Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Kätilö. Tylsä, en jaksanut lukea loppuun. Kertoo varmaan enemmän minusta kuin kirjasta.

Ja mä pidin paljon.

Uutuusteos polyamoriasta, mitä oli kehuttu. En muista nyt kirjan nimeä. Tartuin siihen suurin odotuksin, mutta pettymys oli suuri, koska kerronta oli teennäistä, henkilöhahmot yksiulotteisia ja juonenkuljetus yksinkertaisesti pitkästyttävä. Kahlasin velvollisuudentuntoisesti loppuun asti, koska kirjastot ovat nyt kiinni. 

Riikka Pulkkisen teokset ovat olleet myös isoja pettymyksiä. Henkilöhahmot ja tapahtuat teennäisiä ja väkisin keksityn tuntuisia, kieli tekotaiteellista. Kahta yritin lukea, mutta kesken jäivät.  

Twilight -kirjat ovat todella huonoja (kuten niistä tehdyt elokuvatkin). Myös Coelhon kirjat puuduttavia, kaikissa samaa muka syvällistä soopaa.

Jumalat juhlivat öisin jäi kesken. Tuolla se on kirjahyllyssä, jos joskus vielä antaisi mahdollisuuden. Anna Kareninaa luin ensimmäiset 80 sivua ennen luovuttamista. Kuvaus oli liian pikkutarkkaa ja uuvuttavaa. En jaksa lukea samettiverhojen välkkeestä ja laskeutumisesta sivukaupalla. Sinuhea jaksoin jälkimmäisen osan puoliväliin saakka. Sitten mielenkiinto vain lopahti. Sekin olisi tuolla hyllyssä. Linnunradan käsikirja jäi myös kesken. Onhan näitä.

Yksi suomalainen maailmanympäripurjehtija kertoi radiossa ottaneensa purjehduksille kasaan kaikkia klassikkoja läjän mukaansa ja lukeneensa niitä kun ei ollut mitään häiriötekijöitä. Oli siis kyseessä purjehduskisa jossa ei saanut pitää juuri mitään yhteyksiä edes kotiin (kisa noudattaa jotain vanhoja tiukkoja sääntöjä). Sanoi ettei olisi pystynyt normaaliolosuhteissa mitenkään lukemaan niitä läpi.

Aatun taisteluni. Uskomattoman raskaslukuinen ja puiseva.

Muutamasta täällä mainitusta olen pitänyt, mutta täällä jo muutamaan otteeseen mainittu Katja Kettu: Kätilö tuli mullekin ensimmäisenä mieleen, kun näin otsikon. Kammottava, inhottava, brutaali kirja. Ällöttävää "lihallisuutta". (Yleensä en ota kovin herkästi nokkiini karummistakaan aiheista tai kielenkäytöstä.) Ihmettelin, kun kaikki kritiikki on ollut niin kehuvaa, kun mun mielestäni teksti on rietastelevaa ja mässäilevää.

Ohiksena: Sain aikanaan vinkin lukea kirjan Hobitti - matka sinne ja takaisin ennen TSH-trilogiaa. Sen jälkeen Sormusten herrakin meni, vaikka ekalla yrittämällä ei vaan jotenkin lähtenyt.

Vierailija kirjoitti:

Riikka Pulkkisen Raja oli mielestäni tekotaiteellinen, sensaatiohakuinen, aivan liikaa yrittävä ja varsin jonninjoutava.

Niin ne muutkin, mutta todella hiottua tekstiä silti. Ymmärrän että jotkut voivat niistä tykätä vaikka itse en.

Kellopeliappelsiinin piti olla vielä paljon parempi kuin samannimisen elokuvan vaan eipä kyllä ole edes sen veroinen.

Moni mainituista ei edes ole mitään klassikoita, joten aika huvittavaa jos tulee yllätyksenä, etteivät ole hyviä.

Sieppari ruispellossa taas on klassikko ja oli omasta mielestäni niin koskettava, yksi parhaimmista, joten vaikea ymmärtää miten joku ei ole pitänyt. Kävi mielessä, että ymmärsiköhön hän, joka ei tykännyt, romaania. Kiinnostaa kuulla perustelut.

Useat klassikkoromaanit eivät turhia selittele ja taustavire, idea, pitää itse sieltä tajuta.

Jo mainitut Paulo Coelhon muka syvälliset teokset.

Dan Brownin kirjat menee samalla kaavalla, kirjoitustyyli on pinnallista, ja niitä on venytetty kertomalla vuoron perää sadan eri tyypin näkökulmasta.

Historian ja paikkojen tietämys voi olla huippua sekä mielikuvitus kuinka yhdistää asioita, mutta ei muuten.

Vierailija kirjoitti:

Sieppari ruispellossa.

Pentti Saarikosken suomennos 50-luvun stadin slangiksi.

Kärsimys lukea ja keskustella luetusta aiheesta 70-luvun Ylä-Savon kunnallisen keskikoulun äidinkielen tunnilla, kun äikän opettajakaan ei ymmärtänyt kaikkia kirjan sanoja. (pläägät, kniigat, skutsi, buli, snadi jne)

Mulla sama, mutta Arto Schroderuksen uusi suomennos on mainio! Lopultakin pääsin lukemaan Siepparin, joka ON hyvä kirja eikö suotta klassikko.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.

V i t t u siitä naisesta tuli vielä miljärdööri tuollaista suoltamalla. Käsittämätöntä.

Luit varmaan suomeksi? Ne suomennokset ON ihan tönkköjä. Tuntuu täysin eri kirjoilta, kun alkuperäiset.

Itse aloitin jonkun Katja Ketun kirjan, mutta en päässyt kovin pitkälle, kun se kieli oli jotenkin ihan liian karskia.

Vierailija kirjoitti:

Moni mainituista ei edes ole mitään klassikoita, joten aika huvittavaa jos tulee yllätyksenä, etteivät ole hyviä.

Sieppari ruispellossa taas on klassikko ja oli omasta mielestäni niin koskettava, yksi parhaimmista, joten vaikea ymmärtää miten joku ei ole pitänyt. Kävi mielessä, että ymmärsiköhön hän, joka ei tykännyt, romaania. Kiinnostaa kuulla perustelut.

Useat klassikkoromaanit eivät turhia selittele ja taustavire, idea, pitää itse sieltä tajuta.

Ei otsikossa klassikkoja kysyttykään, vaan kehuttuja kirjoja. Ihan eri asia.

Kokeilin lukea yhtä Twilightia mutta tuskan kouristukset menivät läpi vartalon tuon tuosta.

Kaikki muka-syvälliset itsensäopiskeluteokset. Harry Potterit, ei vois vähempää kiinnostaa moinen soopa. Suurin osa suomalaisista teoksista on väkisinväännettyä ja tylsää luettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Twillight-saaga. Olisi ehkä uponnut paremmin, jos olisin ollut 12 enkä 28...

Esiteinien fantasiahaan ne ovatkin, komea suojeleva poikakaveri jolla ei kuitenkaan ole seksuaalisia himoja vaan tyytyy pomppimaan muija selässä pitkin metsiä. 

"Ystävät hämärän jälkeen", pidän kauhukirjoista mutta tästä on en saanut otetta enkä jaksanut lukea loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen Puhdistus.

Tämä. Ja koko Millenium-trilogia. Ihan OK, mutta samaa genreä löytyy useita parempia kirjoja, ihan ruotsalaistenkin tekemänä. 

Vierailija kirjoitti:

Fifty Shades of Grey. Luin, koska ihan vilpittömästi en uskonut, että mikään kirja tai kirjasarja voi olla niin huono. Olin väärässä. Mieltänyrjäyttävän luokatonta kuraa ja lähes mykistävän vastenmielistä settiä ihan joka tasolla kirjallisesta ulosannista aihesisällön käsittelyyn.

Ja Untinen-Auelin Maan lapset -sarja, voi morjes. :D Kaksi ekaa kirjaa oli ensilukemalla ihan hauskoja, mutta loput noudattivat lähinnä kaavaa "kolmisen sivua Aylan tittelien luettelua, viitisen sivua niin uskomatonta myötähäpeää herättäviä seksikohtauksia, että alta pois, ja sitten pakollinen Uusi Mullistava Keksintö no. 689". Siis mitä se mimmi EI keksinyt? Eläinten kesytys, rintaliivit, ompeluneulat, tikit ja kipsaus, sytkärit, ihmisen biologia, saippua, koronavirusrokote, ratsastus, demokratia, kalenteri, g-piste, suuseksi... puhumattakaan nyt kaikkien mahdollisten kielten virtuoosimaisesta oppimisesta, eideettisestä muistista, hahmon säkenöivästä kauneudesta ja painovoimaa uhmaavista tisseistä. Huh huh. :D

Luin itse ekat kaksi kirjaa Untinen-Auelin Maan lapsista. En vain päässyt yli siitä, että hevosia kutsuttiin alkuhevosiksi. Termi on varmaan nykyisin ihan oikea, mutta eihän ne siihen aikaan sitä tienneet.

Muutenkin minulla lukeminen voi tyssätä ihan pieneen asiaan. Yhdessä kirjassa oli jostain syystä uneohtuneet kaikki pilkut, eihän sitä voinut lukea. Ykhdessä ulkomaalaisessa jännärissä oli tapahtumat kirjoitettu päivämäärämerkinnällä. Kirja alkoi Helsingissä 6.12., jolloin kirjan päähenkilö katsoi bussin ikkunasta räntäsadetta ja kadulla apaattisena kulkevaa naista, joka oli ollut joululahjaostoksilla. Hei haloo, tuon verran voisi kirjailija selvittää, mikä päivä Suomessa on joulukuun kuudes.