Lue keskustelun säännöt.
Uransa flopanneet akateemiset, jaetaan kokemuksemme!
03.05.2020 |
Itsellä on kaksikin maisterin tutkintoa, mutta en koskaan päässyt työelämässä "nousuun". Osaan kyllä opiskella ja sillä tavalla oli kunnianhimoa, että olin hyvä tekemään opintosuorituksia, mutta työelämässä etenemiseen tarvittavia kykyjä tai kiinnostusta minulla ei taida olla...
Teen aika aika perushommaa (myynti, asiakaskoulutus ym.), palkka on ihan ok, mutta mitään kehitysmahdollisuuksia ei ole, eikä työ nyt mitään ruudinkeksimistä ole... välillä harmittaa ja kaipaisi jotain enemmän... mutta ikä alkaa kohta nelosella, että ei tässä ehkä enää uusia temppuja oppisikaan...
Kommentit (248)
Jos olet alle 40, et ole flopannut vielä yhtään mihinkään. Esimies- ja johtotehtävät ihan vielä saavutettavissa, mutta noissakin on kyllä ne huonot puolensa.
Jos palkkasi on ihan ok, olet saavuttanut jo aika paljon, moni ei voi sanoa samaa, vaikka olisi jonkin hienon tittelin onnistunut jostain saamaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mä taas olen kyllä edennyt. Oon nyt professori, palkka on ok ja haasteitakin riittää. Ajattelin kuitenkin lopettaa parin vuoden päästä kun yksi iso projekti loppuu. Ei tunnu enää sen arvoiselta. Eläkeikään on kyllä vielä pari kymmentä vuotta, mutta enköhän mä jotain keksi.
Pitääkö professoriksi pääsemiseksi olla oikeasti fiksu vai riittääkö, että on ahkera? Jotkut niistä kun vaikuttaa aika pöhköiltä.
Valmistuin finanssikriisin aikaan alalta, joka muutenkin on vaikeasti työllistävä. Lisäksi alallani pitäisi osata markkinoida itseään, mihin koulutus ei millään tavalla valmistanut. Seurauksena on ollut katkonainen työhistoria sen lisäksi, että ylipäätään pääsin myöhään työmarkkinoille. Iän myötä uuden työpaikan saaminen myös vaikeutuu entisestään, kun ei ole sitä vakituista paikkaa taustalla vakuuttamassa työnantajaa.Taloudellinen epävarmuus on myös vaikeuttanut parisuhteen saamista.
Vierailija kirjoitti:
No mä taas olen kyllä edennyt. Oon nyt professori, palkka on ok ja haasteitakin riittää. Ajattelin kuitenkin lopettaa parin vuoden päästä kun yksi iso projekti loppuu. Ei tunnu enää sen arvoiselta. Eläkeikään on kyllä vielä pari kymmentä vuotta, mutta enköhän mä jotain keksi.
Eikös proffien työ ole nykyään pääosin rahan kerjäämistä? Ymmärrän, että ei ole kovin motivoivaa.
Sairastuin burnout-masennukseen nippanappa kolmikymppisenä.
Kaikki mahdollisuudet ikävyydet kasaantuivat, eli tilani oli henkilökohtaisen ja työelämän katastrofien summa
Ura oli sillä taputeltu.
Olen viettänyt tk-eläkkeellä kumminkin parempaa eli mielekkäämpää elämää.
Jotain lohtua tuo myös se, että olen yhteiskunnalliselta kannalta ns. nettosaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koulutukseltani DI enkä ole päässyt kunnolla työuran alkuun. Valmistumisesta reilu pari vuotta aikaa ja tänä aikana lähin kosketus omaan alaan on ollut palkaton harjoittelu joka liittyi työvoimakoulutukseen. Rahaa olen tienannut vuokrafirmojen keikkojen avulla. En tunne olevani oikealla alalla ja kävin tutkinnon pitkin hampain läpi asenteella "pitää se jokin koulutus olla". Jos olisin tiennyt että työn saanti omalla kohdallani on niin vaikeaa niin olisin vaihtanut alaa varsinkin kun ala ei edes aidosti kiinnosta. Työhaastattelussa olen toki esittänyt olevani kiinnostunut alasta. Nyt kun korona aiheuttaa laman niin tilanteeni tästä sen kun pahenee. Suunnittelen alan vaihtoa työvoimapula alalle (sosiaali- ja terveysala kiinnostaa), jotta voisin aloittaa "puhtaalta pöydältä ".
Vierailija kirjoitti:
Olen koulutukseltani DI enkä ole päässyt kunnolla työuran alkuun. Valmistumisesta reilu pari vuotta aikaa ja tänä aikana lähin kosketus omaan alaan on ollut palkaton harjoittelu joka liittyi työvoimakoulutukseen. Rahaa olen tienannut vuokrafirmojen keikkojen avulla. En tunne olevani oikealla alalla ja kävin tutkinnon pitkin hampain läpi asenteella "pitää se jokin koulutus olla". Jos olisin tiennyt että työn saanti omalla kohdallani on niin vaikeaa niin olisin vaihtanut alaa varsinkin kun ala ei edes aidosti kiinnosta. Työhaastattelussa olen toki esittänyt olevani kiinnostunut alasta. Nyt kun korona aiheuttaa laman niin tilanteeni tästä sen kun pahenee. Suunnittelen alan vaihtoa työvoimapula alalle (sosiaali- ja terveysala kiinnostaa), jotta voisin aloittaa "puhtaalta pöydältä ".
Tuo voisi ulkopuolisesta kuulostaa jonkinlaiselta vittuiluilta, että opiskelinpa tuossa diplomi-insnööriksi vaikkei yhtään kiinnostanut, kun pitää se jokin koulutus olla... Jollekin toiselle kun tuo tutkinto voisi olla iso tavoite ja saavutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin päässyt vaikka eduskuntaan joviaalisuuteni takia, mutta sitten tajusin millaisia 95% ihmisistä on joten en jaksanut nähdä vaivaa. Viihdyn paremmin tietokoneen parissa.
Täällä koodari FM, valmistuin 2014. Työkokemusta vain palkattomista harjoitteluista. Mulla on asperger ja olen sosiaalisesti kömpelö, se on vaikeuttanut työllistymistä. On ihan paskapuhetta että aspergereita revitään koodareiksi. Ei ainakaan naisia. Täytyy olla sellainen hyvä tyyppi, ekstrovertti, jotta saa paikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä taas olen kyllä edennyt. Oon nyt professori, palkka on ok ja haasteitakin riittää. Ajattelin kuitenkin lopettaa parin vuoden päästä kun yksi iso projekti loppuu. Ei tunnu enää sen arvoiselta. Eläkeikään on kyllä vielä pari kymmentä vuotta, mutta enköhän mä jotain keksi.
Eikös proffien työ ole nykyään pääosin rahan kerjäämistä? Ymmärrän, että ei ole kovin motivoivaa.
Kaikkien yliopistolla notkuvien akateemisten on. Ja se vie ainakin omalta osalta innon ja saa tuntumaan että satsaukset ovat menneet hukkaan = epäonnistuminen. Jos olet projektitöissä, haet rahaa että saat jatkaa työntekoa. Jos vakivirassa, haet rahaa että tutkimusryhmä pysyy kasassa/olemassa. Ja ihan kiva jos julkaisee, mutta menestyksesi kuitenkin arvioidaan sen mukaan paljonko sitä ulkopuolista rahaa saat. Motivoivaa? Not.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä taas olen kyllä edennyt. Oon nyt professori, palkka on ok ja haasteitakin riittää. Ajattelin kuitenkin lopettaa parin vuoden päästä kun yksi iso projekti loppuu. Ei tunnu enää sen arvoiselta. Eläkeikään on kyllä vielä pari kymmentä vuotta, mutta enköhän mä jotain keksi.
Eikös proffien työ ole nykyään pääosin rahan kerjäämistä? Ymmärrän, että ei ole kovin motivoivaa.
Kaikkien yliopistolla notkuvien akateemisten on. Ja se vie ainakin omalta osalta innon ja saa tuntumaan että satsaukset ovat menneet hukkaan = epäonnistuminen. Jos olet projektitöissä, haet rahaa että saat jatkaa työntekoa. Jos vakivirassa, haet rahaa että tutkimusryhmä pysyy kasassa/olemassa. Ja ihan kiva jos julkaisee, mutta menestyksesi kuitenkin arvioidaan sen mukaan paljonko sitä ulkopuolista rahaa saat. Motivoivaa? Not.
Eikö ihmisten kykyjä voisi hyödyntää paremmin niin, että proffien antaisi keskittyä tutkimushommiin ja palkkaisi sinne jonkun suulaan kauppatieteilijän hankkimaan rahoitusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ykkönen vastaa: minua ei itse asiassa se rahan hakeminen haittaa, se on påinvastoin ihan motivoivaa, koska sillä tavalla voin palkata tutkmusryhmäni ja voin suunnata alan kehitystä. Se on ihan ok.
Se, mikä ei motivoi, on että vaikka saamme selville mitä hienoa ja hyödyllistä ja julkaisemme sen monella eri tavalla niin kukaan ei kuitenkaan lue sitä. Jos lukee, aina on joku oman elämänsä skeptikko selittämässä, että väärin tutkittu ja varmaan vinoutunut materiaali. Onnistunutkin työ menee hukkaan.
Olen ollut työelämässä jo yli 20v. Esimiestehtävät eivät ole kiinnostaneet, vaikka nuorempana niihin kehotettiin hakeutumaan. Olen mielummin tehnyt erilaisia asintuntijatehtäviä ja arvostettu ja pidetty työntekijä olen ollutkin. Monessa työyhteisössä luottohenkilö ja aktiivinen asioiden eteenpäin viejä. Nyt kuitenkin satuin sitten työyhteisöön, jossa ilmipiiri on helvetillinen ja olen alkanut itse oireilemaan uupumuksella. Ja tajusin, että kun ikää alkaa olla lähes 50 v, ei mahdollisuuksia työllistyä muualle ole juurikaan - etenkin, kun alallani haetaan töihin lähinnä nuoria, 3-5 työelämässä olleita.
Olen siis (tämän ilmapiiriongelman johdosta) uuvahtanut, vanha raakki vailla tulevaisuuden näkymiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelin väärää alaa ja menetin ensikertalaisuuden. Nyt minua ei enää valita mihinkään korkeakouluihin. Käsketään mennä uusimaan kaikki yo-kokeet, vaikka lukiosta aikaa jo monta vuotta ja olen tehnyt yliopisto-opintojakin!
Opiskelut ovat menneet hyvin, mutta työelämään pääsy takkuaa. Osaan avata suuni ja katsoa keskustelukumppania kenkien sijasta silmiin, mutta ei auta. Ulkoisesti olen turhapuron kaksoisveli, joten ehkä syy on tässä.
Tein 25 vuoden ajan töitä, jotka osasin erittäin hyvin ja joissa viihdyin vieläkin paremmin. Kun täytin 50 vuotta, kaikki romahti. Juuri minun toimialani olivat täystyöllisyyteni aikana silppuuntuneet ja muuttuneet pätkätyöfirmojen temmellyskentäksi. Nyt minun olisi pitänyt olla "brändi" ja oman itseni myyntitykki, mikä on itse työssä aivan tarpeeton taito.
Muutama TE-virkailija on sanonut suoraan, että olen ikäsyrjinnän kohde. Kun ihmettelin eräälle virkailijalle sitä, etten erittäin kielitaitoisena ja sujuvasanaisena ihmisenä kelpaa esimerkiksi asiakaspalvelutehtäviin, hän totesi, että ns. ylikoulutetun ja ylikokeneen hakijan työnhakua pidetään yrityksissä pelkästään vitsinä. Nyt olen pitkäaikaistyötön ja rajusti köyhtynyt.
Olisipa 80-luvulla ollut kristallipallo kehottamassa valitsemaan jonkin muun alan. Eipä kukaan tiennyt, että ala, jolle käytiin raahaamassa työvoimaa kesken opintojen, käytännössä lähes katoaisi. Ja se vähä, mikä ei ole kadonnut, hoidetaan halvalla vuokra- ja pätkätyövoimalla, eikä laadusta ole niin väliksi. Olen katkera.
Vierailija kirjoitti:
Täällä koodari FM, valmistuin 2014. Työkokemusta vain palkattomista harjoitteluista. Mulla on asperger ja olen sosiaalisesti kömpelö, se on vaikeuttanut työllistymistä. On ihan paskapuhetta että aspergereita revitään koodareiksi. Ei ainakaan naisia. Täytyy olla sellainen hyvä tyyppi, ekstrovertti, jotta saa paikan.
Tunnen tasan kaksi koodaria, jotka kumpikin vahvasti kirjolla. Kumpikaan ei myöskään ikinä valmistunut, mutta rahaa ovat tehneet niin maan bärkkeleesti.
Vierailija kirjoitti:
Ykkönen vastaa: minua ei itse asiassa se rahan hakeminen haittaa, se on påinvastoin ihan motivoivaa, koska sillä tavalla voin palkata tutkmusryhmäni ja voin suunnata alan kehitystä. Se on ihan ok.
Se, mikä ei motivoi, on että vaikka saamme selville mitä hienoa ja hyödyllistä ja julkaisemme sen monella eri tavalla niin kukaan ei kuitenkaan lue sitä. Jos lukee, aina on joku oman elämänsä skeptikko selittämässä, että väärin tutkittu ja varmaan vinoutunut materiaali. Onnistunutkin työ menee hukkaan.
Erikoista jos tutkija ei pysty perustelemaan valintojaan eikä oikaisemaan käsityksiä materiaalin vinoutuneisuudesta. Data on harmillisen usein todellakin vinoutunutta, mutta siitä vedetään silti rohkeasti yleistäviä johtopäätöksiä, mikä on älyllisesti rehellisen ihmisen mielestä todella lapsellista.
Ja itse en koe flopanneeni, koska inhoan ryhmähymistelyjä ja ajantappamista. OIen elättänyt itseni vaikka mitään uraa ei olekaan. Päiväkaupallakin tienaa jos osaa yhtään laskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä koodari FM, valmistuin 2014. Työkokemusta vain palkattomista harjoitteluista. Mulla on asperger ja olen sosiaalisesti kömpelö, se on vaikeuttanut työllistymistä. On ihan paskapuhetta että aspergereita revitään koodareiksi. Ei ainakaan naisia. Täytyy olla sellainen hyvä tyyppi, ekstrovertti, jotta saa paikan.
Tunnen tasan kaksi koodaria, jotka kumpikin vahvasti kirjolla. Kumpikaan ei myöskään ikinä valmistunut, mutta rahaa ovat tehneet niin maan bärkkeleesti.
Anna mä arvaan, ne on miehiä. Naisilta ei hyväksytä autismin kirjoon kuuluvaa käytöstä.
Olisinpa syntynyt pojaksi, as-naisen elämä on kamalaa.
No mä taas olen kyllä edennyt. Oon nyt professori, palkka on ok ja haasteitakin riittää. Ajattelin kuitenkin lopettaa parin vuoden päästä kun yksi iso projekti loppuu. Ei tunnu enää sen arvoiselta. Eläkeikään on kyllä vielä pari kymmentä vuotta, mutta enköhän mä jotain keksi.