä työ nyt mitään ruudinkeksimistä ole... välillä harmittaa ja kaipaisi jotain enemmän... mutta ikä alkaa kohta nelosella, että ei tässä ehkä enää uusia temppuja oppisikaan...
Kommentit (248)
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Tai sitten lähteä pois Suomesta. Opiskelu on muualla kallista, joten siellä arvostetaan vielä koulutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä koe olevani flopannut.
Teen sitä mikä milloinkin kiinnostaa.
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Näin se vähän on. Näistä sivuun ajatuneista ei vain kirjoiteta samanlaisia lehtijuttuja, kuin niistä menestyjistä. Ärsyttää kun aina hehkutetaan, miten pitää seurata sitä omaa intohimoa ja intuitiota. Kyllä, aina joskus jollakin käy hyvä tuuri. Yleensä vielä useammalle huono tuuri.
Minä tunnen aivan liian monta kitaranrämpyttäjää, fudislupausta, poliitikonalkua ja muuta taivaanrannan maalaria, joilla ei ollut niitä varasuunnitelmia. Olisi kannattanut olla.
Vierailija kirjoitti:
En mä koe olevani flopannut.
Teen sitä mikä milloinkin kiinnostaa.
Ihan hyvä asenne!
Näin minäkin olen yrittänyt suhtautua alustatalouskeikkahommiini. Otan, jos kiinnostaa ja huonoihin paikkoihin en enää mene. Eipä tarvitse kestää mitään sairasta työyhteisöä tai hirveää stressiä ja tavoitepaineita. Kyllä vähemmälläkin rahalla jotenkin kituuttaa.
Nyt on aikaa tehdä taidetta :D
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Kaikki syyttää jotakin ulkopuolisia tekijöitä ja olosuhteita, mutta harva katsoo rehellisesti peiliin. Itse olen sössinyt urani ihan omaa tyhmyyttäni, myönnän sen suoraan.
Näin kai minustakin voisi sanoa, kyllä minä löydän ne virhepäätelmäkohdat, joissa on lähtenyt metsään, ja silti - en edelleenkään ymmärrä miten olisin voinut valita toisin niissä tilanteissa ja niillä tiedoilla. Ja sitten - taustalla on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, luonnevammaiset vanhemmat jotka menivät hyväksikäyttäjän puolelle, ja puoliso, jonka itsekeskeisyys paljastui liian myöhään ja peruuttamattomassa paikassa. Jos ei mennä siihen, että on syntynyt ja valmistunut väärään aikaan. Kun tein gradun, edellisenä vuonna valmistuneet olivat päässeet apurahoille, minun vuosikerrastani rämmittiin työttömyysrahoille kun koko ala jäi suuren säätiön haussa ilman. Paitsi että minä olin yrittäjä, ja jatkoin rämmintää...
Jos olisin ollut aseksuaali ja kokonaisvaltaisesti ihmisvihaaja, olisin varmaankin luovinut eteenpäin silti. En kyennyt, ei löytynyt riittävää kovuutta ja sparraajistakin oli puutetta.
Sehän tässä inhottavinta on, että ainahan sieltä peilistäkin syyt löytyy, jos sille selitystasolle haluaa jäädä. Ne ovat kuitenkin sellaisia syitä, että hyvin harva jättäisi kompastumatta niihin samoilla taustaoletuksilla. Kun tie on riittävän mutkainen, näitä virhevalintatilanteita tulee niin monta, että menee lottoamisen puolelle.
Kuka voi ihan aidosti syyttää muita siitä, etteivät nämä ole lottovoittajia edes?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein 25 vuoden ajan töitä, jotka osasin erittäin hyvin ja joissa viihdyin vieläkin paremmin. Kun täytin 50 vuotta, kaikki romahti. Juuri minun toimialani olivat täystyöllisyyteni aikana silppuuntuneet ja muuttuneet pätkätyöfirmojen temmellyskentäksi. Nyt minun olisi pitänyt olla "brändi" ja oman itseni myyntitykki, mikä on itse työssä aivan tarpeeton taito.
Muutama TE-virkailija on sanonut suoraan, että olen ikäsyrjinnän kohde. Kun ihmettelin eräälle virkailijalle sitä, etten erittäin kielitaitoisena ja sujuvasanaisena ihmisenä kelpaa esimerkiksi asiakaspalvelutehtäviin, hän totesi, että ns. ylikoulutetun ja ylikokeneen hakijan työnhakua pidetään yrityksissä pelkästään vitsinä. Nyt olen pitkäaikaistyötön ja rajusti köyhtynyt.
Olisipa 80-luvulla ollut kristallipallo kehottamassa valitsemaan jonkin muun alan. Eipä kukaan tiennyt, että ala, jolle käytiin raahaamassa työvoimaa kesken opintojen, käytännössä lähes katoaisi. Ja se vähä, mikä ei ole kadonnut, hoidetaan halvalla vuokra- ja pätkätyövoimalla, eikä laadusta ole niin väliksi. Olen katkera.
Taidan tietää, mistä alasta on kyse. Aivan saman totean minäkin: olisipa ollut kristallipallo ja olisipa tajunnut silloin, että ei ollut lottovoitto päästä opiskelemaan erittäin halutulle alalle. Olen sinnitellyt 35 vuotta: mikään työn ehtoja ja palkioita koskeva uutinen ei 20 vuoteen ole ollut hyvä tai edes neutraali vaan pelkkää alasajoa, kiristystä ja kuristusta. No, ainakin tietää työelämän raaistumisen mekanismeista.
Onko tämä ala joku valtionsalaisuus? Vihjettä edes?
Suomessa ei arvosteta koulutusta. Koulutus on inflaatiossa. Aivan liikaa korkeakoulutettuja ihmisiä Suomessa ja lisää puuhataan.
Valtio mättää isot summat rahaa siihen, että meillä olisi suuri määrä akateemisia työttömiä, joita voi pyörittää nöyrinä palkkatukityöläisinä puoli-ilmaiseksi valtion ja kuntien tehtävissä. Kukaan ei edes kehtaa omalla nimellään tästä julkisesti valittaakaan. Kätevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta koulutusta. Koulutus on inflaatiossa. Aivan liikaa korkeakoulutettuja ihmisiä Suomessa ja lisää puuhataan.
Valtio mättää isot summat rahaa siihen, että meillä olisi suuri määrä akateemisia työttömiä, joita voi pyörittää nöyrinä palkkatukityöläisinä puoli-ilmaiseksi valtion ja kuntien tehtävissä. Kukaan ei edes kehtaa omalla nimellään tästä julkisesti valittaakaan. Kätevää.
Lisäksi on muistettava, että puolella väestöstä älykkyysosamäärä on alle sata, joten kun 50% väestöstä saa korkeakoulutuksen, sen taso ei päätä huimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta koulutusta. Koulutus on inflaatiossa. Aivan liikaa korkeakoulutettuja ihmisiä Suomessa ja lisää puuhataan.
Valtio mättää isot summat rahaa siihen, että meillä olisi suuri määrä akateemisia työttömiä, joita voi pyörittää nöyrinä palkkatukityöläisinä puoli-ilmaiseksi valtion ja kuntien tehtävissä. Kukaan ei edes kehtaa omalla nimellään tästä julkisesti valittaakaan. Kätevää.
Lisäksi on muistettava, että puolella väestöstä älykkyysosamäärä on alle sata, joten kun 50% väestöstä saa korkeakoulutuksen, sen taso ei päätä huimaa.
Totta tämäkin. 1995 lamaan luotiin uudistus, jossa entiset opistot muutettiin Ammattikorkeakouluiksi. Sisään pääsi vähäisellä osaamistaustalla. Silti näistä tehtiin - juhlapuheissa muttei käytännön tasolla - korkeakouluja.
Eli tehtävää voi hakea sekä KTM että tradenomi. Kumpi valitaan? No halvempi, tietenkin! Helppo tapa saada edullisia työntekijöitä tässä ahneuden maailmassa, jossa jokainen viivan alle jäänyt sentti ratkaisee, minkä verran veroparatiisiin siirtyy rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein 25 vuoden ajan töitä, jotka osasin erittäin hyvin ja joissa viihdyin vieläkin paremmin. Kun täytin 50 vuotta, kaikki romahti. Juuri minun toimialani olivat täystyöllisyyteni aikana silppuuntuneet ja muuttuneet pätkätyöfirmojen temmellyskentäksi. Nyt minun olisi pitänyt olla "brändi" ja oman itseni myyntitykki, mikä on itse työssä aivan tarpeeton taito.
Muutama TE-virkailija on sanonut suoraan, että olen ikäsyrjinnän kohde. Kun ihmettelin eräälle virkailijalle sitä, etten erittäin kielitaitoisena ja sujuvasanaisena ihmisenä kelpaa esimerkiksi asiakaspalvelutehtäviin, hän totesi, että ns. ylikoulutetun ja ylikokeneen hakijan työnhakua pidetään yrityksissä pelkästään vitsinä. Nyt olen pitkäaikaistyötön ja rajusti köyhtynyt.
Olisipa 80-luvulla ollut kristallipallo kehottamassa valitsemaan jonkin muun alan. Eipä kukaan tiennyt, että ala, jolle käytiin raahaamassa työvoimaa kesken opintojen, käytännössä lähes katoaisi. Ja se vähä, mikä ei ole kadonnut, hoidetaan halvalla vuokra- ja pätkätyövoimalla, eikä laadusta ole niin väliksi. Olen katkera.
Taidan tietää, mistä alasta on kyse. Aivan saman totean minäkin: olisipa ollut kristallipallo ja olisipa tajunnut silloin, että ei ollut lottovoitto päästä opiskelemaan erittäin halutulle alalle. Olen sinnitellyt 35 vuotta: mikään työn ehtoja ja palkioita koskeva uutinen ei 20 vuoteen ole ollut hyvä tai edes neutraali vaan pelkkää alasajoa, kiristystä ja kuristusta. No, ainakin tietää työelämän raaistumisen mekanismeista.
Aivan. Minulla on kaksikin toimialaa, joilla kummallakin työllistymiseen vaaditaan nykyisin röyhkeyttä markkinoida itseään sekä suhteita, suhteita ja suhteita. Opiskelemaan pääseminen oli aikoinaan monen mutkan takana: pääsykokeisiin valittiin lukion päättötodistuksen ja sopivien ällien perusteella, ja pääsykokeissa testattiin aamusta iltaan kahden päivän ajan niin, että osa sai lähtöpassit jo ensimmäisen päivän puolivälissä, osa vasta illalla ja loppuun asti selvinneistä vielä harkittiin parhaat niin, että muistaakseni yksitoista prosenttia hakijoista sai paikan. Ja tässä sitä ollaan.
Onneksi juuri nyt opiskeluasioitaan harkitsevat nuoret sukulaiseni ovat aidosti kiinnostuneita aloista, jolta ei totisesti töitä tule puuttumaan. Paitsi sitten, jos yhteiskunta sortuu savijalkojaan myöten. Ja sortuuhan se, mutta ehkä vielä tämä sukupolvi ehtii elää normaalihkon elämän.
Nro 17
Havaitsin tutkijana, että omalla alallani pärjätäkseni pitäisi olla kovempi sosiaalinen kiipijä ja sosialisti, kuin mihin pystyin venymään. Pääsin koko roskasta eroon yksinkertaisesti sillä, että en enää hakenut uusia rahoituksia. Olen omaksi ilokseni jatkanut julkaisemista, vaikka rahoitan elämäni nykyisin muilla hommilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nelikymppinen filosofian maisteri. Opiskelin pitkään, nautin opiskelijaelämästä. Siihen aikaan ja niissä piireissä se oli tapan. Varmat työpaikat odottivat. Hiljalleen opiskelukavereita alkoi valmistua, he myös työllistivät. Minä kirjoittelin gradua rauhassa, tein lisää opintoja. Tykkäsin yliopistomaailmasta ja opiskelijaelämästä.
Valmistuin. Sain harjoittelupaikan. Ja se siitä. Viimeiset 15 vuotta olen tehnyt työkokeiluja ja pieniä avustavia töitä palkkatuella. Osaamiseni ja koulutukseni ei vaan kelpaa kellekään. Olen hakenut opiskelupaikkaa, kaipaan takaisin yliopistoon. En ole päässyt edes lähelle.
No kaikki te jotka tunnette epäonnistuneenne: a) ette epäonnistuneet, koska elämän tarkoitus ei ole edetä yhtään mihkään, ja b) kaikki tulee muuttumaan nyt, talous on kellahtanut. Lähtee duunit myös useilta muka "onnistuneilta". Sitten ihmetellään yhdessä että mitä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta koulutusta. Koulutus on inflaatiossa. Aivan liikaa korkeakoulutettuja ihmisiä Suomessa ja lisää puuhataan.
Valtio mättää isot summat rahaa siihen, että meillä olisi suuri määrä akateemisia työttömiä, joita voi pyörittää nöyrinä palkkatukityöläisinä puoli-ilmaiseksi valtion ja kuntien tehtävissä. Kukaan ei edes kehtaa omalla nimellään tästä julkisesti valittaakaan. Kätevää.
Aikuiskoulutus on ajettu alas ja alan vaihtaminen on tehty lähes mahdottomaksi. Tai voihan sitä vaihtaa alaa, esimerkiksi sairaanhoitajaksi, restonomiksi tai tradenomiksi. Akateemisille ei ole tarjolla juuri mitään. Tohtorikoulutus (minkä jälkeen et pääse mihinkään tavalliseen työhön) tai hallintoa (jonka myötä on oletus että haluat johtajaksi).
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Näin se vähän on. Näistä sivuun ajatuneista ei vain kirjoiteta samanlaisia lehtijuttuja, kuin niistä menestyjistä. Ärsyttää kun aina hehkutetaan, miten pitää seurata sitä omaa intohimoa ja intuitiota. Kyllä, aina joskus jollakin käy hyvä tuuri. Yleensä vielä useammalle huono tuuri.
Minä tunnen aivan liian monta kitaranrämpyttäjää, fudislupausta, poliitikonalkua ja muuta taivaanrannan maalaria, joilla ei ollut niitä varasuunnitelmia. Olisi kannattanut olla.
Yhtälailla jätetään kertomatta myös niistä, jotka hakeutuvat opiskelemaan jotain "järkevää" (esim. kauppis-oikis-TKK ) siksi, että sukulaiset ja lukion opo pakottaa, ja huomaavat sitten joskus 25-35v että " tämähän on täyttä paskaa enkä halua tehdä tätä enkä halua olla näiden ihmisten kanssa", ja siitä ojasta on sitten vaikea enää päästä ylös sillä tavalla kuin nuo samat "järkevät" ihmiset olettavat.
t. mies joka opiskeli tuollaista statusala-paskaa jolla meni vuosia ja vuosia hukkaan, jotta pääsisi sopivammalle alalle opiskelemaan ja vielä ikäsyrjinnästä huolimatta töihinkin alalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän akateeminen kirjoitti:
Näissä tarinoissa toistuu aina itsensä myynti, talousromahdukset ja väärä aika väärässä paikassa. Jos haluaa välttää saman kohtalon on siis oltava vähintään kaksi varasuunnitelmaa ja ehdottomasti osattava myydä itseään yrityksille mielellään jo lukioikäisenä.
Näin se vähän on. Näistä sivuun ajatuneista ei vain kirjoiteta samanlaisia lehtijuttuja, kuin niistä menestyjistä. Ärsyttää kun aina hehkutetaan, miten pitää seurata sitä omaa intohimoa ja intuitiota. Kyllä, aina joskus jollakin käy hyvä tuuri. Yleensä vielä useammalle huono tuuri.
Minä tunnen aivan liian monta kitaranrämpyttäjää, fudislupausta, poliitikonalkua ja muuta taivaanrannan maalaria, joilla ei ollut niitä varasuunnitelmia. Olisi kannattanut olla.
Yhtälailla jätetään kertomatta myös niistä, jotka hakeutuvat opiskelemaan jotain "järkevää" (esim. kauppis-oikis-TKK ) siksi, että sukulaiset ja lukion opo pakottaa, ja huomaavat sitten joskus 25-35v että " tämähän on täyttä paskaa enkä halua tehdä tätä enkä halua olla näiden ihmisten kanssa", ja siitä ojasta on sitten vaikea enää päästä ylös sillä tavalla kuin nuo samat "järkevät" ihmiset olettavat.
t. mies joka opiskeli tuollaista statusala-paskaa jolla meni vuosia ja vuosia hukkaan, jotta pääsisi sopivammalle alalle opiskelemaan ja vielä ikäsyrjinnästä huolimatta töihinkin alalle
Hyvä! Juuri näin fiksu ihminen toimii. Tulevaisuudessa uskon on paljon tavallisempaa hyppiä alalta toiselle, harva on yhdessä ja samassa duunissa koko elämänsä. Ja robotit tekevät suuren osan kaikesta "pakollisesta".
Kaksi yliopistotutkintoa, joista toinen ulkomailta. Väitöskirja kesken vanhentuneesta aiheesta. Nyt 46- vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässäni vakituinen työ, jonka olisin saanut merkonomin tai vastaavan koulutuksella ja palkka samaa tasoa kuin lähihoitaja, kaupan kassa tms. Itselleni uskottelen, että tämä on joku uusi nousu urallani tai alan vaihto ja siksi aloitan matalalta.
Yllättävän alentuvasti puhutte sosiaalialan töistä. Kyllähän sosiaalityöntekijä tarvitsee yliopistotutkinnon ja esim Kelassa työskentely vaatii asiantuntemusta. Suomalainen etuusjärjestelmä on laaja ja sosiaalityö, kuten esim lastensuojelu, todella vaativaa työtä. Helpommalla tutkija/proffa/koodari jollain kapealla alalla pääsee. Voi tienata myös paremmin.
Olin lahjakas kaikessa muussa paitsi matematiikassa ja fysiikassa. Valitsin alani sen perusteella, mikä eniten kiinnosti. 90-luvulla puhuttiin, että alallani tulee 2000-luvulla olemaan kysyntää paljonkin tekijöistä.
Valmistuin 2002 eikä kysyntää kuulunut. Tein pelkkiä pätkätöitä. Sitten tuli 2008 taantuma ja tuntuu, että se on jatkunut tähän päivään saakka. Olen siis ikuinen pätkätyöläinen, reipas työnhakija ja aktiivinen keikkailija. Urani ei tainnut alkaa koskaan.
Nyt ikäni alkaa nelosella, joten alan olla senkin vuoksi syrjitty, olin kuinka terve, organisointikykyinen ja luova tahansa. Eikä repaleinen CV auta asiaa; työpaikkailmoituksissa etsitään moniosaajaa, mutta käytännössä sellaista pidetään epäilyttävänä.
Minusta tulee köyhä, akateeminen eläkeläinen, joka keräilee pulloja. Jotain hyvää tässäkin: ikuiseen opiskelijabudjettiin tottuneena en edes osaisi tuhlailla.