Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Komppaan Naista junassa, ihan kamalaa pötyä alusta loppuun. Luin pöljänä loppuun asti, kun kaikki siitä niin kerran tykkäävät.

13 syytä, jonka epäonnekseni luin nelisen vuotta sitten. Aivan hirveä kirja hirveällä sanomalla ja ylipäänsä hirveällä kaikella.

Teräviä esineitä, jonka jostain syystä kuvittelin olevan parempi kuin muut yleisesti hehkutetut naisille suunnatut jännärit, kuten se Nainen junassa. Eipä ollut.

Ymmärrän kyllä, että joku näistä tykkää, itsekin pidin joistakin tämän ketjun kirjoista, mutta pitänee varmaan vain todeta, että mun ei jännäreiden ja dekkareiden lukemista kannata jatkaa siinä toivossa, että sieltä löytyy joku timantti. En jaksa avata tuhatta ällöä simpukkaa jonkun hassun helmen takia. Mutta jokuhan niitä simpukoitakin syö.

Jos haluat lukea laadukasta jännitystä, missä henkilökuvaukset on aitoja eikä kliseisiä ja kerronta soljuvaa eikä kökköistä ja loputkin muuta kuin tavanomaista kliseetä, niin lue Camilla Greben ja Anders de la motten kirjoja. Et pety.

Vierailija kirjoitti:

Sieppari ruispellossa.

Pentti Saarikosken suomennos 50-luvun stadin slangiksi.

Kärsimys lukea ja keskustella luetusta aiheesta 70-luvun Ylä-Savon kunnallisen keskikoulun äidinkielen tunnilla, kun äikän opettajakaan ei ymmärtänyt kaikkia kirjan sanoja. (pläägät, kniigat, skutsi, buli, snadi jne)

Olin tulossa mainitsemaan saman teoksen mutta alkuperäiskielellä. Luin kirjan 16-vuotiaana englannin kurssille, enkä osannut samaistua päähenkilöön pätkän vertaa. Pidin häntä rasittavana ja ylidramaattisena turhasta valittajana. Kirja sinänsä oli ihan mukava lukea, ja ymmärrän täysin sen yhteiskunnallisen merkityksen, mutten kyllä pitänyt sitä sellaisena mestariteoksena kuin usein väitetään. Kun kerroin kokemuksestani parille kaverilleni, niin sain kuulla olevani pinnallinen ja tyhmä, kun en ymmärtänyt kirjan hienoutta.

Assburger kirjoitti:

Salman Rushdien Saatanalliset säkeet

Kuin puhelinluetteloa lukisi.

Ja tämän takia miestä on vainottu.

Kahlasin läpi ihan myötätunnosta, koska kirjailija on kirjansa takia joutunut elämään pitkiä aikoja maan alla peläten jihadistien tappofatwäa.

Vai onko tämä tyylisuunta "maaginen realismi"

osa uskontokriittisyyttä?

Pälkähti mieleen tässä just...

Hassua, miten suuria intohimoja ”huonot” kirjat monissa tuntuvat herättävän.

Joku viattomampi voisi luulla, että intohimon herättäminen on hyvän kirjan merkki.

Minä olen lukenut ja jättänyt kesken hirveän määrän tosi surkeita ja huonosti kirjoitettuja kirjoja, joiden juoni on ollut heppoinen ja kieli sekavaa - mutten kykene muistamaan niistä yhdenkään nimeä tai tekijää..

Vierailija kirjoitti:

Hassua, miten suuria intohimoja ”huonot” kirjat monissa tuntuvat herättävän.

Joku viattomampi voisi luulla, että intohimon herättäminen on hyvän kirjan merkki.

Minä olen lukenut ja jättänyt kesken hirveän määrän tosi surkeita ja huonosti kirjoitettuja kirjoja, joiden juoni on ollut heppoinen ja kieli sekavaa - mutten kykene muistamaan niistä yhdenkään nimeä tai tekijää..

Jos luet aloituksen otsikon niin selviää miksi. Nyt puhutaan kuuluisista ja julkisuudesssa kehutuista kirjoista, joiden suosiota ei itse ymmärrä, ei mitäänsanomattomista kirjoista, jotka on neve hööd.

Herman Hesse ja Lasihelmipeli. En ymmärtänyt tuosta mitään.

Jo mainittu Coelho ja Suomen Coelho Tommy Hellsten. 

Kummallisia nämä "henkilön X koko tuotanto". Eli ensimmäinen kirja on ollut huono, samoin toinen, mutta siitä huolimatta jatketaan varmuuden vuoksi läpi vielä teokset 3-17 todetakseen, että nekin olivat huonoja o_0

Sofi Oksasen kaksi kirjaa lukeneena sanoisin, että kolmatta ei enää tule.

Fifty shades of Grey saa kyllä kökköyspalkinnon. Tai siis jotenkin selvisin sen ekan kirjan loppuun (vieläpä alkuperäiskielellä, kun monesti käännös saattaa olla se mikä ontuu), muita sarjan osia en ole lukenut. Herramunjee mitä kuraa. Puolittain huvittuneena, puolittain myötähäpeästä kärsien tavasin "tarinaa" eteenpäin ja vähintäänkin kerran aukeaman aikana mietin, että miten ihmeessä kyseistä kirjaa on voitu pitää jonain ilmiönä. Yhtään kenenkään toimesta.

Sofi Oksasen Puhdistus.

Suurin toivein aloitin mutta en saanut luettua millään. Ja olen sentään lukenut venäläisiä klassikoita. Yksiselitteisesti huono, en ymmärrä sen hehkutusta. Ehkä siksi on ” hyvä”, että kertoo Suomen arkkivihollisesta Neuvostoliitosta?

Vierailija kirjoitti:

Taru sormusten herrasta. Yrittänyt monesti lukea kun sitä on niin hehkutettu. Uni tullut parinkymmenen sivun jälkeen. Oli kuin puhelinluetteloa lukisi.

Olen lukenut kirjan ehkä kolme kertaa ja onnekseni kaksi ensimmäistä kertaa ennen elokuva trilogian valmistumista. Oman mielikuvan luominen on aina parempi, kuin elokuvan mielikuvaan syövyttämät kuvat. Kolmannesta kerrasta elokuvat olivat syöneet tunnelmaa huonompaan suuntaan, ehkä juurikin Elijah Woodin (Frodo) ja Billy Boyd (Pippin) jotenkin vastenmielisten roolisuoritusten johdosta. Sekin on totta, että kirja on alussa aika pitkäveteinen, mutta muuttuu kiinnostavaksi suunnilleen siinä vaiheessa, kun retkikunta on päässyt viimein lähtemään Hobittilasta.

Vierailija kirjoitti:

Rikos ja rangaistus. Puolet kirjasta kuvailtiin sitä yhtä ja samaa pölyistä tienpätkää.

No Dostojevskin mainetta nostaa hänen yhteiskunnallinen merkityksensä mielipidevaikuttajana. Ei hänen kaikki kirjansa mitään loistoteoksia ole.

Rikos ja rangaistus on yksi suosikeistani, mutta viimeisen lauseen voin täysin allekirjoittaa. Esimerkiksi Vanhan ruhtinaan rakkaus on ihan järkyttävän huono, Dostojevski ei todellakaan ole koomikko, joten miksi edes yrittää...

Oksasen Puhdistus on myös virolaiselta varastettu.

Dan Brownia olen sitkeästi yrittänyt lukea siinä onnistumatta.

Saan siitä näppyjä.

Fifty shades of Grey on kyllä kamalaa kuraa. Pääsin ensimmäisen kirjan puoliväliin, mutta siihen jäi. Jos yhdellä aukeamalla lukee kolme kertaa, että "Hän tunsi punan nousevan kasvoilleen" ja sen jälkeen esitellään viisi sivua lapsellisia sähköpostikeskusteluja, ei kyseessä vaan voi olla mikään kirjallinen mestariteos.

Antoine de Saint-Exupéry Pikku Prinssi

täyttä roskaa

Luin Emmi-Liia Sjöholmin autofiktiivisen romaanin Paperilla toinen, koska sitä on kehuttu niin kovin. Lukukokemus oli kovin vaivaannuttava ja päähenkilö luotaantyöntävä. Teoksen "rehellinen suoruus" oli vaivaannuttavien seksikokemusten jakamista. Hetkittäin toki hyviäkin kohtia, mutta kokonaisuutena...

Donna Tartin Jumalat juhlivat öisin lienee jonkinlainen klassikko. Sain luettua, mutta voi herranen aika.

Kirja oli kömpelösti rakennettu, päähenkilö ja puolet keskushenkilöistä täysin turhia idiootteja, osa tapahtumista (mm rakastumiset) täysin perustelemattomia, överiksi vedettiin silloin kun ei olisi kannattanut (Bunnyn ääliömäisyys) ja puolitiehen jätettiin silloin kun ei olisi kannattanut (lähestulkoon kaikki muu).

SPOILERI!

Kirjan pelasti lähinnä se, että Henry oli mahtava hahmo ja hänen itsemurhansa lopussa loistelias. Mitään muuta hyvää teoksessa ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Luin Emmi-Liia Sjöholmin autofiktiivisen romaanin Paperilla toinen, koska sitä on kehuttu niin kovin. Lukukokemus oli kovin vaivaannuttava ja päähenkilö luotaantyöntävä. Teoksen "rehellinen suoruus" oli vaivaannuttavien seksikokemusten jakamista. Hetkittäin toki hyviäkin kohtia, mutta kokonaisuutena...

Minusta taas se oli umpirehellisyydessään hieno teos. Ihan parhaita mitä olen moniin vuosiin lukenut.

klassikko muka kirjoitti:

Antoine de Saint-Exupéry Pikku Prinssi

täyttä roskaa

Muistan kans pettymyksen, kun olin lukenut sen. Eihän tässä ole mitään! Coelhon tapaisia diipadaapa-juttuja on aika paljon suosiossa, tuo Pikku Prinssi on oman aikansa Coelho.