Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Stephin Kingin Kuvun alla, sain sen joululahjaksi joskus kuusi tai seitsemän vuotta sitten enkä vain saa luettua loppuun vaikka olen lukutoukka, jolle paksuinkaan kirja ei normaalisti ole haaste.

Eivät varmaan oo ees lukeneet. Varsinkin Raamattu ja koraani. Kunhan vain hyvä heittää nimiä.

Koska täällä on haukuttu melkein kaikki minunkin inhokkini, kerron vaan miten S. Kingin kanssa kävi. Luin alkukielellä kaiken mahdollisen (lemppareina Salem's Lot, Pet Sematary ja Firestarter), kunnes tuli Tommyknockers. Dulldulldull. Koetin vielä kahlata Needful Thingsin, mutta paperinmaku sai kakimaan. Siihen se jäi, vuoteen 1991.

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki kirjat, ei tarvii lukee kuin esittely, niin jo kiinnostus lopahtaa ja jos nyt sitten jaksat lukea muutaman sivun, niin ei mitään uutta taivaan alla, ei minkäänlaista uudenlaista sanankäyttöä, täyttä höttöä lähes kaikki alusta loppuun.

Ei tarvitse lukea kirjoja. Voit vaikka pelata tietokoneella, ei ole pois keneltäkään. Paitsi sinulta.

Vierailija kirjoitti:

Elena Ferranten Napoli-sarja. Luin puoliväkisin ekan kun ajattelin että kaikkihan tästä tykkää. Tokaa aloitin, mutta jätin kesken. En yhtään pidä sen kerronnasta.

Minulla ihan sama reaktio, tosin en jaksanut lukea edes ensimmäistä kirjaa loppuun, koska kerronta tökki mielestäni niin pahasti.

Sen sijaan tv-sovituksesta yllättäen tykkäsin, kun se esitettiin Ylellä alkuvuodesta.

Vierailija kirjoitti:

Eivät varmaan oo ees lukeneet. Varsinkin Raamattu ja koraani. Kunhan vain hyvä heittää nimiä.

Olen lukenut molemmat kannesta kanteen ja oli vaivan arvoista. Joukossa ihan mielettömän hienoja kirjoja. Molemmathan ovat kirjakokoelmia. 

Ja en ole uskovainen, kirjat kuuluivat opintoihin (yleinen kirjallisuustiede).

Faith kirjoitti:

Taru sormusten herrasta -trilogia. Kuivaa, tylsää tekstiä. Kuten joku sanoi, oli kuin puhelinluetteloa olisi yrittänyt lukea. Ylirunsaan kerronnan olisi voinut vielä kestää, jos itse tarina olisi ollut erityisen mielenkiintoinen ja jättänyt lukijalle jotain suurta oivallettavaksi. Tarinan sanoma oli liian yksinkertainen, perusjuttu: hyvän ja pahan taistelu ja tuhoisa kiintymys valtaan.

Myös TSH-elokuvia pidän tylsinä: tapahtuu valtavasti kaikkea ja aina joku uusi örkki ilmaantuu jostain omine ja heimonsa elämäntarinoineen. 

Kieltämättä TSH ei ole tarinaltaan ja kerronnaltaan mitenkään järin ihmeellinen, mutta itse pidän siitä ihan vain eskapistisessa mielessä. Luen säännöllisen epäsäännöllisesti fantasiaa, enkä muista törmänneeni koskaan muulloin niin yksityiskohtaiseen ja historialtaan rikkaaseen mielikuvitusmaailmaan kuin mitä Tolkien on kehittänyt. Se tuntuu elävältä.

Lisäksi TSH:ssa on siellä täällä hienoja ajatuksia, joista esimerkiksi eräs Gandalfin toteamus on näin korona-aikanakin ajankohtainen.

https://i.pinimg.com/originals/4b/64/87/4b64879521a62d28f87cb196b969c9d…

Vierailija kirjoitti:

Kaikki Paulo Coelhon mukasyvälliset paskanjauhannat joita ihmiset sitten lukevat kuvitellen olevansa silloin jotenkin erikoisen tiedostavia ja syvällisiä.

Jep, erityisesti Alkemisti. Coelhon kirjoista mielestäni ainoa oikeasti hyvä on Veronika päättää kuolla, muut ovat lukijaa aliarvioivaa mukahenkistä liirumlaarumia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stephen Kingin tuotanto oikein löyhkää kaupallisuudelle.

Mitkä kirjat hänen tuotannostaan ei ollut sinun mieleesi?

Väitteeni Kingin tuotannosta on tietenkin subjektiivinen, mutta se tosiasia, että herra on 70-luvulta lähtien puskenut ulos vähintään kerran vuodessa enemmän tai vähemmän tiiliskiven kokoista romaania kertoo mielestäni ennemmin kassakoneen kilinästä kuin taiteesta.

Kysyit teoksista joista en pitänyt. En ole jokaista kirjaa ehtinyt lukemaan (Wikipedian mukaan romaaneja on julkaistu 63), mutta muutamia, joista en henkilökohtaisesti aistinut minkäänlaista intohimoa kirjallisuutta taiteena kohtaan olivat Rage, The Long Walk, The Running Man ja The Dark Tower-sarjan ensimmäinen osa. Kaikki luin siis englanniksi.

MUTTA teini-ikäisenä luin Cujon ja Pet Semataryn, joista tykkäsin todella paljon, enkä koskaan väittäisi Kingiä mitenkään lahjattomaksi.

Tahti jolla kirjoittaa menestyviä kirjoja kingin tahtiin ei olekaan taide, vaan se on lahja. se on hänelle suotu.

Mustaa tornia ei kannata jättää ensimmäiseen osaan vaikka sen jälkeen saattaa tuntuakin että ei jaksa enempää lukea. se ensimmäinen kirja on aika karsea.

Kiitos vinkistä! Taidanpa tutustua sarjan seuraavaan osaan, jonkin verran uskoa on Kingiin jäljellä heh.

Vierailija kirjoitti:

Bolla. Mitäänsanomatonta tekotaiteellista huttua. 

Statovci on minusta Suomen parhaita kirjailijoita, mutta ensimmäinen kirja mielestäni paras. Bollasta pidin myös. 

Riikka Pulkkinen ja Siri Hustvedt olivat valtavia pettymyksiä teennäisyydessään. Coelhoa, Fifty Shades of Grey tai jotain DaVinci koodia en ole edes yrittänyt lukea. Joku mainitsi Eckhart Tollen, sitä luin kerran suosituksesta ja oli kyllä sakeaa tekofilosofista huttua.

Kingin tuotannossa ärsyttää tietyt asiat. Samantapaiset mieshahmot, jotka ovat yleensä kirjailijoita/taiteilijoita, ryyppäävät tai ovat lopettaneet juomisen. Naishahmoissa on usein nalkuttajia, äitejä ja vaimoja jotka alistavat miehiä. Nämä hahmot ovat usein myös lihavia, kunnon ulkonäköstereotypiat.

Liika puhe kakasta ja pieruista ärsyttää myös. Joskus on ihan hauskaa, mutta onko aina pakko mennä yksityiskohtiin? Unensieppaaja oli tässä suhteessa ihan sietämätön, alieneja jotka aiheuttavat piereskelyä ja lopulta kakataan pönttöön. En tajua, miten siitä kirjasta tehtiin jopa elokuva, joka yritti olla vakava. Kinghän sanoi että makuuhuoneen ovi on avattu, miksei vessankin ovea? Minun puolestani se ovi saa pysyä lukittuna.

Mikä vaan Stephen Kingin luomus. Kauhunmestari muka. Kauhua odotan yhä.

Vierailija kirjoitti:

Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. Uusimmissa teennäisissä Ilveskeroissa en vain jaksaisi sitä ihmeellistä lesboilu-täytettä. Etsiikö kirjailija omaa seksuaalisuuttaan, vai miksi sitä on pakko olla turhana täytteenä dekkarissa?

Tämä. Alkuaikojen muutamat ensimmäiset Maria Kallio -dekkarit ovat hyviä, sen jälkeen taso lähti laskuun kuin se kuuluisa lehmän häntä. Kalliolle ei sovi perheellistyminen, hänestä on tullut jotenkin holhoava ja ylimielinen mm. alaisiaan kohtaan sen jälkeen. Alkuaikojen Maria oli samastuttavampi, inhimillisempi ja sympaattisempi.

Ihmettelen myös sitä, miksi Tappavan säteen Säde Vasara oli pitänyt kirjoittaa karikatyyrimäisen yksiulotteiseksi vanhaksipiiaksi. Harmaisiin pukeutuva arka hiiri, joka hädin tuskin uskaltaa tilata siiderin ravintolassa ja harrastaa kuorolaulua. No, kyllähän häneen tuli sittemmin potkua mutta silti vähän huvitti tuo lähtötilanne, että ei Lehtolainen sitten kliseisempää hahmoa keksinyt.

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen Puhdistus.

Juu sankollinen paskaa kaadettiin niskaan oli fiilis kun tuon luki, ihan loppuun en edes viitsinyt, vastenmielisin kirja ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu. Sekava, ristiriitainen, ei punaista lankaa, jos lähtee lukemaan avoimin mielin. Pitää olla jo etukäteen päätetty mitä siitä hakee. Muuten ei saa oikein kiinni.

Ellei Jumalan Henki sitä sinulle avaa, niin turha kuvitella omalla järjenjuoksullasi saavan siitä selkoa.

Kiitti, kahvit näytölle...

Vierailija kirjoitti:

Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Odotukset olivat korkealla, kun olin kuullut niin paljon hyvää. Loppujen lopuksi lähes 600 sivun kirjassa ei tapahtunut paljoakaan, ja se kaikkein dramaattisimmaksi tarkoitettu juonenkäänne oli erittäin mielenkiinnoton. Tuli olo, että tässäkö se nyt oli, ja loppu oli ponnetonta pörräämistä tämän juonenkäänteen ympärillä. Henkilöhahmot olivat ihan kiinnostavia, heistä olisi saanut enemmänkin irti. Mutta itse juoni ja tempo... sanotaanko että puolet kirjasta olisi voinut helposti karsia tarinan kärsimättä ollenkaan.

Minun mielestäni kirjassa ei ollut pointtina niinkään erilaiset juonenkäänteet tai ihmeelliset tapahtumat, vaan sen kuvaus, kuinka tärkeää on päästä mukaan ihailemaansa yhteisöön, kuinka tiivis ja suljettu porukka alkaa tuntea olonsa yhä irrallisemmaksi muusta maailmasta ja kuinka he voivat tässä "itseriittoisuudessaan" päätyä tekemään kamalia asioita.

Jos viittaat dramaattisella juonenkäänteellä erään ihmisen tappamiseen, niin sehän paljastettiin jo kirjan ensimmäisillä sivuilla. Mikä mielestäni vihjaa, että kyseinen tapahtuma ei ole kirjan pääpointti, vaan tarkoituksena on valottaa, miksi siihen päädyttiin ja millaiset jälkivaikutukset sillä oli henkilöihin.

Itse pidin kirjasta paljon silloin kun sen luin ja nimenomaan sen tunnelman takia.

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki kirjat, ei tarvii lukee kuin esittely, niin jo kiinnostus lopahtaa ja jos nyt sitten jaksat lukea muutaman sivun, niin ei mitään uutta taivaan alla, ei minkäänlaista uudenlaista sanankäyttöä, täyttä höttöä lähes kaikki alusta loppuun.

Mitähän mahdat "uudenlaisella sanankäytöllä" hakea?

Oletko lukenut esim. Monica Fagerholmin kirjoja? Taatusti on erilaista sanankäyttö kuin jossain tusinaromaanissa.

Sinuhe Egyptiläinen. Se vanhanaikainen kerronta on puuduttavaa. Yritin tosissaan lukea sitä n. parisataa sivua, mutta ei, ei vain pystynyt lukemaan loppuun.

Miestä ei voi raiskata

Lukutoukka kirjoitti:

V.P. Chili kirjoitti:

Sinuhe egyptiläinen. Mielestäni tarinaa oli venytetty viisi kertaa pidemmäksi kuin oli tarpeen, hahmot olivat epärealistisia ja inhottavia, arvomaailma kauhea.

Historiantuntemukselle nostan hattua, muuten en vain voi ymmärtää suosion syytä.

Minulla juuri luettavana. Viimeksi 30v sitten luin ja yllätyin miten kiinnostava teos on kaikesta kökköydestään huolimatta. Sinuhen tyhmyys naisen vuoksi alussa pani kyllä kiristelemään hampaita mut loppuun aion lukea.

Tohon alkuperäiseen kysymykseen : Katja Ketun Kätilö. Karmeaa tekstiä .En ainakaan uudestaan aio lukea

Sinuhe on niin hel**tin sinisilmäinen että suoraan sanona ottaa pannuun. Ja onhan sellaisia tossukoita tietysti maailmassa olemassa, mutta vastenmielistä edes yrittää samaistua siihen.