Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Taru sormusten herrasta -trilogia. Kuivaa, tylsää tekstiä. Kuten joku sanoi, oli kuin puhelinluetteloa olisi yrittänyt lukea. Ylirunsaan kerronnan olisi voinut vielä kestää, jos itse tarina olisi ollut erityisen mielenkiintoinen ja jättänyt lukijalle jotain suurta oivallettavaksi. Tarinan sanoma oli liian yksinkertainen, perusjuttu: hyvän ja pahan taistelu ja tuhoisa kiintymys valtaan.

Myös TSH-elokuvia pidän tylsinä: tapahtuu valtavasti kaikkea ja aina joku uusi örkki ilmaantuu jostain omine ja heimonsa elämäntarinoineen. 

Nämä tulee äkkiseltään mieleen.

Fifty Shades of Grey- englanniksi yhtä paksua kuraa varmasti kuin suomeksi.

Anna Toddin After- sarja, yhden teiniparin sotkut venytetty neljään kirjaan, joissa juoni kutakuinkin sama ja loppuratkaisu juostenkustu. Varmaan olisi sopinut nuoremmille aivoille.

Nora Robertsin kirjat- sama juonen kulku lähes jokaikisessä kirjassa, teininä luki mielellään, nykyään ei pysty

Ja olen samaa mieltä siitä, että Harry Potterit ovat suomeksi käännettynä vaikeasti luettavia. Englanniksi aivan eri luokkaa. Taru sormusten herrasta kannattaa lukea myöskin englanniksi ja toisaalta pitää ehkä olla vähän tuon genren fani, että jaksaa koko sarjan lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taru sormusten herrasta. Yrittänyt monesti lukea kun sitä on niin hehkutettu. Uni tullut parinkymmenen sivun jälkeen. Oli kuin puhelinluetteloa lukisi.

Olen lukenut kirjan ehkä kolme kertaa ja onnekseni kaksi ensimmäistä kertaa ennen elokuva trilogian valmistumista. Oman mielikuvan luominen on aina parempi, kuin elokuvan mielikuvaan syövyttämät kuvat. Kolmannesta kerrasta elokuvat olivat syöneet tunnelmaa huonompaan suuntaan, ehkä juurikin Elijah Woodin (Frodo) ja Billy Boyd (Pippin) jotenkin vastenmielisten roolisuoritusten johdosta. Sekin on totta, että kirja on alussa aika pitkäveteinen, mutta muuttuu kiinnostavaksi suunnilleen siinä vaiheessa, kun retkikunta on päässyt viimein lähtemään Hobittilasta.

Luin kirjan ennen noita nyt jatkuvalla syötöllä pyöriviä elokuvia.

Elokuvien paatokselllinen jyly pompööseine tehosteineen on saanut minut jo inhoamaan koko teemaa.

Liika on liikaa.

Yritin lukea kirjaa uudestaan siinä onnistumatta

Vierailija kirjoitti:

Jo mainitut Paulo Coelhon muka syvälliset teokset.

Dan Brownin kirjat menee samalla kaavalla, kirjoitustyyli on pinnallista, ja niitä on venytetty kertomalla vuoron perää sadan eri tyypin näkökulmasta.

Historian ja paikkojen tietämys voi olla huippua sekä mielikuvitus kuinka yhdistää asioita, mutta ei muuten.

Dan Brownille en ikinä anna anteeksi Leonardo da Vincin esittämistä salatieteiden ja mystiikan edustajana.

Vierailija kirjoitti:

Fifty shades of Grey saa kyllä kökköyspalkinnon. Tai siis jotenkin selvisin sen ekan kirjan loppuun (vieläpä alkuperäiskielellä, kun monesti käännös saattaa olla se mikä ontuu), muita sarjan osia en ole lukenut. Herramunjee mitä kuraa. Puolittain huvittuneena, puolittain myötähäpeästä kärsien tavasin "tarinaa" eteenpäin ja vähintäänkin kerran aukeaman aikana mietin, että miten ihmeessä kyseistä kirjaa on voitu pitää jonain ilmiönä. Yhtään kenenkään toimesta.

Eikö se joku omakustanne ollutkin alun perin. Ihan syystä. Montakohan kertaa Anastasia rolled her eyes.

Olen pariinkin otteeseen aloittanut Jari Tervon kirjoja. Siis eri teoksia. Ei sitten millään, pakko oli laittaa pois vaan. En ihan osaa sanoa mikä tökki, kerronta vai tarina, mutta tylsää oli.

Vierailija kirjoitti:

Jumalat juhlivat öisin jäi kesken. Tuolla se on kirjahyllyssä, jos joskus vielä antaisi mahdollisuuden. Anna Kareninaa luin ensimmäiset 80 sivua ennen luovuttamista. Kuvaus oli liian pikkutarkkaa ja uuvuttavaa. En jaksa lukea samettiverhojen välkkeestä ja laskeutumisesta sivukaupalla. Sinuhea jaksoin jälkimmäisen osan puoliväliin saakka. Sitten mielenkiinto vain lopahti. Sekin olisi tuolla hyllyssä. Linnunradan käsikirja jäi myös kesken. Onhan näitä.

Tuossa Anna Kareninassa jokaisella sivulla pyörtyy joku henkilö :D. No en ihan loppuun pannut merkille, mutta n. 50 sivua alusta ainakin ja varmaan joka toisella sen jälkeen. Se on yhtä pyörtyilyä. Tylsä kirja. Luin loppuun kuitenkin. 

Jari Tervo on mainittu ja en itsekään tykkää sen kirjoista paitsi Layla oli todella hyvä!

Sofi Oksasen Puhdistuksesta tykkäsin kovasti, Norma oli ihan p*ska. Sitä en edes jaksanut loppuun asti lukea. 

Paul Coelhosta olen samaa mieltä kuin muutkin. En ole jaksanut niitä lukea alkua pidemmälle. 

Leena Lehtolaisen nämä Ilveskero-kirjat on lähinnä myötähäpeää herättäviä, eikä ne Maria Kalliotkaan kovin häävejä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Twilight -kirjat ovat todella huonoja (kuten niistä tehdyt elokuvatkin). Myös Coelhon kirjat puuduttavia, kaikissa samaa muka syvällistä soopaa.

Twilightista huomaa, että ei todellakaan ammattilainen ole kirjoittanut. Harmi sinällään.

Vierailija kirjoitti:

Moni mainituista ei edes ole mitään klassikoita, joten aika huvittavaa jos tulee yllätyksenä, etteivät ole hyviä.

Sieppari ruispellossa taas on klassikko ja oli omasta mielestäni niin koskettava, yksi parhaimmista, joten vaikea ymmärtää miten joku ei ole pitänyt. Kävi mielessä, että ymmärsiköhön hän, joka ei tykännyt, romaania. Kiinnostaa kuulla perustelut.

Useat klassikkoromaanit eivät turhia selittele ja taustavire, idea, pitää itse sieltä tajuta.

Ihanan ylimielistä ja kypsää kyseenalaistaa ensimmäisenä toisen äly ja ymmärrys, kun hänen mielipiteensä poikkeaa omasta.

Vierailija kirjoitti:

Twilight-sarja oli ihan käsittämätöntä roskaa. Kömpelö teiniromanssi, jossa suositeltiin seksistä pidättäymistä. Odotin joka osan kohdalla suurta tason nousua, joka selittäisi suosion, mutta sitä ei koskaan tullut.

Dan Brownin Da Vinci koodi. Oli kirjoitettu suoraan elokuvaksi.

SIIS TÄMÄ siis Twilight-saaga. Aivan käsittämätöntä soopaa, pilaa vampyyrit aivan täysin! Sellasta niin kliseistä ja jotain selvää fan fiction-kaltaista huuhaata että huhhuh (eikös tästä lähtenyt 50 Shades of Grey, mikä on ns. Twilight tekeleen kamala adoptiolapsi tai jotain yh...) Tämä on toki minun mielipiteeni, mutta pidän vampyyreistä sellaisina pelottavina kauhuhahmoina, jotka totta kai saa olla komeita mutta oikeasti herättävät kauhua eivätkä mitään teinimäistä bad boy-sontaa... Harry Potter-kirjat mielestäni ovat kuitenkin täysi positiivinen poikkeus fantasiakategoriassa, vaikka asetelma voi joidenkin mielestä olla ns. klisee, mutta mielestäni siinä on onnistuttu hahmojen ja tarinan kanssa eli osannut herättää tunteita. Itse en vain joitakin kirjoja fanittaessa mene ihan täysillä tai ota liian vakavasti, kuten jotktu Twilight-fanit joita kuulemma on Yhdysvalloissa nämä yli kolmekymppiset teinimäiset äidit. Suomessa tuskin on.

Monessa kirjasarjassa, jotka alkavat mennä alaspäin edetessä, kuten mainittu Maan lapset voi olla syynä, että kirjoja on vain pakko tehdä lisää. On tehty sopimus tietystä määrästä kirjoja ja ne vain on väkisin väännettävä, vaikkea kirjailijaa enää kiinnostaisi. Sitten tulee nämä täydelliset hahmot ja heidän ongelmatilanteiden ratkomiskyvyt esille. Typeräähän tuo on.

raamattu

Vierailija kirjoitti:

Monessa kirjasarjassa, jotka alkavat mennä alaspäin edetessä, kuten mainittu Maan lapset voi olla syynä, että kirjoja on vain pakko tehdä lisää. On tehty sopimus tietystä määrästä kirjoja ja ne vain on väkisin väännettävä, vaikkea kirjailijaa enää kiinnostaisi. Sitten tulee nämä täydelliset hahmot ja heidän ongelmatilanteiden ratkomiskyvyt esille. Typeräähän tuo on.

Onkohan Soturikissoissa sama tilanne? Pidän niistä, ainakin ensimmäisestä osasta. Toka osa menee eli ns. kausi menettelee, mutta sitten lopetin enkä jaksanut väkisin lukea enää kun alkoi mennä vähän liian pitkälle ja selkeästi väkisin väännetyksi. Fantasiakirjoissa jotenkin hyvin yleistä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fifty Shades of Grey. Luin, koska ihan vilpittömästi en uskonut, että mikään kirja tai kirjasarja voi olla niin huono. Olin väärässä. Mieltänyrjäyttävän luokatonta kuraa ja lähes mykistävän vastenmielistä settiä ihan joka tasolla kirjallisesta ulosannista aihesisällön käsittelyyn.

Ja Untinen-Auelin Maan lapset -sarja, voi morjes. :D Kaksi ekaa kirjaa oli ensilukemalla ihan hauskoja, mutta loput noudattivat lähinnä kaavaa "kolmisen sivua Aylan tittelien luettelua, viitisen sivua niin uskomatonta myötähäpeää herättäviä seksikohtauksia, että alta pois, ja sitten pakollinen Uusi Mullistava Keksintö no. 689". Siis mitä se mimmi EI keksinyt? Eläinten kesytys, rintaliivit, ompeluneulat, tikit ja kipsaus, sytkärit, ihmisen biologia, saippua, koronavirusrokote, ratsastus, demokratia, kalenteri, g-piste, suuseksi... puhumattakaan nyt kaikkien mahdollisten kielten virtuoosimaisesta oppimisesta, eideettisestä muistista, hahmon säkenöivästä kauneudesta ja painovoimaa uhmaavista tisseistä. Huh huh. :D

Luin itse ekat kaksi kirjaa Untinen-Auelin Maan lapsista. En vain päässyt yli siitä, että hevosia kutsuttiin alkuhevosiksi. Termi on varmaan nykyisin ihan oikea, mutta eihän ne siihen aikaan sitä tienneet.

Muutenkin minulla lukeminen voi tyssätä ihan pieneen asiaan. Yhdessä kirjassa oli jostain syystä uneohtuneet kaikki pilkut, eihän sitä voinut lukea. Ykhdessä ulkomaalaisessa jännärissä oli tapahtumat kirjoitettu päivämäärämerkinnällä. Kirja alkoi Helsingissä 6.12., jolloin kirjan päähenkilö katsoi bussin ikkunasta räntäsadetta ja kadulla apaattisena kulkevaa naista, joka oli ollut joululahjaostoksilla. Hei haloo, tuon verran voisi kirjailija selvittää, mikä päivä Suomessa on joulukuun kuudes.

Olen itse ajatellut, että Maan lasten kirjan 3. persoonan kertoja kertoo tapahtumia ikäänkuin nykyihmisille. Kirjoissa on mielestäni puhuttu myös esim. tunneista ja muista ajanyksiköistä, joita ei tuohon aikaan ollut, mutta nykylukija ymmärtää. Välillä viitataan myös ihmiskunnan kehitykseen ja toisen ihmisrodun väistymiseen jne. mitä tuon ajan ihmiset eivät tietenkään nähneet. Aylan tekemät keksinnöt olen taas tulkinnut enemmänkin vertauskuvaksi ylipäänsä noiden keksintöjen kehittymisestä. Kuvailua siitä, että millaisissa tilanteissa vaikka neula tai saippua on ehkä voitu keksiä.

Mika Waltarin tuotannolle teen sen myönnytyksen, ettei hänellä ollut tekstinkäsittelyohjelmaa vaan kaikki korjailut piti tehdä käsin. Hänen teksteistään näkee, missä kohti tarinaa syntyi kuin itsestään ja missä on pitänyt ihan kirjoittamalla kirjoittaa.

Sinuhesta siis pidän, luin sen vasta pari kuukautta sitten jälleen kerran. Joku saisi filmatisoida sen uudelleen.

Jonkin sortin kulttikirja oli Ruttokoirat. Luin sen silloin 80-luvulla ja ilahduin kun löysin opuksen nuoruusaikojen kirjahyllystä äidin jäämistöä siivotessa.

Kieli oli kamalaa, koirien keskustelu hirveää, juoni kammottava. Ehkä niitä virikkeitä oli aikoinaan niin vähän että mielikuvitus täydensi loput?

Sofi Oksasen Puhdistus. En pystynyt lukemaan edes loppuun.

Stig Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Inhosin koko sydämestäni Lisbeth Salanderia. Ärsytti se, millä tavoin kirjailija nosti epänormaalin naisen täydelliseksi niin, että Lisbethiltä onnistui kaikki ja kaikki mitä hän teki, oli lopulta niin jumalaisen hyvää ja hienoa. Odotin myös paljon jännittävämpää kirjaa. Ehkä petyin myös siksi, että odotukset olivat korkealla. Juuri ja juuri sain luettua kirjan lävitse. Loppu oli myös huono.

Vierailija kirjoitti:

Raamattu ja koraani

Juuri näin! koska väkivaltaista satua ne ovat 

Raamattu, koraani ja ne muut vastaavat.

Carrie

Kingin kirjoitustyyli vain tökkii. Kirjan pitkät sekavat tajunnanvirtavirkkeet ovat rasittavaa luettavaa, ja mielestäni kirjan sisältö jäi jotenkin vajaavaiseksi. Kiusattua teinityttöä kiusataan, nöyryytetään tanssiaisissa, ja hetken päästä Carrie onkin jo tappanut kaikki ja kuollut itse. Muistan kuinka kirjan luettua ensimmäisen ajatukseni oli: "siinäkö se oli?" En ehtinyt tuntemaan mitään kirjaa tai sen hahmoja kohtaan kun opus jo loppui.

Toki kirjassa on niitä tekaistuja asiakirjoja, mutta ainakaan minusta ne eivät onnistuneet paikkaamaan sitä, että kirja tuntui kiirehdityltä. Harmittaa kovasti, sillä telekinesia on aiheena todella kiinnostava.

Stieg Larssonit. Ensimmäisen kirjan luin ja seuraavaa aloitin, mutta jätin kesken. Tarina ei päässyt millään käyntiin, kun alkuosa oli pelkkää seksillä hekumointia. Erityisesti naisten välisen seksin. Ymmärtää kyllä, että julkaisuajankohtanaan 2000-luvun alkupuolella tuo on ollut oh-niin-vaikuttavaa ja uutta, mutta enää sitä ei jaksa. Seksiä tursuaa nykyää joka paikka. Ei jaksa enää sitä shokeerausefektiä mihin sitä käytetään. Eri asia, jos sillä on oikeasti tarinassa jokin tarkoitus.