Miksi osalle ei mene jakeluun, että elämä ei ole kaikille valintoja?

Itse en ymmärrä ajatusmallia, jonka mukaan jokin asia olisi mahdoton.

Kaiken olen itse tehnyt ja hoitanut.

En millään ymmärrä, että toisen pitäisi saada sama ilmaiseksi.

Omien vanhempien elämästä voi sanoa sen, että kumpikaan heistä ei voinut mennä lukioon, koska oli pakko mennä töihin. Äitini erittäin köyhästä perheestä ja isäni suurperheen nuorimmaisia ja sai jo 15-vuotiaana lähteä töihin eräälle maatilalle. Isäni oli myös lahjakas urheilussa, mutta vaikka on olisi päässyt yhteen urheiluseuraan ihan todellakin edustusjoukkueeseen ja olivat sinne pyytäneet niin ei hän voinut mennä, koska rahaa ei ollut ja ei olisi pystynyt järjestämään asumistaan ja maksamaan välineitä. Siitä lähtien on oikeastaan tehnyt töitä koko elämänsä, mutta puutteellisen koulutuksen takia palkka ollut pieni ja on aika ihme, että on pärjännyt niin monessa ammatissa ilman koulutusta ja oppinut ne. Hän on samalla ollut perheemme elättäjä silloin, kun äitini oli pitkään työtön ja ilman hänen panostaan perheemme olisi ollut jo ulosotossa. Hän piti meidät pinnalla ja kiitos hänelle.

Äitini yritti opiskella nuorempana, mutta vanhemmat ajoivat hänetkin ulos jo alaikäisenä. Sai kuitenkin ammatin ja molemmat vanhempani pärjäsivät varsinkin nuorempana melko hyvin ja töitä oli. Äitini olisi myös päässyt yhteen kouluun, mutta ei voinut jättää työpaikkaansa. Myöhemmin hän opiskeli kuitenkin toisen ammatin ja jäi kuitenkin työttömäksi pitkäksi aikaa. Olimme aiemmin ostaneet talon ja siitä paljon velkaa. Isäni avulla selvisimme juuri ja juuri niistä vuosista ja äitini sai myöhemmin kuitenkin töitä. Talostamme ei tosin jäänyt myynnin jälkeen mitään käteen. Velat kuitenkin nyt melkein maksettu ja voi sanoa, että velkaa ei tavallaan otettu turhaan vaan se kaikki tuli elämisestä ja talon pakollisesta korjauksesta sekä muutenkin tietenkin jo se perus talolaina ja alunperin.  

Itse olin kiusattu lähes koko peruskouluajan ja nyt ehkä vihdoinkin paremmassa kunnossa. Toisaalta kyllä tästä jälkiä on jäänyt ja vaikka kaikki tietenkin sanovat, että eihän sen antaa vaikuttaa niin toisaalta mitä sille voi. Vanhemmilla annan pienen miinuksen siitä, että eivät oikeastaan koskaan auttaneet minua ja sain itse selvitä. Tietenkin heillä oli vaikeuksia ja elämämme oli melko vaikeaa välillä sekä taloudellisesti, mutta myös henkisesti ja paljon riitoja. Siinä mielessä välimme eivät ole olleet parhaimmat. Itse yritän nyt päästä vihdoin opiskelemaan, mutta en meinaa päästä ja lukiossa voin aika huonosti ja pari ainetta vaikeita, joten tuskin tulen todistuksella koskaan sinne pääsemään. Samalla minulla on rahaa käytössä hyvin vähän ja olenkin nyt vähän tilanteenikin takia jumissa pienellä paikkakunnalla ja mietin onko minulla rahaa lähteä. Tavallaan ei ole varaa tehdä virheitä kovinkaan paljon.

Sekin asia tavallaan mietityttää kuinka paljon kestän ja pysynkö kunnossa. Olen tiedostanut sen etten ole  mikään vahvin ihminen ja haluaisin olla järjissäni vielä vuosienkin päästä ja se on pelottava tilanne jos huomaa mielenterveytensa huononevan. Muutenkin olen aikalailla ilman läheisiä ja yksinäinen. En minä silti tarkoita, että todellakaan miettisin sitä, että elämässä ei olisi mahdollisuuksia. Ehkä se tie on vaan erilainen ja jotkut saavat mennä paljon pidemmän kautta ja silti pakko sanoa, että joskus kaikki ei vaan ole mahdollista. Virheita olemme varmaan kaikki myös tehneet ja perheeni myös ja en kiellä sitä. Nyt ehkä paras tilanne perheeni kannalta silti pitkään aikaan jos ei nyt mieti omaa tilannettani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Koulutustason periytyvyys taitaa olla sinulle uusi käsite. Jos molemmat vanhempasi ovat amistaustaisia, sinustakin tulee todennäköisesti amis - olet omaksunut tietyn habituksen, arvot ja ajattelutavat, jotka ohjaavat sinua alitajuntaisesti läpi elämäsi. Tällöin on epätodennäköisempää, että menisitkin lukioon ja yliopistoon. Yliopistoissa yhä tänä päivänä valtaosa opiskelijoista on perheistä, joissa ainakin toinen vanhemmista on korkeakoulutettu. Lähiöissä taas voi olla tilanne, että samassa paikassa on eletty 2-3 sukupolven ajan köyhyydessä, kun siitä kierteetsä ei noin vaan irrotakaan.

Mikä periytyvyys? Olen korkeastikoulutettu ja molemmilla vanhemmillani on amistausta.

Ihania nämä ihmiset, jotka jaksavat aina muistuttaa olevansa parempia kuin muut. :) Jos sinä, niin kaikki muutkin, tilastoista viis.

No kerrotko meille muille että MIkä geeni sen määrää ettet saa halutessasi akateemista koulutusta? Aivan, Ei PERIYDY. periytymisen kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä, kuten ei ole köyhyydenkään kohdalla.

No ensinnäkin siihen vaikuttaa se, miten olet pärjännyt lukiossa, jos siis vanhemmillasi on ollut se varaa maksaa tai itselläsi mahdollista se kustantaa osa-aikatöillä ja opintotuella. Esim. lääkikseen tarvitaan pitkät luonnontieteelliset aineet ja sulla tulee olla lukiossa ollut semmoinen elämäntilanne, että sä oot kyennyt niistä hyvin suoriutumaan. Toki amistaustallakin voi yliopistoon päästä, mutta se vaati taas enemmän pänttäämistä. Yliopistoon päästäksesi sut täytyy valita sinne eikä kaikille aloille niin vaan mennä, sillä hakijoita on tuhansia. Sulla täytyy olla lukupäätä, älliä, soveltamiskykyä ja jaksamista lukea pääsykokeisiin. Akateemisen koulutuksen läpäistäksesi sulla tulee olla terveyttä ja voimavaroja käydä se läpi. Oletko kuullut, että joka toinen yliopisto-opiskelija kokee uupumuksen oireita? Entä jos kohtaat ison trauman koulutuksen aikana tai muun vastoinkäymisen, joka keskeyttää sun opinnot? Entä jos sairastut muuten? Oletko ikinä kuullut siitä, että periytyvyys koulutustaustan kanssa on ihan tutkittu juttu? Ja ei, se ei ole mikään automaatio, että duunariperheen lapsista tulee amiksia tms, mutta se on silti yleistä ja perhetausta vaikuttaa alitajuisesti sun omiin valintoihin ja ajatuksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti ihminen tekee jokaikinen päivä satoja valintoja.

Luenko sivun vai sata.

Siivoanko tai petaanko sängyn

Juonko oluen tai viherpirtelön.

Ostanko margariinia vai voita.

Haenko kouluun x vai y.

Haenko työpaikkaan x vai y.

Pyydänkö palkkaa x tai y.

Katsonko telkkaria vai menenkö lenkille.

Ostanko porkkanoita vai shipsejä.

Jne jne

Loppupeleissä kaikki nuo äärettömän pienet valinnat muovaavat elämäsi.

Olen välillä miettinyt, miten vaikeaa voi olla ihmisillä, jotka kohtaavat joka päivä lukemattomia valintoja, ja samoja jopa päivästä toiseen?

Oma elämä tuntuu siihen nähden helpolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Eli itse vain päätät että menet opiskelemaan ja ovella ilmoitat että tulin nyt opiskelemaan?

Itse päätät mennä töihin ja ilmoitat valitsemasi työpaikan ovella tulin nyt töihin?

Ihan itse valitset missä asut ja mitä maksat, ilmoitat ovella tulin nyt asumaan tähän, maksan vuokraa satasen?

Missä maailmassa sinä oikein elät? Meillä muilla kaikki tuo riippuu mm. siitä että TULEEKO VALITUKSI TUHANSIEN MUIDEN JOUKOSTA. Joku muu sen päätöksen tekee.

kyllä sinä itse PÄÄTÄT että HAETKO opiskelemaan/työpaikkaa.... Siitä se lähtee, päätös on tehty. Ja sekin että jätät hakematta "koska en kuitenkaa pääse" on PÄÄTÖS. Ja silloin ainakaan ei pääse.  Joskus onnikin potkaisee kuten minulla, ja tarjottiin töitä todella hyvällä palkalla, mutta siinäkin oli useita minun päätöksiäni että näin pääsi käymään. Ja päätös se oli senkin työpaikan vastaanottaminen 5000 km päästä kotoa.

Kyllä, siihen tarvitaan totta kai se oma päätös hakea. Mutta se, että sinä haet, ei vielä tarkoita, että sinä PÄÄSET sinne kouluun tai töihin. On paljon ihmisiä, jotka ovat hakeneet vuosia töitä eikä silti arpa osu kohdalle. On ihmisiä, jotka eivät pääse haluamalleen alalle, vaikka yrittävät. He ehkä sitten tekevät muuta tai pääsevät muuta kautta unelma-alalle.  Lopulta sen valinnan siitä, pääsetkö sinne töihin tai kouluun, tekee joku muu, johon vaikuttaa moni asia riippuen alasta. Jos et ole lukiossa kyennyt opiskelemaan syystä tai toisesta, se jo sulkee monia vaihtoehtoja pois tai sinun täytyy mennä korottamaan arvosanojasi. 

Selityksiä. Etenkin naiset pystyvät lähes poikkeuksetta maksamaan opiskelut ym nahkavisalla. Muutenkin esim sokerideittailu on hyvä keino suhdeverkoston luomiseen.

Se onn ihan totta. Maailmassa pätee luonnnontieteen lait ja on laitetttava henkensä peliiin jotta selviäää.

Eihän se että elämä on valintoja tarkoita että ne valinnat on aina fiksuja tai että olosuhteet ei koskaan muutu ja aiemmin fiksu valinta pysyy aina oikeana. Hyvä ja tavoiteltava elämäkään ei ole kaikille sama... Joku kammoaa julkisuutta, toinen haluaa sinne maksoi mitä maksoi (vaikka sen mielenterveyden). Ja totta tosiaan, emme kukaan tule aina valituiksi hakemiimme kouluihin tai työpaikkoihin, ihastuksellammekin voi olla kiikarissa joku ihan muu. Mutta lottovoitostakin on turha haaveilla ellei viitsi edes kuponkia täyttää. Tai sitten priorisoi sen viikottaisen euron johonkin varmempaan kohteeseen.

Tämä ketju alkaa muistuttaa äitihullun jankkauksia, eipä hänkään suostu muuta kuin olemaan uhri.

Kuitenkin jokaisella on mahdollisuus olla oman elämänsä subjekti, sen sijaan että tyytyisi olemaan objekti.

Selkeästi on kahta ryhmää ihmisiä. Niitä jotka näkevät pidempiä syy-seuraussuhteita (nämä jotka ymmärtävät että elämä on sarja jatkuvia päätöksiä) ja niitä jotka eivät näe vaan luulevat että kaikki on enemmän tai vähemmän sattumaa.

Kyllä se on kiinni omista päätöksistä mitä tapahtuu, ja koskaan ne seuraukset eivät ole kenelläkään vain positiivisia. sitten tehdään uusia uusia päätöksiä ja reagoidaan niihin muutoksiin. Ja kyllä nämä päätökset nimenomaan on riskin ottamista, kun sen päätöksen seurauksista ei ole koskaan varmuutta etukäteen.

Esim lähteekö töihin/opiskelemaan ulkomaille/vieraalle paikkakunnalle, jossa ei ole turvaverkkoja. Pahimmillaan täysin eri kulttuuriin maahan, jonka kieltä ei osaa, ilman sosiaaliturvaa, jättäen hyvän työpaikan Suomessa muuttaen eroon perheestään.  Minä tein näin (nyt perhe on taas yhdessä). Tämä avasi aivan eri urapolut mielenkiintoisiin tehtäviin joihin en ikinä olisi päässyt ilman tätä päätöstä ja palkkakin on nykyään loistava  (10 000 €/kk netto).

Vierailija kirjoitti:

Selityksiä. Etenkin naiset pystyvät lähes poikkeuksetta maksamaan opiskelut ym nahkavisalla. Muutenkin esim sokerideittailu on hyvä keino suhdeverkoston luomiseen.

Tämäkin voi keskenkasvuisesta vaikuttaa hyvälle ajatukselle, mutta kannattanee harkita pidemmälle. Hinta saattaa olla monelle liian kova. Ja esimerkkejä löytyy, kaikkea ei tarvitse kokeilla kantapään kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Eli itse vain päätät että menet opiskelemaan ja ovella ilmoitat että tulin nyt opiskelemaan?

Itse päätät mennä töihin ja ilmoitat valitsemasi työpaikan ovella tulin nyt töihin?

Ihan itse valitset missä asut ja mitä maksat, ilmoitat ovella tulin nyt asumaan tähän, maksan vuokraa satasen?

Missä maailmassa sinä oikein elät? Meillä muilla kaikki tuo riippuu mm. siitä että TULEEKO VALITUKSI TUHANSIEN MUIDEN JOUKOSTA. Joku muu sen päätöksen tekee.

kyllä sinä itse PÄÄTÄT että HAETKO opiskelemaan/työpaikkaa.... Siitä se lähtee, päätös on tehty. Ja sekin että jätät hakematta "koska en kuitenkaa pääse" on PÄÄTÖS. Ja silloin ainakaan ei pääse.  Joskus onnikin potkaisee kuten minulla, ja tarjottiin töitä todella hyvällä palkalla, mutta siinäkin oli useita minun päätöksiäni että näin pääsi käymään. Ja päätös se oli senkin työpaikan vastaanottaminen 5000 km päästä kotoa.

Kyllä, siihen tarvitaan totta kai se oma päätös hakea. Mutta se, että sinä haet, ei vielä tarkoita, että sinä PÄÄSET sinne kouluun tai töihin. On paljon ihmisiä, jotka ovat hakeneet vuosia töitä eikä silti arpa osu kohdalle. On ihmisiä, jotka eivät pääse haluamalleen alalle, vaikka yrittävät. He ehkä sitten tekevät muuta tai pääsevät muuta kautta unelma-alalle.  Lopulta sen valinnan siitä, pääsetkö sinne töihin tai kouluun, tekee joku muu, johon vaikuttaa moni asia riippuen alasta. Jos et ole lukiossa kyennyt opiskelemaan syystä tai toisesta, se jo sulkee monia vaihtoehtoja pois tai sinun täytyy mennä korottamaan arvosanojasi. 

Ovatko miettineet MIKSI ei osu kohdalle ja tehneet jotain toisin? Ovatko hakeneet kouluttautumaan, ovatko koittaneet eri hakemuksia, ovatko hakeneet töitä eri aloilta ja laajemmalta maantieteelliseltä alueelta?

Mä ooon luonnonoikku.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa hyväosaisista on joskus ollut huono-osaisia kuten minä. En tunne mitään sympatiaa niitä kanssaihmisiä kohtaan jotka silloin naureskelivat yrityksilleni päästä eteenpäin elämässä ja itse tyytyväisinä olivat tekemättä elämälleen mitään. Nyt ne samat tyypit kateellisina puhuvat paskaa selän takana ja kertovat kaikille kuinka olen rahani tehnyt muiden selkänahasta. Olen ihan itse omasta selkänahastani työskennellyt ne rahat ja elämän joka mulla on. Köyhyys on valinta. Laiskuus, saamattomuus ja muiden jatkuva nälviminen ovat kaikki valintoja. Ehkäpä moni entinen köyhä ei näe mitään syytä siihen miksi tuntea empaattisuutta niitä kohtaan jotka eivät viitsi itse tehdä itselleen mitään.

Tutkimukset eivät kyllä tue tätä sinun väitettäsi, että suurin osa hyväosaisista on ollut huono-osaisia. Kyllä, on heitäkin joukossa ja heillä on totta kai oikeus olla onnellisia ja nauttia toimeentulostaan. Mutta täällä on jo monesti todettu, että hyväosaisuus ja huono-osaisuus helposti periytyy ja vaikuttaa tulevaan elämänkulkuun ja valintoihin. Ja se ei tarkoita sitä, että kaikilla se menee niin, vaan tässä on todettu selvä yhteys. Voit aloittaa vaikka Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta tästä aiheesta. Myös huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta on tehty useita tutkimuksia, joissa sen on todettu olevan todellinen ilmiö. Tästä löytyy kattavia lähteitä esim. THL:n sivuilta.

Minua muutenkin ärsyttää melkein enemmän nämä, jotka luulevat, että kun itse on kyennyt huonoista lähtökohdista huolimatta menestymään, niin se tarkoittaa, että kaikki muut on vain laiskoja ja saamattomia ja pystyy kyllä samaan. Aiempi huono-osaisuus ei aina avarra maailmankuvaa, kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtämään syy-seuraussuhteita ja elämänkulun erilaisuutta, joista osa on tutkitusti ylisukupolvisia. Olet varmasti tehnyt paljon töitä, mutta se on myös vaatinut sen, että sinulla on ollut terveyttä siihen. Maailmantilanne on ollut sellainen, että olet kyennyt tekemään rahaa tosin kuin moni nyt tai 90-luvulla. Kaikilla ei säily terveys, vaan he voivat saada niin pahoja mielenterveyden ongelmia, ettei opiskelusta tai työstä tule vaan mitään, vaikka kuinka haluaisi. Joku voi uupua taas niin pahasti, että se keskeyttää etenemisen. Ovatko hekin vain laiskoja ja omasta tahdostaan köyhiä? Mitäs valitsivat masentua! Miten siinä lähteä menestymään, kun jo sängystä nouseminen on suoritus? Pahan puhuminen on väärin, mutta jos sun oma asenne muita kohtaan on "ootte vain laiskoja!", voi se vähän toisissa ärsyyntymistä herättää. Varsinkaan kun moni ei kerro elämän kipukohdista toisille.

Mä olen paljon kovia kokenut ja siihen nähden pärjään toistaiseksi, mutta en aio ikinä sylkeä heidän päälleen, jotka eivät kykene samaan kuin minä. Osa on mulle sanonut suoraan, että heitä ei olisi enää täällä tai he olisivat osastolla, jos olisivat kokeneet samat asiat kuin minä. Onko se todella oma valinta joutua osastolle, kun mieli romahtaa tai päätyy sen takia siihen lopulliseen ratkaisuun, kun tarpeeksi elämä potkii? Minun temperamenttini ja ominaisuuteni on vain synnynnäisesti ollut tämmöisiä, etten osastolle tai hautaan joutunut. Minulla on ollut läheisiä ja ystäviä tukena. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää eikä vain minun ansiotani, että olen nyt tässä.

Vierailija kirjoitti:

Taas tää ikuisuusaihe! No. Synnyin vajaa 60v. sitten niin köyhään perheeseen, ettei nykyajan "köyhillä" ole niistä olosuhteista onneksi mitään käsitystä. Äiti mielenterveysongelmainen, isä hissukka. Pahoinpitelyä, alkoholismia, välillä hihhuliuskovaisuutta. Suojelin pienempiäni minkä ehdin. Rahaa ei ollut, ruokaa oli- hyvin vähän. Lastensuojelusta kukaan puhunut mitään siihen aikaan. 

Koulussa tein töitä, nyt akateeminen, tulot yli 100k/vuosi. 

Ainut hyväntekeväisyys johon lahjoitan on seksuaaliterveyttä tukeva. 

Ja kyllä- jokainen on oman onnensa seppä.

Sulla ei ollut sairautta, joka olisi estänyt menestymisen.

Lisäksi olit perinyt älykkyyttä ja et ollut perinyt adhd:tä tai lukihäiriötä.

Epäilen kovasti ettet missään suossa ole koskaan ollutkaan

Keskinkertaisen on paljon helpompi menestyä paremmassa perheessä kuin huonommassa.

Paremmassa perheessä koulunkäyntiin kannustetaan ja osataan ja jaksetaan neuvoa valinnoissa ja läksyissä.

Johtuu luokkaeroista. minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Taas tää ikuisuusaihe! No. Synnyin vajaa 60v. sitten niin köyhään perheeseen, ettei nykyajan "köyhillä" ole niistä olosuhteista onneksi mitään käsitystä. Äiti mielenterveysongelmainen, isä hissukka. Pahoinpitelyä, alkoholismia, välillä hihhuliuskovaisuutta. Suojelin pienempiäni minkä ehdin. Rahaa ei ollut, ruokaa oli- hyvin vähän. Lastensuojelusta kukaan puhunut mitään siihen aikaan. 

Koulussa tein töitä, nyt akateeminen, tulot yli 100k/vuosi. 

Ainut hyväntekeväisyys johon lahjoitan on seksuaaliterveyttä tukeva. 

Ja kyllä- jokainen on oman onnensa seppä.

Jep, entä jos olisit ollut lukivaikeudesta kärsivä? Kuten esimerkiksi poikani on ja vaatii meiltä vanhemmilta ihan hirveästi, että hän pärjää koulussa. Töitä tehdään hullun lailla. Ja usein olen miettinyt, että miten hän pärjäisi jos me vanhemmat emme välittäisi, jos hän ei olisi elämämme keskipiste ja tärkein "projekti". Tuo fiksu poika olisi niin hukassa.

Eli jos sulla oli valinta lukea ja opiskella niin kaikilla ei tosiaan ole sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se että elämä on valintoja tarkoita että ne valinnat on aina fiksuja tai että olosuhteet ei koskaan muutu ja aiemmin fiksu valinta pysyy aina oikeana. Hyvä ja tavoiteltava elämäkään ei ole kaikille sama... Joku kammoaa julkisuutta, toinen haluaa sinne maksoi mitä maksoi (vaikka sen mielenterveyden). Ja totta tosiaan, emme kukaan tule aina valituiksi hakemiimme kouluihin tai työpaikkoihin, ihastuksellammekin voi olla kiikarissa joku ihan muu. Mutta lottovoitostakin on turha haaveilla ellei viitsi edes kuponkia täyttää. Tai sitten priorisoi sen viikottaisen euron johonkin varmempaan kohteeseen.

Tämä ketju alkaa muistuttaa äitihullun jankkauksia, eipä hänkään suostu muuta kuin olemaan uhri.

Kuitenkin jokaisella on mahdollisuus olla oman elämänsä subjekti, sen sijaan että tyytyisi olemaan objekti.

Ulkomailla opiskelu on kallista, siihen täytyy olla varaa joko itsellä tai vanhemmilla. Lisäksi ylioppilaspaperit täytyy olla monissa paikoissa hyvät, että ulkomaille edes pääsee opiskelemaan. Kielitaitoakin olisi hyvä löytyä. Se taas vaatii sen, että on kyennyt näihin panostamaan, on ollut varaa lukioon, siihen on riittänyt älliä, terveyttä eikä ole jotain oppimisen estävää vaikeutta, joka olisi vaikuttanut vaikka kielten oppimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi on kahta ryhmää ihmisiä. Niitä jotka näkevät pidempiä syy-seuraussuhteita (nämä jotka ymmärtävät että elämä on sarja jatkuvia päätöksiä) ja niitä jotka eivät näe vaan luulevat että kaikki on enemmän tai vähemmän sattumaa.

Kyllä se on kiinni omista päätöksistä mitä tapahtuu, ja koskaan ne seuraukset eivät ole kenelläkään vain positiivisia. sitten tehdään uusia uusia päätöksiä ja reagoidaan niihin muutoksiin. Ja kyllä nämä päätökset nimenomaan on riskin ottamista, kun sen päätöksen seurauksista ei ole koskaan varmuutta etukäteen.

Esim lähteekö töihin/opiskelemaan ulkomaille/vieraalle paikkakunnalle, jossa ei ole turvaverkkoja. Pahimmillaan täysin eri kulttuuriin maahan, jonka kieltä ei osaa, ilman sosiaaliturvaa, jättäen hyvän työpaikan Suomessa muuttaen eroon perheestään.  Minä tein näin (nyt perhe on taas yhdessä). Tämä avasi aivan eri urapolut mielenkiintoisiin tehtäviin joihin en ikinä olisi päässyt ilman tätä päätöstä ja palkkakin on nykyään loistava  (10 000 €/kk netto).

MIten sinä teit ton ilman turvaverkkoja muuttamisen? eli ei ollu suomessa yhtään perhettä kenen luo palata,tai vanhempia,tai muuta sellaista?  miten rahoitit muutot ja elämiset sitten toisessa maassa yksin?